Viimeinen blogikirjoitukseni

Tänään 5.12. 2019 Teatterikärpäsen puraisuja-blogini täyttää tasan kymmenen vuotta, päivälleen.

Tänään 5.12. 2019 julkaisen viimeisen blogikirjoitukseni.

 Päätökseeni ei liity mitään dramaattista. Muutamat tietävät, että olen puhunut lopettamisesta jo vuosia sitten, mutta aina vaan olen jatkanut kirjoittamista ja haastattelujen tekoa, vaikka välillä kaikki on tuntunut kovin pakkopullalta ja olen osittain kadottanut kykyni vain nauttia esityksistä. Taustalla on kai ollut pelko siitä, että olemassaoloni unohdetaan, jos en jatkuvasti ole julkaisemassa jotain. Joskus päätin, että kymmenen vuotta jaksan pitää blogiani aktiivisesti pystyssä, käytän lähes kaiken vapaa-aikani teatterista ja sen tekijöistä tavalla tai toisella "vouhottamiseen" ja nostan esiin kiintoisia persoonia haastattelujen muodossa. Kymmenen vuotta eikä yhtään enempää. Päätöksen tehtyäni h-hetkeen oli vielä reilusti aikaa ja myöhemmin sitä helpotti alkusyksystä tapahtunut pienoinen muutos työkuvioissani. Tänä syksynä olen ollut väsyneempi kuin vuosikausiin enkä ole jaksanut innostua kunnolla oikein mistään. Tekee mieli vain nukkua ja lukea, olla lähtemättä mihinkään.

 Kymmenen vuotta hurahtikin yllättävän nopeasti, ja nyt se päivä on koittanut. Olo on kuin olisi luopumassa rakkaasta ystävästä. Mieli on suunnattoman haikea ja samalla äärimmäisen helpottunut. Ei enää paineita kirjoittamisesta, ei suoraan töistä ensi-iltaan kiiruhtamisia eikä kalenterin täyttämistä heti uusien työvuorolistojen saavuttua. Töiden jälkeen aion jatkossa tarttua kirjaan tai mennä tirsoille tai kävelylle, ja vapaapäivinäni voin tehdä ihan mitä vaan. Voin lähteä vaikka teatteriin, jos fiilis on oikeanlainen ja tilillä on riittävästi rahaa! Teatterissa aion siis käydä jatkossakin, mutta varmasti todella paljon harvemmin kuin tähän asti. Olen oppinut vuosien varrella sen, että kaikkea ei tarvitse nähdä.

 Koko vuosi on vietetty juhlia, jotka huipentuivat elokuisena iltana olohuoneessani pidettyyn Ilkka Heiskasen Elmo-monologin privaattiesitykseen valikoidulle joukolle. Voisin tähän nyt listata muita huippuhetkiä vuosien varrelta, niitähän riittäisi. Blogia aloitellessani en voinut kuvitellakaan, että "ihan tavallinen kaupantäti" pörräisi kuoharilasi kourassa ensi-illoissa, taiteilijajuhlissa, näyttelijälämpiöissä, kulissikierroksilla, lehdistötilaisuuksissa ja muissa erikoissa tilanteissa, ja vielä kahvittelisi enemmän tai vähemmän tunnettujen näyttelijöiden seurassa milloin missäkin. Olen tavannut hirmuisen määrän kiinnostavia ihmisiä ja käynyt mielenkiintoisia keskusteluita teatterista ja aika paljon asian vierestäkin. Minua on haastateltu radioon, paikallislehteen, Aamulehteen ja Helsingin Sanomiin harrastuksestani, ja Riihimäen Teatteri palkitsi minut keväällä juhlallisesti kunniakirjallakin ja lasitaiteella.

 Mitä minä olen tehnyt? Olen kirjoittanut lähes 1100 juttua suomalaisesta teatterista, suomeksi, löytänyt oman ääneni, ajatusmaailmani ja tunnistettavan tyylini kirjoittaa. Olen tehnyt 220 haastattelua suomalaisista näyttelijöistä ja muista teatterin ammattilaisista (pari jäi julkaisematta kokonaan ja yksi poistettiin jälkikäteen...) ja vähän vahingossa tehnyt nettiin kunnon infopankin, jonka sisältöä googletetaan päivittäin useasti. Olen tehnyt aikamoisen homman, täytyy ihan itsekin sanoa! Hyvä Talle! Lisäksi olen teatteribloggareiden pioneerina raivannut tien muillekin bloggareille ja mahdollistanut sen, että myös bloggaajat ovat tervetulleita ensi-iltoihin ja saavat lehdistölippuja/medialippuja/erikoishintaisia lippuja näytöksiin.

 Nyt on aika kiittää kaikkia teattereita ja yhteistyökumppaneita (erityiskiitokset Kansallisteatteriin, Helsingin Kaupunginteatteriin, Tampereen Teatteriin ja Tampereen Työväen Teatteriin - teihin otin aikoinaan ensimmäisenä yhteyttä bloggarin ominaisuudessa keväällä 2012, kolme ensimmäistä vuotta kirjoittelin vähän salaa...), haastateltuja ja haastattelemattomia näyttelijöitä ja muita teatterialan ammattilaisia, kanssabloggareita ja erityisesti lukijoitani. Ilman teitä ei Teatterikärpänen olisi lennellyt näinkään pitkälle.

 Seuraavaksi aion ladata kunnolla akkujani, jotta jaksan taas innostua asioista. Kuvassa (piirtänyt Siiri Liitiä) Teatterikärpänen on vaihtanut vapaalle ja jaloissa huilaa viltin alla yksi musikaalimarsukin. :)

Kärsä on vähän tuhma, ehkä...

Blogi elää jo nyt omaa elämäänsä ja tiedot säilyvät täällä jatkossakin, ellei mitään ihmeitä tapahdu.

Loppuun haluan siteerata rakastamani Täti ja minä -näytelmän Kempiä, kun olen tässä miettinyt sitä, että mahtaako lopettamisen jälkeen kukaan minua enää muistaa... "Luuletko, että kun meitä ei enää ole, silti jossakin on ikään kuin tunne siitä, että me puutumme? Ikään kuin kihelmöintiä?" Itselläni on kihelmöinti jo alkanut.

Viimeiset sanat?

Käykää teatterissa! 

ps. Jos oikein "päräyttävää" katsottavaa osuu kohdalle ja minussa herää kirjoitustarve, saatan myöhemminkin tänne jotain pienimuotoista kirjoittaa, mutta en lupaa mitään. Blogin FB-sivut pysyvät kuitenkin vielä pystyssä ja sinne aion kirjoittaa jatkossa jotain kaikista näkemistäni jutuista, jos on kirjoitettavaa. Ei siis kannata lopettaa sivujen seuraamista.

ps2. Tänä vuonna tuli nähtyä 84 eri esitystä, vähennystä viime vuoteen oli parin esityksen verran. En nyt osaa sanoa mikä oli vuoden ehdottomasti paras juttu, erinomaisia oli todella paljon. Tasalaatuinen vuosi. Näyttelijäsuorituksista erityisesti mieleeni jäivät Ella Mettänen, Paavo Kinnunen, Anna-Sofia Tuominen, Miro Lopperi, Sanna Saarijärvi ja Samuli Niittymäki (ja toki Eeroja Aho ja Ojala on aina ilo seurata).

rakkaudella Talle ♡