Teatterikärpäsen 10v-juhlien huipennus

Tervehdys kaikille täältä Teatterikärpäsen pesäkolosta! Kaikkihan tietävät (tai ainakin ne, jotka blogia säännöllisesti lukevat), että nyt on tällä bloggaajalla 10v-juhlat meneillään ja tällä hetkellä on sellainen olo, että mitäköhän kivaa sitä keksisi loppuvuodeksi, sillä vuoden huippuhetki taisi olla nyt takanapäin. Olen lauleskellut tänään monta kertaa itsekseni "se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen".

 Järjestin keväällä tammikuusta toukokuuhun kestävän pienen leikkimielisen kilpailun, jossa oli huippuvaikeana tehtävänä vastata muutamaan simppeliin kysymykseen. Tehtävänasettelu oli ilmeisen ylivoimainen monelle, sillä vastauksia ei ihan hirvittävän paljon tullut, vaan tässäpä ei osallistumiseen riittänyt se, että vastaa nopsasti "mukana". Halusin niin, että kilpailuun osallistujat ihan oikeasti haluaisivat voittaa ja olisivat muutenkin kiinnostuneita teatterista, palkinto kun oli varsin erikoinen : privaattiesitys meidän olohuoneessamme! Voittajaksi arvovaltainen raati eli minä valitsi ylöjärveläisen Katri Rantalan, joka saisi tulla paikalle neljän seuralaisen kera (ei meidän sohvalle juuri enempää olisi saanut sijoitettuakaan). 

 Kovinkaan moni ei tiennyt siitä, kuka tämä mystinen Taiteilija ja privaattiesityksen toteuttaja olisi. Vihjasin kilpailussakin siten, että paikalle saapuisi "tunnettu ja tunnustettu taiteilija". Tässä vaiheessa voi jo paljastaa, että kyseessä oli itse Ilkka Heiskanen, The One and Only Ilu, lukemattomien tv- , leffa- ja teatteriroolien mies ja Jussi-palkittukin. Idea yksityisnäytökseen lähti Ilulta itseltään, kun viime joulukuussa Tampereella Saiturin joulun jälkimainingeissa teatterin pihalla tuli ohimennen juhlavuodestani puhetta ja siitä ideasta se sitten lähti. 

 Ja voi kuulkaas, hartaasti odotettu ja vekslattu päivä oli sunnuntaina! Ei ollut kovin helppoa saada aikatauluja sopimaan, kun Ilulla oli kuvauksia ym. ja minulla omia töitäni. Onneksi meille molemmille sopinut päivä sopi myös Katrille seurueineen. 

 Itsellänikään ei ollut aavistusta, että mitäköhän Ilu aikoo meillä esittää. Onko luvassa Elmoa (viimeisin monologi, Juhani Peltosen kirjasta Ilun itsensä dramatisoima ja ohjaama) vai Huovisen erikoisia vai jatkoa teatterikouluaikojen "Ilkka Heiskanen esittää"-spektaakkelille? Ilkka Heiskanen esittää jälleen? Ilkka Heiskanen esittää yhä? Vieläkö se Ilkka Heiskanen esittää? Mahdollisuuksia on vaikka millaiselle sarjalle. Sunnuntaiaamuisen puhelun perusteella vaikutti myös siltä, että Ilulle itselleenkin tulee täytenä yllärinä se, minkälaista tarinaa tulee. 

 Elmoon kuitenkin sitten päätyi hän. Monologi sai ensi-iltansa viime syksynä Vantaalla ja on vieraillut monissa paikoissa, mm. Hämeenlinnan Teatterissa keväällä 2019, jossa itsekin kävin sitä katsomassa ja syvästi vaikuttumassa. Blogikirjoitukseni Elmosta löytyy täältä, siitä voi tsekata hiukan taustaa millaisesta jutusta on kyse.

 Ilu saapui meille hyvissä ajoin, tarkisti ensin esiintymispaikan eli olohuoneemme, havaitsi sen hyväksi (vähän jännitti, että säilyykö telkkari ehjänä, jos oikein innostutaan viuhtomaan käsillä), kävin esittelemässä yläkerrasta backstagen eli näyttelijälämpiön eli makkarimme, jossa artisti saisi valmistautua rauhassa. No, oli olevinaan h-hetkeen vielä runsaasti aikaa ja tuli hölistyä parvekkeella asiaa ja asian vierestä siihen malliin, että voittaja seurueineen kurvasi jo pihaan ja salaisuus meinasi paljastua ennen aikojaan. Ilu siitä hipsi vaivihkaa yläkertaan ja minä halailemaan ovelle Katria ja kättelemään seurueen muita jäseniä. Jännää!

 Kaikki löysivät paikkansa katsomosta ja hetki siinä juteltiin kesäteattereista ja tulevista syksyn näytelmistä. Varsinainen esitys päästiin aloittamaan hiukan etuajassa, ja minä pääsin jännin mielin oikein virallisesti kuuluttamaan, että esityksen taltiointi on kiellettyä ja kännykät kiinni ja "hyvät naiset ja herrat, ELMO JA ILKKA HEISKANEN". Huh. Täytyy myöntää, että jännitti ja pieni liikutuksen aalto kävi jo siinä. Oli meinaan sohvalla ja nojatuolissa väellä hyvät ilmeet, kun Ilu saapui portaista hiljaksiin ja esitys alkoi kuin varkain. 

 Seuraava 1,5h oli jotain aivan maagista ja ainutlaatuista. Sitä kaikkea on vaikeaa sanoin kuvata. Kello raksutti seinällä hiljaa taustalla ja täytti kaikki hiljaiset hetket, joita ei kyllä paljon ollut. Ilu veti siinä metrin päässä lähes koko monologin ilman minkäänsortin taukoja, hyvä kun muisti ja muistimme hengittää välissä. Oli upeaa seurata pienen seurueemme ilmeitä ja intensiivisiä katseita. Ilu piti meidät täysin otteessaan ja moneen kertaan tuli sellainen olo, että onko tämä kaikki oikeasti tapahtumassa vai näenkö unta. Vähän itkettikin, mutta sain hienosti skarpattua. Täysin suvereenia menoa tuossa keskellä olohuonettamme, keskellä aurinkoista sunnuntaita! Täydellistä. Ja telkkakin säilyi ehjänä. Seinänaapuri saattoi muutamassa kohdassa ihmetellä, että mitkähän herätysjuhlat meillä on meneillään.

 Puolitoista tuntia täyttä tykitystä, kumarrukset, raikuvat aplodit ja kättelykierroskin. Poistuminen vaatteidenvaihtoon ja hetken virkistäytyminen yläkerrassa. Me muut jäimme "huh huh mitä täällä tapahtui"-tunnelmiin alakertaan. Innostunut pulina alkoi, ja pian Ilukin liittyi seuraamme. Hän istui rennosti keskelle olkkarin lattiaa ja alkoi kysymys- ja kommenttitulva toisesta suunnasta. Tunti siinä mennä heilahti ja saimme kuulla monenlaista mielenkiintoista niin näyttelijäntyöstä kuin teatteristakin, ja lipsahti tietysti mukaan muutama sangen herkullinen anekdootti menneiltä vuosilta. Ja sitten juotiin kahvit ja juttu jatkui keittiössä siitä mihin olohuoneessa jäätiin. Itse toimin tässä vaiheessa lähinnä kuunteluoppilaana, oli mukava seurata miten juttu luisti ja Ilu sai kaikki tuntemaan olonsa rennoksi.

Koko porukka samalla sohvalla 

Katri ja Ilu ja riemu katossa 

 Otettiin sitten juu hiukan valokuviakin ja kuten kuvista näkyy, ilo oli ylimmillään. Katri sai vielä bonuksena lahjaksi viime syksynä julkaistun "ILU - Ilkka Heiskanen esittää" -kirjan (Docendon kustantama) omistuskirjoituksella (iso kiitos Docendolle kirjalahjoituksesta). Minulla oli suuri ilo ja kunnia olla kirjanjulkkareissa aikoinaan mukana ja raportti siitä löytyy täältä. Mainio teos, suosittelen lämpimästi. Suosittelen myös kuvassa näkyvää Juha Mujeen elämäkertaa (Docendon sekin ja Ilun veljen Juhan kirjoittama, ja kirja oli sopivasti pöydällä siinä, ja Ilun käsissä Ruotsista muinoin ostamani hirvikuvioinen juomanalunen, jokaiselle jotakin siis ja riemu ylimmillään).

 Olihan ikimuistoinen kokemus tämä monin tavoin! Pitäisiköhän perustaa Tallen Olohuoneteatteri? Seuraava vierailu on jo suunnitteilla nimittäin... 

 Mitä suurin kiitos kaikille, jotka olitte paikalla! Kyllä tuli orpo olo kun talo tyhjeni ja hiljeni, tauottomaan iloiseen puheensorinaan ehti kummasti tottua.

 ps. Ilu tuumasi, että aikoo myöhemmässä vaiheessa kummitella teatterin aaveena kaikissa niissä paikoissa, joissa on esiintynyt. Niitä paikkoja on, ja vähän kyllä mietityttää, että miten käy niille onnettomille jotka joskus kenties ostavat meidän asunnon. Taukoamatonta pulinaa ja anekdootteja ja hahmogalleriaa kaiket yöt luvassa...

(c) Docendo 

*** 

Kilpailun yhtenä tehtävänä oli kysyä minulta jotain. Ohessa valikoidut kysymykset satunnaisessa järjestyksessä. 

- Miten olet keksinyt niin hyvät kysymykset, joita olet esittänyt haastatteluissa? Kysymykset ovat muodostuneet vuosien saatossa hiukan erilaisiksi, aluksi runko oli hiukan toisenlainen ja se on sitten elänyt sen mukaan, millaisista jutuista saa eniten irti haastateltavasta. Osa kysymyksistä on pudonnut kokonaan pois ja osa tullut tilalle, ja haastattelun tiimellyksessä on tullut kysyttyä usein myös täsmentäviä lisäkysymyksiä. 

- Oletko itse koskaan näytellyt, ohjannut tai käsikirjoittanut esityksiä? En koskaan, koulussa olen ollut mm. tonttuna ja enkelinä ja kuusipuuna päiväkerhossa. Minulla ei ole minkäänlaista paloa esiintymään eikä ohjaamaan eikä käsikirjoittamaankaan, vaikka kirjoittamisesta tykkäänkin. Minä katselen. Hoitakoot hommat ne, joilla on lahjoja ja paloa.

- Näetkö unia esityksistä ja tulevatko esitykset uniin? Voi kyllä! Näen aika usein unta tulevista esityksistä, etenkin sellaisista, joita kovasti odotan. Niissä kaikki menee tietysti päin helvettiä. Olen myös nähnyt unia jo koetuista esityksistä ja näyttelijöistäkin absurdeissa tilanteissa. Samuli Edelmann muutti kerran naapuriini. Näen usein myös unta, jossa olen itse joutumassa lavalle täysin yllättäen ja olen jossain lavasteissa paniikissa opettelemassa reploja. En ole koskaan kuitenkaan joutunut lavalle asti, herään aina sopivasti.

- Onko sellaisia esityksiä, joiden jälkeen on syytä nukkua useampi yö ja antaa aivojen työstää nähtyä, jotta siitä voi kirjoittaa? Aika useinkin. Välillä on niin vaikuttava esitys, että pakko nukkua ainakin yhden yön yli ja välillä taas niin, ettei osaa kirjoittaa mitään, kun esityksestä ei oikein jäänyt mitään käteen tai päähän. 

- Mikä on ollut huonoin/kamalin/hirvittävin esitys, jonka olet nähnyt? Voi kauheaa! 1100 esitystä olen nyt nähnyt ainakin ja kymmenkunta on totaalisen hirveää... Minkä niistä nyt sitten valitsisi. Kaikista en ole edes kirjoittanut ja muutama nähty ennen blogia, joten onneksi ei ole ollut tarviskaan. Mainitaan tähän yhteyteen nyt Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa vuonna jotain nähty ja nykyään kulttimaineessa pyörivä Jättipotti, joka poistui ohjelmistosta aika nopsaan. Ja hei, siinä oli sentään Tuukka Huttunen, Kaisa Mattila (nyk. Hela) ja Jani Koskinen lavalla! Kuka mahtoi ohjata...?

- Onko jostain esityksestä täytynyt lähteä kesken pois? Tiettävästi olen lähtenyt kolme kertaa esityksestä kesken kaiken pois. Ensimmäisen kerran poistuin ehkä vuonna ´91 Vaasassa, kun olimme opiskeluaikoina ruotsintunnilla katsomassa Möss och människor, ja lähdettiin kavereiden kera kaupungille hillumaan väliajan aikana eikä enää palattu. Nyt harmittaa tuo, näytelmä oli varmasti hieno. Lisäksi olen poistunut kesken HKT:n komedian "Viivi ja Wagner Teneriffalla", koska väsytti ja halusin aiemmin kotiin eikä esitys oikein napannut (väliajalla poistuin) ja väliajalla poistuin myös Aleksanterin teatterista kesken Houdini-musikaalin, koska ei napannut sekään ja halusin jo kotiin. Muutaman kerran on tehnyt mieli lähteä kesken pois, mutta olen sinnitellyt loppuun ihan vain siksi, koska minusta on aika epäkohteliasta näyttelijöitä kohtaan poistua kesken kaiken. 

- Miten ihmeessä muistat yksityiskohtia esityksistä niin tarkasti, kun olet käynyt katsomassa monta esitystä viikossa? Minulla on aika hyvä muisti, mitä tiettyihin asioihin tulee. En tee muistiinpanoja, ja kirjoittaessani palautan itseni katsomoon ja siihen tilanteeseen, kun esitys alkaa. Siitä sitten lähden kirjoittamaan ja usein homma sujuu kuin itsestään. Keho muistaa ihmeellisiä asioita, tunnelmia, hetkiä, katseita, naurua, kyyneliä... Sitten onkin hankalaa, jos en ehdi kirjoittamaan ja juttuja jää rästiin. Mitä useampi juttu on rästissä, sitä vaikeampaa on kirjoittaa.

- Mitä blogin pitäminen on sinulle antanut? Miten elämäsi on muuttunut? Oletko saanut blogin kautta paljon uusia ihmisiä elämääsi? Blogin pitäminen on antanut paljon elämyksiä ja mahdollisuuksia päästä tilanteisiin, joihin en olisi muuten koskaan päässyt. Tiedotustilaisuuksia, haastatteluja, takahuonekierroksia, sisäpiirijuttuja, salaisuuksia. Se on myös ottanut paljon. Olen välillä laiminlyönyt ystävyys-ja perhesuhteitani, kun teatteri on mennyt edelle. Tästä olen yrittänyt skarpata viimevuosina. Olen paljon rohkeampi ja itsetuntoni on noussut kohisten. Olin ennen ujo ja arka vieraassa seurassa, nyt en jännitä tunnettujenkaan näyttelijöiden tapaamista haastatteluja tehdessä. Ihmisiä me kaikki olemme. Blogin kautta olen tutustunut moneen hienoon ihmiseen - teattereiden tiedottajiin, muuhun henkilökuntaan, näyttelijöihin, bloggaajakollegoihin ja blogini lukijoihinkin. Olen onnekas siinä mielessä, että tästä joukosta olen saanut myös muutaman erittäin läheisen ja tärkeän ystävän, joiden kanssa voi puhua tai kirjoitella muustakin kuin teatterista. Aikuisiällä uusien ystävien saanti on harvinaista.

- Onko joku sellainen näyttelijä, jota et ole vielä haastatellut mutta haluaisit haastatella blogiisi? Voi niitä on monta. Vuosikaudet arastelin ottaa yhteyttä esim. Tommi Korpelaan, mutta nyt on häntäkin haastateltu. Tiedän, että Tampereen Teatterin Risto Korhosta en saa ikinä jututettua vaikka kuinka haluaisin. Yksi on Aku Hirviniemi. Eero Ritala. Heikki Kinnunen. Esko Roine. Esko Salminen. Seela Sella. Ismo Kallio olisi ollut hieno tavata! 

-Miten näkökulma esitykseen muuttuu, jos sen käy katsomassa moneen kertaan? Löytyykö joka kerta jotain uutta? Ensimmäinen kerta menee lähes aina ihmetellessä ja ihastellessa, ja moni pieni asia menee huumassa täysin ohi. "Tuo on pakko muistaa", ja sitten sen jo unohtaa. Siksi pakko nähdä uudestaan, jotta bongaan paremmin esim. tietyn repliikin, joka jää vaivaamaan. Eleet, pienet nyassit huomaa paremmin - ja yleisön reaktiothan vaihtelevat aika suurestikin.

- Mikä saa sinut innostumaan teatterista ja bloggauksesta vuodesta toiseen? Onneksi yhä edelleen eteen tulee esityksiä, jotka vievät ns. jalat alta ja joista on pakko kirjoittaa julki edes jotain. Välillä on ollut hyytymistä ilmassa, ja silloin on pakko pitää hiukan pitempi paussi. Muuten menee kiinnostus ja kaikesta tulee pakkopullaa, suoritusta. 

- Onko ollut haastavaa kiertää eri teattereita ja tutkaillen kirjoittaa mietteitä? Välillä on ja välillä ei. Liian väsyneenä ei kannata lähteä mihinkään ja olen huomannut sen, että aamuvuoron jälkeen ei joskus huvita mikään. Nyt yritänkin keskittää teatterireissuni ainoastaan vapaapäivien yhteyteen.

- Oletko saanut haastatteluja tehtyä helposti vai onko pitänyt taivutella näyttelijöitä mukaan? Onko kenties joku mieleenpainuva tarina tähän liittyen? Yllättävänkin helposti haastatteluja on saanut sovittua ja aikataulut sumplittua, innolla lähes aina lähtevät mukaan. Taivuttelemalla en ole saanut ketään mukaan, muutaman kerran jos kysyn eikä vastausta kuulu, olen jättänyt rauhaan. Mieleenpainuvin tapaus on kyllä Peter Franzen, jota pommitin sitkeästi lähes kaksi vuotta. Kun kerran näytti vihreää valoa haastattelulle, minä en luovuttanut vaikka mies asui Jenkeissä silloin. En ikinä unohda sitä keskiviikkoista iltaa, kun sain puhelimeeni tekstarin, että "olen nyt lentokoneessa ja aamulla Suomessa. Tavataanko klo 11 Helsingissä? terveisin Pete" ja sitten me tavattiin. Jännä ajatella, että hän lensi Suomeen minua tapaamaan, hahah. Tuli kyllä Suomeen ihan muita juttuja varten, mutta... ;) 

- Vaikuttavimmat teatterikokemuksesi? Niitäkin on monta. Vastataan nyt muutama todella vaikuttava lähiajoilta : Kansallisteatterissa nähty Samuli Niittymäen Amor fati, Kansallisteatterin Vanja-eno ja Kolme sisarta, Riihimäen Teatterin Täti ja minä ja Salon Teatterin kesäjuttu Myrskyluodon Maija. Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa aikoja sitten nähty Orvot ja Inishmaanin rampa. Seitsemännen portaan enkeli. Pojat. Autiotalo. 

- Mistä tuli idea "otsie-kuviin"? Otettiin kaverin kanssa kerran yhteiskuvaa/selfietä Hämeenlinnan rautatieasemalla, kaverilla oli koira sylissään. Vahingossa koirasta näkyi pelkkä otsa kuvassa ja otsassa vielä punkki, ja siitä se idea sitten lähti. Toinen tuttu kommentoi kuvaa, että "otitte sitten otsien". Päätin, että koko naamaani ei kuvassa tarvitse näkyä, riittää pelkkä otsa ja hyvinhän se on toiminut. Tähän ehkä vaikutti myös toinen tuttuni ja lomakuvat Lontoosta, kun kuvissa näkyi taustalla Big Ben tai Tower Bridge ja kaverista pelkkä otsa tai poski. Aattelin, että eipä koko naamaa tosiaan tarvitse olla, jotta kaikki näkee missä ollaan. 

- Jos itse pääsisit näyttelemään jotain roolia, mikä roolihahmo olisit? Olisin Häräntappoaseen Kerttu, tai jos suinkin mahdollista, kuka tahansa näytelmässä Huomenna hän tulee. Tai sitten Inismaanin rammasta se ikääntynyt mummeli, joka sai juoda viskiä vain sunnuntaisin. "Ja aamiaisella kans."