Vain lintuja rakastanut / Valkeakosken Kaupunginteatteri

 Jos ihan rehellisiä ollaan, niin Pentti Linkolasta kertova musiikkinäytelmä ei ihan kärkikahinoissa ollut listatessani syyskauden kiinnostuksen kohteitani mitä teatteriesityksiin tulee. Itse Linkolasta minulle oli vuosien saatossa jäänyt mieleeni vain kuva villapaitaisesta veneessä istuvasta äijästä, joka oli varsin ristiriitaisia tunteita herättänyt persoona ja pelkän juttuotsikon lukeminen riitti. "Ei kiinnosta tämä hippi ajatuksineen minua sitten yhtään." Kuinka väärässä olinkaan. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi suuntasimme ensilumituiskussa Valkeakosken Kaupunginteatteriin katsomaan näytelmää Vain lintuja rakastanut. Joskus kun on suotavaa mennä epämukavuusalueelleen ja käydä katsomassa myös teoksia, jotka eivät aihepiiriltään ennalta hetkauta suuntaan eikä toiseen. 

 Enpä osannut aavistaa, että liikuttuisin kyyneliin useampaan kertaan Pentin eri elämänvaiheita seuratessani. Silmät sumeina seurasin pienen Pentin (roolissa kaksoismiehitys, meidän esityksessämme roolissa Minttu Kemppi) kirkassilmäistä intoilua autojen rekisterinumeroiden merkitsemiseen ja uteliaisuuteen kaikenlaista lajistoa kohtaan. Mieleeni tuli omat lapsuusmuistoni, kun papan kanssa bongailtiin hippiäisiä ja hömötiaisia ja tutkittiin yhdessä eläinkirjaa, ja olin loputtoman kiinnostunut kaikista luonnon ihmeellisyyksistä. Lapsena rymysin pitkin metsiä ja heinikkoja ja tunnistin monia kasveja. Minne katosi se into ja kiinnostus? Se surettaa. Seuraavaksi liikutuin teini-Pentin (Eemil Sorvari) unenkaltaisesta ihastelusta puiden ja lintujen keskellä (ja kyllä, lavalla nähdään roolihahmoina niin koivuntaimia kuin tiltalttejakin). En myöskään tiennyt tätä ennen, että puuronkeitosta saa taidetta ja kyyneltä silmänurkkaan. Aikuiseksi varttunut Pentti (Timo Tamminen) on puuronkeitto-opissa maatalossa, antaa toisen miehen tanssia häävalssia vastavihityn rouvansa kanssa (toki pyörähtää parketilla perinteisen häävalssin Kaksi vanhaa tukkijätkää tahdissa) ja opettaa soutamisen salat. Minun alkoi tehdä mieli ruispuolukkapuuroa ja soutuhommia! Pala kurkussa seurasin sitten iäkkään Pentin (Mauri Järvinen) hoivakotivisiittiä ja hiusten hellää harjaamista. Näiden kohtausten lisäksi kyynelehdin upeaäänisen Hilkka-äidin (Marika Järvinen) laululle ja sanalle sydänpohjahuoli. Voiko sen kauniimmin ilmaista, äidin jatkuvan huolen lapsestaan, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa. Sydänpohjahuoli. 

Eri-ikäiset Pentit yhteiskuvassa

 Riemukasta menoa tarjosi kurkijuhlat, jossa pistettiin jalalla koreasti. Koloistaan kurkisteleva runsas lintulajisto, telttaretkellä heiluvaiset puut ja sadettimen viereen leiriytyminen, Suomen Kuvalehden kolumnista vuorotellen pöyristyvät ja tuhahtelevat naiset. Muutenkin joukkokohtauksissa oli mainio yhteisen tekemisen meininki, josta tulee katsojana aina erityisen hyvälle mielelle. Kun näkee, että tekijät nauttivat lavallaolemisesta. 

 Yllättävää oli se, että ei hän niin erakkoluonne ja askeetikko ollutkaan mitä luulin. Pankissa oli sievoinen pesämuna, jolla 30v sitten perustettiin Luonnonperintösäätiö! Näytelmän eräässä kohtauksessa Linkola menee keskustelemaan tärkeistä asioista kirkkoherra Kari Kauhasen kanssa, ja kirkkoherran roolissa Kauhanen itse. Kiintoisaa ja koskettavaa!

 Pidin kovasti siitä, miten Pentin ikääntyessä reppu siirtyi nuoremmalta vanhemmalle kädestä käteen, kuin viestikapulana. Nyt on sinun vuorosi kantaa tätä ja pakata mukaan sinun tulevat kokemuksesi ja kertynyt tietosi. Loppupuolella taas kaikki rakkaat ja edesmenneet saman padan ääressä, ja oveen kolkutetaan. Näytelmän nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, että kyllä rakkautta oli takuulla muillekin tarjolla kuin linnuille (lopun hieno video valaisee lisää sitä, mistä moinen nimi). 

Telttailemassa puiden katveessa

 Itse Linkolasta saa olla kaikensorttista mieltä, olihan hänellä aikamoisia mielipiteitä asioista, jyrkkiäkin. Persoona, se on selvä. Tämän näytelmän perusteella itselleni nousi sellainen mielikuva, että hänenkaltaisensa on hiljalleen katoavaa lajia. Kaiken tämän metelin, informaatiotulvan, kännykkäriippuvuuden ja muun vastaavan keskellä olisi tervetullutta pakata reppuun kiikarit ja lähteä keskelle ei-mitään olemaan itsekseen hiljaa ja kuuntelemaan lintujen laulua. 

 Minulle kävi niin kuin usein kiehtovien teatteriesitysten jälkeen käy - Linkolasta kertova kirja meni jo lukulistalle kirjaston sivuille ja nyt vain odotan kevättä, kun taas pääsee pitkospuita pitkin Hattelmalanjärven lintutornille kahvitermarin, evässämpylöiden ja kiikareiden kera lintuja bongailemaan! Juuri mitään en tunnista, mutta sisäinen penttilinkolani merkkailee pieneen mielikuvitusvihkoon eri lajeja ja intoilee jostain mitä ei ole koskaan aiemmin luonnossa nähnyt.  

~

VAIN LINTUJA RAKASTANUT / Valkeakosken Kaupunginteatteri 

Kantaesitys 18.10. 2025, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Mauri Järvinen, Timo Tamminen, Eemil Sorvari, Minttu Kemppi/Vilppu Eleinen (kaksoismiehitys), Aino Järvinen/Joona Harju (kaksoismiehitys), Vesa Suhonen, Arppa Korkka, Timo Villberg, Pekka Murto, Levi Mikkonen, Kari Kauhanen, Marika Järvinen, Meri Ollila, Johanna Jokinen, Kristiina Laurila, Essi Järvinen, Veera Tamminen, Marja-Terttu Kanerva, Elmiina Rantanen, Tuulia Passila ja Tuija Immonen

Käsikirjoitus Matti Kuusela ja Anni Kytömäki, ohjaus Minna Kangas, ohjaajan assistentti Jesse Sipovaara, musiikki Harri Salminen ja Markku Lepistö, koreografiat Marjo Hämäläinen, lavastussuunnittelu Miia Änäkkälä, valosuunnittelu Markku Tuomala, pukusuunnittelu Sanni Tamminen, laulukoulutus Sari Metsäkylä-Tuominen, laulujen valmennus Johanna Jokinen, maski- ja kampaussuunnittelu Heidi Tourunen, projisoinnit Markku Tuomala, Harri Salminen ja Miia Änäkkälä sekä äänisuunnittelu Juho Oksa

Esityskuvat (c) Harri Salminen / Valkeakosken Kaupunginteatteri