Ehtikin jo tulla ikävä tätä mainiota ja taitavaa kaksikkoa, Joel Mäkistä ja Juha Pullia! Murha kahdelle -musikaalista tuttu parivaljakko mennä porskuttaa nyt pitkin Suomea painokoneen keksijästä Johann Gutenbergista (ja vähän muustakin) kertovan musiikillisen riemurallin parissa. Pienimuotoinen musikaali on useamman teatterin yhteistuotanto (mikä on kiva juttu, näin mahdollisimman moni pääsee nauttimaan tästä herkusta) ja ehtinyt saada ensi-iltansa jo Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä, Linnateatterissa Turussa ja Riihimäen Teatterissa. Lähiaikoina painokonetta viritellään toimintavalmiuteen ihan peräti Oulussa asti ja myöhemmin kaikki rekvisiitta pahvilaatikoineen päivineen roudataan ainakin Tampereen Teatteriin, toivottavasti muuallekin. Minusta tuntui siltä, että kaikki tututhan tämän ovat jo nähneet, vaikka ensimmäisestä ensi-illasta oli ehtinyt kulua vasta kolmisen viikkoa siinä vaiheessa kun minä ehdin mestoille Kapsäkkiin.
![]() |
| Vasemmalta Eliza, Joel ja Juha festaritunnelmissa |
Homman nimihän on se, että me katsomossa olemme ikään kuin joukko tuottajia, joille intoa täynnä olevat ystävykset Bud (Juha Pulli) ja Doug (Joel Mäkinen) saapuvat esittelemään kirjoittamaansa ja säveltämäänsä Gutenberg-aiheista musikaalia, tarkoituksenaan saada se Broadway-tuotantoon. Budjetti on kundeilla sangen niukka, joten suurempiin rekvisiittoihin ja taustabändeihin ei yksinkertaisesti ole varaa, mutta onneksi on pahvia tarjolla ja jumalaton määrä samanlaisia lippalakkeja, paitsi että eivät ole samanlaisia, lippiksiin kun on kirjoitettu kaikkien eri roolihenkilöiden nimet. Säestämään pianon taakse on sentään saatu Eliza Mäkipelto. Huh, jos Murha kahdelle -tyylisesti olisivat vielä joutuneet itse itseään vuorotellen säestämäänkin, eihän tästä sekoilusta olisi tullut yhtikäs mitään.
Mikä olisikaan kiinnostavampi aihe musikaalille kuin Johann Gutenberg ja painokoneen keksiminen! Tapahtumapaikkana kuvitteellinen Schlimmerin kaupunki, jossa kaikkien talojen katot tuntuvat olevan värkätyt likaisista oljista ja kadut sekä lattiat täynnä milloin mitäkin saastaa mädäntyneistä vihanneksista lähtien. Jotenkin tämä toisto huvittaa ja viehättää, ja tuo samalla nostalgisen olon, kas kun mieleeni nousee esimerkiksi Maanalainen armeija iskee jälleen -sarja (tunnetaan myös nimellä 'Allo!, 'Allo!), jossa jokaisessa jaksossa tuli ovesta ranskalaiseksi poliisiksi naamioitunut britti, samaa maalausta piiloteltiin salamipötköön ja vastarintaliikkeen Michelle sanoi aina, että "kuunnelkaa tarkasti, aion sanoa tämän vain kerran". Että enemmän sitten olisi yllättynyt, jos jossain olisikin ollut katolla puhtaita olkia! Painokonehan ja etenkin lukutaito osoittaa tarpeellisuutensa heti alussa, kun Gutenbergin ystävän pieni vauva menehtyy ihan vain siksi, että lapsoselle syötetään lääkkeen sijaan namusia, kas kun ei osata lukea purkin tekstiä. Namipurkki toimii myöhemmin myös kätevänä soittimena, kierrätys kunniaan! Että tässähän painokoneen lisäksi keksitään muuten myös kierrätys, viiniprässistä kirjapainoksi kirjaimellisestikin käden käänteessä.
Hahmojahan riittää, ja roolihenkilöstä toiseen sujahdetaan lippistä vaihtamalla. Oma hommansa on kyllä lippis-showssa, kas kun niiden pitää olla oikeassa järjestyksessä päässä ja hauskaa oli seurata pöydällä tapahtuvaa vauhdikasta sortteerausta. Hengästyttävässä tahdissa välillä kyllä mennään, mutta Bud ja Doug tietävät mistä puhuvat ja ammattimiehiä ovat myös Juha ja Joel, siitä ei ole epäilystäkään. Mukavasti nähtävissä myös keskinäinen kemia ja ystävyys, joka mahdollistaa omanlaisensa höpsöttelyn ja leikittelyn. Mielessäni kävi pari muutakin veijarikaksikkoa, joiden yhteispeliä näyttämöllä on ollut aina ilo seurata - nimittäin herrat Ville Majamaa ja Risto Korhonen sekä Martti Suosalo ja Mika Nuojua.
Niin niistä roolihahmoista piti kertoman. Gutenbergin lisäksi nähdään ja kuullaan mm. natsiksi paljastunut kukkaistyttö, viehko neito Helvetica (vai oliko se Verdana vai sittenkin Times New Roman), pari juoppoa, lauma rottia, valtaisa tanssiva ensemble, nuori munkki (joka sai jatkuvalla syötöllä kynästä rintaansa) ja äärimmäisen paha munkki, jonka Saatana-niminen kissa toi mieleeni eräänkin Monty Pythonin leffasta tutun maailman kauheimman pedon. Paha munkki taas mielestäni sopisi mainiosti sivuhahmoksi sarjaan Musta kyy, ovela suunnitelma kun oli hänelläkin. Lempisarjojani muuten kaikki nämä tässäkin mainitsemani, joten selvähän se on, että tämä oli just eikä melkein minun makuuni ja huumoripuoli osui ja upposi kuin kynä nuoren munkin rintaan.
Ohjaaja Chris Whittaker on myös koreografi, ja monenlaista mainiota askelkuviotahan tästä löytyy ja rytmi on hallussa monessakin mielessä. Hanna Kailan suomennos on jälleen napakymppi, ja ihan tekisi mieleni mukaan munkkaamaan vain siksi, että kuulisi uusiksi kaikki nokkelat sanaleikit, joista osa meni taatusti ohi. "Mua munkkihommat houkuttaa", miten tämänkaltainen yksinkertainen lausekin tuntuu niin mukavalta kuulla ja lausua itsekin ääneen. Ääniefektit olivat myös mainioita, ja mitä savukoneen ja yllätyksellisen pyörön käyttöä!
Olihan tämä aikamoinen urakka Budilta ja Dougilta, mutta onneksi sinnikyys palkitaan. Näille kavereillehan toivoo pelkkää hyvää, ja menestystä jatkossakin. Sopimuskin syntyy, ja jestas millä tavalla. Jokaisessa näytöksessä jostain nimittäin ilmaantuu sopimusta tarjoava Broadway-tuottaja, ja hänen henkilöllisyytensä on Joelille ja Juhallekin täysi yllätys. Näkemässäni esityksessä verhojen välistä lavalle asteli itse Siim Liivik eli Märkä-Simo, ja kundien ilmeet olivat aikamoiset.
Saas nähdä mitä nämä seuraavaksi keksivät. Sitä Stephen Kingin koko tuotannon (Kolkuttajia myöten) sisältävää spektaakkelia ootellessa!
Ai niin. Välittömästi esityksen päätyttyä totesin ääneen, että haluaisin nähdä tämän samantien uudestaan. Se on hyvä merkki se! "Mua munkkihommat houkuttaaaaa..."
~
GUTENBERG! - musikaali / Musiikkiteatteri Kapsäkki
Ensi-ilta 17.9. 2026 Kapsäkissä, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)
Rooleissa : Juha Pulli ja Joel Mäkinen
Pianisti : Eliza Mäkipelto
Käsikirjoitus ja sävellys Anthony King ja Scott Brown, ohjaus Chris Whittaker, suomennos Hanna Kaila, pukusuunnittelu Riitta Röpelinen ja valo- ja äänisuunnittelu Max Marshall
Yhteistuotanto Musiikkiteatteri Kapsäkki, Linnateatteri ja Riihimäen Teatteri
Esityskuvat (c) Tero Vihavainen



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).