Haastattelussa Anna-Sofia Tuominen

Anna-Sofia Tuomisen tapasin kahvila Steam Coffeessa Helsingissä syyskuun puolivälissä 2019.

Vuonna 1990 syntynyt Anso on horoskoopiltaan vaaka, ”etsii ikuisesti tasapainoa eikä löydä”. ”Oon Turusta kotoisin, myös Naantali on toinen kotipaikkani, koska äitini asuu siellä. Turussa oon käynyt kaikki kouluni. Lisäksi oon asunut Lahdessa Mute-opiskeluaikoinani pari vuotta, ja sen jälkeen täällä Helsingissä vakituisesti vuodesta 2014. Turku on mulle edelleen rakas kaupunki, äidilläni on siellä Pieni Kirjapuoti, ja oon ollut siellä kesäisin töissä ja menen taas joulun alla kiireapulaiseksi.”

Mitä harrastat? ”Mä juoksen. Ratsastaisin, jos olisi enemmän aikaa. Joogaan silloin tällöin. Kirjoitan aika paljon myös – päiväkirjaa ja erilaisia tekstejä, joskus jotain runontapaisia. Tavallaan kirjoittaminen on kivaa siksi, että se on ollut niin tulosvastuutonta, kun oon kirjoittanut vain itselleni, mutta oon alkanut miettiä, että jos suhtautuisinkin siihen vakavammin. Tämä on aika uusi ajatus vielä enkä edes tiedä mitä se tarkoittaa. Ei ehkä mitään.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Poikkihuilu on periaatteessa mun oma soittimeni. Oon kasvanut muusikoiden parissa koko elämäni ja luokallani Turussa oli paljon huippumusikaalista porukkaa, monet pääsivät suoraan lukiosta Sibelius-Akatemiaan. Mä oon aina ollut vaan yksi laulaja muiden joukossa. En oo pitänyt itseäni myöskään kummoisenakaan soittajana, mutta ykskaks olinkin Teakissa yksi niistä, jotka osasi lukea nuotteja ja ymmärsi sointuja, joten mua pyydettiin soittamaan eri jutuissa. Sain itseluottamusta siitä, kun muut näkivät mut eri tavalla miten itse olin nähnyt. ”

Mikä on ”salainen paheesi”? ”Ei nyt niinkään salaisia paheita, mutta paheita kuitenkin – oon nimittäin ihan hulluna Christina Aguileraan. Oon myös semimaaninen siivoaja.”

(c) Anso 

Mitkä asiat ovat lähellä sydäntäsi? ”Ystävät ja perhe, eläimet ja koti. On tärkeää, että elämässä on paikkoja, jossa voi rauhoittua ja kokee olevansa turvassa. Se ei ole nykymaailmassa mikään itsestäänselvyys. Toivon olevani läheisilleni myös tietynlainen turva. Vaikka tiet veisivät välillä erilleen, voisi mun luokse aina palata.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Varmaankin musiikki - luen nuotteja ja oon ihan hyvä laulamaan. Oon myös aika fyysinen, spagaatit ja kärrynpyörät onnistuu. Mulla on tosi korkea työmoraali ja liekityn aika nopeasti ideoista.”

Tuleeko käytyä karaokea laulamassa? ”Ehdottomasti, sehän on mahtavaa! Kaveriporukassa mennään tai sitten ensi-iltojen jälkeen. Aika usein tulee laulettua ”I Will Survive” tai ”Tinakenkätyttö”, ne on ehkä mun karaokebravuurini. Duetoista ”Nuori ja kaunis” on huippu.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Venäjän kieli, juuri aloitin tunnit. Olisi myös kivaa olla hyvä luistelija. Olisi hienoa tehdä joku On Ice -tyylinen produktio.”

Mikä on ollut toistaiseksi haasteellisin työsi? ”Jokaisessa jutussahan on aina omat haasteensa. Oon saanut kyllä jo nyt tehdä paljon sellaisia juttuja, joissa oon päässyt fyysisesti käyttämään koko kapasiteettiani, tanssinut, laulanut… Se on aina haastavaa ja samalla ihanaa. Vastaan tähän ”Donkey Hot”, sillä en ollut tehnyt ns. näkökulmahenkilöä aikaisemmin. On ollut tavallaan helpompaa tehdä mehukkaita sivuhenkilöitä. Donkey Hotissa oli haastavaa ottaa se paikka, joka mulle oli näytelmässä kirjoitettu ja tarjottu. Olin lavalla melkein koko ajan ja se oli mulle uutta.”

Donkey Hot/Anso ja Miro Lopperi (c) Mitro Härkönen

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Isäni on muusikko-laulaja ja äidilläni on tosiaan kirjakauppa ja hän järjestää paljon kirjallisuus- ja kulttuuritapahtumia Turussa ja muuallakin. Velipuoleni isoäidillä, Raija Lehmussaarella, on balettikoulu, jossa olen itsekin käynyt vuosia tanssimassa. Heidän perheensä kautta olen päässyt seuraamaan sivusta myös Aurinkobaletin toimintaa. Muistan käyneeni lapsena katsomassa harjoituksia ja nähneeni joskus jonkun palauteringin tapaisen, jossa tanssijat venyttelivät kerrospukeutuneina ja tunnelma oli äärimmäisen keskittynyt, mutta lämmin. Se oli kiehtovaa. Siskopuoleni opiskelee Sibelius-Akatemiassa.”

 Milloin kiinnostuit teatterista? "Vaikea kysymys. Sanotaan niin, että en muista aikaa ilman teatteria, musiikkia ja laulamista. Lapsena nukkumaan mennessäni kuuntelin usein isäni levytyksiä ja olin siinä luulossa, että kaikki ihmiset laulaa koko ajan. Koulussa olin aina musiikkiluokilla ja totuin jo pienenä siihen, että kerran vuodessa tehdään musiikkinäytelmä ja jouluisin on aina kuorokonsertit ja tanssiesitykset. Muistan myös, että jo ekaluokkalaisena aina perjantaisin kaikki saivat esittää omia esityksiä, joita käytiin harjoittelemassa kavereiden luona edeltävinä iltoina. Niissä puvustaminen ja lavastaminen nousivat tärkeään osaan. Joskus 12-vuotiaana hakeuduin Turun Nuoren Teatterin toimintaan mukaan, en edes muista miksi. Paras ystäväni Aksa Korttila oli ollut siellä jo ihan pienenä, joten voi olla, että jotenkin sitä kautta uskaltauduin etsiytymään siihen suuntaan.”

”Raija Lehmussaaren balettikoulussa ystävystyin Kujalan Elviiran kanssa (hän opiskelee myös TeaKissa) ja hänen vanhempansa taas ovat Turun Kaupunginteatterin näyttelijät Mika Kujala ja Riitta Salminen, joita olin tottunut näkemään teatterin maagisella lavalla. Heidän kauttaan pääsimme teatteriin katsomaan esityksiä tyynypaikoille portaille ja joskus pääsimme jopa näyttelijöiden lämpiöön. Elviiran luona kylässä käydessä huomasin, että hei, nämähän ovatkin myös ihan tavallisia ihmisiä. Että jostain sieltä varmaan nousi ajatus siitä, että voisin itsekin olla näyttelijä ihan ammatiltani. Teatteri ei rakennuksena ollut enää pelkästään mystinen paikka, eivätkä näyttelijät pelkästään myyttisiä olentoja, jotka ovat olemassa vain näyttämöllä. Pian uskaltauduin itsekin koe-esiintymään. 2009-2010 pääsin sitten ensembleen näytelmässä ”Tukkijoella”. Siitä se Teatterikorkeakouluun hakeminen sitten alkoi. Paljon itkua, turhautumista ja viimeisestä vaiheesta tippumisia se otti ennen kuin pääsin sisään ja sinä aikana sain todella pohtia sitä, että mitä jos en pääsekään ja mitä jos minusta ei tähän olekaan. Janosin kuitenkin niin kovasti opetukseen pääsemistä, että jaksoin ottaa turpaan vuosi vuoden jälkeen. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että myös tuo kouluun hakeminen toimi minulle todella suurena opinpaikkana suhteessa näyttelijäntaiteeseen ja ennen kaikkea itseeni. Ja ilman noita tippumisia en olisi käynyt Lahden Mutea, josta tuli itselleni aivan korvaamaton opinahjo. Mutelta opin työmoraalia, sitkeyttä ja ihan konkreettisia taitoja niin näyttämön, musiikin kuin laulamisen suhteen. Aivan korvaamattomia vuosia mulle suhteessa tähän ammattiin.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi on ”Myyttien tytär – Kuinka luoda itsensä uudelleen kun merkitykset on jo luotu”. Se käsittelee tätä metoo- aikakautta ja toivottavasti monesta näkökulmasta. Se käsittelee valtarakenteiden näkymistä omassa itsessäni ja siinä, mitä merkityksiä tuon ja edustan näyttämöllä. Se käsittelee oman identiteetin rakentumista niin ihmisenä, naisena, näyttelijänä ja taiteilijana. Se käsittelee sitä, kuinka tyytymätön oon ollut naiskuvaan elokuvissa ja teatterissa ja toisaalta sitä, kuinka paljon menee energiaa siihen, että on jatkuvasti vaan loukkaantunut. Että kuinka voisi kääntää sen negatiivisen energian johonkin ihan muuhun. Miten kääntää kliseet hyödykseen ja jopa nauttia niistä. Se on tavallaan ohjekirja itselleni siihen, miten selviytyä tällä vanhanaikaisella, hitaasti muuttuvalla työkentällä uutena ajattelijana järjissään. Mielestäni opparistani tuli tosi hyvä ja oon siitä ylpeä.”

”Taiteellinen lopputyöni oli siis Donkey Hot, Q-teatterin Puoli-Q-näyttämöllä. Koin olevani etuoikeutettu saadessani tehdä koulun päättötyön niin monen rakkaan ystävän kanssa. Ohjaajana oli erittäin hyvä ystäväni Juho Mantere, mukana myös avopuolisoni Miro Lopperi ja rummuissa bändikaverini Juhana Kiiski. Musiikin sävelsi toinen bändikaverini Henri Lyysaari, jonka kanssa olemme myös jakaneet nuo musiikkiluokkien koulunäytelmäajat. Koko jengi oli kyllä aivan timanttinen: Pyry Kähkönen, Nenna Tyni, Pekka Kiiliäinen, Sonja Silvander, Riina Nieminen, Joel Hirvonen, Lotta Kaihua, Vilma Vantola!”

Donkey Hot (c) Mitro Härkönen

Kuka oli sinun ”kumminäyttelijäsi”? ”Mulla oli periaatteessa kaks: Kaisa Leppänen ja Elsa Saisio. Aloin fanittaa molempia Lahdessa opiskellessani.”

Onko mielessäsi ollut missään vaiheessa mitään toista alaa, suunnitelmaa B? ”Ei kyllä ole ollut mitään ihan out side the box- vaihtoehtoa. Kyllä ne jotenkin olis liipanneet läheltä tätä, mitä nyt teen. Opiskelin Turun Yliopistossa vuoden musiikkitiedettä ja kirjallisuustiedettä. Tanssia oon opettanut ja laulua voisin mielelläni opettaa.”

Miksi juuri teatteri? Miksi näyttelijä? ”Teatterissa yhdistyy kaikki, mitä rakastan ja mistä oon aina ollut kiinnostunut – musiikki, tanssi, kirjallisuus, historia. Saa tekosyyn leikkiä ikuisesti. Saa tutustua muihin todellisuuksiin, ihmisiin ja paikkoihin ja aikakausiin syvemmin. Eikä koskaan tarvitse pysähtyä: koko ajan on jotain uutta opittavaa, koettavaa ja nähtävää ja jokainen työpäivä on jollain lailla erilainen.Tietty rutiinittomuus, epäsäännöllisyys, tuntemattomaan hyppääminen ja vaihtelevuus sopii mulle.”

Kerro joku tärkeä oppi, jonka olet saanut. ”Suurin oppi kolahti varmaan jo kouluun hakemisen yhteydessä. Sinä vuonna, kun pääsin sisään Teatterikorkeakouluun, sain jo ensimmäisessä vaiheessa kuulla valintaraadilta, että päästäkseni kouluun mun ei tarvitse näyttää, kuinka hyvä mä olen. Että kaikkia taitoja voi opiskella sitten koulussa. Heille oli tärkeämpää nähdä, kuka minä olen. Se oli iso juttu, koska eihän sitä voi koskaan itsekään tietää, enkä mä ajatellut, että se olisi millään lailla kiinnostavaa. Mutta ehkä se oppi siinä on se, että näyttelijän tulee uskaltaa olla auki juuri tuolle tietämättömyydelle ja uskaltaa silti tulla nähdyksi. Fiktio antaa kuitenkin aina suojan. Mutta että ei tarvitse mennä taidon taakse. Sekin voi olla eräänlainen defenssi. Halusin niin kovin näyttää kuinka kovasti haluan kouluun, että ohitin koko ajan oleellisemman, eli sen, mitä minun sisälläni liikkuu.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Mä ihailen niiiin monia! Ensin tulee mieleeni Elina Knihtilä ja Tiina Pirhonen, jotka molemmat tekevät pitkää päivää TeaKissa ja antavat niin paljon itsestään opettajina ja koulutuksen kehittäjinä, ja sitten jaksavat vielä tehdä omaa taiteellista työtään niin suurella sydämellä. Molemmat ovat upeita näyttelijöitä, joilla on yhtä aikaa vakava ja leikillinen suhde teatteriin ja näyttelijäntyöhön.”

”Muuten oon jotenkin aika vanhanaikainen. Toki mulla on paljon lempinäyttelijöitä ja omat lempielokuvat on sellasia, jotka oon nähnyt vähintään 20 kertaa. Oikein kunnolla tykkään kaikista legendoista, kuten Marilyn Monroesta, Audrey Hepburnista, Brigitte Bardotista ja niiden aikaisista elokuvista. Sitten fanitan mm. Edith Södergrania, Joni Mitchelliä, Saara Turusta, Laila Kinnusta, Carolaa, Adelea, Freddie Mercuryä, Kaj Chydeniusta, L. Onervaa, Minna Canthia, Ella Fitzgeraldia, Meryl Streepiä, Jennifer Lawrencea…”

Maailman ympäri 80 päivässä (c) Laura Reunanen

Kuka olisi "unelmiesi vastanäyttelijä", jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? "No kyllä mua kiinnostaisi työskennellä Marilyn Monroen kanssa."

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Näitäkin olisi varmasti monia, mutta vastaan tähän nyt vaikka Freddie Mercury.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse muutama roolityö tai koko proggis, joka on ollut itsellesi jollain tavalla tärkeä? ”Tuntuu, että tässä uran alkumetreillä kaikki prokkikset on jollain tavalla ihan supermerkityksellisiä, koska kaikki on koko ajan niin uutta. Oon työskennellyt mm. Q-teatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa ja Koko-teatterissa.”

”Puoli-Q:ssa esitetty Donkey Hot oli kyllä ainutlaatuinen juttu kaikin tavoin niin kuin jo mainitsin. Ja Juho Mantere on sellainen ohjaaja, jonka kanssa jutuista tulee aina jollain tavalla tosi merkityksellisiä. Toki se on se ystävyys ja luottamus, joka niihin juttuihin tulee aina mukaan, mutta myös joku sellanen ihan omanlainen tekemisen meininki ja taso. Voi olla röyhkeä ja äärimmäisen tarkka samaan aikaan. Ollaan hänen kotipihallensa Ridasjärvelle puuhailtu jos jonkinmoista ja tuntuu, ettei mahdottomia ideoita ole olemassakaan. 2017 kesällä teimme Tsehovin Kirsikkatarhan, jossa näyttelin Varjan roolin. Uskon, että just tollaset oman porukan kanssa tehdyt jutut luo ihan älyttömästi itseluottamusta ja oppii myös tuntemaan itsensä näyttelijänä, työntekijänä ja ryhmän jäsenenä. Sitten on helpompaa toimia myös muissa ryhmissä ja teattereissa, kun on joku porukka ja paikka, jossa pääsee toteuttamaan itseänsä ihan niin kuin haluaa ja tulee nähdyksi. Se on tosi onnellista.”

”Q-teatteri on itselle tärkeä paikka ja pääseminen mukaan Tavallisuuden aave -näytelmän uusintaensi-iltaan (paikkasin Laura Birniä) oli jotain, mistä en olisi osannut edes unelmoida. Että pääsee itse mukaan näytelmään, jota on rakastanut yli kaiken yleisössä istuessaan. Oli ihan hullua opetella juttu videolta ja käydä treenaamassa sitä yksin tilassa ennen kun varsinaiset parin päivän lämmitystreenit alkoivat. En olisi ikinä uskonut, että todella pystyisin siihen. Toisen kerran pääsin paikkaamaan heti Taviksen jälkeen Sohvi Roinisen Teatteri Takomon näytelmässä ”Kauheat lapset”, joka vieraili Tampereen teatterissa. Se oli aivan hurmaava Anna Viitalan kirjoittama ja ohjaama juttu!”

”2018 tehtiin Koko Teatterissa se ”Valmiina muistamaan”-esitys, jonka Tiina Pirhonen ohjasi, Taina West ja Eeva Litmanen käsikirjoitti ja musiikin sävelsi Jussi Tuurna ja Vilma Timonen. Olin jo pitkään haaveillut pääseväni johonkin sellaiseen juttuun mukaan, jossa olisi Tuurnan musiikkia, että jo siinäkin mielessä prokkis oli itselle tosi iso juttu. Oli hurjaa, kiehtovaa ja jännittävää näytellä Eevan oikeasti elänyttä isoäitiä niin, että Eeva vielä itsekin oli samaan aikaan näyttämöllä, se osoitti suurta luottamusta.”

Minkälaista teatteria haluaisit itse nähdä enemmän ja kerro mahdollisesti joku esimerkki?

”TeaKin kakkosvuonna olin varmaan kriittisimmilläni, mutta se on kyllä tosi uuvuttava tie, koska on maailman helpointa mennä teatteriin kritisoimaan. Kuka tahansa pystyy sanomaan, että ”en tykkää”. Vaikkei heti lämpenisikään, voi silti löytää asioita, joista yllättäen pitääkin. Se on lopulta vaan asennekysymys, että minkälaiset lasit päässä sitä katsoo ystävien ja kollegoiden juttuja. Lähtökohtaisesti mä viihdyn teatterissa aina ja musta on huojentavaa, että lopulta todella moni asia on makuasia. Ei ole olemassa mitään muuttumattomia totuuksia.”

”Mua miellyttää teatterissa iso energia ja tarkkuus. En tarkoita, että aina pitäisi huutaa ja hyppiä, vaan iso energia voi olla myös sisäisiä kierroksia. Mua ei haittaa, että en heti tajuaisi, mistä missäkin esityksessä on kyse, mutta pidän siitä, että ajattelu tai ajattelun jäljet näkyvät näyttämöllä. Sillon on yleisössä turvallinen olo. Ei mun tarvitse olla samaa mieltä jonkin esityksen kanssa, mutta pidän siitä, että esitys väittää jotakin. Kaikki on aina ja joka tapauksessa poliittista. Mun estetiikkaani toimii todella hyvin esimerkiksi Jussi Tuurnan, Pirkko Saision ja Laura Jäntin musiikilliset spektaakkelit, joita on nähty Kansallisteatterissa: Musta Saara, HOMO!, Slava! Saara Turusen juttuja rakastan myös. Jokainen asia on tarkkaan mietitty ja mukana ei ole mitään löysää. Lauri Maijalan teoksista oon myös aina pitänyt todella paljon. Varsinkin KOM-teatterin Vallankumous oli itselle kova juttu. Arvostan myös suuresti Samuel Harjanteen duunia musikaalien parissa. Se on kuitenkin niin oma lajinsa, että se todella tarvitsee ohjaajan, joka tietää ihan oikeesti kaikesta kaiken: musasta, laulusta, traditioista, näyttelijäntyöstä jne, ja joka elää sitä maailmaa itse niin täysillä. Se on todella inspiroivaa. ”

Mitä on sinun mielestäsi ”teatterin taika”, pystyykö sitä selittämään? ”Musta se on yhdessä kokemista näyttämön ja katsomon välillä; kokoontumista yhteisen asian äärelle juuri siksi lyhyeksi ajaksi. Musta se taika on se atmosfääri, jonka ihmiset itse sinne tiettyyn tilaan luo. Vähän niin kuin kirkkoonkin. Teatterikin on omanlaisensa rituaali ja ihmiset saapuvat sen äärelle kokeakseen jotakin: liikuttuakseen, oppiakseen, saadakseen lohtua, viihdykettä tai uutta ajateltavaa.”

”Katsojana näyttämö on niin kuin peili: siellä näkee ne asiat, jotka on jo jollain tavalla itsessä. Näyttämöön peilaa omaa elämäänsä ja kokemaansa, ja siihen voi joko samaistua tai hämmentyä tai jopa torjua. Kaikki tapahtuu niin konkreettisesti, ettei sitä pääse pakoon ja siksi se herättää niin paljon tunteita ja keskustelua. Siksi myös uskon teatterin voimaan ja siihen, että ihminen tarvitsee toista ihmistä. Näyttämöllä taas teatterin taikaa on se, että sitä voi olla vahvempi versio siitä ihmisestä, mitä on omassa arjessaan. Kai sitä kokee elävänsä enemmän tai vahvemmin juuri näyttämöllä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Katsomiskokemus hyvästä esityksestä tai konsertista tai elokuvasta, tai kun näen miten joku kollega tekee todella upeaa työtä tai juttu on mageesti ohjattu tai näyttää ja kuulostaa hienolta. Rakastan sitä tunnetta, kun kesken musikaalin tyrmäävän hienon laulukohtauksen ajattelen, että ”miten sä teet tuon”. Mäkin haluan! Tulee tarve ja jano päästä treenaamaan itsekin yksin treenauskoppiin. Tai näkee niin hyvän esityksen, että toivoo olleensa siinä itse mukana. Tosi suurella ambitiolla tai taidolla tehty taide tai viihde inspiroi mua. Voisinkin lisätä tohon keitä ihailen-kohtaan, että ihailen kyllä valtavasti mun ystäviä, jotka ovat samalla alalla. Heitä katsoessa oppii itse varmaan eniten. Muistan jo joskus kakkosvuonna TeaKissa, kun tehtiin dialogiharjoituksia, kuinka Satu Tuuli Karhu ja Riipisen Olli veteli sellasella meiningillä, että unohdin, että oltiin vielä koulussa. Niin hyviä ne oli jo sillon. Ja ehkä ystävien kohdalla se vielä korostuu kun näkee, että joku ylittää itsensä jossain roolissa tai jutussa niin, että näkee koko tyypin ihan uusin silmin. Ne on upeita hetkiä ja niitä on paljon, tekisi mieli luetella kaikki.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joiden avulla valmistaudut illan esitykseen? ”Se vaihtelee kyllä proggiksen mukaan. Itse tykkään tosi fyysisistä esityksistä ja niitä ennen täytyy lämmitellä ihan kunnolla, ja täytyy miettiä myös tarkemmin mitä syö ennen esitystä. Lämmittelen kyllä ihan kaikkien esitysten kohdalla, vaikka ei olisikaan mitään spagaatteja luvassa, koska se luo mulle keskittyneemmän tilan. Tykkään siitä tunteesta, että mun keho tottelee ja on hereillä reagoimaan kaikkeen. Mulle on myös tärkeää tulla ajoissa pelipaikoille. Tykkään juoda rauhassa kahvia, juoruilla ja puhua hölmöjä juttuja kollegoiden kanssa. Mitä rankempi juttu, sitä älyttömämmät puheet ennen esitystä.”

Kerro joku legendaarinen sählinki. ”Ekana tulee mieleeni Tavallisuuden aaveen uusintaensi-illan jälkeinen esitys. Siinähän oli se kiusallisen hidas hääkohtaus, jossa Elina Knihtilä pitää häissä puhetta. Lämmitysharjoituksissa ei päästy nauramatta koskaan siitä kohtauksesta. No, ensi-ilta meni hyvin, mutta tokassa esityksessä Ylermi Rajamaa pudotti vahingossa lusikan ja Elinalla sortui ääni ja se oli sitten menoa. Se oli tavallaan ihan minimaalinen juttu, mutta esityksen mittakaavassa aivan valtava asia. Hikinorot vaan valui sen häämekon alla pitkin selkää ja kylkiä, kun yritin olla nauramatta. Yleisökin vähitellen tajusi, että tää ei nyt kuulunut tähän mukaan. Yritettiin vaan jatkaa silti ja pysyä illuusiossa mukana. Kohtauksen päätyttyä yleisö antoi väliaplodit, että päästiin joten kuten kunnialla eteenpäin.”

Erikoisin kohtaaminen yleisön edustajan kanssa? ”Meillä on bändin kanssa kappale nimeltä Puuhevonen. Se kertoo vertauskuvallisesti lapsuuden loppumisesta ja puuhevosista, jotka isoisäni teki mulle Naantalin saaristossa sijaitsevan mökin pihaan. Oltiin sitten Oulussa keikalla ja kesken kaiken yleisöstä huusi eräs vanhempi nainen, että ”Voitteko soittaa Puuhevosen?” ja mä spiikkasin sen sitten seuraavaksi. Keikan jälkeen tämä nainen tuli mun luo valokuva-albumin kanssa ja kertoi olevansa isoisäni serkku. Albumissa oli vanhoja mustavalkoisia kuvia juuri sieltä saaresta ja edesmenneestä isoisästäni, joka oli mulle todella rakas. Sellaisia kuvia, joita en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Se oli aika ainutkertainen kohtaaminen ja muisto.”

Tulevia juttuja? ”Kapsäkissä alkoi pyöriä lokakuussa Jussi Nikkilän ohjaama ”Maailman ympäri 80 päivässä” ja siitä on luvassa lisäesityksiä keväällä! Nyt marraskuun loppuun asti esitämme Teatteri Viiruksessa Laura Mattilan ohjaamaa Oidipusta. Siinä olen näyttämöllä mun luokkakaverin, Juho Uusitalon kanssa. Työryhmä on muutenkin kaikki samalta vuosikurssilta: Sofia Palillo, Nicholas Rehn ja Laura Mattila. Sitten on tulossa vähän musikaalia ja uudempaa juttua, mutta ei niistä vielä sen enempää. Kivasti on kaikkea tulossa ja ihan laidasta laitaan. Niin, ja bändiltä ilmestyy kolmas levy alkukeväästä 2020!”

Donkey Hot (c) Mitro Härkönen

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo olisit? ”Oon saanut nimeni Anna-kirjoista. Eli voisin ehkä olla Vihervaaran Anna. Kyllä meissä on paljon samaa.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmon nimi? ”Pokemonissa on sellainen hahmo kuin Jigglypuff, joka alkaa aina laulamaan ja kaikki nukahtaa. Sitten se loukkaantuu ja piirtää tussilla kaikkien naamaan. Voisin olla se. Auttaisin unettomuudessa, laulaisin tuutulaulun ja olisin hyvä loukkaantumaan. Asuna sillä olisi joku ihana kimaltava balettiasu ja siivet, tietty.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin äitini Elmeri-koiran. Ruuaksi ottaisin suklaata, Fazerin Sinistä ja belgialaista Guylianin suklaata. Juotavaksi varmaan kahvia tai punaviiniä.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne menisit? ”60-luku ja 70-luku kiinnostaa mua kovasti, rakkauden kautta radikalisoituminen. Menisin Woodstockiin fiilistelemään ja katsomaan artisteja. Siellähän oli kaikki!”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mulla on tässä tämä puolikas muffinssi. Syön sen ja vien toisen puolikkaan Mirolle kotiin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Laulu.

Mistä sanasta pidät vähiten? - Audition, silleen suomalaisesti lausuttaen, ooddissön. Tai ”aukkarit” on kans kamala.

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä biisi lenkillä.

Mikä sammuttaa intohimosi? - Cheek.

Suosikkikirosanasi? - Vittu.

Mitä ääntä rakastat? - Aaltojen ääniä.

Mitä ääntä inhoat? – Yllättävät kovat äänet ahdistaa. Vaikka lasi joka tippuu ja särkyy.

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Taitoluistelija.

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ovelta ovelle -myyjä (Oon muuten kokeillut.)

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa. Täällä onkin muutama, joita et oo pitkään aikaan tavannut.