Haastattelussa Aleksi Aromaa

Muusikko-näyttelijä Aleksi Aromaan tapasin toukokuun loppupuolella jo tutuksi tulleessa Verkatehtaan kahvilassa Hämeenlinnassa.

Vuonna 1983 kaksosten merkeissä syntynyt Aleksi on kotoisin Hauholta (osa Hämeenlinnaa nykyään) ja asuu tälläkin hetkellä Hämeenlinnassa. Turussa tuli myös vietettyä parisen vuotta. Liikuntaa hän harrastaa monipuolisesti, sillä haluaa pitää itsensä kunnossa. Aleksi katselee myös mielellään elokuvia ja koskapa iltaisin hän on yleensä kiinni töissään, tulee leffoja enimmäkseen vuokrailtua. Hän myös lueskelee silloin,kun on aikaa.

Soittimista Aleksi hallitsee etenkin kontra- ja sähköbasson sekä säestää auttavasti kitaralla ja pianolla. Pianistina hän ei tosin ole julkisesti esiintynyt milloinkaan. ”Hämeenlinnan musiikkiopistossa soitin alttosaksofonia 90-luvun loppupuolella muutaman vuoden, se keskittyi kuitenkin enemmän klassiselle puolelle ja ei ollut ihan minun juttuni. Kevyt musiikki on ominta tyyliäni. Helsingissä opiskelin sitten Pop & Jazz – konservatoriossa aikuispuolella näyttötutkintolinjalla viime syksystä tähän kevääseen ja Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa opiskelin kolme vuotta ja valmistuin juuri. Mitään teatterikursseja en ole käynyt. Köpiksessä oli tosin yksi opettaja, joka oli alunperin näyttelijä ja siirtynyt nyt laulunopettajaksi, ja hän piti tulkintatunteja. Käytin ajan hyväkseni ja tartuin häntä hihasta ja keskustelimme paljon”, kertoilee Aleksi.

Erityistaidoikseen hän mainitsee purjehtimisen ja kajakoinnin.”Onko sellaista sanaa edes?” Kieliä hän haluaisi osata paremmin, etenkin espanjaa ja ranskaa.”Jäi harmittamaan kun ei koulussa aikoinaan tullut niitä niin luettua!”

Musiikillisuus on Aleksin suvussa vahvaa ja nimenomaan harrastuneisuus. Aleksin veli on kitaristi-laulaja Antti Paranko. ”Isä lauloi kuoroissa, pappa myös. Äitini on soittanut klassista pianoa. Sisaruksistani isosisko ja toinen isoveli ovat harrastaneet myös laulua ja soittoa. Kukaan heistä ei ole kuitenkaan jäänyt alalle. Pikkusiskoni Aino opiskelee Lahdessa musiikkiteatteria.”

Laulamisesta Aleksi kiinnostui 13-vuotiaana. Samoihin aikoihin hän meni musiikkiopistoon soittamaan alttofonia. 15-vuotiaana hän sitten rupesi soittamaan sähköbassoa ja laulamaan Stingiä ja Policea levyjen päälle. ”Roxannea kieuttiin 15-vuotiaan äänellä niin, että koko talo raikasi!” Varsinaisina innoittajina toimivat vanhemmat veljet, jotka ostivat Aleksille sen ensimmäisen sähköbasson ja soittivat itse kitaraa. ”Oli treenikämppää ja veljien kaveri toi sinne rummut ja pääsimme temmeltämään oikein kunnolla. Se oli iso juttu!” muistelee Aleksi.

”Jos en olisi tällä alalla, en todellakaan tiedä mitä muuta tekisin. En ole ikinä miettinyt sitä! Joskus lukiossa halusin eräoppaaksi. En varmaankaan viihtyisi 8-16 töissä tai istumassa koko päivää sisätiloissa. Mä tarvitsen sen yhteisön ja yhdessätekemisen.” Aleksi myös muistaa olleensa joskus 9-luokan tettiläisenä viimeksi ns. kunniallisissa töissä...

Teatterimaailmaan Aleksi tuli ensimmäisen kerran Hämeenlinnan Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla – musikaaliin vuonna 2002. ”Siihen haettiin avustajia. Olin lukiossa silloin ja laitoin sähköpostia ja pääsin mukaan. Sen jälkeen pidin pari vuotta taukoa, ja vuonna 2006 olin Heinolan kesäteatterissa Kiss me Katessa mukana. Saman vuoden syksyllä olin täällä Hämeenlinnassa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen – musikaalissa. Soitin siinä kontrabassoa ja olin se naurettavan pieni santarmi niiden kaikkien pitkien roistojen vieressä. Siis nimenomaan SE on mun erityistaitoni, olla naurettavan pieni santarmi!” nauraa Aleksi.

Tähän mennessä Aleksi on siis esiintynyt Heinolan ja Hämeenlinnan kesäteattereissa ja Hämeenlinnan teatterissa. ”Tärkeimpinä rooleinani pidän etenkin Seitsemännen portaan enkelin Frankiä, se on ylitse muiden. Se on rajoja kaatanut, nimenomaan omia rajojani kaatanut juttu ja tärkein roolityöni. Toiseksi sanoisin kesäteatterin Baddingin roolin kesältä 2007. Siinä joutui miettimään, että kukas se olikaan tämä Badding, kun oli oikeasti ollut olemassa se henkilö. Vaikkei siitä yritettykään tehdä mitään yks yhteen – juttua. Sitten myös kesäteatterin Albatrossi ja Heiskanen, porukka oli niin älyttömän hyvä ja mukava. Ja tietysti Leonard Cohenin lauluihin perustunut Tänä iltana kaikki hyvin. Enkeli on kuitenkin The Juttu!”

”Unelmieni roolina esittäisin Stingin tuotantoa. Sitten on sellainen Jason Robert Brownin tekemä ”Last five years”-musikaali, joka on kahden näyttelijän juttu. Se on todella mielenkiintoinen ja musa on hyvää, laulullisesti vaativaa ja kun on vain kaksi näyttelijää, molemmilla on paljon tilaa. Sitten tietysti Les Misérables, siinä on hyvät pääosat ja ja kaikilla on upeita biisejä.”

Omiksi esikuvikseen hän mainitsee (yllättäen...) Stingin, sillä siitä kaikki tavallaan alkoi. Näyttelijäpuolelta hän ihailee Johnny Deppiä. ”Näyttelijöiden seuraaminen on alkanut vasta niin myöhään, etten ole tietoisesti sitä koskaan miettinyt niin, että wau siinä vasta upea tyyppi!”

Stingin Aleksi kelpuuttaisi myös duettoparikseen. ”Mulla on sellainen salainen suunnitelma... Teen parhaillaan soololevyä ja ajattelin, että pitäiskös laittaa Stingille sähköpostia, että paljonko maksaa jos tekisit mun levylle yhden biisin...” Entä sitten unelmien vastanäyttelijä? ” Musta tuntuu, että olen jo saanut tehdä unelmien vastanäyttelijöiden kanssa töitä! Jos en oman talon väestä ala ketään erottelemaan, niin vastaan Krista Kosonen. Tykkään siitä, sillä on hyvä asenne.”

Kummalla kielellä laulat mieluummin, suomeksi vai englanniksi ? ”Olen aiemmin laulanut mieluiten englanniksi, sillä jos ajatellaan laulettavuutta niin englanti on pyöreämpi ja sitä ei tarvitse lausua niin tarkasti. Suomen taas pitää olla jotenkin terävää ja selkeää. Nyt teatterihommien tiimoilta (ja etenkin Seitsemännen portaan enkelin jälkeen) suomeksi laulaminen on jotenkin alkanut tuntua hyvin luonnolliselta.”

”Sävellyksiin ja biisintekoon minua inspiroi etenkin elokuvat, kirjallisuus, runot...Luonto avaa myös kanavia ja kun matkustaa eri paikkaan, ulkomaille tai vaihtaa vaan kaupunkia, pääsee katsomaan asioita eri kantilta ja havaitsee niitä eri tavalla. Biisienteossa sävel on tullut yleensä ensin, mutta joskus on käynyt niinkin, että kirjoittaessa tekstiä huomaakin, että tässähän on tällainen rakenne ja sitten rupeaa poimimaan tiettyjä pätkiä ja sitten siitä tuleekin sävel siihen päälle yhtäkkiä”, kertoilee Aleksi biisiensä synnystä.

”Joskus tulee hetkiä jolloin miettii, että onko tässä mitään järkeä. Joka alallahan on hyvät ja huonot hetkensä ja pohtii, että pitäisköhän vaihtaa alaa. Sen unohtaa kuitenkin kun muistaa sen, että Suomessakin on niin paljon laulajia ja muusikoita, jotka ovat valmistuneet koulusta mutta eivät välttämättä tee koskaan yhtään keikkaa. Se että pääsee vetämään kansalle, oli se sitten ihan mitä vaan! Palkka tietysti on mitä on. Tullessani taloon mulla oli kuukausipalkka ja nyt olen ollut kolme vuotta freelancerina. Kuukausipalkkalaisena olin kolme vuotta ja silloin mietin, että haluaisin tehdä monipuolisempaa tai sitten keskittyä vain tiettyihin asioihin eikä hajottaa työnkuvaani kapellimestariksi, näyttelijäksi, muusikoksi ym. Hyppy freeksi oli kuitenkin iso asia, kun rahaa ei tulekaan enää säännöllisesti.”

Esiintymistä Aleksi ei juurikaan enää jännitä, sillä hän on suhteellisen rauhallinen yleensä. Pieni jännitys on kuitenkin aina hyvästä. Ennen esiintymistä hänellä on tiettyjä rituaaleja, kuten lämmittelyä, jumppaa, juoksentelua, äänen varmistelua siihen että se on hallinnassa. Se on enemmänkin rauhoittumista ja kehon tunnustelua, jooga – ja pilatesliikkeitä kenties.

”Parasta työssäni on tällä hetkellä vapaus ja haasteet ja se, että on saanut tehdä monipuolisesti juttuja, lastenteatteria ja draamaa ja mikä tärkeintä, niin sitä musiikkia myös. Kaksi viime vuotta on tullut eteen isompia haasteita, se on todella kivaa kun pystyy keskittymään täysillä. Miinuspuolena tietysti työaika, sosiaalinen kanssakäyminen normityöaikoja noudattavien ihmisten kanssa häviää aika vahvasti ja yhteydenpito valitettavasti jää.”

”Tällä hetkellä haaveilen soololevystä, siinä olisi parin vuoden urakka edessä. Hämeen Taidetoimikunnalta saamani apurahan turvin pääsen sitä tekemään ja olisi kiva, jos se lähtisi leviämään laajemmin ja isommankin kansan tietoisuuteen. Suomenkielisestä levystä on ollut myös puhetta. Se tulee ehkä ensi vuoden puolella, katsotaan kumpi lähtee nopeammin menemään. Nyt olen käynyt myös parissa isossa auditionissa (Tampereella ja Helsingissä). Tuloksia odotellaan! Toivon tietysti, että saisin ensi vuodellekin töitä, freelancerin elämää vuosi eteen päin.”

” Näen itseni kymmenen vuoden kuluttua tekemässä tätä hommaa edelleenkin ja toivottavasti ulkomaillakin, Suomessa kun markkinat ovat aika pienet eivätkä mitkään loputtomat. Optimaali olisi se, että tekisin sekä musiikkia että teatteria 50-50. Ajankäytöllisesti pääpaino olisi toisessa mihin keskittyä ja sitten taas vaihtaisi. Kummassakin saa eri tavalla näkyvyyttä ja molemmat tukevat toisiaan.”

”Kerran Iso paha susi – näytelmässä meni pokka kunnolla, Lasse (Sandberg) oli se ranskalainen kokki ja toi mulle akustista kitaraa samalla laulaen yleensä jotain ranskaksi. Se oli aikuisten iltanäytös ja Lasse tulee skitan kanssa laulaen ”Voulez-vous coucher avec moi ce soir?” (suom.huom. Haluaisitko rakastella kanssani tänä yönä?). Oli vaikeeta koota itsensä siinä!”

”Erityisen mukavia muistoja on kaikki Enkelit, jokainen esitys on että JESSS! Että voiko tehdä jotain muuta vielä tämän jälkeen. Esityksiä odottaa oikein kovasti ja teatterille haluaa mennä aina todella ajoissa!”

”Tulevia hommiani on ne levyprojektit ja sitten olen elokuussa Musiikkiteatteri Koitossa Helsingissä ABBA Showssa. Siitä on tulossa ihan mahtava juttu, kokohaalareita ja peruukkeja ja keep it simple – tyylisiä koreografioita. Siinä on mukana minä, Marika Krook, Karoliina Kallio ja Kimmo Blom.”

Jos Aleksi voittaisi esim. jonkun suosikkinäyttelijä-palkinnon, hän haluaisi kiittää tietysti perhettään ja lisäksi etenkin ohjaaja Hannu Matti Tyhtilää. Hänen kanssaan Aleksi on tehnyt melkein kaikki jutut ja heille on muodostunut hyvin lämmin isä-oppipoika – suhde.

Aleksi isännöi Hämeenlinnassa myös Local Clubia. ”Se on sellainen laulajien klubi, kolme esiintyjää per ilta ja netissä videostream. Klubia pidetään joka kuukauden toinen keskiviikko tänä vuonna vielä syys-joulukuussa ja se on täysin ilmainen. Haluan esitellä siellä laulajia, sillä ei sun tarvitse olla stara ollaksesi hyvä! On olemassa paljon hyviä laulajia, jotka eivät pääse laulamaan ja esittämään omaa musiikkiaan. He soittavat vaikka coverbändeissä, mutta heillä on ollut koko ajan intohimo tehdä omaa musiikkia. Haluan antaa heille mahdollisuuden tulla esiintymään, ja itse saan olla juontohommissa ja kaikkea touhuamassa.”

Motto : Nauti auringosta ja elä täysillä!

Jos saisit mahdollisuuden olla päivän naisena, mitä tekisit?

”Haluaisin olla oopperalaulajatar tai joku korkeaääninen rocklaulaja, kokeilla miten ääni lähtee!”

Mitä ottaisit mukaan talvipesääsi, jos ihminen vetäytyisi talviunille?

”Ottaisin mukaani basson, kitaran ja cd-levyjä.”

”Lopuksi haluaisin sanoa, että olen (kuulemma) mielettömän mukava ja minulle voi tulla aina juttelemaan! Ja tulkaa hei katsomaan esityksiä ja keikkoja, koska siitä me nautitaan kun siellä on paljon ihmisiä katsomassa!”

Yleisön ja kriitikoiden ylistämä ”Seitsemännen portaan enkeli” jatkaa Hämeenlinnan teatterin ohjelmistossa syksyllä 26.9. ´12 alkaen. Näytelmän traileri tässä :

Aleksin musiikkia löytyy Soundcloudin ja MySpacen kautta, linkit niihin ohessa. Aleksin omat nettisivut taas löytyvät tästä osoitteesta, sivut ovat tosin päivityksen alla tällä hetkellä.

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1.Mistä sanasta pidät eniten? – Kaunis.

2.Mistä sanasta pidät vähiten? – Vittu.

3.Mikä sytyttää sinut? – Luonne ja hymy.

4.Mikä sammuttaa intohimosi? – Ylimielisyys.

5.Mikä on suosikkikirosanasi? – Ei sanalla väliä, kunhan tulee tunteella.

6.Mitä ääntä rakastat? – Veden solinaa.

7.Mitä ääntä inhoat? – Moottoripyörät/mopot ilman äänenvaimenninta.

8.Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? – Urheilija.

9.Missä ammatissa et haluaisi olla? – Toimistotyö

10.Jos taivas on olemassa,mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? – Hyvä Aksu, elit täysillä unelmaasi.

Haastattelussa Antti Mikkola

Antti Mikkolan tapasin heinäkuun puolivälissä Valkeakoskella Ravintola Karpuzissa.

”Umpitamperelainen” Antti on syntynyt Tampereella 1978 ja on horoskooppimerkiltään oinas.

Mitä harrastat? ”Kai mä sitten musiikkia jotenkin niinku harrastan, aika vähän mulla on sellaisia ”harrastusharrastuksia” selkeesti, olis helppo sanoa että elokuvat ja näin. Tää on sen takia niin kiva ammatti, että kaikki aina pyörii jotenkin tän teatterihomman ympärillä, että varsinaisesti en harrasta mitään muuta kuin tätä”, Antti selventää.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä olen kauhean laaja-alainen, mulla ei oo mitään sellaista mitä mä en voisi tehdä. Mä en oo keskittynyt oikeestaan ihan perusdraamaan, sitä mä oon halunnut kaikkein eniten tehdä, mutta mua on elättänyt aika paljon nää musikaalit nyt sitten kuitenkin, että siinä on varmaan mun sellainen erityisosaamiseni. Olen myös sillai koomisesti orientoitunut myöskin, ja ohjaan ja käsikirjoitan.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata maalata ja piirtää, siinä mä oon tosi huono!”

Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Oikeestaan ei. Mun isä on tehnyt elämäntyönsä TV2:lla järjestäjänä ja tuottajana, mä oon kasvanut aika lähellä isän työpaikkaa Tohloppia. Mä oon nähnyt pienestä pitäen tätä alaa ja teatterin maailma ei oo koskaan ollut mulle vieras, että se on tullut mulle kyllä ihan kotoa. Kaikennäköisiä näyttelijöitä on punkannut meillä välillä ja sillai”, Antti nauraa.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kitaraa oon soittanut, valitettavasti se on jäänyt vähän vähemmälle ja harmittaa, etten panostanut siihen nuorempana enemmän.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Teakiin hain 1998 ja pääsin ensiyrittämällä sisään, valmistuin sieltä 2002. Virgo-musikaali oli mulle tavallaan sellainen preppauskoulu sinne Teakiin, siitä sai paljon kannustusta ja varmaan sen ansioista pääsin sisään heti. Sain koreografi Ari Nummiselta niin paljon hyviä vinkkejä, että mitä siellä pääsykokeissa kannattaa tehdä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Virgo oli selkeesti askel siihen, että teatteri alkoi niin paljon kiinnostaa että mietin, että sitä mä voisin tehdä. Toinen oli sellainen, että olin Pyynikin kesäteatterissa avustajana. Se oli todella hieno kokemus! Täällä Pohjantähden alla, se oli aivan huikea esitys ja sai katsoa sitä Kalle Holmbergin ohjausta ja siinä oli Suomen kärkinäytteljöitä, olihan se hirvittävän iso etuoikeus olla siinä mukana ja nähdä miten ne työskentelee. Huikea porukka, samaa ryhmää ei saatais enää tänä päivänä yhtäaikaa lavalle, on senverran kovatuloista sakkia! Sitten kun pääsin sinne Virgoon ja pääsi oikeesti tekeen jotain ja sit pääsin kouluun, niin siitähän se sitten lähti”, Antti muistelee.

Olitko koulussa näytelmissä mukana nuorempana? ”Kova olin lukiossa järjestään kaikkee! Kaikki koulun perinteet oli jostain syystä unohtunut, eli ei ollu kunnon penkkareita eikä potkiaisia esimerkiksi. Me pistettiin sitten kavereiden kanssa haiseen ja laitettiin kaikki sillai viimeisen päälle ja järjestettiin kaikkee. Esiinnyttiin niissä, oli kaikenlaista sketsiä ja bändiä, kaikkee tosi hauskaa.”

Miksi olet näyttelijä? ”Ompas paha … Tänä päivänä koen olevani yhä enemmän ja enemmän teatterintekijä, kirjoitan ja ohjaan. Sit ollaan perustettu toi oma teatteri, Teatteri Siperia. Mä oon niin kauheen laaja-alaisesti mukana, etten mä aina oikein erotakaan sitä, että oonko mä nyt näyttelijä vai mikä mä oon. Mä tykkään tarinoista ihan mielettömän paljon, tykkään niitä kertoa ja jakaa tunteita. Se on mulle kauhean tärkeetä ja se, että saa olla mielikuvituksen kanssa tekemisissä. Mielikuvitus on mulle se kaikkein tärkein asia! Yks elämän suola on mielikuvitus ja ilman sitä ei oltais ihmisiä, jos oikein tarkkoja ollaan. Se erottaa meidät eläinkunnasta. Se on niin alati kiehtovaa ja hienoa! Kaikki näytteleminenhän on just sitä, mielikuvitellaan ihmisen elämä ja mitä se vois olla, ja pystytään vielä näyttelijöinä kuvittelemaan ja käyttämään sitä mieltä siellä näyttämöllä. Ihan vaan senkin takia mä oon tällä alalla.”

Entä jos et olisi tällä alalla, millä alalla olisit? ”Mua kyllä kiinnostaa kouluttaminen, sitä oonkin jo tehnyt teatterinkin kautta, että kai sitä sitten kouluttaisi edelleen. Tai itse asiassa tähän onkin helppo vastata. Mä olisin muusikko. Kyllä! Miksen mä sitä heti tajunnut...Varmaan sen takia, että se menee niin läheltä. Joo, mä tekisin kappaleita joka päivä!” Antti innostuu.

Oletko tehnyt muita töitä? ”En oo oikein kerennyt. Lapsesta asti oon tehnyt näitä hommia, kun isä oli siellä Tohlopissa töissä niin mähän olin juontajana Kasmasiinissa. Ainoo mun sellainen kesäduuni, jolloin olin ns. oikeissa töissä, oli yks hienoimpia kokemuksiani. Olin Hatanpään sairaalassa ihan tämmöisenä huoltomiehenä. Se oli kovaa hommaa, välillä joutui kohtaamaan sairaita ja kuolleitakin. Se oli kesällä ´98, hurja kokemus. Työhön kuului esim. vainajien kuljettaminen ja sellainen, se oli aika tervekin kokemus. Se teki kauheen hyvää! Sehän on meidän elämässä ja arjessa kauheen syrjään sysätty aihe, kuolema.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Työviksessä, Vaasassa, Hämeenlinnassa ja Teatteri Siperiassa."

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Kyllähän niitä on tietysti monta, mutta mä huomaan että aika moni niistä on tällai samalla lailla laaja-alainen teatterintekijä kuin minäkin, Leea Klemola, Kari Heiskanen... Kari Heiskanen ehdottomasti miesnäyttelijöistä, arvostan häntä kovasti sekä ohjaajana että näyttelijänä. Hän tekee sangen taiteellista teatteria, mutta kuten hyvin tiedetään, hän osaa olla myös koominen. Olis niin kivaa, kun vois itekin toimia tässä maailmassa sillai, että vois tehdä vähän kaikkee. Ettei ryytyis mihinkään eikä jäis toisteleen liian pitkäks aikaa samoja juttuja!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäytteljä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Jotenkin ei viittis nyt millään sinne Hollywoodiin mennä, mutta olishan se nyt makeeta Marlon Brandon kanssa näytellä. Toi näytteleminenhän kuitenkin on sitä, että näyttämöllähän on aina kaks ihmistä jotka aloittaa sen homman aina alusta. Se on tässä kans niin hieno piirre, että vaikka kuinka kokenut kehäkettu oot, niin jokainen työ on aina uusi. Se epävarmuus ja sellainen on aina siinä läsnä, vaikka olisit kuinka kauan tehnyt näitä hommia. Tietysti tärkeintä on sellainen näyttelijä, jonka kanssa viihtyisi siellä. Mitä paremmin viihdyt vastanäyttelijän kanssa siellä näyttämöllä, sitä parempi juttu tulee. Nyt tuli mieleen, että tosi kova olis Ralph Fiennes, englantilainen metodinäyttelijä, tekee mielestäni pelkästään hyvää jälkeä. Todella syviä roolitöitä. Lisäksi sanon, että kyllähän noissa mun kurssikavereissa oli kans upeita tyyppejä!”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Haluaisin isoja, klassisia draamarooleja. Mitä isompi kakku, sen isompi trippi se on joka kerta. Sitä aina rukoilee kohdalleen, että saisi sellaisen ison työn tehdä, koska siinä on aina sekin, että se myöskin opettaa paljon, se tekee susta vaan entistä paremman. Haastaa niin paljon! Niin kuin Amadeuksessakin olin kolme tuntia näyttämöllä, koko ajan puhetta ja menoa ja meininkiä. Markiisi de Saden roolin haluaisin joskus muuten tehdä! Monet näistä hienoista rooleista on sellaisia, että niitä pitää ainakin kymmenen vuotta vielä kypsytellä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No täähän on jo yks unelmien täyttymys kun olen saanut Sanin kanssa laulaa dueton! Se on aivan upee juttu, en mä mitään parempaa osais toivoakaan!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ” En ikinä.”

Parasta työssäsi? ”Tossa edellä sitä vähän kuvasinkin, eli just siitä mielikuvittelua, tunteita ja niiden jakamista. Mä tykkään kyllä hirveesti kans harjoitella! Joskus mä tykkään enemmän siitä harjoittelemisesta kuin siitä esittämisestä, se on just niin kiinnostavaa, kun siinähän ne justiin tapahtuu ne kaikki oivallukset. Sit se hetki kun tulee ymmärretyksi sen yleisön kanssa, hieno hetki.”

Entä miinuspuolia? ”Kyllä valitettavan paljon tehdään huonoa teatteria. Kun mitä tahansa työtä tehdään huonosti, syntyy huonoa jälkeä. Onhan se siis järkyttävä paikka, jos sä joudut näyttelijänä sellaiseen tilanteeseen ja joudut näyttelemään 50 kertaa sellaista. Oon ollut niin onnekas, että oon toistaiseksi välttynyt niiltä, mutta olen mäkin niistä osani saanut, kaikki saa. Mutta kun taidetta tehdään, ei pidä pelätä epäonnistumisia! Muutenhan ei tuu mitään! Se on vähän niin kuin pituushyppääjä. Jos se jo pelkää valmiiksi yliastumista, niin eihän siitä tuu yhtään mitään siitä hommasta!”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Omasta mielestäni oon aika tunnevoimainen näyttelijä ja teenkin mielelläni sellaisia, missä mä pääsen isosti ilmaisemaan tunteita. Muistan kun äitini kävi kattoon jotain ensimmäisiä rooleja mitä tein ja se sanoi, että ”Niin Antti, kyllä sä varmaan oikealla alalla oot kun sulta noi kyyneleet on aina tullu niin helposti!” Kai siinä on joku sellainen, että tykkään niitä tunteita käsitellä. Tykkään kyllä siitä myös, että on älyä mukana.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Haasteet ja ongelmat. Mitä isompi haaste ja ongelma, niin sitä innostuneempi mä oon.”

Podetko koskaan esiintymisjännitystä? ”Joo kyllä, ei siitä varmaan kukaan koskaan vapaaksi pääse. Joskus poden enemmän, joskus vähemmän. Jaa miten se ilmenee mulla? No positiivinen jännitys on sellaista, että mä huomaan höpöttäväni hirveesti ja oon vähän kierroksilla ja ylitilassa. Se on sellaista mukavaa ja kutkuttavaa, mä en sitä välttämättä kutsuis edes jännittämiseksi, mutta kyllähän se varmaan sitä on. Pahin on sellainen jännitys, mikä saattaa joskus tulla ennen ensi-iltaa eli niinku sillai lamaantuu, ei mistään kauhusta, mutta huomaa että on vähän semmoinen veltto olo, se pitäisi saada ravistettua itsestään jotenkin pois!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Joka jutussa tulee luotua rutiinit ja kyl mä sitten teen ne ihan samalla tavalla. Jos mulla on jossain jutussa ollut se, että mä teen etunojapunnerruksia ennen esitystä, niin kyllä sitä on kauheen vaikee jättää enää pois! Tai et jos on ollut tapana juoda kuppi kahvia, niin jos on myöhässä eikä kerkiäkään, niin on tosi tärähtänyt olo että mites tää nyt meneekään tää homma”, Antti nauraa.

Kerro jokin hassu kommellus! ”Yksi tilanne jota vieläkin ihmettelen on sellainen, että Rikhard III:ssa Vaasassa esitin Rikhardia ja sen käsi on vääntynyt ja se kulkee tosi pahassa ryhdissä ym. ja ohjaaja halusi, että mä oon siinä esityksessä vasenkätinen. Sit siinä on sellainen erittäin kuuluisa repliikki, jossa Rikhard III ottaa tikarin, antaa sen naiselleen ja sanoo ”Tässä. Upota se uskolliseen sydämeeni”. Mä sanoin ”Tässä” ja pistän käden taskuuni, jossa piti olla perhosveitsi ja se ei ookkaan siellä! Mä aattelin, että oon oikeakätisenä laittanutkin sen vasempaan povariin. Kun käsi menee povariin mä tajuan, että sitähän ei ole mulla ollenkaan, vaan se on siellä mun maskihuoneen pöydällä. Se näyttämö on aivan tyhjä, ei oo mitään mitä mä voisin antaa ja mähän oon jo päästänyt suustani sen ”Tässä”-sanan. Sit mä huomaan, että siinä on pieni tuikkukynttilä pöydällä ja sen alla on lautanen. Heitin sen kynttilän veke ja sen lautasen löin rikki pöytään, annoin siitä ne lasinsirut sille naiselle käteen, ”Upota se uskolliseen sydämeeni”. Siitä tuli tosi loistava! Siinä ei mennyt paljoa aikaa koko jutussa, et miten voi ne neljä sekuntia tuntua niin järjettömän pitkiltä! Et on tavallaan jo sellaisessa kauhun vallassa ja toisaalta taas se, että mistä ihmeestä se tuli, ihan kuin joku olisi kuiskannut mun korvaan että tee näin. Mä en siinä toiminut, vaan joku muu.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Kyllä se oli mahtavaa kun me oltiin oma teatteri perustettu ja sali on täynnä omassa teatterissa ja sitten aina kun yleisö on lähtenyt pois, niin me jäätiin aina näyttelijöiden kanssa purkaan se esitys, kannettiin lavasteita yömyöhään semmoisessa vähän ihmeellisessä mielentilassa. Se oli jotenkin niin mahtavaa, että me onnistuttiin!”

Kun joku rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Tietysti sellainen haikeus jää, toisaalta kaiken pitää loppua joskus. Yks näytelmä loppui kyllä liian aikaisin, Vaasassa sellainen kuin Huojuva talo. Siitä tuli pirun hyvä esitys. Esityksiä oli vain 14 ja se oli aina täynnä, mutta kun se oli pienen puolen juttu niin sitä ei kantsinut sit enää jatkaa.Se kyllä kismitti silloin!”

Mitä sinulla on syksyllä luvassa? ”Loppukesä menee hulinaksi, kun mulla on se oma ”Devising Hitler”-esitys, se lämmitetään nyt Teatterikesän Offiin, sehän on mun oma teksti ja ohjaus. Sitten Teatteri Telakalla oma teksti ja ohjaus, tää ”Kuningatarleikit” lämmitetään kanssa ja se jatkaa elämäänsä siellä. Me saatiin myös kutsu Meksikoon isoille teatterifestivaaleille tällä esityksellä, et me lähdetään nyt elo-syyskuun vaihteessa sinne. Sit mä varmaan kirjoitan lisää koko syksyn ja oon koti-isänä”, kertoo Antti tulevista projekteistaan.

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi ja haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Mielikuvitusta kehiin vaan, sekä taiteeseen että viihteeseen niin hyvin menee! Ja kun teatterissa käy, niin se on mun mielestäni vähän niin kuin jalkapallomatsi. Muistaa vaan sen, että välillä näkee heikkoja matseja, mutta rakkaus lajiin silti säilyy. Sama teatterissakin, että sitä timanttiahan me katsojina metsästetään, sitä joka joskus sytytti sen liekin!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Taikaviitta! Ja Superhessuhan on kans hieno, koska nehän on semmoisia epäonnistujia elämässään molemmat ja se on jotenkin ihanaa kun ne saa ne supervoimat ja saavat sen tähtihetkensä. Ne on niin sympaattisia!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Voi että! Mä ottaisin äkkiä jonkun miehen ja olisin sille niin järjettömän hyvä kuin voi olla. Että näin pitää miehelle puhua ja näin pitää miehen kanssa olla, olisin oikein hyvä vaimo!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Hirveesti kirjoja ja musiikkia ja erittäin ison pullon hyvää konjakkia!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Isi

Mistä sanasta pidät vähiten? - Tase

Mikä sytyttää sinut? - Haasteet

Mikä sammuttaa intohimosi? - Laiskuus

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Kun oma lapsi sanoo isi

Mitä ääntä inhoat? - Taustahälymusiikki

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Iso johtaja musa-tai leffabisneksessä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Verovirastossa töissä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Kyllä mä nään mitä sä yrität!

Haastattelussa Anssi Valikainen

Anssi Valikaisen tapasin heinäkuun puolivälissä Tampereella Public Cornerissa.

1987 syntynyt Anssi on kotoisin Kemistä ja horoskoopiltaan härkä. ”Sit muutin Lahteen opiskelemaan ja nyt oon vähän tamperelainen, vähän lahtelainen, myös helsinkiläinen ja vähän myös kouvolalainen”, selventää Anssi. Asia harvinaisen selvä.

Mitä harrastat? ”No nyt kesällä oon aloittanut tenniksen, sit vähän kalastusta ja talvisin lumilautailua. Mitä laskis harrastuksiksi? Urheileminen, tanssi, kitaran ja trumpetin soitto, kaikenlaiset muutkin instrumentit. Ammatti ja harrastukset vähän niinku risteytyy nyt tässä! Tykkään kokeilla uusia asioita, monesti ne tosin saattaa jäädä sitten siihen...”

Erityistaitosi? ”Mitähän järkevää tähän nyt sanoisi? No mielettömät sosiaaliset taidot! Musiikki ja huumori. En niinkään ite kerro juttuja, vaan mun mielestä mulla on aika hyvä huumorintaju ja jos muut ei ymmärrä, niin se on sitten niiden murhe”, nauraa Anssi.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Voiko olla luonteenpiirre? No mä haluaisin olla karismaattisempi, sellainen luontainen karisma joka tulee varmaan sitten iän ja mahan myötä.Taitoluistelu tai joku vastaava olis ihan mahtavaa. Nyt kun mä oon innostunut tenniksestä, niin haluisin olla Roger Federer. Olis hirveen siistiä osata jotain niin hyvin että olis siinä paras, oikeestaan mitä vaan!” Anssi innostuu.

Onko suvussasi muita tällä alalla? ”Mä oon meidän suvun oikeen pikimusta lammas, meidän suvussa on ainoostaan sairaanhoitajia, lehtimiehiä ja siivoojia. Mummo musta halusi lukkaria ja se yritti opettaa mulle kaikkia mahdollisia lauluja ja runoja, ehkä mä siitä oon saanut jonkinlaisen innostuksen tai sen, että se on kasvattanut mua tähän suuntaan. Mummo toivo vähän eriä mitä loppujenlopuks sai!”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Mun pääinstumentti on laulu, sitä mä oon opiskellut täysipainotteisesti neljä vuotta. Mä oon aloittanut musiikkiharrastuksen siten, että oon soittanut ensin kornettia joka vaihtui sitten trumpetiksi, 10 vuotta oon käynyt musiikkiopintoja siltä pohjalta. Sit mä aloin soittaa kitaraa joskus yläasteella, aattelin että tytöt varmaan tykkää kun soittaa kitaraa. Sitä mä oon soittanut nyt kans kymmenen vuotta, ukuleleä mä opettelin soittamaan tähän Sappeen kesäteatteriproggikseen. Sit mä osaan soittaa vähän mandoliinia,ja pianoa (tai koskettimia) mä soitan yhdessä bändissä. Olin siinä trumpetinsoittajana ja taustalaulajana ja kun mulla ei ollut mitään tekemistä, ne pisti mut koskettimiin vaikken ollut edes aiemmin soittanut niitä...Bassoa oon soittanut yhdessä kesäteatterissa, huilua oon soittanut hetken. Eli onhan niitä!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Peruskoulun jälkeen mä oon ollut Kemin Kaupunginteatterissa iltanäyttelijänä 2000-2006. Sit pääsin Lahden Kansanopistolle ja kävin sen ekan vuoden. Sit hain Mutelle (musiikkiteatterilinja) ja pääsin sisään. Sitten kuulin, että tulee vielä toinen vuosi Kansanopistosta ja otin välivuoden Mutelta, kävin sen ja sitten neljä vuotta musiikkiteatterilinjaa. Mä en oo vielä valmistunut, mulla on opinnäytetyö vielä vähän kesken. Nätyyn oon hakenut kaksi kertaa ja Teakiin 4-5. Nyt jos sais töitä, niin voisi sitä kautta sitten oppia lisää.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista ja tästä alasta yleensä? ”Olin hirveen kiinnostunut laulusta jo pikkupojasta asti ja sit tuli murrosikävaihe, pojat sanoi että kuulostan ihan tytöltä kun laulan ja sit se jäi hetkeksi ja jatkoin trumpetinsoittoa. Silloinen Kemin Kaupunginteatterin kapellimestari, nyt jo edesmennyt Itkosen Sami soitti musiikkiopistolle, että tarvittais nuori trumpetinsoittaja näytelmään ”Kolme iloista rosvoa” ja mä pääsin siihen sitten. Se vaikutti tosi kivalta ja mä tykkäsin olla lavalla, oli kivaa kun pääsi vähän näyttelemään ja samalla soittamaan. Sit olin yhteydessä tähän Samiin, että olisko tulossa muitakin juttuja missä pääsisi ihan näyttelemäänkin. Sit Kemiin tehtiin Oliver!-musikaali ja hain siihen ja pääsin mukaan. Sitä kautta pääsin tosi nuorena iltanäyttelijäksi ja sain tehdä tosi paljon juttuja. 12-vuotiaasta asti se on ollut siis jo niin, että tää on mun juttuni ja tätä mä haluun tehdä”, kertoo Anssi.

Miksi olet näyttelijä? ”Mulla alkoi rullaan kaikki filosofiset ajatukset päässä heti...Mä haluun vaikuttaa yleisöön jollain tapaa, tuottaa niille jonkinlaisen tunteen. Mutta kuitenkin, kun oon ite tämmöinen ujo ja teatterista tykkäävä nuorimies, niin on kiva olla joku muu! Saa olla näkyvillä jonkinlaisena toisena tyyppinä ja pystyy olemaan eri tavalla avoin ja auki ja toteuttaa itseään sitä kautta, kun ei ole oma itsensä. Voi olla vaikka ihan hirveä kusipää tai todella sankarillinen tyyppi. Tai oikeestaan ihan mitä tahansa!”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”Mä ohjaisin, se kiinnostaa mua ihan hirveästi tälläkin hetkellä. Joskus varmasti tuun ohjaamaan jotain juttuja. Jos se ei olis teatteria, niin sit mä voisin laulaa pelkästään, et joku sellainen esiintymisammatti tai joku palveluammattikin.”

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Olis siistii sanoa, etten oo tehnyt päivääkään rehellistä työtä. Tai siis kunniallista työtä! Mut mä oon ollut yhden kuukauden lehtimyyjänä, se oli ihan kauheeta. Olin silloin 15-vuotias ja sain valehdeltua, että nyt mulle tuli este, et mun täytyy lopettaa tää. Yhden kesän oon ollut myös grillimyyjänä. Tykkäsin siitä kyllä, mutta kun humalaiset tulee yöllä ostaan jotain gluteenitonta hampurilaista niin huh huh!”

Onko sinulla esikuvia? ”Onko niiden pakko olla näyttelijöitä? Jaa ei. No sit mä sanon ensimmäisenä että Jari Litmanen! Ei pelkästään se, että miten hyvä jalkapalloilija hän on, vaan myös se, että minkälainen intohimo ja sellainen päättäväisyys sillä on ollut jalkapalloa kohtaan. Suomalaisista näyttelijöistä on ihan lapsesta saakka ollut Pekka Autiovuori mun lempinäyttelijäni, ja sit tietenkin kaikki keneltä on saanut opetusta ja ne kenen kanssa on saanut työskennellä. Kansainvälisistä ehkä Russell Crowe ja Kevin Spacey.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No tää on helppo, eli Freddie Mercury! Se on kautta aikojen ehdottomasti kovin tenori, sen kans olis tosi siistii laulaa. Mut sit mä mietin, että täytyy valita joku sellainenkin, joka ei olisi ihan NIIN kova laulaja, ettei se laulaisi mua ihan suohon. Siitä tulikin mieleeni, että haluaisin laulaa Väinämöisen kanssa dueton...se laulais mut kirjaimellisesti suohon! Kalevala-musikaali! Mutta Freddie Mercury se on, kovaa ja korkealta. Ja napaan asti auki oleva kokopuku molemmilla”, Anssi nauraa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Oon näytellyt Kemin Kaupunginteatterissa, Tornion kesäteatterissa, Konttisen kesäteatterissa Rovaniemellä, Pesäkallion kesäteatterissa Lahdessa, Hilarius-hiirenä, Lahden Kaupunginteatterissa työharjoittelussa, Kouvolan teatterissa ja Eurooppa Nelosessa. Tärkeimpiä rooleja ehkä ollut eka iso roolini Kemissä, ”Kevään herääminen” ja siinä Melchior, Tornion kesiksessä olin Vaahteranmäen Eemeli. Se oli muuten jännä rooli, piti blondata hiukset ja kulmakarvat, ja kahdesti kuussa piti vetää Veet´illä säärikarvat pois miehekkäästi! Lahden Sinfonialla Jesus Christ Superstar, olen siinä Pilatus. Se on kyl tän hetken tärkeimpiä rooleja, elokuussa on nyt taas muutama veto, vuoden tauon jälkeen. Siinä on sinfoniaorkesteri, Dominante-kuoro, Hintsasen Sami, Saara Aalto, Sam Huber, Hannu Lepola Rajattomista... Se on suurin rooli, mitä oon päässyt tekemään. Sit Suomen Musiikkiteatteri-ensemblessa oon tehnyt Rentin.”

Onko sinulla jotain haaveroolia? ”Musikaaleista Hairin Berger, sit Romeon ja Julian Thybalt, ja muutenkin jotain pahiksen rooleja olisi siistiä päästä tekeen, ne kiinnostaa mua aika paljon. Joku Dracula olisi ihan mieletön!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Vaikee sanoa nimiä kun ei kuitenkaan tiiä, että minkälaista se olisi näytellä jonkun kanssa, mutta olisi varmaan aika siistiä näytellä Hannu-Pekka Björkmanin tai Tauno Palon kanssa. Sen pitäis olla sellainen näyttelijä, jonka kanssa synkkais jutut, joka kuuntelis ja jonka kanssa olisi hyvä olla. Sellainen, johon pystyy luottamaan ihan täysin. En lähtis tähän mitään nimiä nyt heittämään...”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Harvoin, mutta jos oon katunut niin sieltä on kyllä aika äkkiä noustu että helkkari, onhan tää maailman siistein ammatti! Ehkä sellaisessa tapauksessa kaduttaa, jos on kertynyt liikaa hommia, mutta silloinkaan ei ammatinvalinta harmita vaan se, että on haalinut liikaa töitä. Kun ei kerkee kaikkea hiomaan niin timantiksi kuin haluaisi.”

Mikä on parasta työssäsi? ”Semmoinen energia tai fiilis, sellainen järjetön nosto, minkä siitä saa kun tulee esityspaikalle ja kun näkee ne tyypit ja pidetään yhdessä hauskaa eikä oteta kaikkea turhan tosissaan. Otetaan yleisön suunnalta tulevat fiilikset ja kicksit vastaan ja annetaan niiden vaikuttaa. Se on tosi siistiä kun lähtee näytöksestä ja on ollut hyvä veto ja itsestäkin tuntuu siltä, että jollain tapaa ylitin itseni. Ne energiat mitkä siitä saa!” Anssi hehkuttaa.

Entä miinuksia? ”Aika ei riitä mihinkään muuhun, ja sit jos riittäs johonkin, niin todennäköisesti on eri paikkakunnalla missä haluaisi olla. Yhtä matkustamista ja ajansäätöä, eikä oo missään vaiheessa sellaista tasasta. On vaikeeta suunnitella asioita etukäteen puolta vuotta pitemmälle, ja ei saa vietettyä aikaa rakkaiden ihmisten kanssa niin paljoa kuin haluaisi. Välillä on sellainen lohduton riittämättömyyden tunne, että miten musta tulis parempi näyttelijä, sellainen itsesäälissä rypeminen joka mua itteeni inhottaa tosi paljon!”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Oon tehnyt aika paljon lasten rooleja, mutta toivottavasti se aika on nyt ohi. Ehkä mä huomaan tekeväni sellaisia rooleja, jotka on vähän niinku sellaisia syrjäänvetääntyneempiä, sisäänpäinkääntyneitä. Ehkä vähän huono puoli kans mun näyttelijäntyössä, haluaisin olla enemmän auki. Ne on ollu vähän sellaisia, että niillä on joku salaisuus tai ristiriita.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Epäonnistuminen inspiroi, koska tulee sellainen olo, että perkele kyllä mä näytän vielä ja pystyn tekemään paremminkin! Se myös inspiroi kun näen taitavia ihmisiä, ihan missä tahansa alalla ja missä tahansa työssä. Saan siitä ihan älyttömästi energiaa, kun nään kun joku nauttii työstään ja on taitava.”

Podetko koskaan ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Mulla teatterissa ei oo ikinä sellaista hysteeristä jännitystä. Enskarissa mua saattaa jännittää tai sitten jos on tuttuja katsomassa. Kiva pikku kutkutus tuolla vatsassa, perhosia! Sit jos lavalla on roolissa joku vaikea toiminto, niin se saattaa jännittää. Mutta sitten kun mä esiinnyn omana itsenäni, eli jos soitan yksin, uusi tilanne tai laulan jonkun aiemmin tuntemattoman biisin niin se kyllä jännittää! Kädet tärisee ja jalat meinaa lähteä alta. Omana ittenäni esiintyminen on mulle paljon pahempi juttu!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Rutiinit tulee kyllä jokaisesta proggiksesta erikseen. Se mitä ennen esitystä tapahtuu on jopa sellaista minuuttipeliä, et mä katon kelloa ja nyt mä teen noin ja noin. Samantapaiset kulut tulee rakennettua sinne lavan taakse, kun lavalla tekee ensin tän ja sitten tän. Aina kun mä improan, niin jotta mä menisin tyhjällä päällä lavalle niin mä laulan hiljaa mielessäni ”Tuiki tuiki tähtönen”, jotta en ajattelisi mitään ylimääräistä. Jokaiseen juttuun kuuluu tietysti myös aina kehon lämmitys ja äänen avaus.”

Kerro jokin hassu sattumus! ”No Tornion Eemelissä kävi näin... Eemeli oli ostanut markkinoilta leipälapion ja limupullon, ja esittelee Aatu-rengille niitä. Eemelin isän pitäisi tulla keskeyttään se juttu ja tarttua Eemelin kädessä olevaan limupulloon minä hetkenä hyvänsä. Alan ihmetellä kun kukaan ei tartu pulloon, kerron sitten kaikkea mahdollista siitä leipälapiosta. Kului varmaan 15-30 sekuntia mutta se tuntui tunnilta! Jälkeenpäin menin sitten ”isältäni” kysymään, että miksei se tullut, niin se vastas että ”Mulle tuli sellainen ajatus”. Se oli ainut selitys..”

”Sit toinen juttu... Tehtiin Onnellista miestä ja juttelen siltainsinööri Jaatisen kanssa jotain ja yhtäkkiä tuntuu jotain märkää päässä. Joku lintu paskoi mun päähäni! Katsoin kättäni, katsoin yleisöä, katsoin Jaatista ja se ei tiedä miten päin olisi siinä ollut”, muistelee Anssi kesäteatterikokemuksiaan.

Kerro joku hyvä muisto? ”Hakalan Taavan ohjaama Maurimyrsky tehtiin Kemiin ja ensi-iltabileissä se veti mut ja pari muuta iltanäyttelijää sivummalle ja sanoi, että ”Te ootte todella kehityskelpoisia tyyppejä!” Tuli ensimmäistä kertaa ohjaaja sanomaan mulle, että kannattaa ottaa tosissaan tää juttu ja kannattaa jatkaa tällä linjalla. Se on erittäin lämmin muisto kyllä. Onneks on ollut tuollaisia rohkaisijoita, jotka on tullu sanomaan ihan suoraan!”

Mistä haaveilet? ”Haluaisin nähdä mahdollisimman paljon maailmaa, avartaa maailmankatsomustani ja nähdä kaikenlaisia erilaisia kulttuureja. Että olisi kaikki hyvin, olisin terve ja olisin onnellinen.”

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Toivoisin näkeväni itseni perheellisenä ja työllistyneenä miehenä, missä päin Suomea tahansa!”

Mitä on luvassa syksyllä? ”Elokuussa tulee se Pilatus, ja Kouvolaan tulee syyskuun alussa Sydämeni laulu, Aleksis Kiven elämästä kertova musikaali. Siinä näyttelen Julius Krohnia, yhtä Kiven kaveria.”

Mottosi? ”Think like a man of action, act like a man of thought!”

Haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Hyvää kesää, lomailkaa, relatkaa, syökää makkaraa, kalastakaa, uikaa, nauttikaa ja tulkaa kattoon Sappeelle Noin seitsemän veljestä!”

Osaatko imitoida ketään? ”Mä osaan imitoida Aku Ankkaa! (näin) Sit mä osaan myös imitoida Hilarius-hiirtä, koska mä oon ollut Hilarius-hiiri!” (naurua ja hiirenä puhumista)

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla kaikki Turtlesit! Ne oli mun lemppareita kun olin pieni poika.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Tekisin kaikkia tyttöjen hommeleita ensin ja sen jälkeen tekisin kaikkia poikien hommeleita!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Akustisen kitaran ja jonkun naisen tuudittaan mut uneen, ja ruuaksi savustettua kalaa.”

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi? ”Mulla on eriväriset silmät ja runsas rintakarvojen kasvu!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Kiitos

Mistä sanasta pidät vähiten? - Verkostoituminen

Mikä sytyttää sinut? - Tulitikut ja bensa

Mikä sammuttaa intohimosi? - Itsesääli

Mikä on suosikkikirosanasi? - Punainen perkele

Mitä ääntä rakastat? - Kun on niin hiljaista, että kun tupakkaa imee niin kuuluu se palamisen ääni

Mitä ääntä inhoat? - Kun styroksi hinkautuu vastakkain

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Jalkapalloilija

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pilvenpiirtäjän korkeimman kerroksen rakentaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Morjensta, meehän takasin!

Haastattelussa Jari Ahola

Jari Aholan tapasin heinäkuun alkupuolella Tampereen Amarillossa.

Tampereella 1976 syntynyt Jari on horoskooppimerkiltään leijona ja kiinalaisessa horoskoopissa lohikäärme. ”Koen olevani hyvin voimakkaasti tamperelainen.”

Harrastuksinaan Jarilla on frisbeegolf, lumilautailu, konsolipelaaminen, saunominen ja hyvä ruoka. ”Rakastan grillaamista ja hampurilaisia ja wingsejä. Tykkään tehdä ruokaa ja järjestää illanistujaisia hyville ystäville. En oo mikään baareissa luuhaaja, ystävien kanssa illanvietto kotona tai mökillä on ihan parasta”, Jari kertoo.

Erityistaitosi? ”Laulu, positiivisuus, huumori. Mä en kyllä hirveen helpolla synkkyyteen vaivu ja musta on helpompaa olla iloinen kuin pahalla tuulella.”

Minkä taidon haluaisit osata tai oppia? ”Haluaisin olla akrobaattisempi ja tietysti parempi tanssijakin. Olis liian kliseistä sanoa että ainahan kaikessa on parantamisen varaa, mutta sekin on totta. Kun kausi on ohi, niin kattoo että mitä mä tästä kaudesta opin, että okei mä opin taas lisää niinku rytmitajua, ei tarvi ottaa niin nopeasti kiinni toisen repliikeistä ja semmosta. Vaikeeta sanoa mitään erityistä, mutta mä koen olevani ihmisenä semmoinen, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Koitan kehittyä jatkuvasti, niin ihmisenä kuin ammatissanikin.”

Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Äidin äiti oli Tampereen Teatterin kuorossa, mutta ei oo muita. Kaikki muut on oikeissa töissä...” Jari nauraa.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kitaraa osaan soittaa. Oon ollut pianotunneilla, mutten voi sanoa osaavani soittaa pianoa. Rumpuja kans oon soittanut.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Teakista valmistuin teatteritaiteen maisteriksi 2004. Lahden kansanopistossa olin sitä ennen vuoden teatterilinjalla eli 1999-2000 ja siitä pääsin suoraan Teakiin. Nätyyn hain kaksi kertaa ja Teakiin kolmannella kerralla sisään. Monesti tuli kyllä fiilis etten enää kokeile! Sitä luulee 23-vuotiaana olevansa jo elämänsä päässä, vaikka kaikki on vasta alussa. 1997 Virgo-musikaali avasi mulle tän teatterimaailman ja siitä meni kolme vuotta että pääsin Teakiin, omasta mielestä ne oli erittäin pitkät kolme vuotta! Nyt kun katsoo taaksepäin, niin sehän on aivan naurettavan lyhyt aika, mutta ne on kyllä valtavan kovia pettymyksiä kun ei pääse kouluun.”

”Sit laulutunneilla olen käynyt, ´97 Juntun Juha ohjasi mut omalle laulunopettajalleen ja sinne mä sitten kärräsin mun pienen omaisuuteni, sijoitin tavallaan itseeni ja näköjään se kannatti koska siitä ammatti tuli.”

Entä mahdolliset muut opinnot? ”Mä oon käynyt myös kauppiksen, myyntiedustaja-merkantti. Tajusin jo siellä, että ei oo mun alani mutta tulipa koitettua... Vähän aikaa niitä hommia teinkin ja se tunne vaan vahvistui, ettei todellakaan oo mun juttuni. Koin yhteenkuuluvaisuutta ja tajusin ekaa kertaa oman heimoni Virgossa, ja sen jälkeen se olikin ensimmäistä kertaa mun elämässä täysin kirkasta, että tätä mä haluan!” muistelee Jari.

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Armeija-aikoinani ´96 luin lehdestä Kristiina Haltun haastattelun ja hän puhui jotenkin niin kauniisti teatterista ja mä kiinnostuin. ”Voi veljet, olispa samanlainen intohimo itselläkin tehdä jotain!” Kun pääsin armeijasta, mä tein vähän aikaa myyntiedustajan hommia ja se ei tuottanut mulle sitä täyttymystä. Mulla oli koko ajan palo, että johonkin suuntaan tästä pitäisi mennä, jotta löytäisin itseni ja paikkani tässä maailmassa. Se lehtijuttu avasi silmäni!”

”Sen jälkeen mä rupesin käymään Tampereen Teatterissa ja ”Näyttele henkesi edestä”-näytelmän kävin kattomassa varmaan kymmenen kertaa. Mun mielestä se ei mikään kovin kummoinen näytelmä ollut, mutta kävin ihan opiskelumielessä katsomassa sitä. Mä kävin eri iltoina siellä ja seurasin, että miten tuo näyttelijä tekee tuon ja imin sitä oppia itteeni. Sit mä menin kirjastoon ja lainasin Brechtit ja Tsehovit ja sain oikeen semmoisen yliannoksen, mulle tyypilliseen tapaan kaikki heti ja täysillä...Mulle oli varattu työvoimatoimistosta ammatinvalintapsykologille aika, menin sinne ja kysyin, että miten tässä maassa pääsee näyttelijäksi. Se katto mua vähän epärealistisesti ja sano jotenkin sillai, että ”Täytetääs nää laput vielä ja katsotaan että mille alalle sä soveltuisit!” Mä sanoin, että mä tiedän ensimmäistä kertaa elämässäni mitä mä haluan, että please kerro mulle!” Se katto mua vähän aikaa ja sanoi, että ”Sä taidat olla tosissasi!” Sit se kertoi mulle Teakista ja Nätystä. Teakin mä tiesin, mutta Nätystä en ollut aiemmin edes kuullut vaikka olen tamperelainen!” muistelee Jari.

”Keväällä 1997 oli muutama päivä hakuaikaa Nätyyn, tein nopeesti ennakkotehtävät ja hain ja tipuin heti... Ei se mennyt ollenkaan putkeen, vaikka olin itteeni psyykannut. Sit mä näin tv:stä jutun, että nuorisomusikaali Virgo on tulossa ja tavallaan se kiinnosti, toisaalta taas epäröin että uskaltaisinko tollaseen mennä mukaan. Sit äiti alkoi kannustaa mua ja sanoi vievänsä mut vaikka väkisin sinne pääsykokeisiin. Muistan kun mentiin sit sinne kokeisiin Tampereen Teatterille ja sanoin äidille, että mä en ainakaan sitten tanssi! Siitä 20 min ja koreografi Nummisen Ari tanssittaa pelkästään mua, ”Hei sää, tuus vielä!” No mä tuun ja improan jotain ja Toikan Ari soittaa rumpua ja mä tanssin enkä ymmärrä yhtään mitään mistään. Jälkikäteen oon kysynyt, että mitä siinä oikein tapahtui. Mulla oli kuulemma niin omalaatuinen tapa liikkua ja ne diggas siitä. Että toi jätkä ei oo selkeesti ikinä tanssinut, mutta se pistää kaikkensa peliin!”

”Lopulta mä sain sen kirjeen, että ”Sinut on valittu mukaan Virgo-musikaaliin!” Se onkin ollut kaikista tärkein vaihe mun teatteriopinnoissa, oli huikeeta päästä tekeen kaikki alusta lähtien. Jokaisella oli oma osastonsa, me siivottiin, oltiin narikassa ym. Se oli hieno koulu oppia näkeen, että kuinka valtava määrä ihmisiä tarvitaan yhden teatteriesityksen tekemiseen! Se vuosi viimeistään kirkasti sen ajatuksen, että mä haluan näyttelijäksi. Sit hain Teakiin ekaa kertaa, pääsin kolmanteen vaiheeseen ja sit tipuin. Se antoi kuitenkin enemmän uskoa.”

”Virgo-vuotena olin saanut paljon kehuja ja kannustusta just Ari Nummiselta ja Heikki Paavilaiselta, ”sulla on poika emmeitä, jaksa vaan ja eti vaan paikkasi!”. 75 esitystä oli Virgosta ja se oli kyllä täysin korvaamatonta aikaa, parasta teatterikoulutusta mitä vaan voi kuvitella! Sit Virgon jälkeen mä sainkin vielä mahdollisuuden olla avustajana. Muutamia virgolaisia pääsi vielä ”Suuri Viikinkiseikkailu”-musikaaliin. Se olikin sit taas vähän vastakkainen kaiken sen hypetyksen jälkeen, me esiinnyttiin yhtäkkiä vain muutamille kymmenille ihmisille ja kukaan ei tykännyt meistä. Kriitikot haukku... Se oli opettavaista. Hieno kokea niin nopeassa syklissä ihan parasta ikinä ja yleisön ja oman esiintymisen huuma. Ja sit ykskaks sellainen täydellinen epäusko, näyttelijät pudistelee päätään ja tää on ihan hirveetä sontaa, ja yleisö ja kriitikot oli samaa mieltä.”

Oletko esiintynyt koulun näytelmissä tai sukujuhlissa nuorempana? ”Yläasteella piti tehdä äidinkielessä joku lehti tai kuunnelma tai vastaava, ja me päätettiin tehdä sketsielokuva Viiltäjä-Jaakko. Siitä tuli kulttielokuva ja opettaja rakasti sitä, näytti sitä kaikille. Koulussa olin realisti, ei käynyt mielessäkään että haluaisin näyttelijäksi, halusin jonkun oikeen ammatin. Aattelin, että näyttelijänä tässä maassa pitää olla Roineen tai Milonoffin sukua, eihän tällainen tavallinen pulliainen mihinkään pääse! En oo ikinä ollut sellainen sukujuhlissa esiintyjä, oon ollut aika ujo. Nyt tietenkin kaikki sukulaiset romantisoi, että ”Joo joo, kyllä olit aina sellainen ja kyllä sen jo tiesi etukäteen” mutta mää väitän kyllä että ei varmana tiennyt!”

Miksi olet näyttelijä? ”Mä oon tarinankertoja, se on mun sielu. Mä saan suurimmat kicksit siitä kun kerron tarinaa. Se oli kyllä mulla jo pienenä. Tykkäsin kertoa intensiivisesti tarinaa ja halusin saada ihmiset nauramaan, liikuttumaan, jännittämään ja vähän pelkäämäänkin. Haluan tuottaa ihmisille sellaisia hetkiä, että kun ne tulee teatteriin niin ne oikeasti kokee asioita. Vaikka oon tehnyt koomisia rooleja, en kuitenkaan koe olevani koomikko. Yhtä paljon nautin siitä, kun joku tarina saa ihmiset itkemään. On tärkeä tehtävä saada välittää tunteita. Tässä Pyynikin jutussa on yks sellainen kohta, jossa me Kaisan (Mattila) kanssa ollaan jemmassa, mä tykkään tarkkailla ihmisiä. Saan itte ihan valtavasti siitä kun näen miten ihmiset viihtyy ja miten ne reagoi. Tulee sellainen tietynlainen ylpeys kollegoiden tekemisestä, että ”Kohta tulee Se Juttu ja NYT ne nauraa ja JESSS!”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Vaikee sanoa yksittäisiä. Työviksessäkin on niin paljon, on suuri etuoikeus tehdä heidän kanssaan töitä. En haluaisi oikeestaan ketään nostaa Suomesta erityisesti. Mutta pakko sanoa kyllä, että Janne Reinikainen! Mä tykkään sen rytmistä. Se on loistava koomikko, mutta tekee myös todella loistavasti tragediaa.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Vedän sen verran kotio, että vastaan Petra Ahola, vaimoni. Ja Kaisa Mattila. Molemmat siitä syystä, että ne tekee vastanäyttelijöistään paremman. Ne tarjoo niin hyvin, ne hengittää toista eikä tuuppaa sitä omaa näkemystään, ja ovat tosi herkillä. Parhaat näyttelijät pystyy tekeen muista vielä parempia!”

Onko sinulla jotain unelmaroolia? ”Tuntemattoman sotilaan Hietanen ja sen takia, että sillä on se Turun murre ja mä en puhu pätkääkään sitä, siinä olisi haastetta. Ylipäätään oikeat, historialliset henkilöt kiinnostaa. Pääsis oikeesti esittämään sen elekieltä ja olemista, tavallaan sain Mozartin tehdä Amadeuksessa, mutta kukaan ei tiedä oikeesti miten se liikkui. Jos olisi joku ihminen, josta olisi videomateriaalia. Esimerkiksi Kurt Cobain, se olisi upee rooli tehdä ja hän on vaikuttanut muhun hyvin paljon myös musiikillisesti!” hehkuttaa Jari.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”James Hetfieldin kanssa ehdottomasti, hän on yksi mun musiikillisista esikuvistani. Sen karisma esiintymisissä on huima ja se hyväntuulisuus. Samalla se pystyy leikkaan esim. pelottavaksi, sillai tarinankertojana. Mä sain olla muutaman metrin päässä kun se lauloi ”One”, 2009 Hartwall Areenalla, se mykisti mut kyllä. Miten se siihen eläytyikään! Mä oisin voinut kuvitella, että kaveri joka on vetänyt 20v samaa biisiä olis jo kyllästynyt omaan biisiinsä niin että kunhan vaan vetäsee. Ei, päinvastoin! Koko mies kertoi sitä tarinaa siitä biisistä.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Oon vieraillut Lappeenrannassa ja Lahdessa, kesäteattereista Hämeenlinna, Pyynikki, Ikaalisten Kylpylän kesäteatteri ja nyt oon Työviksessä. Suurin unelma ikinä on päästä Työvikseen, kyllä se on mun NHL! Mä en halua tuolta mihinkään. Mulle ei oo olemassa korkeempaa tasoa mihin voisin päästä, koen olevani hyvin onnekas. Nyt vaan seuraavaks pitää saavuttaa se taso ja paikka, ja tulla paremmaksi, kantavaksi voimaksi koko teatterissa.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi merkittävimmät roolityösi? ”Jesus Christ Superstarissa Jeesuksen rooli, se oli mun taiteellinen opinnäytteeni ja ensimmäinen ammattilaisroolityöni, läpisävelletty ja sairaan vaikea ja haastava. Sit Mauno Vuonna 85-musikaalista, se vaan on niin käsittämätöntä ettei sitä voi edes selittää. En välttämättä tuu toiste urallani kokeen sellaista. Sitten Last 5 years-musikaali ja siinä Jamien rooli, se oli niin haasteellinen että oikeastaan koko viime kesä meni sen kanssa. Sit se Amadeus... Kaikki roolit on kuitenkin mulle kuin omia lapsia!”

Olet nyt Työviksessä kiinnityksellä, miksi? ”Olin freelancer hetken ja taloon tulin freenä. Nyt kun mulla on kaksi pientä lasta, en mä kestäisi sitä reissaamista. Koen että se on mulle suuri etu olla kiinnityksellä, mun ei tartte käyttää aikaa auditioneihin eikä mun tarvi todistella, että antakaa mulle mahdollisuus. Nyt mä voin oikeesti ottaa riskejä ja ne jos mitkä just kasvattaa. Jos mä olisin freelancer, mä menisin helpommin omilla mukavuusalueilla ja semmoisilla, jotka on mun vahvuuksia, jotta mä voisin pedata jo seuraavaa työtä. Nyt mulla on mahdollisuus tehdä hyvin erilaisia rooleja, suuria ja pieniä. Joskus on sellaisia rooleja että ihan miettii, että mitäs mut tähän castattiin, no okei se rooli tehdään silti ja sit kun saa vielä tuollaisten huippuammattilaisten kanssa tehdä mitä Työviskin on täynnä, niin en koe että olisi mitään järkevämpää tällä hetkellä kuin olla Työviksessä kiinnityksellä”, Jari summaa.

Taustalla Tampereen Teatteri / kuva Teatterikärpänen

Mitä on parasta työssäsi? ”Katsojien katseet! Lavalta näkee kaiken. Mä tykkää katsoo kesken esityksen sillai ihmisenä ihmistä, mä saan siitä kicksejä, että ompa noilla hyvä meininki ja noi on varmaan pariskunta ja sen sellaista. Loppukiitoksissa ainakin mä koen sellaista suurta kiitollisuutta siitä, että mä saan tehdä tätä ja se vetää nöyräksi. Kuten aiemmin sanoin, oon tehnyt paljon erilaisia hommia ja ollut eksyksissä elämässäni ja kokenut elämän joskus epämiellyttäväksikin, niin nyt mulla ei oo kyllä mitään valittamista! Joka kerta miettii, että mulla on kyllä tällä hetkellä asiat todella hyvin!”

Entä miinuspuolia työssäsi? ”No työajat. Kuusi päivää viikossa klo 11-22 ja välissä tauko. Ei siinä usein kavereita ehdi näkeen. Joskus on tosi epämiellyttävää tonkia ja avata ittensä, niin kuin olin just kokenut avioeron muutama vuosi sitten ja aloin tekeen Jamien roolia, joka tavallaan kans kertoo avioerosta ja viiden vuoden suhteesta. On välillä tosi rankkaa, kun sellainen rooli osuu kohdalle, että onko mun pakko tonkia tätä ja jättäkää mut rauhaan. Näin jälkikäteen aateltuna se oli kuitenkin ihan mahtava terapiasessio, mulla oli hieno tilaisuus purkaa se avioero roolin kautta ja ikään kuin salaa tuoda se suoraan yleisölle.”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Sellaiset alastatus-roolit niin kuin Mauno, jonkinsortin reppana, ruma ankanpoikanen-tarina. Sellaistahan on kiitollista tehdä! Mutta itseasiassa en osaa oikein sanoa, koska mä toivoisin olevani monipuolinen näyttelijä, joka pystyy tekeen laidasta laitaan ja pyrinkin itteeni siihen suuntaan kehittämään. Jossain vaiheessa aattelin, että pahisroolit, mutta niitä ei oo sittenkään niin kiva tehdä. Monesti ainakin mulla se synkkyys jää vähän päälle. Illalla kun kotiutuu, niin kyllä on Maunona mukavampi mennä kotiin kuin Mikkona (Anna-Liisasta), siinä on vissi ero! En yhtään arvota niitä töinä, se on ainoostaan se, että kumpi on itelle helpompi. Vaikka Mikko ei ollut sillä tavalla edes kunnon pahis, mutta esim. Lahdessa Leyla ja Daniel-näytelmässä olin äärioikeistolainen uusnatsi. Oikein tunsi kuinka yleisö loppukiitoksissakin vielä mietti, että pystyykö tolle taputtaan, että toi on niin inhottava ällötys! Maunosta jää sellainen boosti päälle kyllä, saa leikkiä rokkitähteä oikein luvan kanssa ja joku vielä maksaa siitä!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Intohimo yleensä. Jos joku ihminen on innoissaan, ihan sama mistä asiasta, niin siinä on pakko olla jotain. Oli se sit jääkiekko tai teatteri. Sama niin kuin musiikissa, mä inhoan sellaista että vaan kuulostaa hyvältä. Joku Metallica tai Nirvana on mulle niin tärkeitä, ne pistää ittensä likoon ja se on täynnä intohimoa. Se jos mikä inspiroi mua!”

Kärsitkö koskaan ramppikuumeesta? ”En, koen sen olevan terveissä mitoissa. Jos mua ei yhtään jännittäisi niin olisin huolissani, koska koen olevani valmistautunut ja tosissani ja joku on sanonut hienosti, että ”Jännitys on purkautumatonta innostusta”. Se on suurta intoa siitä, että miten tää kaikki menee. Kiinnitys vielä hyvällä tapaa on tuonut sen, että sen joutuu kohtaan niin usein sen jännityksen, parhaimmillaan 5-6 kertaa viikossa, niin jos koko ajan jännittäisi liikaa niin ei tätä pystyisi tekeen. Kyllä siitä pitää pystyä nauttimaan, silloin yleisökin nauttii!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Ruoka on tosi tärkeetä. Mun pitää melkein syödä viideltä, riippuen tietysti roolista, mutta jos on vähänkään isompi rooli niin kanaa ja pastaa, nuudelia ja kanaa... Mulla pitää olla sellainen olo, että mulla on energiaa! En voi liian lähellä esitystä syödä mutten myöskään liian kaukana. Taikauskoinen mä en ole. Joskus mun piti käydä kaikki repliikit läpi. Last 5 yearsissa mun piti käydä koko teos aina läpi, eli jos mulla oli illalla esitys niin mä tavallaan vedin kaksi esitystä, koska ekan lauloin suihkussa läpi. Silloin mulla on hyvä olla lavalla ja mä nautin itse siitä kun on kunnolla valmistautunut, millä tavalla sen sitten tekeekin.”

Tunnistaako ihmiset sinua kun liikut tuolla kaduilla? ”Joo kyllä, outoahan se on. Maunoksi mua kutsutaan enemmän kuin Jariksi, eikä siinä mitään...Kiva jos on jollain tapaa jäänyt mieleen. Mulle saa aina tulla puhuun, se on hienoo vaan!”

Kerro joku hassu sattumus? ”Kasivitosen olen kerran vetänyt oksennustaudissa, ämpäreitä oli siellä täällä ja välillä kävin lavan sivussa oksentamassa ja lavastamon puolella oksensin kerran lavuaariinkin... Sit yks legendaarinen tapahtui muuten Hämeenlinnan Kesäteatterissa, ”Tapsa, Toivo ja rakkaus”-näytelmässä. Loppukohtauksessa (jossa ollaan Taivaassa) jostain kumman syystä aivan yhtäkkiä aivan j-ä-r-j-e-t-ö-n lentomuurahaisarmeijan hyökkäys! Me ollaan aivan yltä päältä niissä, kuin jostain elokuvasta. Yritetään siinä laulaa viimeistä biisiä eikä siitä tuu yhtään mitään. Niitä meni suuhun ja kaikkialle! Jälkikäteen saatiin selville, että se päivä oli tarkka päivä ns. prinsessalennolle, eli ne muurahaiset lähettää nää prinsessat matkaan ja me oltiin just siinä reitin varrella!”

Kerro joku hyvä muisto? ”Eka ammattilaisesitys oli Lappeenrannassa ja ensi-ilta, tulen viimeisenä kiitoksiin Jeesuksena ja koko yleisö nousee pystyyn. Se on tuuperruttava kokemus, ei sitä osannut oikein ottaa vastaan. Se oli jotain niin suurta, että ei voinut muuta kuin itkeä, koska ei voi saada hienompaa lahjaa yleisöltä oman uran alulle kuin se, että kaverit kannustaa seisaaltaan. ”Oot oikealla alalla, anna mennä vaan!” Olin silloin vielä siis Teakin neloskurssilla. Sit kun tulin ensi-iltakaronkkaan, niin koko työryhmä nousi samoin seisomaan. Lämmöllä muistelen Lappeenrantaa, siellä oli hienoja ihmisiä ja tuommoisen tunnustuksen antaminen jollekin vaatii ihmiseltä aika paljon, sillä me ollaan niin perikateellista kansaa. Myös me näyttelijät ollaan sellaisia, että kadehditaan toisiamme eikä pystytä sanoon, että ”Sä teit tänään tosi fantastisen roolin!”

Kun joku rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Kun Virgo loppui, niin oli aika vaikeeta tulla viimeiseen biisiin, silloin kyllä itkin enkä pystynyt laulamaan. Silloin sitä varmaan ajatteli, että tässäkö tää nyt oli koko mun teatteriurani. Saas nähdä mitä tapahtuu kun Vuonna 85 loppuu, koska jos jotain roolia on tehnyt 6-7 vuotta niin... Mutta kyllä mä sillai fatalisti oon, että aikansa kutakin ja kohti uusia haasteita. Mieluummin kattoo eteen päin. Niin kuin Eppu Normaali sanoo ”Ei huomista, ei eilistä, vain tämän hetken voit nähdä peilistä!” Siinä se jotenkin kiteytyy kaikki, se voisi vaikka olla mun mottonikin”, kertoo Jari ja huomaamattaan vastaa jo yhteen tulevaan kysymykseen samalla.

Mitä töitä sinulla on luvassa syksyllä? ”Yhtä en voi vielä paljastaa.. Oon sillai kevennetyllä nyt (kun meille on tulossa lokakuussa perheenlisäystä), Liz-musikaalissa teen kaksi pienehköä roolia, oon James Dean ja Montgomery Clift. Ja muita juttuja en siis voi vielä kertoa..”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Koen, että varmasti tulen jossain vaiheessa ohjaamaan tai käsikirjoittamaan jotain, se on mulla niin voimakas kutsumus. Mutta mä en hätäile, mä ootan oikeeta aikaa...”

Mistä haaveilet? ”Että pääsisi perheen kanssa Kanadaan melkein vuodeksi. Länsi-Kanadaan, Calgary-Vancouver – akselille. Se on koko perheen yhteinen unelma. Mikä jottei tekis siellä jotain teatteria tai kirjoittais siellä tai mitä tahansa, ja vähän jääkiekkoakin. Olen intohimoinen Calgary Flames- fani ja yksi unelma olis päästä katsoon niiden peliä, tai katsoon miten ne valmistautuu peliin pukuhuoneessa ja verrata sitä meininkiä omaansa. Ja tietysti se, että saisi olla perheen kanssa yleensäkin.”

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Työviksessä, armollinen homma on se, että kun ikää tulee niin tulee erilaisia rooleja. Kohta mä pääsen tekeen niitä isän rooleja ja varttuneempia henkilöitä, prinssin roolit jää. (naurua) Heti kun joku kertoo mulle paremman teatterin Suomesta, niin mä meen sit sinne. Ehkä ohjaan tai käsikirjoitan tai vierailen jossain, ei ollenkaan mahdoton ajatus se.”

Onko jotain mitä vielä haluaisit sanoa tai lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Kiitoksia niille, jotka on käyneet katsomassa esityksiä ja jotka on kiittäneet aplodein tai ruusuin, ne kaikki merkitsee mulle paljon. Kiitos kannustuksesta ja vastavuoroisuudesta! Teatteri on näyttelemisen kuninkuuslaji, yhtään kohtausta et voi ottaa kahta kertaa. Se on myös se, että yleisö on vastanäyttelijä, jonka kanssa pitää tehdä koko ajan. Ilman yleisöä olisi aika karua näytellä...”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Teräsmies, siksi että se saa lentää.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Ekaa en kehtaa edes sanoa, mutta kyllä mä haluaisin koittaa synnytystä. Sit ei kukaan vois ainakaan sanoa, että te miehet ette tiedä synnytyksestä yhtään mitään!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Kuuntelisin paljon äänikirjoja, sit Iphone ja Ipod-telakka, niillä mä saan parhaiten unen. Mutta siltä varalta etten mä saakkaan unta, niin pieni sauna ja talviterassi. Kitara, pelikonsoli ja telkkari. Ja NHL-pelejä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

Mikä sytyttää sinut? - Intohimo

Mikä sammuttaa intohimosi? - Negatiivisuus ja sarkasmi

Mikä on suosikkikirosanasi? - Voi vittu saatana

Mitä ääntä rakastat? - Veden ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Huutaminen

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sellainen missä joutuu herään aikaisin

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa kotiin!

Jesus Christ Superstarista

Wild Boys !!

Haastattelussa Harri Helin

Harri Helinin tapasin heinäkuun puolivälissä Tampereella Public Cornerissa.

Parkanosta kotoisin oleva Harri on syntynyt 1985 ja horoskooppimerkiltään hän on jousimies. Tällä hetkellä hän asuu Tampereella.

Mitä harrastat? ”Urheilemista, välillä juoksen, akrobatioin, tanssin, pelaan Xboxia, kattelen leffoja, hengailen kavereiden kanssa. Kaikkee mitä päähän juolahtaa aina laitesukelluksesta tietokonepeleihin. Ja maanviljely, sekin on yks mun harrastus! Meillä on maatila tuolla Parkanossa ja käyn siellä välillä aina tekemässä hommia.”

Mitkä ovat erityistaitojasi? ”Nolata itseni tahattomasti, siinä oon ollut aika hyvä ainakin tänä kesänä. Lisäks mä oon aika energinen tyyppi ja oon fyysisesti aika lahjakas mielestäni, sillai monipuolinen.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluisin olla sanavalmiimpi. Tiedän että oon sellainen huumorintajuinen kyllä ja osaan heittää vitsiä ja näin, mutta otetaan nyt vaikka tää meidän kesäteatterinäytelmä (Noin 7 veljestä) ja siinä Iikan ja Tommin keskinäinen juttelu. Sellaista sanoilla pelleilyä, ne pystyy improamaan ja heittään vitsiä tuosta noin vaan, mä haluaisin oppia vähän samankaltaiseksi. Sitä pystyisi hyödyntämään niin monessa jutussa! Mua on välillä kans kiinnostanut tehdä stand-uppia, et siinä ainakin.”

Onko suvussasi muita tällä alalla työskenteleviä? ”Meidän kaikki sukujuuret vie tonne torppareihin ja maanviljelijöihin, mä oon tosiaankin ainut meidän suvusta. Pientä pelimanninvikaa on ollut mun vaarissa joskus sodan aikaan. Mitä joskus pellolla on lauleskellut, muttei kuitenkaan mitään keikkoja oo tehnyt.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En oo mikään ammattimuusikko missään soittimessa, mutta selviydyn kyllä kitarasta, pianosta ja rummuista hyvin. Pääinstrumenttini on tietenkin laulu kun se on mun pääaine ollut, siinä mä oon hyvä!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Tää mun innostushan lähti Parkanon lukiosta, se on musiikkipainotteinen lukio ja siellä satuin oleen parissa musiikkiteatteriproggiksessa mukana. Suoritin siellä draamadiplomin ja sit tietysti armeija siihen väliin. Armeijasta mä menin Lahden kansanopiston teatterilinja ykköselle, siellä jatkoin kakkosvuodenkin ja sit mä pääsin Mutelle (musiikkiteatterilinja) ja valmistuin nyt sitten keväällä muusikoksi. Aiemmin olin suorittanut täällä Tampereen Komediateatterilla dramaturgian ja draamakasvatuksen kursseja, mitkä jätin kyllä kesken silloin... Satakunnan Musiikkiopistossa olen sit vielä nuorempana opiskellut sähkökitaransoittoa ja klassista kitaraa. Niin ja Lahden Tanssiopistossa oon käynyt tanssitunneilla. Oon hakenut Nätyyn ja Teakiin myös useasti, pari vuotta sitten pääsin ihan siihen vikaan vaiheeseen mut ei ne päästäneet mua sisään. Palaute oli oikein hyvää, että oikee suunta on. En tiedä vielä haenko ens vuonna uudestaan, haluisin kattoo vähän ulkomaidenkin koulutuksia. Mua on toi Australia kiehtonut jo pitkään, mulla asuu siellä sukulaisiakin. Mutta katotaan nyt, jos töitä alkaa saamaan niin se varmaan jää sitten”, Harri suunnittelee.

(Tähän väliin iloisia uutisia! Päivitetty 9.9. ja Harri lähtee Australiaan lokakuun alussa, palailee takaisin Suomeen maaliskuun loppupuolella 2013. Hyvää matkaa ja nauti kaikesta! )

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mulle se oli tavallaan vahinko, että ajauduin tälle alalle. Koulun näytelmissä olin ollut ja porukka oli kehunut, että oon sellainen esiintymishaluinen. En mä sitä itte sillä tavalla kokenut, että haluaisin olla näyttelijä. Unelmani oli aina olla lentäjä... Parkanon lukiossa kaikki oli jollain tavalla mukana niissä musateatterijutuissa ja mä opiskelin pitkää matikkaa ja fysiikkaa innokkaasti silloin, mutta ne kariutui kun rupesin lähteen niihin juttuihin mukaan. Ehkä se siitä sit lähti, kun lukion ykkösluokalla tehtiin semmoinen elokuva ja yks Aamulehden toimittaja kävi kattoon sen ja sanoi mulle, että oikeesti hyvän näköistä touhua mitä mä siellä tein, että oonko miettinyt alaa vakavissani. Seuraavana vuonnakin kuulin samaa ja sit tuli mieleen, että katotaan! Mä oon vielä nuori ja voin kattoo, että mitä tää ala oikeesti on, et voisinkin hakeutua johonkin koulutukseen. Sit kun pääsin tuonne Mutelle niin huomasin, että kyllä tää mun alani on aika lopullisesti. Joka tapauksessa pääsin ammattimuusikoksi!” muistelee Harri.

Miksi olet tällä alalla? ”Mua on aina kiinnostanut yrittää ymmärtää ihmisiä, et minkä takia joku tekee noin ja näin. Tää on hieno reitti, että jos pääsis tekeen isompia rooleja ja tutustua sitä kautta siihen, että minkälainen joku on ja miksi se käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Pikku Pietarin pihassa olin 8v pikkupoika ja itse olin 23v, piti oikeesti miettiä, että miten tuonikäiset muksut käyttäytyy. Totta kai pieni narsisti elää minussakin. On halu päästä esille ja halu siihen, että ihmiset huomioi ja näkee mut jollain tavalla. Mua kiinnostaa näyttelemisessä miljoona eri asiaa. Totta kai on jotenkin niin makeeta se, että saa pidettyä yleisöä hyppysissään parhaimmillaan. Kun se hetki tulee niin se fiilis on vaan niin mahtava, sen haluaa kokea uudestaan ja uudestaan. Sellainen palo siinä on. Ja sit tietenkin nää ihmiset jotka tätä alaa tekee on niin kiehtovia ja mukavia, tääkin kesä on ollut mun elämäni hauskimpia. Tuo työryhmä on niin mukavaa, ei pelkästään se eiintyminen vaan se koko oleminen niiden tyyppien kanssa siellä. Näkee mielettömiä persoonia!” hehkuttaa Harri.

”Mä koen olevani myös aika ujo ja se hetki kun pystyy olemaan jonain toisena siellä lavalla, se kiehtoo. Ei sillä etten tykkäis ittestäni, mutta lavalla voi olla yhtäkkiä rohkea ja tehdä asioita, joita ei omana itsenään tekisi. Mennä vaikka baariin ja olla kova naistenmies...” Harri nauraa.

”Jokainen juttu on erilainen myös ja tuo vaihtelua, siksi siitä innostuu aina uudestaan ja uudestaan. Kun mullakin on ollut niitä harrastuksia jotka on vaan hetken ja sitten jää, niin tämä on jotain aivan toista!”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”Haluaisin olla lentäjä, mutta en saa kun oon punavihersokea. Nyt kun oon sivutoimintana tuota maanviljelyä tehnyt, niin siinä on kans jotain niin siistiä kun siellä maalla saa olla rauhassa ja viljellä ja touhuta ja näet kättes jäljen siinäkin. Se on vaan niin yksinäistä touhua. Mua on myös kiehtonut kirjoittaminen, lyhyet tarinat tai näytelmät. Se vaan vaatis pitkäjänteisyyttä ja aikaa enemmän. Mulla on ollut myös kiinnostusta auttaa ihmisiä jollain tavalla, palomies tai psykologi...se vaatis kyllä hirveesti lukemista. Sellainen, missä voisi olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.”

Oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Olin enon maatilalla renkinä jo muksuna, ja mutsin firmassa oon ollut paperia tuhoomassa ja kirjurina. Helsinki-Vantaalla oon ollut postissa lajittelijana, Rautiassa varastomiehenä, Clas Ohlsonilla myyjänä, Hesburgerissa...onhan noita!” luettelee Harri.

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Voi niitä on paljon. Lahden Kaupunginteatterin Tapio Aarre-Ahtio on aika innostava heppu, mies on yli 60-vuotias ja tää on sen ensimmäinen kiinnitys, se kiehtoo mua. Sitten Tapani Kalliomäki, joka opetti meille näyttelijäntyötä. Se on tehnyt pitkän uran ja hyviä rooleja, ja puhuu asiaa! Koomiselta puolelta sitten Petteri Summanen, se on aina uponnut muhun. Ulkomaalaisista Simon Pegg, koen että siinä on jotain vähän samalaista kuin meikäläisessä. Toisaalta jokainen, joka on ollut alalla pitempään kuin minä ansaitsee tulla mainituksi, niiltä oppii niin paljon uusia asioita ja se on kunnioitettavaa”, Harri summaa.

”Jaa suurin osa on vastannut tähän Johnny Depp! No onhan se kova, mutta se on vähän niinku IPhone eli se pitää olla kaikilla...Mä olen nähnyt siitä muuten kerran unta! Se tuli tuonne Lahteen käymään ja sanoi mulle, että ”Sä Harri oot kyllä liian ruma tälle alalle!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Tätä en oo ikinä ajatellutkaan! Hmmm, Nicole Kidman tuli ekana mieleen. Se on hyvä laulaja ja loistava näyttelijä, sehän levytti Robbie Williamsin kanssa sen ”Something stupid”-kappaleen. Robbie sivuun vaan, nyt on mun vuoro! Sit Ella Fitzgerald... Ja Blood Brothersia olis siistii päästä vääntään jonkun miehen kanssa, tuollaisia veljesten välisiä duettoja.”

Entäpä kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”No Robert De Niro, sen kanssa olis varmasti hienoa tehdä töitä. Ja helpompaa, jos se puhuis suomea... Naisista Meg Ryan tai Helen Hunt, olin niihin ihastunut nuorempana. Suomesta Kalliomäen Tapanin kanssa olisi hienoa tehdä joku juttu, se on niin energinen näyttelijä. Viime kesänä pääsin Maija-Liisa Peuhun kanssa näyttelemään. Ja Kirsti Wallasvaara!” luettelee Harri.

Missä teattereissa olet näytellyt ja mieleenpainuvimmat roolityösi? ”No Lahden Kaupunginteatteri, Jyväskylässä Ränssin Kievarin kesäteatteri, Pesäkallion kesäteatteri Lahdessa, Mikä Mikä-teatteri Tuusulassa, Lahden Kansanopisto ja sit tämä Eurooppa Nelonen. Mieleenpainuvimmiksi roolitöikseni nostaisin Lahden KT:n Cabaret´n, Kansanopiston Aina joku eksyy, Pikku Pietarin piha Pesäkallion kesiksessä ja sitä tämä E4:n Noin seitsemän veljestä.”

Millaisessa roolissa olet omimmillasi? ”Sellaisessa tahattoman hassussa hahmossa. Olen ymmärtänyt, että oon olemukseltani sellainen humoristinen tyyppi. Esimerkiksi viime kesänä olin roolissa, joka sopi mulle kuin nakutettu. Olin sulhaspoika, joka oli vähän hassu ja naiivi.Olen vähän sellaisten hahmojen sankari. Se on vähän mun ongelmanikin, että ajaudun aina sellaisiin puolihumoristisiin rooleihin.”

Onko sinulla jotain haaveroolia? ”Tuo Jesus Christ Superstar olisi mahtavaa päästä tekemään joskus, ne biisit on vaan niin makeita. Näytelmistä se Tarpeettomien ihmisten Karin rooli, se olisi hieno ja rankka. Olen tehnyt paljon koomisia rooleja, olisi upeeta päästä tekeen jotain ihan äärilaitaa. Pääsis kokeileen, että onko musta semmoiseen.”

Kokeilua tämäkin... / kuva Teatterikärpänen

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Olisi hienoa sanoa ei, mutta joskus joo kun on hirveä stressi ja paniikki ja tuntuu, ettei tahdo oikein olla töitä. Ne on kuitenkin tosi lyhyitä hetkiä ja sitten tajuaa, että on jo niin pitkään tehnyt tätä ja itse on kasvanut ihmisenä ja tätä haluu tehdä. Lyön vaikka vetoa, että kaikissa töissä ihmiset miettii joskus alanvaihtoa. Mä en nää itteeni missään muussa ammatissa, on se sillai selkärankaan jo iskostunut, että jollain tapaa tätä esiintymistä tulee harjoitettua – näyttelijänä, muusikkona tai tanssijana.”

”Parasta tässä työssä on ihmiset, suurin syy miksi haluaa tehdä on se porukka. Vaikka ollaan erilaisia ihmisiä, niin lähtökohdat on kaikille samat. Tehdään hienoja juttuja ja nautitaan olostamme yleisön edessä. Sit se psykologinen puoli myös, eli oppii miksi joku käyttäytyy tietyllä tavalla. Täytyy muuten oikein mainita, että yksi hienoimmista roolitöistä ikinä on se Perikato-leffa ja siinä Hitlerin rooli. Et yritetään ymmärtää eikä heti tuomita. Miinuspuolia sitten on se, että onhan tää tämmöistä keikkahommailua ja töitä on välillä vaikea saada. Ja sit kun niitä saa, niin saakin enemmän kerralla. Ei oo sellaista tasapainoa ollenkaan. Pieni turvattomuuden tunne koko ajan. Mutta se on tiedostettu miinuspuoli ja sen kanssa oppii kyllä elämään.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Onnistumiset inspiroi, itte kun oon sellainen itsesäälissä rypevä ja joskus tuntuu ettei mikään suju. Just tänä kesänä oon kokenut niitä onnistumisen hetkiä paljon, se nostaa itseluottamusta ja halua oppia lisää, olla seuraavalla kerralla taas parempi. Muiden tyyppien kanssa työskentely kans inspiroi suunnattomasti, esim. Cabaret´ssa kun olin tanssijana, niin vaikkei mulla ollut varsinaista roolia niin inspiroiduin siitä muiden tekemisestä ja seuraamisesta.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Kyllä! Aina ja joka kerta. Se on ihan uskomatonta. Syke nousee, saatan puhua korkeammalta ja nopeammin, ajatukset kiihtyy. Musiikin kanssa se jännitys on helpompaa, koska se musiikki pitää sen homman kasassa kun pitää keskittyä siihen laulamiseen. Näyttelemisessä tulee omaan persoonaan se jännitystila. Mun mielestä se on kuitenkin hyvä asia, koska se olis pelottavaa jos ei jännittäis. Silloin siitä ei välittäis. Joskus mua jännittää sen takia, että jutusta on tultava hyvä ja on onnistuttava. Sinä päivänä kun mua ei enää jännitä, pitää alkaa miettimään että missä vika. Se tietynlainen jännitys on aina esityksen yks peruselementti, sillä mitä teet ja puhut pitää olla joku merkitys ja jos ei oo, sen yleisö huomaa heti.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Tykkään vähän kuntoilla. Jos on iso jännitys, mä käyn juoksemassa ja siinä pää vähän tyhjenee. Mieluummin oon hikinen ja rentoutunut kuin se, että meen kylmänä ja jännittyneenä lavalle. Mulla on tullut tavaksi myös se, että mä jotenkin ”ravistan” naamaani, en tosin tiedä onko siitä mitään hyötyä...Sit kun oon näytöksessä, niin kaikki ne jutut jotka teen lavan takana teen tasantarkkaan sillä hetkellä kuin oon aina tehnyt.”

Kerro joku hassu sattumus esityksestä? ”Ihan ekana tulee mieleen sellainen hankala humalainen katsoja yhdessä iltanäytöksessä, jouduttiin poistaan hänet kesken kaiken. Piti kovaa meteliä ja häiritsi. Yleisöltä saatiin oikein aplodit kun saatiin tilanne ratkaistua. Ja sit yks aika hämmentävä tilanne viime kesältä Ränssin Kievarista...Se on sellainen kesäteatteri, että se on maatilan yhteydessä ja siellä kulki vapaana kaks ankkaa. Muuten olivat pysyneet näytöksistä poissa, ja sit oli sellainen kohtaus missä mä heilun humalaisena siellä ja kaadan skumppaa suuhun, ja samaan aikaan ne kaksi ankkaa juoksee mun edestä! Tuli sellainen olo, että näkikö kukaan muu noita! Sit myöhemmin on sellainen vakava kohtaus, jossa isäni sanoo minulle ”Kaduttaa vieläkin, kun sinut näin!” ja yllättäen yleisö nauraakin, ne ankat on siellä takana päällekkäin ja … !” Harri nauraa.

Kerro joku muu hyvä muisto? ”Tää laittoi asiat uuteen perspektiiviin, kun olin vanhempieni kanssa Thaimaassa 2002 ja olin laitesukeltamassa ja vastaan tuli paholaisrausku. Se on niin valtava ja lintumainen ja veden maailmassa upea, kun se liiteli ja leikitteli meidän kanssa. Se oli vielä poikanen. Se mullisti mun maailmani, että sen kokoisia otuksia tuolla veden alla liitelee!”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Opinnäytetyössäni jouduin ohjaamaan ja tykkäsin siitä kyllä, se oli hienoa vaihtelua kun pääsi keskittymään muihin ihmisiin. Kyllä mä haluaisin joskus kirjoittaa jonkun stoorin ja hienoa olis, jos joku vielä kelpuuttaisi sen ohjattavakseen. Jos löytäis jonkun teatteripoppoon, jonka kanssa uskaltaisi olla avoin..”

Mistä haaveilet? ”Että löytäisin unelmien tasapainon, et olis turvallinen olo, et sais tehdä hyviä juttuja ja et olis sellainen elämänkumppani, joka sietäisi sen kaiken.”

Missä näet itsesi 10v kuluttua? ”Haluan nähdä itteni tässä kaupungissa, Tampereella kiinnityksellä jossain, tai mikä ettei vierailevana näyttelijänäkin. Kesäisin mulla on tuo Parkanon tila vielä hoidettavana, mutta pääasiallisesti tekisin näyttelijänhommia talvisin täällä. Suuri unelmani olisi päästä Tampereen Teatteriin.”

Mitä on luvassa syksyllä? ”Mulla on nyt vähän hiljainen kausi eli ei oo tiedossa hommia. Lähden ehkä käymään siellä Australiassa. Täällä Tampereella varmaan vaikutan ja koitan vetää laulukeikkoja ja ehkä joskus tulevaisuudessa sitä stand-uppiakin!”

Mottosi? ”Vaarilta on ikuisiksi ajoiksi tarttunut sellainen sanonta, että ”Jos se on suttaantuakseen, niin kyllä se siitä suttaantuu” ja sit sellainen, että ”Jos mennään päin hankea, niin mennään sitten kunnolla!”

Haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille ja onko jotain mitä vielä haluaisit itsestäsi kertoa? ”Tulkaa ihmiset teatteriin ja älkää unohtako mua! (naurua) Ja vaikka elämä välillä näyttää synkältä, niin ei se todellisuudessa sitä edes ole... Niin ja vaikka oonkin kohtalaisen erikoinen ja vähän ehkä vaikeasti lähestyttävä, niin kyllä musta pitää! (naurua) Rohkeasti vaan lähestymään! Ai niin ja mulla on solisluu paikoiltaan! (naurua) ”

Osaatko imitoida ketään? ”Osaan, Andy McCoyta! (näyttää mallia) Tulipa huono!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Wolverine! Se on niin cool kun sillä on ne metallikynnet ja ne mahtavat pulisongit ja se juo viskiä ja polttaa sikaaria ja se on kuitenkin hyvä tyyppi. Ajelee sillä prätkällään ja on kanadalaisen metsurin näköinen!”

Jos saisit viettää päivän naisena, niin mitä tekisit? ”Hahhahhahahhahhahahh tutustuisin itseeni koko päivän! En tiiä, menisin uimahalliin ja … ” (lisää naurua)

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Musiikkia ja kirjallisuutta ja täytettyjä lättyjä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lempi

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ihan sama

Mikä sytyttää sinut? - Energisyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Äiti …

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Puiden humina

Mitä ääntä inhoat? - Katuporaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä!

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pikaruokaravintolan myyjä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Anteeksi kiroilu, mutta … ”Vituikshan tuo meni, mutta ainakin sä yritit parhaasi!”