Top 10 - kulttuuriblogit 2016

Cision listaa kuukausittain Top 10-blogit tiettyyn aihealueeseen liittyen. Toukokuussa listattiin Suomen suosituimmat kulttuuriblogit ja tämä listahan tietysti ilahdutti kovasti :

1. Alaston kriitikko
2. Teatterikärpäsen puraisuja
3. Hurmioitunut
4. Kaponieeri
5. Kujerruksia
6. Herrasmiehen päiväkirja
7. Some Superfluous Opinions
8. Paljon melua teatterista
9. Fuck Yeah, Finnish Musical Theatre!
10. Erinomaisuutta

Listauksesta käy ilmi ainakin se, että monenlaista mahtuu nimikkeen 'kulttuuri' alle ja lisäkseni varsinaisia pelkästään teatteriin/musikaaleihin keskittyviä blogeja on mukaan mahtunut kolme.

 Edelliskerran kulttuuriblogeja tutkailtiin maaliskuussa 2014 ja silloin lista näytti tältä. Muutoksia on ollut parissa vuodessa näköjään kovastikin.

 Omasta puolestani haluan kiittää kaikkia lukijoitani, sillä ilman teitä ei sijoitus olisi noin korkealla. Sitoutuneisuutta ja kovasti työtä on blogi vuosien saatossa vaatinut, ja näemmä se on kannattanut. Ei muuta kuin lisää pökköä pesään!

 Onnea myös listasijoituksesta tutut kollegani Kujerruksia-Linnea, Some Superfluous Opinions ja FYFMT -Siiri sekä Paljon melua teatterista -Katri! Onnea myös muille bloggaajille!

Linnan juhlat / Turun Kaupunginteatteri ja Emma Teatteri

Linnan juhlat / Turun Kaupunginteatteri ja Emma Teatteri

Ensi-ilta 26.5. 2016 Naantalin Emma Teatterissa, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tuomas Parkkinen ja Satu Rasila
Ohjaus Mikko Kouki
Lavastus ja pukusuunnittelu Anna Sinkkonen
Valosuunnittelu Petri Suominen
Äänisuunnittelu Tuomas Rissanen
Videosuunnittelu ja -ajot Sanna Malkavaara
Naamioinnin suunnittelu Heidi Pehkonen

Rooleissa : Miska Kaukonen, Linda Wiklund, Juha-Pekka Mikkola ja Minna Koskela sekä Arttu Aarnio, Riku Suvitie ja Maria Peltoniemi

 Linnan juhlat, kekkerit jonne tuskin tulen koskaan ainakaan näillä meriiteillä kutsua saamaan. Vai lukeeko Sauli blogiani? Tai joku tulevaisuuden pressa? Olisihan se hienoa kun salamavalojen välkkeessä ja kommentaattorien pölinän keskellä sanottaisi "ja siellä on kättelyvuoroon kohta saapumassa teatteribloggaaja Talle" ja Jaakko Selinkin menisi hiljaiseksi hienosta asuvalinnastani. Ahistaa jo nyt miettiä, että mitä sitä päälleen pukisi.

 Siksipä panostin asuvalintaani jo Naantalin kemuihin saapuessani! Oli tullut vietettyä mökkiviikko Paraisilla ennen kesäteatterikauden avausta ja mukana oli monenlaista kudetta, joita sitten vedin päälleni satunnaisessa järjestyksessä : oranssit tennarit, mustat legginsit, kirjava mekko (jonka päällä musta t-paita), mustavalkoinen villaneule ja leveälierinen hellehattu, jota en sitten katsomossa kuitenkaan pitänyt päässä, jotta takanani istuneetkin näkivät jotain. Ascotissa olisi oltu minusta tällä lookilla myös ylpeitä. Noh, katsomossa olikin sitten astetta viileämpää ja koko komeuden kruunasin mustalla kulahtaneella hupparilla, jonka otin varmuuden vuoksi mukaani. Tyyli ennen kaikkea. Ja pirusti hyttysiä riesana vielä.

Kaikki pressat yhteiskuvassa! 

 Itse esityksestäkin pitäisi varmaan jotain kertoa. Kansan syviä rivejähän on kautta aikain kiinnostanut se, mitä kaikkea juhlien kulisseissa tapahtuu ja tämän jälkeenkin kiinnostaa, sillä sitä puolta ei kauheasti kyllä raotettu. Booli pysyy edelleen yhtä suurena mysteerinä, samoin se, että miksi jonakin vuonna kauhein puku pääsee parrasvaloihin parhaiten ja toisena vuonna taas puvun läpi töröttävät nännit vievät kaiken huomion.

 Itse odotin sitä, että esityksessä keskityttäisi varsinaisiin juhliin ja mitä kaikkea siellä onkaan tapahtunut tai voisi parhaassa/pahimmassa tapauksessa sattua, etkoista jatkoihin. Käsikirjoitus oli kuitenkin varsin rönsyilevä ja aika ison palasen kokonaisuudesta nappasi wanna-be linnanjuhlavieras Antero Rinne (Miska Kaukonen ja oikein sopiva peruukki) ja sinällään symppiksen miekkosen yritykset pyrkiä sisälle keinoilla millä hyvänsä sekä polkkatukkaisen Kaapo Linnainmaan (Juha-Pekka Mikkola) vetämä "Haluatko Linnan juhliin?"-visailu. Kiperiä oli kyllä kysymykset ja yleisön aktiivisuus yleisökysymyksen kohdalla hämmentävän runsasta. Näin joskus kaupassa mallinuken päällä käsittämättömän tiukat farkut ja mietin, että kuka on se henkilö, joka nuokin päälleen pystyy vetämään. Tähän tuli myös vastaus, kun kisailija Tuulikki Pehkonen (Miska Kaukonen) saapui paikalle...

Haluatko Linnan juhliin? 

 Hämmentävä oli myös Juha-Pekka Mikkolan ja Linda Wiklundin yhdennäköisyys illan isäntäparina, huonommilla laseilla olisi mennyt täydestä. Myös Minna Koskela Martti Ahtisaaren lookissa oli varsin vakuuttava ilmestys. Itse juhlien vieraana nähtiin sitten mm. Jari Sillanpää, Sofi Oksanen, Michael Monroe ja eräs velttobaskerinen Virtanenkin. Pienin sisäisin keinoin...

 Minulle (ja monelle muullekin) "niiden oikeiden Linnan juhlien" koskettavin hetki on se, kun Jääkärinmarssi lähtee jylhänä soimaan ja sotaveteraanit saapuvat ensimmäisenä kättelyvuoroon. (Juuri viime vuonna mietin, että ei mene enää kauaa, kun ovesta ei saavu ketään...) Totuuden nimissä sanon, että tuo hetki oli pistetty nyt leikiksi ja se ei kauheasti naurattanut, vaikka muuten huumorini kestää kyllä monenlaista. Presidenttiparin visiitti keskustelemaan veteraanien pöytään sen sijaan oli oikein hupaisa, kun ei saanut vastata kuin sanoilla "aivan, kiitos tai hyvää itsenäisyyspäivää", jotta keskustelu pysyisi jotenkin kuosissa. Täytyypä muistaa tämä kun seuraavan kerran teen jotain haastattelua, niissäkin kun jutut lähtevät kovin herkästi väärille urille. Ei muuten pitänyt Haukiolla pokka keskustelun tiimellyksessä, ja se on aina yhtä hassua.

Kotikatsomo tarkkana 

 Osittain ohi hilseen meni mm. sikavirustartunta, suuntavaistottomien ja vastaavien puheenjohtajien visiitit, Jeesus ja ranskalainen anarkisti. Muutama pukuvaihto olisi tullut vähemmän ilman näitä. Tässä teatterissa jaksan vuodesta toiseen ihmetellä sitä, millaisella tahdilla pukuja ja peruukkeja takatiloissa vaihdetaan. Ovista ja pyörivistä lavasteista kun putkahtaa esiin hahmoa hahmon perään sellaisella tahdilla, että huh-heijaa. Jotenkin sitä tämänkaltaista meininkiä Naantalissa odotankin ja katselen aina myös vähän läpi sormieni. On jotenkin vapauttavaa, kun ei tarvitse sen syvällisempiä esityksestä ja hahmoista kaivella. Sen kun vain saapuu paikalle, istuu ja nauttii, ja antaa naurun viedä mennessään. Kesäisin Teatterikärpänenkin on astetta rennommalla päällä. Jälkipolville näistä ei juuri kerrottavaa sitten jää, mutta väliäkös sillä.

 Ai niin, pitää myös mainita ehdottomasti se, että käsiohjelman graafisesta suunnittelusta vastannut Sam Sihvonen on ollut jälleen vauhdissa! Robin Hoodissa oli irrotettava miekka, Linnan juhlien käsiohjelmassa taas "ansioituneen kesäteatterikatsojan kunniamerkki", jota en vielä tohtinut irrottaa, koska kyseessä oli vasta kauden ensimmäinen kesäteatteriveto.

 Ei muuta kuin parasta päälle ja Naantaliin. Poislähteissä voi sitten tsekata, että onko Sauli kotona eli liehuuko viiri Kultarannassa. Tällä kertaa ei ollut paikalla. (Ei ole norppakaan aina kivellä.) Meinasi kokonaan myös unohtua nerokas raportointi ulkoa, eikös joku vuosi toimittaja aivan hirvittävässä säässä siellä jotain koittanut tv-kameroille huudella? Hyvin elävästi tuli se hetki mieleeni.

 Moniko muuten osaa lonkalta vetäistä presidentti Halosen molemmat etunimet? Minä osaan, sattuneesta syystä. Joskus olen työpaikallani itsenäisyyspäivänä kätellyt ihmisiä ihan huvikseni, voivatpahan sitten kehua kätelleensä pressan nimikaimaa. Sauli vei minulta kyllä tämänkin ilon, joten enää en moista ole harrastanut.

ps. Väliajalla ja esityksen jälkeen kuulin takaani naiskatsojan äänen sanovan "se laiha kaveri on kyllä tosi hyvä näyttelemään!"

 Esityskuvat Otto-Ville Väätäinen

(näin esityksen kutsuvieraslipulla)

Kesäteatteritärppejä hakusessa

Tästä tuleekin vähän erilainen juttu, mitä alunperin suunnittelin. Tarkoituksenani oli tehdä oma tärppilista kesäteatteriesityksistä, mutta sitten tajusin yhden olennaisen asian : aiempina vuosinani olen mennyt aika lailla tottumuksen mukaan, eli on tullut koluttua samoja paikkoja huolimatta siitä, mikä siellä on kulloinkin ohjelmistossa. Kesäperinteitähän kuuluu olla, mutta jospa niistä tutuista reiteistä osaisi poiketa edes hiukan?

 Kuten tämä Teatterin tiedotuskeskuksen ylläpitämä ensi-iltalista kertoo, on tulevanakin kesänä miltei joka niemessä ja notkossa kesäteatteritoimintaa luvassa. Miten tuosta valtavasta määrästä osaa poimia juuri ne kiinnostavimmat ja ehkäpä hiukan erilaisetkin versiot? Taiteellisia kokeiluita harvoin on kesäisin luvassa, mutta miten osaisi mennä uuden äärelle ja löytää juuri ne kaivatut helmet? Välimatka tietysti rajoittaa menojani aika paljonkin ja samoin se, että kesäloma on tullut pidettyä jo toukokuun puolella, mutta muuten ottaisin ilolla vastaan uusia kohteita.  

 Kertokaa siis te minulle, missä on parhaat penkit ja viihtyisin katsomo? Missä on makoisimmat väliaikatarjoilut tai muuta ekstraa tarjolla? Missä on ihastuttavin miljöö? Missä saa nauraa, liikuttua, viihtyä, vaikuttua, hämmästyä? 

Kesäyön uni (c) Tanja Ahola, Ryhmäteatteri 

 Tällä hetkellä kalenterissani on ainoastaan viisi täysin varmaa kesäteatterikohdetta : Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto Linnan juhlat, Tampereen Komediateatterin Risto Räppääjä ja Sevillan saituri sekä Reinikainen, Ryhmäteatterin Kesäyön uni sekä Lahden Uuden Kesäteatterin Mökkinaapurit. 

 Löydän itseni melko varmasti myös Hämeenlinnan Uudesta Kesäteatterista, Samppalinnasta, Pyynikiltä, Suomen Kesäteatterista Valkeakoskelta, Ypäjän Musiikkiteatterista, Linnateatterista, Vartiovuorelta Turusta, Hämeenlinnan Miniteatterista Aulangon Graniittilinnasta ja Laajavuoresta Eurooppa Nelosen kesävetoa katsomasta. Vaan jos löydänkin itseni jostain muualta näiden lisäksi/sijasta? 

 Heitelkääpä ehdotuksia!

* vinkattu Öljymäen Kesäteatteri / Ukkosenjumalan poika
* Taivallahden Kesäteatteri / Rosvo-Roope
* Saimaan Teatteri / Häät
* Karkkilan Työväennäyttämö / Pessi ja Illusia
* Riihivuori Teatteri / Yhden Tähden Hotelli
* Pesäkallion Kesäteatteri / Mies, joka ei osannut sanoa ei
* Myllysaaren Kesäteatteri / Maalta kaupunkiin
* Rantasalmen Kesäteatteri / Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki, Prinssieverstin ahväärit
* Ruukinmyllyn kesäteatteri / Miksei Jeppe juo? Niilonpojan tarina
* Haminan Kesäteatteri / Ulvova mylläri
* Kyminlinnan Kesäteatteri / Pastori Jussilainen

Teatterikärpäsen kevätkausi 2016

Olen ollut kesälomalla viimeiset neljä viikkoa ja töihinpaluu on edessä ensi viikolla. Teatterit henkilökuntineen vasta aloittelevat lomiaan, toki moni ahkeroi vielä kesäteattereissakin. Ensimmäinen "virallinen" kesäteatteriesitykseni on luvassa jo muutaman päivän päästä, joten sitä ennen on tehtävä perinteinen pieni katsaus menneeseen kevätkauteen.

 Minähän olen pyrkinyt joka vuosi vähentämään teatterissakäyntejäni ja kuten arvata saattaa, pieleen on mennyt. Tällä kertaa lähtikin mopo kädestä oikein kunnolla ja ihmetellä täytyy, että missä välissä oikein olen töissäkin käynyt? Vuosi sitten olin ennen kesäkuuta käynyt katsomassa 41 eri esitystä, tänä vuonna peräti 55 ja siihen päälle vielä liki kymmenen kertaa Vampyyrien tanssia. Jos sama meno jatkuu kesällä ja syksyllä, ennätykset paukkuvat loppuvuodesta jälleen kerran ja meikäläinen ihmettelee, että mites tässä taas näin pääsi käymään. Teattereiden ohjelmistovalinnat ovat siis toistaiseksi ainakin olleet minun makuuni ja katsottavaa on riittänyt. Nyt jo surettaa tuleva syyskausi, koska mitenkään en pysty kaikkia kiinnostavia juttuja näkemään. Vai jos sittenkin pystyisin...?

 Menneenä kevätkautena oli paljon näytelmiä, joita odotin ennalta kovasti ja odotukset täyttyivät hienosti, monen kohdalla jopa ylittyivätkin. Ennakkosuosikit siis pitivät : mm. Q-teatterin Tavallisuuden aave, KOM-Teatterin Pasi was here, Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat, Tampereen Teatterin Päätepysäkki, Red Nose Companyn Punainen viiva, Jyväskylän Kaupunginteatterin Ruokahissi, Hämeenlinnan Teatterin Miehiä ja ihmisiä, Turun Kaupunginteatterin Neljäntienristeys ja Kotkan Kaupunginteatterin Jossain pohjoisessa olivat kaikki kovasti mieleeni ja joissa kokonaisuus ja hieno yhteispeli näyttelijöiden kesken korostui. Myös Meriteatterin vierailut Tampereella kolahtivat kovaa (Laulu on meren laulu Frenckell-näyttämöllä ja Eikä merta enää ole Teatteri Telakalla), samoin KOM-teatterin Aulanäyttämöllä nähty Hamletinkone, josta en kaikkea edes ymmärtänyt. Teatteri Takomossa nähty Raisa Omaheimon Läski-monologi taas kolahti henkilökohtaisella tasolla kovemmin kuin mikään muu aiemmin, ja se sai aikaan kaikkienaikojen rankimman ja vaikeimman blogitekstinikin. Anna Paavilaisen Play rape-monologi taas oli kuin lekalla päähän ja menin siitä niin sanattomaksi, etten saanut kirjoitettua jälkikäteen riviäkään.

Ruokahissin Henri Halkola ja Sauli Suonpää (c) Jiri Halttunen

 Yhdestä näytelmästä olisin lähtenyt kesken kaiken pois, mutta sinnittelin loppuun asti. Siitäkään en kirjoittanut mitään, koska en valitettavasti keksinyt mitään positiivista sanottavaa. Varsinainen pohjanoteeraus siis oli tämä eräs nimeltämainitsematon juttu, jonka haluan unohtaa kokonaan... Välillä tulee näitä hutejakin vastaan, ei voi mitään.

 Vampyyrien tanssi taas oli ihan oma lukunsa, kävin siis yhdeksän kertaa helmi-huhtikuun välisenä aikana sitä katsomassa, kun alunperin piti mennä korkeintaan kolme kertaa. Lukuisia nappisuorituksiahan siellä tuli nähtyä ja kuultua enkä niitä nyt lähde erikseen luettelemaan, mutta kyllä erikoismaininnan ansaitsee porukasta varsinkin Miiko Toiviainen, joka näytti mallia siitä, miten tehdään mieleenpainuvia ensemblehahmoja... Miiko tutustutti minut myös kevään aikana musiikki-improvisaation ihmeelliseen maailmaan, improa olin aiemminkin nähnyt mutta en tässä muodossa.

 Löytyykö kevätkauden mielestäni kovin veto sitten noista aiemminmainitsemistani ennakkosuosikeista? Kyllä löytyy, ja se on ehdottomasti Ruokahissi ja siitä vielä erikseen Sauli Suonpään riipaiseva roolisuoritus.

 Vaan ei siinä vielä kaikki... Ehdottomasti haluan mainita myös pari ns. mustaa hevosta. Kumpikin näistä tuli katsomislistalle vähän yllättäen ja meinasi loppupeleissä lyödä laudalta kaikki ennakkosuosikkini. Kaarina-teatterin Kurjat oli äärimmäisen kova suoritus ihan kaikilta ja löi minut täysin ällikällä, ja oli mieheni mielestä koko kevätkauden paras juttu. Lähellä se oli minullakin, täytyy sanoa. Toinen yllättäjä oli sitten TeaKin Beverly Hills 90210-pläjäys, minulla kun ei ollut ennakkoon minkäänlaista käryä koko jutusta ja sehän sitten olikin virkistävällä tavalla erilainen kokonaisuus ihan katsomiskokemuksenkin kannalta.

Kurjat (c) Mika Nurmi Photography

 Lopputoteamuksena haluan kevätkaudesta sanoa, että käykää ihmiset katsomassa erilaisia juttuja, myös isojen kaupunkien ja isojen teattereiden ulkopuolelta. Ne suurimmat yllättäjät kun saattaa löytyä sieltä mistä vähiten odottaa. Haastakaa itseänne katsojana, se palkitsee kyllä!

 Seuraavassa jutussa luvassa pienehkö tärppilista kesäteattereista, joita yritän koluta mahdollisuuksien mukaan jälleen. Ensimmäisenä listalla on luvassa Linnan juhlat (Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto), heti tulevana perjantaina.

Haastattelussa Ronja Alatalo

Ronja Alatalon tapasin Kahvila Kaffilassa Tampereella maaliskuun loppupuolella 2016.

Vuonna 1999 syntynyt Ronja on horoskoopiltaan kaksonen. ”Tampereelta oon kotoisin, vaikkakin passissani lukee syntymäpaikkana Helsinki. Oon syntynyt Tays:ssä, mutta asuimme niihin aikoihin Helsingissä joten se tuli merkattua virallisiin papereihini. Eipä siinä mitään, mä tykkään tosi paljon Helsingistä ja siellä on ihan erityinen fiilis, jonka tunnen heti kun sinne menen.”

Mitä harrastat? “Mä tanssin balettia, 13. vuosi taitaa olla nyt meneillään. Tanssin myös jazztanssia, nykyä, streettiä ja discoa. Kaikennäköistä oon vuosien varrella kokeillut, mutta vakituisesti tanssin vain balettia. Se liittyy vähän tähän mun uravalintaani, koska mustahan piti tulla balettitanssija alunperin, kunnes teatteri veikin sitten mukanaan. Tällä hetkellä käyn tanssimassa pari-kolme kertaa viikossa täällä Tampereella. 12-vuotiaana mut valittiin mukaan Kansallisoopperan balettioppilaitoksen erikoiskoulutukseen, joka kesti normaalisti loppuun asti selvitettynä kolme vuotta. Olin valmistumisen jälkeen vielä liian nuori hakemaan Helsinkiin lukioon ja tanssijan ammatilliseen koulutukseen, joten opiskelin siellä vielä neljännenkin vuoden. Viimeisen vuoden aikana alkoi kuitenkin vähän jo tuntua siltä, etten mä ehkä sittenkään halua balettitanssijaksi… Nyt voisin ajan salliessa tanssia kyllä enemmänkin, mutta tanssin nykyään enemmän itselleni kuin jollekin toiselle. Tanssista katosi mulla tietynlainen ilo, se alkoi tuntua liikaa suorittamiselta, kun siitä tuli niin tavoitteellista. Nyt ballerinan urahaaveet haudattuani oon löytänyt tanssimisen ilon uudelleen ja se on ihanaa”, myhäilee Ronja.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Joo, mä soitan pianoa ja kitaraa!”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Tanssi ja liikekieli ovat mulla vahvat, tietynlainen kropan hallinta myös. Se näkyy kuulemma mun lavapreesensissäni, että olen sinut kroppani kanssa. Myös musikaalisuus auttaa, oon kuitenkin saanut tähän asti tehdä pelkkiä musikaalirooleja, vaikken ole ehtinyt käydä laulutunneillakaan eläessäni vielä kunnolla! Oon kunnianhimoinen, ahkera ja opin uutta nopeasti.”

Entä muita erityistaitoja kenties? ”Oon notkea/venyvä! Mä tuun myös hyvin toimeen erilaisten eläinten kanssa ja osaan tarvittaessa kiljua todella korkealta ja kovaa. Veeti Kallio siitä viimekertaisessa Desirée-näytöksessä erikseen mulle naurahtikin, että 'ohhoh, nyt kyllä lähti!'”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Lentäminen tietysti olis tosi coolia! Myös ajatustenluku tietyssä määrin olisi hienoa, tästä olisi hyötyä varsinkin kontaktin luomisessa vastanäyttelijöiden tai ylipäätään ihmisten kanssa. Ajassa matkustaminen olisi ihan huikeeta, mutta just silleen, että asioita ei voi enää muuttaa. Kyllä asiat aina menee niin kuin on tarkoitus.”

Onko suvussasi muita teatterialalla olevia? ”Ei, teatterialalla ei oo. Äitini on yhdeltä koulutukseltaan tanssija. Oli kyllä hauska paluu mulla Työviksen näyttämölle Desiréessä, koska äiti odotti minua kun oli mukana tanssimassa Mustalaisruhtinatar-operetissa! Aika jännää. Musiikki tulee sitten vahvasti iskän puolelta ja iskän puolen suvusta. Näyttelijyys tulee sitten minusta itsestäni, ja kaikesta tulee mukava kombinaatio.”

Muistatko vielä sen käännekohdan, kun teatteri tuli mukaan vahvemmin ja baletti sai siirtyä? ”Kyllä se oli Annien rooli. Pienenä olin hakenut mukaan Sound of Music-musikaaliin, jota esitettiin myös Tampere-talossa, mutta en päässyt mukaan. Ennen Annien roolia en ollut muistaakseni käynyt kuin pari kertaa eläessäni teatteria katsomassa, koulussakaan en ollut mukana missään näytelmissä. Tanssiesityksiä olin toki nähnyt ja sellaisissa esiintynyt. Annieenkin hain mukaan alunperin ajatuksena vain päästä taustalle tanssimaan, ja sainkin sitten pääroolin ihan untuvikkona. Siitä kaikki lähti, ja muistelen sitä roolia todella isolla lämmöllä edelleen. Oli upea tunne ensi-illassa, kun soolobiisini 'Huomisen' jälkeen yleisö räjähti aplodeihin enkä heti älynnyt lähteä vaihtoon. Palo näyttämölle syttyi mulla kunnolla viimeistään sillä hetkellä, en olisi halunnut lähteä lavalta pois silloin! Lopullinen päätös syntyi sitten siinä vaiheessa, kun piti päättää minne haen opiskelemaan ja Työvikseltä pyydettiin tulemaan näytille, ja sitä kautta sain roolin Desiréestä. Jos en olisi saanut roolia, olisin varmaankin lähtenyt Helsinkiin. Tampereelle jääminen mahdollisti myös viimekesäisen roolini Ihmemaa Ozissa Tampereen Komediateatterissa. Tiettyjen polkujen valitseminen on vienyt mut tähän, missä nyt olen. Oon elänyt unelmaani viimeiset neljä vuotta kyllä. Oon saanut huikeita kokemuksia, mahdollisuuksia, päässyt tutustumaan todella hienoihin ihmisiin ja osaan heistä syvällisemminkin. Esimerkiksi Tuire Saleniuksen kanssa olemme löytäneet ikäerosta huolimatta hienon, yhteisen sävelen. Oon myös saanut kokea sitä teatterin tekemisen arkea ja oppinut, että ihan hullun kovaa työtähän se on. Siitä huolimatta ja juuri siksi haluan myös alalle. Kaikki ei ole aina ollut helppoa, mutta aina se on paljon enemmän antanut kuin ottanut.”

Kiinnostaako sinua tällä hetkellä jokin muu ala myös? ”En oikein osaa sanoa. Ei varsinaisesti ainakaan niin paljon kuin näyttelijä. Tykkään kirjoittaa, joten ehkä joku toimittaja? Some-toimittaja? Muusikko-lauluntekijä? Musiikinopettajan tai luokanopettajan ammatti voisi myös kiinnostaa, mutta eeeei… Oon niin nuori vielä ja on olemassa paljon ammatteja, joista en edes tiedä vielä mitään! Voihan olla, että kehittelen jonkun sellaisen ammatin, jota ei edes ole vielä olemassa. No, nythän muuten kävi äskettäin niin, että Tampereen kaupunki oli muhun yhteydessä ja kysyi, että olisinko kiinnostunut perustamaan yrityksen katusoittamisen ympärille. (Kirjoitin aiemmin Facebook-profiilissani, että voisin ryhtyä kesällä katusoittajaksi.) Tampereen kaupunki tarjoaisi kahvikärryt parille nuorelle yrittäjälle ja kysäisi, että olisinko kiinnostunut perustamaan kavereideni kanssa katusoittokahvilan! Nyt oon sitten neljä päivää vanha yrittäjä! Yhtään en vielä tiedä, että mitä siitä tulee, mutta lähdetään tekemään sitä hyvällä fiiliksellä ja meillä on paljon ideoita.”

Ronja pitkähiuksisena

Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Näitä on ihan superpaljon. Saleniuksen Tuire, hän on ollut todella kauan alalla ja häneltä olen oppinut paljon! Karjalaisen Petra on ihan huikea ja oonkin saanut tehdä hänen kanssaan paljon yhdessä. Miika Muranen ja Anu Niemi (ent. Raipia) ovat inspiroineet mua hurjasti ohjatessaan (Miika lavalla ja Anu vähän muutenkin!) Ulkomaalaisista tykkään kovasti Amanda Seyfriedistä ja Eddie Redmaynestä.”

Kuka olisi unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Joskushan mä olin tosi kova Robin-fani... Panu Raipia mua kerran huijasi Komediateatterilla, kun kertoi castanneensa Robinin Romeon rooliin ja Julian paikka olisi vielä avoinna. Mä suutuin todella kun kertoi, että se olikin vitsi! Hmmm, nyt en osaa oikein vastata tähän. Joku ihana nuorukainen, melko samanikäinen kuin minä. Komea ja karismaattinen, miksei joku naispuolinenkin… ehkä hän tulee yllättäen vielä vastaan? Hei sinä siellä, ilmoittaudu!” Ronja nauraa.

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Mun yksi ihan ehdottomista lemppareistani on Kolmannen naisen biisi 'Valehtelisin jos väittäisin', ja Pauli Hanhiniemen kanssa olen päässyt laulamaankin jo, mutta en sitä kappaletta. Olavi Uusivirrasta tykkään myös tosi paljon, hänenkin kanssaan oon ollut samassa konsertissa Helsingissä, mutta emme olleet samaan aikaan lavalla. Anna Puun kanssa haluaisin laulaa, tai Haloo Helsingin Ellin kanssa! Joo, ne on molemmat ihan mun idoleita sanoitustensa ja tulkintansa kanssa!”

Missä eri jutuissa olet siis ollut toistaiseksi mukana? ”Tampere-talossa tein Annien roolin vuonna 2012 ja siitä kaikki alkoi. Sitten Valtteri Lehtisen (joka näyttelee Uusi päivä-sarjassa) piti tehdä Tampereen Komediateatterille 'Keisarin uudet vaatteet', mutta hän saikin kutsun Taaborinvuoren Kesäteatteriin tekemään Peter Pania ja lähtikin sinne pari viikkoa ennen lukuharkkoja. Mua pyydettiin sitten mukaan Komediateatterille, Valtterin rooli vaihdettiin tytölle ja tein sitä roolia ensin Laajavuoren Kesäteatterissa, joka toimi silloin Komediateatterin kautta, ja seuraavana kesänä Tampereella samaa roolia. Viime kesänä olin Dorothyn roolissa Ihmemaa Ozissa, Sanni Lehdon kanssa tehtiin roolia yhdessä koska esityskertoja oli yli 60 ja oli 9.lk loppu. Sanni teki kyllä paljon muitakin rooleja ja paikkasi mm. Herrasen Veeraa, joka pääsi TeaKiin vuosi sitten. Sen jälkeen tuli sitten Työviksen Desirée.”

Desiréestä 

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Les Misérables on kyllä mun ehdoton lempparimusikaali, ja siitä Époninen tai Cosetten rooli. Mamma Mian kävin katsomassa Svenskanissa, ja siitä musikaalista olisi ihana se Sofian rooli. Oopperan kummituksen Christine… On varmasti taas paljon huikeita rooleja, joista en edes vielä tiedä!”

Mitä sinulle merkitsee 'teatterin taika' ja miten sinä määrittelisit sen, vai voiko sitä määritellä edes? ”Mä tykkään elää täysillä hetkessä ihan koko ajan, joka päivä. Elokuvassa ja tv:ssä pystytään ottamaan uusia ottoja, mutta ei teatterissa. Jokainen kerta on erilainen, koska katsomossa istuu eri
ihmiset ja reagointi vaihtelee. Jokainen hetki on just siinä, eikä sitä voi sellaisenaan enää toistaa, ja kaikki tunteet ja musiikit leijuu ilmassa uniikisti.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”No ihan kaikki! Lahjakkuus inspiroi mua ja se, että ihmiset tekee sitä mitä rakastavat. Heillä on intohimo tekemäänsä juttua kohtaan. Taide inspiroi mua myös, ja tunteiden välittäminen. Tuntemattoman ihmisen hymykin voi pelastaa mun koko päivän, ja sekin inspiroi mua!”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”En, mutta oon tietyllä tavalla kyllä kova stressaamaan. Mä oon parhaimmillani pienen paineen alla. 'Keisarin uudet vaatteet'-jutussa kävi kerran niin, ettei mua jännittänyt jostain syystä yhtään ja se esityshän meni ihan päin prinkkalaa! Minusta se on yleisön aliarvioimista, jos välittää vaan omista fiiliksistään eikä siitä mitä tekee. Tarvitsen sen pienen jännityksen. Jostain syystä mulle käy aina niin, että ihan nanosekunti ennen lavalle astumista mulla tyhjenee pää ihan täysin, nollaan tavallaan tilanteen ja mun pitää vaan luottaa itseeni ja siihen, että kaikki tarvittava tulee oikealla hetkellä. Se on kuin joku verho, jonka läpi kävelen.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Ne tulee aina proggiskohtaisesti, eli tiettyjä asioita pitää vaan tehdä tietyssä järjestyksessä. Desiréessä mä menin aina jo pari tuntia ennen esitystä teatterille, koska tykkään olla ajoissa paikalla. Menin kahvioon, otin kupin kahvia ja odotin, että Tuire tuli paikalle, ja sitten tuli Sari Havas ja muut, ja sitten kerrottiin toisillemme viikon kuulumiset. Henkilökohtaisesti mulla on sellainen juttu, että jotenkin virittäydyn mun rooliini höpötellen itselleni kaikenlaista outoa juttua roolihahmooni liittyen/roolihahmossa. Äänenavaukset tietenkin, ja lauluteknisiin juttuihin sainkin juuri oppia Petralta ja muilta Desireestä. Lämmitän myös aina mun koko kroppani, teen siltoja ja kärrynpyöriä, ääni ja ajatus kulkee siten paremmin.”

Kerro joku kommellus, joka on sattunut sinulle tai vierustoverillesi lavalla kesken esityksen. ”Desiréessä kerran juoksin lavalle kun luulin, että nyt on mun kohtaus eikä se sitten ollutkaan, olin siis väärään aikaan väärässä paikassa. Huomasin sen siinä kesken kaiken ja jatkoin vain lavan läpi. Mähän juoksentelin siellä muutenkin, joten tuo ei varmaankaan ollut niin vakavaa. 'Keisarin uusissa vaatteissa' unohdin mennä lavalle kokonaan ja se oli kyllä todellinen moka, koska olin ottanut sen ainoan kerran puhelimen mukaan lavan taakse ja tutkailin sitä, kun lavalla toistettiin mun roolihahmoni nimeä ja kollegat sanoi, että eikös sun Ronja pitäisi olla lavalla. Sen tapauksen jälkeen en oo kyllä ottanut enää puhelinta mukaan lavan taakse! Piti oppia sekin kantapään kautta”, pyörittelee Ronja päätään.

”Ihmemaa Ozissahan oli se koira, joka toimi pattereilla ja se haukkui milloin sattui, joten välillä replatkin piti lausua sen koiran touhujen mukaan. Pari kertaahan siitä irtosi patterit ja ne kieri lavalle, mutta jotenkin se sopi siihen juttuun, koska siellä sattui oikeastikin kaikenlaista.”

Ihmemaa Ozista  (c) Peero Lakanen 

Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Muutama lyhyempi juttu kameran edessä on nyt ilmaantunut, hauskaa! Muuten mulla ei ole tiedossa mitään muuta kuin tuo katusoittokahvila. Viime vuosi oli kyllä melkoinen, ja nyt aion viettää erilaisen kesän. Pieni tauko tekeekin varmaan hyvää. Saan lomaillessa uutta intoa, luovuutta sekä voimia tehdä ja hei, mä oon vasta 16-vuotias! Syksyllä menen sitten lukion tokalle luokalle. Katsotaan minne tuuli vie!”

Onko sinulla jotain mottoa? ”En taida osata kiteyttää mitään yhteen lauseeseen, mutta Instagramissa mulla lukee 'Positive minds live positive lives'. Haluan elää aina niinkuin se päivä olisi mun viimeinen ja nauttia ihan kaikesta! En jaksa myöskään hirveesti murehtia, kaikissa asioissa on aina sekä hyvää että pahaa. Mieluummin keskittyy vaan kaikkeen hyvään mitä on. Rakkauden ja ilon levittäminen ei maksa yhtään mitään kellekään ja oonkin esim. kova hymyilemään ja halailemaan. Onneks aina tarvitaan niitä jotka menevät halaamaan ja niitä jotka myös ottavat vastaan sen halauksen.”

Jos olisit joku sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo, mikä olisit? ”Tykkään kyllä Disney-hahmoista tosi paljon. Olisin varmaankin se vähän höpsö, rasavilli Tähkäpää, joka oli Kaksin karkuteillä-elokuvassa. Paitsi että kohtahan mulla ei ole näin pitkiä hiuksia enää. Tai sitten voisin olla Timon ja Pumba-leffasta se söpö mangusti Timon! Tai Prinsessa Ruusunen, kun mun toinen nimi on Aurora ja se tarina on aivan ihana.”

Jos ihminen menisi aina syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä sinä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kynttilänvaloa pitäisi olla ja joku ihanan paksu muistikirja, ja kyniä tietysti. Kiinnostavia elämäkertakirjoja ottaisin myös. Joku soitin voisi olla myös mukana, ukulele, huuliharppu… Kahvia pitäisi olla, hyvää teetä ja cokista. Punnitse ja Säästä-myymälä kaikkine tuotteineen! Keksejä, leivonnaisia. Karjalan- ja porkkanapiirakoita!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Maja olisi puinen ja se olisi tosi korkealla. Lähtisin hakemaan sieltä tietynlaista rauhaa. Koristelisin majani kauniiksi verhoilla, harsoilla ja paperilyhdyillä. Ystäviä ottaisin mukaani myös, ja siellä olisi pieni keittiö, jossa voisi kokkailla jotain aasialaista ruokaa. Siellä saisi laulaa, itkeä, nauraa ja kertoa salaisuuksia!”

Jos voisi aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Menisin 1920-luvulle tanssimaan charlestonia ja kunnon juhliin, ehdottomasti! Aijai, kaikki ne hatut ja vaatteet silloin!”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen ystäväni Helmin kanssa syömään (hänen kanssaan vuoroteltiin Desiréessä) ja sen jälkeen menemme Työvikselle, jossa mun hiukset leikataan paljon lyhyemmiksi. Tietynlainen käännekohta edessä, koska mulla on aina ollut pitkät hiukset. Elämä risaseks ja teini-ikä, heh!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
Mikä sytyttää sinut? - Intohimo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kateus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Soitinten virittämistä ennen esitystä
Mitä ääntä inhoat? - Bussin kirskuntaa, vihlontaa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Siivooja
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Palomies
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvä tyttö!

Bäkkäri Bakery -katusoittokahvila löytyy Facebookista sekä Instagramista. 

Kaikki valokuvat saatu Ronja Alatalolta.