Tuntematon sotilas / Porin Teatteri

Tuntematon sotilas / Porin Teatteri, Vanha Oluttehdas

Ensi-ilta 28.1. 2017, kesto noin 3h (väliaikoineen)

Teksti Väinö Linna
Ohjaus ja dramatisointi Christian Lindroos
Lavastus Teemu Loikas
Puvustus Eila Santanen
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu Jyrki Heloaho, Pontus Keto ja Toni Randell
Musiikki Sofia Finnilä

Rooleissa : Hannu Müller, Vesa Haltsonen, Marko Honkanen, Teemu Niemelä, Oskari Penttilä, Ilkka Aro, Peter-Sebastian Lehtonen, Janne Turkki, Pekka Hänninen, Turkka Mastomäki, Matti Mäntylä, Samu Loijas, Jarkko Tiainen, Thomas Dellinger, Piritta Huhta, Jarno Malinen, Jeremias-Petteri Nieminen, Joonas-Petteri Nieminen, Veikko Pukkila, Vinsentti Koivula, Juha Kulmala, Lauri Lehtimäki, Antti Tuominen ja Kimmo Tihveräinen

Muusikot : Aino Juutilainen (sello) ja Eliina Mäkiranta (piano)

 Suomi 100 -juhlien kunniaksi pitää ehdottomasti jossain päin armasta kotomaatamme käydä katsomassa joko Täällä Pohjantähden alla tai Tuntematon sotilas, ja mieluummin molemmat. Niin kuluneelta ohjelmistovalinnalta kuin molemmat tuntuvatkin, sitä suuremmalla syyllä niitä pitää uusienkin sukupolvien käydä katsomassa, juuri tänä vuonna ja tulevaisuudessakin. Ihme kyllä, olen Tuntemattomasta sotilaasta nähnyt aiemmin vain yhden teatteriversion (Ryhmäteatteri Suomenlinnassa 2007), ja sen vaikutus riitti pitkälle - eikä vähiten siksi, että voin sanoa kaikille uuden Tuntematon-leffan näyttelijävalintoja mussuttaneille nähneeni Ryhmiksen versiossa Hietasen roolissa eräänkin nuoren teatterikoululaisen nimeltään Aku Hirviniemi... Voi pojat, olipahan melkoinen roolisuoritus se. Samaisessa versiossa Koskelan roolissa oli muuten Turkka Mastomäki, joka Porissa olisi Rokan roolissa. Mielenkiintoista!

 Aina silloin tällöin tarjoutuu tilaisuus päästä kurkistamaan lavasteiden sekaan ja kulissien taakse, joskus olen jopa kieltäytynyt kunniasta, sillä liikaa näkeminen veisi jotain olennaista pois teatterin taiasta. Sen verran kuitenkin kiinnosti jo ennalta, että miten vanha oluttehdas on valjastettu teatterin käyttöön ja koskapa työryhmän ei-näkyvällä (mutta erittäin tärkeällä) puolella työskentelee vanha koulutoverini, en ehtinyt paljoa vastaan sanoa kun jo ihmettelin lavasteita näyttämön takana. Näin siis ennen esitystä, ja muuten aikaa tuli tapettua valtaisassa yleisölämpiössä. Kahvilan antimet jäivät "tietystä syystä" väliin, sillä tilipäivä oli vasta muutaman päivän kuluttua. Isäntä tosin oli tyytyväinen, kun olutpullo maksoi vähemmän kuin riisipiirakka.

 Vihdoin päästiin katsomon puolellekin. Erityisen innoissani olen aina siitä, että varsinaisen teatteritalon ollessa remontissa ei jäädä peukaloita pyörittelemään, vaan otetaan ronskilla otteella väistötilat haltuun ja pistetään ranttaliksi. Näyttämö levittäytyikin sivuille ja taakse, ja eritasoisten liikuteltavien teräslevyjen käyttö mahdollisti hienon syvyysvaikutelman ja juoksuhaudatkin. Rakennelma lunasti paikkansa moneen otteeseen, kun oikein vauhtiin päästiin myöhemmin. Tuntui luissa ja ytimissä asti.

 Teoksessa seurataan tietyn konekiväärikomppanian edesottamuksia jatkosodassa vuosina 1941-1944. Ne, joille Tuntemattoman sotilaan seuraaminen kuuluu oleellisena osana itsenäisyyspäivään, odottavat takuulla tuttuja hahmoja ja lausahduksia, joita minäkin osaan ulkoa melkoisen litanian. Elokuva on siis nähty useampaankin otteeseen täälläkin, ja minulle se ei ole ollut enää aikoihin mikään sotaelokuva, vaan elokuva ihmisistä ja siitä, miten kukakin yksilö käyttäytyy toisenlaisessa tilanteessa. Olisikin muuten mielenkiintoista nähdä joskus sellainen teos, jossa nämä konekiväärikomppanian miehet nähtäisiin siviilissä, ennen sotaa.

 Hahmoja on helppo rakastaa tässäkin, ja helppo vihata. Hietanen (Pekka Hänninen) ruikuttamassa kiljubileiden jälkeen sitä yhtä silakkaa. "An´ ny!" Honkajoki (Ilkka Aro) esitelmöimässä jousipyssyistään ja iltarukouksen äärellä. Hauhia (Antti Tuominen) kirjoittamassa kotiväelleen tervehdystä. Rokka (Turkka Mastomäki) pullikoimassa Lammiota (Teemu Niemelä) vastaan. Lehto (Jarkko Tiainen) ja kumppanit seisomassa kovennettua. Kariluoto (Peter-Sebastian Lehtonen) häilymässä jossain kuilun reunalla kaiken uskonsa menettäneenä. Erilaisia yksilöitä yhteisen asian äärellä.

Lammio (Teemu Niemelä) 

Kariluoto (Peter-Sebastian Lehtonen) 

 Ja kun rytisee, sitten rytisee kunnolla. Teemu Loikaksen nerokas lavastus mahdollistaa kaikenlaisten pamausten ja pyrojen käytön, ja tanner pöllyää. Tekee mieli huutaa, että "Älkää pojat menkö sinne, kohta pamahtaa!" Tähän päälle vielä Kalle Ropposen valot, jotka välillä saavat auringon kauniisti siivilöitymään jostain takaa, ja hetken kuluttua savun ja paukkeen keskeltä paljastuukin jotain aivan muuta. Tulin alkupuolella muuten vedetyksi 100-0, en tajunnut minne lautakehikko takaa katosi ja kun yllättäen paljastui vinoseinämä, jota pitkin väki rynnistää ylös ja alas, teki mieli kirota ääneen. Tulin huijatuksi, ja parhautta on se!

 Toisella tavalla minua vietiin sitten useampaankin otteeseen. Hehkutin mielessäni mahtavia tulenlieskoja ja pommeja ja kunnon rytinää, joka melkein munaskuissa tuntui. Sitten kaunis musiikki alkaa soimaan ja haavoittuneita ja menehtyneitä kannetaan paareilla pois silmistä. Tässä minä jumalauta istun tyytyväisenä ja turvassa katsomossa nauttimassa äreästä meiningistä, ja jossain päin maailmaa ihmiset pakenevat kodeistaan samanlaisen ryminän alta pois ja joku menettää ainoan poikansa, isänsä, vaimonsa, kotinsa. Alkoi itkettää ihan valtavasti, enkä meinannut saada skarpattua sitten millään. Kyynelsilmin katselin esitystä todella pitkään, ja aina kun musiikki alkoi taas soimaan, alkoi melkein tärisyttämään. Älytöntä. Sodassa ei ole koskaan mitään hienoa! Rokkakin ampuu vihollisen ja hetken kuluttua hiljaa toteaa "voi sinua". Oi Suomi katso. Suomi-neito seuraa surullisena, kun poikiansa kannetaan pois.

 Anteeksi voimasanojen käyttö, mutta helvetin vaikuttavaahan tämä on, ei voi muuta sanoa. Panssarivaunun ilmestyminen tyhjästä, sairaankuljetusauton syttyminen palamaan, joka puolella leijuva savu ja miesten kasvot, joista osa vanheni silmissä eikä askel ollut enää niin kevyt kuin aluksi. Isäntä sanoi, että joitakin tuttuja kohtauksia oli yhdistetty ja samaa havaitsin minäkin. Tämä ratkaisu toimi kuitenkin oikein hyvin eikä jäänyt sen enempiä mietityttämään.

 Roolisuorituksista en nyt lähtisi ketään nostamaan ylitse muiden, koko porukka pelasi hienosti yhteen ja jokaisella oli ne omat hetkensä loistaa. Jotenkin se Hietanen (Pekka Hänninen) kuitenkin sieltä taas kerran onnistui luikertelemaan mieleeni parhaiten...

 Ottakaas Porin Teatteri tämä väistötila myöhemminkin haltuun ja tehkää samaan halliin kunnon Taru Sormusten Herrasta -spektaakkeli. Näen jo silmissäni miten Klonkku vilistää pitkin rakennelmien välissä kulkevaa kujaa ja Sauronin silmä hehkuu taustalla...

 Kiitos Porin Teatteri kun teitte tämän juuri näin!

 Esityskuvat (c) Janne Alhonpää

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Porin Teatteri!)

"Mis sie tarvitset oikein hyvvää miestä..." (c) Teatterikärpänen