maanantai 3. helmikuuta 2014

Toveri K / Helsingin Kaupunginteatteri

Toveri K / Helsingin Kaupunginteatterin suuri näyttämö

Kantaesitys 23.1. 2014, kesto noin 2h 15min (huom! ei väliaikaa)

Ohjaus Roman Viktjuk

Käsikirjoitus : Edvard Radzinski

Rooleissa : Esko Roine, Asko Sarkola, Miika Alatupa, Raine Heiskanen, Juha Jokela, Vappu Nalbantoglu, Sami Paasila, Tommi Rantamäki, Sampo Sarkola, Aleksi Seppänen, Ville Sormunen, Valtteri Tuominen, Sami Uotila ja Markus Saari

 Kouluaikoina (etenkin lukiossa) olin takuulla luokkani huonoin mitä tulee historiaan, ja politiikka taas ei kuulu mielenkiintoni kohteisiin laisinkaan. Miksi ihmeessä lähdin sitten katsomaan näytelmää Otto Wille Kuusisesta ja Stalinista? Ainakin siksi, että tein aikoja sitten päätöksen, että välillä kannattaa poiketa oman mukavuusalueensa ulkopuolella ja mennä katsomaan jotain sellaista, mikä ei tunnu oikein omalta. Extreme-kokemus siis tämäkin.

Asko Sarkola ja Vappu Nalbantoglu / (c) Tapio Vanhatalo, HKT

 Sanotaan näin, että olisin saanut tästä huomattavasti enemmän irti, jos olisin keskittynyt historiantunneilla vähän enemmän isompiin kokonaisuuksiin turhanpäiväisen nippelitiedon sijaan. Käsiohjelmastakaan en ehtinyt juuri henkilögallerian taustoista lukea (kattava infopaketti, kiitos siitä) kun jo mentiin niin, että hyvä kun muistin hengittää ja silmiäni räpytellä. Näyttämöltäpäin kävi sellainen puhuri koko ajan, että pääni päällä liehuvat punaiset langat lensivät jonnekin takariviin heti alkumetreillä ja putosin kärryiltä (vai pitäisikö sanoa juoksumatolta). Tässä ei juuri armoa annettu katsojillekaan, sillä valaistus oli päällä salissa alusta loppuun ilman väliaikaa ja olimme ikään kuin pakotettuja seuraamaan tätä erikoista näytelmää paikoillamme. Tyylikeino sekin, ja etäisesti tuli mieleeni, että koko joukko nöyrinä istuimme kuin jossain neuvoston kokouksessa ja kuuntelimme suut supussa niin musiikin kuin puheenkin pauhua. Muutama luovutti kesken kaiken, itselläni ei käynyt edes mielessä katsomosta poistuminen.

 Minun on turha lähteä ruotimaan Toveri K:n historiallisia ja poliittisia kannanottoja, koska menisin kuitenkin totaalisesti metsään. Päällimmäisenä Kuusisen (Asko Sarkola) hahmosta jäi tosin mieleeni se, että hän taisi olla melkoinen häntäheikki ja aatteeseen kallellaan, ja vähät välitti siitä, että perheenjäseniäänkin armotta passitettiin vankileirille. Huomattuani, etten oikein tahdo pysyä kärryillä kaikissa käänteissä keskityinkin sitten seuraamaan asioita, joista minulla oli jonkinlaista käsitystä eli näyttelijäntyöhön ja teatterillisiin keinoihin yleensä. Alkuhämmennyksen jälkeen istuinkin kuin liimaantuneena penkkiin ja pari päivää piti pohtia, mitä näkemästäni loppujenlopuksi osaisin edes kirjoittaa.

 Äänenkäytöllisesti näyttelijöillä oli todellakin koko skaala käytössään, paljoa ei kuiskuteltu ja normaaliäänellä puhuminen oli myös eräänlainen tehokeino. Huutamisen sijaan välillä intensiivisellä katseella ja sopivalla äänenpainotuksella huolellisesti replikoitu yksikin sana tiesi paikkansa. Mielenkiintoista liikekieltä oli myös tarjolla, ja välillä olo oli kuin olisi ollut seuraamassa teatterilla höystettyä nykytanssiteosta. Jokainen liike ja askel oli jollain lailla harkittu ja robottimaisessa synkassa, tuntui että joku jossain ohjaamossa painelisi kaukosäätimestä stop-ja liikkeelle-nappulaa vuorotellen tämän tästä. Kiehtovaa! Tämä liikekieli kantoi loppukiitoksiin asti myös ja näyttelijät saivat henkäistä vasta näyttämöltä poistuttuaan.

(c) Tapio Vanhatalo, HKT

Vimma lienee oikea sana kuvaamaan sitä intensiivistä menoa, jota useampaankin otteeseen lavalla nähtiin. Punaisessa hameessaan liehuva Aino Kuusinen (Vappu Nalbantoglu) jäi erityisesti mieleeni. Häntä en muista aiemmin nähneeni ainakaan kovin näkyvässä roolissa, mutta nyt hän teki kyllä sellaisen roolityön, joka jää mieleeni hamaan loppuun asti. Loppupuolella nähty kohtaus, jossa pitkään valkoiseen hameeseen pukeutunut hahmo paljastui näyttämöä hallinneen valtavan patsaan takaa, oli nerokas.

 Jos teatterissa pystyisi harrastamaan vedonlyöntiä, minä pistäisin välittömästi kaikki rahani likoon Sampo Sarkolan puolesta. Sillä en tosin rikastuisi, koska miehen viimeaikaisten roolitöiden perusteella kerroin olisi melkoisen pieni. Toveri K on kauttaaltaan tältä mieheltä aikamoinen sekä fyysinen että näyttelijäntyöllinen taidonnäyte, ja vanhempi Sarkola tuppaa jopa vähän jäämään nuoremman jalkoihin. Harva onnistuu saamaan sellaista tietynlaista katsettakaan aikaiseksi, koskaan ei tiedä mitä tyypin päässä liikkuu.

Sampo Sarkola / (c) Tapio Vanhatalo, HKT

Moni asia jäi mietityttämään erityisesti. Mannerheim (Markus Saari) karautti paikalle sinisellä naistenpyörällä, valkoinen pallo tarakallaan. Eturiviä käytiin kättelemässä. Kuntopyöriä, juoksumattoja ja muita treenilaitteita pyöriteltiin pitkin lavaa paidan kera ja etenkin ilman paitaa. Suuresti jäi hämäämään myös se, miksi nimenomaan Esko Roineen kasvoilla tätä myydään, miehellä kun ei ole kuin muutama repliikki. Ehkä juuri siksi.

 Aikamoinen teos Toveri K on, ei mitään helppoa valmiiksipureskeltua kauraa. Takuulla erilainen verrattuna kaikkeen aiempaan näkemääni. Vaan miksi edes verrata, kun se on sula mahdottomuus? Tämä jää ainakin mieleeni, toisin kuin useammat mitäänsanomattomat esitykset. Olisipa muuten ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa seuraamassa tämän näytelmän harjoituksia...

 Niin. Uneni ei sentään toteutunut. Pari viikkoa sitten näin unta, jossa yleisö joutui tahtomattaan osallistumaan esitykseen siten, että meidät marssitettiin ripeässä tahdissa jonomuodostelmassa lavan poikki esittämään vankileiriläisiä, huudon ja kovan mekastuksen siivittämänä ja nöyryytettynä.

 En aluksi osannut edes antaa perinteisiä tähtiä Toveri K:lle, mutta pitkällisen pohdinnan ja yön yli nukkumisen jälkeen täältä napsahtaa neljä tähteä ****.

(näin esityksen pressilipulla)

3 kommenttia:

  1. Olen tulossa Toveri K:n näytöksestä. Huikea ja mieleen jäävä esitys, näytelmä ja tunnelma. Miksi HS lyttäsi tämän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja miksi moni jätti leikin kesken ainakin minun näytöksessäni? Tämä jää takuulla minunkin mieleeni. Olimmekin muuten samaan aikaan talossa sitten, minä olin Järki ja tunteet- ensi-illassa Pienellä näyttämöllä samaan aikaan.

      Poista
    2. Samassa näytöksessä ilmeisesti, upea esitys, ei mitään moitittavaa.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).