Haastattelussa Heikki "Hopo" Kuusela

Haastattelu on julkaistu aiemmin Vuodatus.net:in puolella olleessa blogissani, josta katosi kaikki kuvat...

 Heikki ”Hopo” Kuuselaa haastattelin aurinkoisena toukokuisena päivänä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa.

Paljasjalkainen hämeenlinnalainen Heikki syntyi 1968 ja on horoskooppimerkiltään ”taiteellinen ja tasapainoinen” kalat. Hopo-lempinimi tarttui mukaan lapsuudessa, kaverit häntä sillä nimellä kutsuivat jo silloin. Harrastuksinaan hänellä on sienestys, valokuvaus, biisienteko, frisbeegolf ja puutyöt. Hopo osaa soittaa auttavasti kitaraa, mutta soittimet kiinnostavat kyllä kovasti noin yleensä. Erityistaidoikseen hän nostaa etenkin nukketeatterin. Lisätaitoja sen sijaan kaivattaisi laulu-ja tanssipuolella.

Näyttelijäksi hän kuulemma ilmoitti halunneensa jo nelivuotiaana saunassa, 15-vuotiaana mennyt sitten teatteriin ja jäänyt sille tielle. Vuosien varrella hän on näytellyt Norwich Puppet Theatressa, Nukketeatteri Vihreässä Omenassa (15 vuotta), Hämeenlinnan kesäteatterissa ja kaupunginteatterissa sekä Teatteri Mukamaksessa Tampereella.

”Olin 1990 Hämeenlinnan kesäteatterissa ja samana vuonna Nukketeatteri Vihreään Omenaan aukesi miesnäyttelijän paikka. Jouko Astor suositteli minua Sirppa Sivori-Aspille, joka tuli katsomaan minua tänne. Pääsin sitten näytelmään,tosin siinä ei ollut vielä nukkeja mukana. Talven teimme sitä näytelmää. Seuraavana kesänä olimme Vermontissa Yhdysvalloissa Eric Bassin luona tekemässä nukketeatteria, ja se reissu todella avasi silmät huomaamaan, millaisia upeita mahdollisuuksia nukketeatterissa onkaan. Se oli hienoa aikaa ja vuosi oli tuolloin 1991”, kertoo Hopo nukketeatteriuransa alkuvaiheista.

90-luvun lopulla Hopo on käynyt Teatterikorkean pitkän kurssin näyttelijäharjoittelijoille ja lisäksi lyhyitä viikonloppukursseja esim. festivaaleilla, joissa joku ohjaaja tai esiintyjä on järjestänyt workshopin tai masterclassin. Pääasiassa hän on kuitenkin kouluttautunut hyvien ohjaajien kautta.Muista opinnoista mainittakoon kokin koulutus,tosin niitä töitä hän ei ole päivääkään tehnyt.Sen sijaan hän on toiminut HML:n kaupungilla tapahtumajärjestäjänä, Imatran Voimalla varastomiehenä ja lihatiskin takanakin on hetki viihdytty. Lyhyitä pestejä.

Jos hän ei olisi tällä alalla,niin bänditouhut isommalla vaihteella kiinnostaisivat kovasti. Hänellä on pitkään ollut musiikkiprojekti ”Hopoppoo”,jonka nimissä hän on tehnyt omia suomenkielisiä biisejä, hovisovittajanaan Spide Kuhlström. Kappaleita on kuultavissa MySpacessa, linkki sivulle tässä.

”Syksyllä ehkä sitten ehtii keskittymään musatouhuihin uudella vaihteella,sillä työt Teatteri Mukamaksessa päättyvät ja jatko on täysin auki. Olen avoimin mielin ja innolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minulla on oma teatteriprojekti ruotsalaisen Anna Leymanin kanssa, olemme perustaneet oman teatterin nimeltään Half Price Theatre. Haaveissani on saada siitä oikea työ, saada kansainvälinen teatteri jossa ohjata ja käsikirjoittaa ym. Suuri unelmani olisi sellainen teatterityö, jota ei ole vielä edes tehty. Että saisi olla tekemässä jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä, josta muovautuisi jonkinlainen merkkipaalu. Uuden löytäminen ja tekeminen, se olisi mun juttuni!”

Mitään varsinaisia rituaaleja hänellä ei ennen esitystä ole ollut, mutta tietysti pitää muistaa venytellä ja hakea lämpöä kroppaan ja puhe-elimiin. Sitten hän käy ”ykkösen” läpi, eli kaiken sen mitä ensimmäisen viiden minuutin aikana tulee tapahtumaan, hetki hetkeltä ja tarkasti. Loput tulee sitten mukana!

Omiksi esikuvikseen Hopo nostaa etenkin Lasse Pöystin. ”Mies on tehnyt hienon mittavan uran ja nyt kun hän on vanhempi ja seestynyt, hänen työskentelyään on äärimmäisen hienoa seurata.Se näyttää niin helpolta.” Myös Seela Sellaa hän ihailee ja näkisi Seelan mielellään unelmiensa vastanäyttelijättärenäkin.

Hyvät työkaverit harjoitustilanteessa inspiroivat kovasti. Parasta työssä on tällä hetkellä kuitenkin se,ettei todellakaan tiedä mitä tuleman pitää ja missä on puolen vuoden kuluttua. Kymmenen vuoden kuluttua hän näkee itsensä jossain lavalla. Hän ei ole katunut ammatinvalintaansa koskaan, päivääkään ei vaihtaisi pois. Palkka on tietysti miinuspuoli, mutta on paljon asioita, jotka menevät rahojen edelle, kuten seuraava tarina osoittaa :

”Vihreässä Omenassa tapahtui kerran sellaista, jonka muistan ikuisesti. Kyseessä oli pienten lasten näytelmä. Yleisöä oli vähän, mutta katsomossa oli isä pienen poikansa kanssa ja esityksessä oli meneillään hauska kohta, jossa oli huumoria niin lapsille kuin aikuisillekin. Isä ja poika nauroivat ja katsoivat toisiaan silmiin. Se oli minulle iso hetki ja silloin tajusin, millaista lastenteatterin pitää olla. Isän ja pojan yhteinen katse, he löysivät toisensa uudella tasolla.”

Ennen haastattelua bongasimme Kaupunginpuistossa vikkelän kärppäemon, joka kantoi poikasiaan uuteen pesään majailemaan. Hopo kaivoi kameran laukustaan,mutta Töttikseksi ristitty otus ei liiemmin jäänyt poseeraamaan. Täydellinen otos siis odottaa vielä!! Muista Hopon kesäsuunnitelmista sen verran, että luvassa on ainakin reissu siskon luo Ruotsiin.

Lisäksi kysyin muutaman extrakysymyksen...

1.Kuka supersankari haluaisit olla?

-Super-Hessu

2.Jos saisit olla päivän naisena, mitä tekisit?

-Menisin uimahalliin koko päiväksi saunomaan ja muuta.

3.Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?

-Sinuhen,tietokoneen ja toimivan nettiyhteyden.

Superhessu näyttää mallia / kuva Teatterikärpänen

Lopuksi terveiset blogin lukijoille :

”Tehkää jotain muutakin kuin lukekaa kaikenlaisia blogeja!!” :)

Tiesittekös,että Hopon vaari on kuuluisa hämeenlinnalainen näyttelijä Aku Peltonen, jonka mukaan Teatterikerhon vuosittain jakama Aku-patsaskin on saanut nimensä?

Haastattelussa Miika Muranen

Ohjaaja-näyttelijä Miika Murasen tapasin Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa heinäkuun puolivälissä.

1983 syntynyt Miika on horoskooppimerkiltään härkä ja kotoisin Tervolasta, joka on pieni kunta Kemin ja Rovaniemen välissä. Tällä hetkellä Miika asuu Tampereella.

Mitä harrastat? ”Käyn kuntosalilla ja erilaisissa jumpissa, luen ja käyn yksinlaulutunneilla. Työni on niin epäsäännöllistä, että harrastaminen on haastavaa. Yksi harrastus on myös se, että katon kaikkia tosi huonoja tv-ohjelmia. Päivät ja illat ko tekee teatteria, kotona pää pittää nollata turhilla tosi-tv – jutuilla tai hömpänpömppäohjelmilla, sitten taas jaksaa! Yks suosikeistani on Matkaoppaat, siinä oli hirveen hyviä tyyppejä!” intoilee Miika.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Voi ko oliskin jotaki! Oon tehnyt aika paljon keikkaa yrityksissä imitoiden Tarja Halosta ja yhessä videoteoksessa myös.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Minusta olis mahtavaa osata soittaa jotaki soitinta! Akrobatiassa olis mukavaa olla myös hyvä, mie oon semmonen tumpelo. Koulussakin opettajat pyöritteli akrobatiatunnilla epätoivosena päitään!” Miika nauraa.

Onko suvussasi muita tämän alan ihmisiä? ”Ei oo ollenkaan, mie olen suvun musta lammas siinä mielessä. Sekä äidin että isän puolelta on kyllä kannustettu tähän. Aluksi osa sukulaisista oli hämmentyneitä, mutta sitten ko valmistuin Teakista ne vasta uskoi, että tämä on oikiasti työtä ja tällä voi elättääkin ittensä!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Olen käynyt Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelman ja valmistunut 2009. Sitä ennen opiskelin vuoden teatteri-ilmaisun ohjaamista ammattikorkeakoulussa Kokkolassa. Erilaisilla kursseilla olen myös pyörinyt. Olen aina haaveillu, että minusta tulis näyttelijä ja hain seitsemän kertaa näyttelijäpuolelle mutten päässyt. Pääsin kokeissa pitkälle mutta en sisälle, ja sitten hain kerran ohjaajapuolelle ja pääsin heti kouluun. Tavallaan kohtalo on johdattanut, tämä ei oo millään lailla ollut minun unelmani tämä ohjaaminen, niin vain kävi.”

”Mie luulen, että en päässy näyttelijäpuolelle, ko mitä useammin sinne hain, sitä enemmän aloin suorittaa pääsykokeita ja rentous ja rohkeus katos. Vois olla, että nyt jos hakisin, mahollisuudet vois olla paremmat. Uskaltaisin olla sopivalla tavalla röyhkeä enkä vertailis ittiäni muihin, mihin sorruin aiemmin.”

”Ohjaajapuolen kokeisiin hain sattumalta. Ohjasin Helsingissä Kellariteatterin yhen jutun ja näyttelijät kannusti hakemaan. Laitoin paperit ja pääsin pääsykokeisiin. Kokeissa en osannut oottaa yhtään mittään enkä edes halunnut sinne erityisesti, ja siksi varmaan olin kauhian rento ja aito siellä kokeissa. Viimeisestä vaiheesta lähin kävelemään pois, ko siellä oli semmonen tehtävä missä raati nöyryytti meitä ja katto, kuinka me siedetään painetta. Minua ärsytti, otin lenkkarini ja lähin kävelemään sieltä, koska se tehtävä oli kummallinen enkä erityisemmin halunnut ohjaajaksi. Sattumalta kaverini Armi Toivanen tuli minua koulunpihalla vastaan ja käski minua mennä takaisin: ”Jos pääset kouluun niin mieti vasta sitten mitä teet!” Mie menin takasin ja tässä ollaan, eli kohtalo oli monessa suhteessa mukana.”, kertoo Miika.

Mitä muita opintoja olet suorittanut? ”Oon ylioppilas ja sit draamapedagogiikan appro on suoritettuna. Vuoden opiskelin ammattikorkeassa ja lopetin, muutin Helsinkiin ja olin ilmaisutaidon opettajana ja koulunkäyntiavustajana ala-ja yläasteella.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Äiti vei minut katsomaan Rovaniemen teatteriin ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?”- esityksen ollessani päiväkoti-ikäinen, en muista tarkkaan ko olin niin pieni mutta siinä oli jotain tosi jännää. Sen sijaan muistan paremmin, ko olin 7-vuotias ja äitin kans mentiin kattomaan Luulosairasta. Äitin mielestä se oli maailman pitkäveteisin esitys, mutta mie ja eläkeläismummot ulvottiin naurusta. Se oli parasta mitä voi olla! Muistan ko väliajalla kysyin äitiltä, että ”Onko tuo noitten työtä, saako ne rahhaa siitä?” ja ko sain myöntävän vastauksen, sanoin että haluan kanssa tehä tuota. Sitten äiti veikin minua teatteriin useasti, kävin myös yksin kattomassa kaikki näytelmät moneen kertaan Rovaniemellä. Lapsena luin paljon näyttelijöiden elämäkertoja ja tiesin mainoksista äänen perusteella, että kuka näyttelijä puhuu. Mummolassa oli vanha tyhjillään oleva kauppa ja siellä esitin omatekosia juttuja sukulaisia piinaten”, Miika muistelee.

Miksi olet ohjaaja? ”Olosuhteiden pakosta kai. Jotenkin se näytteleminen on ollut oma juttu ja rakastan sitä hetkeä ko yleisö on siellä ja itse aistii sen. Mulla oli niin kova hinku päästä näyttelemään ja ko sitä unelmaa ei annettu mulle, se oli mulle hirveen ahdistava ajatus. Olin jäsenenä Kellariteatterissa ja siellä tuli mahollisuus ohjata. Olin kiinnostunut tekemään Minna Canthin Anna-Liisasta sellaisen oman version, jossa olisi tanssia. Sain sen mahdollisuuden ja se oli hirveän kivaa, koska ei ollut mitään tietoa että mitä se ohjaaminen periaatteessa on. Ja sitten hain kouluun ja pääsin. Mulla meni koko eka teatterikouluvuosi siihen, että olin tosi ahistunut ja itkuinen. Puoli vuotta oltiin ensin näyttelijöitten kans samoissa opinnoissa ja se oli mahtavaa, sitten meijät ohjaajat siirrettiin taiteen filosofia ym. kursseille ja kuulin näyttelijöiden lauluimproavan viereisessä luokassa. Aattelin että tämä on niin väärin! Sitten tavallaan pikku hiljaa suostuin siihen, ko opettajat kannustivat ”kun sulla on tuollainen ohjaamisen taito”. Välillä tuli sellainen olo siellä koulussa, ettei kannustettu siihen, että ohjaaja voisi myös näytellä, vaan on oltava vain ja ainoastaan ohjaaja.”

”Jossain vaiheessa tajusin ko hain kesäksi näyttelemään, että nämä ei suljekaan toisiaan pois ja uskon, että ohjaamisessakin on iso apu siitä, että mie oon myös näytellyt. Minun mielestä jokasen ohjaajan pitäis välillä aina käydä siellä lavalla kokemassa, minkälaista siellä on olla ko ohjaaja sanoo vaikkapa ”Oo mulle enemmän niinku tyhjyys!” Ohjaaminen on konkreettista, annetaan näyttelijöille verbejä ja selkeitä suuntia. Se ei voi olla sellaista pelkkää tunnelmaa. Uskon, että tämä on rikastuttanut molempia puolia itsessäni. ”Harmi” sinänsä, että mulla on nyt ihan hirviästi ohjaustöitä ja näyttelijänhommia on vaikeaa ottaa, koska ne jatkuu aina niin pitkässä syklissä. Mutta lyhyesti kysymykseen vastaisin, että nykyään ohjaan ko haluan kertoa tarinoita teatterin keinoilla.”

”Sanon itseäni ohjaajaksi, koska täällä ollaan niin tiukkoja siitä, että kuka on mikäkin titteliltään, mutta kyllä mie omassa päässäni olen ohjaaja-näyttelijä. Ne on molemmat niin vahvoina minussa, vaikkakin parin viime vuoden aikana olen sitä näyttelemistä saanu harjottaa vähemmän, lähinnä oon paikannut sairastuneita näyttelijöitä omissa jutuissani. Haluan pittää siitä näyttelemisestä kiinni ja on se tavallaan kai hyväkin, että oon semmonen ohjaaja, jota voi tarvittaessa pyytää paikkaamaankin.”

Nuori ohjaaja tähyää tulevaisuuteen toiveikkaana ... / kuva Teatterikärpänen

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”Kirjoittaminen on mulle tosi vahva puoli. En kuitenkaan välttämättä olis kirjailija, ko se olis liian yksinäistä. Kun seittemättä kertaa hain sinne näyttelijäpuolelle, päätin, että olkoon viiminen kerta, hävetti hakea joka kevät. Päätin hakia OKL:ään, luokanopettajaopintoihin, koska olin tehnyt niitä opettajanhommia ja tykkäsin kovasti tehdä nuorten kanssa töitä. Luin niihin pääsykokeisiin, muttei tarvinnutkaan mennä sinne ko tuli tuo Teakkiin pääsy. Eläinlääkärin ammatista olen myös haaveillut, mutta siihen mulla ei riitä matikkapää.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Ihailen esimerkiksi Petra Karjalaista, joka on ihan huikea musikaalinäyttelijä, mutta Petrassa on myös mielettömän hieno draamapuoli. Ja ihailen Irina Pulkan läsnäoloa näyttämöllä. Kunnianhimoisia teatterintekijöitä, jotka keskittyy valittamisen ja ahistuksen sijaan työhönsä, ihailen kovasti.”

Jos saisit valita ”unelmien porukan” näyttämölle, keitä ottaisit? ”Petra ja Irina ja Seela Sella ja vielä joku mieskin mukaan, Heikki Nousiainen. Hyvin karismaattisia kaikki!”

Miten tämä Hämeenlinnan kesäteatterin työryhmä muodostui ja oletteko ideoineet kaiken yhdessä? ”Tuukka soitti mulle ennen joulua, että mitä teen kesällä. Vastasin, että pidän ehottomasti lomaa enkä todellakaan tee mittään kesäteatteria. Tuukka siihen, että ”Ai jaa, meillä olis kesäteatteria Teatteri Siperian kanssa” ja minua alkoki kiinnostaa, sillä Siperia on tosi mielenkiintoinen ryhmä. Ne oli päättäny jo tämän tekstin etukäteen. Kysyin sitten, että keitä on näyttelemässä ja Tuukka kerto, että ”Minä ja Mikko Nousiainen” ja mie jo aattelin, että nyt on kaks niin hyvää näyttelijää jo mukana. Harvoin tulee niin kiinnostava juttu, että lomansa siihen uhraa, mutta nyt tuli semmonen. Mietittiin kolmistaan, että kuka vois olla se kolmas tyyppi ja aika nopiasti tuli Teemu kuvioihin. Sitten oliki aika mahtava jengi kasassa! Se alkuperäisteos on kolmen amerikkalaisen käsikirjottama ja niin haastava, etten uskonut sen uppoavan semmosenaan suomalaiseen kesäteatteriyleisöön, se oli niin semmosta Shakespeare-hifistelyä. Amerikkalaisille ja englantilaisille Shakespearen teokset on vähän niin kuin niitteen Kalevala tai Aapinen, että jokainen tuntee niitten sisällöt ja siksi niillä voi leikkiä. Meijän piti löytää omia näkökulmia, miten tuoda tuo näytelmä Suomeen ja kesäteatteriin. Osa me ideoitiin yhessä ja osa, esimerkiksi tuo kakkospuolisko, on minun jyräämääni. Paljon juttuja on karsittu ja minun tehtävänä on ollut löytää se, että miten ne toteutetaan ja miten harjoituksissa keksityt ideat toistetaan, koska sehän on se tärkein juttu.”

Mitä kaikkea olet ohjannut, kerro vähän esimerkkejä? ”Pikku Vampyyrin tein Lahteen, siinä oli uskomattoman hyvä porukka ja meillä oli niin hauskaa, että se ei tuntunut työltä yhtään. Jyväskylän Kaupunginteatterin My fair lady on isoin juttu, jonka oon tehnyt. Jyväskylään tein myös Viirun ja Pesosen, se oli eka ammattiteatterijuttu jonka tein viimeisenä Teak-vuotenani. Kemin Kaupunginteatteriin käsikirjoitin, ohjasin ja näyttelin esityksen ”Kevättä tassuissa”. Se oli semmonen interaktiivinen esitys, jolla kiertelin päiväkoteja. Ne oli ihan mahtavia ne pikkuyleisöt! Vaikka olenkin profiloitunut musiikki-ja lastenteatteriohjaajaksi, olen tehnyt paljon erilaisia esityksiä ympäri Suomea, mikä on tosi kivaa.”

Onko sinulla joku ohjaushaave? ”Olishan se mahtavaa käsikirjoittaa ja ohjata joku suuri suomalainen musikaali, jota ei vielä oo olemassakaan. Yksi iso haaveeni toteutuu Lahdessa keväällä, mutta siitä mie en saa vielä kertoa mittään”, kertoo Miika salaperäisenä.

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Joka päivä tavallaan. Sitä miettii, että miksei tee jotain missä olis jotaki järkeä. Vois tehä jotaki oikiasti hyödyllistä. Toki tämäki on tärkeää, mutta tulee niitä epätoivon hetkiä ohjaajana, ko oot vastuussa kaikesta ja kaikista. Välillä se tuntuu ihan kohtuuttomalta ko ohjaaja saa päälleen kaiken senkin, joka on jonkun työryhmän jäsenen omaa henkilökohtaista ahistusta. Ja ko itte on halunnut näyttelijäksi ja jos näkee näyttelijöitä, jotka on väsyneitä työhönsä tai jotka käyttää energiansa lähinnä kiukutteluun, mie tuun hirviän vihaseksi että miksi mie ohjaan noita, jos niitä ei yhtään kiinnosta tämä! Nyt ko on ollut tosi pitkä työputki ja se jatkuu vielä pitkään, varmaan tarvis vähän sellaista huilia että näkis mitä on tehnyt, mitä haluaa tehä ja onko teatteri tosiaan se mitä haluaa tehä koko loppuelämän, vai oisko se jotain muuta. Että hankkisko vielä jonkun toisen koulutuksen, jotta sinä päivänä ko väsyy vois mennä tekemään jotaki muuta. Mutta nämä on tämmösiä, mitä pyörittelee lähinnä väsyneenä kotona mielessään...”

Mikä on parasta työssäsi? ”Tässä tapaa monenlaisia ihmisiä! Tykkään tehä töitä muitten kans ja sen takia siitä kirjoittamisesta ei varmaan koskaan tulis mulle ammattia, koska pitäis olla yksin. Musikaalien tekemisessä hienoin puoli on se, että siinä on niin monta eri osa-aluetta; tanssia, musiikkia, laulua, näyttelijäntyötä ja kaikki se koneisto mikä siihen tarvitaan. Aluksi tuntuu, että homma ei tule ikinä valmiiksi ja sit ko palaset loksahtaa kohalleen ja kaikki toimii, se on valtava onnistumisen elämys. Ja ko tekee lapsille teatteria ja näkee, että sieltä lähtee semmosia tähtisilmiä esityksen jälkeen... Pystyy jakaan hyvää mieltä ihmisille! Mie en halua tehä teatteria teatterintekijöille, minua ei kiinnosta mennä kattomaan esitystä, jossa katsojan täytys tietää että tässä on tutkittu sitä ja tätä. Vaan että jokanen perusjamppa voi tulla katsomaan ja saada siitä jotakin ittelleen! Niin kauan ko tätä alaa rahoitetaan kaikkien verorahoilla, pittää ottaa katsojat huomioon laajasti. Sen takia ei minusta teatterintekijöitten kannattas osotella että ”Voi noi tekee farsseja!”, sillä jokasta tekijää ja lajityyppiä tarvitaan.”

Entä miinuspuolia? ”Ko joskus joutuu motivoimaan ihmisiä, koska minun mielestä tämä työ on niin hienoa ja arvokasta, että jokaisen pitäis löytää se syy miksi tehhään teatteria. Jos ei maistu, tulijoitahan tuolla on. Ja sitten semmonen, että tällä alalla on väärällä tavalla narsisteja ihmisiä ja niitten kans toimiminen on joskus semmosta, että tuntuu voimien loppuvan.”

Voimia tarvitaan myös tässä... / kuva Teatterikärpänen

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki, kuuntelen tosi paljon musiikkia. Ko teen musiikkiteatteria, koko ajan iPodissa kuuluu jonku näytelmän musiikki ja biisit. Se on tavallaan surullista ko ihastuu jonkun musikaalin biiseihin ja kuuntelee niitä ennen harjoituskautta ja sen aikana, ja sit ko esitys tulee ensi-iltaan niin vihaa jo niitä biisejä... Ja sitten ennen lastenteatterin tekemistä käyn hoitamassa kavereitten lapsia ja kuuntelen vaan niitä lasten juttuja. Lasten logiikka on jotain semmosta mitä kaipaa itekkin. Vitsit ko voiskin vaan heittäytyä joskus eikä olla niin hirveän järkevä. Inspiroitua voi myös ihmisistä ja kirjoista, että jos jaksaa pitää silmät auki niin tämä koko maailmahan inspiroi, varsinkin tähän työhön liittyen!” Miika intoilee.

Onko sinulla jotain omia ”kikkoja”, joista työsi tunnistaa? ”Ne, jotka ovat nähneet paljon minun tekemiä juttujani, ovat sanoneet että ne on hirviän tarkkoja ja että tavallaan vaikkei niissä olis tanssia, ne on koreografisia. Minua kiinnostaa teatterissa sellanen selkeys ja että asiat tehhään tyylitellen, ja myös musiikki on aina jollaki tavalla mukana minun jutuissa.”

Kerro jokin erityisen hyvä muisto! ”Varmaan yksi itelle merkittävimpiä oli Törnävän kesäteatteri Seinäjoella, ko pääsin ensimmäisen Teak-vuoden jälkeen sinne näyttelemään. Olin Tuhkimo-musikaalissa hiirenä. Se oli eka musateatterijuttuni ja olin haaveillut, että vitsi ko pääsis joskus laulamaan, tanssimaan ja näyttelemään samaan aikaan (siihen haaveeseen ei tosin kuulunu hiiripuku). Muistan vaan sen olon ennen ensi-iltaa ko pelotti laulaa yleisön eessä, vaikka laulua olin vähän ehtiny opiskella. Mutta sitten ensi-illassa ko tanssin ja lauloin sooloani siinä hiiripuvussa, tunne oli mieletön. Tuli semmonen olo, että tätä ko vois vaan kehittää itsessään niin tästä sais isot kicksit! Tuo on ollut hyvin tärkeä teatterimuisto.” muistelee Miika lämmöllä.

Kerro vähän tulevista ohjaustöistäsi! ”Syksyllä on tulossa Jyväskylän Kaupunginteatteriin Myrskyluodon Maija, Satumaa-tangomusikaali Rovaniemelle, sitten keväällä se Lahden juttu ja yksi musikaali Vaasaan. Vuoden 2013 loppuun on töitä sovittuna, sitten aion vähän huilata. Sen jälkeen katotaan että mitä ja missä, lähdenkö opiskelemaan vai mitä. Sitten kovasti on eri proggiksia mitä suunnittelen ja kirjoitan, olis kiva niitäkin päästä toteuttamaan.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Älä elämää pelkää, älä kauneutta sen kiellä. Jotenkin mie aattelen, että me eletään täällä vain kerran, ja siksi täytyy rohkiasti mennä ja yrittää tehä niitä asioita, joista itte nauttii.”

Mistä haaveilet? ”Että pysyis terveenä ja että ympärillä olis läheisiä ja tärkeitä ihmisiä ja että niillä olis hyvä olla. Sitten jos miettii sellaisia materiaalisia haaveita, niin haaveilen että joskus mulla olis oma talo jossaki veden äärellä, mutta se tarkottais luultavasti sitä, että minun pitäs hankkia ajokortti ja sitä mie en taija saaha aikaseksi... Toivon, että kaikki menis hyvin ja sais tehä sekä työssä että muussa elämässä semmosia juttuja, joista tulee hyvä mieli. Eikä kauhiasti satuttais kettään.”

Missä näet itsesi 10v kuluttua? ”Olen Suomessa, mulla ei ole haaveita päästä ulkomaille, suomenkieli on niin kaunista. Luulen, että halusin tai en, niin mie olen teatterinjohtajana jossain. Mie tiiän, että mulla on semmonen johtamishalu ja halu parantaa teattereita työyhteisöinä!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää blogini lukijoille? ”Mahtavaa, että on tämmösia blogeja, joka ei sisällä ammattikriitikon kirjoittamia arvosteluja vaan tavallisen katsojan havaintoja esityksistä ja että ihmiset lukee näitä. Käykää ihmiset rohkeasti muuallaki teatterissa ko vain Etelä-Suomessa! Käykää maakuntateattereissa, sieltä löytyy mahtavia juttuja ja hyviä näyttelijöitä! Tässä on myös oma lehmä ojassa, ko minun omat esitykset menee etelästä pohjoiseen...”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Batman tietysti, sillä on niin mahtava sikspäkki ja se on komia!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Menisin pissaamaan toisen naisen kanssa yhessä, koska mie en ymmärrä kun naiset lähtee yhessä vessaan, että mitä siellä oikein tapahtuu!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Ottasin suklaata, James Joycen Odysseus-kirjan, koska mie en jaksais sitä lukia vaan nukahtaisin. Tai sitten joku miellyttävä-ääninen ihminen olis lukenut satuja nauhalle!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ihastus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ruisrääkkä (sanana)

Mikä sytyttää sinut? - Pakkanen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Finni

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Lokkien kirkumista

Mitä ääntä inhoat? - Kun joku vetää kynnellä liitutauluun

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Eläinlääkäri

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Gynekologi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? – Tuo iso sänky on sinun! Minun taivaassa nukutaan, siellä ei muuta tehäkkään!

Haastattelussa Hämeenlinnan Kesäteatterin kolmikko

Hämeenlinnan Kesäteatterin näyttelijäkolmikkoa haastattelin heinäkuun puolivälissä Kaupunginpuistossa, kahden näytöksen välissä. Jokaisesta näyttelijästä tulossa vielä pieni oma haastattelu,mutta tässä yhteishaastattelu herroista Teemu Palosaari, Mikko Nousiainen ja Tuukka Huttunen.

Kertokaapas, että miten juuri te kolme olette tässä ”Sakespearen kootut theokset”- produktiossa mukana?

Tuukka : Tämä ryhmä on koottu pala palalta ja mietitty, että mikä olisi paras mahdollinen combo tähän juttuun. Soitin ensin Mikolle, olimme yhdessä Pohjantähti-elokuvassa ja mietimme silloin, että olisi hienoa joskus päästä tekemään jotain muutakin yhdessä. Tämä juttu on sellainen, että halusin siihen ihmisen johon voin luottaa kuin vuoreen. Mikko tuli ekana mieleen ja sit mietittiin yhdessä, että kuka tän ohjaisi. No sit tuli Miika (Muranen) mieleen, oltiin molemmat kuultu siitä pelkkää hyvää. Sitten taas Miika on tehnyt Teemun kanssa aiemmin hommia ja me ollaan Teemun kanssa vanhoja ystäviä, ja se oli sitten siinä vaiheessa aika selkee. Uskallan väittää, että mukavia työkavereita kaikki olemme ja toimimme hyvin ryhmässä, se on iso osa tätä.

Millä tavoin olette yhdessä ideoineet tätä?

Tuukka : Joku aina pistää jutun liikkeelle ja antaa tavallaan alkusysäyksen. Joku sanoo jotain ja toinen tarttuu siihen. Kyllä tää on hirveen voimakkaasti tehty ryhmätyönä, kolme näyttelijää ja ohjaaja.

Olisiko mahdoton idea tehdä jatkossakin jotain yhdessä?

Mikko : No olisi! (naurua)

Teemu : Kun enskarin jälkeen käveltiin tuonne mökille, niin mä sanoin että tää on varmasti yksi semmoinen kokemus joka jää varmasti meillä kaikilla mieleen. On ollut kyllä tosi hienoa olla mukana ja jotenkin kokee sitä yhdessä tekemistä ja sitä, että me ollaan ennen kaikkea ryhmänä tuossa. Hieno kokemus!

Tuukka, Teemu ja Mikko poseeraavat / kuva Teatterikärpänen

Ketkä ovat omia esikuvianne, eli keitä ihailette tai arvostatte eniten?

Teemu : Nyt on kyllä vaikee! On todella paljon ihmisiä, joiden saavutuksia ja uraa arvostan, mutta mulla ei oo kyllä sellaista varsinaista esikuvaa. Chaplinin tekemisistä olin jossain vaiheessa todella innoissani, otin henkilöstä enemmän selvää ja se oli tosi kiinnostava. Eli vastaan nyt Chaplin!

Mikko : Osittain mä pystyn sanomaan tähän, että isäni Heikki Nousiainen. Sitten sellainen, joka on tehnyt muhun lähtemättömän vaikutuksen Star Warsin, Indiana Jonesin ja Bladerunnerin aikoihin eli Harrison Ford. Todistaja oli kans kova leffa. Ford on semmoinen, ettei sen kilpi mitenkään haalistu.

Tuukka : Kyllähän niitä lapsena oli kun telkkarista katsoi näitä sketsiohjelmia. Kyllä tuo Pirkka-Pekka Petelius on ollut mulle sellainen esikuva ehdottomasti ja kyllä varmaan Heikki Kinnunenkin. Sitten nykyisistä oikein maailmantähdistä Robert Downey Jr, mä meen jotenkin aina ihan sekaisin kun mä nään sen!

Kuka olisi unelmien vastanäyttelijä?

Mikko : Aika paha!

Teemu : Hauskaa ja kiinnostavaa olisi näytellä esim. Brad Pittin kanssa, en tiiä mistä se tuli mieleen ekana...

Mikko : Yks sellainen, joka olisi kyllä todella kiinnostava koska se on niin mielenkiintoinen näyttelijä, olisi tuo Ian McKellen.

Tuukka : Mun on kyllä pakko sanoa, että ekana tuli kyllä joku nainen mieleen! Että jos lähtis sitä kautta miettiin... Ihan pakkohan se on sanoa, että kyllä mä olisin halunnut näytellä Marilyn Monroen kanssa!

Tutkailin ImDb:stä teidän eri roolejanne ja tuli sangen mielenkiintoisia vastauksia eteen... Tuukka on ollut poliisina ainakin neljä eri kertaa, sketsisarjoissa ja viimeksi Pussikaljaelokuvassa. Miksi?

Tuukka : Eiks Kari Heiskanenkin oo ollut paljon poliisina? On pyritty katsos siihen, että se poliisi on päässyt tekeen elokuvaa. Tv-sarjoissa se teki ensin vähän jotain sketsihässäkkää ja nyt on sitten saanut tehdä poliisin roolin suomalaisessa elokuvassa. On pistetty nyt piste sille!

Tuukka Huttunen / kuva Teatterikärpänen

Teemu taas on ollut ”murrecoachina” Napapiirin sankarit-elokuvassa. Kerro hiukan lisää siitä?

Teemu : Leffa sijoittuu sinne perukoille mistä itsekin oon kotoisin. Murrekäännöksen tekijä Marja Peura on kotoisin Pellosta ja mä oon Kittilästä, ja leffa sijoittui Kolariin, joka on siinä murrealueiden välimaastossa. Oon tehnyt Helsinki Filmsille töitä ja Dome Karukoskenkin tiesin sitä kautta, en tosin ollut hänen kanssaan töitä tehnyt. Opiskelimme samaan aikaan ja olimme tietoisia toistemme olemassaolosta. Tää homma tuli niiden yhteyksien kautta. Marja teki siis sen tekstikäännöksen ja mä tein sinne ehdotuksia ja olin mukana harjoituksissa ennen kuin kuvaukset alkoivat. Olin yhteydessä myös kuvausten aikana jos tuli jotain, mutta kuvauksissa en siis itse ollut.

Teemu Palosaari / kuva Teatterikärpänen

Mikko on esittänyt itseään Ajankohtaisessa Kakkosessa ja Arto Nybergissä, kerros hiukan niistä? Ei vaan, mikä on omista leffarooleistasi mieluisin?

Mikko : Jaa-a, en mä oikein osaa sanoa. Tietysti se ensimmäinen, ”Going to Kansas City”, oli sellainen, jossa pääsi vähän haistelemaan suurta maailmaa ja se oli kyllä aika tärkee. Sitten sellainen leffakokemus, mitä en tuu varmaan koskaan unohtamaan, oli se ”Viiden päivän sota”, se oli kokonaisuutena ja kokemuksena ykkönen. Ja sitten tuo mitä nyt kesällä kuvattiin, eli ”Rakkauden rasvaprosentti”, oli kauheen tiivis ja sitä oli tosi kiva tehdä.

Mikko Nousiainen / kuva Teatterikärpänen

Osaatko imitoida ketään ?

Teemu : Kotitarpeiksi osaan, mutta en lähtis välttämättä esittämään yleisölle Martti Ahtisaarta tai Jörn Donneria. Kun asuin Kittilässä, Lapin radiossa tuli ohjelma Elvis-osasto, jota Jope Ruonansuu veti. Pienempänä kuunneltiin niitä hahmoja sitten. Opeteltiin tavallaan niitä toisen tekemiä imitaatioita, että sillä tasolla.

Mikko : Mä en osaa imitoida ketään!

Tuukka : Osaathan sä niitä Putous-hahmoja imitoida... Se on kyllä totta, että imitaattorihan poimii ne jutut mistä voi ottaa kiinni ja sit kun on nähnyt esim. Jukka Puotilan esittävän Donneria, niin on siitä sitten napannut sen korostaen tiettyjä asioita.

(Tässä vaiheessa voi mainita, että kaikki esittivät oman versionsa Jopesta...)

Mikä supersankari haluaisit ol...

Mikko : Hämähäkkimies! Se on mun lapsuuden sankari!! (En ehtinyt kysymystä edes loppuun asti...)

Tuukka : IronMan

Mikko : Jaa Iron Maiden vai?

Tuukka : IronMan, siksi koska Robert Downey Jr on se.

Teemu : Mä oon Batman.

Miksi?

Teemu : Siksi koska mä oon se!

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit?

Seuraa yleistä naurua ja hälinää ja puhetta sukkahousuista ja synnyttämisestä. ”Rakastelisin miestäni”, vastaa joku. ”Yrittäisin...no en tiedä”, sanoo Mikko ja nauraa päälle. Mitä lie oli mielessä.

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan?

Mikko ja Tuukka yhteistuumin : Hyvä tyyny, ehdottomasti. Hyvä patja ja täkki. Vois olla joku(nen) Jallu-pullokin siinä sitten vielä. Sisäfilettä, kiuas, sauna. Sisäfileet kiukaalle...

Teemu : Mä ottaisin mun vaimon varmaankin.

Muut : No niin!

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten?

Teemu : rakas

Mikko : lapsi

Tuukka : kiitos

Mistä sanasta pidät vähiten?

Teemu : kyynisyys

Mikko : ihan kiva

Tuukka : idari

Mikä sytyttää sinut?

Teemu : tulitikku

Mikko : hyvä spontaani tunne

Tuukka : nainen

Mikä sammuttaa intohimosi?

Teemu : kylmyys

Mikko : Portugalin futismestaruus

Tuukka : mies... ei vaan turhamaisuus

Mikä on suosikkikirosanasi?

Teemu : saatana lähtee helpoiten kyllä

Mikko : vittu

Tuukka : vinttucarlossantana

Mitä ääntä rakastat?

Teemu : lumen narina kävellessä

Mikko : laineen liplatus ja tuulen puhina suissa eiku suhina puissa

Tuukka : oman lapsen nauru

Mitä ääntä inhoat?

Teemu : liitutaulua vedetään kynnellä

Mikko : väkivallan äänimaailma

Tuukka : liian kova ääni

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla?

Teemu : jääkiekkoilija

Mikko : jalkapalloilija

Tuukka : presidenttinä olis kiva olla hetken

Missä ammatissa et haluaisi olla?

Teemu : tuholaistorjuja tai ruumiinpesijä

Mikko : hammaslääkäri

Tuukka : patologi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille?

Teemu : Tervetuloa!

Mikko : Meehän ottaan toinen kierros kun erosit kirkostakin.

Tuukka : Lämpimästi tervetuloa!

Lopuksi terveiset blogin lukijoille?

Tulkaa katsomaan esitystämme, täällä on tosi hauskaa!

Haastattelussa Niilo Savolainen

Niilo Savolaisen tapasin heinäkuun alussa Kahvila Valossa Tampereella.

Neitsyen merkeissä 1981 syntynyt Niilo on Siilinjärven poikia. ”Vietin siellä reilut 23v. Asuin myös vähän aikaa Kuopiossa, opiskelin välissä Lahdessa kuusi vuotta ja nyt olen kaksi kuukautta vanha tamperelainen. Yrittivät muuten väkisin tehdä minusta hämäläistä! Ovessa luki pitkään Hämäläinen, soitin isännöitsijälle ja kerroin että oon kylläkin Savolainen”, selventää Niilo asumiskuvioitaan mukavalla savon murteella.

Mitä harrastat? ”Milloin mitäkin. Kaikennäköistä urheilua ja liikuntaa, kuntosalia, lenkkeilyä, kävelyä, pyöräilyä, uintia...capoeira on viimeisin valloitukseni! Akrobatiaa, tanssia. Talvisista urheilulajeista sydäntäni lähellä on telemark. Se on vähän jäänyt taka-alalle ajanpuutteen vuoksi. Kaikennäköisiä kiipeilylajeja, kalliokiipeilyvälineitä löytyy repullinen, en oo pariin kesään ehtinyt edes kiipeilemässä käydä. Hirmu ikävä on kalastusta kanssa, kesät kun on ollut teatterissa niin ei vaan ehdi! Nuorempana tuli käytyä ihan pohjoisessakin kalareissuja tekemässä”, Niilo kertoilee.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Savon murre, akrobatia, tanssi-ja lauluhommat tulee jälkijunassa. Olen myös intohimoinen ruuanlaittaja, jos siihenkin vaan on aikaa. Laitan ruokaa ja leivon. Että sellaisia kulinaristisia piirteitä! On ikävää olla nälissään. Leivon mm. mariannekääretorttuja ja kookos-tosca-kinuskitorttua.”

”Osaan soittaa suutani, puhelinta ja soittimista yksikielistä kanteletta, kazoo-pilliä...Bassoa osaan soittaa ihan säestystarkoitukseen, keikkojakin oon heittänyt. Sit omiin tarpeisiin pystyn kyllä pianoa ja kitaraa kans soittaan, muusikoksi olen valmistunut siis. Yksikielinen kantele on erityistaitoni myös.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata rentoutua, lomailla! Jos ottaa teatterin näkökulman, niin improvisaatio on semmoinen, mikä on itelle jäänyt niin vähälle, että sitä haluisin oppia lisää. Minulla on minkä tahansa taidon suhteen sellainen asenne, että jos en jotain osaa niin minä opettelen. Nyt kun tulee omaa autoa laitettua, niin pienet huollot tulee tehtyä itse. Ja jos kotona tarttee tehdä jotain remonttia, niin ei muuta kuin työkalut käteen ja kokeilemaan. Kantapään kautta parhaiten oppii! Ehdottamaasi lentämistä en kyllä uskaltaisi kokeilla. Ihminen osaa yllättävän monta asiaa kun vaan ryhtyy tekemään! Sama homma niin kuin ruuanlaitossa ja leipomisessakin, että kokeilemalla vaan. Kuopiossa joskus tein vartijantöitä ja olin sosiaalitoimiston vahtimestarin lomantuuraajana, ja viimeisenä päivänä leivoin sossun tädeille mariannekääretortun ja yksi täti oli hyvin kateellinen, kun hänen kääretorttunsa ei ikinä onnistu!” nauraa Niilo.

Onko suvussasi muita näyttelijöitä? ”Jaa onko suvussasi muita? On niitä muitakin, en oo ainut Savolainen! (naurua) Isän puolelta suvussa on. Isän serkku on järjestäjä-näyttelijä-ohjaaja, ei oo käsittääkseni kouluja käynyt mutta on toiminut Kuopion kaupunginteatterissa järjestäjänä ja näyttelijänä, ja lisäksi ohjannut harrastelijateatterijuttuja. Äidin serkku on harrastajapuolen näyttelijä kanssa ja ohjaaja, ja äidin puolelta on myös yksi sukuun naitu näyttelijä. Sitten muita suurmiehiä löytyy kanssa, eli isäni halusi aina presidentiksi mutta kuoli Euroopan keisarina. Hän oli harrastajanäyttelijä ja viikkoa ennen ensi-iltaa menehtyi sydänkohtaukseen teatterin lavalle. Isän mukana lähdin teatterin pariin, ´89 olin ekaa kertaa Siilinjärven harrastelijateatterin lavalla Nummisuutareissa kylän pikkupoikana.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ” Vuosina 2006-2008 olin Lahden kansanopistossa teatterilinjalla, kävin ensin teatterin ykköslinjan ja sitten jäin vielä jatkovuodelle. Sen jälkeen pääsinkin tuonne Lahden musiikki- ja draamainstituutin musiikkiteatterilinjalle, nyt tänä keväänä valmistuin sieltä muusikoksi. Harmi vaan että se on nyt lakkautettu koko draamainstituutti, että on siinä nyt draamaa riittänyt ihan tarpeeksi! Harmillista sinänsä, että hyvä ja kehittyvä linja lopetettiin oikeestaan vähän niinku kesken kaiken. Tänä keväänä sinne otettiin vielä väkeä, eli nyt syksyllä aloittaa viimeinen vuosikurssi.”

”Opinnoistani vielä, eli sitten oon käynyt tanssileirillä viime kesänä ja Lahden tanssiopistolla jazztanssitunneilla, mutta kouluja en oo käynyt. Lukion jälkeen olisin halunnut poliisikouluun, mutten päässyt edes valintakokeeseen koska olen punavihersokea. Sit kävin vartijan ammattitutkinnon puolikkaan suorittamassa ja olen myös työskennellyt Securitaksella muutaman vuoden vartijana. Välissä kerkesi myös olla vakivirka Puolustusvoimillakin. Otin sit lopputilin. Se oli muuten päivän kohokohta kun Muumit tuli tv:stä. Ei sillä että niinku Muumeissa olisi mitään vikaa... Muumit on erittäin hyvä ohjelma. Ensimmäinen vuosi tuolla Lahdessa meni niin, että heräsin joka aamu aina katsomaan Muumeja!”

”Vuodesta 1989 olen siis ollut taiteen tiellä konkreettisesti. Alunperin isä sai tosiaan mut mukaan siihen harrastelijateatteritoimintaan ja pitkään se oli harrastus. Välillä oon tehnyt töitä kalustepuusepästä grillityöntekijäksi. Nuorisokodilla kasvattajana oon ollut puoli vuotta ja sit loppuvaiheessa olin siellä Puolustusvoimissa 2,5 vuotta. Teatteri on siinä sivussa kulkenut kuitenkin harrastuksena. Muut harrastukset tulee ja menee, mutta teatteri on ollut aina Se. Lopulta sitten kuopiolainen Jari Mäntyvaara (ohjaaja ja teatteri-ilmaisun opettaja) sai mut houkuteltua taas mukaan. Pieksämäellä tehtiin sellaista Valon lapsi – musikaalia, joka muuten on ensimmäinen suomalainen rockmusikaali. Jari ohjasi sen, ja siellä suunnalla oli pulaa innokkaista teatteria harrastavista nuorista miehistä. Oli vuosi 2003, silloin mua ei vielä nuo lauluhommat innostanu. Vaikka tykkäsin näytellä ja tehdä ihan mitä vaan, niin Jari kysyi mua mukaan ja minä sanoin että ”En minä mihinkään musikaaliin, en halua laulaa!” Silloinen tyttöystävä mut sitten pakotti sinne. Hyvä ystäväni oli myös lupautunut mukaan siihen jo. Olin sitten siinä mukana, eikä tarvinnut laulaa!” muistelee Niilo.

”Myöhemmin kun jotain todistuksia jaettiin, niin multa kysyttiin että milloin aion hakea Teatterikouluun. Vastasin, että en ikinä! Että tää on vaan mukava harrastus ja silloin aattelin, että hyvä harrastus menee pilalle jos sitä rupeaa tekemään työkseen. Sit kun siellä Puolustusvoimilla olin, niin aattelin että tämä ei nyt oikein sisältöä luo mun elämääni. Se oli vähän yksinäistä työtä. Vuonna 2006 rupesin miettimään sitten, että miksei tätä voisi tehdä myös työkseen. Soitin sille Mäntyvaaran Jarille vuorostani ja kysyin siltä, että mitä tarvii tehdä että pääsee tai joutuu näyttelijäksi. Jari ekana muisti, että ”Kyllä sun pitää Niilo ekana opetella laulamaan!Nykyään näyttelijäntyö ei ole pelkästään näyttelemistä vaan pitää osata myös laulaa ja jopa tanssia!” Sitten se kertoi, että on Teak ja Näty, ja jos ne ei tärppää niin kokeile vielä Lahden kansanopistoon, jonne sitten pääsinkin.”

”Nätyyn oon hakenut kerran ja Teakiin useamman kerran. Teatterikoulun pääsykokeista rupesi muodostuun jo sellainen jokakeväinen traditio, että lähetään hyvien eväiden kanssa moikkaamaan vanhoja tuttuja. Kevätretki! Tärkeintä on hyvät eväät! Sen jälkeen hyvällä porukalla Kallion kuppiloihin laulamaan karaokea.Ekana vuonna pääsin jo kolmanteen vaiheeseen, tosin joka vuosi on hyvä mieli jäänyt ja usein tietää itse tasan tarkkaan, että mistä se on jäänyt kiikastamaan. Joku osa-alue on vaan mennyt niin huonosti, että voi vaan itsellekin sanoa että kylläpä olin paska! Edellisen kerran kun hain, niin olin viimeisen päivän viimeinen osallistuja ja musiikkiosuus ja varmasti raadillakin ollut pitkä päivä. Lauloin Rosvo-Roopen stadin slangilla ja sain Kati Outisen nauramaan. Mulle jäi niin hyvä mieli siitä, että vaikka ne muut rastit ja tehtävät menikin ihan päin hanuria, niin silti jäi hyvä mieli siitä että edes jossain onnistuin! Tuli fiilis, että ihan sama pääsenkö jatkoon vai en, mutta nyt oon näyttänyt kaikkeni!” intoilee Niilo.

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Kahvila olisi kiva. Joku sellainen kulttuurialan pieni kahvila, mistä saisi jotain purtavaa. Olis musiikkia ja kulttuuria ja kaikkeen nälkään jotain pientä.Ehkä!”

Omat esikuvasi? ”Esko Nikkari ja Risto Salmi, ehdottomasti! Minua jotenkin kiehtoo ne. Vaikka haluaakin teatterialalla olla esillä, niin enemmän minä nautin jos saa sivuosassa kaiken irti. Arvostan Esko Nikkaria, harvoin oon nähnyt sitä missään pääosassa elokuvissakaan. Minua kiehtoo noi kaikki sivuosien esittäjät, jotka tekee roolinsa todella hyvin. Ne jotka sopii siihen kuin nenä silmään”, velmuilee Niilo.

”Ulkomaalaisista sitten joku Sean Connery esimerkiksi. Sen karismaa ihailen, miten se tekee roolinsa niin ettei sen tarvis kuin olla. Myös Johnny Depp on taitava ja hyvä. Oma unelmieni vastanäyttelijä odotuttaa vuoroaan vielä. Kerron sitten kun se sattuu kohdalle! Duettoparikseni sen sijaan ottaisin Frank Sinatran tai Paul Ankan, jos tosiaan saisi kenet tahansa valita.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Harrastajapuolella Siilinjärven teatterissa, Kuopion Tellus-teatterissa, Pieksämäellä Poleenissa, ´89 Nummisuutareiden kera siellä Kuopion kaupunginteatterissa vierailemassa, Lahdessa oon tehnyt ravintolateatteria ja kaupunginteatterissa tein työharjoittelun (Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen ja Fame). Nyt olen Eurooppa Nelosella ja syksyllä aloitan Tampereen Pispalassa Teatteri Mukamaksella, lastenteatteria ja nukketeatteria. Nukketeatteripuolta odotan mielenkiinnolla,se on mulle uutta. Muutenkin tykkään sellaisista koko perheen näytelmistä”, Niilo kertoo.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimmat roolityösi? ” Populäärimusiikissa tein Niilan veli Johanin roolin, sain jälkeenpäin jopa teatterinjohtajalta kiitosta siitä. Sit toinen mikä on ollut Lahden kansanopistossa on sellainen kuin Tarpeettomia ihmisiä ja siinä se Karin rooli, Jukka Keinonen ohjasi sen. Varsinkin se viimeinen kohtaus jäi mieleeni. Vaikka se oli hirveä rooli, tuollainen niin sanottu vaimonhakkaajan rooli, niin oli vaikeaa hyväksyä se näyttämöllä ja viimeisen kohtauksen jälkeen jää yksin sinne verhojen taakse. On pakko koskettaa vastanäyttelijää että ”Hei minä oon oikeesti tässä, Niilo on nyt tässä”. Vastanäyttelijä menee sitä viimeistä monologia puhumaan lavalle ja itse oon siellä verhon takana, silmät valuu vettä ja on niin paha olo olla yksin, ja tietää että sama tunne on myös yleisöllä. Siellä kieriskellään penkillä vedet silmissä, se oli jotenkin niin onnistunut kohtaus ja onnistunut ohjaus kaikin puolin.”

”Se on varmaan aika lähellä tuollaista katharsis-kokemusta, että se on jollain tavalla puhdistavaa kun tietää, että tämä ei oo minulle todellisuutta, ei omaa elämää. Sen saa jollain tavalla purettua sen vastanäyttelijän kanssa, että vaikka sitä retuuttaa hiuksista lavalta pois uskottavasti ja tavallaan tekee itselleen selväksi sen että tää voisi olla totta, mutta että kohtauksen jälkeen käy koskettamassa sitä vastanäyttelijää ja katsoo silmiin, että ”hei nyt kohtaus on ohi ja minä oon tässä”. Teatterin lava on ehkä maailman turvallisin paikka, sinne ei tuu entiset vaimot ahdistelemaan eikä verokarhut kesken esityksen! Kyllä sillä on ero, että onko kotona tai näyttämöllä.”

Mikä olisi unelmiesi rooli? ”Yleensäkin haluaisin tehdä jonkun sellaisen roolin, minkä joku toinen määrää minulle. Jos on joku musiikkikappale johon ei oo mitään tunnesidettä, niin silloin on paljon helpompi irrotella. Voi kääntää sen ihan täysin päälaelleen, lopputulos on todennäköisesti hyvin mielenkiintoinen ja hyvä. Jos taas kappaleeseen on liian suuri tunneside, se on niin rakas ettei sille halua tehdä yhtään mitään. Vähän sama on myös rooleissa, se vähän rajoittaa myöskin. Mielenkiintoisempaa on tehdä sellaisia rooleja, joihin ei edes osaisi itseään kuvitella!”

”Parasta työssäni on yhdessä tekeminen. Miinusta taas on kiinniolevat viikonloput, kesällä ei pääse esim. festareille. Juhlimaan kyllä aina ehtii siitäkin huolimatta..”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En ikinä. Joskus käy mielessä kun miettii rahallisesti, mutta en vaihtaisi tätä rahaan. Vaikka Puolustusvoimillakin sai kohtuullisen korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, niin ei se raha sitä korvaa. En ole katunut, muuten en olisi tässäkään tilanteessa!”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Joku suomalainen äijä, savolainen ja Savolainen!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Hyvä maku. En osaa oikein selittää, se voi liittyä moneen asiaan, että jos jostain asiasta jää hyvä maku niin haluaa pikkuisen lisää.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä koskaan? ”Harvemmin. Totta kai vähäsen jännitystä kuuluu asiaan, mutta siitä pitää nauttia. Jos joskus on ollut sellainen vähän pakokauhunomainen tunne että ”Taistele tai pakene!” niin ikinä en oo paennut!”

Oletko esiintynyt koulussa tai sukujuhlissa tms.? ”Tätini 50v-juhlissa olin tarjoilijana ja entisen naapurin äidin 50v-juhlissa olen esiintynyt hänen tyttärensä poikaystävänä, hän kuului näihin vähemmistöryhmiin eikä silloin vielä uskaltanut suvulleen vielä paljastaa sitä. Koulun juhlissa oon aina jossain osassa ollut, jos ei muuten niin soittamassa ainakin. Yläasteella olin aina bassonvarressa”, muistelee Niilo.

Onko sinulla mitään rituaaleja ennen esitystä? ”No rekvisiitan läpikäynti, kaikki pitää olla paikoillaan. Joskus haluaa olla ihan täysin yksin omissa oloissaan. Taikausko? Esityskaudella ei vaatteita pestä, tämä kesä vähän pelottaa kun meillä on 46 esitystä. Voi olla hikiset sukkikset”, nauraa Niilo. Savolaisten puheesta ei aina kyllä kannata mennä takuuseen, mutta kenties näin on...

Tunnistaako ihmiset sinua tuolla kaduilla? ”Kyllä tunnistaa ja se on ihan mukavaa. Näistä viiksistä nyt ainakin tunnistaa! Siilinjärven teatterissa olin Siltalan pehtoorissa ja mulla oli samanlaiset viikset ja paikallislehteen tehtiin iso juttu, jossa oli kannessa iso kuva minusta, niin viiksistä ei voinut silloinkaan erehtyä. Silloin tultiin pubissa Kuopiossa asti sanomaan, että kas Siltalan pehtoorihan se siinä!”

Onko sattunut jotain kommelluksia tai muuta hassua? ”No ikäviäkin kokemuksia on, joista on kyllä jälkeenpäin tullut mukavia kokemuksia. Populäärimusiikissa esitin sitä sunnimuslimia ja tää tapaus sattui harjoituskaudella, kirjaimellisesti. Harjoitusten piti loppua, mutta sitten tulikin että mennään se perinnönjakokohtaus vielä kertaalleen. Mulla tuli kiire laittaa se sunnimuslimin valkoinen kaapu päälle ja siihen kuului vielä sellaset liian isot valkoiset housut. Kiireellä oon kiskomassa niitä, ne oli hakaneulalla kiristetty kiinni. Hakaneula oli auennut ja osui suoraan mun oikeaan kivekseen! Polvistuin jostain muista kuin uskonnollisista syistä. Muut kattoo vierestä, että mikä sulle tuli! ”Kivekseen osui hakaneula!”, sain vikistyä. Muut valahtaa kalpeiksi ja kyselee sattuiko pahastikin, tuleeko verta. Muistan kun meinasin pyörtyä siihen lavalle, muutenkin pelkään verta ja neuloja. Seuraavana päivänä kävin sitten kyllä lääkärissä...”

Tässä vaiheessa jouduimme lähtemään kahvilasta pois sulkemisen takia ja nauhalla on legendaarinen viimeinen lause ”Voidaan me jatkaa tätä tuolla puiston puolella!?” Niin aina valomerkin jälkeen...

”Ainahan se on myös hauskaa kun joku unohtaa tulla lavalle, vaikka sillä hetkellä se ei ikinä oo hauskaa. Mustalaisleirissä jouduin kaksi tuntia ennen esityksen alkua paikkaamaan yhden upseerin roolin, jota en ollut ikinä missään harjoituksissakaan tehnyt. Olin itte silloin sairaslomalla, kun käsi oli leikattu. Eiku sitten parissa tunnissa läpikäymään dvd:ltä sitä, jollain tavalla sain sen hanskaan ja eiku esitykseen. Aattelin siinä ennen esitystä, että eipä se mitään jos minä mokaan, siinä on lava täynnä ammattinäyttelijöitä jotka sitten improvisoi. No eräässä kohtauksessa ollaan menossa lavalle sotilaina ja yhtä näyttelijää ei vaan näy missään vaikka isku tulee. Pakko se vaan on lavalle mennä vaikka yksi puuttuu joukosta. Onneksi hän sitten viime hetkillä juoksee lavalle. Naisnäyttelijä tokaisee, että ”Älkää koskeko paikkoihin!” ja lähtee hymyillen lavalta. Hänen piti sanoa, että ”Älkää hajottako leiriä!” Ite oon ekaa kertaa paikkaamassa ja paniikissa ja paskat housussa muutenkin, aattelin että ei tämmöstä esitystä voi tapahtua, tästä en kyllä muistokirjoituksessa mainitse.”

Kerro joku oikein hyvä muisto? ”Todella paljon on hyviä muistoja! Kuopion Rauhalahden kesäteatteriin tehtiin Ronja Ryövärintytär. Ohjaaja Jukka Auvinen tokaisi, että ”Kuule Niilo, jos et mitään muuta keksi niin sitten rupea näyttelijäksi!” Enkä keksinyt muuta. Birk, Borgan pojan roolia ikävöin myös. Siinä oikeesti ymmärsi sen, että sai olla pikkupoikana lavalla ja sai leikkiä. Voi valtava sitä riemua kun pääsee oikeasti leikkimään, sitä tämän työn pitääkin olla! Ja kun ymmärtää sen, että kaikki on mahdollista. Voi kun jokainen rooli olis sellaista poikamaista leikkiä, sitä ei pitäisi koskaan unohtaa sitä leikkimielisyyttä!”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain? ”Biisejä mä oon tehnyt ja sanoituksia ja käsikirjoitusten luonnoksia. Se vaatii oman aikansa, en pysty tekemään sitä muun homman ohessa.”

Mistä haaveilet? ”Lomasta! Joku su-ma jään tuonne Sappeelle ja meen vähän patikoimaan, reppu selkään. Pari yötä ehtis jossain laavulla olla. Sit Ladalla Laatokan ympäri, se on kans vielä toteuttamatta. Sit mun eläkeunelma! Istuskelen oman mökkini verannalla, kiikkutuolissa polttelen piippua merimieslakki päässä ja kerron lapsenlapsille merimiestarinoita, vaikka ikinä en oo merillä käynytkään! Jaa mitä kymmenen vuoden päästä...? Hmmm, no en näe itseäni vielä kiikkutuolissa, mutta muuten nauttimassa elämästä!”

Osaatko imitoida ketään? ”Rauno Repomiestä! ”Jumalauta, lääkkeet! En ota!” (seuraa haastattelijan hihittelyä ja tirskumista ja muiden puistossaolijoiden katseita) Jos joskus tulee Pasila-musikaali, niin haluaisin esittää Raunoa!”

Jos saisit viettää päivän naisena, niin mitä tekisit? ”Jaa-a. Varmaan lähtisin baariin, koska naisille aina tarjotaan. Mutta olisko siinä järkeä kun aamulla ei sitten muistais mitään. Ja heräis miehenä miehen vierestä. Ei! Otan takaisin tän! Nyt tiiän!! Menisin kesäiselle niitylle kukkamekko päällä silmät kiinni ja koskettelisin viljaa, hiukset hulmuten. Sitä minä haluaisin tehdä naisena!”

Niilo näyttää mallia naisena olemisesta... / Teatterikärpänen

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ” Retkellähän on aina tärkeintä eväät, hyvät eväät. Itsetehtyjä porkkanasämpylöitä, joiden väliin voita, kinkkua, juustoa, vähän salaattia, kurkkuviipaleita ehdottomasti! Sit kaakaota. Ja minttukrokanttisuklaata pitää retkellä olla myös aina mukana.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Intohimo

Mistä sanasta pidät vähiten? - Epätietoisuus tai itserakkaus

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä ruoka

Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäily

Suosikkikirosanasi? - Perkele!

Mitä ääntä rakastat? - Tyttöystävän pieni tuhina ja kuorsaus päiväunilla ja laineitten liplatus mökkilaituriin

Mitä ääntä inhoat? - Lahden Kaupunginteatterin kuulutuksia kun harkat alkaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Linnanmäen vuoristoradan jarrumies

Mitä ammattia et haluaisi kokeilla? - Kirurgi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivoisit Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Älä hättäile, istu mättäälle, kyllä se pipo vielä löytyy. Se on myös mottoni.

”Blogin lukijoille sellaiset terveiset, että käykäähän kattoon näytelmiä. Kyllä lysti on hauskaa!”

Sakespearen kootut theokset / Hämeenlinnan kesäteatteri

Sakespearen kootut theokset / Hämeenlinnan Kesäteatteri, Kaupunginpuisto

Ensi-ilta 12.7. 2012, kesto väliaikoineen noin kaksi tuntia

Ohjaus Miika Muranen

Äänisuunnittelu Ville Leppilahti

Rooleissa Tuukka Huttunen, Mikko Nousiainen ja Teemu Palosaari

Taustaa : Hämeenlinnan Kesäteatteri ja Teatteri Siperia löivät muutamaksi vuodeksi hynttyyt yhteen ja ensipuraisun tämän yhteistyön hedelmästä tarjoaa William Shakespearen koko tuotanto, jonka siis kolme näyttelijää aikoo urakoida alle pariin tuntiin... Sehän on selvää, että luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ovista mennään ja tullaan ulos monenmoisten kostyymeiden ja rekvisiittojen kera. Miehet siis urakoivat kaikki naisroolitkin. Juonta on hankala sen tarkemmin selittää, sillä sitä ei oikeastaan ole... aikaa vastaan taistellaan koko ajan. Ehtivätkö näyttelijät käymään läpi kaikki Williamin teokset ennen kuin aika loppuu? Tule itse katsomaan, sillä tämähän on ehdottomasti nähtävä! (ja useasti...)

Romeo ja Julia / kuva Esko Tuovinen

Plussaa : Nautin suunnattomasti siitä, että kolmikko pistää itsensä totaalisesti likoon ja suorastaan heittäytyy tähän hommaan. Esityksessä käydään ”huonon huumorin rajoilla” useaankin otteeseen (äänimaailmasta ja muutamasta kohtauksesta tulee esim. Musta Kyy mieleen...) ja etukäteen tuntuu vaikealta kuvitella esim. suuri elokuvastara Mikko Nousiainen keikistelemässä hupsussa peruukissa ja sukkahousuissa pitkin lavaa. Osaavat myös siis nauraa itselleen, ja yleisö kehrää tyytyväisenä. Vauhtia piisaa, vaihdot ovat todella nopeita enkä uskalla edes ajatella, että millainen kuhina lavan takana käykään. Ajoitus toimiikin täydellisesti! Eipä sitä osannut myöskään kuvitella, että samassa esityksessä nähtäisiin sekä Kylli-täti että Sikke Sumari. Alkupuolen esitelmässä kuullaan myös kaikkea uutta ja mielenkiintoista itsensä Williamin käänteistä!

Tänäkin vuonna musiikkia kuullaan, mutta ei suinkaan mitään luutunsoittelua vaan jotain aivan muuta. En nyt tohdi enempää paljastaa jotten pilaisi kenenkään yllätystä, mutta voin vihjaista että on pojilla elkeet ja moovit kohdallaan. Naispuolisille katsojille voin myös suositella istumista edessä tai jossain reunassa. Saattaa napsahtaa vaikka elokuvarooli tulevissa produktioissa!

Huh,esitys on täynnä toinen toistaan nerokkaampia oivalluksia ja kikkoja. Lienee turha mainita, että ohjaaja Murasella (joka ei nuoresta iästään huolimatta olekaan mikään ns. eilisen kuukkelin poika, pohjoisesta kun on kotoisin) ja kumppaneilla on takuulla ollut harjoituksissa hauskaa! Monella taisi mennä Venetsian Maurit ja CoriolAnukset hieman ohi, itse hokasin heti mistä on kyse. Omia suosikkejani ehdottomasti Urheiluruutu ja loppupuolen Hamlet-kisa, jossa nähdäänkin kenties kaikkien aikojen hölmöintä menoa ikinä hulluuskohtauksen improvisoinnissa katsomosta haetun avustajan jeesaamana. Herkimmille suosittelen Tenoja mukaan!

Olen muuten nähnyt saman näytelmän Riihimäen teatterissa parisen vuotta sitten ja vaikka lähtöasetelma on aivan sama, on lopputulos jotain aivan muuta. Hauska se oli se Riksunkin versio tennissukkahaamuineen, mutta tämä menee jo niin korkealle ettei asteikotkaan riitä.

En osaa sanoa, että kuka olisi näyttelijöistä paras. Kaikki vetävät ihan täysillä ja jokaisella on oma ns. roolinsa. Mikko on se suuri elokuvatähti, Tuukka edustaa Teatteri Siperian johtoa ja Teemu … on Teemu. Jokainen saa myös tuoda Hamletissaan esiin omia taustojaan ja elämänkokemuksiaan. Kyllä, Hamletista luvassa kolme eri versiota. Hienoa myös kuulla Heikki Nousiaisen antama näyte!

Suosittelen ottamaan tenojen lisäksi mukaan myös perheen nuorisoa, sillä tämän parissa takuulla viihtyy kaikenikäiset. Nuoriso kun tykkää kaikenmaailman reality-ohjelmista, tässä niitä pääsee katsomaan ihan livenä. Putouksen sketsihahmojakin löytyy, tosin kaikki samassa henkilössä... Mitä laitetaan?

Kuva Esko Tuovinen

Miinusta : Shakespearen komediat on tylsiä, mutta eihän se ole tämän poppoon vika vaan Williamin...

Muuta : Sanotaan, että nauru pidentää ikää. Uskallan väittää, että Hämeenlinnan ja lähiseutujen (ja parhaassa tapauksessa koko Suomen) väestön elinikä tulee radikaalilla tavalla muuttumaan tämän jälkeen. Oli oikeastaan aika ennen tätä yhteistuotantoa ja kaikki ilo ja kunnia sille, mutta tästä lähteköön uusi aikakausi! Korkealle vaan nostivat peijoonit riman, tästä on ensi vuonna paha pistää paremmaksi...

Kesäteatterikärpänen ei toivu tästä ikinä. Täydelliset ja täydet viisi tähteä *****