lauantai 9. maaliskuuta 2013

Riskiryhmä tulossa Hämeenlinnaan!


On monia eri keinoja kuulua riskiryhmään, ja tässä on yksi niistä... Tapasin näyttelijä Sauli Suonpään  jälleen kerran hämeenlinnalaisessa kahvilassa Café Kukossa. Tapaamisemme syy oli nimittäin se, että Saulikin kuuluu Riskiryhmään. 

 Kerro Sauli lyhyesti, mikä on Riskiryhmä! ”Riskiryhmä on neljäntoista nuoren ammattinäyttelijän improvisaatioteatteriryhmä.”

 Asia selvä. Missä ja milloin ryhmä sai alkunsa? ”Se sai alkunsa Teatterikorkeakoulussa improvisaatiokurssilla, jota veti Tiina Pirhonen. Me harjoiteltiin sen kurssin aikana tekemään pitkiä, tunnin mittaisia improvisoituja näytelmiä. Se oli itseasiassa ainoita kursseja koko Teakin aikana, jossa mentiin yli vuosikurssien, eli mukana oli myös vuotta alemmalla ja vuotta ylemmällä olevia opiskelijoita. Jotenkin se meidän ydinporukka sitten kiteytyi siinä ja syttyi siihen improvisaatioon niin paljon, että päätettiin perustaa oma ryhmä. Vuonna 2008 oli tämä, itse olin Teakin kolmosvuosikurssilla silloin”, Sauli muistelee.

 ”Ajatus syntyi siitä, kun se ydinporukka rupesi miettimään sitä, että olispa hienoa jatkaa tätä, koska kaikilla oli sama fiilis siitä, että improvisaatio kiteyttää parhaimmillaan kaikki näyttelijäntyön osa-alueet. Improvisaatio on vaikea laji, mutta siitä on apua kaikessa näyttelijäntyössä. Improvisaation harjoittaminen auttaa kaikissa töissä. Se ehkä kasvattaa uskallusta heittäytyä, luottamista intuitioon ja epävarmuuden sietämistä. Me päätettiin, että perustetaan oma ryhmä ja ruvetaan treenaamaan kerran viikossa sitä ja jotenkin syventämään niitä omia ajatuksia, ja yritetään viedä sitä hommaa vielä pidemmälle. Siitä se Riskiryhmä sitten syntyi! Ensimmäinen vuosihan meillä oli sellaista hiljaiseloa, me yritettiin joka viikko kokoontua, mutta se oli vähän vaihtelevaa. Koululla kokoonnuttiin ja kokoonnutaan muuten vieläkin.”


 Montako henkilöä Riskiryhmän ydinporukkaan kuuluu tällä hetkellä? ”No meitä on 7-10 henkee sellaista aktiivista porukkaa, jotka pystyy olemaan joka viikko mukana. Etenkin pikkujouluaikaan sitten huomattiin, että tarvittaisiin lisää väkeä kun jengiä ei riittänyt keikoille, kun oli niin paljon omia muita töitä. Se on hyvä että on vähän isompi porukka, koska kaikki ei oo kumminkaan aina saatavilla. Otettiin sitten lisää porukkaa mukaan, sellaisia jotka sen saman kurssin innoittamina halusivat lähteä myöhemmin mukaan.”

 Millaisia iltoja te järjestätte? ”Pikkujoulukeikat ja muut ns. firmakeikat on sellaisia ohjelmanumeroita tavallaan, ja se on enemmänkin sellaista sketsipainotteista, eli musiikkinumeroita ja sketsejä, lähinnä hauskuutusta ja tunnelman kohottamista. Jokainen keikka ja tilaisuus suunnitellaan tilaisuuden luonteen ja tilaajan toiveiden mukaan, joten kahta samanlaista keikkaa ei ole ollut. Se mihin meidän ryhmä kuitenkin tähtää ja mitä me treenataan joka viikko, on sitä draaman tekemistä eikä niinkään sitä sketseilyä. Tavoitteena on kahden tunnin improttu väliajallinen näytelmä.”

 Montako keikkaa teette vuosittain? ”Me tehdään kymmeniä keikkoja ja määrä on lisääntymään päin vuosittain.”

 Mikä on ollut toistaiseksi erikoisin tilanne keikalla? ”Yhden firman pikkujouluissa oltiin kerran ja me oltiin siellä yllätysnumerona, eli kukaan ei tiennyt etukäteen. Väki oli aika hyvässä maistissa siellä ja sitten kuulutetaan, että ”Seuraavaksi Riskiryhmä!”, niin kaikki alkoivat buuaamaan. Siitäpä oli sitten oikein kiva lähteä esiintymään,” Sauli nauraa.
 ”Alkoholihan on hyvin ristiriitaista, sillä periaatteessahan pikku tuiteri on paikallaan jos vedetään sellaista sketsihommaa, mutta sitten jos väki on liian humalassa, niin kyllä siellä kuka tahansa esiintyjä on aika turhaan paikalla...paitsi joku märkä t-paita kilpailuhan sopii tilanteeseen kun tilanteeseen, ihan vinkkinä vaan. Kerran huomattiin ennen keikkaa, että meitä oli mainostettu siellä stand up- ryhmänä. Onneksi kukaan yleisöstä ei ollut nähnyt stand uppia aiemmin, joten päästiin siitä kuin koira veräjästä”, Sauli naureskelee.

 ”Improvisaatio on herkkä laji, kun se on sillai interaktiivista. Iso osa siitä mitä lavalla syntyy, tulee yhdessä katsojien kanssa, eikä pelkästään siitä että mitä aiheita ja määreitä yleisöltä saa, vaan myös siitä, että mikä meininki siellä on ja miten ne elää mukana. Et yleisö ymmärtää sen tilanteen haastavuuden, että meillä  ei ole ennalta hajuakaan siitä mitä me ollaan tekemässä. Se on paljon kollektiivisempaa kuin tavallisessa teatterissa oleminen.”

 Kerro vähän sellaisen improiluillan kulusta! ”Perusmeininki on se, että me aloitetaan sillä, että kysytään yleisöltä nimi tai otsikko ja aloituspaikka tms. ja matkalla kysytään sitten vielä jotain muuta, jotta yleisö pääsee osallistumaan vähän enemmän ja sitä kautta vaikuttamaan siihen juonen kulkuun. Me kokeillaan joka esityksessä aina jotain uutta, meitä kiinnostavaa tapaa lähteä tekemään näytelmää. Kantsii tulla kattoon kaikki vedot niin näkee kaikki jutut.”

 Kerro vähän treeneistänne! ”Kerran viikossa vähintään on treenit. Maanantai-ilta on ollut yleensä hyvä, sillä silloin on harvemmin teattereissa esityksiä kenelläkään. Me treenataan ja valmistaudutaan ihan itsemme takia ja tän tulevan Hämeenlinnan jutun takia, ja nyt meillä onkin ollut kolme viikkoa melkein joka päivä treenit. Me tehdään sellainen intensiivinen improkuukausi tästä maaliskuusta nyt. Kesällä me tietenkin pidetään enemmän taukoa ja sitten myös joulun alla. Treeneissä me päätetään aina joku vetäjä ennalta, ja se vetäjä saa päättää jonkun osa-alueen improsta ja jonkun itselleen tärkeän aiheen, ja sitä sitten treenataan erilaisin metodein ja harjoittein. Me keksitään koko ajan uusia tapoja harjoitella ja toteuttaa improvisaatiota! Harkat kestää meillä yleensä 2,5-3h.”

 Onko teillä mitään vakituista esiintymispaikkaa? ”Vakkaripaikkaa ei valitettavasti ole, yhdessä vaiheessa me etsittiin ja kierreltiin erilaisia ravintoloita ja baareja ja mietittiin, että mikä olisi hyvä klubin paikka. Ei kuitenkaan tullut vastaan mitään sellaista, joka olisi sykähdyttänyt. Se on meillä kyllä haaveissa, että saatais vakioklubi ja nimenomaan se, että päästäisi tekemään tuota pitkää näytelmää vakituisesti johonkin. Tavoitteena on, että joskus olisi oma tila. Iso valomainos jossa lukee RISKIRYHMÄ, väki tulisi sieltä sitten hakemaan sikainfluenssarokotteita”, Sauli käkättää. 

 Kuka keksi nimen Riskiryhmä? ”Nimi päätettiin yhdessä, en muista kuka sen ilmoille heitti ekana. Se nimi tuli just siitä, että me haluttiin olla mahdollisimman rohkeita ja ottaa mahdollisimman paljon riskejä. Heittäytyä! Joka keikalla on tavoitteena, että me kehitellään siellä joku uusi juttu, jota ei olla aiemmin kokeiltu ja se on se meidän ”riski”, joka otetaan jo niiden meidän hyväksihavaittujen tekniikoiden ohella.”

 Ryhmässänne on mukana myös muusikoita, eikö totta? ”Kyllä, kolme muusikkoa on mukana : Vuokko Leislahti, Tuomas Hautala ja Niko Tiainen. Näytelmät sisältävät lähes aina kohtauksia, jossa tekee mieli laulaa ja sittenhän sitä lauletaan! Joka jutussa tulee melkein aina yksi laulettu kokonainen improttu biisi. Muusikoiden tehtävänä on luoda taustoja ja tunnelmaa siellä, ja myös tehdä tehosteita niillä soittimillaan. Piano on se pääsoitin, mutta kaikki pystyvät kyllä soittamaan muutakin. Ovat kuules oikein ammattitaitoisia, ja se on selkeesti yksi myös meidän koko ryhmän vahvuuksista se musiikki ja musikaalisuus!” Sauli hehkuttaa.

 Millaista yleisöä teillä on ollut? ”Todella vaihtelevaa, kaikki ikäpolvet kyllä. Pelkkiä lapsia ei ole ollut, mutta mua kyllä henkilökohtaisesti kiinnostaisi kovasti sellainen tarinateatteri lasten kanssa, sellainen interaktiivinen leikki-satu – juttu. Mua kiinnostaa myös näyttelijäntyön ja improvisaation opettaminen, se on todella antoisaa ja haastavaa ja mukavaa!”

 Oletteko aiemmin olleet Hämeenlinnassa keikalla ja miksi tulette juuri nyt kahtena viikonloppuna tänne? ”Joo me ollaan oltu Suisto-klubilla aiemmin useampaankin kertaan, tekemässä sellasta klubimaista hommaa, eli sketsejä ja biisejä yms. Ryhmämme jäsenet Ushma Karnani ja Arttu Kapulainen ovat nyt teatterissa esiintymässä Hämeenlinnassa, ja he saivat johtaja-Heikin sitten innostumaan asiasta. Verstas-tila oli tyhjänä sopivasti ja sehän on aivan huikea tila juuri tämänkaltaiselle toiminnalle!”

 Minkälaisin odotuksin tulette Hämeenlinnaan? ”Toivottavasti saadaan paljon yleisöä ja puskaradio lähtisi kiertämään. Itse impron suhteen odotetaan vaan, että päästäisi vetämään. Kädet jo syyhyää kovasti, ollaan otettu tää sillai haasteena ja vielä kun on noin monta kertaa, niin keskitytään siihen nyt suurella intensiteetillä ja täydestä sydämestä!”

 Miten teidät saa tilattua keikalle? ”Meillä on omat nettisivut, joista löytyy ohjeet tilaamiseen ja sitten tietysti jos tuntee jonkun joka kuuluu ryhmään, niin voi ottaa yhteyttä vaikka suoraankin.”

 ”Improvisaatio on äärettömän hauskaa ja tarvittaessa myös surullista. Se on niiiin huikeeta, koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tervetuloa katsomaan!”

 Riskiryhmän nettisivut löytyvät täältä, ja Facebookista löytyvät myös omat sivut. Käykäähän tykkäämässä!

 Riskiryhmä keikalla Hämeenlinnan teatterin Verstas-näyttämöllä 15.3., 16.3., 22.3. ja 23.3. Improvisoidut näytelmät alkavat klo 19.30 ja lippujen hinnat 20 €. Lippuja voi varata numerosta 0600-102030 tai Lippupisteen kautta.

 Riskin ottavat :

pe 15.3. Kasimir Baltzar, Sauli Suonpää, Elina Aalto, Ushma Karnani ja Annika Poijärvi / pianossa Vuokko Leislahti

la 16.3. Kasimir Baltzar, Sauli Suonpää, Elina Aalto, Ushma Karnani ja Arttu Kapulainen / pianossa Vuokko Leislahti

pe 22.3. Kasimir Baltzar, Sauli Suonpää, Elina Aalto, Niina Koponen ja Heidi Kirves / pianossa Tuomas Hautala

la 23.3. Sauli Suonpää, Elina Aalto, Heidi Kirves, Niina Koponen ja Arttu Kapulainen / pianossa Tuomas Hautala

 Teatterikärpänen paikalla ainakin perjantaina 15.3. !!





perjantai 8. maaliskuuta 2013

Che -hän elää!? / Teatteri Vanha Juko

Che - hän elää!? / Teatteri Vanha Juko, Lahti

Yhteistyössä Teatteri Vanha Juko ja Projektori-ryhmä

Kantaesitys 15.2. 2013, kesto n 3h (huom. kaksi väliaikaa)

Ohjaus Juha Luukkonen

Näyttämöllä : Minja Koski, Jukka Peltola, Ilona Pukkila, Tatu Siivonen ja Sakari Tuominen sekä Santa Clara Sinfonietta

Taustaa : Ernesto "Che" Guevara (1928-1967) oli argentiinalaissyntyinen vallankumouksellinen sissijohtaja ja huomattava poliittinen hahmo. Tämä näytelmä ei ole näköiskuva Che Guevarasta, vaan esitys nykypäivän Chen etsimisestä. Se kuvaa sankaruuden myyttiä historiasta nykypäivään ja kysyy, onko sankaruus nykypäivänä mahdollista. "Che - hän elää!?" on sekoitus näyttämöllisiä tilanteita, musiikkia, elävää kuvaa ja nauhoitteita ja kyllä, esityksessä on kaksi väliaikaa. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tulisin näkemään ja poistuessani oli aika pöllähtänyt olo edelleen...


Jukka Peltola / kuva  Aki Loponen, Loma Graphics Oy


Plussaa : "Kaikkihan me hänet tunnetaan, kaikkihan me hänestä pidetään" lauloi jo muinoin Sleepparit, tosin silloin laulun aiheena oli Idi Amin. Lause sopisi hyvin kyllä Che Guevaraankin, sillä hän jos kuka on myyttinen hahmo ja nimenomaan sankaruuden perikuva. Moni luulee siis tietävänsä Chen tarinan, minä mukaanlukien, vaikka tietämys rajoittuu siihen, että on nähnyt esim. rockfestareilla vuosien saatossa Chen kasvoja kantavia lippuja ja paitoja ja huiveja siellä sun täällä ja yhdellä jos toisella. Ensimmäinen näytös pamauttikin tietämykseni uudelle tasolle, välillä ei oikein tiennyt mitä olisi seurannut kun taustalla oli vanhoja filminpätkiä ja edustalla välillä melkoinen karnevalistinen meininki, musiikkia ja jammaamista ... ja sitten yllättäen vakavoiduttiin. Tämä kuuluu kyllä esityksiin, joista suurimman osan ajasta olin ns. huuli pyöreänä, ensinnäkin sen vuoksi etten ihan pysynyt kärryillä missä nyt mennään ja toisekseen siksi, koska näyttelijät olivat niin loistavia ettei voinut kuin hämmästellä. Näyttelijöistä ainoastaan Tatu Siivonen ja Ilona Pukkila olivat minulle aiemmin tuttuja, Tatu useammastakin produktiosta ja Ilona Lappeenrannan kaupunginteatterin huikeasta Dogvillen naispääroolista. Uusista tuttavuuuksista etenkin Minja Koski teki minuun käsittämättömän suuren vaikutuksen, niin liikunnallisesti, laulullisesti kuin näyttelijäntyöllisestikin. Mitään moitittavaa en toki löytänyt Jukka Peltolan enkä Sakari Tuomisenkaan työskentelystä. Musiikkiosuuksista tuli välillä mieleeni jopa Ultra Bra, etenkin porukan seistessä rivissä näyttämön etualalla laulamassa moniäänisesti. Komeaa kuultavaa oli se. Ensimmäisen väliajan jälkeen ylläri oli melkoinen, sillä lavalle oli luotu katsomo tyhjästä ja nyt siirryttiin katsomaan tapahtumia ihan toiseen suuntaan. "Meidän sukumme tarina" kertoi suomalaisesta perheestä, jonka jokaisella jäsenellä oli omat aikansa sankarit. "Mun sydämeni tänne jää" nostatti palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Seuraavassa osassa siivoojatyttö kertoi oman tarinansa. Väliajan jälkeen palattiin alkuperäiseen katsomoon ja nähtiin "Sankarin matka eli poliitikon tarina". Politiikkahommista en juuri ole koskaan perustanut, mutta tässä osiossa Jukka Peltola oli loistava. Huh! Tämä oli kyllä sellainen esitys kaikkinensa, että se pitäisi ehdottomasti nähdä uudestaan, jotta kaikki osaset aukeisivat ja loksahtaisivat paikoilleen. Informaatiota tuli paljon, ja olin paikalta poistuttaessa hiljainen ja hämmentynyt, positiivisella tavalla. Näin jotain totaalisen erilaista taas kerran! Kotimatkalla käskin miestäni pukeutumaan Che Guevaraan ... ja jostain on joku huivi vähintään hankittava itsellekin!

Tatu Siivonen / kuva Aki Loponen,Loma Graphics Oy

kuva Aki Loponen,Loma Graphics Oy


Miinusta : Oli sen verran erikoinen pläjäys kyllä, että en osaa sanoa oikein mitään miinuspuolia. Jokainen kokee näytelmän varmasti eri tavalla ja etenkin ne, jotka ovat syntyneet minua aiemmin. Aiemmin videokuvan käyttö oli olevinaan jotenkin erikoista ja hienoa, nyt sitä tuntuu olevan vähän yhdessä jos toisessa esityksessä ja itseäni vähän jo kyllästyttää se. Kaikkea en tosiaankaan ymmärtänyt, mutta sitä en lue mitenkään miinuspuoleksi itse esityksestä.

Muuta : Ajatuksia heräsi kosolti ja paaaljon kysymyksiä, mikä oli varmaan tämän tarkoituskin. Jäin miettimään sitä nykypäivän sankaruutta, siihen kun tosiaan tuntuu liittyvän esim. se, että vetää näyttävästi turvalleen lentokentällä. Jokaisella meillä on varmasti omat sankarimme ja tuntuukin siltä, että minun sankareitani ovat ainakin nämä teatterintekijät, jotka tuovat katsojille näitä tämänkaltaisia teoksia, jotka ovat muutakin kuin sitä että "oli ihan hauska esitys, kiitos ja näkemiin". Kovasti tekee mieleni myös nostaa toinen käsi nyrkissä voimakkaasti ylös ja huutaa maailmalle jotain. Kun vielä tietäis että mitä.

Che - hän elää!? saa neljä tähteä **** . (ja se viides on tuossa lakissa jo valmiina...)

Alberto Kordan kuuluisa kuva

maanantai 4. maaliskuuta 2013

We Will Rock You / Hartwall Areena

We Will Rock You 10th Anniversary Tour / Hartwall Areena

2.3. 2013, kesto noin 2h 40min väliaikoineen

Rooleissa mm. Mig Ayesa (Galileo), Lauren Samuels (Scaramouche), Brenda Edwards (Killer Queen), Sean Kingsley (Khashoggi), Kevin Kennedy (Pop), Rolan Bell (Britney), Lucie Jones (Meat) ja Dean Read ( kapinallisten johtaja)



Taustaa : Ben Eltonin ja Queenin jämerä rock-musikaali kertoo ajasta kaukana tulevaisuudessa paikassa nimeltä iPlanet. Elävä musiikki on kuollut aikaa sitten ja soittimet ovat kadonneet, mutta legenda kertoo, että jossain on vielä piilotettuna yksi sähkökitara. Planeettaa hallitsee ilkeä Killer Queen ja lähes kaikki asukkaat ovat samasta muotista valettuja. Nuorten joukosta kuitenkin löytyy kapinahenkeä, jota edustaa Galileo. Nuori mies kuulee omituisia ääniä ja lauseita "jostain menneisyydestä", ne vain tulevat hänen päähänsä. Todellisuudessa lauseet ovat silkkaa rock-lyriikkaa... Galileo tapaa toisen kaltaisensa, kapinahenkisen vaatetuksellaan erottuvan neidon, jonka nimeää Scaramoucheksi. Yhdessä he sitten löytävät porukan "boheemeja", jotka huomaavat heti Galileossa piilevän potentiaalin. Olisiko hänestä johtajaksi ja olisiko hän "The Chosen One" ?

Plussaa : Isossa paikassa valoshow on melkoinen ja musiikki jyrää niin että meinaa henki salpautua heti alkuunsa. Mahtavia laulajia ja tanssijoitahan on porukka väärällään, Galileo etenkin vetää korkealta ja kovaa ja on muutenkin aika eläväinen kaveri. Kaikki Queenin hitit kuullaan ja ne vedetään sellaisella ammattitaidolla, että oksat pois. Naiset etenkin olivat huippuja, niin Scaramouche kuin Killer Queenkin. Puheet tulivat välillä sellaisella aksentilla, että kaikkea en ihan ymmärtänyt, mutta napakkaa sanailua oli mukaan nakeltu ja huumorinkukkiakin, joista osa aika turhiakin. Suomi-viittaukset olisi voinut vaikka kokonaan tiputtaa pois, Stockmannilta hankittu puku kun ei oikein naurattanut. Boheemiporukan vaatetuksesta ja olemuksista pidin kovasti, tuli mieleen esim. Boy George-tyyli ja jotain Dead or Alive-bändiinkin viittaavaa, en muista sen hämärän laulusolistin nimeä nyt tähän hätään. No joo, vanhoista poppijulisteita olivat Boheemit ottaneet itselleen nimiä ja olihan siinä tietysti sitten miespuolista Madonnaa ja Britney Spearsia. Puuha-Petekin tietysti! Juonihan ei nyt mikään kovin kummoinen ollut, harvemmin näissä tämmöisissä mahtavalla tarinalla retostellaankaan. Vaan musiikki puhui puolestaan ja meno oli kyllä tappokovaa! Lopuksi kuullaan tietysti Bohemian Rhapsody ja maailma pelastuu.

Miinusta : Hartwall Areena ei ollut mielestäni kyllä mikään paras mahdollinen esityspaikka. Tyhjää tilaa oli paljon ja sivukatsomoista, joissa itsekin istuin, ei oikein kunnolla nähnyt taustalle heijastettuja tekstejä ja bändiä. Olisi toiminut ehkä paremmin jossain enemmän teatterimaisessa tilassa, vaikkapa Tampere-talossa. Harmitti myös vähän se, ettei minkäänlaista käsiohjelmaa ollut tarjolla. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, ketkä olivat rooleissa ja bändissä, vähän lähikuvia heistä ja etenkin vaatteiden yksityiskohdista. Kattavaa fanituskamaa oli muuten kyllä myynnissä, itse tyydyin jääkaappimagneettiin.

Muuta : Mahtavaa kuitenkin, että ovat lähteneet kiertueelle pitkin poikin maailmaa tämän spektaakkelin kanssa, kaikilla kun ei ole mahdollisuutta mennä esim. Lontooseen katsomaan. Itse näin tämän puolivahingossa Lontoon Dominion Theatressa syksyllä 2007, menin Lontooseen vartavasten katsomaan "The Lord of the Rings"-musikaalia ja toisena iltana halusin nähdä jotain muutakin, joten ostin halvalla lippukojusta piletin illan esitykseen ja huh huh, se oli kyllä yksi komeimmista musikaalivedoista mitä olen ikinä nähnyt. Meno salissa oli kuin rock-konsertissa, ei voinut kuin haukkoa henkeä ja heittäytyä mukaan vietäväksi. Galileon roolin veti silloin ruotsalaisnuorukainen Peter Johansson, hän jäi lähtemättömästi mieleeni. Nyt on kyllä meikäläinen nähnyt ja kuullut monenmoista Queenia ; on Show must go on-musikaalia Musiikkiteatteri Palatsissa useampaan otteeseen, Queen-tribuuttia Tampere-talossa ja sitten tämä...

Kiinnostuneille musikaalin omat kotisivut löytyvät tämän linkin alta.

We Will Rock You saa liian suuren esityspaikkansa tähden vain neljä tähteä tällä kertaa **** .

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Perhosia askelten alla / Kansallisteatteri

Perhosia askelten alla / Kansallisteatterin Omapohja

Ensi-ilta ja Suomen kantaesitys 1.3. 2013, kesto 55min (ei väliaikaa)

Ohjaus Anne Rautiainen

Lavastus, nuket, puvut ja valokuvaus Janne Siltavuori

Rooleissa Jouko Keskinen, Karin Pacius ja Markus Virtanen

Taustaa : Ranskalaiskirjailija Jean Cagnardin alkuperäisteos on nimeltään "Des papillons sous les pas" ja se on kirjoitettu nukeille, eli kyseessä on siis nykynukketeatteria. "Tarina, joka pian kuullaan, on jossain päin totta, jossain nykymaailman kolkassa. Iso maa syö pienempää : hyvää ruokahalua!" Poika nimeltä Chorten on pakomatkalla pois pahantahtoisten valloittajien hallitsemasta kotimaastaan. Oppaanaan hänellä on vanhempi mies, Banbousha. Yhdessä he kävelevät vaivalloista tietä pitkin vuoristossa, välillä piinaa kylmyys ja kova tuuli ja jatkuva uhka ja pelko vihollisista takanaan. Matkallaan he kohtaavat jakkihärän ja kaksi kauan eksyksissä harhaillutta pakolaislasta, ja yhdessä he jatkavat kohti tuntematonta määränpäätä ja parempaa paikkaa elää. Pääsevätkö he uuteen kotiin?

Markus Virtanen ja Jouko Keskinen / kuva Janne Siltavuori, Kansallisteatteri

Plussaa : Yleisön saapuessa paikalle näyttelijät loivat jo tunnelmaa lavalla, valuttamalla käsistään hiekkaa ja piirtämällä siihen kuvioita, muodostaen vuorenhuipun. Pidin lavastuksesta todella paljon, aika pelkistettyä mutta pienillä muutoksilla, valoilla ja varjoilla saatiin koko ajan uusia ulottuvuuksia esiin. Pidin Jouko Keskisen (Banbousha) rauhoittavasta, rauhallisesta puhetyylistä ja Markus Virtasen (Chorten) uteliaisuudesta ja innosta. Nuket olivat hienoja ja ne heräsivät eloon taitavasti. Tarinassa oli valtavasti lämpöä ja kauniita, viisaita ajatuksia, tuli paikoin jopa "Pikku prinssi" mieleeni. Tarinassa toivo paremmasta jaksoi kantaa vaikeiden hetkien yli, pieniä ilonpisaroitakin nähtiin. Karin Pacius (pakolaistyttö Song ja pikkuveljensä) oli myös taitava. Esityksessä ei hötkyilty yhtään, kaikki tehtiin tarkasti ja kunnioittavasti. Yleisö seurasi hiirenhiljaa. Tämä oli sellainen pieni suuri tarina, joka ansaitsi tulla toteutetuksi juuri näin. Teatterin taikaa parhaimmillaan, periaatteessa yksinkertaisin keinoin saadaan jotain niin lumoavaa aikaan, että katsoja uppoutuu taikavoiman pauloihin täysin. Pikkuveljen noustessa lentämään minä kyynelehdin oikein kunnolla, ja perhoset, voi jestas ne perhose!. Juuri tämänkaltaisten kokemusten vuoksi rakastan teatteria niin paljon! Elävä tuli lopussa vielä, toimii minulla aina.

Oikealla Karin Pacius / kuva Janne Siltavuori, Kansallisteatteri

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : Olin katsomassa ennakkonäytöksessä paria päivää ennen ensi-iltaa. Samalla reissulla tapasin Markus Virtasen, jonka haastattelu on luvassa täällä jossain vaiheessa kevättä. Nukketeatteria näkee harvoin Suomessa, on kyllä sellainen teatterin muoto, jota haluaisin itse nähdä paaaaljon enemmänkin!

Perhosia askelten alla osui suoraan sydämeen ja siitä täydet viisi tähteä ***** .

Ottaa sydämestä, Seela Sella! / vierailu

Ottaa sydämestä, Seela Sella! / vierailu Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä

Ensi-ilta Itä-Helsingin Kulttuurikeskus Stoassa 24.1. 2013, kesto noin 1h 40min väliaikoineen

Ohjaus Kari Paukkunen

Teksti Leena Tamminen

Lavalla Seela Sella ja Arttu Kapulainen

Taustaa : "Ottaa sydämestä, Seela Sella!" on sekalainen kooste monologiesityksistä, lauluista ja kahden näyttelijän kohtaamisista eri tilanteissa, yhteisenä tekijänä kaikissa suomalainen terveydenhuolto ja sen ongelmat eri muodoissaan. Monologeissa kuullaan mm. lonkkaleikkauksesta toipuvan vanhuksen mietteitä ja kertomus nuoresta miehestä, jonka vaimo pelkää synnyttämistä. Esitys päättää näyttelijä Seela Sellan, näytelmäkirjailija Leena Tammisen ja ohjaaja Kari Paukkusen trilogian, jonka aiempia osia ovat olleet "Pitkä, musta ja tyylikäs - salaperäinen Seela Sella" sekä "Seela Sella seisaallaan!". Esityksessä kuullaan siis myös lauluja, joista kuusi on tätä esitystä varten sävellettyjä Kaj Chydeniuksen toimesta.

Plussaa : Seela Sella ja Arttu Kapulainen! Molemmat olivat oikein hyviä ja muuntautumiskykyisiä. Seelalla on kyllä niin järjetön karisma, että sitä ei latista edes "tilkkutäkkiasussa" keekoilu vatsavaivaisena naishenkilönä. Hän on iätön ikoni! Näyttelijöiden yhteiset kohtaukset olivat mainioita, etenkin se jossa Seela esitti iäkästä vanhaa miestä. Arttu Kapulainen on näyttelijänä hirmu luonteva ja selkeä-ääninen! Ylipainoinen potilas Saarinen jäi mieleeni liikakiloineen. Itse tarinat olivat täyttä asiaa ja monelle varmaan omakohtaisiakin kokemuksia siitä, kun ambulanssi menee väärään kaupunkiin tai lonkkaleikkaus epäonnistuu pahemman kerran. Aloituksena nähty filminpätkä Pekka ja Pätkä-leffasta oli ihan hauska lisä, samoin apuva-miehen huudot. Lavastus oli toimiva ja muuntautuvainen, ihmetytti vaan miksi koko ajan piti jotain olla purkamassa tahi kasaamassa. Loppupuolella kuultu Irwinin kuuluisasta kappaleesta tehty virsiversio oli ovela! Sitä mietti jo urkujen soidessa, että jotain tuttua on tässä laahaavassa melodiassa...

Miinusta : Jotkut monologeista olivat aivan liian pitkiä ja saivat ainakin minut haukottelemaan. Aika sekava sillisalaatti tämä kyllä oli, jotenkin vähän liikaa kaikkea ja eri tyylilajeja. Ei aina oikein tiennyt, että olisiko soveliasta nauraa vai ei. Kappaleista ei kauheasti jäänyt mitään mieleen, samoin tanssipuolen osuus jäi aika vähäiseksi ja pohdin, että tarvittiinko näihin pyörähdyksiin ihan Reija Wäre koreografiksi. Ilmeisesti tarvittiin.

Muuta : Sali oli täynnä ja se on aina hienoa, muutkin näytökset Hämeenlinnassa taitavat olla loppuunmyytyjä. Aika iäkästä porukkaa oli kyllä, mutta rohkeasti nuoremmatkin katsomaan sillä kyllä tässä jokaiselle ikäryhmälle oli jotain annettavaa, ja näyttelijäthän jo edustavat aivan eri ikäpolvea, vaikkei sitä huomannutkaan. Erityiskiitos muuten käsiohjelman siitä osuudesta, jossa Arttu kertoo suhteestaan Seelaan. Hienosti kirjoitettu juttu etenkin vastanäyttelijän roolista!

Näyttelijöille viisi tähteä, mutta itse kokonaisuudelle annan kolme ***.