Vånkikuljetus nro 86 / Tampereen Työväen Teatteri

Vånkikuljetus nro 86 / Tampereen Työväen Teatterin Vanha Päänäyttämö

Ensi-ilta 5.2. 2013 , kesto noin 2h 40min väliaikoineen

Ohjaus Juha Malmivaara

Säveltäjä Kari Mäkiranta

Rooleissa Pentti Helin, Tom Lindholm, Tuire Salenius, Teija Auvinen, Jari Leppänen, Heidi Kiviharju ja Marko Keskitalo

Sello Harri Topi

Taustaa : Ahvenanmaalaisen Leo Löthmanin alkuperäisteos "Fångtransport nr. 86" on ollut ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Näytelmä on railakas ja vauhdikas reissukomedia kahden erilaisen miehen matkasta Urjalasta Tukholmaan ja yllättävästä ystävyyden voimasta. Toinen miehistä on "kuljetusalan vapaa ammatinharjoittaja" Gustav Gustavsson (Pentti Helin), joka vie papinsurmasta teloitettavaksi tuomittua vankia Yrjö Janatuista (Tom Lindholm) Tukholmaan mestattavaksi. Matkalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, pelataan korttia ja hierotaan kauppoja, tavataan uusia ihmisiä. Miten mahtaa reissussa käydä?

Taustalla Tuire Salenius ja Marko Keskitalo, edessä Tom Lindholm / kuva Jyrki Tervo ,TTT

Plussaa : Ennen esityksen alkua tuli taas tutkailtua lavastusta, jonka hailakkaasta, unenomaisesta värimaailmasta pidin kovasti. Katonreunassa kulki teksti "Ecce homo". Katso ihmistä. Teksti kuitenkin katosi sieltä heti alussa... Kattokruunu, jossa roikkui pääkallonkuvia...sinkkiämpäreitä, trapetsinkaltaisessa virityksessä roikkuvia kahleita. Näyttelijöiden astuttua lavalle täysvalkoisissa vaatteissa ja kasvot maalattuina tuli ensimmäisenä mieleen jopa Cirque du Soleil! Sellisti asettui näyttämön kulmaan, musiikki lähti soimaan. Mieletön hölkkäys ja sinkoilu lavalla, kahleissa paikallaan juokseva vanki, "taustakuoro" jatkuvassa liikkeessä ja erilaisilla musiikki-ja laulutyyleillä leikittelemässä. Ensimmäisen vartin olin kirjaimellisesti huuli pyöreänä siitä, mitä oikein lavalla tapahtui. En aluksi pitänyt näkemästäni yhtään. "Liian erikoista!" ajattelin. Sitten muistin omat neuvoni. "Pois omalta mukavuusalueelta, avoimin mielin, anna kaikille esityksille edes mahdollisuus!" Ja kas, tämä auttoi suunnattomasti ja nosti kokemukseni ihan uusiin sfääreihin. Pentti Helinin Gustavsson oli karski ja ronski hahmo, vähän hölmökin. Tom Lindholm toi jotenkin mieleeni Asko Sarkolan, hyvällä tavalla. Tarkkaa, herkkää, jotenkin koskettavaa eläytymistä jälleen kerran. "Kuorosta" mieleeni olivat etenkin milloin kanaa, milloin hyljettä esittävä kaunisliikkeinen Heidi Kiviharju ja majatalonpitäjä-leskirouvana loistanut Tuire Salenius. Teija Auvinen replikoi selvästi ja oli hienosti läsnä koko ajan, ja Marko Keskitalo osoitti ketteryystaitojaan useampaankin otteeseen. Koko nelikko lintuina oli hieno näky, oli kiva seurata miten eri tavoin lintuhahmoksi muututtiin. Pieniä eleitä ja liikkeitä. Kuoroporukka veti kyllä fyysisesti aikamoiset jumpat, paikoillaan ei juuri oltu. Musiikki oli yllättävää ja erikoista, sellosta pidin etenkin. Jari Leppäsen haitari toi mukavaa tunnelmaa lisää. Lauluissa aiheina olivat jopa ruokaohjeet keuhkomuusin ja hylkeenveripaltun valmistukseen. Sanoista ei tosin aina saanut selvää. Yksittäisistä kohtauksista mieleenpainuvin oli merimatka ja korttirinki engelsmannien kanssa. "Janssoniksi" Gustavssonin kutsuma vanki olikin aika ovela ja viisas mies loppupeleissä. Pidin myös valoista ja äänimaailmasta ja siitä, miten eri tavoilla niitä ämpäreitä käytettiin. Iloinen loppulaulu jäi soimaan päähäni, "min vän och jag".

Merimatkalla / kuva Jyrki Tervo, TTT

Miinusta : Ensimmäisen näytöksen kesto oli pitkähkö ja väki lähti aika hämmentynein mielin väliajalle. Jotenkin jäi epäselväksi minulle se, että miksi tämä näytelmä piti toteuttaa juuri tällä tavalla. Rohkeasta ja erikoisesta toteutuksesta kuitenkin pointsit, kaiken ei aina tarvitsekaan olla valmiiksipureskeltua ja selkeää. Lavastuksen symboliikka ei myöskään kokonaan auennut minulle ihan täysin. Musiikki soi välillä liian kovalla ja peitti kaiken alleen, repliikeistä ja laulujen sanoista ei tahtonut saada aina selkoa. Esitystä mainostetaan myös komediana, mutta taisi katsojat olla sen verran pöllähtäneitä näkemästään vielä että komiikkapuoli jäi unholaan? Koomisuutta kyllä löysi monenkin hahmon elkeistä ja puheista, ei niinkään tapahtumista.

Muuta : Olin katsomassa ennakkonäytöstä, joten näkemäni perustuu siihen ja esitykseen on saattanut tulla pieniä muutoksia tämän jälkeen. Ecce homo - katso ihmistä. Se jäi päälimmäisenä mieleen. Ei pitäisi tuomita ketään ennen aikojaan, ja sama pätee myös näihin erikoisempiin esityksiin. Avoimin mielin, ennakkoluulottomasti eteen päin!

Rohkeudesta, lavastuksesta, puvustuksesta ja oudosta elämyksestä täydet viisi tähteä, mutta kokonaisuus oli jotenkin sekava ja "liikaa kaikkea", joten loppumetreillä Vånkikuljetukselle kolme tähteä *** .

Vadelmavenepakolainen / Tampereen Teatteri

Vadelmavenepakolainen / Tampereen Teatterin Päänäyttämö

Ensi-ilta 29.11. 2012, kesto noin 2h 35min

Sovitus ja ohjaus Pentti Kotkaniemi

Rooleissa : Miska Kaukonen, Linda Wiklund, Risto Korhonen, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Kai Bäckström ja musikanttina Jukka Hänninen/Arto Piispanen

Taustaa : Vadelmavenepakolainen perustuu Miika Nousiaisen vuonna 2007 ilmestyneeseen samannimiseen teokseen. Näytelmän päähenkilö on suomalainen Mikko Virtanen (Miska Kaukonen) , joka on jo lapsesta asti tuntenut sisimmässään olevansa ruotsalainen ja kutsuukin itseään "kansallisuustransvestiitiksi". Hän ihailee ja ihannoi kaikkea mikä liittyy Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen - kansankotia, poliitikkoja, perheidylliä, joulunviettoa. Omat joulunsa hän viettää Thaimaassa, ruotsalaisten suosimassa lomapaikassa tietenkin. Mikko ahdistuu suomalaisuudestaan todella ja lopulta hänelle tarjoutuu vähän vahingossa tilaisuus muuttua ruotsalaiseksi Mikael Anderssoniksi. Muutos onnistuukin, mutta vaatii lopulta veronsa...

Maria ja Mikael romanttisesti soffalla / kuva Harri Hinkka ,TT

Plussaa : Ennen esityksen alkua tutkailin kiintoisaa lavastusta ja etenkin kuvia seinillä. Siellä seikkaili kaikkea aina Peppi Pitkätossusta Kallen Mätitahna-tuubiin ja Olof Palmesta Bamseen. Tausta oli muutenkin kuin valtaisa sinikeltainen lippu, jonka uumenista putkahdettiin estradille milloin missäkin asussa. Tykkäsin! Koko esitys starttasi sitten juhlallisesti Ruotsin kansallislaululla, käsiohjelman takana oli kätevästi sanat, vaikkakin moni näytti vetävän ulkomuistista. Minun oli tsekattava muutama kohta paperista... Yleisö sortui sitten kunnon virheisiin myös, sillä aluksi laulettiin tietysti istualteen ja lopuksi sorruttiin vielä taputtamaankin. Risto Korhonen asiasta huomautti ja oli hyvin, hyvin närkästynyt. Varsinainen show saatiin käyntiin Miska Kaukosen saapuessa lavalle ja hän aloitti huikean urakkansa. Mies on lähes koko ajan lavalla ja puhetta tulee taukoamatta. Mahtavaa nähdä Miska näin isossa roolissa ja etenkin sellaisessa, missä muut hoitavat pelleilyosaston. Mikko Virtasella kyllä viiraa päässä pahemman kerran, sillä hän touhuaa kyllä kaikenlaista vailla omantunnon häivääkään. Miska tekee hahmosta kuitenkin aika sympaattisen, hyväntahtoisen hömelön joka ei edes ymmärrä tekojensa seurauksia. Mahtisuoritus Miskalta, huraa! Muut sitten urakoivat useassakin sivuroolissa, joista hillittömimmät aikaansaannokset löytyy parivaljakolta Risto Korhonen - Ville Majamaa. Miesten kokoero kun on jo melkoinen näky sinänsä, niin kuvitellaampa molemmat sitten herttaisiksi vauveleiksi potkupuvuissaan... Anna Lindhin näköinen poikavauva Olof (Risto) ja Olof Palmen näköinen tyttövauva Astrid (Ville) varastavat shown useampaankin otteeseen töp töp töpötellessään lavan poikki tutti suussa. Risto esittää sangen luontevasti myös mm. Felix-kissaa (ihmetellä sopii miten pokka pysyy kenelläkään romanttisessa kahvinjuontikohtauksessa), thaimaalaista temppelitanssijatarta, pientä joulutonttua, Lasse Pöystiä ja kossuhuikkaa odottavaa suomalaista häävierasta. Risto on kyllä elementissään näissä! Ville Majamaan isähahmo toi ensimmäisenä mieleeni erään toisen näyttelijän, joka lienee tälläkin hetkellä Lahden Kaupunginteatterin palveluksessa. Ilmetty Mikko Jurkka...Herkän iltasadun hän pojalleen kertoi heti alussa. Elisa Piispasen hahmoista mieleeni jäi etenkin pystyynkuollut äiti sekä baarissa Mikon tapaama hieman humalainen, mutta skarppi entinen luokkatoveri Marie Persson. Kai Bäckström oli mainio kokkikerhon jäsenenä, huumorintajuttomana poliisina ja oli myös hirvi! Linda Wiklund oli sangen ihastuttava uusi tuttavuus, ei ihme että Mikko Virtanenkin rakastui häneen. Maria oli täydellinen ja Bo Kaspers Orkesterin Undantag soi taustalla. "Me olemme poikkeus - sinä ja minä" . Lopuksi sitten selvisi, että Mikko se poikkeus olikin. Esitys oli täynnä toinen toistaan hykerryttävämpiä pieniä kohtauksia, joissa itse Mikko toimi kertojana. Musikantti loi tunnelmaa lavalla myös, vaikkakin häntä komennettiin välillä olemaan hiljaa. Ei voi muuta sanoa, esitys oli todella mainio ja oivallisia huomioita ruotsalaisista (kokouskäyttäytymisestä vaikkapa..), mutta ennen kaikkea meistä suomalaisista. Kävipä mielessäni, että minkälainen kohu siitä syntyisikään, jos vastaavanlainen näytelmä esitettäisiin Ruotsissa meistä!

Diggi-loo diggi-lei alla tittar på mig... / kuva Harri Hinkka, TT

Miinusta : Vähän jäin kaipaamaan nykytanssiteosta Olof Palmen elämästä... Ei muuta moitittavaa!

Muuta : KOM-teatterin versio tuli nähtyä pari vuotta sitten ja sehän oli loistava myöskin. Onneksi nämä versiot ovat aivan erilaisia jo toteutukseltaankin, joten suosittelen tätä myös niille, jotka ovat KOMin esityksen joskus nähneet. Ja kumma kyllä, kotimatkalla oli suuri tarve huikata kaikille vastaantulijoille "Hejsan!"

Jättebra Vadelmavenepakolainen ja tähtiä fem *****

Naapuri (Risto Korhonen) löytää häissä tuttuja / kuva Harri Hinkka, TT

Sakespearen kootut theokset / Tampereen Työväen Teatteri

Sakespearen kootut theokset / Tampereen Työväen Teatteri, TTT-klubi

Ensi-ilta 30.1. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Miika Muranen

Rooleissa Tuukka Huttunen, Teemu Palosaari ja Mikko Nousiainen

Äänirooleissa Petra Karjalainen, Heikki Nousiainen ja Miika Muranen

Taustaa : Jess Borgesonin, Adam Longin ja Daniel Singerin käsikirjoittama alkuperäisteos kantaa nimeä The Complete Works of William Shakespeare (Abridged) ja esitystä on versioitu useampaan otteeseen täällä Suomessakin. Juuri tämä versio nähtiin aiemmin kesällä 2012 Hämeenlinnan kesäteatterissa, samat näyttelijät mukana silloinkin. Kolme miestä esittää siis koko Shakespearen tuotannon alle parissa tunnissa ja sehän on selvä, ettei siitä urakasta nauramatta selviä.

kuva Kari Sunnari / TTT

Plussaa : Kesällä tämä esitys tuli nähtyä "sattuneesta syystä" useampaankin kertaan ja hyvinhän se toimi tämä sisätiloihin päivitetty versiokin. Kolme näyttelijää, joista jokaisella oma roolinsa tässä paletissa ... Tuukka Huttunen Teatteri Siperian operatiivisena johtajana, Mikko Nousiainen kuuluisana elokuvatähtenä ja Teemu Palosaari Salkkari-näyttelijänä, jonka nimeä ei aina edes välillä muistettu oikein. Mikko tuntee oman arvonsa, Teemu sählää ja ymmärtää tehtävänantoja väärin ja Tuukka yrittää pitää esityksen kasassa. Tuukka käy välillä yleisöäkin jututtamassa ja hakemassa vahvistusta aatoksilleen. Mikko esittelee näyttelijäntaitojaan kertojan roolissa Romeossa ja Juliassa, hiukan mennään eleissä ylikin ... "Koko maailma on näyttämö! Kukin tulee, kukin menee.." ja tässä versiossa kyllä mennään ja tullaan ja asuja vaihdetaan lennossa verhojen takana. Romeo ja Julia huipentuu poikabändimäiseen vetoon, ja Othello vetäistään räppinä. Kuningasnäytelmät esitetään urheiluversiona ja taistelu kruunusta käy hurjana. Kesällä suunnistettiin pitkin Kaupunginpuiston pusikkoja, TTT-klubilla sotkeudutaan taustaverhoihin. Macbethissa estradille saapuu kaikki Putous-hahmot yhdessä paketissa, päivitettynä uusilla hahmoilla tietenkin. Ennen väliaikaa näyttelijöille tulee kiista siitä, kuka esittäisi Hamletia ja tästä ei päästä oikein yhteisymmärrykseen. Kiista jatkuu väliajan jälkeen, ja sitä yritetään ratkaista erinäisin keinoin. Kylli-täti esittää hillittömän version Hamletin juonesta ja lopulta pistetään pystyyn Hamlet-kilpailu. Miehet keekoilevat sukkahousuissaan ja peruukeissaan, ja kukin esittää oman versionsa kuuluisasta monologista, oma taustansa huomioiden. Koko paketti huipentuu hulluuskohtaukseen, jossa näyttelijät hakevat yleisön joukosta itselleen avustajan ja jokaisella on puoli minuuttia aikaa rakentaa kylähulluhahmo säkissä olevaa rekvisiittaa apuna käyttäen. Lopuksi huutoäänestys ratkaisee kisan voittajan, joka pääsee esittämään Hamletia. Tasapuolisuuden nimissä, ja jottei kellään jäisi paha mieli, jokainen pääsee esittämään oman versionsa Hamletista. Ei voi mitään, tämmöinen hölmöily ja totaalinen heittäytyminen naurattaa minua edelleen suunnattomasti ja kylähulluhahmot ovat aivan pöljyyden huippuja. Pokka siinä meinaa mennä kaikilta näyttelijöiltäkin.

Nuo mainiot miehet sukkahousuissaan... / kuva Petri Kovalainen, TTT

Miinusta : Ravintolatila esityspaikkana ei ollut ihan kaikiltaosin toimiva, jotenkin lava tuntui paikoitellen liian pieneltä miesten temmeltää ja osa tapahtui vähän hämärän peitossakin.

Muuta : Ravintolatila mahdollistaa myös sen, että jotkut katsojat ne ei vaan malta olla koko esitystä paikallaan, vaan pitää möykätä ja seilata edestakaisin joko baaritiskille tai vessaan tai tupakalle jopa esityksen aikana. Ärsyttävää! Esitys itsessään oli toimiva ja näyttelijät mainioita. Pientä hienosäätöä sisätiloihin kaipaa tosin muutama kohtaus, mutta kyseessä oli ensi-ilta ja jatkossa kaikki menee varmaan paremmin nappiin. Niin se vaan on, että esitys joka saa minut itkemään tai nauramaan niin, että meinaa taju lähteä, ansaitsee täydet pisteet!

Sakespearelle toistamiseen siis täydet viisi tähteä ***** .

Taide / Tampereen Teatteri

Taide / Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 31.1. 2013, kesto 1h 40min (ei väliaikaa)

Ohjaus Tommi Auvinen

Rooleissa Taneli Mäkelä, Esa Latva-Äijö ja Ville Majamaa

Taustaa : Ranskalaisen Yasmina Rezan kirjoittama Taide sai kantaesityksensä Pariisissa 1995. Rezan muista näytelmistä meillä on aiemmin nähty mm. Vihan jumala ja Kolme versiota elämästä. Taide-näytelmä saa alkunsa siitä, kun Serge (Taneli Mäkelä) on mennyt ja ostanut 200 000 frangia maksaneen taulun ja esittelee sitä ylpeänä ystävilleen Marcille (Esa Latva-Äijö) ja Yvanille (Ville Majamaa). Mikäpä siinä, kukapa ei nyt taidehankinnoillaan ylpeilisi. Tämä taulu vaan sattuu olemaan täysin valkoinen. Valkoisella pohjalla valkoisia poikittaisviivoja, "värisyttävä kokemus". Keskustelu taulusta saa uskomattomat mittasuhteet ja ystävyys punnitaan...

Esa Latva-Äijö, Taneli Mäkelä ja Ville Majamaa / kuva Harri Hinkka, TT

Plussaa : Esitys on kyllä loistavan tekstin, dialogin ja näyttelijöiden juhlaa. "Vihan jumalassa" oli vähän samansuuntainen meininki, eli alun kohtelias ja hillitty sananvaihto muuttuu loppua kohti todella räjähdysherkäksi paketiksi ja kuppi menee totaalisesti nurin lopulta. Esitys piti otteessaan hyvin eikä todellakaan kaivannut väliaikaa, joka olisi ikävästi katkaissut intensiivisen meiningin. Tässä todella tuli huomattua se, että aina ei tarvita edes sanoja. Hiljaisuus, pitkäkin, oikeassa paikassa oikeaan aikaan tuo lisää jännitystä ja vähän "kauhunsekaisin tuntein" sai odottaa mikä onkaan seuraava siirto ja reaktio. Kauan Marc taulua tutkiskelikin alussa ja lopulta päästää ilmoille ivallisen naurun ja ilmoittaa taulun olevan silkkaa paskaa. Sergehän ei tätä ajatusta tietenkään purematta niele, omasta mielestään kun on tietysti tehnyt nappihankinnan. Yvan taas puolestaan näkee jotain erityistä valkealla pohjalla, tosin mielistelläkseen ystäväänsä. Yvan muutenkin tuntui olevan hiukan vietävissä ja vaihtoi mieltään sen mukaan, kenen kanssa oli juttusilla. Miestä kävi sääliksi, hän tuntui olevan vähän eksyksissä niin tulevan avioliittonsa kuin työnsä ja koko elämänsä suhteen ja miesten ystävyys taisi olla ainoa joka piti hänet jotenkuten kasassa. Yvanin hengästyttävä monologi eräästä puhelusta esityksen puolivälissä nostatti yleisössä valtaisat aplodit ja syystäkin, ja muutenkin Ville Majamaa teki todella loistavan roolityön jälleen kerran, taas yksi sulka Villen hattuun. Kiukkukohtauskin oli huikea. Terapeutilta saatu viestilappunen oli melkoinen, "jos minä olen minä ja sinä olet sinä". Esa Latva-Äijön Marc sai oikeastaan koko sopan aikaan alun kommenteillaan ja muutenkin lateli aika suorasukaista tekstiä milloin mistäkin. Hienoa työtä Esaltakin. Taneli Mäkelä pysyi suhteellisen tyynenä kautta koko näytelmän, mutta osasi sopivassa kohdassa osua sitten sanan säilällä juuri sopivaan paikkaan ja nyrkkejäkin heiluteltiin. Yvan kärsi suunnattomasti muiden tappelusta, mutta tilanne alkoi olla mahdoton kun kaikki olivat sanoneet toisilleen jotain äärimmäisen loukkaavaa ja peruuttamatonta. Ratkaisu kuitenkin löytyi, ja aikamoinen sellainen. Ei kuitenkaan niin paha mitä jo alkumetreillä kuvittelin. Voiko taululle olla mustasukkainen? "Miten äärimmäisiin tekoihin ihminen on valmis yhden valkoisen taulun vuoksi?"

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : Mikko Saastamoisen lavastus jäi vähän mietityttämään. Toki koko ajan oltiin samassa tilassa, vain taulut seinällä vaihtuivat ja siitä tiesi, kenen luona kulloinkin ollaan. Mutta mikä tarkoitus oli valtavilla kasvoilla näyttämön reunustoilla? Kuvasivatko ne näitä kolmea miestä seuraamassa sitä, mitä tapahtuu keskellä? Jotenkin niistä tuli mieleen Pääsiäissaaren valtaisat patsaatkin. Näyttelijätkin puhuivat suoraan yleisölle välillä, joten miehiä tarkkailtiin joka ilmansuunnasta ja pakotietä ei ole. En tiedä, meni varmaan metsään tämä mutta näin sen jotenkin koin. Jännästi sitä itsekin tuijotti valkoista taulua ja yritti nähdä siinä jotain erityistä silmiään siristämällä tai muuten. Tämän nähtyään sitä kuitenkin miettii, että kauneus on todellakin katsojan silmässä ja kukaan ei voi toisen puolesta sanoa, mitä mieltä jostain on... Jokainen kokee taideteokset omalla tavallaan, se mikä toiselle kolahtaa on toiselle silkkaa huttua ja niin edespäin.

Taiteelle täydet viisi tähteä *****

3D - dirty,difficult & dangerous / vierailu

3D - dirty, difficult & dangerous / vierailu Hämeenlinnan teatterissa

Kesto noin 55 min

Ohjaus Neville Tranter (Stuffed Puppet Theatre / Hollanti)

Rooleissa Martti Suosalo, Satu Paavola ja viisi ihmisenkokoista teatterinukkea

Taustaa : Suosittu crosskitchen-kokki Rex de Chef (Martti Suosalo) kokkaa tv-lamppujen loisteessa kaikkea thaiwokista unkarilaiseen pörköltiin, mutta studiolamppujen sammuttua alkaa tapahtua kummia. Mistä raaka-aineet ovat peräisin? Paikalle saapuu ohjaajaa ja kiinalaista maahantuojaa ja piskuinen vauvakin.

Plussaa : Martti Suosalo ja Satu Paavola olivat molemmat hyvin ilmeikkäitä ihan ilman nukkejakin, Suosalo etenkin pajatti tuttuun tyyliinsä kielten sekamelskaa. Kovin montaa suomenkielistä sanaa ei tässä kuultu, vaan homma hoidettiin italian-espanjan-englanninsekoituksella ja välillä puhuttiin kiinaakin. Kumma kyllä jutut ymmärsi siitäkin huolimatta. Nuket olivat hyvin eläviä ja taidokkaasti niitä nuketettiin, välillä ihan unohti että ihminen siinä takana häärää mukana. Suosikkinukkeni oli pikkuinen vauva, etenkin pöydällä vilistäessään. Loppuvideo valkokankaalla oli hauska.

Miinusta : Itse tarina meni minulta osittain täysin ohi, en ollut oikein perillä siitä mikä oli kaiken tämän tarkoitus. Nettisivuilla kerrotaan, että "3D on musta komedia välittömän nautinnon kulttuuristamme, jossa kysymykset ihmisten tasa-arvoisuudesta, oikeudesta omaan kehoonsa, sielun hinnasta sekä yksilön valinnasta ja vastuusta liekitetään hulvattomalla tavalla". Tätä kaikkea en allekirjoita kyllä, toisinsanoen en tainnut olla kärryillä yhtään koko juonesta...meinasin jopa nukahtaa yhdessä vaiheessa! Ihmettelen myös lavastusta aika tavalla, sillä lavalla oli kokkauspöytä rekvisiittoineen, taustalla valkokangas ja iso pino erikokoisia laatikoita lattialla. Laatikoista odotin tulevan esiin vaikka mitä, mutta yhtä nosteltiin kerran ja koko pinon takana piileskeltiin pari kertaa, mutta muuten laatikkopino jäi täysin mysteeriksi ja ihan turhaksi siis. Samoin taustan valkokangasta olisi voitu hyödyntää paljon enemmän. Isoin miinus tulee kuitenkin esityksen kestosta, lipussa kun luki että kesto on 1h 15min ilman väliaikaa. En tiedä kenen moka tämä oli, mutta kun esitys loppuukin 20min odotettua aikaisemmin ja lopetus oli muutenkin vähän outo, jäi koko hommasta vähän sellainen petetty olo. Ei saanut ihan rahoilleen vastinetta kyllä. Näytelmän nimikin on jokseenkin outo eikä kerro katsojalle ihan kaikkea, moni varmaan luulee, että kyseessä on jokin 3D-esitys?

Muuta : En ollut tiennytkään, että Martti Suosalo on taitava nukettaja kaiken muun lisäksi. Satu Paavola hoiti hommansa myös hyvin, ja hän on tätä kuulemma tehnyt paljon aiemminkin. Ohjaaja Tranter taas on hyvin arvostettu nukketeatteritaiteilija. Suosittelen Suosalo-faneille ja "aikuiseen makuun" nukketeattereiden ystäville. Ehkä esitys aukeaisi teemoiltaan paremmin toisella katselukerralla, mene ja tiedä...Toista kertaa en itse tätä kyllä aio mennä katsomaan.

Taitavasta nuketuksesta irtoaa kolme tähteä ***.