Ensi-ilta 21.9. 2013 Kokkolan kaupunginteatterin päänäyttämöllä, kesto noin 2h 5min (väliaikoineen)
Ohjaus Sakari Hokkanen
Rooleissa : Mikko Virtanen, Jarmo Perälä, Pia Andersson, Seppo Merviä, Tuomo Kemppainen ja Irina Parviainen
Jussi Parviaisen vuonna 1983 kirjoittaman näytelmän on sovittanut vuoteen 2013 Jussi Moila.
Hämärästi muistan teiniajoiltani, millaisen kohun "Jumalan rakastaja" aikoinaan nostatti. Olin vielä niihin aikoihin täysin noviisi mitä teatterijuttuihin tulee, mutta jotenkin näytelmän nimi ja Jussi Parviainen Juska Paarmoineen jäi mieleni perukoille kummittelemaan. 30 vuotta myöhemmin (tosin TeaKissakin se on tässä välissä tehty tiettävästi) Kokkolan kaupunginteatteri tarttuu rohkeasti näytelmään päivittääkseen sen uudelle vuosituhannelle, pääroolissa Mikko Virtanen. Viime syksynä olin vakavasti sitä mieltä, että Hämeenlinnasta on suorastaan pakollista lähteä Kokkolaan asti katsomaan tätä spektaakkelia. Sopivaa ajankohtaa ei kuitenkaan löytynyt ja niin öljytty Juska Paarma liukui käsistäni ulottumattomiin...
Vaan kuinkas kävikään! Tampereen Teatterikesä nappasi ansaitusti Jumalan rakastaja 2013:n pääohjelmistoonsa, ja niin minulle tarjoutui sittenkin mahdollisuus nähdä tämä teos. Samalla tuli sitten menetettyä teatterikesäneitsyyskin. Telakalla olen istunut hetkellisesti Teatterikesän aikoihin ihan muista syistä, mutta millään muulla tavoin en ollut aiemmin osallistunut. Nyt oli ainakin hyvä syy, enkä olisi antanut itselleni anteeksi sitä, että olisin taas missannut Jumalan rakastajan.
Näytelmän päähenkilö Juska Paarma (Mikko Virtanen) ei ole oikein mihinkään tyytyväinen elämässään. Mikään ei tunnu miltään, mikään ei kiinnosta. Juska saa päähänpinttymän siitä, että haluaisi muistuttaa täydellisesti Michelangelon kuuluisaa Daavid-patsasta kiharoineen kaikkineen ja pian kehonmuokkausprojekti lähtee niin sanotusti lapasesta. Pakkomiellehän siitä syntyy ja mikään ei tunnu riittävän. Kaikki keinot otetaan käyttöön ja seuraukset ovat armottomat.
 |
| "Jaksaa jaksaa!!" Mikko Virtanen ja Jarmo Perälä / (c) Päivi Karjalainen |
Frenckell-näyttämöllä oli hikinen meininki niin lavalla kuin katsomossakin. Helle oli tehnyt tehtävänsä ja moni yritti helpottaa oloaan käsiohjelmaa viilentävänä viuhkana heilutellen. Minua ei kuumuus haitannut, tunsin olevani vahvasti läsnä tässä kujanjuoksussa ja samalla salaa tirkistelemässä uhoa ja testosteronia pursuavia salitreenejä ja muuta pumppausta. Ihaillen ja suurta ylpeyttäkin tuntien seurasin silmä tarkkana Mikko Virtasen mieletöntä vimmaa, jolla hän roolinsa veti. Wohooo! Välillä tuntui, että itselläkin kohta revähtää joku lihas tässä ihan pelkästä myötätunnosta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Joku totesi väliajalle mentäessä, että hikihän tässä tulee pelkästään katsellessa. Aikamoista rääkkiähän se oli kieltämättä.
Osa näytelmästä meni täysin ohi hilseen, eli en ollut ihan kartalla jokaisessa käänteessä. Jotenkin se ei tuntunut minua suuremmin haittaavan edes!? Osa teemoista on auennut vasta näin jälkikäteen asiantuntevampia viimevuotisia arvioita (?) ja etenkin käsiohjelmaa lukiessani. Pidin kovasti tietynlaisesta symboliikasta (alttarimainen treenipenkki, jonka sylissä väsynyt Juska makaa) ja viittauksista nykyteknologiaan. Kyllähän siinä pieni ihminen vähemmästäkin ahdistuu, kun jatkuvasti pitäisi olla päivittämässä onnea ja autuutta Twitteriin ja naamakirjaan, ja olla siinä vielä muita parempi ja etenkin näyttää paremmalta kuin muut. Tulipa siinä mietittyä omaakin nettikäyttäytymistään... Ja se Mikon tuskainen katse.
Myönnettävä on; olin niin Virtasen flown imussa, että muiden roolisuoritusten seuraaminen jäi hiukan vähemmälle huomiolle. Sangen positiivisena mieleeni jäivät etenkin Seppo Merviä sekä Jarmo Perälä. Myönnettävä on myös se, että enpä juuri ole aiemmin nähnyt vastaavaa määrää alastomuutta näyttämöllä. Ihan ensalkuun se hiukan hämmensi (en minäkään ole teatterin saralla vielä ihan kaikkea näköjään nähnyt), mutta tarinan edetessä ei enää. Näinhän tämä kuuluukin nähdä.
Esityksen jälkeen olin hetken kuin pölkyllä päähän lyöty enkä osannut sanoa juuta enkä jaata, vain sen että "olipahan se...!" ja "Tosi kova!" Jussi Parviainenkin oli katsomassa, mielenkiintoista. Rockyn tunnari soi päässä.
Iso kiitos ja kumarrus Kokkolan kaupunginteatterille. Tämä oli kokemus ja ihan "must" juttu. Ilokseni voin ilmoittaa, että Jumalan rakastaja 2013 on nähtävillä ensi viikolla Helsingin Juhlaviikoilla Korjaamon Vaunusalissa (pe 15.8. klo 18 ja la 16.8. klo 19), ja linkataanpa tähän blogikin, jossa Mikko Virtanen kertoo valmistautumisestaan Juska Paarman rooliin. Blogiin pääset tästä linkistä.
Vaikken ihan kärryillä aina pysynytkään, napsahtaa Jumalan rakastaja 2013:lle neljä tähteä. ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).