Dreamteam / Kansallisteatteri

Dreamteam / Kansallisteatterin Pieni näyttämö

Kantaesitys 21.8. 2014, kesto noin 1h 50min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Minna Nurmelin

Rooleissa : Katariina Kaitue, Sari Puumalainen, Minttu Mustakallio ja Paula Siimes

 Syyskauteni lähti vauhdikkaasti käyntiin uuden kotimaisen kantaesityksen myötä. Mia (Minttu Mustakallio) on haalinut kokoon oikean unelmaporukan, jolta löytyy kokemusta, koulutusta ja ennen kaikkea valtava määrä intoa uuteen projektiin. Visionääri Mian unelmana on perustaa yritys, joka keskittyisi toisten ihmisten auttamiseen elämänhallinnan eri osa-alueilla.

 Aluksi kaikki sujuukin kuin tanssi. Innostus ja halu tehdä yhdessä kantaa pitkälle. Jokaisella naisella on oma vahva osaamispuolensa ja jokainen on omanlaisensa persoona ja erityinen juuri omana itsenään. Jo alkuvaiheessa käy kuitenkin selväksi, että erilaiset tyypit tulevat joutumaan väistämättä jossain vaiheessa törmäyskurssille eikä se omakaan elämä tunnu ihan hallussa näillä naisilla olevan. Minua huvitti suuresti se, miten jokaista pientäkin vastalausetta oltiin heti "purkamassa" ja käymässä uudelleen läpi harjoitteiden kautta. Naisilla tuntui olevan myös vähän haastetta omien vastuualueidensa kanssa, päätöksiä ei osattu itsenäisesti tehdä vaan haettiin hyväksyntää lähinnä Mialta, joka sanoisi lopullisen sanan. Mian omaa osaamista ei kuitenkaan saatu kirjalliseen muotoon, hän kun on "sekä kaasu että jarru". Paljon puhetta, hienoja visioita, joihin on helppo uskoa ja joista saa voimaa. Yhdessä oltiin lähdössä vielä matkalle, jonka huipentumana kiivettäisi vuorelle ja tultaisi alas uusina ihmisinä.

(c) Vertti Teräsvuori

 Näytelmän alku on hienoa tykitystä koko porukalta. Ideoita on ilma tulvillaan ja ajatus elämänhallintafirmasta kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta. Väkisinkin hymyilyttää kun havaitsee vähitellen, miten paljon hattaraa puheet ovat täynnä. Näinkö sitä osaa elää enää lainkaan ilman ohjeita ajanhallinnasta, ravitsemuksesta ja siitä, miten kuuluisi sisustaa? Tähänkö hektinen, suorituskeskeinen nykymaailma meidät on ajanut? Löysin samaistumiskohteita vuorotellen niin Eevasta (Katariina Kaitue), Hannasta (Paula Siimes) kuin Jutastakin (Sari Puumalainen). Eeva tuntee hapen loppuvan, Hanna tekee tehtävälistoja ja häpeilee omia aikaansaannoksiaan, Jutta saa raivokohtauksia. Mia häärää kaiken keskellä ja hänellä tuntuu ainoana olevan langat käsissään, vai onko sittenkään? Väliajalle mentäessä pohdin, tuleekohan firmasta mitään ja entä se matka? Onko sekin kuin unelmakartta ja vuorelle kiivettäisiin vain ajatuksen tasolla? Entä se mystinen Hannan kaapin sisältö? Jännä fiilis jäi päälle ja vähän koitin katsella kanssaihmisiä "uusin silmin" kuten kehotettiin, mutta vessajonon juttuja kuunnellessa se ajatus kuivui kasaan...

 Väliajan jälkeen ollaankin päästy sitten reissuun ihan oikeasti. On rentoa ja rauhoittavaa, kunnen Jutta avaa suunsa väärillä asioilla ja taas ollaan jumissa. Välit alkavat pikku hiljaa rakoilla enemmänkin, ja löytyy yksi potentiaalinen asiakaskin. Kakkospuolisko kuitenkin jotenkin lässäytti kaikki ajatukseni ja kaikki ne jännitteet, joita alkupuolella oli viritelty, lensivät sinne sun tänne. Tylsistyin! Mian avautuminen oli odotettavissa, mutta muuten hommassa ei päästy eteen päin ja koko esityskin loppui kuin seinään (tai pikemminkin vuoreen) ja jätti ilmaan vain julmetun määrän kysymyksiä. Oliko tarkoituksena se, että valmista ei tarjottaisikaan ja jokainen jäisi itse pohtimaan jatkoa? Miksi kiiltävät kuteet? Toiko se yhteenkuuluvaisuutta lisää ja sitä, että tärkeintä ei ole hienot visiot vaan se, että tehdään jotain kimpassa?

 Roolisuoritukset olivat kauttaaltaan toki herkullisia. Näin ensimmäistä kertaa Minttu Mustakallion nyt lavalla ja mieleeni tupsahti montakin kertaa Klikkaa mua-Ellan hahmo, joka ei pitemmän päälle ollut hyvä asia. Minttu on aika uniikki tapaus kyllä, mutta näytelmän edetessä se hitusen jopa alkoi häiritsemään. Lavastuksellisia ratkaisuja en täysin ymmärtänyt ja jatkuva telineiden siirtely alussa ei oikein iskenyt.

 Odotukseni Dreamteamin suhteen eivät ihan täyttyneet (alussa vaikutti paremmalta, mutta lopputulos ei tyydyttänyt) joten annan kolme tähteä ***.

Katariina Kaitue ja Sari Puumalainen / (c) Vertti Teräsvuori