Kuin tuhka tuuleen / Eräs Teatteri

Kuin tuhka tuuleen / Eräs Teatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 2.11. 2013, kesto noin 1h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Rauli Jokelin ja Panu Raipia

Ohjaus Elina Salmenoja

Rooleissa : Harri Laine, Hannele Myllyntausta, Tapio Hurri, Pia Saarman, Raimo Leppänen, Emilia Jokela, Kari Salmenoja, Aki Granlund ja Sauli Sipponen

Taustaa : "Kuin tuhka tuuleen"-näytelmässä seikkaillaan hautaustoimistossa, jota pyörittävät Hallamaan sisarukset Kaarlo ja Aurora (Harri Laine ja Hannele Myllyntausta). Bisnes alkaa olla konkurssin partaalla, ja jotain pitäisi tehdä, jotta hommat saataisiin uuteen nousuun. Hyviä ja lennokkaita uusia liikeideoita kehitellään, mutta mikään ei oikein kolahda. Ovesta kuitenkin saapuu yllättäen äveriäs asiakas, amerikkalaistunut Tom (Tapio Hurri) arkun ja sen sisällön kera, hän haluaa mahdollisimman hiljaiset ja huomaamattomat hautajaiset ja tarjoaa vielä tukun dollareita. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, sillä palaneen käryä haistetaan hyvinkin pian. Lempikin siinä sivussa leimahtaa.

(c) Heikki Löflund / Raatikuva 

Plussaa : Esitys soljuu luontevasti eteen päin, Eräs Teatteri on valinnut ohjelmistoonsa jälleen hyvin "omanlaisensa" näytelmän. Käsikirjoitus ei tarjoa mitään suurempaa haastetta, mutta sisältää sopivassa määrin nokkelaa sanailua, huumoria ja yllättäviä käänteitä. Näytelmän alkupuoliskolla pidin etenkin loistavista ja aika absurdeistakin uusista liikeideoista ja asiaankuuluvista mainoslauseista, seurasin tarkkana myös kukka-asetelman syntyä. Siitähän tuli hieno! Samalla sitten unohdin mitä itse näytelmässä tapahtuu, sillä uppouduin kukkien asetteluun vähän liiankin tiiviisti... Tomin apureiden Eddyn ja Frankin (Pian Saarman ja Raimo Leppänen) harras kävely jylhän musiikin siivittämänä arkun ympärillä oli kuin jostain Kaurismäen elokuvasta, väliajalta saapuessani koitin tulla samalla tyylillä takaisin katsomoon mutta pokka ei pitänyt.

Miinusta : Juoni oli aika lailla ennalta-arvattavissa (mitä nyt lopussa tuli sentään isompi yllätys), yleisö pääsi vähän liiankin helpolla. No, moni ei kyllä mitään suuria ahaa-elämyksiä tästä esityksestä lähtenyt hakemaankaan (en minäkään), mutta monesti on kotimatkallekin jäänyt jotain ajattelemisen aihetta. Tämä oli sellaista "peruskivaa" hupailua. Itselleni ainakin nämä viagra-vitsit ja alusvaatteisillaan kekkalointi ei tarjoa enää mitään uutta ja huvittavaa, samoin apurien "muka-hauskat" englanninkieliset sanailut olivat ihan turhia. Näin loppuvuodesta alkaa olla itselläni jo vähän kulttuurin yliannostustakin ilmassa...

Muuta : Ihailla täytyy teatterin täyttöastetta, joka kerta paikalla ollessani sali on ääriään myöten täynnä. Harva pystyy moiseen, kun paikkakunnalla on muutakin teatteritarjontaa. Eräs Teatteri onkin vakiinnuttanut paikkansa hienosti täällä ja saanut oman vakituisen katsojakuntansa, joka uskollisesti käy katsomassa esityksiä.

Kuin tuhka tuuleen saa kolme tähteä ***. "Peruskauraa".

Oi Maamme Julkut / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Oi Maamme Julkut / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 15.11. 2013 Olutravintola Birgerissä, kesto noin 1 tunti (väliaikoineen)

Ohjaus ja käsikirjoitus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Nuket Hannu Räisä

Rooleissa : Antti Kemppainen, Hannu Räisä ja Taina Maria Savimäki

Taustaa : Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri tulee taas, tällä kertaa nukkeparodian kohteena on politiikan ruotimisen sijasta maamme julkkikset. Parodiassa seikkailevat itseoikeutetusti ex-malli, laulaja ja tanssija Johanna "Taksu" Takiainen, ex-mäkihyppääjä, laulaja ja ex-strippari Ykäsen Matti kera luotottoman toimittajan Kai Verilän ja mukana on myös raadollisemman puolensa esittävä koko kansan maalaistohtori Kiimainenkinen. Illan emäntäjä ja isäntänä ja kommentaattoreina toimivat Elovenatyttö ja Reissumies. Otteita nähdään myös Pusikon tähtöset-telkkusarjasta, jossa kirjaimellisesti vilahtavat Duud Sonnit ja Badventuresin jäbät.

Taksu / kuva Hannu Räisä

Plussaa : Nukketeatterin taikaa taas kerran, sitä unohtaa parhaimmillaan ihan täysin, että taustalla häärää ihmisiä. Taksuhan oli aika vetävännäköinen mimmi, ja Mattihan on vähän sellainen surullisen hahmon ritari ladellessaan filosofisia sutkauksiaan. Kiimainenkinen oli vaihtanut puoskarimaisempaan tyyliin ja komeaa katsottavaa oli etenkin kohtaus, jossa pahuuden voimat saivat hänestä otteen pirullisen hienosti. Kaura-allergikkona paha sai sitten palkkansa erikoisella tavalla. Päärooleista suosikkini oli ehdottomasti Ykäsen Matti lentävine lauseineen, ja haikeanhieno oli kohtaus, jossa Matti istuu mäkihyppytornin juurella ja Porilaisten marssin soidessa mäkikotkamme liitää jälleen kansan sydämiin. Parasta antia oli kuitenkin Pusikon tähtöset-sarjan kohtaus kuoleman kitoineen. "Komiat tulloo!" huusivat housuttomat Duud Sonnit ja siinä menossa ei ihan kaikki paikat kestäneet. Tietysti mukana olivat myös Badventures-hemmot Riuku ja Tuna, kuinkas muuten. Niin, ja se luototon luottotoimittaja Kai Verilä...Lisähupia ensi-illassa hahmoon toi se tieto, että itse hahmon esikuva istui lähes vieressäni ja nauroi välillä hysterian partaalla. Eloveena ja Reissumies olivat irtohuulineen ja aitoine kyynelineen hauska ratkaisu, ja itsekin kaupantätinä olen pohtinut "tosi tumman reissumiehen" syntyhistoriaa juuri samalla tavalla kuin esityksessä. Tuksu ja Mattihan ovat vuorotellen Seiska-lehden lööpeissä milloin mistäkin syystä (kuluneella viikolla oli Matin vuoro), ja mukavaa oli se, että tässä ei heitä varsinaisesti pilkattu, vaan heidät tuotiin esiin aika sympaattisellakin tavalla ja korostettiin sitä, että ihmisiä hekin ovat haaveineen ja unelmineen.

Lennä Ykäsen Matti / kuva Hannu Räisä

Miinusta : Parhaimmillaan oltiin lennossa väliajan jälkeen ja kunnon anarkistista menoa oli etenkin Pusikon tähtösten parissa, mutta muuten tuntui, että aineksia olisi ollut vielä villimpään revittelyyn itse päähahmojen osalta. Monesti hymyilytti, mutta esimerkiksi Kummallisvaaleissa montakin kertaa lähellä ollut naurusulakkeiden kärvähtäminen ei tällä kertaa tapahtunut. Ensi-illassa lieni pieniä teknisiä ja ajoituksellisia vaikeuksia myös. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi "ihan kiva", mutta jotain tästä puuttui kuitenkin. Ihmettelin myös käsiohjelmalehtisessä olevia vähän ristiriitaisia taustatietoja, sillä ohjaajien määrä ja yksi sukunimikin vaihtelee...

Muuta : Birgerissä julkkisparodia nähtävillä vielä pariin otteeseen, pe 29.11. ja la 30.11. klo 21

Oi Maamme Julkut saa kolme tähteä ***.

Arabialainen yö / KokoTeatteri

Arabialainen yö / KokoTeatteri

Suomenkielinen kantaesitys 3.10. 2013, kesto noin 1h 40min (väliaikoineen)

Ohjaus Maria Oiva

Rooleissa : Teijo Eloranta, Anna Veijalainen, Iida-Maria Heinonen, Topi Kohonen ja Jouko Puolanto

Taustaa : Saksalainen Roland Schimmelpfennig on yksi Euroopan kiinnostavimmista ja seuratuimmista näytelmäkirjailijoista tällä hetkellä. Hän on kirjoittanut yli 30 näytelmää, joista Arabialainen yö on esitetyin. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat kerrostaloon jossain Keski-Euroopassa. Talon kolmeen ylimpään kerrokseen ei jostain syystä tule vettä. Vesi katoaa mystisesti seitsemänteen kerrokseen, ja tätä lähtee talonmies Hans Lomeier (Teijo Eloranta) selvittämään. Seitsemännessä kerroksessa tapahtuu kaikenlaista, ja samalla ei tapahdu. Fatima (Anna Veijalainen) saapuu asuntoonsa, ja hänen kämppiksensä Franzizka (Iida-Maria Heinonen) on jo sohvalla unten mailla, kuten kaikkina aiempinakin iltoina tähän samaan aikaan. Fatiman poikaystävä Kalil (Topi Kohonen) on jo matkalla häntä tapaamaan. Naapuritalon asunnosta on Peter (Jouko Puolanto) nähnyt aiemmin Franzizkan suihkussa peseytymässä ja ei saa neitoa mielestään, joten häntä on lähdettävä tapaamaan. Kaikki siis ovat matkalla seitsemänteen kerrokseen tai sieltä pois.

Franzizka (Iida-Maria Heinonen) / kuva Minna-Karoliina Heino

Plussaa : Tämä kuuluu taas niihin näytelmiin, jossa useampaan otteeseen kävi mielessä ajatus "mitä ihmettä", eli osa jutuista meni totaalisesti yli ymmärryksen. Tästä huolimatta näytelmä nappasi otteeseensa vahvasti ja nautin näkemästäni ja kokemastani. Kuin olisi katsellut omaa untaan, jossa loputtomasti juostaan portaita ylös tai alas saavuttamatta kuitenkaan mitään, ja juuri kun kaikki näyttäisi sujuvan suunnitelmien mukaan, tapahtuukin jokin yllättävä käänne tai takaisku. Näytelmässä hissi jämähtää väärään kerrokseen, yksi lukitsee itsensä talon ulkopuolelle vahingossa, yksi löytää itsensä puolityhjän konjakkipullon sisältä. Talonmies ei löydä syytä veden katoamiselle, mutta löytää itsensä samoilemassa kuivalla aavikolla. Franzizka se vaan raukeana nukkuu vai onko sittenkin kenties valveilla, mutta ei kuitenkaan ole itse selvillä siitä, millainen vaikutus hänellä on kanssaihmisiin. Kaikki käyvät vuorollaan kääntymässä asunnossa. Tuntuu siltä, että seitsemäs kerros ja nimenomaan tämä asunto on paikka, jossa on portti johonkin toiseen maailmaan tai jossa ihmiset joutuvat tahtomattaan outoihin paikkoihin ja tilanteisiin. Halu ohjaa ihmisiä, mutta useamman kohdalla se lopullinen täyttymys jää saavuttamatta. Sanoisin, että tämä oli aika aistikas näytelmä ja siinä oli hyvin voimakas lataus. Jännityksellä odotti, että kuinkahan tässä nyt mahtaa käydä. Lavastuksessa pidin etenkin moneksi muuntautuvista häkkyröistä; välillä kun oltiin suihkussa, hississä, pullossa ja lasivitriinissä näytillä. Näyttelijät tekivät hyvin tasaisenvarmaan työtä kaikki, parhaiten jäi mieleeni kaikkien pasmat sekoittanut Iida-Maria Heinonen, joka olikin minulle täysin uusi tuttavuus.

Topi Kohonen / kuva Minna-Karoliina Heino

Jouko Puolanto / kuva Minna-Karoliina Heino

Miinusta : Kuten sanoin, kaikkea en ymmärtänyt mutta ei aina tarvitsekaan.

Muuta : Tämä oli muutenkin ensivisiittini KokoTeatteriin. Suklaakakku oli taivaallisen hyvää!

Arabialainen yö saa neljä tähteä ****

Ikuisesti sinun / Lahden Kaupunginteatteri

Ikuisesti sinun / Lahden Kaupunginteatterin Aino-näyttämö

Ensi-ilta 6.11. 2013, kesto noin 1 tunti (ei väliaikaa)

Dramaturgia ja ohjaus Kaisa Leppänen

Lavalla Kaisa Leppänen ja Mikael Saari

Pianisti ja musiikin sovitus/ohjaus Anu Silvasti

Taustaa : Mitä kaikkea ihmismieli käykään läpi surun kohdatessa? Kun puoliso menehtyy yllättäen? Mukana on koko tunteiden kirjo toivosta vihaan, katkeruudesta kaipuuseen. Ja rakkaus. Tietenkin. Esityksessä on mukana mm. Pirkko Saision ja Helena Anhavan tekstejä sekä mm. Jarkko Martikaisen ja Olavi Uusivirran kappaleita. Esityksessä kuullaan myös Kaisa Leppäsen tekstejä ja sanoituksia sekä Mikael Saaren sävellyksiä. "Ikuisesti sinun" esitetään Aino-näyttämöllä Maarit Pyökärin suunnittelemassa Valkoinen-näytelmän lavastuksessa.

Kaisa Leppänen ja Mikael Saari / kuva Miika Riikonen

Plussaa : Miten ihanaa olikaan saapua marraskuisen synkkyyden ja pimeyden keskeltä seesteiseen valoisaan pieneen saliin! Ovella Kaisa Leppänen kätteli ja toivotti tervetulleeksi kaikki katsojat, hieno henkilökohtainen ele. Tuli tunne, että nyt esiintyjät antavat meille katsojille sisältään jotain ainutlaatuista ja haurasta, joka on otettava vastaan kaikki aistit valppaana ja avoimena. Ja voi miten kaunis tämä tarina olikaan! Pieni suuri tarina. Seurasin herkeämättä pieniä eleitä naisen kasvoilla, silmissä loisti suunnaton kaipuu ja kauniit muistot. Pianistin sormet lipuivat koskettimilla omaa tarinaansa kertoen. Miehen ja naisen yhteiset hetket, pienet hienovaraiset kosketukset. Joku vetää puolisoita irti toisistaan, vaikka kuinka lujasti yrittäisi pitää kiinni. Muistot ensitapaamisesta, naurettavat riidat - kaikki tulvahtavat mieleen suruprosessin edetessä. Katsomossa eläydytään ja reagoidaan hyvin voimakkaasti. Yksi pyyhkii silmäkulmiaan jatkuvasti, toinen keinuttaa hiljaa itseään musiikin tahdissa ja tapailee tuttuja sanoja. Ei tarvita massiivisia lavasteita, isoa orkesteria tai suuria väkimassoja lavalle. Pienimuotoisuus on kaunista, tunne on hyvin voimakkaasti läsnä ja se välittyy kyllä jokaiseen sieluun ja sydämeen hienolla tavalla. Mikaelin ja Kaisan äänet soivat kauniisti yhteen, ja tuttujen laulujen sanoituksia kuuntelee ihan eri tavalla kuin aiemmin. Mukana on myös huumoria ja vapauttavaa naurua. On aika ottaa seuraava askel, riisua surupuku päältään ja kulkea taas reippain mielin ja avoimin silmin punaisessa mekossa. Muistoja ei kukaan kuitenkaan ota pois, ja se jos mikä on tärkeää.

Miinusta : Tekstipuolelle olisin ehkä toivonut hiukan lisää materiaalia, jotenkin ripeällä tahdilla pompattiin mopoajoista suoraan yhteiseloon saman katon alle. Tämä ei kuitenkaan liiemmin haitannut, eikä sillä toisaalta olisi ollut tarinan kannalta suurempaa merkitystäkään. Tämä oli hyvä juuri näin.

Muuta : Tuntui siltä, että olin yleisön joukossa ainut, kenellä ei ollut seuralaista mukanaan. Rautatieasemalla myöhemmin junaa odotellessani mieleni valtasi suunnaton yksinäisyyden tunne ja kova ikävä kotiin, jonne oli vielä pitkä matka. Ikävää helpotti se tieto, että siellä joku odottaa minua ja jonka kanssa voi kiukutella kotitöistä ja leivänmurusista pöydällä.

Tämänkaltaisia esityksiä saisi olla enemmänkin! Lahden Kaupunginteatterissa enää kaksi esitystä jäljellä ( 14.11. klo 19 ja 15.11. klo 13), joten kiiruhda jos mielit nähdä ja kokea tämän juuri nyt. Esitys on myös tilattavissa keikalle (yhteydenotot Kaisa Leppänen p. 050-5462755 tai e-mail k.e.leppanen (at) gmail.com)

Ikuisesti sinun ja neljä tähteä ****.

Haastattelussa Anna-Maija Tuokko

Anna-Maija Tuokon tapasin syyskuun lopussa 2013 Ravintola Silvopleessä Helsingissä.

Viialasta kotoisin oleva Anna-Maija on syntynyt 1981 ja horoskooppimerkiltään hän on kalat. ”Helsingissä olen asunut vuodesta 2001, kun pääsin Teakiin niin muutin tänne. Pääsin lukiosta vuonna 2000 ja hain kouluun enkä päässyt. Hakeuduin sitten Paimion Kansanopistoon ja olin siellä muutaman kuukauden. Sitten sain tarjouksen Rauman Kaupunginteatterista Heikki Paavilaiselta, jonka tunsin jo aiemmin. Olin Raumalla Victor/Victoria – musikaalissa mukana, minulla oli yksi soolobiisi ja muuten olin siellä tanssiryhmässä. Raumalla olin sen kevään ja sitten pääsinkin kouluun.”

Mitä harrastat? ”Harrastan pilatesta, pyöräilyä, kävelyä, yleensäkin ulkoilua. Ihan perusjuttuja, ei mitään ihmeellistä. Ruuanlaittoa. Mulle on kauheen tärkeetä sellainen perusarki, ihana arki”, Anna-Maija kertoo.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Pianoa olen soittanut. Aloitin 5-vuotiaana ja soitinkin 10 vuotta pianoa musiikkiopistossa, mutta sitten se vähän jäi kun muut harrastukseni syrjäyttivät sen. Olin lapsena hirveän aktiivinen. You name it, I´ve done it! Harrastin tosi paljon kaikkea, joka ilta oli jotain ja mä olin monessa mukana. Joskus teini-iässä näytteleminen alkoi ottaa isompaa otetta, ja niin jäi pianonsoittokin. Mulla on kyllä piano ja se auttaa minua ammatissani, kun osaan lukea nuotteja. Kyllä mä sen Für Elisen soitin silloin ihan sujuvasti, mutta esimerkiksi en osaa säestää hyvin.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ammatillisessa mielessä? ”Kyllä se on se, että mä osaan jotenkuten laulaa, liikkua ja tanssia, mutta kyllä se näytteleminen on ydinjuttuni urallani, se on mulle sellainen identiteettiasia.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin olla vähän notkeampi, että saisin vaikka jalkani tästä näin ylös suoraan korvan viereen. Kyllä se varmaan aika korkeelle nousisi nytkin, mutta en nyt taida kuitenkaan kokeilla”, nauraa Anna-Maija.

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”Ei ole kyllä lähisuvussa. Mun pikkupikkuserkkuni taitaa kyllä olla näyttelijä. Toinen pikkuveljistäni on kemian tutkija, mutta toinen veljeni on lahjakas kirjoittamaan ja on selkeesti taiteellisempi. Äiti ja isä osaavat kyllä laulaa, mutta kumpikaan ei ole koskaan esiintynyt missään. Isäni on historianopettaja ja osaa kyllä kertoa hyviä tarinoita, ehkä sieltä on tullut mulle myös kiinnostusta alaan sen tarinankerronnan kautta. Äidillä taas on sellaista herkkyyttä ja kiinnostusta taiteisiin.”

Anna-Maija Tuokko / kuva Teatterikärpänen

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mulle se oli ihan selkeä juttu jo nuorena. Kuten jo sanoin, niin mä tein kaikkea ja tykkäsin paljon myös esiintyä lapsena, mulla oli koko ajan joku show päällä kotona. Olen ihan kuuluisa siitä kotokulmillani, että aina oli joku juttu menossa. Välillä mä matkin Hynttyyt yhteen-sarjaa tai mitä tahansa, jos sain inspiraation jostain. Tein omia näytelmiäkin. Muistan kun Viialan Työväennäyttämöllä esitettiin näytelmä ”Juurakon Hulda” ja mä menin katsomaan sitä, olin silloin n.12-vuotias. Olin aivan mykistynyt, mun mielestä se oli aivan huikea. Koko se maailma ja kaikki mikä siihen liittyi oli jotenkin niin ihmeellistä ja upeaa. Sitten työväennäyttämölle perustettiin lastenryhmä ja menin mukaan. Aika pian sitten mulle kävi niin, että ajauduin 14-vuotiaana tv-sarjan koekuvauksiin, jonne osallistuimme harrastajateatteriporukalla ja minut napattiinkin rooliin. Tein sellaista tv-sarjaa kuin ”Elämän suola” 90-luvun puolivälissä 60 jaksoa. Sain siitä aika ison roolin ja ykskaks olin 14-vuotiaana ammattilaisten kanssa tekemässä töitä. Silloin se vahvistui ja muistan, että mulla oli oikein sellainen hetki jolloin tajusin, että mä olen näyttelijä ja aina tulen olemaan. Se ei ollut mikään sellainen, että ”mä haluaisin olla” vaan mä olen!”

Olitko koulussa koulunäytelmissä tms. mukana? ”Ikäluokassani meitä oli hyvä porukka, joka halusi kauheesti tehdä kaikkea. Onneksi ympärillämme oli paljon hyviä aikuisia jotka auttoivat ja tukivat meitä. Oli hyvä musiikinopettaja, hyvä draamaopettaja, hyvä tanssinopettaja. Perustettiin oma tanssiryhmäkin, koska halusimme Hype-musikaalin innoittamana olla vähän niin kuin step-uppilaiset. Pienellä paikkakunnalla ei tanssikouluja ole, joten päätimme perustaa sen itse. Tuo kaikki vaatii kyllä sen, että on ympärillä ihmisiä, jotka kannustaa ja me olimme kyllä siinä suhteessa onnekkaita. Ne näkivät meissä lapsissa ja nuorissa potentiaalia”, kiittelee Anna-Maija.

Mitä teit sitten ennen Paimion ja Teakin aikoja? ”Mä tein koko ajan kaikkea. Mun eka rooli oli siellä Työväennäyttämöllä Fedja-setä, kissa ja koira – näytelmässä lehmä. Heh! Ja Elämän suola-sarjaa tehtiin yli kaksi vuotta. Sitten olin mukana Tampereen Teatterin Virgo-musikaalissakin. Legendaarinen Virgo, moni niistä nuorista on tällä alalla edelleenkin!”

”TeaKiin pääsin siis toisella yrittämällä vuonna 2001 ja valmistuin 2005. Lopputyöni aiheena oli ”Näyttelemisestä nauttiminen”. Tuon kehyksen kautta käsittelin omaa kouluaikaani Teakissa.”

Muut mahdolliset opinnot? ”Mä olen neljänä kesänä apurahan turvin treenannut New Yorkissa tanssimista ja käynyt laulutunneilla. Olen käynyt yksityisillä laulunopettajilla ja Broadway Dance Centerissä, joka on kaikille avoin tanssikoulu. Treenaaminen tukee musikaaliteatterin tekemistä.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Olen kyllä miettinyt sitä. Totta kai on aina olemassa vaihtoehtoja ja varmasti osaisin tehdä jotain muutakin, en tosin tietokoneiden kanssa, mutta vaikea sanoa. Kyllä mä olen tekemiseni kyseenalaistanut monta kertaa ja oikein yrittänyt keksimällä keksiä itselleni toista ammattia ahdingon keskellä, mutta toistaiseksi tuloksetta. En mä näyttelemistä voisi lopettaa. Olen tosi onnellinen, että saan tehdä tätä työtä ammatikseni.”

Miksi olet näyttelijä? ”En mä osaa vastata tuohon! Mä vaan oon! Se on niin vahvasti mun identiteettini. Kai siihen on jotain järjellisiäkin syitä, mutta se on vaan sellainen juttu, jonka mä tiedän. Tätä mun täytyy tehdä!”

Miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Loppujenlopuksi aika vähän, koska mulla oli kauhean realistinen käsitys jo nuorena siitä mitä tää ammatti on. Mulla ei ole koskaan ollut mitään erityisiä odotuksia uralleni, olen vaan halunnut näytellä ja tehdä tätä työtä ja olen ollut iloisesti yllättynyt koulun jälkeen kuinka hienoja töitä olen saanut tehdä! Mä olen enemmän kuin tyytyväinen tähänastiseen uraani. Mulle on annettu mahdollisuuksia ja olen myös tehnyt hirveästi töitä, että tulisin paremmaksi tässä ammatissa. Mulla on rima välillä vähän liian korkealla, olen itselleni vähän liiankin ankara. Esimerkiksi tää Zivago on iso haaste minulle ja oon huomannut, että voisin välillä olla vähän armollisempi itselleni. Vaadin itseltäni paljon, mikä on toisaalta hyvä ja toisaalta huono asia.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Kyllä mä ihailen hirveän monia näyttelijöitä ja työtovereita eri asioista. Varsinaisia idoleita ei ole. Ihailen näyttelijöitä, joilla on monipuolinen ura. Ihailen myös sitä, että on löytänyt jonkun ”oman juttunsa” mitä tekee. Olin viime viikonloppuna katsomassa stand uppia ja tiesin kyllä kuinka hyviä jotkut tyypit siinä on, mutta ihastelin silti kuinka hienon työn lajin pioneerit ovat tehneet tuodessaan lajin Suomeen ja kuinka iso juttu siitä on tullut! Ihailen paljon sellaista tinkimättömyyttä ja asennetta,” Anna-Maija hehkuttaa.

Ja tässä hehkutetaan Silvopleen puuroa :)

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Rauman Kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterissa, kouluaikoina olin Ryhmäteatterissa ja harjoittelun tein Kotkan Kaupunginteatterissa. Valmistuttuani olen ollut Kansallisteatterissa, Komediateatteri Arenassa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Heinolan kesäteatterissa, Kapsäkissä ja KOM-teatterissa.”

Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Tärkeimmät roolini on olleet varmaankin Ruma Elsa Komediateatteri Arenassa, koska se oli mun ensimmäinen iso roolini ja hieno komediarooli nuorelle naiselle, ja se opetti mulle paljon. Rakastin myös sitä Ullan roolia The Producers-musikaalissa. Sitten varmaankin Kukkaistytössä Eliza Doolittle ja Wickedissä Glinda. Tärkeä rooli urallani oli myös Kuilu-näytelmä, joka tehtiin myös Kaupunginteatteriin.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Mä unelmoin Shakespearen ja Tsehovin rooleista, ja haluaisin kyllä joskus tehdä sen Roxyn roolin Chicago-musikaalista.”

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”Kaksi viime vuotta olin HKT:ssä kiinnityksellä, mutta nyt olen jälleen freelancer. Se sopii mulle nyt paremmin, kun saan itse päättää mitä teen ja saan itse vaikuttaa omaan aikatauluuni ja niihin rooleihin joita teen. Sopii mun luonteelleni paremmin. Haluan tehdä mahdollisimman laajasti töitä. Teatteri on selkeästi mun rakkauteni ja siihen olen panostanut paljon, mutta haluan tehdä muutakin.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Parhaimmillaan jokin esitys voi ihan oikeasti puhutella ja liikuttaa niin paljon, että se muuttaa koko elämän suunnan. Olen saanut todella henkilökohtaisia ja koskettavia kirjeitä katsojilta joidenkin esitysten puitteissa, ja ihmiset kertovat elämästään ja siitä kuinka jokin esitys on muuttanut heidän elämäänsä. Eri esitykset näyttäytyvät tietenkin erilaisina ja koskettavat eri tavalla katsojia ja tekijöitä itseäänkin”, filosofoi Anna-Maija.

Miten ”teatterin taika” sinulle parhaiten ilmenee? ”Varmaankin siinä vuorovaikutuksessa yleisön ja kanssanäyttelijöiden kesken. Se syttyy siinä lavalla.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Ihan hirveen monet asiat. Kirjat, elokuvat, musiikki, kuvataide, ihmiset tuolla kaduilla. En mä tietoisesti seuraa ainakaan paljon ihmisten touhuja, mutta tykkään katsella ja ajatella, että millaistakohan elämää ne viettää. Kyllä mä saan sellaiseen kulutettua aikaa helposti.”

Podetko ramppikuumetta? ”Poden! Kerran olen jännittänyt yhden ensi-illan aika pahastikin läpi. Ne on ehkä vähän omaan elämäntilanteeseenkin liittyviä asioita. Mua jännittää yleensä se ensimmäinen yleisö ja ensi-ilta, mutta sen jälkeen en enää pahemmin jännittele. Mutta isoa ja haastavaa roolia tehdessä pieni jännääminen alkaa jo heti aamusta.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita teet ennen esityksiä? ”Ei, yritän välttää kaikkea sellaista, etten laittaisi liikaa painoarvoa sille. Mä olen parhaimmillani silloin kun vaan meen ja teen!” intoilee Anna-Maija.

Kerro joku legendaarinen kommellus! ”On tapahtunut vaikka mitä ja nehän ovat kommelluksia, joita yleisö ei monesti edes huomaa. Mä oon kyllä sellainen, että mut saa tiputettua helposti lavalla, oon tosi huono pitämään pokkaa. Oon kaatunut näyttämöllä lukemattomia kertoja. Kepposia en itse harrasta, enkä niistä oikein tykkää varsinkaan, jos se vaikuttaa esityksen laatuun, koska mielestäni jokaisen esityksen pitää olla ihan yhtä hyvä. Kerran kyllä onnistuivat kunnolla! Toinen puoliaika Wickedissä alkoi silleen, että minä olin ylhäällä sellaisessa Evita-lookissa Tuukan kanssa. Laulan koskettavaa laulua kun olen tajunnut, ettei mun mieheni rakastakaan minua. Osa ensamblesta oli mua vastapäätä etunäyttämöllä. Kohtauksen aikana, näyttämön sivussa Antti Lang alkoi lakaisemaan lattiaa sen Elphaban luudan kanssa ja vaikka käänsin katseeni pois kuulin koko ajan sen suhinan, joka siitä luudasta lähti lattiaa vasten. Se oli niin äärimmäisen koomista ja mua nauratti aivan hirveesti,eikä pokka meinannut pysyä! Seuraavalla kerralla se meni vielä pidemmälle, nyt Antilla oli pelkkä sukka munissaan ja taas se oli siellä lakaisemassa. Mun oli jälkeenpäin käytävä suht´koht vakavahenkinen keskustelu sen kanssa, että tilanne rauhoittuu ja koska mä en muuten pystynyt tekemään sitä kohtausta enää, kun odotin jo valmiiksi naama naurussa mitä se seuraavaksi on keksinyt!” Anna-Maija nauraa.

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Ekaksi tulee mieleen se, että olen saanut tehdä töitä hienojen ja kokeneiden näyttelijöiden kanssa. Olen pyytänyt ja saanut apua ja kullan arvoisia konkreettisia ja teknisiä neuvoja paljon. Hyviä muistoja ja kohtaamisia legendojen kanssa. Teatterissa on kyllä mahtavaa se, että siellä sukupolvet kohtaavat niin hienolla tavalla.”

Käytkö seuraamassa muiden esityksiä? ”Silloin kun ehdin, niin käyn kyllä. Tykkään nähdä erilaisia juttuja. Yritän käydä katsomassa kurssikavereitteni esityksiä ja kollega-ystävieni juttuja. Viimeksi kävin katsomassa West Side Storyn Lahden Kaupunginteatterissa. Se on ystäväni Miika Murasen ohjaama ja miespääroolissa oleva Markku Haussila on myös hyvä ystäväni.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? "Ainoat Oikeat -elokuva tulee joulukuussa ensi-iltaan, teen siinä ensimmäisen leffapääroolini ja helmikuussa tulee uusi Kummeli-elokuva, jossa olen mukana myös. Tammikuun alussa alkaa Ville Myllyrinteen ohjaama komediasarja Neloselta. Lisäksi tulossa on ihana teatterityö, joka on yksi unelmistani, mutta en voi kertoa siitä enempää”, Anna-Maija kertoo hymyillen salaperäisesti.

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Joku nainen mä haluaisin tietenkin olla. Oon dubannut niitä Marvel-sarjakuviin perustuvia naishahmoja, joissa on kunnolla särmää!”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Flirttailisin naisille. En mä tiedä, mut on kasvatettu niin, että mä voin tehdä ihan kaikkea mitä jätkätkin. Ehkä mä hakeutuisin jotenkin sellaisiin miehisiin tilanteisiin ja harrastaisin yleistä äijäilyä. Selkään taputtelua yms. Olisin herrasmiesäijä!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Hyviä kirjoja ja hyvää ruokaa, pastaa esimerkiksi. Ihanat peitteet ja tyynyt, ai jai!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Pastaa ja kirjoja!” (naurua)

Jos voisit matkustaa aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen, minne matkaisit? ”Menisin Antiikin Kreikkaan, haluisin nähdä sen maailman, sitä arkkitehtuurista kukoistusta, historiaa.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen teatterille, harjoittelemme Tuukka Leppäsen kanssa kahdestaan omalla ajalla meidän kohtauksien repliikkejä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas

Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

Mikä sytyttää sinut? - Intohimo

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kapeakatseisuus

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Rakkaani ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Varoitusääni, ambulanssi tai vastaava

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? -vapaaehtoistyötä kehitysavussa, toisten auttamista

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teurastaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin meni!