Ikitieltä La Manchaan, Riksun kautta Espooseen ja Ruokahissin kyytiin

Minulla alkoi talviloma. Teatterihommelit lähtivät vähän käsistä vaihteeksi. Parin viikon sisälle olen onnistunut varaamaan 11 eri juttua. Bloggaajakollegani Katri Leikola (Paljon melua teatterista -blogi) lanseerasi termin kulttuuriruuhkavuodet, niitähän tässä on vietetty viimeiset vuodet. Jossain vaiheessahan tämä riemu loppuu väistämättä, joten silloin mennään kun on mahdollisuus. Jotta lomallani ehtisin tehdä muutakin kuin istua tietokoneen ääressä juttuja naputtelemassa, teen tähän alkuun poikkeuksen ja kirjoitan samaan juttuun muutamia ajatuksia viidestä eri esityksestä. Näinkin voi blogissa tehdä!

***

 Ikitie oli ensi-illassa 23.1. 2019 Lahden Kaupunginteatterissa Juhani-näyttämöllä (kesto väliaikoineen 2h 45min). Teksti Antti Tuuri, sovitus ja ohjaus Hanna Kirjavainen, lavastus Pekka Korpiniitty, pukusuunnittelu Sari Salmela, valosuunnittelu Jyri Suominen, äänisuunnittelu Sami Järvinen. Rooleissa Jori Halttunen, Saana Hyvärinen, Tomi Enbuska, Mikko Jurkka, Mari Naumala, Marko Nurmi, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Henri Tuominen, Raisa Vattulainen ja Lumikki Väinämö sekä Sakari Bister, Raimo Hauta-aho, Aleksi Liikanen, Inka Mantsinen, Henna Määttänen sekä Jami Hatara, Anna Mäki ja Ilmari Ryymin. Minulla oli suuret odotukset Ikitien suhteen, kirjaa en ole lukenut mutta leffaversio meni tunteisiin syvästi ja taisin odottaa jotain vastaavaa kokemusta teatteriltakin. Toisin kävi. Tämä esitys jätti minut jotenkin täysin kylmäksi, mikään ei juuri koskettanut enkä osannut sanoa juuta enkä jaata esityksen päätyttyä. En osaa edelleenkään sanoa mitään. Huomasin pitkästyväni heti alussa jo. Muutamia kauniita näyttämökuvia esitys tarjosi, mutta se ei ihan riitä. Pitää olla muutakin. Ilmassa pahaenteisesti roikkuva orjantappurakruunumainen aitaushässäkkä oli hieno ja Kullervo (Henri Tuominen) oli ovela hahmo, jonka merkityksen tajusin vasta loppupuolella. Erityisen iloinen olen siitä, että Jori Halttunen pääsi loistamaan isossa roolissa Jussi Ketolana/Jussi Karina, aiemmin kun olen häntä nähnyt vain pikkurooleissa. Liian tuoreessa muistissa oli Lahden huimat Pohjantähdet, tässä haettiin liikekielestä vähän samaa? Tämä näytelmä meni valitettavasti kategoriaan "tulipa nähtyä". (Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Lahti!)

***

Mike ja Zin (c) Tero Ahonen 

 Enskariputkeni jatkui seuraavana päivänä 24.1. Red Nose Companyn Don Quijoten parissa, paikkana Teatteri Avoimet Ovet (kesto väliaikoineen noin 2h 20min). Esitys on myöhemmin nähtävissä myös Kuopion Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Turun Kaupunginteatterissa. Teksti Miguel de Cervantes Saavedra ja työryhmä, ohjaus ja dramaturgia Otso Kautto, valosuunnittelu ja kiertuetekniikka Jere Kolehmainen, musiikki/pukusuunnittelu/lavastussuunnittelu  työryhmä, vaatteet Tauko Design ja naamiot Laura Mäkelä. Näyttämöllä mainiot punanenäklovnit Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen). Don Quijotesta en tiennyt ennestään muuta kuin tuulimyllyt ja Rosinante-hevosen, ja tietysti surkean hahmon ritarin Don Quijoten (Zin) ja Sancho Panzan (Mike). Työryhmä oli tehnyt ikimuistoisen reissun kirjan tapahtumapaikoille ja tätä yhteistä matkaa sitten käydään läpi esityksessäkin kera tutun kerronnan tyylin ja tietysti musisoinnin. Meininki oli jotensakin aiempaa ronskimpaa ja kuten aiemmin, kaikenlaista voi tapahtua kun on seikkailuun lähtenyt. Mikekin kommentoi kesken kaiken, että mahtaa arvovaltaisia ensi-iltavieraita hämmästyttää toisen viuhahdustyyliset katumusharjoitukset, ja yleisö pääsi/joutui osallistumaan tomaattienheittelyynkin. Itselleni kävi ns. perinteisesti ja ennen esitystä tarjottu kuohuviini alkoi loppupuolella väsyttämään kovasti enkä ihan pysynyt skarppina, mutta mukavan tiivistyksen massiivisesta teoksesta tämä tarjosi. En vielä innostunut varaamaan kirjaa kirjastosta... Musiikkina kuultiin mm. Sielun Veljiä ja John Lennonia, espanjankieli soljui kivasti klovnien puheissa välillä ja ovelasti muunnettiin sitruunan avulla musta paita täysin uusiksi. Jotenkin mieleeni jäi yhteinen matka ja toveruus, maailman muuttuminen, tuntemattoman pelko? (Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Red Nose Company!)

***

 Seuraavaksi kävin seitsemättä kertaa katsomassa Riihimäen Teatterin Täti ja minä -herkkua, joka onneksi jatkuu kevätkaudella vielä muutaman näytöksen verran. Täydellinen paketti ja kokemus edelleen, ja jos on vielä näkemättä, kannattaa alkaa aktivoitumaan asian suhteen. Esitys koskettaa, naurattaa, yllättää, saa aivot raksuttelemaan ja bonuksena loistava esimerkki kahdesta erilaisesta tavasta näytellä. Toinen on jatkuvasti äänessä (Kemp/Eero Ojala), toinen on hiljaa (Täti/Katja Peacock). Musiikki ja vaihtuvat vuodenajat liikuttavat meikäläistä kyyneliin asti aina, tällä kertaa tauon jälkeen taas hitusen enemmän ja vielä kun tietää, että kohta tätä(kään) ei enää pysty näkemään... Lisäinfoa esitysajoista tämän linkin kautta.

***

(c) Stefan Bremer

 Esitystalous 3 oli ensi-illassa jo viime syyskuussa Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa (kesto väliaikoineen 2h 45min). Teksti ja ohjaus Juha Jokela, lavastus Teppo Järvinen, äänisuunnittelu Tommi Koskinen, pukusuunnittelu Sari Suominen ja Noora Salmi, valosuunnittelu Heikki Örn, videosuunnittelu Timo Teräväinen, maskeerauksen suunnittelu Mari Vaalasranta, musiikkituotanto ja sävellys Ylermi Rajamaa ja Tommi Koskinen. Näyttämöllä ja äänessä Martti Suosalo, Ylermi Rajamaa, Ria Kataja, Henna Hakkarainen, Tommi Taurula, Raimo Grönberg ja Vera Kiiskinen. Huh, meinasi jäädä näkemättä ja kuulematta koko Radio Stage, kun ei aikataulut osuneet millään kohdalleen, esityksiä ei ole kuin helmikuun alkuun enää. Hymy korvissa tuli oltua koko esityksen ajan, nautinnollista seurattavaa ja erityisherkkua etenkin korville. Espoolainen radiokanava Radio Stage mennä porskuttelee omalla konseptillaan, kunnes paikalle saapuu mediayhtiön edustaja Marika (Vera Kiiskinen) ja ehdottaa uudistumista sekä vaihtelua valta-ja vastuuasemiin. Kutkuttelee mukavasti aivosoluja tämmöinen, ja visuaalinen puoli hiveli silmiä edelleen sarjan aiempien juttujen tapaan. Erityisesti ihastuin MC Myslin (Ylermi Rajamaa) räppäämiseen ja entäs sitten tummaääninen Eero Rimpelä (Raimo Grönberg) levykokoelmineen, tietämyksineen ja penkissähytkymisineen. Ja olihan mukana Tommi Korpelakin, vaikka ei fyysisesti lavalla ollutkaan. Musiikki pisti todellakin vibaa punttiin, ja erityiskiitokset käsiohjelman biisilistasta. "Tämä on Radio Stage, ja sinä olet teatterissa." Täydellistä! (Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Espoo!)

***

 Teatteriputki päättyi Korjaamolle Kulmasaliin, jossa esitettiin Harold Pinterin Ruokahissi. Esitys oli ensi-illassa edellisenä päivänä 25.1. ja esityksen kesto 1h 10min (ei väliaikaa). Ohjaus Helena Ryti, musiikki ja äänimaailma Janne Palosuo, valot/lavastus/puvut työryhmä, näyttämöllä Antti Jaakola (Gus) ja Jani Kallunki (Ben). Ruokahissi on yksi kaikkienaikojen suosikkinäytelmistäni, absurdi, synkähkö, yllätyksellinen ja lavalla kaksi näyttelijää. Kaksi palkkamurhaajaa odottaa käskyä pomolta tyhjäksi luulemassaan talossa. Olen nähnyt siitä aiemmin kaksi versiota ja nyt erityisesti kiinnostuin, sillä toinen näyttelijöistä (Jani Kallunki) on näkövammainen. Tässä taas hyvä esimerkki ennakkoluuloisesta asenteesta, sillä omassa päässäni kuvittelin, että pelokkaamman ja epäluuloisemman palkkamurhaaja Gusin roolissa olisi nimenomaan Kallunki, vaan toisin kävi. Mieshän oli lavalla kuin kotonaan ja liikkui ketterästi kuin pantteri! Niinhän se on, että muut aistit aktivoituvat herkemmiksi ja ainoastaan valkoisen kepin satunnainen käyttö "paljasti" hänen taustansa. No, lisämaustetta toi toki sekin, että Antti Jaakola oli ensi-iltaa ennen satuttanut polvensa ja liikkui keppien kanssa, se ei toki esitystä haitannut. Gus kun on muutenkin vähän kömpelömpi tapaus... Kiintoisa toteutus pienillä keinoilla siivitettynä, loppua jäin miettimään sattuneesta syystä eri tavalla tällä kertaa. Pinteriä haluaisin nähdä paljon enemmän Suomessa! (Näin esityksen vapaalipulla, kiitos!)

***

 Loman alkajaisiksi sellainen putki. Pian jatketaan, luvassa Valkoisten vankina (Espoo), Comeback - räpätessä roiskuu (HKT), Myrsky (Työvis), Parasta elämässä (HKT), Helmi-monologifestarit Helsingissä ja siellä etenkin Eero Ojalan monologi Laiha mies sekä Rakkauskirjeitä (Tampereen Teatteri).