Teemu
Niemelän tapasin toukokuun puolivälissä 2014 Porin Teatterissa
Pippuridino-esityksen jälkeen.
Vuonna
1976 Porissa syntynyt Teemu on horoskoopiltaan skorpioni. ”Mä oon
ihan paljasjalkainen porilainen. Turussakin on tullut asuttua hetken
aikaa tuossa vuosituhannen vaihteessa.”
Mitä
harrastat? ”Elokuvien katselu tai musiikin kuuntelu voisi olla
mulla ns. lievä harrastus, mutta nekin on vähentyneet lasten myötä.
En harrasta liikuntaa enkä keräile mitään (ellei soittimia
lasketa)”, Teemu nauraa.
Mitä
sanoisit ammatillisessa mielessä sinun
vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Tää onkin jännä kysymys,
koska en ole koskaan miettinyt asiaa tuolta kantilta. Oon pikemminkin
yrittänyt heikentää heikkouksiani, heh! Pitkään meni niin, etten
tiennyt, onko musta esimerkiksi farssinäyttelijäksi. Oon itse
pitkään tykännyt siitä tyylilajista, farssissa rytmi on niin
nopea ja ajatuksen on oltava koko ajan kohdillaan.
Farssinäyttelijältä vaadittava rytmitaju oli mulle pitkään
haaste ja koetinkivi, ja sain siihen ensimmäisen kunnon
mahdollisuuden näytelmässä ”Hillitön hotelli”, joka tehtiin
reilu vuosi sitten. Siinä sitten huomasinkin olevani omalla
tontillani ja voin nyt sanoa kokeneeni onnistumisen iloa siinä
lajissa. Vahvuutenani on myös musiikkiteatteri kaikessa muodossaan,
koska oon alunperin ollut muusikko ja edelleenkin miellän itseni
enemmän muusikoksi kuin näyttelijäksi.”
Mikä
olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Tanssiminen ja
liikkuminen ylipäätään, oon ihan surkea niissä. Olisi kauhean
kivaa, jos omaksuisi askeleet helpommin tai hallitsisi kehoaan
paremmin. Niistä olisi kyllä tällä alalla yllättävän paljon
hyötyä... Koreografit on aina helisemässä mun kanssani.”
Kerro
musiikkipuolestasi lisää! ”Mä oon perheestä, jossa on kuunneltu
aina todella paljon musiikkia. Mulla on kaksi itseäni vanhempaa
sisarusta ja he kuuntelivat kaikkia hyviä bändejä tosi paljon
silloin, kun olin itse vielä ihan pikkuinen. Isä taas kuunteli
enemmänkin klassista musiikkia ja oopperaa. Mua on viety teatteriin
ja oopperaan ihan pienestä pitäen, isäni on ollut Porin Oopperan
hallituksessakin. Isoveljeni soitti ja lauloi bändeissä, kun olin
”tiedostavassa iässä”. Meillä on aina ollut piano, ja jossain
vaiheessa sellainen jäsentymätön älämölö, mitä olin siitä
pianosta saanut aikaiseksi, johti siihen, että vanhempani päättivät
laittaa mut pianotunneille ollessani 6-vuotias. Mä kävin sitten
kymmenen vuotta yksityisessä opetuksessa klassisen pianon tunneilla
joka viikko – ja vihasin sitä myös varmaan joka viikko.
Kolmannella luokalla menin musiikkiluokalle ja siellä opin paljon
musiikin historiasta yms. Pianotunneilla opin perustekniikan, mutta
kun 16-vuotiaana lopetin pianotunnit, vasta silloin rupesin kunnolla
soittamaan ja vielä nauttimaankin siitä. 13-vuotiaana innostuin
soittamaan sähköbassoa ja musta tuli siinä nopeasti aika hyväkin,
joten melko pian läpi teinivuosien aloin nuohota basistintontilla
eri bändeissä. Lukiossa tehtiin isolla porukalla musikaali
abiturienttivuotenani. Kun projektista kiinnostuneilta kysyttiin,
mitä kukin haluaisi siinä tehdä (olin silloin vielä lukion
tokalla), niin mä rohkaisin mieleni ja ehdotin, että voisin
vaikkapa säveltää sen. Yhtä biisiä lukuunottamatta niin
tapahtuikin. Pekka Saaristo ohjasi sen, hän oli silloin Porin
Teatterissa ohjaajana ja siitä lähtikin sitten melkoinen vyyhti
liikkeelle. Voisin kertoa tämän lyhyestikin, mutta se ei kuulu mun
laveaan tyyliini, joten täältä pesee! Pekka ohjasi ensin
porilaiselle harrastajateatteri Cont´aktille yhden näytelmän,
jonka sävelsin ja siitä mä ajauduin Cont´aktiin näyttelemäänkin.
Sit Pekka pyysi mua tänne Porin Teatteriin säveltämään
musiikkia, ja täällä mua pyydettiin myös vähän näyttelemään
ja soittamaan, ja sitä kautta ihan vahingossa mä ajauduin tänne
pelkästään näyttelijäksi.”
Vastasit
tuossa sitten seuraavaankin kysymykseen jo, eli miten ajauduit
teatterin pariin? ”No niin! Syksyllä 2001 mua pyydettiin tänne
Veriveljet-musikaaliin avustajaksi. Samoihin aikoihin yks
miesnäyttelijä lähti pois talosta ja jätti jälkeensä pari
paikattavaa roolia. Mua pyydettiin tekemään ne ja päädyin
kuukausipalkkaiseksi näyttelijäksi. Sit mut roolitettiin Onnellinen
mies-näytelmään, joka jatkui syksyllä 2002, joten olin jo toista
vuotta kiinnitettynä näyttelijänä ammattiteatterissa! Vuosina
2003-2005 täällä tehtiin Beatles Story-nimistä musikaalia, joka
sittemmin on nähty monessa muussakin Suomen teatterissa. Olin siinä
Paul. Sen jälkeen mut kiinnitettiin vakkariksi. Näin se meni mun
kohdallani. Mielelläni olisin käynyt vaikkapa TeaKin järjestämillä
aikuiskoulutuskursseilla tai vastaavilla, mutta en ole koskaan
ehtinyt mihinkään, kun on ollut koko ajan niin paljon töitä!
Teatterialan opintoja mulla ei ole siis mitään muuta kuin tämä
työ, ja se on kyllä opettanutkin mua hienosti.”
Teemu Niemelä / (c) Teatterikärpänen |
Millä
alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla, eli onko
olemassa vaihtoehtoa C? ”Eli jos muusikonkaan ammattia ei saisi
valita? Aika jännä... Joskus mä ajattelin, että musta voisi tulla
opettaja. Sijaisena olen joskus ollutkin. Radiojuontajan hommakin
voisi olla ihan jees.”
Miksi
olet tällä alalla? ”Mulla on ensinnäkin aivan infernaalinen himo
tarinoita kohtaan, ja mä haluan sekä kuulla tarinoita että
ilmeisesti myös kertoa niitä. Vasta omien lasten myötä olen
tullut kunnolla lukeneeksi ja kertoneeksi satuja sekä tarinoita.
Tarinankerronta on maagisen hienoa, muksujen silmät vain loistaa!
Mulla on myös mielenkiinto ihmistä kohtaan, et miksi käyttäydytään
tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Voisin väittää, että
mulla on se ollut jo aiemmin, mutta en ole kuitenkaan tietoisesti
hakeutunut tälle alalle, vaan tämä on monen onnekkaan sattumuksen
summa. Tähdet ovat olleet suotuisassa asemassa ainakin mulle,
yleisöstä en sitten tiedä”, Teemu toteaa naurahtaen.
Miten
ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien
varrella? ”Eipä ne juuri ole muuttuneet, kai? Lapsena jo pääsin
isän mukana välillä kurkistamaan näyttelijälämpiön puolelle,
kun hän ooppera-ja teatteriyhteyksiensä kautta tuli tuttuja
moikkaamaan. Näin silloin, että lämpiössä on ihan oikeita
ihmisiä eikä vain pelkkiä puuteroituja naamoja, kiiltokuvia. Tuo
onkin muuten hyvä kysymys. En ole koskaan edes ajatellut, että
olenko mä kenties tiennyt näyttelijöiden työajoista ennen kuin
aloin itse tehdä tätä hommaa! Noh, itse suodatan asioita
tietynlaisen huumorifiltterin kautta, eli en ainakaan suhtaudu liian
ryppyotsaisesti tai tosikkomaisesti työhöni.”
Onko
sinulla omia esikuvia, joita arvostat tai ihailet erityisen paljon?
”Suurin innoittajani on Freddie Mercury, sitten ”sedät jaksaa
heilua”-osastosta Paul McCartney. Näyttelijäpuolelta mä fanitan
ihan älyttömästi John Cleeseä, ja ollaan muuten fysiikaltamme
aika samankaltaisia. Näitkö Hillittömän hotellin? Sehän oli ihan
puhdasta Pitkän Jussin Majataloa paikoitellen, heh. Täällä meillä
olen nauttinut kovasti Haltsosen Vesan työskentelystä, hän tekee
aina tosi pyyteettömästi. Pitää lisäksi mainita myös Ricky
Gervais ja Louis C.K. , jotka on sellaisia äijiä että huh huh. En
oo ikinä kokeillut stand-uppia enkä aio kokeillakaan, etenkään
sen jälkeen kun on nähnyt nämä herrat tekemässä sitä. Nää on
hyviä esimerkkejä siitä, miltä kantilta maailmaa voi katsoa.”
Teemun John Cleese-ilme / (c) Teatterikärpänen |
Mikä
on ollut tähän mennessä omasta mielestäsi onnistunein/tärkein
roolityösi? ”The Producersin kirjanpitäjä-Leo oli varsin tärkeä
ja toivon mukaan myös onnistunut roolityö (jos ei nyt puhuta
koreografisista ansioista). Hillitön hotelli oli oikein mukava,
samoin kuin tämä Pippuridinokin. Karkkipäivään olen tyytyväinen
myös.”
Olisiko
sinulla jotain roolihaavetta? ”Olisihan se mahtavaa joskus tehdä
joku oikein väkevä klassikkodraamarooli! Tai vanhoilla päivilläni
vaikkapa Shakespearen Richard III!” Teemu hehkuttaa ja elehtii
tyylillä, josta tulee väistämättä mieleen Musta Kyy ja Rowan
Atkinson. ”Hän on muuten yksi innoittajani myös.”
Kuka
olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan
kenet tahansa? ”Olisi varmaan aika mielenkiintoista näytellä
Marilyn Monroen kanssa joku kohtaus. Valkokankaalta hänen
selittämätön hehkunsa tulee hienosti läpi, mutta entä
tuollaisessa livetilanteessa?”
Entä
kenen kanssa laulaisit dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale?
”Olisi hienoa olla David Bowiena Freddie Mercuryn kanssa ja laulaa
”Under Pressure”.”
Mikä
on mielestäsi parasta teatterissa? ”Ehdottomasti parastahan on se,
että teatterissa kerrotaan tarinoita ja kun se tarina on kerrottu,
se menee kuulijaan ja hän reagoi, ja se taas synnyttää kertojan ja
kuulijan välille jotain niin ainutlaatuista, että sitä ei missään
muussa muodossa ole olemassa. Monesti sanotaan, että eikö
esimerkiksi elokuvat syö teatteria. Ei syö, koska siellä ei pääse
muodostumaan tämänkaltaista vuorovaikutustilannetta. Teatterissa
”haisee”, se ei pelkästään näy ja kuulu, vaan se on
huomattavasti kokonaisvaltaisempi elämys kaikenkaikkiaan. Kuulijan
ja kertojan välinen synergia, se on enemmän kuin osatekijöidensä
summa ja siitä syntyy parhaimmillaan jotain aivan maagista.”
Seuraava
kysymys koskee ”teatterin taikaa” ja miten se sinulle ilmenee.
Taisit vastatakin siihen jo äsken? ”Joo, Juhani Tammisen sanoin se
on ”momentum”, hetki joka iskee tajuntaan niin, että heti huomaa
jonkun loksahtaneen kohdalleen. Itsellä nousee ihan karvat pystyyn
ja jotenkin aistii sen sähkön tai värinän yleisön suunnasta”,
Teemu hehkuttaa.
Mitkä
asiat inspiroivat sinua? ”Intohimo, lahjakkuus, kauniit asiat,
aurinko, luonto, hyväntuulisuus, vilpittömyys, hyvyys. Biisejä
tehdessäni mua inspiroi intuitio, hyvä teksti, tarinat.”
Podetko
ramppikuumetta? ”Enpä juurikaan. Toki aina ennen ensimmäistä
yleisökontaktia esityksen kanssa jonkin verran jännittää. Olen
kyllä omalla alallani; nyt on tullut mukaan tuo inprovisaatiokin
vielä ja se on mahtavaa, kun on lavalleastuessa se fiilis, että te
olette siellä ja me olemme täällä, mitäs leikittäis nyt.”
Onko
sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita huomaat tekeväsi
aina ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Ei mulla mitään
tiettyjä ole, mutta yhden hauskan tavan olen huomannut jo vuosia
sitten omaksuneeni: mulla on aivan neuroottinen tarve tsekata, että
vetskari on kiinni! Hahah! Aina ennen kuin menen näyttämölle, mä
tsekkaan että vetskari on varmasti kiinni.”
Kerro
joku kommellus. ”Onnellinen mies-näytelmään ohjaaja Saaristo
halusi ihmismassaa eli väkijoukkoa lisää, ja koska meitä oli vain
muutama näyttelijä siinä, niin sinne tehtiin vanerisia
ihmissilhuetteja ja niille laitettiin vaatetta, peruukkia ja hattua
päälle. Kutsuttiin niitä puupäiksi. Se väki oli todella
huvittavan näköistä. Pukuhuoneeni laatikosta olin kaivanut yhteen
esitykseen ihan käsittämättömän naurettavat miinuslasit, ns.
perintölasit, ja kun löin ne päähäni ja istuin siinä
kunnanvaltuustokohtauksessa kaksi puupäätä käsissä ja kaksi
selässä eriskummallisessa enkelinsiipitelineessä, hetkestä tuli
ihan absurdin hysteerinen. Saatiin kaikki kauhea hepulikohtaus. Mun
vieressäni esimerkiksi Honkasen Make putosi ihan täysin, se ei
saanut naurultaan repliikkejään sanotuksi. Haltsosen Vesa raukka
joutui siinä vielä esitelmää pitämään tälle meidän ynnä
puupäiden muodostamalle valtuustoryhmälle ja sekin repesi muutaman
kerran esitelmöintinsä aikana. Eipä tässä sitten sen kummempia
kommelluksia ole tapahtunut, mitä nyt Pippuridinossa muna putosi
väärällä puolelle kulissia ja semmoista”, Teemu hihittää.
Tulevia
roolejasi tai muita töitäsi? ”Syksyllä 2014 on tulossa näytelmä
”Diivat”, ja siinä olen toinen näistä köyhistä
näyttelijöistä, jotka kuvittelevat saavansa lisää fyrkkaa
esittäytymällä erään iäkkään naisen sukulaispoikina. Käykin
ilmi, että sukulaispojat ovatkin oikeasti tyttöjä, ja herrat vetää
sitten koltut päälle. Myöhemmin tulee sitten Agatha Christien
klassinen murhamysteeri ”Eikä yksikään pelastunut” ja keväällä
”Kuninkaan puhe”. Lehtosen Maaritin kanssa tehdään duokeikkaa
lähinnä täällä kotikulmilla ja sitten on kaikkia muita
musajuttuja.”
Onko
sinulla jotain mottoa? ”Mä en ole kyl mottomiehiä, mutta se
”tosissaan muttei vakavasti” kuulosti tuossa aiemmin sen verran
hyvältä, että se sopisi mulle motoksi. Kaikki tehdään täysillä
mutta pilke silmäkulmassa.”
Osaatko
imitoida ketään? ”Heh, muiden harmiksi ja omaksi hauskuudekseni
joskus oon imitoinutkin. Turkin Jannen kanssa joskus tehtiin
kahdestaan Tiernapojat ja Janne putosi täysin, kun esitin Herodesta
Juhani Tammis-tyyliin. Kolme itämään viisasta tietäjää tuli
tietenkin Venäjän maajoukkueesta...” Teemu nauraa ja esittää
pätkän.
Mikä
supersankari/sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mähän oon
temperamentiltäni aika suora Aku Ankka. Fyysisiltä
ominaisuuksiltani olen sitten Hessu Hopo. Joku taas sanoi, että
näytän ihan Clark Kentiltä. Mä voisin olla Clark Kent, josta
tuleekin sit Super-Hessu. Saisi olla niissä lököttävissä
kalsareissa, loistavaa!”
Jos
saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Tutustuisin
ehdottomasti kaikkiin Guerlainin tuotteisiin, koska vaimoni yritti
just eilen saada mut ymmärtämään, miten tärkeää ja ylellisen
hienoa on käyttää Guerlainin tuotteita, ja mies ei vaan voi
ymmärtää sitä asiaa! Sit haluaisin mennä erilaisiin paikkoihin,
joissa on miehiä ja katsoa, miten muhun suhtaudutaan. Avataanko ovea
ja niin edelleen. Menisin naisten saunailtaan tai vessaan tai
vastaavaan ihan vaan kuuntelemaan, että miten naiset puhuu miehistä
silloin kun paikalla on vain naisia!”
Jos
ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä,
mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että
heräät kesken kaiken? ”Akustisen kitaran – termospussissa,
ettei se mene kylmässä huonoksi. Marjoja ja pähkinöitä, juustoa.
Vettä juomaksi.”
Jos
rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Mä
rakentaisin niin ison ja vankkarakenteisen majan, että saisin sinne
roudattua pianon. Haluaisin nähdä sen firman myös, joka pianon
sinne nostaa! Perheen tietenkin ottaisin mukaan. Hyviä kirjoja, ei
mitään viihde-elektronisia laitteita eikä puhelimia. Iloinen
pianonsoitto ja laulu kantautuisi pitkälle.”
Jos
voisit matkustaa aikakoneella johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai
hetkeen, minne matkaisit? ”Haluaisin olla näkemässä, kun Kennedy
ammuttiin lokakuussa '63. Haluaisin nähdä, että mistä ne
laukaukset tulee. Menisin ihan jokaiselle Queenin keikalle. The
Beatlesin kattokeikka olisi hienoa nähdä myös. Olisi myös tosi
mielenkiintoista nähdä, miten elettiin esimerkiksi 1700-luvulla
Ranskassa tai keskiajalla.”
Mitä
aiot tehdä seuraavaksi? ”Vaihdan nää kokinvaatteet pois ja
lähden kotiin siivoamaan. Tyttärelläni on 4v-synttärit huomenna.”
Bernard
Pivot'n kymmenen kysymystä:
Mistä
sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä
sanasta pidät vähiten? - Äääääääh, tää on enemmänkin
äänne.
Mikä
sytyttää sinut? - Hymy
Mikä
sammuttaa intohimosi? - Marmatus
Suosikkikirosanasi?
- Perkele
Mitä
ääntä rakastat? - Veden liplatus luonnossa
Mitä
ääntä inhoat? - Ääääääääh
Mitä
muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kaupunkijunan
kuljettaja
Missä
ammatissa et haluaisi olla? - Myyntimies
Jos
Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut
Taivaan porteille? - Mitä sää täällä teet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).