Haastattelussa Ville Mäkinen

 Ville Mäkisen tapasin maaliskuun puolivälissä 2017 Ryhmäteatterin yleisölämpiössä Peer Gynt-esityksen jälkeen.

Vuonna 1992 syntynyt Ville on horoskoopiltaan kauris. ”Oon syntynyt Vantaalla, mutta koen olevani kotoisin Klaukkalasta. Siellä oon käynyt päiväkodit sekä ala-ja yläasteet, jonka jälkeen lähdin Helsinkiin Sibelius-lukioon. Tälläkin hetkellä asun Helsingissä. Lisäksi oon asunut opiskeluaikoinani Lahdessa nelisen vuotta, opiskelin Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan seinäkiipeilyä, akrobatiaa, käyn tanssitunneilla – kaikki nämä kyllä liittyy työhöni. Tykkään lukea myös paljon, erityisesti pidän venäläisistä klassikoista.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Kitaraa ja huilua, pianoa hyvin välttävästi. Klaukkala-aikoinani opiskelin Nurmijärven Musiikkiopistossa, kitara oli ensimmäinen instrumenttini ja sillä mä suoritin opistotason päättötodistuksen. Huilunsoittoa opiskelin lyhyemmän ajan.”

(c) Salla-Maria Orvasto 

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Fyysisyys on mulla vahvana, oon treenannut monenlaista liikettä ja tanssia. Mä oon myös aika ajatteleva tyyppi ja pohdin asioita syvällisesti, en tiedä sitten näkyykö se suoraan työssäni. Siitä kuitenkin voin saada paljon työhöni, seuraan mitä yhteiskunnassa tapahtuu hyvin aktiivisesti. Lisäksi oon tehnyt improvisaatioteatteria ja se on ollut mulle tärkeä elementti oppimisessa tähän työhön, koska kaikki kuitenkin tapahtuu tässä hetkessä ja kaikki mahdollisuudet ovat läsnä tässä hetkessä. Mä osaan olla läsnä, kuulla ja nähdä ympärilleni, ja silloin ihan kaikki on mahdollista. Monipuolisuus on myös mun valttini, oon päässyt tekemään monenlaista.”

Tuleeko muuten koskaan harrastettua karaokea? ”No ei nyt varsinaisesti harrastettua, mutta silloin tällöin tulee laulettua ja mielelläni vedän Robbie Williamsin biisejä.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Pari juttua tulee heti mieleen : mä haluaisin osata soittaa pianoa paremmin ja haluaisin osata ruotsia paremmin. Näistä kahdesta ruotsi houkuttaa vielä enemmän, sen osaaminen avaisi uusia työskentelymahdollisuuksia Skandinaviassa.”

Mikä on ollut suurin ammatillinen haasteesi? ”Haasteita on jatkuvasti, joka kerta kun oon menossa näyttämölle. Yksittäinen iso ja mielenkiintoinen haaste oli sellainen, että sain päivää aiemmin soiton Kansallisteatterin Slavan kapellimestarilta, että eräs näyttelijä on sairastunut ja tekisinkö hänen roolinsa. Olin mukana Slavan ensemblessa vuorottelemassa, mutta nyt opiskelin videolta kokonaan toisen roolin ja vedin sen sitten seuraavana päivänä. Oli se jännää, enkä paljon ehtinyt nauttimaan itse tilanteesta. Aika paljon joutui suorittamaan, jotta muistin kaiken mitä lavalla pitäisi tapahtua. Mukana oli mm. soolobiisi ja useampia kohtauksia eri roolihenkilöinä.”

Tässä vaiheessa haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun ohitse kulkee Peer Gyntin nimiroolissa nähtävä Santtu Karvonen ja haastattelija hyökkää Santtua kiittelemään hienosta roolisuorituksesta ja tilanne menee yleiseksi hölinäksi joksikin aikaa.

(c) Petri Knuuttila 

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai jollain muulla taiteellisella alalla olevia? ”Lähisuvussani ei ole, tiedeorientoitunutta väkeä kylläkin. Isäni on joskus soittanut klassista kitaraa harrastukseksi ja hän kehoitti mua kitaratunneille ollessani 6-vuotias.”

Mikä sai sinut sitten kiinnostumaan teatterista? ”Esiintyminen noin ylipäätään ei ole tullut mulle luonnostaan. Mä oon ollut hyvä koulussa, mutta tosi ujo ja esilläolo ei tuntunut mukavalta. Mä kuitenkin ajauduin tekemään tätä, mikä kertoo ihan päinvastaista viestiä. Esiintyminen on ollut mulle haastavaa, tavallaan kiinnostava haaste. Miten sitten päädyin tähän … Yläasteella meillä oli heavybändi ja jonkun piti laulaa. En ollut meistä mitenkään musikaalisin, mutta mulle osui laulajan pesti ja rupesin vaan tekemään. Sitä ennen olin ollut soittamassa kitarakonserteissa ja ne olivat tuntuneet tietyllä tavalla vain suoritukselta – olin treenannut nuotit ja tiesin miten ne soitetaan. Ensimmäistä kertaa pystysolistina ollessani ja yleisölle puhuessani koin vasta esittäväni jotain omana itsenäni. Sibelius-lukiossa mulle tuli kakkosluokalla mahtava tilaisuus, kun lukioon tehtiin Rocky Horror Show, josta mulle tarjoutui Frankin rooli. Herkkänä juuri 18v täyttäneenä kundina vedin verkkosukkikset jalkaan ja tiukan korsetin päälle. Puoli vuotta treenattiin ja oli meikkaajat ja kaikki, viikko esitettiin Gloriassa. Oon aina ollut tosi perfektionisti, haluan että kaikki menee juuri niin kuin on sovittu, mutta teatterin parissa tuli jotenkin vapauttavaksi huomata se, että riittää että on! Kun on läsnä tilanteessa, siinä on kaikki mitä tarvitaan. Ihminenhän on silloin todella mielenkiintoinen, kun se on oikeasti läsnä. Se on ollut opettavaista kaikkeen muuhunkin kuin työhön liittyvissä asioissa.”

Mikä oli seuraava siirtosi lukion jälkeen? ”Aloin valmistautua pääsykokeisiin. Mä hain ekaa kertaa TeaKiin heti lukion jälkeen 2011, en päässyt. Nätyllekin taisi olla samana vuonna haut. Luin tosi paljon myös kehitysmaaoppia valtiotieteelliseen, se kiinnosti mua todella paljon. Treenasin pianonsoittoakin ja olin hakemassa musiikkikasvatusta opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Sit mä olin armeijan soittokunnassa sen kevään, aseettomassa palveluksessa ja yllättäen sain kuulla Lahden koulutuksesta, jonne hain. Pääsin vaiheesta toiseen ja alkoi tuntumaan siltä, että täähän voisikin olla mun paikkani. Kehitysmaatutkimuksen pääsykokeissa en hiffannut kysymyksiä, ne olivat laajempia mihin olin osannut valmistautua. Pääsin sitten Lahteen ja intin jouduin siinä vaiheessa keskeyttämään, jatkoin sen kyllä loppuun sitten seuraavana kesänä. Lahden Mute:lta valmistuin keväällä 2016.”

Millainen oli lopputyösi tai vastaava? ”Meillä oli päättöresitaali, joka on ikään kuin laulututkinto mutta draaman muodossa. Siitä sai tehdä lauluiltamuotoisen esityskokonaisuuden, jossa on tietyt kriteerit biisien tyyleistä. Mulla se käsitteli suomalaisia miesrooleja eri sukupolvissa, vertasin nykysukupolven mieskuvaa sodasta palanneen sukupolven puhumattomaan ja ankaraankin mieskuvaan. Kirjallinen osuus olikin kiinnostava, haastattelin Kansallisteatterista Puntti Valtosta, Katariina Kaituetta ja Tiina Weckströmiä. Aiheeni oli ”Itsehavainnointi näyttelijäntyössä”, juuri sitä perfektionismiin taipuvaisen näyttelijän itsetarkkailua. Millaisen vaikutelman annan, tykätäänkö minusta tai teenkö asiat nyt niin kuin on sovittu. Kitaransoiton puolella oli se, että virheet olivat selkeästi virheitä. Näyttelijäntyössä voi mokia sattua myös, mutta miten siitä jatkaa… Koulumaailmassa on ollut se objektiivinen totuus, eli vastaus on joko oikein tai väärin. Tässä taidepuolella on kyse siitä, miten kukin asian kokee, ja taiteilijan ja katsojan kokemus voi olla täysin erilainen. Sekin on mielenkiintoista tässä koko alassa.”

Oletko sitä mieltä, että olet oikealla alalla, vai onko mielessä käynyt jokin muu ala? ”Mielenkiintoinen kysymys. Viime vuonna alkoi realisoitua se, että koulu loppuu kohta. Koulu oli ollut tietynlainen turvaverkko, kun tiedosti sen, että jos mulla ei olisi muuta hommaa, olisi ainakin koulua. Mielessä kävi, että mitäs sitten jos mulla ei olekaan töitä! Ensimmäistä kertaa olin tilanteessa, jossa työelämä alkaa ja opiskelut päättyvät, ja kieltämättä olin vähän huolissani. Kaikki on mennyt kuitenkin tosi hyvin. Tääkin keikka tuli vähän yllättäen. Kaksi viikkoa ennen treenien alkua ohjaaja Juha Kukkonen soitti mulle ja kysyi, pääsisinkö mukaan. Mulla oli kalenteri tyhjänä Tampereen Teatterin Catsin treenien alkuun asti ja keväälle ei ollut mitään suunnitelmia. Tästä tuli tavallaan mittatilaustyö! Itse olin tottunut siihen tyyliin, että työt saadaan koe-esiintymisten kautta, mutta että näinkin voi oikeasti käydä. Ja alkuperäiseen kysymykseen voin siis vastata, että ei ole tarvinnut miettiä mitään muuta alaa. Tällä hetkellä mulla on töitä sovittuna kahdeksi vuodeksi.”

(c) Jyri Sariola 

Miksi olet näyttelijä, vai millä ”tittelillä” nyt mennään? ”Kyllä mä näyttelijäksi kutsun itseäni, vaikka virallisesti saisin käyttää sitä nimikettä vuoden-parin päästä, koejäsenyys päällä vielä nimittäin. Kaikki tulevat työt on teatterissa. Voisin kutsua itseäni myös muusikoksi tai tanssijaksikin… Ja että miksi olen näyttelijä? Alunperin mun mielestäni tässä on ollut kiehtovinta se, että tämä on haaste, ja on sitä edelleenkin. Jatkuvasti on tämä hetki, jossa valitsee onko läsnä vai ei, ja se on kiehtovaa. ”Nyt”-hetki tekee tästä työstä mulle niin kiinnostavan, ja siinä on samalla myös jotain todella terapeuttista. Vaikka meillä kaikilla on rooli jota esittää, roolia tekemässä on kuitenkin aina ihminen. Ja onhan tämä myös todella hauskaa ja kollegojen kanssa on kivaa. On kiehtovaa kuulla muiden ajatuksia myös ja hienoa, että keskustelukulttuuriakin on olemassa työn sisällä.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä tai keneltä se on tullut? ”Niitähän tulee jatkuvasti lisää ja oppiminenhan on kasaantuvaa. Slavan kapellimestari Jussi Tuurna sanoi hienosti, että ”esiintyvät taiteilijat ovat kaikki tutkimassa samaa sipulia, mutta kokeneemmat ovat jo syvemmillä kerroksilla ydintä etsimässä”. Improvisaation kautta on tullut tutkittua sitä, että mikä saa innostumaan ja leikkimään, ja se on ollut mulle iso avain. Tämän proggiksen myötä isoin oppi on ollut se, että voi rauhassa olla läsnä tilanteessa ja kontaktissa vastanäyttelijään eikä tarvitse ns. suorittaa.”

Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Mä oon ollut vähän huono seuraamaan kenenkään tietyn uraa… Kyllä täytyy kuitenkin sanoa, että Puntti Valtosen olemisesta ja tekemisestä oon aina tykännyt todella paljon, ja siihen on vaikuttanut tietysti sekin, että Slavassa pääsin niin läheltä seuraamaan hänen menoaan niin harjoituskaudella kuin itse esityksissäkin. Noora Dadua ihailen myös, kävin täällä Ryhmäteatterissa katsomassa hänen vierailunsa ”Minun Palestiinani”. Olin todella vaikuttunut siitä henkilökohtaisuudesta, joka esityksessä oli. Molemmathan ovat todella erilaisia näyttelijöitä enkä osaa sanoa, että mikä kiteytyy juuri heidän tavassaan tehdä. Puntissa ainakin henkilöityy rakkaus lajiin.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt tai ollut muuten lavalla? ”Tampereen Teatterissa, Ryhmäteatterissa, Kansallisteatterissa, Hämeenlinnan Teatterissa, Lahdessa Pesäkallion Kesäteatterissa, Lahdessa Heinäsuon Kesäteatterissa, Turussa Vartiovuoren Kesäteatterissa ja Täpäräteatterin tuotannon kera Lahden Kaupunginteatterissa vierailemassa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Kyllä Kansallisteatterin Slava! oli tärkeä niin ammatillisesti kuin oppimisenkin kannalta, ja toisena haluan mainita tämän Peer Gyntin, vaikkei tässäkään mulla ole mitään isoa roolia eikä pääse tekemään kunnon kaarta. Kollegoiden kautta oon molemmista saanut todella paljon tärkeää oppia ja molempia on ollut äärimmäisen hauska tehdä. Täpäräteatterin jutut ovat myös aina tärkeitä, koska nehän voivat olla ihan mitä vaan ja aina erilaisia!”

Kerrohan nyt, mikä oikein on Täpäräteatteri! ”Miiko Toiviainen kirjoitti aikoinaan opinnäytetyötään improvisoinnista, jossa ei niinkään olisi tarkoitus pelkästään naurattaa yleisöä. Hän kyseli mukaan tyyppejä, jotka saattaisivat olla improsta kiinnostuneita. Täpäräteatterin alkuaikoina tutkimme samaa asiaa, eli tavoitteena oli esitys, jonka tarkoituksena ei ollut hauskuuttaa eikä olla nokkela. Tavoitteena oli yhdessä luoda mielenkiintoinen tarina ja maailma, ja sitä kautta mielenkiintoinen esitys. Täpäräteatterin kautta on päästy Göteborgiin kansainvälisille improfestivaaleillekin, jossa oli opettajia eri puolilta maailmaa. Täpäräteatteri on myös laajentanut mun käsitystäni siitä, mitä näyttelijäntyö voi olla. Tällä hetkellä meillä ei ole esityksiä, mutta pyrimme treenaamaan kuukausittain yhdessä. Porukka on vähän hajallaan, kun töitä on muualla. Syksyllä on ehkäpä tulossa jotain, ainakin suunnitelmia on.”

Kuka olisi ”unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Katariina Kaitue tai Tiina Weckström!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi kappale? ”Wow! Stevie Wonderin kanssa duetoisin ”Ebony and Ivory”! Makee kappale ja aina ajankohtainen.”

Mitä sinulle merkitsee ”teatterin taika” tai miten määrittelisit sen? ”Mä määrittelisin sen niin, että ne ihmiset, jotka ovat lavalla, nauttivat esiintymistilanteesta. Illasta toiseen on kiva tulla töihin ja olla lavalla. Ja vaikka olisi kuinka väsynyt ja tuntuisi siltä, ettei oikein jaksaisi, niin yhteisen rituaalin alettua saakin virtaa ja fiilis on äkkiä toisenlainen. Teatterin taika on mielestäni siinä. Rakkaus lajiin.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua (taisit kyllä jo mainitakin)? ”Läsnäolo ja innostuminen itsessään - jatkuvasti tulee uusia asioita, joista innostua. Lisäksi mua inspiroi aitous – se, että joku vaan on! Kaikki asiat, jotka tapahtuvat tässä ja nyt.”

Ville nappasi itsestään kuvan

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Oon huomannut ainakin sen, että se on todella vaihteleva ilmiö. Joskus mua jännittää tosi paljon, mutta useimmiten se on ihan hallittavissa. Mulle jännitys aiheuttaa sen, että tulen tietoiseksi itsestäni ja alan tarkkailla itseäni, arvostelen ja kritisoin samalla kun teen. Ei ole kyllä hyvä lähtökohta, sillä sehän tuo ylimääräisen muurin mun ja jonkun toisen henkilön väliin, oli se sitten vastanäyttelijä tai katsoja. Ei mulle kuitenkaan mitään fyysisiä oireita tule.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineja, joita teet ennen esitystä? ”Kyllä mä lämmittelen kroppani ja samalla suuntaan ajatukseni esitykseen. Äänenlämmittelyt teen myös. Nämähän ei nyt mitään pelkästään mun juttujani ole, luulen että melkein kaikki tekevät samat asiat. Jotkut toki tulee vain paikalle ja ovat tuosta noin mahtavia. Jos tulossa on fyysisesti vaativampaa tanssia tai akrobatiaa, sitten teen enemmän ”täsmäjuttuja”. Musta on myös hauskaa se, että työryhmillä on ihan omia rituaaleja. Täällä esimerkiksi käydään saunassa ennen esitystä!”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Ei mitään kovin järisyttävää ole tapahtunut, koska mulle ei heti tule mieleen mitään. Ainahan se on hauskaa, jos tulee näyttämölle väärissä vaatteissa. Mä oon tullut lavalle väärissä housuissa Slavassa, en kyllä muista oliko harjoituskausi menossa silloin vielä.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Lapsuuden kesät kesämökillä tulevat ekana mieleen. Mulla on tosi rakastava perhe. Padasjoen mökki on ollut mulle lapsena turvapaikka. Vastapäisessä rakennuksessa asuivat isovanhempani, mamma ja pappa. Aamulla kun huomasi, että verhot on vedetty ylös, tiesi heti että ovat hereillä ja kirmasin pihan poikki heidän luokseen aamupalalle. Tärkeitä muistoja.”

Tulevia roolejasi? ”Cats-musikaali on tulossa syksyllä Tampereen Teatteriin, ensi-ilta on syyskuun alkupuolella. John The Baptist-oratoriosta on kesällä vielä esityksiä Tampereella ja Porissa sekä loppuvuodesta Lahdessa ja Kuopiossa, oon siinä Josephuksen roolissa. Niin ja kesällä oon yksi Seitsemästä veljeksestä Pesäkallion Kesäteatterissa!” (linkit esityksiin ohessa)

Pesäkallion promokuvaa (c) Rami Rusinen 

Onko sinulla jotain mottoa? ”Se on tullut ilmi jo muutamaan kertaan, eli ”Tässä ja nyt!””

Osaatko imitoida ketään? ”No kyllä mä jotain (*puhuu Jörn Donnerin äänellä), musta se on vaan hauskaa. Mä oon aika auditiivinen oppija, eli kuulon perusteella pystyn helposti nappaamaan kiinni. Musta on kiinnostavaa tutkia, miten ihmiset rytmittävät ajatteluaan puhuessaan.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Tulee mieleen vaan Hannu Hanhea ja kaikenlaisia lihasmiehiä… En mä kyllä tiedä haluaisinko edes olla Hannu Hanhi, sehän on aika ärsyttävä tyyppi!”

Jos sinusta tehtäisi supersankarihahmo, mikä olisi sinun supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mä olisin maailmanrauhamies Ville Väkivallaton! Se olisi marttiahtisaarimainen tyyppi, jolla olisi taito löytää sopu kinastelevien ihmisten välille. Jotta ihmiset pystyisivät edes kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavana. Osaisin käyttää myös hellää niskapuristusotetta tarvittaessa. Tai päänsilitystä.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mua kiehtoo se, millaiset asiat on sallittuja sosiaalisesti sukupuolesta riippuen. Luulen, että meikkaisin ja laittaisin makeita kuteita päälleni ja lähtisin kaupungille kokeilemaan, millaista huomiota saan. Mulla on nyt sellainen kuvitelma, että huomion saaminen on naisille helpompaa, ja lähtisin testaamaan sitä. Menisin neuvottelemaan itselleni myös korkeampaa palkkaa. Ja mitä on naisten välinen ystävyys? Sitä olen jopa kateellisena seurannut. Tekisin jotain bestisteni kanssa.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Ottaisin ilmavolttiradan ja patjat! Musikaalinuottikirjoja, joita laulaisin. Ääniraudan tai vaihtoehtoisesti kitaran, joka pysyisi aina vireessä. Ruoaksi ottaisin kaikenlaista hyvää vegaanista ja juotavaksi vettä ja ehkä hyvää olutta myös.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Sieltä voisi hypätä alas – kolmen metrin korkeudessa maksimissaan. Majan täytyisi olla sen verran iso, että sinne mahtuisi nukkumaan ja katto olisi vedenkestävä. Ikkunasta paistaisi aurinko, eli ikkunoita olisi varmaankin useampia… Väri olisi puunvärinen, ei maalattu. Puu olisi hedemäpuu, ja ikkunasta voisi poimia hedelmiä!”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Antiikin Rooma on mielestäni todella kiehtova, Antiikin Kreikka myös. Mä menisin Aristoteleen oppitunnille kuuntelemaan, tai mitä se funtsii tuttaviensa kanssa torilla. Mielenkiinnolla kuuntelisin ja peilaisin sitä nykypäivään. Ja että onko ihminen ihan oikeasti käynyt Kuussa!”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Siinä olisi ehdottomasti musiikkia. Päähenkilö olisi ensin todella ujo ja myöhemmin löytäisi oman paikkansa. En kyllä keksi ketään, joka voisi mua esittää. Paitsi että jos siinä tultaisi tähän päivään ja tuleva olisi keksittyä, niin ehdottomasti Puntti Valtonen olisi mun roolissani!”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Miksi olet alkanut katsoa teatteria näissä määrissä, mitä nyt katsot?”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Lähden kotiin laittamaan ruokaa ja siivoamaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ihana

Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

Mikä sytyttää sinut? - Leikki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Tyrmäys

Suosikkikirosanasi? - Jumaliste

Mitä ääntä rakastat? - Heleää naisääntä

Mitä ääntä inhoat? - Katupora

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Konttorirotta

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

Huom. Peer Gyntistä enää neljä esitystä jäljellä, perjantaina 28.4. viimeinen!