Haastattelussa Jyrki Mänttäri

Jyrki Mänttärin tapasin Myrsky-näytelmän harjoitusten tauolla Tolari-huoneessa Tampereen Työväen Teatterissa tammikuun puolivälissä 2019. (Ohessa myös kattava kavalkadi eri roolihenkilöitä selfiemuodossa...) 

Vuonna 1970 syntynyt Jyrki on horoskoopiltaan kauris. ”Oon kotoisin Anjalankoskelta, joka on nykyään osa Kouvolaa. Vielä tarkemmin, Anjalankosken Sippolan Pien-Liikkalasta, maalaistalon poika. Ala-ja yläasteen kävin siellä, lukion kävin Myllykoskella 20 km:n päässä. Halusin opiskella venäjää ja Myllykoskella oli siihen mahdollisuus. Oonko asunut muualla? Oon ollut Voionmaan Opistossa Ylöjärvellä vuoden. Sieltä löytyi tyttöystävä, jonka perässä muutin Helsinkiin ja sitten pääsinkin jo Nätylle. Vuodesta 1993 oon asunut Tampereella”, kertoilee Jyrki rennosti.

Mitä teet vapaa-ajallasi? Onko säännöllisen epäsäännöllistä harrastustoimintaa? ”Säännöllisintä on liikunta eri muodoissaan. Kesäkaudella työmatkapyöräily, ja sen lisäksi kunnon pyöräilylenkkejäkin tulee tehtyä. Lisäksi lenkkeily ja juoksu. Talvisin tulee pelattua lätkää, meillä on höntsäilyvuoro aina keskiviikkoisin. Lisäksi hiihtoa. Kuntosalilla tulee käytyä pari kertaa viikossa ja teatterilla joogassa silloin tällöin. Mahdollisuuksien mukaan käyn metsästämässä, lähinnä lintuja. Joskus käyn poikani kanssa virvelöimässä.”

Mitenkäs soittotaito? ”Asuessani Helsingissä olin Ylioppilasteatterissa mukana ja tuntui siltä, että kaikki soittavat jotain. Olin aiemmin vähän näppäillyt isoveljeni kitaraa, hirveästi en ehtinyt kun se tuli myytyä pois. Nätylle päästyäni päätin, että nyt otan tämän haltuun ja ostin itselleni kitaran. Oltiin ehditty opiskella puoli vuotta, ja ihastelin kurssikaverini Joni Leponiemen kitaransoittotaitoja. No, kyllä mä edelleen jotain sointuja osaan soittaa ja Juicen biisejä menee, mutta en mä kyllä mikään huikea kitaristi ole! Oon mä teatterissakin soittanut. Lauri Viidasta kertova ”Putoavia enkeleitä”, olin siinä talonmies, joka toimi myös lastenhoitajana ja soitteli tuutulauluja. Eipäs kun lauleli vain, jossain juhlissa se tempaisi kitaran esiin, kun oli säveltänyt Viidan runosta kappaleen! Niin se meni, mutta älä kysy miten itse soittaminen meni”, Jyrki nauraa.

 Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Tietenkin perhe. Luonto ja luonnossa liikkuminen, metsä, suo. Olisi kiva, jos olisi koira. Siis kotieläimenä, hahah. Itse en haluaisi olla koira. Tai mikä ettei, olisin varmaan hyvä koira! Tietysti teatteri on sydäntäni lähellä myös, tarinankertominen. Musta on hienoa, kun joku kertoo tarinaa. Se on todella mukaansatempaavaa. Tietysti tarina voi olla huonokin, silloin se ei tempaa niin mukaansa… Mutta ai että, silloin kun joku kertoo oikein hyvää tarinaa ja vielä mielenkiintoisella tavalla! Se on oivaltavaa ja koukuttavaa. On ihanaa haltioitua hyvästä tarinasta ja tarinankertojasta!”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi näyttelijänä? ”Suurin vahvuuteni varmaankin on liikunnallisuus ja fyysisyys, sen kautta lähden aina rakentamaan rooleja. Joku toinen varmaan ajattelee, että jaahas taas se Mänttäri kekkuloi tuolla. Oon myös sellainen, etten haluaisi jättää asioita kesken. Haluan, että ne asiat, jotka näyttämöllä tapahtuvat, ratkotaan loppuun asti. Mä jaksan harjoitella. Harjoittelematta ei voi syntyä mitään valmista. Erikoistaitoja? Cv:ssäni taitaa lukea stunt-taidot, osaan esimerkiksi niellä tulta. Aika harvoin on tuota taitoa tarvittu… Hmmm, on myös niin, että jos ohjaaja kysyy, että osaanko jotain, mä vastaan että ”en vielä, mutta opettelen”. Periaatteeni on se, että ensimmäisenä en vastaisi, etten pysty.”

 Mikä olisi erityisesti sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”No se kitaransoitto! Olisi kiva osata soittaa niin, ettei sitä tarvitsisi erikseen jännittää. Jäisi ne ”eiku-soinnut” vähän vähemmälle. Periaatteessahan näyttelijälle ei ole haittaa mistään taidosta, esimerkiksi jos tehtäisiin epookkia maalaiselokuvaa, kyllä multa onnistuisi lehmän lypsäminen ihan käsin. Erityistaito sekin! Luulenpa, ettei kauhean moni osaa. Jaksaako kaikkia taitojaan sitten ylläpitää, se on omasta viitseliäisyydestä ja ajasta kiinni. Kaikenlaisia sirkustaitoja olisi kiva osata, niille on vaan niin pirun vähän käyttöä.”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin roolityösi? ”Kyllä Billy Elliotin isän rooli oli aika haastava! Se on ensimmäinen musikaaliroolini, jossa pitää laulaa soolona. En oo itse pitänyt laulamista vahvuutenani, ja siinä piti oikein tehdä töitä. Muutenkin tuontyyppistä musikaalia en ollut aiemmin tehnyt. Toiseksi vastaan Seitsemän veljeksen Simeonin rooli. Siinä oli jotain sellaista, joka aluksi tuntui hirveän vastenmieliseltä. ”Miks mun pitää tehdä tätä”, hoin mielessäni. En meinannut aluksi päästä sisälle siihen rooliin ollenkaan. Lopulta Simeonia oli ihan kiva esittää. Toisaalta ”Yöllisen koiran merkillinen tapaus”, moni on kysynyt siitä, että miten oikein onnistuin. Oikeastaan se oli aika helppoa. Siinä oli hyvä lähestymiskulma, ja kun roolihahmoni diagnoosina on asperger, kaikki oli lopulta selkeää ja loksahteli paikoilleen. Puhe on tarkkaa ja monotonista, liikkeet kulmikkaita. Fyysisyydestäni oli apua tässä. Pystyin nopeasti hahmottamaan sen, miten roolihenkilöni toimii. Plarissa se ei näyttänyt tekstinä kovin loogiselta, mutta puheen ja tekemisen kautta se oli hyvinkin loogista, kun katselin roolihenkilön lasien läpi sitä.”

Billy Elliot (c) Kari Sunnari, TTT

Onko sinulla suvussa muita teatterialalla tai jollain muulla taiteellisella alalla olevia? ”Lähisuvussani ei ole. Maanviljelijöitä ja maatalon emäntiä löytyy.”

Miten sinä sitten päädyit tälle alalle? ”Mistä lie lähti. Kyllä mä ala-asteella olin koulun näytelmissä mukana. Paitsi yhteen en voinut mennä mukaan, koska siinä piti laulaa kovaa ”ja se Oolannin sota oli kauhia” ja opettajan mielestä en osannut laulaa, joten en mennyt koko näytelmään sitten. Sieltä se trauma laulamiseen näköjään tulee, ala-asteelta! (naurua) Yläasteella meillä oli koulussa näytelmäkerho, aluksi minä olin luokkakaverini kanssa ainoita poikia siellä ja tytöt oli tietty innoissaan. Myöhemmin mukaan tuli muitakin poikia, kun me oltiin ns. avattu pää. Isoveljeni oli ollut myös mukana näytelmäkerhossa ja hän ehdotti, että liityttäisiin Anjalankosken harrastajateatteriin. Sinne mentiin. Velipoika ei päätynyt alalle, mutta minä päädyin. Vanhemmathan ei alkuun tykänneet tästä ollenkaan, ”mokomaa haihattelua”. Jossain vaiheessa lukiota mä ykskaks päätin lopettaa teatteriharrastuksen, kun se vie niin paljon aikaa ja mitä lie selittelin, kun silti päädyin kuiskaajaksi yhteen juttuun! Kolmannen luokan olin pois, keskityin yo-kirjoituksiin.”

”Lukion jälkeen menin suoraan armeijaan ja siellä kiinnostus teatteria kohtaan taas heräsi. Tupakavereita tietysti viihdytin imitoimalla erinäisiä henkilöitä, kävelytyylejä ynnä muuta, ja kaikilla oli hirveän hauskaa. Armeijan jälkeen veljeni silloinen vaimo oli laittanut minulta salaa hakupaperit TeaKiin mun puolestani, ja ihmettelin kun sieltä tuli kirje. Olin paperitehtaalla töissä ja ilmoitin vanhemmilleni, että huomisaamuna mua ei tartte herättää aamuvuoroon, että lähden pääsykokeisiin Helsinkiin… Vuosi oli ´90. Kolmosvaiheeseen pääsin ensimmäisellä hakukerrallani. Seuraavana vuonna hain sekä Tampereelle että Helsinkiin, Tampereella pääsin kolmosvaiheeseen ja Hesassa putosin heti. Seuraavana vuonna ei tärpännyt myöskään. No, keväällä ´93 pääsin Nätylle. ´91-´92 olin siellä Voionmaalla. Ehdinhän mä aloittaa verhoiluopinnot Kouvolassakin, ne ei tosin kauan kestäneet ja muutin Helsinkiin. Ravintolakoulu Perhossa tarjoilijalinjan kävin sitten, se kesti vuoden. Päivääkään en ole niitä hommia tehnyt (toim.huom. Näyttämöllä on kyllä oltu tarjoilijana, esim. Tampereen Komediateatterin Reinikaisessa… Parakalo!) Se hyvä puoli tuosta oli, että opin siellä laittamaan ruokaa! Niin, ja samaan aikaan ravintolakoulun kanssa olin YT:n toiminnassa mukana. Nätylle tosiaan pääsin ´93 ja valmistuin ´97”, Jyrki muistelee.

Tarjoiluhommia Reinikaisessa (c) Peero Lakanen 

Olikos teillä siihen aikaan kirjallista opinnäytettä? ”Oli kyllä, meillä oli silloin se espanjankielinen Granada-projekti ja kirjoitin siihen liittyen näyttelemisestä vieraalla kielellä, miten se vaikuttaa kroppaan ja koko näyttelemiseen. Se Granada-juttu katsottiin taiteelliseksi opinnäytteeksi, koko vuosikurssini ei ollut siinä mukana. Idea projektista heitettiin jo ekalla vuosikurssilla, ja kolmoskurssilla sitä aloiteltiin jo. Koko homma huipentui neloskurssilla, kun lähdettiin Espanjaan esittämään sitä. Myöhemmin vedettiin sitä suomeksi Teatterimontussakin, mutta jotenkin siitä putosi kaikki pois kielen vaihtumisen myötä. Syksyllä ´97 aloitin täällä Työviksessä, eli kohta tulee 22 vuotta täyteen!”

Miksi olet näyttelijä? Edelleen, heh? ”Koska mä voin! Olishan siinä voinut käydä niinkin, että olisin tehnyt muutaman vuoden ja sitten hokannut, että ei tämä sittenkään ole mun juttuni. Mutta mä haluan tehdä tätä työtä. Tää on mielenkiintoista. Tarinankerronta on edelleen vahvasti mukana, mutta syvemmin. Joskus nuorempana se oli sitä, että tehdäänpäs nyt jänniä hahmoja. Mä tykkään siitä, että juttu on aina uusi. Onhan se välillä raskastakin aloittaa aina alusta, mutta kiehtovaa se on. Katotaas mitä tästä syntyy. Mitäs tästä saadaan aikaan. Itse prosessi on samankaltainen, mutta aina silti uusi. Ja itselle pitää kehitellä uusia tekemisen tapoja. En voi enää kikkailla tietyllä liikkeellä, olen sen jo pariin kertaan tehnyt muissa jutuissa ja se alkaa kulumaan ja muuttuu tylsäksi. Näyttelemisen mielenkiinto on uudelleenluomisessa! Aina ei pysty tai jaksa, mutta yrittää pitää ainakin, ja yrittää aina oppia jotain uutta. Roolia luodessani mä aina katson myös sen, mitä muut siitä puhuvat. ”Se sorauttaa ärrää sillai”, eli okei, mä en voi puhua sitten normaalisti. Itseään on haastettava jatkuvasti ja on löydyttävä tarvittaessa uusia tapoja ilmaisuun. Upea kokemus oli aikoinaan sellainen, jossa olin Tanssiteatteri MD:n jutussa mukana ja siinä ei kommunikoitukaan sanoilla vaan liikkeellä. Kaikkien pitäisi kokeilla joskus samaa, muidenkin kuin näyttelijöiden.”

Yöllisen koiran merkillinen tapaus (c) Jouko Siro

 Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Nuorena ei teatterissa juuri käyty, katsottiin televisiota ja silloin viehätyin etenkin Antti Litjan komiikasta. Uuno Turhapuro tietenkin, mutta en tajunnut, että se on Loiri vaan ajattelin sen olevan oikea tyyppi… Teatterissa aloin käydä vasta täällä Tampereella opintojen alettua, ja tultuani taloon seurasin tarkalla silmällä vanhempien kollegojen työskentelyä. Varsinaisia esikuvia mulla ei ole, kun nuorena teatterissa tuli käytyä harvakseltaan, lähinnä Kouvolassa ja Kotkassa joskus.”

Jos nyt oikein fantasioidaan, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Marilyn Monroe tuli nyt jostain syystä ekana mieleeni… No, kyllä Judi Denchin kanssa olisi hienoa näytellä. Ja John Turturron kanssa! Olisi myös hienoa tehdä hyppy historiaan vaikkapa 50-luvulle ja näytellä sen ajan kotimaisten tähtien kanssa. Tai ihan vain katsella vierestä, miten silloin tehtiin.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”YT ja TTT, eipä niitä montaa ole. Täällähän mä oon kiinnityksellä ollut koko ajan! Olenhan mä ollut kesäteattereissa mukana myös – Pyynikillä, Mikkelissä ja Tampereen Komediateatterissa. Niin ja olenhan mä muuallakin ollut, aika monessakin paikassa, kun olen esittänyt Kalervo Palsasta kertovaa Getsemane-monologia useamman vuoden aikana eri paikoissa ja eri puolilla Suomea (esim. Helsingissä, Turussa, Seinäjoella ja Kittilässä). Varmaan 70 esitystä oli yhteensä, kymmenen vuoden aikana. Juu ja sitten oli yhteistyöproggis ”Villisorsa”, jota esitettiin Työviksen lisäksi myös Lahdessa ja Helsingissä.”

Mainitse muutama roolityösi tai koko proggis, jotka ovat olleet itsellesi jollain tavalla merkityksellisiä. ”Billy Elliot, Yöllinen koira ja Seitsemän veljestä tuli jo mainittua. Niiden lisäksi ”Julius Caesar” ja siinä Marcus Antoniuksen rooli. Meillä oli italialainen ohjaaja, ja proggiksena ja kokemuksena se oli hyvin mielenkiintoista tehdä. ”Elviksen keittiössä” oli ihan ensimmäisiä juttuja, joita oon täällä tehnyt. Siinä oli huikeaa mustaa huumoria, mielettömän hauska juttu. ”Paniikki” oli hieno juttu, Kellariteatterissa veivattiin. No, ”Viulunsoittaja katolla” myös ja on käynyt ekaa kertaa niin, että oon ollut kahdesti samassa jutussa mukana samassa teatterissa. Ekalla kerralla paikkasin yhtä roolia. Huomaa ikääntymisen näinkin, kun vedetään uusintakierrosta! Myrskyssä mukana oleva Laitalan Juhani sanoi, että tämä on hänen kolmas Myrskynsä jo… että kai meikä vetää Tevjen roolin vielä jossain vaiheessa. Siinä oli joitakin virstanpylväitä. On niitä varmasti muitakin, mutta ne tuppaa unohtumaan, kun pyrin keskittymään niihin jotka ovat parhaillaan meneillään”, naurahtaa Jyrki.

Trinculo

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä? ”En oo ainakaan huomannut, että olisi mitään tiettyä. Ehkä onkin, mutta itse en tiedosta niitä? Käyn kyllä hakemassa aika usein kahvikupin töihin tullessani. Joihinkin esityksiin liittyy sellainen, että on hyvä käydä tietty tekstinpätkä läpi ennen esitystä, joku monologi vaikkapa, mutta sitä ei tietenkään ole kaikkien esitysten kohdalla. Roolivaatteetkin on vaan yksinkertaisesti kätevintä pukea tietyssä järjestyksessä päälle, ja mikrofonin laitto on tärkeää muistaa. Joskus on jo takki päällä, ja sitten huomaa, että mikki puuttuu kokonaan. Ja eikun uusiksi. Nämä ei tietenkään esityksen kulkuun vaikuta. Esitys kun lähtee, niin sitten mennään.”

Kerro joku legendaarinen sählinki. ”Täällä oli Varjojen maa-niminen näytelmä ihan silloin alkuaikoinani, ja mulla oli kakkospuoliskolla hyvin pieni papin rooli. Pappi saapuu paikalle vihkimään erästä pariskuntaa sairaalaan. Luen asiaankuuluvan liturgian ja menen pois, ja koko homma kesti parisen minuuttia. Olin vastavalmistunut näyttelijä ja mua ärsytti tämmöinen pikkurooli. ”Haluaisin prkl tehdä paljon enemmän!” Viirosen Matti oli täällä vielä töissä silloin ja hänellä oli aina jotain juttua meneillään. Odoteltiin vuoroamme sivummalla ja Matilta tuli juttua. Olin jo tottunut siihen, ja toisella korvalla kuuntelin Mattia ja toisella iskua, ja yritin jotenkin keskittyä. Ykskaks kuulen lavalta Hiilloskorven Jarnon lausuvan mun repliikkiäni! Nyt tuli kiire, ja aloin lausumaan loppua jo verhoista, vaikka piti puhua vasta sairaalasängyn vieressä. Äkkiä kirja kiinni ja pois näyttämöltä. Hävetti niin helvetisti! Pyytelin kaikilta anteeksi ja muut sitten ihmettelivät, että ”ai jaa olitteko te myöhässä vai”. Aika laimea juttu oli tämä kyllä. Mutta hyvin kerrottu, heh!”

Kerro joku hyvä muisto. ”Meillä oli kotona kultainennoutaja. Lähdin kesällä armeijaan ja tulin ensimmäistä kertaa lomille parin viikon kuluttua. Äiti kertoi, että heti lähdettyäni illalla oli Lippe-koira mennyt talon nurkalla olleen ison pihlajan juurelle ja katsellut kujalle, että josko sieltä joku tulisi kotiin. Koira istui siinä monta tuntia eikä suostunut tulemaan sisälle, vaikka sitä vanhempani huutelivat. Puolenyön aikaan sitten luovutti. Seuraavana iltana sama juttu. Ja seuraavana. Kyllä oli Lippe intoa täynnä sitten kun tulin lomille! Juoksi vastaan jo kaukaa häntä heiluen. Se tuntui kivalta, ja oikein mukava muisto tämä muutenkin.”

Tulevia roolejasi? ”Työn alla on Myrskyn Trinculo (huom. oli ensi-illassa 24.1. 2019), viikon kuluttua on ensi-ilta. Syksyllä tulee Poikabändi-musikaali ja siinä olen mukana. Olen tohtori Miettinen ja … kai tämän saa sanoa, hirttäkää mut sitten jos ei saa … hevibändi Öülätin laulusolisti Barabbas. Hahhahah. Kohtaus ei ole iso, mutta ainakin yritän tehdä niin, että tyyppi jäisi edes jonkun mieleen.”

Tätä uutista sitten makustellaan hetki jos toinenkin.

Håkanin veljekset Rinkelinmäellä (c) Teatterikärpänen

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi? ”Usko ny perkele itsees, kyllä se hyvin menee!”

Kerroit, että imitoit armeija-aikoina tupakavereitasi. Tuleeko imitointia harrastettua nykyään? ”No, kai jokainen on Spedeä tai Martti Ahtisaarta imitoinut? Mitä näitä nyt on. Nyt kun tuli Trinculolle maski, niin sehän on melkein kuin se Heikki Kinnusen uffaffaa-tyyppi, samanlainen pörrötukkakin.”

Meillä leikitään välillä kotona Patakakkosta. ”Niinpä tietysti!” nauraa Jyrki ja alkaa viheltää tunnaria.

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Kapteeni Haddock Tintistä olisi mahtava hahmo! Olishan se hienoa olla Teräsmies. Hyppäisi ikkunasta ja tulisi tuosta noin takaisin. ”Hähäh, kävin vaan kattomassa miten liikenne sujuu!” Singahtaisi vaan paikasta toiseen.”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi supervoimasi ja hahmosi nimi? ”On olemassa sellainen antisupersankari kuin Vituiksmän. Se yrittää kyllä kauheasti, mutta aina tapahtuu jotain ja taas meni pieleen. Se siirtää vaikkapa auton pahasta pinteestä paikkaan, jossa kaatuu puu sen auton päälle heti. ”Höh, vituiks meni taas!” Sillä on voimia ja se tarkoittaa hyvää, mutta lopputulos on aina jotain muuta.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Korttipakka. Voisi harjoitella niitä taikatemppuja samalla. ”Valitse kortti. Minä tiedän minkä kortin olet valinnut”. Talviuni kun on ohi, suuri illusionisti kömpii ulos pesästä hahah. Ruokaahan on tankattu niin paljon, ettei sitä tarvitse. Kaapillinen punaviiniä olisi kiva. Puukko voisi olla? Voisi puu-ukkoja veistellä sitten, jos alkaa ärsyttämään koko touhu. Ja laulaisi samalla sing-dyydyl-deitä viinipäissään.”

 Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen fiilistelemään, minne menisit? ”Kyllä mua kiinnostaisi mennä katsomaan Shakespearen aikoihin Globe-teatterin meininkiä. Tai antiikin tragediat! Amfiteatterissa istuisin katsomassa. Olisi hienoa nähdä se hetki, kun Kolumbus karautti veneensä ensimmäistä kertaa Ameriikkaan. Kuka tuli ensimmäisenä vastaan? Sehän meni ihan väärään paikkaan. Siellä oli navigaattorina Vituiksmän, hahah tosiaan. Millainen se tilanne on silloin ollut?”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Haluaisin nähdä esityksen komediana, mutta onko siihen aineksia? Voisihan se olla sanaton tanssiteoskin, ja mukana olisi lypsyä ja muuta. Kenetköhän nakittaisin itseäni näyttelemään… hmmm. Näkisin mielelläni roolissani kurssikaverini Antti Jaakolan! Sitten se ainakin olisi koominen. ”Antti Jaakola esittää sanattoman tanssiteoksen Jyrki Mänttärin elämä” olisi esityksen nimi.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi tämän haastattelun jälkeen? ”Lähden käymään kotona kääntymässä ja sitten tulen iltaharjoituksiin takaisin. #actorslife”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Lumi

Mikä sytyttää sinut? - Kertomus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Aliarviointi

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perrrkele!

Mitä ääntä rakastat? - Veden solinaa

Mitä ääntä inhoat? - Kynsi, liitu, haarukka...

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Laskuvarjohyppy

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Lääkäri

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Morjens! Mitä äijä?