Orkesteri - The Everlast / Lahden Kaupunginteatteri

Orkesteri - The Everlast / Lahden Kaupunginteatteri, Eero-näyttämö

Ensi-ilta 5.10. 2016, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Teksti Okko Leo
Ohjaus Tapani Kalliomäki
Lavastus ja puku- sekä valosuunnittelu Tiina Hauta-aho
Äänisuunnittelu Jukka Vierimaa
Projisoinnit ja videotrailerit Antti Rautava

Rooleissa : Hiski Grönstrand, Jori Halttunen, Paavo Kääriäinen, Jarkko Miettinen ja Maiju Saarinen sekä Emma Wirtanen ja Aarre Reijula

 Minulla on erityisen paljon muistoja liittyen bändiin The Everlast. Kävin katsomassa näytelmän kantaesityksen ennakkoa KOM-teatterissa ja kesän 2014 vietin Hämeenlinnan Kesäteatterin kahvilassa melko tiiviisti ja melkein jo opin replatkin ulkoa, niin moneen kertaan esitys tuli nähtyä tavalla tai toisella. Suuri yleisö ei nerokkaan tekstin hienouksia kesäteatterista löytänyt ja alkoi melkoinen loanheitto, jota puitiin yleisönosastokirjoituksia myöten. Minäkin jouduin useampaan otteeseen pitämään puolustuspuheita "salaviisaan tekstin" ja näyttelijöiden puolesta, mutta kun palaute alkoi mennä henkilökohtaisuuksiin, loppui minulta konstit. The Everlastin tykkikeikka jäi Hämeenlinnan Kesäteatterin historian viimeiseksi näytelmäksi ja minä vannoin, että nyt sai kyllä Orkesterit riittää vähäksi aikaa.

 No, parin vuoden mittaiseksi tuo paussi sitten jäi, kiitos Lahden Kaupunginteatterin. Olihan tätäkin versiota lähdettävä katsomaan. Eero-näyttämön ovella meidät vastaanotti hääpari juhlatamineissaan ja viimeistään siinä vaiheessa ajattelin, että nyt on vähän toisenlainen meininki, kun päräyttävässä alkuvideossa The Everlast saapuu näyttävästi paikalle lentokoneella, katseita vaihdellaan lähikuvissa ja taustalla soi piinaavaa musiikkia elokuvasta Hyvät, pahat ja rumat.

Orkesteri - The Everlast koko komeudessaan

 Totuus paljastuu esiripun takaa. Hulppean esiintymisareenan sijaan ollaan työväentalon takahuoneessa kaukana luxuksesta. Oven toisella puolella on meneillään hääjuhla ja kohta olisi bändin aika astua lavalle ja nostaa tunnelma kattoon. Takahuoneessa makoilee uteliaan lapsen ja pörrötukkaisen peikon sekoitus Halla (Hiski Grönstrand) leopardikuvioisissa housuissaan ja bootseissa, ja kuuntelee ajankulukseen radiota, josta tuntuu tulevan Sipilän puhetta, halusi tai ei. Tunnelma on varsin odottava. Muutkin orkesterin jäsenet alkavat valua paikalle, mutta missä on Jaze (Jarkko Miettinen), bändin liideri? Jazekin suvaitsee saapua paikalle ja hänelläpä onkin mahtavia uutisia. Paikalle on tulossa entinen Idols-voittaja ja nykyinen kuuluisuus Simone Päiväperhonen (Maiju Saarinen), joka tulisi vetämään lavalle yllärinä The Everlastin vanhan (ja ainoan) hitin "Lentoon lähdit". Samalla koko bändi saisi uutta nostetta lässähtäneelle uralleen ja olisi vain ajan kysymys, milloin lähdettäisi kiertueelle Dänemarkia myöten. Halla ei tästä ajatuksesta oikein pidä, koskapa Simone sattuu olemaan hänen lähisukulaisensa, joka tulisi ja sotkisi vaan kaiken.

 Simone saapuu paikalle ovet paukkuen näyttävästi ja siinä menossa "levikset repee" aika monella. Ja kuten arvata saattaa, Halla oli täysin oikeassa siinä, että neidon saavuttua alkaisi kaaos. Herää valtaisa määrä kysymyksiä : Minne katosi hääväen karjalanpaisti? Saako jaffaa ottaa ja kuinka monta pulloa? Kuka maksaa hätäkeskussoitot? Missä on pussukka, jossa Timin (Paavo Kääriäinen) palkka? Missä on Ranen (Jori Halttunen) putkikassi? Minne on kadonnut solidaarisuus? Ja tärkeinpänä kaikista : se pienitissinen lammilainen morsian, miksi käyttäytyi kuten käyttäytyi?

Morsian, karjalanpaisti ja Simone 

 Katsoja kysyy vielä, että miten ihmeessä päädytään hetkessä tilanteeseen, jossa yksi on panttivankina ja poliisit odottavat ulkopuolella valmiina iskuun? Sääliksi käy orkesterin jäseniä. Tämänkin piti olla vain tavallinen peruskeikka, ei mitään ihmeitä ja kikkailuja. Mutta kun tapahtumat lähtevät vyörymään, ne totisesti lähtevät ja katsomossa ei voi muuta kuin seurata hämmentyneenä. Tekstin tasollahan tässä paljon liikutaan, sillä takahuoneessa ei periaatteessa paljoa tapahdu ainakaan alkupuolella. Ohjaaja Kalliomäki on pistänyt kuitenkin liikettä niveliin ja niin koko esitys vaikuttaa paljon nopeatempoisemmalta kuin aiemmat näkemäni.

Tarinan hienoushan on siinä, että tämä ei kerro vain yhdestä kulahtaneesta orkesterista suurine haaveineen. Tämä kertoo ihan mistä tahansa työyhteisöstä erilaisine yksilöineen. Uskallan väittää, että ihan jokaisella työpaikalla on Rane (Jori Halttunen), ns. vanhan liiton tyyppi, joka on ollut alalla kauan, jolla on vahva työmoraali, joka haluaa välttää ristiriitoja ja uudistuksia, joka haluaa vain että kaikilla on hyvä fiilis. Tai Timi (Paavo Kääriäinen), kera vähäisen työkokemuksen mutta teoriapuoli on hallussa, nuoruuteen vedoten helposti höynäytettävissä. Entäpä Halla? Symppis kaveri, tekee kyllä duuninsa mutta hiukan omalaatuinen ja lähes kaikki pitää vääntää rautalangasta tai toistaa, jotta varmasti menee perille, jos silloinkaan. Tai Jaze, puhuu paljon ja saa supliikillaan ihmiset kuuntelemaan ja puolelleen, vaikka jutuissa olisi paljon ilmaa ja suurin osa olisi oman egon nostatukseksi. Yhdessä kaikki kuitenkin ovat paljon enemmän kuin osiensa summa, hommat hoituu vaikka helpommallakin pääsisi. Ja sitten paikalle tulee joku ulkopuolinen (tässä tapauksessa Simone) totuuden torvi, joka osaa havainnoillaan iskeä arkaan paikkaan ja sotkee kaikkien kuviot.

 Aiemmissa versioissa Halla oli kohtalaisen rasittava jankkaaja, jonka hölmöys huvitti ja jonka seurassa minulla menisi hermot alta aikayksikön. Hiski Grönstrandin antaumuksella tulkitsema Halla sen sijaan oli jotain aivan muuta. "Silmissäsi orpo katse lapsen eksyneen" vetosi jotenkin minuun, ja ehkä myös ne trikoiden alta paljastuneet pitkät kalsarit. Tämä Halla oli sellainen, että teki ihan mieli istua viereen ja sanoa, jotta rauhoitutaanpas nyt ja näytähän sitä muistikirjaasi minullekin. Keitetäänpäs kahvit ja vähän jutellaan, kyllä se siitä kuule. Tässä olisi nippu Lucky Lukeja, luetaanpas niitä yhdessä ja ääneen.

 Orkesterin jäsenten persoonien erot korostuivat entisestään ja hokasin, että nämähän edustavat myös eri aikakausia, arkipukeutumistaan ja hiustyylejään myöten. Tyylikkäin hetki mielestäni oli Ranen hieno puhe siitä, millaista on olla työyhteisön jäsen ja mitä kaikki tämä hänelle merkitsee. Hommia ei todellakaan tehdä rahankiilto silmissä, takana on niin paljon muutakin.

 Viimeinen yllätys säästettiin vielä ihan loppuun, kun The Everlast vihdoin pääsee vetäisemään hittinsä "Lentoon lähdit" (sävel ja sanat muuten Olavi Uusivirran kynästä) ihan oikeastikin. Ja taas pieni vertaus aiempiin versioihin, joissa hyvin useasti mainittiin se, mitä soittimia kukakin soittaa. Tietysti olin ajatellut nytkin esim. Timin rumpujen taakse ja Hallan basistiksi, vaan toisin kävi ja olin iloisesti yllättynyt.

 Orkesteri - The Everlast sai minut miettimään tarkemmin me-henkeä ja jokaisen vastuuta yhteishengestä - ja karjalanpaistia! Tärkeitä juttuja kaikki.

 Esityskuvat (c) Johannes Wilenius

(Näin esityksen lehdistölipulla, kiitos Lahden Kaupunginteatteri!)

 Teatterin sivuilla voit käydä kurkkaamassa trailerin sekä kuunnella hittibiisin, joka muuten myös käsiohjelmana toimi hienosti! Linkki ohessa.  Erityiskiitos vielä fläppitaulusta!