Bonnie & Clyde / Teatteri Jurkka

Bonnie & Clyde / Teatteri Jurkka

Ensi-ilta 10.9. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Ohjaus Essi Räisänen
Dramaturgia ja käsikirjoitus Iida Hämeen-Anttila ja Essi Räisänen
Tila-, valo-, video- ja pukusuunnittelu Milla Martikainen
Äänisuunnittelu Pauli Riikonen
Tuotanto Teatteri Jurkka, Turun Kaupunginteatteri, Circus Maximus sekä työryhmä

Rooleissa : Essi Hellén ja Markus Järvenpää

 Parivaljakko Bonnie ja Clyde on minulle tuttu vain Freemanin klassikkobiisistä "Kaksi lensi yli käenpesän" ("oltiin Bonnie ja Clyde sekä Jekyll ja Hyde") ja jo muinoin olin tuon lauseen pohjalta siltä mieltä, että B&C on takuulla joku peloton kaksikko, jolle voi tapahtua ihan mitä vaan ja jotka on yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Elokuvaa siis en ole koskaan nähnyt, sen tiesin että jotain on tehty, ja sen vuoksi pakomatkalla ollaan. Mutta minne? Ja mitä paetaan?

 Teatteri Jurkan piskuisessa yleisölämpiössä oli varsin tiivis tunnelma ennen esityksen alkua ja se tiivistyi entisestään, kun Bonnie (Essi Hellén) pölähti yllättäen paikalle pianon ääreen ja otti ns, tilanteen haltuun tuosta noin. Hitusen myöhemmin siirryimme yhtä piskuisen näyttämön puolelle, jonka ainoana lavastuksena toimi auto. Bonnien kauniin lauluäänen houkuttelemana Clydekin (Markus Järvenpää) saapui paikalle ja eipä aikaakaan kun nämä kaksi istuivat autossa matkalla ties minne.

 Miksi Bonnie väenväkisin halusi lähteä matkaseuraksi? Hän halusi merenrantaan, pois tylsistä kuvioistaan ja jättää kaiken entisen taakseen. Puhelin soi jatkuvasti (hetken jo luulin, että olin unohtanut jättää oman puhelimeni värinähälytyksen päälle), perhe siellä kaipaili. Bonnie ei moisesta piitannut, nyt hän olisi vapaa. "Aja! Aja! Aja!" hän käskytti Clydea ja äänessä oli havaittavissa myös paniikinkaltaista epätoivoa. Paina nyt sitä kaasua, ettemme vain jämähdä tähän paikoillemme. Auton kiihdyttäessä täyteen vauhtiinsa Bonnie työntää päänsa ikkunasta ulos ja antaan hiusten vapaasti hulmuta ilmavirrassa. Mikä vapaus ja voima! Kaikki on mahdollista! Wohoooooo! Kunpa voisin sanoa Bonnielle, että et sinä tyttökulta omaa itseäsi voi paeta yhtään mihinkään vaikka vauhti olisi kuinka kova...

Rauhallinen hetki 

 Clydella oli aluksi selkeät suunnitelmat siitä, minne mennä. Perillä odotti kuitenkin jotain muuta ja suunnitelmiin tuli ratkaiseva muutos. Jotain oli koko ajan tavoiteltava, ja niin lähdettiin toisenlaiselle tielle. Otettiin kaikki mitä irti saatiin Onnensanat-arvoista lähtien, kaikki kelpasi ja taakse ei jääty katselemaan. Pysähtyä ei voi, silloin iskee tylsistyminen ja niin parivaljakko hamuaa koko ajan enemmän ja enemmän, yhdessä ja erikseen. Haaveet ja toiveet muuttuvat lennossa : kun yhden saavuttaa, eipä se kauaa kummoiselta tunnu ja eikun uutta suunnitelmaa kehiin.

 Vaikutuin vahvasta läsnäolosta molemmilla, ja etenkin Markus Järvenpään fyysisyydestä. Olen nähnyt miehen aiemmin muutamassa produktiossa (Turussa ja Espoossa), Essi Hellénin taas livenä aiemmin vain Tom Waits-lauluillassa pari vuotta sitten. Jotenkin siinä tavassa, millä Hellén sanoo "Okei!" on jotain äärimmäisen hienoa ja liikuttavaa. Muutamaan kirjaimeen saa mahtumaan ajatuksen siitä, että kohta mennään ja sitten alkaa tapahtua, mutta kun saman lausuukin toisella tavalla, muuttuu fiilis täysin. Lausujalla on tieto siitä, että nyt ei mene ihan putkeen, mutta siitä huolimatta pientä toivoa on. Tuo sana jäi jännällä tavalla pyörimään mieleeni.

 Koko ajan mietin, että voi kun tämä saisi onnellisen lopun. Nuo tyypit ansaitsisivat sen. Toivoin, että avaisivat sen kadulle johtavan oven ja katsoja saisi itse päättää, miten siinä sitten loppujenlopuksi kävikään. Samalla saisi raitista ilmaa, sillä minä haistoin savun, kun suojapeitteen alla eturivissä istuin. Samalla teki mieli ottaa tuntematonta vierustoveria kädestä kiinni, jostain syystä. Onneksi älysin istua toisen viereen, enkä jättänyt tyhjää penkkiä vaikka olisi ollut mahikset. Yhdessä mennään, niin kuin Bonnie ja Clydekin. Onneksi.

 Rakastan tämänkaltaista teatteria, missä massiivisia lavasteita ei tarvita eikä niitä edes kaipaa. Kaikki on tässä ja nyt, intensiivinen ote tekstistä ja näyttelijät, jotka eivät kirjaimellisestikaan tunnu etäisiltä. Twerkkausta naamani edessä, silmiin katsomista. Paras paikka tämänkaltaiselle esitystoiminnalle on juurikin Teatteri Jurkassa.

Esityskuva (c) Marko Mäkinen

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Teatteri Jurkka!)