Farmi / Ryhmäteatteri

Farmi - Orwellin eläinidylli / Ryhmäteatteri

Ensi-ilta 6.10. 2016, kesto noin 1h 45min (ei väliaikaa)

Konsepti : Sinna Virtanen, Linda Wallgren, Juha Hurme ja Henriikka Tavi
Ohjaus, dramaturgia ja esitysdramaturgia : Linda Wallgren ja Sinna Virtanen
Tekstimateriaalit : Sinna Virtanen, Linda Wallgren ja näyttelijät
Säveltäjä : Tuomas Skopa
Lavastaja : Kaisu Koponen
Valo-ja videosuunnittelija : Ville Mäkelä
Äänisuunnittelija : Jussi Kärkkäinen
Pukusuunnittelija : Ninja Pasanen
Maskeeraussuunnittelija : Riikka Virtanen
Rekvisiitan suunnittelija ja toteuttaja : Viivi Kuusimäki
Koreografinen apu : Jarkko Partanen

Näyttämöllä : Joanna Haartti, Joel Mäkinen, Samuli Niittymäki, Milla-Mari Pylkkänen ja Tiina Weckström

 Minulla taitaa olla kulttuurikunnon osalta nyt hiukan ylikuntoa jo, ja paras terä on takanapäin. Farmi oli sattumalta näkemäni vuoden sadas teatteriesitys ja nyt neljä päivää ensi-illan jälkeen sekin kokemus tuntuu kaukaiselta muistolta vain, jostain viikkojen takaa. Osasyynä oli myös hiukan ennen ensi-iltaa nauttimallani inkiväärisiiderillä, jonka vaikutukset hiipivät päähäni juuri esityksen alettua ja en ollut alusta asti ihan skarppina. Se hiukan kostautui. Ajatukset lähtivät harhailemaan ihan sivupoluille ja mielessäni kävi myös ajatus, että kunpa voisin vain katsoa tätä eikä tarvitsisi kirjoittaa yhtikäs mitään. Koen sen kuitenkin hyvien tapojen mukaiseksi tässä tapauksessa, joten yritän saada jotain irti.

 Tai mitä turhia yrittämään väkisin, myönnän heti kärkeen että olin esityksen loputtua ihan yhtä pihalla kuin alussakin enkä saanut yhtäkään syvällistä ajatusta päähäni. Siitä huolimatta nautin esityksen katsomisesta suunnattoman paljon, ja suurin kiitos siitä kuuluu unenkaltaiselle tunnelmalle sekä mainioille hahmoille, jotka näyttämöllä puuhastelivat.

 Tähän tekee mieleni laittaa "Olipa kerran..." Alkukuva on hyvin idyllinen, eläimet pötköttelevät viheriäisellä nurmella rentoina ja heräilevät tyytyväisinä uuteen päivään. Katseita vaihdellaan (myös "suureen tuntemattomaan" eli katsomoon päin), sanaakaan ei kuitenkaan vielä sanota. Kana (Joanna Haartti) surauttaa itselleen smoothien, Lammas (Joel Mäkinen) napsauttaa teepannun päälle ja menee kastelemaan kukkiaan, Hevonen (Milla-Mari Pylkkänen) alkaa meikata silmiään pastellisävyin, Kissa (Samuli Niittymäki) nauttii ensin kermansa ja alkaa sitten pyyhkiä pölyjä seinällä olevista "esieläinten" muotokuvista, Sika (Tiina Weckström) retkottaa pöydän ääressä ja häntä passataan, lehtikin putoaa ylhäältä suoraan syliin. Muut kärttävät ilmeiseltä johtajaltaan mieluisaa tarinaa Historiasta (joka piilee vielä jossain lattian alla) ja niin Sika tarttuu ties monettako kertaa George Orwellin teokseen "Eläinten vallankumous" ja alkaa julistaa suurin elkein. Muut kuuntelevat suurta totuutta haltioituneita. Kyllä ennen oli paremmin.

Kissa potrettien ääressä 

 Sitten onkin jo aika painua takaisin makuulle, ilta hämärtyy ja niin edelleen. Ja taas koittaa uusi päivä. Mielessäni käy väistämättä se, että näinkö tässä kaikki toistuu niin kuin Q-teatterin "Kevyttä mielihyvää"-näytelmässä. Kyllä, päivä toistuu hyvin samankaltaisena. Jokainen touhuilee omiaan, osalla tulee tosin tarvetta ottaa enemmän kontaktia toisiin tai meihin katsojiin. Kana yrittää tarjota smoothietaan jaettavaksi, mutta muita ei tunnu kiinnostavan. Kysellään, onko jollakulla paha mieli jankkaamiseen asti. Lisää meikkiä, lisää pölyjenpyyhintää, lisää Historiasta kertomista.

 Päivät muuttuvat toisenlaisiksi hiljalleen. Väinämöinenkin kaivetaan esiin. Musisoidaan, tanssitaan, käydään naamiaisissa. Hahmoista alkaa paljastua uusia puolia, eikä aina niin hyviä. Alun idylliseltä näyttänyt maisemakin kätkee synkemmän puolensa.

Lammas hakee lämpöä Kanasta 

 Lopusta jäi päähäni vieressäni hiljalleen puolelta toiselle musiikin tahdissa keinuva kanssakatsoja sekä Tiina Weckströmin tumma ääni ja "Uralin pihlaja". Kaunis, melankolinen lopetus.

 Näyttelijöistä pari teki minuun erityisen vaikutuksen : hassu unenpöpperöisen oloinen puheisiinsa jumittuva Joanna Haartti sekä mustiinpukeutunut synkkämielinen Samuli Niittymäki, jonka habitus olisi sopinut täydellisesti myös toisenlaisille lavoille, vaikkapa koskettimien taakse.

 Pintaraapaisuksi jäi Farmi-kokemus minulla. En kaiketi ollut tuntosarvineni oikeanlaisella taajuudella ja kykenen muistamaan vain sen, mitä silmäni näkivät - en sitä millaisia ajatuksia tämä reissu herätti. Näkemisen arvoinen juttu kuitenkin!

Esityskuvat (c) Ilkka Saastamoinen

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Ryhmäteatteri!)