Veriveljet - uusinta / Jussi Selo kertojana

Veriveljet-musikaali tuli nähtyä viime syyskuussa aika tuoreeltaan ja kertojan roolissa oli silloin Sami Hintsanen. Halusin nähdä musikaalin uudelleen niin, että ensi-illasta on kulunut tovi aikaa ja kertojana olisi Jussi Selo. Tämä mahdollisuus tulikin sitten vastaan tammikuun puolivälissä lauantaina...

Tässä vertailun vuoksi edellinen kirjoitukseni musikaalista.

Uusintareissulla istuin huomattavasti aiempaa alempana (neljännellä rivillä) ja tässä pääsinkin mielipuuhaani, eli pienten eleiden, ilmeiden ja katseiden seurantaan. Niitä riitti, kyyneleet äidin silmissä jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleeni...

Oli jotenkin kiintoisampaa seurata musikaalia toistamiseen, kun tiesi tapahtumat etukäteen ja muistikin suhteellisen hyvin. Kokemus oli oudolla tavalla nautinnollisempi !? Pystyi keskittymään vain katsomis-ja kuulemiselämykseen kokonaisvaltaisemmin.

Ensimmäisen kerran juoniaukoistakin osa sai täytettä, kyllähän siinä nyt ihan selkeästi kerrottiin aikuistumisen tuomista haasteista ja miksi toinen veljeksistä muuttui. Kaikkeen en edelleenkään saanut vastausta...

Musiikki jäi paremmin mieleen, monikin kappale soi päässäni silloin tällöin vieläkin. Veljekset olivat mahtavia ennenkin, nyt olivat saaneet vielä rentoutta ja varmuutta lisää esityskertojen myötä. Nautittavaa katsottavaa! Rouva Lyons ( Elina Rintala) oli muuttunut pelottavaksi ja hyytävämmäksi! Keskityin seuraamaan rouva Johstonea enemmän (Rinna Paatso) ja hokasin, että hän se onkin oikeasti pääosassa koko hommassa! Rinna tekee tunteella ja taidolla roolinsa, häntä pitäisi nähdä paaaaaaljon enemmän teatterilavoilla ja vaikka missä!

Jussi Selo / kuva Harri Hinkka, TT

 Entä miten Jussi onnistui Kertojan roolissa? Koska kyseessä ei ole "oikea" näyttelijä, annan hänelle anteeksi sen, että runomittaan lausutut repliikit vaikuttivat hivenen ulkoaluetuilta ja aluksi vähän jopa jännitti hänen puolestaan, että kuinkakohan tuossa käy. Jännitys ja pelko oli kuitenkin turhaa loppupeleissä, sillä Jussi selviytyi roolistaan sangen hyvin ja varsinkin lauluosuuksista. Muistan lukeneeni jostain, että joku luonnehti häntä "Shakespeareksi rock-vetimissä" ja vähän samansuuntainen mielikuva hänen olemuksestaan minullekin nousi. Taisi olla lopulta niin, että rouva Lyons oli ainut joka jossain vaiheessa näki Kertojan ja jännä ajatus nousi mieleen siinä vaiheessa. Miksi juuri hän näki ja sai katsekontaktin Kertojaan?

 Ekalla katsomiskerralla napsahti "vain" neljä tähteä, mutta kyllä tämä nousi uusiin sfääreihin tokalla kerralla ja  sai sen viidennenkin tähden!

Haastattelussa Mikko Virtanen

Mikko Virtasen tapasin syyskuun puolivälissä Hämeenlinnan Verkatehtaan kahvilassa.

 Hampurissa Saksassa 1983 syntynyt Mikko on horoskooppimerkiltään vaaka. Kotikaupunkinaan hän pitää kuitenkin Hämeenlinnaa, jossa hän asui yli 16 vuotta. Tällä hetkellä hän asuu Kokkolassa.

 Mitä harrastat? ”Mä harrastan lenkkeilyä ja käyn punttisalilla, ja nyt mä aloitin Kokkolassa uuden harrastuksen eli nyrkkeilyn. Kolme kertaa toistaiseksi olen käynyt sitä yrittämässä, vielä ei oo nenä kasassa! Viikko sitten olin ekaa kertaa kehässä ja sparraamassa, pari kertaa mua lyötiin kyllä nenäänkin. Sit mä harrastan myös penkkiurheilua, harmittaa että Kokkolassa ei oo SM-liigajoukkuetta kun ei nää Kerhon matseja muuta kuin telkasta.”

 Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mitähän mä nyt sanoisin, mä oon niin tasapaksua kauraa. Mä oon urheiluhieroja toiselta koulutukseltani, eli mä oon kyllä hyvä hieromaan! Ehkä sellaiset jotkut fyysiset jutut on silleen erityistaitoja, olen fyysisesti aika tarkka. Sit mä sanoisin vielä että miekkailu ja jääkiekko, ne mä osaan.”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin olla mielettömän hyvä akrobatiassa! Kouluaikoina sitä tuli tehtyä paljon omallakin ajalla, mutta nyt se on vähän jäänyt. Sitä voisi verestää, se olisi mahtavaa. Voisi tehdä takaperinvoltteja silloin kun huvittaa!” Mikko intoilee.

 Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Kyllä, pikkuveljeni Markus on näyttelijä myös. Päästiin peräkkäisinä vuosina Teakiin. Hän on mukana mm. siinä Pahuus-näytelmässä. On se kyllä hienoa kun velipoika näyttelee Kansiksessa! Vanhemmat sitten harrastaa teatteria, kuuluvat tuohon Eräs-teatteriin (toim.huom. hämeenlinnalainen harrastajateatteri), mutta he ovat aloittaneet vasta meidän poikien jälkeen. Ja toki vaimoni Essi Hellén on näyttelijä myös.”

 Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En osaa. Mä sain Nikkilän Jussilta keväällä ilmaiseksi kitaran sillä ehdolla, että mä opettelen soittamaan sitä. En oo vielä opetellut, toistaiseksi osaan kolme sointua vasta. Sillähän voisi jo punkkia ruveta soittamaan! Jussi, jos luet tämän niin anteeksi! Mä nyrkkeilen nyt niin paljon, etten oo ehtinyt perehtyä siihen kitaraan...”

Mikko Virtanen / kuva Teatterikärpänen

 Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Kesällä 2012 valmistuin Teakista teatteritaiteen maisteriksi. Ennen Teakia opiskelin kaksi vuotta Kokkolassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ammattikorkeassa. Alan opinnot on siinä, mutta olen siis tosiaan opiskellut myös hierojaksi. Teakiin mä pääsin viidennellä yrittämällä. Nätyyn mä yritin kerran, 2006 muistaakseni ja jäin siihen ensimmäiseen vaiheeseen. Tuntui siltä, ettei oo uralle oikeestaan mitään muuta vaihtoehtoa ja siksi jaksoin yrittää uudelleen. Siitä lähtien kun aloitti näyttelemisen, en ole halunnut mitään muuta. Vaikka se tuntuukin vähän romantisoidulta sanoa näin, niin oikeesti se on totta!”

 Milloin kiinnostuit teatterista ? ”Tää on aika moniosainen tarina... Ihan eka sellainen muisto, joka on tehnyt muhun lähtemättömän vaikutuksen on se, kun olimme katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa Robin Hoodia. Taisi Seppo Pääkkönen olla Robin sillon. Se oli joskus 90-luvun alkupuolella, olin silloin jotain 8-9-vuotias. Oltiin katsomassa sitä parvella ja siinä tuli se jousiammuntakohtaus, Seppo menee yleisön taakse ja ampuu sieltä nuolen aivan keskelle taulua. Se oli niiiiiin iso juttu pienelle pojalle, se sai mut ihastumaan teatteriin. Täällä on tullut sitten katsottua kaikki Hämeenlinnan teatterin jutut, etenkin silloin kun oli Risto Korhoset ja Ilari Johanssonit. Paljon kierrettiin myös muualla, äitini on äidinkielenopettaja, se järjestää vieläkin koulun kautta reissuja koululaisryhmille ja mä olin aikoinaan paljonkin niissä reissuissa mukana”, Mikko muistelee.

 ”Vaikka yläasteella pelasin lätkää ja olin sitä mieltä että ”teatteri on homojen hommaa”, niin kuitenkin olin mukana näytelmäkerhoissa ja kaikissa esityksissä silloin. Sit joskus ´99 hengattiin Suonpään Saulin ja Markuksen kanssa tuolla Miniteatterilla ja Myllyniemen Marja tuli sanomaan, että nyt tarvittaisiin mun ikäistä poikaa mukaan yhteen juttuun. Sauli kyl sanoo et sille sanottiin ja se tuli sanoon mulle. Terveisiä Saulille! Tästä on kaikilla varmaan eri muistikuvat et kuka kertoi kellekin, mutta oli totuus mikä tahansa niin mä menin sitten mukaan siihen Ronja Ryövärintyttäreen, joka tehtiin Aulangolla kesällä 2000. Kun menin silloin ekaa kertaa lavalle, niin tiesin heti mitä haluan tehdä! Mä pelasin 11v lätkää ja halusin aina olla jääkiekkoilija, mut sit kun mä tajusin, ettei mulla oo ehkä lahjoja ihan niin mittavaan uraan kuin ikätovereillani Mikko Koivulla ja Tuomo Ruudulla, niin aattelin ettei nyt sitten lätkää ja näytteleminen oli kuitenkin kivempaa. En mä siinä mitään uraa tai rahaa aatellut, se vaan oli kivempaa. Mut ei sillä kyllä rahaa saa, näyttelemisellä nimittäin..”

 Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä? ”Toi on kyllä sellainen kysymys, johon tuntuu ihan mahdottomalta antaa yksiselitteistä vastausta. A) mä oon narsisti ja nautin huomiosta, kaikki näyttelijät on vähän ainakin jollain tasolla. B) ?? en mä tähän muuta keksi. Tähänks tää mun vastaus nyt jäi? ”Ei oo yksiselitteistä vastausta. Olen narsisti.” Ei sentään. Yksi mun kurssikaverini kirjoitti lopputyöhönsä, että näyttämöllä oltu aika on varastettua aikaa. Se ei kuulu hänelle itselleen, vaan se kuuluu jotenkin sille roolihenkilölle. Mä oon tietyllä tavalla samaa mieltä, että siinä on joku viehätys. Se varastettu aika on jotenkin yhteistä aikaa eikä koske pelkästään näyttämöä vaan myös yleisöä. Se on sellainen yhteinen, kollektiivinen kokemus. Se tapahtuu just siinä ja sillä hetkellä ja just niille ihmisille. Siinä on jotain taianomaista. Mä rakastan sitä, että mä voin paneutua johonkin rooliin ja ottaa selvää asioista, joista ei itse tiedä ja jotka ei oo itselle arkipäivää. Niin kuin nyt tossa Teatteri Jurkan Rikoksessa, jossa olin islaminuskoon kääntynyt nuori kundi, joka oli hyvinkin ääri-islamilainen ja oli jäänyt kiinni siitä, että oli yrittänyt räjäyttää Tukholman metron. Oli kivaa ottaa selvää islaminuskosta ja mitä kaikkee siihen kuuluu. Hirveen yleissivistävää! Ja sit yks ehdottomasti suurimmista syistä miksi näyttelen on se, että se on niin lähellä joukkueurheilua. Ite kun oon entinen jääkiekkoilija ja jalkapalloilija, niin ne on kyllä todella samankaltaisia. Mä kirjoitin mun kandidaatin opinnäyteen Teakiin nimellä ”Teatterikaukalo”. Mä rakastan sitä, että X määrä ihmisiä viettää kaksi kuukautta jossain pienessä kopissa ja sitten tehdään jotain sellaista, joka saa ihmiset paikalle. Ne haluaa tulla katsomaan sitä mitä me ollaan tehty. Ensinnäkin se meidän tekijätiimi hitsautuu yhteen joukkueeksi ja sit ihmiset tulee katsomaan ja me luodaan yhdessä sellainen hetki, joka ei oo kenenkään aikaa, vaan se on just siinä! Se on niin äärimmäisen hienoa. Teakin ekan kurssin jälkeen tämän oivaltaminen helpotti mua, se oli tosi rankkaa aikaa kun paljon tehdään itsensä kanssa hommia. Kun tajusi sen, että siellä ollaan porukalla ja yhdessä, niin se helpotti ihan hirveesti sitä opiskelua. Mullekin se valkeni vasta silloin, se ei ollut mitenkään itsestäänselvää sinne mennessä.”

 Jos et olisi näyttelijä, niin millä alalla mahdollisesti olisit ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Mä olisin varmaankin urheiluhieroja, luulen että olisin jossain urheiluseurassa töissä. Silloin kouluaikoina mä olin Tampere Unitedin futisjoukkueessa ja kun muutin Kokkolaan, niin olin Hermeksessä Mestis-porukan hierojana. Muita töitä? Kaupan kassalla mä oon ollut ja sit mä oon ollut puhelinmyynnissä. Pari kesää oon ollut sellaisessa metallifirmassa töissä ja Kaurialan lukiossa mä olin vahtimestarin apulaisena. Oon mä ollut jotain kerhoja vetämässä ja opettanut ala-asteikäisille ilmaisutaitoa, mut ne liippaa niin läheltä tätä alaa että niitä ei lasketa... Sählykerhoa vedin seurakunnalla joskus täällä Hämeenlinnassa. Olin yhdessä päihdekuntoutuspaikassa myös hierojana ja välillä käytiin siellä pelaamassa futista yhdessä ja sellaista.”

 Onko sinulla omia esikuvia? ”Suurin ja kaunein ja joka ei tee koskaan virheitä näyttelijäntyössään on Daniel Day-Lewis, mä en käsitä miten kukaan voi olla niin kova! Onhan mulla sit näitä muitakin eli nuorempi DeNiro, ulkomaisista nykynäyttelijöistä oli Heath Ledger, sit Christian Bale on ehkä sellainen ja Ryan Gosling, joka tekee ihan mielettömän hienoja rooleja vaikka on sellainen kaunis poika. Jaa Suomessa? No mä arvostan monia kyllä tosi paljon, mutta esim. Jani Volanen on äärimmäisen kova. Tommi Eronen. Kari Heiskanen, hän tosin näyttelee nykyään niin vähän.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi parhaat roolityösi? ”Olen näytellyt Hämeenlinnan kesäteatterissa, Ryhmäteatterissa, Teatteri Jurkassa, Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa ja Kokkolan kaupunginteatterissa. Mulla oli onni tehdä kahden hienon ohjaajan kanssa peräkkäin töitä. Ensin Hokkasen Sakarin kanssa tehtiin kouluun Expendables-niminen esitys, se oli ihan mieletön ja yks haastavimmista rooleista mitä oon tehnyt. Se onnistui tosi hyvin. Mä olin periaatteessa omana itsenäni siinä ja pidin 1h 15min esitelmää Rambosta ja siihen liittyvistä jutuista ja esitin Rambo III:n nukketeatterina ja kaikkee. Sit siihen kuului sellainen bodausosio, jossa oli mun kurssikaveri bodaamassa. Heti sitten tän perään tehtiin Maijalan Laurin kanssa Vanhaan Jukoon sellainen esitys kuin ”Muoviukkeli – eli veteraani Johanneksen ilmestys”, se oli kans eri tavalla hieno. Vaikeeta laittaa roolejaan silleen järjestykseen, mutta siinä oli kaks sellaista, joissa oon mielestäni onnistunut parhaiten. Mulla oli kyllä äärimmäisen hieno tilanne kun sain tehdä peräkkäin kaksi aivan timanttista esitystä. Toivottavasti sellaisia putkia tulee vielä lisää!” Mikko hehkuttaa.

 Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Joo ehdottomasti Viettelysten vaunun Stanley ja mahtavaa on se, että mä saan kohta tehdä sen tuonne Kokkolaan. Terveisiä vaan Saulille, joka haluaisi myös tehdä saman roolin! Woyzek on toinen, jonka haluaisin tehdä.”

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No kyllä mä Day-Lewisin kanssa haluaisin tehdä, tosin mä varmaan jäätyisin. Mutta sellainen oikea haave, jonka haluaisin toteuttaa on se, että kyllä mä velipojan kanssa haluaisin päästä näyttelemään. Se on sellainen haave, mikä varmaan joskus toteutuukin. Pari kertaa on jo käynyt niin, että meitä on pyydetty samaan juttuun, mutta sitten ei oo aikataulut natsannu ja se aina vähän harmittaa. Mä haaveilen siitä, että me voitais tehdä se Orvot-niminen näytelmä.”

 Olet mukana myös elokuvassa Miss Farkku – Suomi, miten siihen päädyit? ”Ihan koekuvausten kautta, eli tuotantoyhtiöstä soitettiin mulle ja kävin siellä kuvauksissa ja sit pari viikkoa sen jälkeen tuli soitto. Ohjaaja oli kovasti tykännyt minusta. Me tehtiin sen saman ohjaajan kanssa lisää yhteistyötä, viime keväänä kuvattiin YLE:lle sellainen kuusiosainen tv-sarja kuin ”Elämää suurempaa”. Mulla on siinä ihan kunnon rooli.”

 Mikä on parasta ammatissasi? ”Tupakka, viina ja villit naiset. Ei vaan, mä en polta. Ja mä oon naimisissa. Terveisiä vaimolle! Miks mä muuten lähetän terveisiä kaikille koko ajan? Hahahhahh! Ei! Taas on hirveen vaikeeta sanoa vain yhtä asiaa. Mä rakastan harjoitusprosesseja ja sitä, että siellä on tosiaan se X määrä tyyppejä, jotka yhdessä luo jotain ainutkertaista. Ihmiset tulee katsomaan ja mikä parasta, tykkäävätkin siitä vielä! Toivottavasti tykkäävät! Jotenkin sillai kokonaisvaltaisesti se koko prosessi on parasta. Se on myös tosi palkitsevaa, kun pyydetään tekeen jotain vaikeeta roolia ja harkoissa löytää jonkun fyysisen jutun millä se hahmo alkaa aukeemaan ja löytymään, se on hieno tunne.”

 Entä miinuksia? ”No työajat! Toki plussaa on se, että kun tekee ensin pirullisilla työajoilla 10kk niin sitten 2kk on ihan puhdasta lomaa. Ellei sitten mene kesäteatteriin, mutta se on sitten ihan oma valinta. Kiinnityksellä olevat näyttelijät voi olla menemättä kesäteatteriin, kun on kuitenkin palkallinen loma. Sit tietynlainen paine prosessin aikana on miinusta, jollain tavalla on oltava koko ajan läsnä. Pitää myös hyväksyä se, että ollaan julkisessa ammatissa, me ollaan niin erilaisessa asemassa suhteessa muihin ammatteihin. Me ollaan ns. vapaata riistaa ja näyttelijät on usein se, mihin kohdistuu se iva tai pilkka tai kritiikki, jos juttu ei vaikka onnistu. Aika usein näyttelijät kantaa siitä tietyllä tavalla sen vastuun, koska ne on siellä framilla. Toki myös ohjaaja, mutta ei samalla tavalla.”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Uuden löytäminen ja sellainen yhteisen asian äärellä oleminen. Kun saadaan se teksti käteen ja on eka lukuharjoitus ja ohjaaja puhuu siitä, että miten se haluaa sen tehdä  ja me kaikki ollaan siinä sen uuden ja ihmeellisen äärellä ja kaikki on auki. Se on mielettömän hieno tilanne kyllä. Sit se, kun vaikka löytää siihen hahmoonsa jonkun fyysisen eleen, joka auttaa tuomaan siihen jotain lisää. Ja oman itsensä haastaminen näyttelijäntyössä. Päättää, että mä en tee sitä nyt silleen miten oon aina ennen tehnyt. Ne inspiroi!”

 Podetko esiintymisjännitystä? ”Poden ihan v#*&%n paljon! Anteeksi kiroilu! Mua jännittää, kyllä. Kurssikaverit on mulle nauraneetkin, että miten tuo on mahdollista jännittää noin paljon. Varsinkin siis hetkeä ennen lavalle menoa se on ihan hirvittävän kovaa. Mahassa velloo, pulssi on 200 ja koko ajan pientä liikettä pitää olla. Varmaan koko esityksen vedän läpi pienessä liikkeessä, koko ajan on kato pidettävä kone käynnissä tai se ei lähe enää uudestaan käyntiin, heh! Mä en usko että se jännitys hirveesti näkyy ulospäin, paitsi että mä puhun siitä aina ja koko ajan. En oo kalpea enkä hikoile enkä juokse vessassa, mut sen tuntee sillai muuten. ”

 Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita suoritat ennen esitystä? ”Se aina vaihtelee vähän esityksen mukaan, mulle tulee aina siinä prosessissa joku juttu mukaan. Kyllä mä vedän aina aika sellaiset tiiviit alkulämmöt, jotta hikoilen oikeesti ennen kuin mä menen sinne lavalle. Joskus mä juoksen lenkkiä, joskus punnerran tai teen vatsoja. Sit mä kuuntelen musaa korvanapeilla tai jos työryhmä sallii niin sitten ihan niistä teatterin laitteista. Aika sellaista raskasta, menevää musaa, heavya tai punk-osastoo. Se virittää mut oikeeseen tunnelmaan. Mä kuuntelen sitä myös nukkumaan mennessä, Volbeatia napit korvissa...”

Tuli kiire junalle...

Kerro joku hauska kommellus! ”Mulle on tosi vähän sattunut mitään kun ei tuu heti mieleen... Onko tosiaan niin että oon säästynyt? No Poikain huveissa Hämeenlinnan kesäteatterissa sattui yks...Mulla on hirvittävä ampiaiskammo, kun oon muksuna astunut ampiaispesään , ja siellä Kaupunginpuistossa me laulettiin jotain biisiä ja ampiainen lentää mun suuhun kun mä laulan. Ei siinä sit kuitenkaan käynyt mitään. Voi helvetti, täähän oli muuten ihan sairaan tylsä tarina, kun ei siinä käynyt mitään!! Se vaan lensi pois! Mä oon saanut näköjään elää tylsähkön näyttelijänuran, toki siellä on naurattanut ja muuta, mutta ei mitään sellaista legendaarista.”

 Kerro joku hyvä muisto! ”Se kun ampiainen lensi suuhun eikä sattunut mitään...Ei vaan! Teatterissa se varmaan liittyy siihen Muoviukkelin ensi-iltaan Vanhassa Jukossa. Se oli ihan äärimmäisen haastava rooli ja koko esitys ja miten se ensi-iltayleisö reagoi – tömisteli jaloillaan ja huutaa ja hurraa. Se oli siis mun taiteellinen lopputyöni ja sitä oli katsomassa Ville Virtanen, joka oli mun lopputyöni tarkastaja. Mä en oo koskaan puhunut sen kanssa muuta kuin puhelimessa eikä olla koskaan tavattu tällai kasvotusten. Se joutui lähtemään heti sen esityksen jälkeen, mutta puoli tuntia siitä se lähetti mulle sellaisen ylistävän viestin esityksestä ja mun duunista. Se oli kyllä sellainen hetki joka todella herkisti, kun Ville Virtanen on yks sellainen tyyppi, joka on mun mielestä Suomessa näyttelijöiden Top 3:ssa. Sit kun sellaiselta isolta esikuvalta tulee tuollaista palautetta, niin se on kyllä tosi siistiä.”
 ”Toinen muisto, joka liittyy teatteriin, mutta ei omaan esitykseen, on kun veljeni Markus oli Jyväskylän Kaupunginteatterissa viime vuonna ja niillä oli ensi-ilta ”33 variaatiota”-nimisestä esityksestä ja olin katsomassa sitä. Se oli ihan mielettömän hieno ja kun se esitys päättyi, niin ihmiset nousivat seisomaan ja taputtamaan, ja kun katsoin broidia miten se reagoi siihen, niin kyllä siinä aika varauksettoman ylpeä sai olla.”

 Kerro vähän tulevista rooleistasi! ”Kokkolassa on tulossa ”Suomi uuteen nousuun”-niminen musiikkiteatteriesitys, siihen tulee Joonas Saartamo näyttelemään pääosan ja Olavi Uusivirta tekee musiikin. Sit sen jälkeen tulee Peter Pan, olen siinä Kapteeni Koukku. Nää on nyt seuraavat projektit mulla.”

 Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain? ”No ainakin käsikirjoittaa, jotain on pöytälaatikkoon jo rustattukin. Miksei ohjatakin, muttei vielä. Se aika ei oo ainakaan kymmeneen vuoteen. Käsikirjoitus tulee sitten kun me saadaan se Hokkasen kanssa tehtyä, eli vinkkinä vaan. Terveisiä siis Sakarille!”

 Onko sinulla mottoa? ”Asa sanoo hienosti yhdessä kappaleessa, että ”kirjoita isol seinään, tääl on oltu”. Sen mä kirjoitin Markuksellekin Teakin nelosvaiheen jälkeen. Se on sellainen kuvainnollinen, ”leave your mark”. Eikä mark tarkoita ketään henkilöö tässä siis, heh!”

 Mistä haaveilet ja missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Mä haaveilen lapsista ja koirasta ja vakaasta elämästä ja Jussi-patsaasta ja Kansallisteatterista ja siitä, ettei tarttis olla hirveen pitkää aikaa työttömänä. Aika tämmöisiä perusjuttuja... Kymmenen vuoden päästä? En osaa itteeni mihinkään tiettyyn paikkaan laittaa, mutta mä nään itteni kahden lapsen ja ehkä kahden koiran isänä (en oo niiden koirien biologinen isä kuitenkaan) ja näyttelijänä, joka on saavuttanut sellaisen pisteen, jossa ei oo silleen pulaa töistä, et on kentällä sillai tunnettu että ihmiset haluaa tehdä mun kanssa töitä. Koirista ollaan jo puhuttu vaimon kanssa, isoja koiria niiden pitää olla!”

 Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa itsestäsi? ”No mä olen tuossa ”Suomi uuteen nousuun”-näytelmässä todennäköisesti alasti, mut jos mä en oo niin Joonas ja vaimoni Essi ovat alasti. Että kannattaa tulla katsomaan.”

 Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Teräsmies! Siksi, kun se on ainoo supersankari, jonka alter ego on tavallinen. Kaikkien muiden sankareiden se supersankari on alter ego, mut Teräsmies on oikeasti Teräsmies. Se esittää olevansa Clark Kent. Siksi!”

 Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyl mä varmaan seksiä harrastaisin, olisi kiva tietää miltä se tuntuu kun se ei oo kuitenkaan ihan sama. Sit mä testaisin varmaan, et miten ihmiset reagois johonkin ja että onks se tosiaan niin, et jos nainen vähänkin antaa ymmärtää niin miehet on heti valmista kauraa.”

 Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Mä ottaisin Essin ja paljon salt & vinegar – sipsejä. Eihän sitä ihminen muuta tarvii! Toki kaljaa voisin ottaa myös. En ottaisi pleikkaria, me pelattaisi ihan muita pelejä. Seurapelejä pelattas ja juotas kaljaa, joo!”

 Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella, minne menisit? ”Mä menisin varmaankin kattoon näitä 70-luvulla pelattuja ”Summit series”- matseja, missä Punakone pelasi näitä NHL-joukkueita vastaan. Haluaisin nähdä, miten Punakone jyllää!”

 Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

 Mistä sanasta pidät eniten? - Huupi
 Mistä sanasta pidät vähiten? - Ripulipaska
 Mikä sytyttää sinut? - Kielisuudelma
 Mikä sammuttaa intohimosi? - Pieru
 Suosikkikirosanasi? - Saatananperkele
 Mitä ääntä rakastat? - Hiljaisuutta hetkeä ennen kuin yleisö alkaa lopussa taputtamaan
 Mitä ääntä inhoat? - Kun ohjaaja sanoo puoli tuntia ennen harkkojen loppua, että otetaan vielä kerran alusta
 Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Hävittäjälentäjä
 Missä ammatissa et haluaisi olla? - Baarissa portsarina
 Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No sehän meni mukavasti! Saanko esitellä, tässä on Daniel Day-Lewis!

Vorot & Maalarit / Eräs-teatteri

Kaikki vorot eivät tule varkaisiin & Maalareilla ei ole muistoja / Eräs-teatteri, Hämeenlinna

Ensi-ilta 10.11. 2012, kesto väliaikoineen noin 1h 50min

Käsikirjoitukset Dario Fo

Ohjaus Marja Räikkönen ja Pirjo Valokorpi

Rooleissa (Vorot) : Harri Laine, Ritva Leena Jokinen, Harri Jokinen, Riitta Hietanen, Pia Saarman, Kari Salmenoja ja Sauli Sipponen

Rooleissa (Maalarit) : Pirjo Valokorpi, Tapio Hurri, Kauko Räikkönen, Sauli Sipponen, Hannele Myllyntausta, Anne Parikka, Minna Sipponen ja Unto Parikka

Taustaa : Dario Fo´n kaksi lyhyttä farssia samalla lipulla ja huokeaan hintaan! Hauska idea sinänsä. Taattuun Fo´n tyyliin aikamoinen suhdesoppa keitetään molemmissa näytelmissä, omituisia käänteitä riittää ja asiat menevät entistä enemmän solmuun, mitä enemmän yrittää selittämällä päästä pälkähästä. Kaikki vorot eivät tule varkaisiin- näytelmässä tapahtumat sijoittuvat mukamas tyhjillään olevaan asuntoon, jonne on saapunut ammattivaras putsaamaan asuntoa arvotavaroista. Voron vaimo soittaa miehelleen töihin ja pian saapuu paikalle henkilö jos toinenkin, ensimmäisenä asunnon omistaja-mies rakastajattarensa kanssa. Kohta lukaali onkin täynnä vaimoja ja rakastajia ja kukaan ei tiedä kuka oli kenenkin seurassa.
Toinen näytelmä sijoittuu ilotalon salonkiin. Leskirouva on teettänyt miehestään vahanuken, sillä ei kestä yksinäisyyttä ja ikäväänsä. Paikalle saapuu pari maalaria, jotka onnistuvat sähläämään kaikenlaista ja paljastamaan kunnon yllätyksenkin.

Plussaa : "Voroissa" saatiin kunnon suhdekiemurat aikaan, ja esitys tuntui hykerryttävän yleisöä varsin mukavasti. Ohjauksellisesti näytelmä oli näistä kahdesta onnistuneempi, se kulki junan lailla eteen päin ja tarjosi sopivasti ylläreitä. Lavastus oli toimiva (kaappikello etenkin) ja musiikki vei mukavalla tavalla tapahtumat Italiaan. Anna-vaimo (Pia Saarman) oli justiinamaisen topakka ja lisäpisteitä aviomiehen (Harri Jokinen) upeasta peruukista. "Maalareissa" pidin alun tikapuuhommasta kovasti ja vahanuken käänteistä, kaikki viiksienmaalailut mukaanlukien. Lopussa kaikki olivat yhtä suurta perhettä...

Miinusta : Molemmissa oli vähän takeltelua niin äänitehosteiden (puhelin soi väärään aikaan) kuin repliikkienkin kanssa, "Maalareissa" tuntui olevan jotenkin pysähtyneitä hetkiä enemmän ja vaikutti vähän siltä, ettei hetkellisesti tiedetty/muistettu mitä seuraavaksi piti sanoa tai tehdä.

Muuta : Harvinaista herkkua tämä kuitenkin on, nimittäin saada tavallaan "kaksi kärpästä yhdellä iskulla". Eräs-teatteri on piristävä lisä Hämeenlinnan teatterielämään ja katsomo taitaa olla poikkeuksetta täynnä, ainakin joka kerta väkeä on ollut tungokseksi asti. Ja mikäs siinä, lisähoukuttimena myös aina yhtä makoisat väliaikatarjoilut. Itseleivotut makeat ja suolaiset löytävät aina tiensä parempii suihin, ja kahvilatoiminta ansaitsee kyllä ihan täydet pisteet joka kerta!

Teatterikärpäseltä "Voroille & Maalareille" kolme tähteä *** .

Haastattelussa Kalle Lamberg

Kalle Lambergin tapasin syyskuun alkupuolella aurinkoisella terassilla Helsingissä, ennen Pahuus-näytelmän ennakkoesitystä.

 Paimiossa 1987 syntynyt Kalle on horoskooppimerkiltään vesimies. ”Pidän itseäni kylläkin turkulaisena, sillä ollessani 9-vuotias muutimme Turkuun. Tosin paimiolaiset paikallislehdet pitää mua aina paimiolaisena... Tällä hetkellä asun Helsingissä, mutta Turkuun olisi tarkoitus taas mennä takaisin. Olen kevääseen asti vierailijana siellä Linnateatterissa”, Kalle kertoo.

Mitä harrastat? ”Harrastuksille ei oo ollut tässä nyt kauheesti aikaa, mutta kesällä löysin nyt tuon frisbeegolfin ja sen kanssa tuli touhuttua viime kesänä. Footbagia potkin (tosin huonosti, mutta kiva on yrittää) ja yritän myös laulaa mahdollisimman paljon, se on sellainen mitä haluaisin kehittää.”

 Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”No kilpatanssi on ainakin! Sitä tuli nuorempana jossain vaiheessa kokeiltua ennen kuin teatteri imaisi mut mennessään. Huomaa kyllä, että jonkinlaiset pohjat siitä tanssista on kyllä ainakin jäänyt. Muut sanoo, en itse niinkään, että komedia ja koomiset kyvyt on mulla jokseenkin hyvät.”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Se on näinkin perusjuttu kuin uimataito. Se on nimittäin mulla vähän kyllä jäänyt. Olisi pitänyt olla silloin altaassa kun olin siellä parketilla, heh! Se on sellainen perustaito jonka haluaisin oppia. Sitä aatteli silloin kun pääsi kouluun, että ei sitä nyt tällä alalla varsinkaan tartte uimataitoa, mutta yllättävän monessa jutussa sitä on sitten tarvittu ja pari vaaratilannettakin tullut sen takia...Nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja opetella.”

kuva Teatterikärpänen

 Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Olen suvun musta lammas. Lähimmäs ehkä kulttuuria oli mun isä, joka tosin oli ravintola-alalla, mutta perusti Turkuun sellaisia ravintoloita, jotka tuli kulttuuriväen kantapaikoiksi. Sitten hän oli näissä Vares-kirjoissa ja leffoissa yks niistä hahmoista, jotka on oikeesti olemassa, eli Uuden Apteekin Otto. Hän jaksoi aina nälviäkin mulle siitä, että kumpi tässä on näyttelijä, et hän on sentään ollut elokuvissakin. Mua söi aina niin paljon ne kommentit!”

 Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En ainakaan hyvin, rumpuja yritän soittaa, mutta siinäkin on mun vanhin pikkuveli (16v) niin omaa luokkaansa. Ei oo mitään soitinta tullut sillai ikinä harrastettua, että olisi käynyt jossain soittotunneilla tai jotain. Rumpuja on kiva soittaa, kun niistä saa jotain ääntä aikaiseksi sillai, että se kuulostaakin joltain. Kitaraa mä haluaisin osata soittaa, se olisi hienoa!”

 Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Olen nyt valmistumassa, tämä ”Pahuus” on mun taiteellinen opinnäytetyöni, eli pitäisi alkaa pikkuhiljaa valmistuun, koulustakin ollaan sitä mieltä... Viime keväänä olis pitänyt periaatteessa valmistua, kun tuli viisi vuotta täyteen. Lukion jälkeen mä pääsin suoraan Teakiin, ekalla yrittämällä pääsin sisään. Vuonna 2006 mulla oli jo hakupaperit valmiina, mutta jänistin ja jätin ne muhimaan pöytälaatikkoon. 2007 sitten hain uudestaan. Yks vanhoista ja parhaista ystävistäni, Tilkasen Lauri, pääsi 2006 kouluun ja siitä mulle tuli ehkä semmoinen fiilis, että se onkin mahdollista. Sitä ennen ei ollut ketään tuttuja päässyt sisään”, Kalle muistelee.

 Milloin kiinnostuit teatterista? ”Äidin kautta, hän on meikkaaja-maskeeraaja ja ollessani 6-vuotias hän oli Sauvon kesäteatterissa hommissa. Sinne tehtiin silloin Peer Gynt ja sinne tarvittiin pientä poikaa, ja siihen pääsin mukaan. Siitä se tavallaan sitten lähti. Siitä mä sitten menin Paimio-Sauvon lasten-ja nuortenteatteriryhmään. Sit oli vuosi-pari taukoa ja muutettiin Turkuun. Sieltä sitten löytyi enemmän näitä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Keskiaikaisilla markkinoilla olin näyttelemässä ja sit löytyi toi Turun Nuori Teatteri. Koulunäytelmissä aikoinaan olin myös esiintymässä aina kun oli mahdollista. Sukujuhlissa olen nuorempana ja nyt sitten vielä vanhempanakin esiintynyt jonkun verran, et aina kun tarvitaan jotain ohjelmaa niin ”Kalle esittää jotain!” Koulussa olin luokan pelle, olisi pitänyt keskittyä vähän enemmän niihin muihin, tai en tiiä! Nythän sitä sitten ollaan tällä alalla!”

 Miksi halusit näyttelijäksi? ”Mikähän se silloin aikoinaan oli se syy, sitä mä en tiiä. Silloin se oli varmaan vaan se, että musta se oli hauskaa ja kivaa. Sitä kautta kuitenkin löytyi se oma juttu ja alkoi sitä harrastaa sitten. Vuosien varrella se on tietenkin vähä aina muuttunut se syy, että mikä milloinkin... Teininä se oli julkisuus ja tyttöjä ja kaikkee ja tämmöisiä haastatteluja ja sai olla yleisön edessä. Tällä alalla saa tavallaan tehdä kaikkee ja olla mitä vaan, jotta pysyy tuoreena koko ajan, tai on ainakin tähän asti pysynyt. Tapaa mahtavia ihmisiä ja eri ihmisiä, joilla on kuitenkin samat arvot ja samat kiinnostuksen kohteet.”

 Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Vaihtoehto B olis varmaan ollut toi ravintola-ala, sitä teinkin siinä kun 18 täytin. Se tuli enemmänkin tuolta perheen kautta. Veli ja isä oli ravintola-alalla, ja ite katoin niitä vähän silleen ylöspäin. Jos en olisi tällä alalla, tekisin varmaan pääsääntöisesti ravintola-alan hommia.”

 ”Olen ollut autokuskina ja kuljettanut kaasuputkia, mikä on ollut siis ehkä mielenkiintoisin homma.  Olin just saanut ajokortin ja piti peräkärryn kanssa mahdollisimman pienistä koloista peruutella ja se oli ihan hirveetä ja mä olin ihan rikki aina työpäivän jälkeen!”

Kallea ujostuttaa... 

 Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Ulkomailta ehkä komediataitojensa takia on Jim Carrey ollut aina lähellä mun sydäntäni. (toim.huom. Tässä vaiheessa viereisessä pöydässä soitetaan vapputorvea, vaikka on syyskuu ja sekös naurattaa.) Se on oikee semmonen Amerikan idoli ollut mulle ihan pienestä pitäen. Suomesta mä oikeestaan arvostan ihan kaikkia, jotka on saaneet elätettyä itsensä ja perheensä tän alan avulla ja niitä on paljon. Yksi sellainen nuoremman polven näyttelijä, jonka töistä oon aina tykännyt on Tommi Eronen, joka on myös mun kumminäyttelijäni, eli hän auttaa mua tuolla koulussa. On aivan mahtavaa, että semmoinen on ollut, koska aika paljon on sellaista tähän alaan liittyvää kysyttävää, mitä ei oo uskaltanut tai viittinyt tuolla koulussa kysyä.”

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”En tiiä onko ketään sellaista tiettyä, mutta totta kai se olisi tohon edelliseen vastaukseen liittyen eli Tommin kanssa olisi kyllä hieno tehdä ja näkis samalla, että onko mies puheittensa väärtti...”

 Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ennen tota Pahuutta ja ennen Linnateatterin Kenttä-näytelmää, joka oli tossa kesällä 2011, olin tehnyt aika lailla komediaa pelkästään ja kyllähän se näkyy nyt tässäkin kun sitä Kenttääkin tehtiin, niin aina sinne mentiin komedian kautta, koska se on itselle niin vahva. Sitä ennen toivoin, että saisin tehdä jotain vakavaakin, mutta ei mulla oo mitään semmoista että ”voi kun saisi tehdä Nummisuutarit tai jotain”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Turun Nuoressa Teatterissa näyttelin koko lapsuuteni ja nuoruuteni, sitten Linnateatterissa, Kotkan Kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa ja sitten olen vieraillut Lahdessa Vanhassa Jukossa. Siinähän ne. Tähänastisista hienoin ja opettavaisin on ollut varmaan Naantalin Seitsemän Veljestä, sain olla komedian ammattilaisten kanssa oppipoikana. Siellä otettiin kyllä luulotkin pois heti, etten kyllä mitenkään päässyt helpolla siinä. Tää Pahuus on kyllä kans omassa lajissaan todella hieno ja oon tosi tyytyväinen tähänkin.”

 Mikä on parasta työssäsi? ”Se on tämä monipuolisuus ja se, että pysyy tuoreena ja saa tehdä monia eri juttuja. Rahan takia tätä ei kannata tehdä!”

 Entä miinuspuolia? ”Vähän sama kuin plussapuolellakin, eli se vaihtuvuus ja työkaverit saattaa vaihtua aika nopeeseen tahtiin ja ehkä se, että se vie aika paljon aikaa. Itellä ei oo vielä lapsia, mutta jos olisi niin se tasapainottelu kodin ja työn välillä... Joskus tehdään todella pitkää päivää, et miten ne ihmiset siinä ympärillä jaksaa. Tavallaan nyt jo on huomannut sen, että ei oo nähnyt esim. veljiä tai siskoja pitkään aikaan. Joutuu paljon oleen eri kaupungeissa, olin tuossa Kotkassakin välillä ja niitä ei nähnyt melkein ollenkaan. Tälläkin hetkellä on työtahti niin kova, ettei oo ehtinyt näkeen oikein ketään. Onneksi perhe ymmärtää sen jo, että se on nyt näin. On mulla muutama ystävä, jotka ei oo tällä alalla ja ne ymmärtää sen, että muutaman kuukauden välein joku Kalle soittaa ja haluaa nähdä. Se on mahtavaa, kun niiden kanssa voi puhua sitten taas ihan muista jutuista kuin teatterista!”

 Millaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”Sellaisessa kevyessä komediassa, missä on nopeita leikkauksia ja nopea tempo. Onkohan mulla ADHD?” Kalle naurahtaa.

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Suurin inspiraatio esim. tossa Pahuudessa on työryhmä. Jos se toimii, se ruokkii sitä inspiraatiota kyllä todella paljon. Tämän näki myös esim. siinä Naantalin Seitsemässä veljeksessä, et meillä oli aivan loistava porukka ja siinä oli hyvä olla. Tuli sellainen rauha, että voit vaan olla ja tehdä!”

 Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Jonkun verran. Sellaista perus hikoilua ja muuta, mutta ei mulla mitään sellaista paniikintapaista ole. Mä kirjoitin mun kandin lopputyön pelosta ja esiintymisjännityksestä ja tutkin aihetta tarkemmin. Haastatellessa kollegoja huomasin, että oli aika vaikeeta saada ihmisiä edes puhumaan siitä. Se oli tavallaan vielä tabu, et sitä ei haluu että kukaan saa tietää, et vaikuttaako se jotenkin työnsaantiin ja sellaista. Jätin ne haastikset siitä lopullisesta työstä kuitenkin pois, käytin niitä vaan materiaalina siinä omassa pohdinnassani, en laittanut ees sitaatteja tai mitään. Ensi-ilta-aamuna mua muuten jännittää ihan kauheesti se illan esitys ja sit se laantuu, ja taas just ennenku menee lavalle niin se pikku pelko tulee uudestaan.”

 Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Aina ennen esitystä mä haluan olla todella ajoissa paikalla, parikin tuntia aiemmin ja sit mä odottelen yksin siellä. Tulee eka rauhoittuminen kun pääsee sinne niin kuin itse paikkaan. Sit mä kuuntelen musiikkia napeista ja oon sillei, ettei tartte koko ajan kelata sitä itse juttua päässään. Sit 30min ennen esitystä mä käyn kattomassa, että kaikki tavarat ja rekvisiitat on paikallaan, mitä ei kyl Kansallisteatterissakaan tarttis tehdä, mutta se on Turun Nuoresta Teatterista jäänyt että ”pidätte huolta omista tavaroistanne”. Kansallisessahan on tyyppejä joiden työ on pistää ne tavarat paikoilleen ja niillä on listat ja kaikkee, mut mun on pakko käydä vielä itse tarkistamassa ne. Siitä tulee kans oma rauhansa siihen itse työhön”, Kalle kertoo.

 Onko tullut vastaan mitään sellaisia taikauskoon liittyviä juttuja? ”Ehkä yleisin mihin mä oon törmännyt on se, että teatterissa ei saa viheltää ja mä kyllä viheltelen ihan järkyttävän paljon, koko ajan! Mua on muistutettu siitä kyllä että niin ei saisi tehdä. Se on ehkä niin, että jos joku tietty juttu jää tekemättä tai ei sais rauhassa laittaa kamoja päälle tai jotain, niin se luo siihen esitykseen painetta. Vaikka sä olisit ehtinyt ihan hyvin, mutta oot tehnyt sen 30min tai 45min myöhemmin kuin normaalisti niin apua!”

 Oletko koskaan nähnyt Kansallisteatterin kummitusta? ”Siellähän on useampikin kummitus, ja meillä on tuolla pienen näyttämön sivussa sellainen lista kaikista kummituksista, mitä teatterissa on ja mitä kaikkee ne tekee ja mihin kellonaikaan. Toi on siis niiiiin pelottava talo! Se on niin sokkeloinen ja sit kun se on vanha rakennus, mua ei saisi kyllä jäämään sinne yöksi millään! Vinnarin Jesse, joka on tässä Pahuudessa myös, unohti laukkunsa kerran vahingossa sinne pienen näyttämön sivuun ja siellä oli jo kaikki valot sammutettu. Se sanoi, ettei oo ikinä pelännyt niin paljon kuin silloin, kun joutui menemään sinne yksin ja kännykän valon kanssa etsi sitä laukkuaan. Itse en oo törmännyt kummituksiin vielä. Yksi tarkistaa ovia et ne on varmasti lukossa, yks menee hissillä siellä ilman päätä... Sit on semmosia, että ne on nähty mutta ei tiedetä mikä se niiden juttu on, et mitä ne tekee. Siellähän on myös kaksi asuntoa tavallaan, niin siellä on yks joka viikkaa rooliasuaan. Se on kyllä kauhee se lista, ei halua edes lukee mitä kaikkee siinä on kun mielikuvitus lähtee laukkaamaan heti!” Kalle kertoo vapputorven säestämänä...

 Kerro joku hassu kommellus! ”No viime kesänä tehtiin Turkuun sitä Kenttä-nimistä näytelmää ja meitä oli vaan kaks eli minä ja Holopaisen Johannes, joka on myös tuossa Pahuudessa. Mulla oli meneillään sellainen monologi siinä ja Johannes heittää tikkaa mun takana, ja ykskaks koko yleisö repee nauramaan ihan täysillä! Se mun monologi ei oo mitenkään hauska, vaan vähän semmoinen paasaava ja mä aattelen, että mitä ihmettä ja katson taakseni. Johannes on vetänyt pipon silmille ja nauraa täysillä. Mä yritän jatkaa, mutta siitä ei tuu yhtään mitään kun yleisö nauraa ja kysyn hahmona Johannekselta, että mitä tapahtui. Se oli heittänyt tikan sellaisen pienen vajan katon kautta muurin yli ja siellä takana menee kävelykatu ja tikka oli lentänyt sinne. Me oltiin ihan kauhuissamme, että onko se osunut johonkin. Ei onneks kuulunut mitään. Myöhemmin mentiin ettimään sitä tikkaa eikä edes löydetty sitä, että kai joku mummo on menny siitä ja ihmetelly vaan kun päätä jomottaa...” nauraa Kalle.

 Kerro joku hyvä muisto! ”Tuossa 1,5v sitten pääsin ekaa kertaa elämässäni äidin ja siskon kanssa ulkomaille lomalle, Egyptiin. Kaikilla oli mahdollisuus lähteä reissuun ja saatiin aikataulut sovitettua. Se oli kyllä todella mukavaa!”

 Kerro vähän tulevista rooleistasi! ”Linnateatteriin tulee keväällä 2013 ”Monsteri olohuoneessa”. Viime keväänä musta tuli Turun Nuoren Teatterin taiteellinen johtaja ja siinä on hommaa. Keväällä saatan siirtyä myös ohjaushommiin. Pakko saada ohjata kevyitä juttuja, komediaa, kun mä en oo mikään ohjaaja ja se on ainut laji josta mä tiedänkin jotain.”

Haettiin katu-uskottavaa ilmettä... / kuva Teatterikärpänen

 Onko sinulla jotain mottoa? ”Yks on sellainen, mitä mä aina hoen ja sanon aina jätkille just ennen esitystä ”Ruvetahan riehumahan”. En mä edes tiedä mistä se on tullut ja miksi mä sanon sen...”

 Mistä haaveilet ja missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Haaveilen, että saisin perheen jossain vaiheessa … ihan sellaisia perusjuttuja. Sais töitä tällä alalla ja saisi elätettyä itsensä ja perheensä, se riittäisi mulle. Kymmenen vuoden päästä mulla on lapsia, yksi tai kaksi, olisi oma talo (tai pankilla se siinä vaiheessa olisi vielä). Olisin saanut ehkä tehdä paljon eri hommia ja olisin tyytyväinen jossain esim. kiinnitettynä näyttelijänä. Sovitaan uusi haastis kymmenen vuoden päähän  ja tehdään päivitys. Ja huomataan että mikään ei oo muuttunut!” Kalle nauraa ja nauretaan lisää, kun taas kuuluu vapputorven ääni.

 Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi? ”Et jos mä uimaan opin ja nää hommat ei onnistu, niin sit mä haen kyllä poliisiksi!”

 Osaatko imitoida ketään? ”Meillä on semmoinen Pokkaklubi-niminen juttu, mitä on vedetty ympäri Suomea ja siinä on sellainen imitointitehtävä ja mä oon siinä kyllä varmaan siis, no Mikko Virtanen ja minä, ollaan Suomen huonoimmat imitoijat. Oikeesti jos pitää kuulostaa joltain niin ei kyllä tuu mitään! Sillehän ihmiset kyllä sit nauraa, kun se ei kuulosta keneltäkään tunnetulta henkilöltä.”

 Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Oiiiii, nyt pitää oikein miettiä! Mikä olisi sellainen kaikista siistein, jolla olisi vähiten paineita... Kyl mä luulen että se olisi toi Batman. Se olis helppo. Suurentais vaan niitä varusteita et ne menis mun päälle. Siksi Batman, kun se olis muuten tavallaan normaali mut sillä olisi kuitenkin kaikkia siistejä vempaimia. Sit jos se ei joskus jaksais tehdä yhtään mitään, niin se vaan olis ja antais roistojen melskata pitkin kaupunkia.”

 Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kai sitä pitäisi varmaan itseään tutkiskella ensin vähän siinä, että mikä tässä on meininki. Sit mä tälläytyisin ja lähtisin käymään vähän baarissa ja katotaan miten flaxi käy. Ja sit olis pakko ettii sellainen paikka, missä tuuli puhaltais ylöspäin ja voisi tehdä Marilynit!” Kalle hehkuttaa ja nauraa.

 Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Ottaisin tietokoneen, jossa olisi netti niin voisi pyytää kavereita sinne. Jaa ei olisi nettiyhteyttä? Voi ei. Ottaisin tietokoneen silti ja muutaman tuotantokauden Simpsoneita. Ottaisin paljon hyvää ruokaa ja pakottaisin Hans Välimäen sinne kokkaamaan joutessaan mulle gourmetpizzaa ja muuta. Juomaksi ottaisin cokista ja lonkeroa.”

 Jos saisit tilaisuuden mennä aikakoneella menneisyyteen, minne menisit? ”Menisin siihen päivään kun mä pääsin Teakiin, koska siitä mä en muista kauheesti, se meni ihan sumussa se päivä. Klo 12 sai tietää tulokset ja sen jälkeen oli sellaista haipakkaa... Voisin mä myös mennä katsomaan Vartiovuorenmäeltä Turun paloa, turvallisesta paikasta! Ja oman isän kanssa ekaan Ruisrockiin, se oli siellä ja oli aika häröä meininkiä.. ”

 Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

 Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
 Mistä sanasta pidät vähiten? - Arvostella
 Mikä sytyttää sinut? - Huumorintaju
 Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys
 Mikä on suosikkikirosanasi? - Mummo ei saa lukea tätä eikä muutkaan isovanhemmat! Se on vittusaatana tai vitunvitunvittu...
 Mitä ääntä rakastat? - Sunnuntaiaamuna kahvinkeitin
 Mitä ääntä inhoat? - Herätyskello
 Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Poliisi
 Missä ammatissa et haluaisi olla? - Toimistohommissa neljän seinän sisällä
 Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No tule nyt sitten!

Haastattelussa Antti Kemppainen

Antti Kemppaisen tapasin elokuun puolivälissä Suisto-klubin terassilla Hämeenlinnassa.

 Vantaalta kotoisin oleva Antti on syntynyt 1979 ja on horoskooppimerkiltään härkä. Vuodesta 2005 alkaen hän on asunut Hämeenlinnassa.

 Mitä harrastat? ”Ehkä eniten elokuvien katselua. Vähintään yks leffa menee viikossa, tykkään aika monipuolisesti leffoista yli genrerajojen. Paitsi romanttisia komedioita en katso.  Yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen kiinnostaa. Nyt kun lapset on vielä pieniä, ei ole oikein mihinkään liikuntaharrastukseen tai semmoiseen mahdollisuutta. Käyn mä uimassa ja pelaamassa kiekkoa kerran viikossa. Mä olen tosi innokas penkkiurheilija myös kyllä! Niin ja olinhan mä itseasiassa Sirkuskoulu Arxin aikuispuolella jonkin aikaa, kävin siellä viime syksyllä muutaman kerran vähän lämmittelemässä tätä kroppaa”, Antti kertoo.

 Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”En mä oikein tiedä … ainakin mä osaan remontoida vissiin ihan kivasti! Oon viisi vuotta tehnyt nyt remonttia, joka aina on valmistumassa ensi jouluksi. Ei mulla mun mielestä oo sellaista erityisosaamista. Mitä sä yleensä tarkoitat sillä? Jotain omaan ammattiin liittyvää erikoisosaamista vai ylipäänsä muutakin? Kato mä osaan tehdä tämmöisen sormitaikatempun! (näyttää) Mä osaan kaikkea sillai sopivasti!”

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Kyllä mä haluaisin osata soittaa jotain instrumenttia, mä en oo koskaan jostain syystä mitään soitinta alkanut opettelemaan. Ehkä sen taloprojektin jälkeen voisin alkaa harjoitella, vaikkapa pianoa. Olen nähnyt joskus sellaisia visioita, että jossain esityksessä soittaisin pianolla. Olen kyllä positiivisella tavalla kateellinen kaikille ystävilleni, jotka osaa soittaa, musta se on tosi mahtavaa. Mä en osaa soittaa mitään muuta kuin suutani!”

 Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Mun systeri on pukuompelija, mutta muuten ei harteillani ole mitään suvun taakkaa.”

 Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Olen käynyt pienen yksityisen teatterikoulun Keravalla, kolmivuotinen linja. Koulu oli nimeltään Teatterilaboratorio ESC. Aloitin siellä heti lukion jälkeen, kävin välissä intin ja jatkoin sitä koulua sitten. 2001 loppuvuodesta pääsin sieltä ”vapaaksi”. Sanotaan näin, että se on ollut yksi koulu, mutta ehkä kovin koulu ja tavallaan toinen oppiaste on ollut Teatteri Figuurin pyörittäminen. Se jos mikä opetti todella paljon.”

 ”Rupesin vähän jälkijunassa miettimään, että mitä sitä haluaisi tehdä lukion jälkeen. Tietysti teatteri kiinnosti mua tosi paljon jo silloin, mutten ollut koskaan harrastanut sitä. Mä selasin sitä yleistä hakuopasta ja lähinnä teatterialan juttuja ja huomasin, että ne kaikki hakuajat oli menneet jo umpeen ja olisi pitänyt vielä tehdä jotain ennakkotehtäviä, joista en tajunnut mitään. Sit löyty tuo kolmivuotinen koulu ja hain sinne. Sain kutsun pääsykokeisiin ja sitten pääsin yllätten opiskelemaan vaikka hakijoita oli satoja. Mun ryhmässä oli kymmenen opiskelijaa, mutta siitä kyllä lopetti tosi moni. Se oli aika "turkkalaista" se opetus... tosi kurinalaista ja välillä tosi sekopäistä. Sebastian Kaatrasalo oli joka lähinnä vastasi siitä fyysisen puolen opetuksesta.  Hän oli klassisen balettikoulun kasvatti, tanssija ja näyttelijä, ja siihen kun yhdistetään puolalainen tutkiva psykofyysinen teatterimetodi... Koulun opetusmetodit jakoi oppilaat aika kahtia noin niin kuin konkreettisestikin, osa ei hyväksyny yhtään sitä kurinalaisuutta ja ne lopulta lopetti homman kesken. Aikamoinen mankeli se oli että ne jotka siitä selvisi, ja halus vielä jatkaa teatterissa sen jälkeen, onkin sitten tosi kovia ammattilaisia nykyään. "Seba" kuoli 29-vuotiaana 2000-luvun alkupuolella ja koulun toimintakin alkoi hyytyä vähitellen sitten. Itse kyllä kunnioitin Kaatrasaloa opettajana tosi paljon vaikka jotkut metodit saattoi olla kyseenalaisia ja kokeellisia.”

kuva Teatterikärpänen

 Mikä sai sinut hakeutumaan tälle alalle? ”Jonkinlaista tervettä narsismiahan se on, halua olla esillä ja viihdyttää muita. En mä oikein tiedä mistä se varsinainen kimmoke tuli. Katselin aina kaikki Velipuolikuut ja muut, oikeastaan Pirkka-Pekka Petelius on mun kovin idoli. Kaikki jutut osasin muinoin ulkoa. Aloin matkia niitä hahmoja ja jengi diggaili niistä, se jotenkin ruokki sitä kun se välitön palaute tuli ympäriltä. Lukiossa ei kuitenkaan muistaakseni tehty koskaan mitään isoja näytelmiä, sellaisia missä koko koulu olisi ollut mukana. Mikko Roiha tuli vetään kerran sellaisen ilmaisutaidon kurssin ja se oli mulle itselleni sellainen iso juttu kyllä, huomasin että järjestelmällisesti käydään niitä asioita läpi. Oon saanut jälkikäteen kuulla, että se oli sanonut että mä tulen luultavasti ajautumaan tälle alalle jossain vaiheessa”, Antti muistelee.

 Miksi olet tällä hetkellä näyttelijä? ”Mä tiedän että mä osaan tehdä tätä. Itse näytteleminen on todella mielenkiintoista ja antaa mulle todella paljon. Mä seuraan todella paljon ihmisiä ja mitä maailmalla ja tässä kaupungissa tapahtuu. Mä pystyn tuomaan näyttelijäntyöllisesti teatteriin kaiken sen, mitä mulle noista ajatuksista herää. Aika paljon kirjoitan omia esityksiä ja niihin saan upotettua mielipiteitäni. Se on mulle sellainen oma kanava, millä pystyn vaikuttamaan ja tuomaan ajatuksiani julki.”

 Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Mä tiedän, että mä olisin urheilutoimittaja, koska se oli mun toinen haaveammattini. Oon niin monta kertaa miettinyt, että olis vaan pitänyt valita se homma. Mikäs tuolla olisi ollessa jossain olympialaisissa selostamassa … Mun lapsuuden haaveammatti on ollut myös juoksija, joskus 4-5 – vuotiaana. Onneks musta ei tullu sitä, nykyään mä vihaan juoksemista”, Antti nauraa.

 ”Muita töitä oon tehnyt paljonkin. Postissa olin monta kesää jakamassa postia. Sit mä oon ollut Hartwallilla ja Inexillä varastohommissa. Sit mä olin pitkään Osuuskaupan palveluksessa, ”Osulassa”, sanotaan näin. Monta vuotta olin Hesassa Sokoksella sellaisena takuumiehenä ( huippu kirja muuten se Uspenskin ”Takuumiehet”, haluaisin tehdä sen joskus näyttämölle). Siis oikeesti, ensin olin varastomiehenä ja sit mä sain ikään kuin ylennyksen (tai alennuksen, miten sen nyt ottaa)  ja musta tuli sellainen yleismies siellä. Oltiin hyvä parivaljakko minä ja "Tumppi", käytiin fiksaamassa lamppuja ja hyllyjä ja kaikkee muuta. Oikeestaan se oli aika shaissee. Sit jos ei huvittanu liikkua niin istuttiin kellarissa ja luettiin vanhoja "alan" lehtiä. Se oli just sitä opiskeluaikaa ja olin muuttanut just ekaan omaan kämppään intin jälkeen. Kolmisen vuotta olin Osulassa duunissa enemmän ja vähemmän. Oon mä ollut raksallakin hommissa silloin kun Hämeenlinnaan muutin. Mulla on ollut joskus sellaista, että välillä oon saattanut kyllästyä tohon teatteriin kun ne prosessit on ollu niin voimakkaita, että ne tavallaan hajottaa ja sit on tullu kauhee kyllästyminen koko hommaan. Ei halua kuullakkaan koko sanaa teatteri! Sit haluu välillä tehdä jotain konkreettista, jotain missä ei tarvitse olla vastuussa mistään eikä tarvi opetella mitään. Et sä vaan meet ja joku sanoo sulle, että käy purkamassa toi tai piikkaa tuo. Mä tiedän myös sen, että pystyn maksimissaan olemaan muissa hommissa ehkä kolme kuukautta ja sit alkaa taas eheytyminen ja alkaa tapahtua kehitystä tuolla aivoissa. Ne alkaa raksuttaa, että nyt pitäis päästä tekemään taas jotain taidetta, ei pysty olemaan ilmankaan. Nyt en oo moneen vuoteen tehnyt muuta kuin teatterialan töitä, johtuen tietysti siitä kun toi oma remontti on kestänyt niin pitkään. Se on niin iso homma, että on vienyt oikeestaan kaiken vapaa-ajan.”

 Onko sinulla omia esikuvia? ”No varmaankin se Petelius on sellainen aika kova luu ja sit nää Julmahuvin jätkät kaikki. Arvostan heitä tosi paljon, vaikka en henkilökohtaisesti tunne. Ne on kaikki päässeet tosi monipuolisesti tekemään. Samoin Petelius, sehän on tehnyt paljon vakavempiakin rooleja, mitä ei moni edes tiedä. Kari Hietalahtea mä diggailen kans tosi paljon, siinä on jotain sen tyylissä ja komedialajissa. Kuten huomaat, niin nää on kaikki koomikoita. Ulkomaalaisista ehdoton ykkönen on Buster Keaton, se on niin kova jätkä! Se on fyysisesti ja rytmillisesti varmaan ehkä elokuvahistorian taitavin näyttelijä mun mielestä. Ja Chaplin myös. Jos pystyis oleen yhtä antautunut ja lahjakas ja osaava kuin se, niin se olis siinä. Uskomattomia tyyppejä!”

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Toisaalta olis kiva ottaa joku ihan tosi klassinen elokuvan neitokainen, mutta mitähän mä nyt sanoisin? On tietysti paljon hyviä näyttelijöitä ja vaikeeta ajatella, että niistä pitäisi valita... Tietenkin ihan näistä action-ja leffatähdistä Harrison Ford oli mun ”ulkomaalaiselokuvatähtisuosikki” jo lapsena. Voisin mä olla vaikka  Indiana Jonesin toinen salainen poika ja heiluttelisin ruoskaa. Mä voisin myös soittaa Christopher Nolanille ja mennä vaikka Robinin apuriksi, nyt kun näin sen Batmanin.”

 ”Takuumiehet”-kirjasta minäkin pidän. Jos saisit vapaat kädet tehdä teos näyttämölle, millainen roolitus siihen syntyisi? ”Ehdottomasti ottaisin sinne Mika Juuselan, koska se on My Very Best Friend. Kyl mä ottaisin tuon Räisän Hannunkin, se voisi tehdä ne kaikki nuketushahmot. Sit varmaan Tommi Korpela, Janne Reinikainen, Mika Nuojua ja PPP. Ja Chuck Norrisin mä vielä kanssa kaivaisin jostakin ja oikeestaan myös Steven Seagalin, koska se olis niin siistii nähdä ne näyttämöllä! Ne vois olla niitä rottia, pääpahisrotat! Laittakaas muuten YouTubeen hakusanaksi Steven Seagal ja Mad TV, siis aivan loistavaa Seagal-parodiaa!” , Antti nauraa ja hetken herkuttelemme ajatuksella tästä Takuumiehet-versiosta.

 Onko sinulla itselläsi jotain roolihaavetta? ”Rikos ja rangaistus- näytelmästä Raskolnikov ja sitten tietysti Karamazovin veljeksistäkin joku. Sen haluaisin joskus tehdä, mutta se on niin massiivinen juttu ettei sitä pysty itsekseen tekemään. Joo ja siis Mikael Karvajalassa toi Antti Tykinvalaja! Meillähän oli silloin Juuselan Mikan kanssa alkuperäinen idea, kun Figuuria ei oltu edes perustettu vielä silloin, niin päätettiin että tehdään Mikael Karvajalka kaksistaan. Sit ruvettiin selvittään oikeuksia. Meni kaksi päivää, vastaus saatiin, ja mun fiilikset Waltarin perikuntaa kohtaan vähän niin kuin lopahti. Ei saa tehdä! Laskeskeltiin, että ollaan jotain 70v silloin kun ne oikeudet raukee, et se on varmaan sit se meidän ”grande finale”, mikäli ollaan edes hengissä silloin enää. 15 tuntia tarinankerrontaa ja kaksi vanhaa ukkelia. Jos mulle annettaisi vapaat kädet, niin sen mä haluaisin oikeesti tehdä! Kun mä luin sitä, niin koko ajan samaistuin siihen Anttiin, se on sellainen suoraviivainen niin kuin minäkin. Olis kivaa olla sellainen maailmanmatkaaja-tykinvalaja, joka on jotenkin sellainen isokokoinen ja pelastaa sen toisen aina pulasta. Mika olisi se Mikael ja mä tietysti se Antti. ”

Kerro vähän, miten Teatteri Figuuri sai alkunsa? ”No se lähti silleen, että Mika Juusela, Kari Nenonen ja Marko Ruotsalainen olivat valmistuneet samasta koulusta jo aikaisemmin ja tehneet jotain yhdessä, ja halusivat jatkaa sitä yhteistyötä että ”nyt me perustetaan teatteri”. Kari kävi kattoon mun demon ja sit se soitti ja kysyi, että olisinko kiinnostunut lähtemään porukkaan mukaan.  Ei kun nyt mä muistankin! Se oli 11.9. silloin kun oli ne WTC-jutut ja meillä oli ollut keikka just Helsingissä ja muistan kun Sebastian (ope) tuli sanomaan ennen esitystä ”Hei älkää panikoiko,jos yleisössä on vähän tuommoista maailmanlopun meininkiä. Amerikkaan on just hyökätty!” Me oltiin oltu ihan uutispimennossa eikä tiedetty mistään mitään. ”Vetäkää v*tun hyvä show! Tää on ehkä teidän viimeinen! Heippa!” Esityksen jälkeen oli sovittu, että mennään yhteen ravintolaan ja muistan kun juteltiin siellä Karin ja Mikan kanssa ja telkasta tuli uutisia koko ajan. Siellä kylvettiin se Figuurin alkusiemen, mutta virallisesti se käynnistyi sitten 2002 alkuvuodesta. Me vähän niinku jatkettiin sitä koulun toimintaa, eihän meillä kellään mitään käytännön kokemusta mistään teatterin pyörittämisestä ollut. Me vaan haluttiin tehdä joku juttu. Treenattiin sitä ekaa juttua varmaan jotain kaksi vuotta. "Kuolinkumppanit", se perustui Sören Kierkegaardin, tanskalaisen filosofin, elämään ja sen kirjoittamaan In Vino Veritas - kirjaan. Tehtiin siitä monia eri versioita ennen sitä varsinaista esitystä. Se prosessi oli niin voimakas ja oli aika uuvuttavaa tehdä sitä samaa juttua pari vuotta, harjoitella ilman varsinaista maalia. Me nähtiin päivittäin. Ei kellään mitään palkkatuloja ollut, mäkin lopetin ne Sokoksen hommat ja olin työkkärin tuella. Olihan se aika päätöntä touhua!”

”Sit huomattiin se, että Hesassa alkoi treenipaikat jo oleen aika kalliita. Mä olin se joka pyöritti sitä käytäntöä, ajauduin vaan siihen jotenkin ja olen siis itseoppinut tuottaja. Päätettiin, että muutetaan se teatteri tänne Hämeenlinnaan ja sit alettiin etsiä sitä kesäteatteritilaakin. Ei saatu mitään rahoitusta siihen Aulangon Kesäteatteriin 2007 ja se oli kyllä yks katastrofi! Vuonna 2008 mä paloin ihan loppuun, teatteri oli taloudellisesti kuralla ja en tiedä miten me saatiin ne esitykset vedettyä. Kaikki ne ja perhe ja remontti... ”Siunatun hulluuden” jälkeen näytti hetken taas valoisammalta ja päästiin taloudellisesti plussan puolelle. Sen voimalla jaksoi, muttei kuitenkaan loputtomiin. Sit mä vaan väsyin. Tuli totaalinen stoppi.”

 ”Ruokahissi” on yksi mieleenpainuvimmista esityksistä, mitä olen nähnyt. Kertoisitko siitä hiukan lisää? ”Se on kyllä yks parhaita mun tekemiä esityksiä koskaan! Nenosen Karin upea ohjaus. Se oli sellainen tietynlainen pelastus itselle ja ensimmäinen näytelmä, missä mä tiesin olevani se ihminen siinä tilanteessa. Se oli mulle kyllä todella merkittävä työ. Se oli äärimmäisen tarkkaa, mutta silti se eli koko ajan se esitys. Teatterintekemisessä on se mahtavuus, että vaikka se esitys on muodossaan millintarkka ja äärimmilleen viritetty ja siinä on tekijänäkin varpaillaan, niin silti pystyy olemaan levollisena siellä näyttämöllä. Mä itse pidän just tollasista Pinterin tyylisistä teksteistä, eli ei kerrota ihan kaikkee.”

Mitkä muut ovat olleet omasta mielestäsi merkittäviä roolitöitäsi? ”Kyllä se isoin on ollut se Vihan hedelmät. Sellaista juttua ei tuu varmaan koskaan enää eteen, mä tiedän sen jo nyt. 2,5h monologi ja tollanen mitä ihmiset jaksaa jopa katsoa! Tällä hetkellä tuntuu vaikeelta seuraavaan työhön lähteminen, siis sellaiseen henkilökohtaiseen prosessiin, vaikka mä jo tiedänkin mitä mä tuun tekemään. Tuntuu, että pitäisi mennä jonnekin vähän muualle ja tehdä jotain ihan muiden ihmisten kanssa, että löytäisin jotain uutta. Pelkään hirveesti sitä, että alan toistamaan itseäni ja tulee maneereita  ja muuta.”

”Kirjailija Waltari -näytelmä kirjailijan sisäisestä maailmasta” oli myös tosi merkittävä teos, vuosi taisi olla 2008. Meitä oli kolme näyttelijää, minä, Juusela ja Mikko Moisio kirjoittamassa ja jokainen meistä tutki omalta osaltaan Waltaria ja luki sen kirjoja. Se oli kans mielenkiintoinen prosessi itsessään, se varsinainen treeniaika jäi tosi lyhyeksi, mutta silti siitä tuli tosi timanttinen juttu. Kaikki on käyneet sen pitkän kaaren sieltä alusta ja tähtää siihen valmiiseen esitykseen, mutta kun sulla on paljon materiaalia ja kaikilla on sitä tietoa ja taitoa, niin silloin niiden palasten laittaminen yhteen on tosi helppoa.”

 Kerro vähän tulevista töistäsi! ”Räisän Hannun kanssa tehdään ”Punahilkka ja susi”, Hanhiemon satuaarteista tehdään sellainen kaarijuttu, jossa yhdistetään näitä perinteisiä satuja. Hannu nukettaa ja mä näyttelen. Sitten on se ”Kummallisvaalit” ja vielä Hannun kanssa ”Isoisää lainaamassa”. Henna-Maija Alitalon ja Juha Haanperän kanssa tehdään ”Fritz, Eino ja Fredrika”-näytelmää ja kouluissa mä kierrän sellaisen ”Kuvaaminen kielletty”-jutun kanssa. Se on IdeaTeatterin tuottama ja mun kirjoittama, 3-5 – luokkalaisille tarkoitettu ja käsittelee nettiä ja näitä kaikkia nettikiusaamisia. Sen kanssa kierrän ympäri Suomea, se on sellainen puolen tunnin juttu. Sitten mä koitan päästä tekeen sitä mun uutta juttua, joka käsittelee poliittisia vankeja Suomessa. Sen valmistunee 2013. Kesällä ohjaan IdeaTeatteriin Jokioisille Waltarin "Rakas lurjus"-näytelmän, se tulee toukokuun lopussa ensi-iltaan ja heinäkuun puolivälissä Rantasalmelle Teatteri Fennicaan ohjaan farssin ”, Antti kertoo.

 Mikä on parasta tässä hommassa? ”Ihmiset ja se, että pääsee tutkimaan asioita. Insinöörit tutkii omia juttujaan jossain labrassa ja mä pääsen tutkiin ihmisen mieltä.”

 Entä miinuspuolia? ”No taloudelliset asiat tulee tietysti ensimmäisenä mieleen, ei oo kauheen vakaata. Joskus työajat saattaa olla vähän hankalat. Toisaalta se on myös rikkaus, ettei oo ihan pelkkää 8-16 hommaa. Pyritään kyllä siihen, että normaalisti treenataan 8-16 ajalla.”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Omien sooloesityksien suunnitteluvaiheessa musiikki on todella merkittävässä asemassa. Jotkut biisit luo mun päähän ihan valokuvantarkkoja kuvia tulevan näytelmän jostain kohtauksista. Se on aika kummallista ja tosi voimallista. Sitten tietysti hyvät työkaverit inspiroivat myös.”

 Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Kyllä aina jonkinverran. Riippuu kuinka levollisin mielin esitystä on päässyt harjoittelemaan. Ennen en pystynyt tekemään samaan aikaan montaa esitystä, nykyään jo pystyn siihen. Kai tässä on sitten kehitytty. Se jännitys ilmenee mulla sillai, että kaksi viikkoa ennen enskaria mä olen tosi kireenä ja sit ihan just ennen sitä ensi-iltaa mä olen tosi hermostunut ja ihan sekasin.”

Kerro joku kommellus! ”Väskin seikkailusaarella Naantalissa oliskohan ollut kesä ´99. Näyttelijöinä oli koulusta tuttuja naamoja ja Juuselan Mika oli vastanäyttelijänä tässä kohtauksessa. Oli sellainen tulenpuhalluskohtaus ja Mika esitti merirosvopäällikkö "Kapteeni Paroni Von Kreivi af Prinssiä" ja mä sellaista tyhmempää merirosvoa " Himppua".  Himppu oli kokannu kapteenille liian tulista safkaa, josta seurasi tietysti Kapteenin tulenpuhallus. Himppu reippaana menee sammuttamaan tulen heittämällä ämpärillisen vettä kapteenin päälle. Mä menin vähän liian lähelle ja kolautin Mikaa peltiämpärillä päähän, lujaa, josta sille tuli kauhee vekki otsaan ja verta valui. Hetken mietin mitäs nyt? Sitten laskin sen huivia tuohon otsalle vekin päälle ja jatkettiin esitystä. Ei siihen vissiin tikkejä tarvittu, mutta aikamoinen vekki siihen tuli. Yhden kerran meinasin polttaa Väskin näyttämön kun ihan ekassa kohtauksessa liekki tuotiin näyttämölle näyttämön alta ja siellä oli sellaista säkkikangasta, näköesteenä. Se verho oli syttynyt epähuomiossa tuleen ja yks kaks joku katsomossa sanoi, että ”Hei tuolla palaa!” Äkkiä jauhesammuttimen kanssa sitten sinne...ja jatkettiin esitystä”, Antti muistelee.

Onko sinulle jotain mottoa? ”Julmahuvin tyyliin voisin sanoa, että ”Läpi harmaan kukon”. Tai sitten ”Minen luovuta koskaan.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”No varmaan se Batman, kun se näytti niin hyvältä siinä leffassa.”

 Osaatko imitoida ketään? ”Nuorempana tein Väyrystä ja Lipposta ja Räikköstä, Mika Saloa ja Häkkistä. Semmosta peruskauraa, en mä mitenkään syvällisesti oo koskaan jaksanut niitä opetella.”

 Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Menisin varmaan uimahalliin. Ja lähtisin kaupungille katteleen, että miten pojat viheltelee perään. Vai vihelteliskö ollenkaan?”

 Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Waltarin ja Dostojevskin koko tuotannon. Ja leipäjuustoa. Ja aitoja karjalanpiirakoita!”

 Jos saisit tilaisuuden palata aikakoneella takaisin menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Menisin siihen Yrjö Kallisen junaan, kun se yrittää mennä pysäyttämään sitä saattuetta joka on sisällissodan alkuhetkinä menossa hyökkäämään Ouluun. Etelästä lähetettiin valkoisten delegaatio, Yrjö Kallinen lähtee sitä junaa vastaan. Se oli ihan kuin jostain jännitysnäytelmästä se, luin sen tuota tulevaa juttua varten.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

 Mistä sanasta pidät eniten? - Koti
 Mistä sanasta pidät vähiten? - Broisku
 Mikä sytyttää sinut? - Kaunis nainen
 Mikä sammuttaa intohimosi? - Paha haju
 Suosikkikirosanasi? - Hevonvittu
 Mitä ääntä rakastat? - Lasteni nauru
 Mitä ääntä inhoat? - Lasten valitus ja vinkuminen
 Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Urheilutoimittaja ja selostaja
 Missä ammatissa et haluaisi olla? - Joku vakuutus-tai automyyjä
 Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa! Täällä on näitä sun frendejä eli mene ja ole vapaasti!