Kantaesitys 21.2. 2019, kesto noin 1h 40min (ei väliaikaa)
Teksti ja ohjaus Saara Turunen
Lavastus Milja Aho
Valosuunnittelu Ada Halonen
Pukusuunnittelu Suvi Matinaro
Äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä
Koreografi Janina Rajakangas
Graafinen suunnittelu Aino Nieminen
Näyttämöllä : Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Katja Küttner, Aksinja Lommi ja Ylermi Rajamaa
Q-teatterin esitykset ovat usein kauden Tapauksia - ja syystäkin. Tälläkin hetkellä kaikki esitykset ovat loppuunvarattuja, peruutuspaikkoja kyttäillessa saattaa hyvällä tsägällä saada vielä lippuja. Kuka tosin haluaa peruuttaa varauksensa kun kyseessä on teos, jota on ylistetty joka suunnassa? Medusan huoneesta on kirjoitettu paljon, joten mahtaako minulta irrota enää mitään uutta sanottavaa...
"Medusan huone on hienovarainen ja unenomainen kuvaus sukupuoleen liittyvästä vallasta ja hiljentämisen käytännöistä" (ote teatterin nettisivuilta) Silmät ymmyrkäisinä ja mieli enemmän tai vähemmän sekavana/hämmentyneenä poistuimme esityksestä ystäväni kanssa. Mitä sitä oikein tuli taas nähtyä? Ystäväni ei ollut täysin vaikuttunut, mutta minua jäi sitten kaivelemaan enemmänkin ja vaikutus tuntuu korostuvan ajan myötä. Esityksen teemat hiipivät vaivihkaa mieleen uudestaan ja uudestaan, eikä kaikkea osaa mitenkään sanallistaa. Parhaat teokset tekevät niin.
Vertasin tuoreeltaan esitystä nykytaide-elämykseen, jossa väki istuu samassa tilassa ja eteen marssitetaan erilaisia kohtauksia ja tilanteita, musiikin ja kuvien siivittämänä. Visuaalinen puoli viehättää. Kenties. Kaikki näkevät saman, mutta kokemus on aina yksityinen. Joku kyllästyy nopeasti, toinen vaikuttuu kyyneliin. Tarpeeksi kauan kun paikallaan istuu, alkaa päästä kärryille ja koko teos imaisee mukaansa salakavalasti. Enää ei voi poistua, vaikka se olisi mahdollistakin. Kesken kaiken ei voi saapua paikalle ihmettelemään, että mitäs täällä tapahtuu. Jos siis tämä olisi liikettä sisältävä taideteos jossakin huoneessa, jossa voisi vapaasti mennä ja tulla. Mutta tämä on "vain" teatteria. Ja toisaalta, tämä ei ole "vain" teatteria. Tässä on alku ja loppu, mutta silti aplodien jälkeen esityksen maailma jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ja on jatkunut jo ennen esityksen alkua. Miksi annamme niin tapahtua? Tämä ajatus jäi kaivelemaan. Kaikki näkemämme ei miellytä, mutta taiteen tarkoitus ei olekaan miellyttää. Mielestäni taiteen suurin tarkoitus on vähän ravistella ja herätellä, avata silmät ympäröivälle maailmalle. Voi tulla myös äärimmäisen kiusaantunut, epämiellyttäväkin olo. "En pidä näkemästäni. Ehkä siksi, että minäkin olen kokenut tuon?" Silmiä ei voi sulkea. "Mä nyt olen vain tämmöinen", toteaa Elina Knihtilän keltamekkoinen nainen ja nauraa päälle, ja myöhemmin sama nainen suree sitä, miksi on sellainen kuin on ja miksi ei osaa ottaa omaa tilaansa. Niin. Miksi?
Mieleeni jäi useitakin kohtauksia. Ämpäreitä jakeleva makea ja sulavaliikkeinen Aksinja Lommi ja vierellä Knihtilän keltamekko saman liikkeen äärellä. Tommi Korpelan jotenkin erikoisen kaunis vanhempi nainen kera elegantin kädenliikkeen. Miesporukan älämölö formulakisojen äärellä. Riettaasta kädestä toiseen kiertävä kukkamekko. Nöyryytys. Häpeä. "Nyt pyydätte molemmat toisiltanne anteeksi ja asia on sillä käsitelty!" Säkkijärven polkan tahdissa reippain askelin tanssahteleva sika (Ylermi Rajamaa) ripustelemassa valloitusten päänahkoja narulle. Vatsamakkaroita. Suklaata. Lisää vapautunutta joraamista. Jumppaamista. Nuoren tytön (Katja Küttner) kuukautiset (hämmentävän kauniisti toteutettu muuten). Äijien roisi lukupiiri ja kirjoissa piehtarointi. Hitaasti ämpärit päässään näyttämön poikki konttaava joukko (tästä tuli joku uni mieleeni). Jyväset poimittavana. Katseet. Sanaton asioiden hyväksyntä. Sulhanen tahraamassa puhtautta ja hymy päälle.
Nyt muutama päivä esityksen näkemisen jälkeen alan ymmärtää niitä, jotka nousivat aplodeeraamaan seisaaltaan silmissään tietynlainen katse. Tietynlainen ryhti. Silloin en itse ollut ihan täysin vaikuttunut. Nyt olen. Mielelläni näkisin tämän uudelleen, mutta se lienee mahdottomuus.
Onnea teille, jotka olette tämän jo nähneet ja teille, joilla on liput varattuna.
ps. Nyt jos koskaan varaan kirjastosta Saara Turusen Rakkaudenhirviön ja Sivuhenkilön, molemmat kun ovat vielä lukematta.
Esityskuvat (c) Aino Nieminen
(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Q-teatteri!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).