Ensi-ilta 23.3. 2019, kesto noin 1h 10min (ei väliaikaa)
Ohjaus ja dramaturgia Piia Peltola
Käsikirjoitus Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen, Piia Peltola ja Samuli Roininen
Koreografia Samuli Roininen
Valosuunnittelu Sari Mayer
Äänisuunnittelu ja musiikki Tony Sikström
Lavastussuunnittelu Ina Ytter
Yhteistyössä Tampereen lyseon lukio
Näyttämöllä : Suvi Eloranta, Marika Heiskanen, Riikka Papunen, Tuukka Huttunen, Anniina Kumpuniemi ja Miro Puranen
Huom! Näin esityksen ensimmäisessä ennakossa torstaina 21.3. 2019
Nythän kävi niin, että Teatteri Siperian jutuista olen "sattuneesta syystä" nähnyt lähes kaiken, mutta Tanssiteatteri MD on minulle ainoastaan nimenä tuttu. Kyllä vaan, tämä oli ensimmäinen kertani, kun vierailin Hällä-näyttämöllä. Varsin tervetulleita ovat tämmöiset yhteisproggikset, kaikki saavat kokemuksesta paljon uutta - katsojat mukaanlukien. Harvemmin sitä on tullut nähtyä Siperian väkeä (Huttunen-Papunen-Heiskanen) tanssin pyörteissä, joten mielenkiinnolla odotin mitä tuleman pitää. Odotin saavani kotiinviemiseksi ainakin paljon ajatuksia, niitä tuppaa Siperian jutuista aina mukaan tarttuvan.
Kanssani ensimmäisessä ennakossa tuntui olevan liuta lukiolaisia tai muita nuorisolaisia, tunsin jotenkin ikälopuksi ja kalkkikseksi nuorten joukossa ja aulassa yksin istuksiessani hartiani tuntuivat painuvan entistä enemmän lysään. Orastava flunssakin kaiveli kurkussa ja olo oli jotenkin nuupahtanut. Iloinen pulina ympärillä tuntui kuitenkin jotenkin mukavalta, tässä sitä ollaan yhteisen kokemuksen äärellä ja kohta mennään.
Salissa pulina lakkasi kuin seinään esityksen alettua ja erityisen ilahtunut olin siitä, että kännykänvaloja ei katsomossa näkynyt. Väki seurasi hyvin intensiivisesti esitystä ja olen varma siitä, että esityksen teemoista vielä keskusteltiin jälkikäteen.
Passelinkestoinen esitys koostui erityylisistä kohtauksista, jotka sisälsivät puhetta, laulua, tanssia ja niiden yhdistelmiä. Täytyy myöntää, että ihan aluksi olin vähän pihalla siitä, missä mennään. Keskittymiskykyni ei ollut ihan täydessä tehossaan, mutta hiljalleen pääsin kärryille. Elämän alku, erilaiset elämänvaiheet, ns. suuret päätökset, unelmat, tulevaisuus. Yllättäen koko porukka puhkeaa lauluun ja tanssiin, ja kohtaus tuo mieleeni Famen! Kuka muistaa? Hyppyjä kohti korkeuksia ja unelmia, kun kaikki tuntuu mahdolliselta ja vain taivas on rajana. Kädet ja sydän auki, silmät kirkkaana. Jotenkin aloin miettiä, mistä minä mahdoin unelmoida nuorena. Ei tullut mitään mieleeni, olen kai silloin ollut ns. päivä kerrallaan -tyyppiä. En kai edes osannut unelmoida? Vai oliko minulle joku sanonut, että älä nyt innostu tuosta ja tuosta liikaa, jos kaikki ei menekään nappiin? Ehkä niin. "Mitäs minä sanoin". Lause jota inhoan eniten maailmassa. Miten helppoa on parilla sanalla torpata toisen ajatukset ja haaveet edes yrittää jotain uudestaan, paremmalla onnella. Ettei heti masentuisi ensimmäisestä takapakista, vastoinkäymisestä.
Unelmien Leijonanluolassa nähdään näyttäviä muuveja ja tunnari on varsin mukaansatempaisevaa. Voiko unelmilla olla jotain hintaa? Kuka sen määrittelee? Millaisella tuottoprosentilla lähtisit mukaan? Pientä huumorinpilkettä tarjoaa Tuukka Huttunen Jesus Napalm -hommineen ja melkoinen kitaravirtuoosihan sieltä kuoriutuukin. Olisin katsellut tätä showta hiukan pitempäänkin, mutta tämäpä ei ollut Huttus-show vaan yhteistuotanto (Huttus-shown nähdäkseen voi mennä katsomaan näytelmää Päämäärä Tuntematon) ja muillekin pitäisi antaa mahdollisuus loistaa. Ykskaks huomasin liikuttuvani, kun Unelmien Leijonanluolassa eräs kandidaatti unelmineen ei osannut sanallistaa asiaansa ja se piti sitten ilmaista liikkeen keinoin. Huh miten kaunista ja jotenkin vapauttavaa! Juuri näin! Eipä sitä aina osaa asiaansa sanoiksi pukea, mutta yhteisymmärrys löytyi ja täten koko proggiksen minulle merkityksellisin ja kohottavin kohtaus nousi upeasti lentoon ja minun ajatukseni myös.
Vielä käytiin silmät kiinni Unelmoijien puutarhassa (minä näin siellä paljon vihreää ja värikkään perhosen) ja silmät kosteina kuunneltiin hienoja maljapuheita. Miten tärkeää olisi jokaisen nuoren (miksei vanhemmankin) saada kuulla vastaavanlaisia puheita kaikenlaisten diipa-daapa-korulauseiden ja kliseiden sijaan. Mieli kyllä herkistyi.
Olipa hieno ja erilainen proggis! Oli siellä paljon muutakin kuin nämä huomioni, kannattaa siis itse mennä paikalle vaikuttumaan. Kuten sanottua, nämä yhteistuotannot antavat joka suuntaan paljon ja kotimatkalla oli ihan erilainen fiilis kuin tullessa.
ps. Tällä hetkellä unelmoin siirtolapuutarhamökistä ja siitä, mitä kaikkea siellä puuhastelisin ja miten sen sisustaisin ja mitä istuttaisin pihalle ja millainen mekko päällä siellä puutarhassani istuskelisin hellehattu päässä, varpaat paljaana ja perhosia lentelisi kukasta kukkaan.
Esityskuvat (c) Mikael Mattila
(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Siperia ja Tanssiteatteri MD!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).