maanantai 12. elokuuta 2013

Haastattelussa Mikko Rantaniva

 Mikko Rantanivan tapasin kesäkuun lopussa 2013 Sappeen rinneravintolassa kahden ”Juice – taiteilijaelämää”-näytelmän välisellä tauolla.

Mikko on syntynyt 1974 ja horoskooppimerkiltään hän on oinas. ”Mä olen Äänekoskelta kotoisin ja tällä hetkellä asun Espoossa. Tampereella asuin siinä välissä aika pitkäänkin, kävin Nätyn siellä ja olin Tampereen Teatterissa 10 vuotta kiinnityksellä”, Mikko kertoo asumiskuvioistaan.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan golfia ja kuntosalia. Golf vei viime vuonna sydämeni ihan täysin, oltiin UIT:n kanssa tuolla Powerparkissa ja osa porukasta pelasi golfia. Seurasin mukana kun ne löi sitä palloa ja ajattelin sitten kokeilla itsekin. Se on hieno laji kyllä! Frisbeegolfia olen pelannut myös, se on hauska laji, mutta en ole sitä nyt ehtinyt kun tuo golf vie niin paljon aikaa.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi noin ammatillisessa mielessä? ”En sanoisi tätä kyllä erityistaidoksi vaan pikemminkin vahvuudeksi, eli mun vahvuuteni on monipuolisuus. Mä laulan, tanssin, pystyn tekemään draamaa ja komiikkakin onnistuu. Ei mulla mitään sellaista ihmetaitoa ole, en osaa siis valitettavasti esimerkiksi lentää”, naurahtaa Mikko.

Mikä olisi lentämisen lisäksi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mulla on pitkään ollut haaveena toi kitaransoitto. Osaan soittaa sitä kyllä sillai, että pystyn säestämään itseäni, mutta siihen on vielä matkaa, että voisin oikeesti sanoa osaavani soittaa. Oon aina ihaillut ihmisiä, jotka vaan ottaa soittimet käsiinsä ja alkaa jammailla keskenään. Syvä kateus heitä kohtaan, sillai positiivisessa mielessä tietenkin. Soittaminen yleensäkin on sellainen taito, mistä olen aina haaveillut. Pitäisi jostain vain löytää aikaa sillekin...”Mikko tuumii, eikä oikein lämpene ehdotukselleni siitä, että vähentäisi golfinpeluuta...

Löytyykö suvustasi muita teatterialan ihmisiä tai taiteellisia lahjakkuuksia? ”Olin jo näytellyt aika pitkään, tai siis harrastanut näyttelemistä, kun äitini paljasti mulle salaisuuden. Olin Seinäjoen Harrastajateatteripäivillä ja tehtiin ”Kullervon tarinaa” ja mä sain siitä stipendin ja mut palkittiin siellä. Sen jälkeen äitini kertoi, että hän on esiintynyt myös samoissa paikoissa ja näytellyt. En tiennyt siitä aiemmin. Myös pikkuveljeni kokeili näyttelemistä ja kävi Lahden Kansanopiston, muttei lähtenyt teatteria sitten enempää tekemään. Muita ei sitten ole, äidin puolelta tosin löytyy sitten enemmänkin sellaisia pelimanneja.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Se kävi niin, että mä olin ala-asteella ja koululle tuli joku kiertävä teatteriryhmä, en ole varma oliko se Ahaa Teatteri vai Eurooppa Neljä. Esitystä en muista, mutta oltiin siellä liikuntahallissa katsomassa. Esitys oli sellainen, että siinä oli tapahtunut murha ja koomisesti juostiin kirves päässä, ja sitten ne kyseli lapsilta neuvoja tyyliin ”Auttakaa!”. Me kavereiden kanssa istuttiin siinä ja ne sanoi, että ”Hei siinä te Tupu, Hupu ja Lupu!” Siitä tuli mulle sellainen fiilis, että mahtava juttu, tätähän mäkin haluan tehdä! Olin silloin jotain 9v kun tuon näin, ja 11-vuotiaana päätin, että musta tulee näyttelijä. Menin sitten koulussa ilmaisutaidon kerhoon. Se oli hirmu traagista, kun oltiin tehty siellä itse lavasteet ja äiti oli ommellut mulle asunkin. ”Einokki-poika ” oli näytelmän nimi, sain heti pääroolin, ja ei keritty kuin pikkuisen treenata sitä, niin se kerhoa vetänyt opettaja sai kenkää... Siihen kuule kosahti mun ensimmäinen pääroolini! Siitä mä sitten menin harrastajateatteriin ja siitä se sitten lähti. Mulla ei ollut silloin muita vaihtoehtoja enää, päätös oli niin selkeä”, Mikko muistelee.

”Koulussa en ehtinyt sitten muissa näytelmissä olla, mutta hauskuuttajanvikaa mussa oli jo lapsena. Koulun joulujuhlassa esitettiin kerran joku laulu tonttulakit päässä ja äitini kun oli ompelija, niin mun lakkini oli sellainen, että sen hiipan sai siitä pystyyn. Se oli kaikkien mielestä tosi hauskaa!”

Mikko poseeraa / kuva Teatterikärpänen

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Mä pyrin kaksi kertaa Teakiin ja kolmannella yrittämällä pääsin Nätyyn. Sitä ennen mä kävin Pohjois-Karjalan opiston kansanopiston ja sithän mä pääsin kiinnitykselle 18-vuotiaana Petroskoin suomalaiseen teatteriin. Olin siellä Venäjällä vuoden sitten. Se oli kaikin puolin kyllä kasvattava kokemus, sekä teatterillisesti että ihmisenä. Maa oli muuttunut just Neuvostoliitosta Venäjäksi ja koko plantaasi oli ihan sekaisin siellä. Nätyyn mä sitten menin 1997. En tiedä, mutta Teakista mulle jäi vähän paha maku suuhun, ja kun koko ajan olin pyrkinyt molempiin, niin sitten sinä vuonna mä päätin hakea vain Nätyyn. Samaan aikaan Ahaa Teatteri haki näyttelijöitä ja mä olin jo tavallaan saanut kiinnityksen sinne … nehän kysyi, että pyrinkö mä kouluun ja mä vastasin, että en. Ja sitten mulla ei ollut mitään paineita kun tiesi, että syksyllä joka tapauksessa pääsee tekemään töitä. Menin pääsykokeisiin tosi rentona ja sitten napsahtikin. Valmistuin sitten 2001.”

Mikä oli lopputyösi aihe? ”Piti just jatkaa, että valmistuin ja ”valmistuin”, kyllä ne maisterin paprut vielä siellä odottelee... Se itse asiassa jäi siihen, että en saanut sitä ruotsin kurssia suoritettua. Ihan hyvin on mennyt ilman niitä papereitakin, ja töitä on riittänyt!”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Kyllä mä olen sitä miettinyt, kun tätä kysytään multa aika usein, mutta ei mulle oikein mitään muuta ole tullut mieleen. Ehkä se olisi sitten lauluhommia tai sellaista, mutta oikeesti mulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Niin nuorena sen päätöksen tein ja siinä jäi sitten kaikki muu.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Se on ainoo mitä mä osaan! Tästä vaan saa niin paljon. Mua aina ärsyttää ennen esitystä, että mitä ihmettä mä tässä taas teen. Se kriittinen puoli tuntia ennen esitystä, oli proggis mikä tahansa. Mutta sitten kun astun lavalle, niin kaikki muuttuu. Se lavallaoleminen on niin hienoa, sitä en vaihtaisi mihinkään!” hehkuttaa Mikko.

Miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Siinä mielessä homma on muuttunut, että ei tää niin vakavaa ole. Osaan jo erotella, että tää on työtä. Ennen Ylioppilasteatterin aikoina Tampereella suurinpiirtein asuin siellä teatterilla ja olin niin taiteilijaa, niin taiteilijaa. Nyt on tullut sillai hyvällä tavalla rutiinit tähän hommaan, osaan nauttia niistä hetkistä kun olen töissä, mutta niitä ajatuksia ei tarvitse viedä enää kotiin. Muistan kun tehtiin Othelloa Tampereen Teatterissa, ja esityksen jälkeen kerran oli jonkun yliopistoryhmän keskustelutilaisuus ja joku kysyi tän legendaarisen kysymyksen, että jääkö rooli koskaan päälle. Mä vastasin, että ”Ei jää, mä oon vähän niin kuin isäni, joka on rekkamies, mutta en ole silti nähnyt sen peruuttavan koskaan olohuoneeseen!” Suoraansanottuna mun mielestä se, jolla jää rooli päälle on huono näyttelijä. Se on ammattitaidon puutetta se. Mä en ymmärrä, että mitä siinä voi tapahtua, että sä et voi lopettaa sitä näyttelemistä. Kun mä olen näyttämöllä, mä teen sen tosissani ja elän sen hetken, mutta en mä nyt kotiin samanlaisena lähde! Jos siitä ei pääse irti, sit tekee kyllä jotain pahasti väärin.”

Ketkä ovat mahdollisesti omia esikuviasi? ”Vesa-Matti Loiria mä olen aina ihaillut, hän on myös todella monipuolinen. Sit Martti Suosalo on aina ollut mun yksi suuri suosikkini. Se tekee aina niin hienoa työtä. Vaikka ne Loirin jutut, Uunot ja Speden touhut, ei aina ihan sitä parhainta viihdettä ole olleet, niin se erottui kyllä siitä porukasta aina.”

kuva Teatterikärpänen

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Linnateatterissa, UIT:ssa, Eurooppa Neljässä ja Vantaan teatterissa. Sitten tietysti kesäteatterit – Pyynikillä, Seinäjoella, Raumalla, Oulussa, Sappeella, Äänekoskella, Jyväskylässä...”Mikko luettelee.

”Vantaan teatterin ”Gabriel, tule takaisin” jatkuu syksyllä. Sitä on ollut kyllä hieno tehdä revyiden ja musikaalien jälkeen. Upeaa Waltarin tekstiä, Taneli Mäkelähän sen ohjasi. Pidettiin kiinni siitä, että yhtään repliikkiä ei muuteta. Vähän voidaan lyhentää, mutta sanoja ei muutella. Se on tosi kiva näytelmä ja hyväntuulinen proggis, perinteistä teatteria. Lähdetään sen kanssa muuten vähän kiertämään myös syksyllä!”

Mitkä ovat olleet omasta mielestäsi onnistuneimmat tai muuten tärkeimmät roolityösi? ”Othellon Jagon rooli oli yksi kyllä. Sit tulee mieleen erittäin mielenkiintoinen näytelmä työprosessina, eli Taksikuski. Se oli Esa Latva-Äijön kirjoittama ja se oli kirjoittanut mulle sen roolin. Yhdessä sitä treenattiin ja kokeiltiin, että mikä on se paras vaihtoehto. Käytiin kyllä kaikki mahdolliset versiot läpi. Sitten tykkäsin tosi paljon siitä ”Yksi lensi yli käenpesän”, Ansku Lyytikäinen ohjasi sen. Sen kanssa työnteko on sellaista myös, että tehdään ja samalla analysoidaan ja kehitetään sitä. Ja Anskun ohjauksessahan mä tein sen ensimmäisen ison roolini kun tulin Tampereen Teatteriin, eli Lasisen eläintarhan. Haastavin taisi sitten olla se Linnateatterin Trainspotting, kolmessa viikossa treenattiin se. Se oli aika raskas rooli, olin koko ajan näyttämöllä siinä. Anskulla ja Snoopi Sirenillä on vähän samanlainen tyyli ohjata, ne tavallaan ostaa ideoita myös näyttelijöiltä ja heille voi tarjota ja ehdottaa ideoita. Saa olla luova ja rohkea!”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”En tiedä mikä siinä on, mutta alusta asti mulla on pyörinyt mielessä Rikhard III. En edes muista, mitä siinä näytelmässä tapahtuu! Shakespearea olen saanut tehdä jo paljon. Oon saanut tehdä Romeon, Jagon, Macbethin. Rikhard III on aina kummitellut mun mielessäni, kohta alkaa ikääkin olemaan jo sen verran, että voisin sen tehdä.”

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”Kymmenen vuotta oli hyvä aika olla kiinnityksellä ja siinä oli sekin hyvä puoli, että kun siellä kävi vierailevia ohjaajia ja näyttelijöitä, niin pääsi vähän ns. verkostoitumaan. Sitten kävi niin, että mun esikoinen syntyi ja mun vaimollani on Espoossa ihan ”oikea ammatti”, niin tuli vähän pähkäiltyä, että kumman nyt kannattaisi muuttaa, ja sitten vaan kaikki napsahti kohdalleen. Heikki Vihinenkin oli just jäänyt Tampereen Teatterin johtajuudesta pois, hänhän mut sinne kiinnittikin, ja ”Pote” ehdotti, että jäisin ensin virkavapaalle ja jäinkin sitten pariksi vuodeksi. Aattelin ensin, että mä en tee yhtään mitään vähään aikaan, kun oli takana sellainen putki siellä Tampereella. Kuinka ollakkaan, sitten soi puhelin ja mua pyydettiin Työviksen Chicago-musikaaliin Billyn rooliin Mikko Nousiaista paikkaamaan. Lähdin sitten siihen ja sitten mua pyydettiin Turkuun ”Kesäyön hymyilyä”-juttuun tekemään paikkausta. Mä oon Suomen ehkä eniten paikkaava näyttelijä! Ja sit siitä mut soitettiin Tampereen Teatteriin ”I love you because”-musikaaliin, jossa Halmeen Larin piti ensin olla. Mä taidan perustaa sellaisen stunttifirman. Jollekin jo ehdotin Tampereella, että mähän voisin tehdä sillai, että mä olisin vaan kotona ja opettelisin kaikki TT:n ja TTT:n sellaiset roolit, jotka sopisi mulle. Opettelisin ne, pitäisin niitä yllä koko sen kauden ja jos jotain sattuisi, niin mulle voisi aina soittaa. Olisin aina käytettävissä ja mulle voisi maksaa kuukausipalkkaa. Noi on kyllä hauskoja noi pikapaikkaukset, niitäkin on sattunut kohdalle. Esim. Alivuokralainen, Heikki Helalle sattui jotain ja aamulla mulle soitettiin, että pystyisinkö tekeen sen roolin. Sit mä printtasin tekstit ja kerkesin opettelemaan ne siinä päivän aikana ulkoa ja sitten vaan illalla lavalle. Jännä miten se teksti jää päähän silloin kun on pakko! Pyynikiltä alkoi se paikkaaminen, yksi näyttelijä kaatui hevosen kanssa ja väliajalla tultiin sanomaan mulle, että pystynkö tekemään sen loppuun. ”Tossa on teksti!” Väliajalla opettelin repliikit ja sitten lavalle. Näytelmä oli ”Maan kämmenellä”, ei se iso rooli ollut. Sen voisi kyllä lisätä tuonne erityistaitoihin, eli teksti jää mulla paniikissa päähän! Silloinkin mä vaan kävin sitä tekstiä aluksi läpi ja heiluttelin plaria, että enhän mä ikinä näitä opi tässä ajassa! Sit vaan istuin alas ja opettelin sana kerrallaan, jännä miten sitä osasi rauhoittaa sen tilanteen. Jotkut näytelmät ei millään jää päähän, mutta silloin kun on hätä ja paniikki, niin kyllä sitten! Niin mikä se sun kysymys muuten oli? ”Mikko nauraa.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Sellaiset näyttelijät kuten Leonardo DiCaprio tai Johnny Depp … mä haluaisin tutustua niihin, koska niissä on jotain mystistä, et miten ne sen homman tekee. Varsinkin DiCaprio, sillä jätkällä on ihmeelliset kasvot. Haluaisin enemmänkin tavata heidät, en tiedä uskaltaisinko mä lähteä kummankaan kanssa näyttelemään. Suomesta sitten olisi kyllä niiiiin paljon, kenen kanssa voisin lähteä näyttelemään. Suosalo olisi kyllä hieno. Oonhan mä saanut hänen kanssaan jo näytelläkin, tehtiin Kaverille ei jätetä – sarjaa ja oltiin Lari Halmeen kanssa siinä pienissä rooleissa. Suosalo oli joku pizzanpaistaja ja se ajoi meidät haulikolla sieltä pizzeriasta pihalle”, Mikko kertoo ja taas nauretaan.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mistä sä tämmöisiä kysymyksiä oikein vedät? Nyt täytyy oikein miettiä... Adele! Se on mun mielestä kyllä mahtava artisti, sillä on niin nerokas lauluääni. Sen kanssa haluaisin laulaa dueton, jonkun sen oman biisin.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En, päinvastoin. Varsinkin sen jälkeen kun jäin freeksi. Kun on juuri sopivasti töitä, niin varsinkin silloin tää on kyllä ihan paras ammatti. Jos olisin nyt kiinnityksellä, niin periaatteessa näkisin lapsiani kunnolla vain sunnuntaisin. Kun ei ollut lapsia, niin teatteri oli mulle ”The Juttu”, lasten syntymän jälkeen nuo asiat muuttui kyllä täysin. Ja nyt kun on tullut ikää ja taitoa lisää, niin tästä osaa nauttiakin enemmän ja koko ajan oppii jotain uutta. Oot vaikka vuoden vetänyt samaa roolia lavalla ja joku päivä painotatkin jotain sanaa eri tavalla. Tulee sellainen jännä tunne, että näinhän tää pitää tehdä. Nuo on hauskoja hetkiä lavalla, sellaisia oivalluksia. Pystyt siellä yleisön tietämättä tutkiskelemaan asioita. Se on maaginen paikka! Iso salillinen ihmisiä ja sit teet jonkun eleen, jolla pystyt hiljentämään ne kaikki.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Parasta on se, kun onnistut työssäsi lavalla. Katsomossa on 300-400 ihmistä, jotka on yhtä aikaa sitä mieltä, että toi menee oikein. Ne joko nauraa tai kaivaa Nessu-pakettia. Että kun sä omalla kehollas tai omalla äänelläs pystyt tekemään jotain sellaista, mikä saa sellaisen reaktion aikaan muissa ihmisissä, niin siinä on mun mielestä se juttu. Se on kyllä niin hyvässä kuin pahassakin, eli sitten kun sä et ookkaan parhaimmillasi ja yleisössä ei reagoida millään lailla ja voit suunnilleen kuulla sen kellon raksutuksen...”

Entä teatterin miinuspuolet? ”Kyllä ne on ne työajat. Silloin ollaan töissä kun muut on vapaalla. Nyt kun oon freelancer, niin se on kyllä helpottanut, että on sitä vapaatakin, mikä on mulle tosi tärkeetä.”

Millaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”Musta tuntuu, että noi pahiksen roolit on mulla onnistuneet, esim. Puhdistus, ja yleensäkin draamaroolit. Tässä on kyllä ilveilty UIT:ssä ja revyissä paljonkin, mutta kyllä mä noissa draamarooleissa koen olleeni omimmillani. Jos nyt pitäisi päättää, että millaisia rooleja tekisin loppuelämäni, niin kyllä se tuonne draamaosastolle vetää.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Työhän liittyen se, että näkee jonkun onnistuvan ja tulee itellekin sellainen olo, että ”Vitsit kuin hienoa!” Ja kun pitää silmät auki, niin siitäkin inspiroituu. Tää on hieno ammatti siitä, että koko ajan pystyy tarkkailemaan ihmisiä ja seurailemaan niitä pieniä eleitä. Rooli rakentuu välillä niin pienistä asioista, se voi olla vaikka joku käden liike tai vastaava. Onnistuminen inspiroi siis, mutta myös epäonnistuminen. Sitä ei saa pelätä, se kuuluu myös osana tähän lajiin. Teatterissa kaikki on mahdollista!”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Poden sellaista positiivista jännitystä, hyvällä tavalla siis. Jos ei yhtään jännitä, niin sitten on jotain kyllä todella pahasti pielessä. Ja mä olen kyllä niin rutiinien orja! Jos mä joskus oon tehnyt jotain, niin se pitää sitten tehdä joka kerta. Jokaiseen juttuun tulee oma rituaalinsa, ja se pitää olla mukana sitten aina. Ja jos oot tehnyt jotain vaikka eri tavalla ja lavalla sattuu joku moka, mä tiedän heti muka mistä se johtuu. Sen takia oon koittanut niistä vähän eroon, pääsis nimittäin huomattavasti vähemmällä. Menis vaan lavalle ja hoitasi hommansa, eikä touhuais mitään ylimääräistä. Joku pystyis kyllä sekkarin tarkkuudella kulisseissa seuraamaan, että missä mä oon milloinkin. Huvittavaa kyllä! Vähän roolien mukaan vaihtelee sitten esimerkiksi se, että käynkö mä lenkillä ennen esitystä.”

Kerro joku kommellus, joka on sattunut näytöksessä! ”Petroskoin teatterin aikaan sattui tämmöinen... Lähdettiin Kostamukseen ja käytiin esiintymässä siellä, tehtiin Peräkylän profeetta- nimistä näytelmää siellä ja esitystä oli mennyt 20 min, kun yhtäkkiä kaikki valot meni pois. ”Tuliko sähkökatkos vai mitä oikein tapahtui!” Sit ne tuli takaisin ja jatkettiin, ja eikun hetken kuluttua valot uudelleen pois. Mentiin katsomaan valokoppiin, niin siellä venäläinen Sergei oli vähän ottanut vodkaa ja sammahtanut aina välillä ja kaatunut valopöydän päälle! Kolme kertaa tapahtui tää, heh”, Mikko muistelee naureskellen.

Kerro joku hyvä muisto! ”Kyllä se oli todella säväyttävä hetki silloin, kun kuuli oman nimensä, että pääsi kouluun. Se oli niin mahtava tunne, kun monta vuotta oli pyrkinyt kouluun ja sitten se oli totta.”

Käytkö katsomassa myös muiden esityksiä ja mikä on viimeaikoina jäänyt erityisesti mieleesi? ”Kyllä mä välillä ehdin käydä, tekee kyllä ihan hyvää käydä katsomassa muidenkin juttuja. Joskus on kyllä vaikeuksia seurata itse näytelmää, koska mä en välillä seuraa itse tekstiä, vaan sitä mitä ne tekee ja miten ne tekee. Sitten on kyllä tosi hyvä näytelmä, jos se tempaisee mut mukaansa niin, etten jää tuijottamaan sitä pelkkää näyttelijäntyötä. Yks mikä on jäänyt erityisesti mieleeni, vaikka siitä on kyllä jo aikaa, oli Ansku Lyytikäisen ohjaaman ”Armon varassa”, se on edelleen paras näytelmä mitä mä oon ikinä nähnyt. Siinä oli niin nerokas se lavastuskin, olin ihan häkeltynyt jo siitä.”

Mitäs tulevia juttuja? ”No syksyllä se Gabriel jatkuu, ja keväällä on sitten taas UIT:tä luvassa. Syksy tulee olemaan vähän hiljaisempi töiden suhteen, mutta se on ihan hyvä. On aikaa kirjoittaa ja olla lasten kanssa enemmän. Tarkoitus olisi vähän kirjoittaa omia juttuja, kirjoitin yhden sketsin tuohon UIT:n juttuunkin.”

Kiinnostaisiko tulevaisuudessa ohjaushommat? ”Itse asiassa mä olen ohjannutkin kerran, Eurooppa Neloselle tuon Siunatun hulluuden, ja se oli kyllä tosi nasta kokemus. Voisin tehdä sitä kyllä uudelleenkin, jos aikataulut sopisivat.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Kaikki käy, jos on hyvin perusteltu!”

Mistä haaveilet? ”Ihan perusasioista. Siitä, että saisi jatkaa freelancerina sillai, että olisi sopivasti hommia. En mä mistään suurista tuloista haaveile, sillai että pärjäisi. Että työ ei uuvuttaisi missään vaiheessa, liika on aina liikaa. Että saisi tehdä mahdollisimman monipuolisesti näitä hommia. Freelanceriydessä on sekin hyvä puoli, että saa tavata paljon erilaisia ihmisiä ja mennä eri paikkoihin.”

Osaatko imitoida ketään? ”Itse asiassa mä vihaan imitoimista, mutta mä olen joutunut sitä tekemään. Oon kyllä vielä huonokin imitoimaan. Mutta sitten näitä juttuja tulee eteen, että joutuu vaikka imitoimaan Dannya. Kattelin YouTubesta pari sen mahtivideota ja huomasin, että se tekee saman päänliikkeen niissä molemmissa, ja niin mäkin sitten tein. En tosiaan tykkää imitoinnista, mutta tässä Juicessakin kun teen tuon Pate Mustajärven, niin otin siltä yhden eleen ja teen se sitten isosti karikatyyriksi, siitä se lähtee. Nyt UIT:ssä jouduin tekeen Matti Nykästä. Sillä oli hieno peruukki. Siitä peruukistahan nää mun hahmot aina lähtee, sen on oltava hieno. Siihen se mulla perustuu, peruukkiin ja vaatteisiin!” Mikko nauraa.

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla näkymätön mies, voisi mennä välillä tarkkailemaan ihmisten touhuja. Vois olla niinku kärpäsenä katossa.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Soittaisin kaikille kavereille, että ”Nyt saa! Täällä on avoimet ovet!” Jaa-a, kyllä mä haluaisin kokea, että millainen on naisen orgasmi. Kyllä siinä koko päivä menisi! Kyllä mulla on muuten oikeesti sellainen haave, että saisin tehdä kunnon naisroolin, sillai oikein viimeisen päälle. Että saisi tehdä oikein hommia sen eteen. Ei siis niin, että mies esittäis naista, vaan että tekisi sellaisen oikean naisroolin.”

Jos ihminen menisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Saako sanoa perhe? Ai ne nukkuisi. No sit nukkuisin minäkin ja ottaisin hyvän tyynyn mukaan. Jaa että millä mä viihdytän itteeni, jos satun heräämään kesken kaiken? Olisinko mä ensinnäkin mies vai nainen? Mistä sä näitä kysymyksiä oikein keksit? Ei mulla oo koskaan tullut mieleenkään, että mitä mä ottaisin talvipesään jos heräänkin kesken unien. Voi jessus sentään! No jos Iphone toimii, niin sillä saa kyllä viihdykettä aikaiseksi. Sushia pitäisi olla kyllä ruokana, mutta jos talven on nukkunut ja sushit on seissy siinä vieressä niin huh huh! Joo sushia ja tulista ruokaa, mä tykkään molemmista tosi paljon. Wasabia niin että tuntuu aivoissa asti! Ja juomaksi vettä.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin paikkaan tai hetkeen, minne menisit? ”Mä olisin halunnut nähdä The Doorsin livenä, silloin kun ne oli parhaimmillaan. Oon paljon kuunnellut niitä, lukenu kirjat ja kattonu dokumentit. Val Kilmer teki kyllä tosi hyvän roolin siinä leffassa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Huomenta
Mistä sanasta pidät vähiten? - Potentiaali
Mikä sytyttää sinut? - Oikea hetki
Mikä sammuttaa intohimosi? - Hien haju
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Esikoispoikani puoliunessa 1,5v laulama Päivänsäde ja menninkäinen
Mitä ääntä inhoat? - Kirkumista
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Formulakuski
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kirurgi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hienostihan se meni!

 Tähän loppuun voisikin laittaa videon siitä, että miten se Danny päätään heilauttaakaan... Enjoy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kävitkö kenties katsomassa myös tätä esitystä vai haluaisitko vinkata minulle jotain katsottavaa tai haastateltavaa?