Mökkinaapurit / LauKes

Mökkinaapurit / Lahden Uusi Kesäteatteri, Messilän Markkinaravintola

Ensi-ilta 11.6. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Outi Keskevaari
Ohjaus Paavo Honkimäki
Kapellimestari Asko Turkia
Lavastus ja tarpeisto Sari Paljakka
Puvustus Riia Lampinen
Valosuunnittelu Mikko Skyttä
Äänisuunnittelu Tommi Raitala

Rooleissa : Joel Mäkinen, Peter Nyberg, Linda Hämäläinen, Anni Kajos ja Maruska Verona

Orkesteri : Sirkku Hilanko, Asko Turkia ja Niklas Hagmark

 On tuntunut vähän siltä, että kesää ei tule ellei Paavo Honkimäki kerro minulle, missä vessat sijaitsevat. Näin on tapahtunut jo monena kesänä peräkkäin milloin Sappeella, milloin Jyväskylässä Teatteri Eurooppa Nelosen jutuissa. Ehdin jo hätääntyä kuultuani, että nyt Paavo on tarttunut ohjaajanpestiin Messilässä ja miten kesäperinteen nyt käy! Onneksi lippukassalle jonottaessani Paavo sattui kulkemaan ohi ja kertoi minulle vessojen sijainnin. Huh huh, kyllä läheltä liippasi tämä!

 Lasse Hiippa (Joel Mäkinen) on saanut nauttia mökkielämän rauhasta ypöyksin pitkään ja hartaasti, seuranaan liuta käkikelloja. Pahaksi onneksi viereiseen mökkiin tupsahtaa hermolomalle serkkupoika ja manageri Kristian Hiippa (Peter Nyberg) äitinsä Hellevin kanssa (Maruska Verona) ja Lassen rauha on mennyttä. Eipä siinä vielä mitään, mutta kun paikalle sipsuttaa lanteet keinuen vielä glamourtanssija-laulajatähtönen Barbi Puttonen (Linda Hämäläinen) ja paniikkihäiriöinen nouseva kyky Nelli Kaneli (Anni Kajos), on soppa valmis.

Barbi ja Nelli 

 Aikaisempina kesinä Messilässä on herkuteltu hääaiheisilla biiseillä ja viisuhiteillä, tänä vuonna saimme nauttia käännöshittien antimista ja niitähän riittää. Käsiohjelmaa selatessani taisin lausua ääneen "Voi ei!" kun silmiini osui parikin sellaista kipaletta, jotka olisin halunnut jo unohtaa. Kaikkia esityksessä mukana olevia kappaleita en ollut suomenkielisinä versioina aiemmin kuullut, mikä oli toisaalta hyvä ja toisaalta huono asia. Nätisti ilmaistuna on todellinen harmi, ettei Tapani Kansa harrasta käännöksiä enemmäkin! 'The Power of Love' eli 'Rakkauden tosi' kun pitää sisällään ehkä legendaarisimman käännöslauseen 'haukka pois, kyyhky tilanteeseen' ja 'Reet Petite' rullaa iloisesti 'Hyppypepun' muodossa. Pelkkiä korniuksia ei kuitenkaan kuultu ja mukana on muutama todella upea käännös, jotka nousivat ihan uusiin sfääreihin taitavien vahvaäänisten laulajien ja sovitusten voimasta.

Lasse Hiippa 

Kristian Hiippa 

 Vähän harmillisesti tänä vuonna aloin kesken katselun pohtia, että onpas kökkö juoni. Ja sitten lähtee taas viulu soimaan ja kuka tahansa näistä laulamaan, ja olen jälleen ihan toisissa aatoksissa. Kylmät väreet kulkevat kehossa ja musiikki täyttää sielun ja koko tilan. On se ihmeellistä. Nyt valitut kappaleet toivat lisämaustetta henkilöiden historiaan ja persoonaan; esimerkkinä tanssitypy Barbin näyttävä pakaralleläimäytys ja 'Olen neitsyt / Like A Virgin'-alkuriffit, ja sitten aivan toinen ääni kellossa kun 'Tanssikeikka / Private Dancer' lähti soimaan.

 Lavastus oli ehtaa kesämökkimatskua : halkopinoa, riippumattoa, tikkataulua ja laiturilla vedettiin kuin catwalkilla ikään. Käkikelloista ehdoton erityismaininta!

 Piru vie, lauluvoimaa ja karismaa tässä porukassa on tänäkin vuonna yllin kyllin ja sitä osasin odottaakin. Jotenkin tuli vain sellainen olo, että kaikki oli ennalta-arvattavissa ja liian tuttua kuvioiltaan. No, samalla hyväksihavaitulla metodilla on esim. Valkeakoskellakin porskutettu monta vuotta... Yllättävä viiksityyppi onneksi tupsahti paikalle (Naapurin Alpon muodossa) ja käkikelloistakin paljastui uusia puolia, mutta noin muuten. "Tunnen jääneeni oven taa...kop kop koputan avatkaa..." Viihdyttävää kyllä, mutta jotain jäi uupumaan siitä että pystyisin kunnolla hehkuttamaan.

 'I Surrender" eli 'Ensi kertaa' jäi korvamadoksi, onneksi tuli muuten Maikkarin Retrohelmissä tämä biisi taannoin Markku Aron tulkitsemana hienona videona, jota ei muistanut edes tehneensä...

Esityskuvat (c) Johannes Wilenius

(näin esityksen kutsuvieraana)

Jäniksen vuosi / KUT, Krapin Kesäteatteri

Jäniksen vuosi / KUT, Krapin Kesäteatteri

Ensi-ilta 3.6. 2016, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus Milko Lehto
Dramatisointi Arto Paasilinnan romaanin pohjalta Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä ja Kristian Smeds
Lavastus ja puvustus Heini Maaranen
Dramaturgiamusiikin sävellys ja äänisuunnittelu Altti Uhlenius

Rooleissa : Juha Veijonen, Elina Varjomäki, Jari Hämäläinen, Johannes Korpijaakko, Anna-Leena Sipilä ja Seppo Halttunen

 Tunnustus heti alkuun : en ole koskaan nähnyt Jäniksen vuosi-elokuvaa, minulla on ainoastaan hajanainen muistikuva Antti Litjasta ja jäneksestä. Paasilinnan kirjoja tuli luettua kovastikin yhdessä vaiheessa, mutta teos ei ole tuttu kirjallisessakaan muodossa. Minulla siis ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, mistä koko juttu kertoo! Olikin siis korkein aika menettää Jäniksen vuosi-neitsyys ja siihen tarjoutui tilaisuus Krapin Kesäteatterin idyllisissä maisemissa. Siellä sitä epämukavissa muovituoleissa jälleen istuttiin, helle ja hyttyset ei piinanneet sentään. Tumput kädessä, pilkkihaalarikin olisi varmasti ollut hyvä asuvaihtoehto. Onneksi itse esitys lämmitti mieltä hienolla tavalla!

Vatanen huilaamassa 

 Vatanen (Juha Veijonen) paahtaa hiki päässä duunissa aamusta iltaan ja mikään ei riitä. Pomo hengittää niskaan ja vaatii kovempia suorituksia, uni-ja mielialalääkkeitä on napsittava kaksin käsin ja vaimo napisee omiaan. Vatanen on kuin marionettinukke, näkymättömät langat ihan muiden käsissä. Kravatti putkella ja salkku kourassa mies painelee pitkin raitteja ja törmää vahingossa Jänikseen (Elina Varjomäki), joka satuttaa takajalkansa. Pitkäkorva on saatava eläinlääkärin tutkittavaksi, ja Kärkkäinen (Seppo Halttunen) osoittautuukin aikamoiseksi tapaukseksi. Reissullaan Vatanen ja Jänis törmäävät sitten monenkirjavaan porukkaan ja sekös kansaa naurattaa. "Kaikki muut ovat täällä hulluja, paitsi minä!" Rohkenen epäillä. Jossain vaiheessa olin jo vähän kyllästynyt siihen, että hassua peruukkia päähän ja murretta pöytään, niin johan naurattaa. No, kovin se tuntui taas meikäläiseen uppoavan ja etenkin Johannes Korpijaakon mehukkaat tyypit toimivat kärpäspaperin tavoin tällä kertaa, eli vetivät Teatterikärpästä kovasti puoleensa. Savoa viäntävän lungin poliisin matkaan olisin lähtenyt heti! Anna-Leena Sipilä peruukki vinossa heilumassa tuoppien kanssa, taisi olla peräti karaoke-emäntänä, huh huh... Seuralaiseeni suurimman vaikutuksen taisi tehdä Jari Hämäläinen useassakin roolissa paljaan yläkroppansa kanssa, minä taas haluan antaa vielä erikoismaininnan Uhraajalle (Seppo Halttunen) ja Vuoden Erikoisin Savukone-maininnan myös. Eipä ole moista viritystä ennen nähtykään.

Jäniksen vuoro laulaa karaokea 

 Vatanen päätyy leppoistamaan hektistä elämäänsä erämaakämppään kera Nietzscheä lukevan Jäniksen. Tekisi muuten itse kullekin hyvää istua elävän tulen ääressä kuksa vaan ei älypuhelin kädessä. Nollaus kestikin sitten hiukan kauemmin kuin oletin, ja loppukäänteissä hieman tipahdin kärryiltäkin. Ajatukseni taisivat olla jo lämpöisessä suihkussa ja teekupposessa, jotka suunnittelin tempaisevani heti kotiin päästyäni.

Korppi kuksa kädessään taustalla 

 En ole myöskään ihan varma, että mikä oli tarinan opetus loppupeleissä. Sekö, että pitäisi kuunnella sisäistä ääntään enemmän eikä mennä muiden pillin mukaan koko ajan? Vai sekö, että miten käy kun ihminen menettää suhteen luontoon ja kaikkeen elolliseen ympärillään, ja keskittyy vain työhön ja kaikenlaisiin teknisiin laitteisiin? Vai sekö, että tärkeät asiat tupsahtavat eteen yllättävissä tilanteissa ja yllättävissä muodoissa, kuten vaikkapa jäniksenä? Mahdollisuuksia tulkintoihin on monia, ja hyvä niin. Itse aamuvuoroon pyöräillessä tapaan matkani varrella pienessa puistossa usein yhden pitkäkorvan, tuskin lie sama koko ajan vai mistäs sen tietää. Mukava olo tulee pupusta aina, ja oikein tietyn mutkan jälkeen otuksen näkemistä osaa aina odottaa.

 Hektisen työpäivän jälkeen minulle pikaleppoistamisen ja päännollauksen tarjoaa aina teatteri, ja siksi minulta onkin ihan turha kysellä, että miksi ramppaan niin usein siellä sun täällä.

 Oli myös mukavaa nähdä Juha Veijonen livenä! Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että aviomieheni muistuttaa hämmästyttävän paljon Matti Onnismaata, mutta ei, kyllä hän muistuttaa vielä enemmän Juha Veijosta. Ja välillä myös Erkki Saarelaa, Bonoa ja Mickey Rourkea ennen plastiikkakirugiaa. Ja itsehän muistutan Ritva Valkaman, hobitin, Gimlin, Arja Korisevan ja kirsikkatomaatin yhdistelmää.

Esityskuvat (c) Sami Lamberg

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos kutsusta Keski-Uudenmaan Teatteri!)

Ylihoitajalla on look kohdillaan... 

Peppi Pitkätossu / Järvenpään Teatteri

Peppi Pitkätossu / Järvenpään Teatteri

Ensi-ilta 8.6. 2016, kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Astrid Lindgrenin tarinoiden pohjalta dramatisoinut  Staffan Götestam
Suomennos Liisa Ryömä
Ohjaus Tuija Töyräs
Musiikki Jan Johansson
Pukusuunnittelu Kirsi Manninen
Lavastus Mikko Rantanen
Äänisuunnittelu Jussi Hongisto

Rooleissa : Vilma Kärkkäinen, Venla Kosonen, Markus Peltola, Aino Larvala, Ritva Moilanen, Päivi Käyhkö-Isomäki, Lassi Videnius, Ilpo Halonen, Anja Veck, Marja Parviala, Liana Raadik-Östring ja Karoliina Isomäki

 Minähän peräänkuulutin uusia mestoja kesäteatterireissuilleni ja heti alkoi tapahtua. Kuulin Huvikummun kutsun ja niin löysin itseni seuraneitoni kanssa Vanhankylän kartanon tiluksilta jonottamassa Peppi Pitkätossun ensi-iltaan. Harmitti, etten älynnyt tällä kertaa laittaa apinakuviollista taskumekkoani päälle (HKT:n Pepissä kirmailin muiden peppimekkoisten kanssa portaissa aika suvereenilla tavalla).

 Ennen esityksen alkua ehdin kateellisena ihastella lavastusta, joka suorastaan kutsui kiipeilemään ja keikkumaan eri tasoihin. Oi niitä lapsuusaikoja, kun meikäläinenkin vielä kiipeili puihin ja parvekkeelta toiselle tuosta noin. Nyt on niin kankeassa kunnossa, että hyvä kun jalka nousee vähän jyrkempään katsomoon!

Peppi Pitkätossu vauhdissa

 Asiaan. Saimme ensin tutustua Herra Tossavaiseen (se hän juuri on nimeltään Aino Larvala), joka oli varsin ilmeikäs ja eläväinen tapaus sekä Heppu Hevoseen (Ritva Moilanen), jonka olemuksesta tuli mieleeni Kansiksen Maaseudun tulevaisuuden ravuri Jarmo Asserdahl. Liekö sukua? Mihin lie pilkut hevoisesta kadonneet...? Siivouspuuhissa ilmeisesti. Sitten paikalle pelmahti varsinainen energiapakkaus itse Peppi (Vilma Kärkkäinen) kera kadehdittavan värikkään mekkonsa. Väkeä alkaa tupata Huvikummulle jatkuvalla syötöllä : ensin Tommi ja Annikka (Markus Peltola ja Venla Kosonen), sitten sössiaalivaristontäti rouva Ryppyliini Ryppynaama Ryöppyvaara (Päivi Käyhkö-Isomäki), sitten pari hölmöä varasta, pari vielä hölmömpää poliisia ja iso kolonna merirosvojakin. Tietysti tehdään täsmäiskut myös sirkukseen, jossa nöyryytetään melkoisen lihaksikasta voimamiestä ja kouluun kiertotaulun pariin (miten muuten 6 ja 6 voi tehdä 12, jos 7 ja 5 tekevät 12 myös? Onko meitä huijattu?), josta opettaja pikku hermolevolle. Tokihan höynäytetään myös rosmoja ja etenkin poliiseja, ja kukkahattutätien hienostelukesteillä käydään hyppimässä pöydillä ja aiheuttamassa muuten vaan pahennusta. Ihanan anarkistista meininkiä, jota on kiva katsella näin katsomosta käsin ja nauraa mukana. Tosielämässä vastaavaa kohellusta en kauaa katsoisi ilman, että silmät pullistuisi minullakin päästä ja höyry nousisi korvista. Saattaisin jopa uhata huostaamisella!

 Lapsikatsojia oli mielettömän paljon katsomossa ja heille koko esitys on melkoista herkkua. Saa kikattaa ja hurrata ja huudella Pepille ja hassuille kohkaajille. Eläväinen meininki oli kyllä yleisön joukossa ja spontaaneita huutoja kuului sieltä täältä, silkkaa ihanaa riemusta nauramista ja "Hyvä Peppi!"-kannustusta. Pieni varoituksen sana lienee paikallaan, sillä itselleni tuli palava halu pomppia kengät jalassa sängyllä ja viritellä liukumäki jostain suoraan sänkyyn, ripustaa tuoli keinuksi, lyödä naama kakun kermavaahdon sekaan ja pistää hösseliksi koko aikuisuus. Sain hillittyä kotona itseni pahimmilta ylilyönneiltä, mutta entä piltit pienoiset, jotka energisestä esityksestä virtaa ja uusia ideoita täynnä kotiutuivat?

Kahvikutsusekoilua 

 Hauskoina yksityiskohtina jäivät mieleeni Herra Tossavaisen riemu lahjasitruunasta (verrattavissa erääseen Alfrediin ja pesusienenhypistelyyn), Kapteeni Pitkätossun flirttaava katse kohti rva Ryöppyvaaraa, poliisien kottikärryt ja jännitys siitä, lähteekö tuulen mukana lavastekukkaset lentoon. Mieleeni syöpyi myös lausahdus, että ensin pitää lähteä, jotta voi palata takaisin. Nerokasta!

 Väliaika oli yllättävän pitkä (30min) ja siinä ajassa olisi ehtinyt tutustua hienoon miljööseen paremminkin ja mennä kuulemma myös hevosajelulle. Me jämähdimme kuitenkin kartanoravintolan sisätiloihin nauttimaan herkuista ja höpöttelemään, miljööntutkailu jäi nyt seuraavaan kertaan.

 Suosittelen kaikille lapsille ja lapsenmielisille, oivallista kesäviihdettä hienolla paikalla! Lisäinfoa tämän linkin kautta.

Esityskuvat (c) Sami Lamberg

(näin esityksen kutsuvieraana, kiitos ensi-iltakutsusta Järvenpään Teatteri!)

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri / Tampereen Komediateatteri

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 10.5. 2016, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Tiina Nopola ja Sinikka Nopola
Ohjaus Rauli Jokelin
Lavastus Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Kaisa Loponen
Valosuunnittelu Janne Pärnänen
Äänisuunnittelu Antti Hyvönen
Maskeeraus-ja kampaussuunnittelu Johanna Vänttinen
Tuotanto Suomen Teatteriopisto

Rooleissa : Arvo Jean-Michael Saarinen, Maria Halinen, Teemu Alanen, Pekka Louhimo, Henry Pöyhiä, Linda Silvonen ja Miia Räikkönen

 Viime vuonna löysin itseni pakahduttavan hellepäivän kunniaksi Ihmemaa Ozista Tampereen Komediateatterin sisätiloista, ja sama meininki näytti jatkuvan edelleen. Paras paikka paeta hellettä ja viettää vapaapäivää on mennä päivänäytökseen pönöttämään kera muutamankin koululuokan, tosin vahtimestari ehti minulta ensin kysymään, että "Tulitko ryhmän kanssa?". Tällä(kin) kertaa olin itse oma ryhmäni ja nappasin eturivin paikan. Ai että oli hienoa, kun joku tenavista keksi että tuoli vinkuu mukavasti kun siinä keikkuu edestakaisin, ja pian kuului iloinen vinkuna sieltä ja täältä. Ei tuntunut missään, hetkeä aiemmin kun olin saanut töistä viestin että äkillisen sairastapauksen vuoksi minua tarvittaisiin siellä aika nopeasti. Noh, ei pidetä kiirettä vaan katsotaan tämä seikkailu ensin... ja vaivihkaa kävin Vapriikin Hurriganes-näyttelyssäkin ennen kuin yllättävä iltavuoro kutsui.

 Risto Räppääjä ei ole minulle mikään kovin tuttu hahmo. Kummityttöni kera olen käynyt kerran elokuvissa katsomassa juurikin tätä Sevillan saituria ja Hämeenlinnan Miniteatterissa parikin juttua. Minähän muuten luulin, että nimensä mukaisesti Risto räppäisi koko ajan ja pettymys olikin suuri. Ihmettelin joskus myös sitä, että miksi Rauha-täti ei räppää, vaikka on sama sukunimi? Eikä Elvikään! Kertokaa viisaammat, jotta saan selvyyden tähän mysteeriin.

Risto ja Nelli (c) Peero Lakanen

 Kaukana Sevillassa entinen oopperatähti, nykyinen saituri Ernesti Ohranen (Pekka Louhimo) luulee olevansa parantumattomasti sairas ja ainoa perijä olisi Risto Räppääjä (Arvo Jean-Michael Saarinen). Ernesti ja hämärähemmomainen hovimestarinsa Arnold Rätvänä (Teemu Alanen) lähtevät sitten Suomeen tsekkaamaan, olisiko Ristosta perijäksi. Kun Rauha (Linda Silvonen) ja Elvi (Miia Räikkönen) kuulevat perintöhommista, alkavat he oitis kouluttaa Ristosta salonkikelpoista ja opettavat oikeita puheenaiheita sekä asu pitää tietysti myös muuttaa edustuskuntoon. Ristoa ei oikein tämä idea nappaa, hän kun mieluiten hengailisi Nelli Nuudelipään (Maria Halinen) kanssa ja haaveksii samalla hienosta rumpusetistä. Sitten on tietysti naapurin Lennart (Henry Pöyhiä), joka on pihkassa Rauhaan ja järkyttyy pahoin, koskapa perijä sukulaisineen muuttaisi tietysti parempaan lukaaliin.

 Kuten arvata saattaa, kohkaukseksihan homma menee ja Riston visiitti Ernestin kartanoon ei suju ihan mutkitta. Luvassa on menoa ja melskettä, vehkeilyä, kummittelua, kommelluksia, vähän räppäystäkin, liekein varustetulla rollaattorilla ajelua by Lennart, salakäytäviä ja mysteerihuoneita. Takuuvarmaa viihdettä siis lapsille ja lapsenmielisille! Nuorempi osasto tuntui innostuvan eniten kaikenlaisesta kohelluksesta ja takaa-ajokohtauksista (toimii aina!) sekä selvästä hölmöilystä, mikäs siinä. Teatterikärpäsen silmää taas viehätti eniten tietysti itse Risto (eli siis Arvo Jean-Michael Saarinen, jonka näin edelliskerran vähän toisenlaisessa menossa Valkeakosken huimassa Greasessa) sekä varsin mainioksi tyypittelijäksi jo aiemminkin huomioitu Pekka Louhimo sekä erityisen luihumainen ja ilmeikäs Teemu Alanen. Lavastus oli myös oikein hieno ja muuntautui moneksi. Meno oli aika jännääkin mielestäni paikoitellen, mutta siitä huolimatta kukaan ei itkenyt katsomossa eikä halunnut lähteä kesken kaiken pois. Höh. Ehkä jännyys oli vain minun päässäni, todelliset Risto Räppääjä-tietäjät eivät näemmä vähästä hätkähdä.

Arnold, Risto ja Ernesti (c) Peero Lakanen

 Esityksen jälkeen oli jollekin luokalle järkätty vielä juttelutilaisuus näyttelijöiden kanssa, siinä vaiheessa minä liukenin paikalta, yllätyin jumalattomasta kaatosateesta ja löysin hetken kuluttua sisäisen Cisseni Vapriikissa.

 Ehdottomasti suosittelen kesäistä retkeä Tampereelle koko perheen voimin! Ensin vähän räppäystä Komediateatterilla ja siitä Vapriikkiin, jossa on paljon mielenkiintoista katsottavaa ihan kaikenikäisille. Tai ensin Vapriikkiin ja sitten Komediateatterille, miten haluatte. Lähekkäin ovat kuitenkin.

 "Elämä ei ole hassumpaa" jäi soimaan päässä!

Haluatko työntekijäksi? / Tuulimylly Teatteri

Haluatko työntekijäksi? / Tuulimylly Teatteri

Ensi-ilta 31.5. 2016 Hämeenlinnan Taidekasarmilla, kesto noin 50min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Antti Kemppainen ja Harri Neuvonen
Ohjaus Antti Kemppainen
Lavastuksen suunnittelu Hannu Räisä
Lavastuksen toteutus Hannu Räisä, Maria Filppula, Leena Kursu, Juha Viitanen, Jordanka Paabut ja Irene Numminen
Äänet ja musiikit Harri Neuvonen
Valot Hannu Räisä

Rooleissa : Harri Neuvonen, Jari Vento, Piio Averto, Hannu Lipponen, Heidi Wiberg ja Markus Lehtinen

 Monellakin herää varmasti kysymys, että mikä ihme on Tuulimylly Teatteri? Minäpä kerron. Tuulimylly Teatteri on hämeenlinnalaisille työttömille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka rahoittajana toimii Hämeenlinnan Kaupunki. Teatterin toiminta alkoi tammikuussa 2015 näytelmä-ja lavastusryhmällä, ja toiminnan lähtökohtana on ollut kehittää teatterin keinoin työttömien ilmaisuvalmiutta ja itseluottamusta sekä tuoda uutta hyödyllistä toimintaa arkeen. Antti Kemppaisen ja Hannu Räisän ohjaamien erilaisten harjoitusten jälkeen toteutui teatterin ensimmäinen näytelmä "Syytetty, Työtön - Tarinoita Absurdistanissa" kesäkuussa 2015. Näytelmästä saatu palaute ja ihan konkreettinen hyötykin yllättivät kaikki positiivisella tavalla, ja toimintaa päätettiin jatkaa myös vuonna 2016. Teatterin tavoitteena on nyt vakiinnuttaa paikkansa niin yhtenä palveluna kuin kuntouttavana toimintanakin Hämeenlinnan alueella.

 'Haluatko työntekijäksi?' on ajankohtainen satiiri työn hakemisesta ja näytelmä sijoittuu tv-studioon. Satunnaisotannalla on kilpailuun valikoitunut kolme työtöntä kisaamaan siitä, kuka pääsee työhaastatteluun asti ja saa sitä kautta himoitun työpaikan ja arvostetumman statuksen noin kansalaisenakin. Kisaajat Asta Elala (Heidi Wiberg), Heikki Tules (Hannu Lipponen) sekä Jussi Pasko (Markus Lehtinen) ovat täysin eri lähtökohdista kisaan päässeet/joutuneet ja välillä tarvitaan oikean ajoituksen lisäksi silkkaa tuuriakin, jos mielii päästä asioimaan esim. TE-toimistossa.

(c) Antti Kemppainen

 Koko esityshän pärähti käyntiin varsin liukaslanteisella juontajalla Harrilla (Harri Neuvonen), jonka sukkelat kommentit menivät osittain minulta vähän ohikin. No, niin ne tuppaa muutenkin menemään joten ei mitään uutta sen suhteen. Yleisö antoi kyllä kiitettävällä tahdilla väliaplodeita, ihan ilman studio-ohjaajaakin. Paikalle vielä kisan vakiovieraat Nalle Wahlroos (Jari Vento) ja Kaarina Hasardi (Piio Averto) sekä itse kilpailijat, ja melkoinen ralli alkoikin. Kisan osioissa mm. ravattiin luukulta toiselle hakemassa rikosrekisteriotetta sekä lomaketta luottotiedoista. Vuoronumerosysteemi TE-toimistossa ei ollut ihan reilu ja koneetkin kaatuilivat, jos ja kun sattui pääsemään odotusaulaa pidemmälle. Joka paikassa vastaan tuntui tulevan Nalle Wahlroos, halusi tai ei.

 Meitä on moneen junaan ja joukossamme on kyllä niitäkin, jotka vieroksuvat työntekoa ja mieluummin nauttivat kaikenlaisista sosiaalietuuksista kattoon syljeskellen. Mutta että työtönkö on heti välittömästi arvoton luuseri, josta ei ole yhtikäs mihinkään ja jota on lupa kohdella ihan miten vain ja juoksuttaa turhaan luukulta toiselle hakemassa paperia jos jonkinlaista, ja kaikki tulee bumerangina takaisin? Ehei, tämä näytelmä osoittaa sen, miten naurettavasta kilpajuoksusta on kyse ja toivonkin, että asioista vastaavat kävisivät näytelmää katsomassa tai ainakin Tuulimylly Teatterin toimintaan tutustumassa. Minulle porukasta muodostui sellainen kuva, että "Hei, me osataan ja pystytään halutessamme ihan mihin vaan eikä meitä niin vaan nujerreta!"

Kahvihetki menossa johtokunnassa (c) Antti Kemppainen

 Yt-uutisia tipahtelee päivittäin, ja irtisanomisilmoitus voi napsahtaa ihan kenen tahansa kouraan varoittamatta. Itse olen ollut saman työnantajan palveluksessa yhteensä 30 vuotta ja niin vain yt-peikko istuu minunkin olkapäälläni tällä hetkellä ja huutelee korvaani kaikenlaista, vaikkei vielä ole syytä edes. Päivä kerrallaan mennään...

 Haluan kyllä nostaa Tuulimylly Teatterille hattua ja todeta, että rohkeita, hienoja ihmisiä olette! Ei muuta kuin eteen päin ja kohti uusia haasteita ja näytelmäproggiksia!