Haastattelussa Samuli Muje

Samuli Mujeen tapasin heinäkuun puolivälissä kahvilassa Tampereen Laukontorilla.

1974 Turussa syntynyt Samuli on horoskoopiltaan leijona. Hän on kasvanut armeijaikäiseksi Espoossa ja vuodesta ´95 Samuli on asunut Tampereella.

”Harrastan vaihtelevan huonosti nykyään salibandya ja jääkiekkoa ja potkin kesäisin vähän palloa. Pyrin myös käymään salilla, mutta sekin vähän vaihtelevasti.”

Mitkä ovat erityistaitojasi ja minkä taidon haluaisit osata? ”En mä osaa sanoa, jos ei oteta näyttelemistä niin hallitsen kyllä pallopelit. Ratsastaminen kiinnostaisi kovasti, mutta mä oon niin pirun allerginen hevosille!” harmittelee Samuli.

Isäsi on kuuluisa näyttelijä Juha Muje. Onko se tuonut sinulle lisäpaineita näyttelijänä? ”Nuorempana, ennen kuin pääsin Nätylle tai tälle alalle, oli kyllä, mutta sen jälkeen ei ole ollut paineita sen suhteen. Mulle on ihan sama, vertailkoot jos joku haluaa niin tehdä. Kyllä ihmiset välillä vertailee, sit ne välillä aina sekoittakin meidät nimissä! Yksi näyttelijä kuuli kerran väliajalla, kun jotkut katsojat oli keskustelleet, että ”Oon tykännyt kyllä tuosta Juha Mujeesta aina. Joo, eiks sen isäkin oo näyttelijä? Joo se on se Juhani Muje !” nauraa Samuli.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En osaa ikävä kyllä soittaa yhtään mitään soitinta. En mä jaksais treenata, että opettelisin soittamaan. Kyl niitä aina vastaan tulee jossain esityksissä, sit niitä harjoitellaan just sen verran, että osaa sen biisin soittaa.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin valmistunut? ”Voionmaan Opistolla olin ensin 94-95 teatteri-ilmaisun kurssilla, ´95 pääsin Nätyyn ja valmistuin sieltä ´99. ´93 hain jo Teakiin ja Nätylle ja ´94 hain myös Teakiin, mutten päässyt kuin kakkosvaiheeseen. No Nätylle pääsin sitten. Muita opintoja ei oikein oo paitsi lukio. Siellä pyörin kolme vuotta ja ehkä vähän häiritsinkin, odotin vaan että tulee tuo 18v täyteen jotta pääsee hakemaan noihin teatterikouluihin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Pienestä jo tiesin, että teatterin pariin tulen suuntaamaan. Ennen lapset aina pyöri teatterissa, mäkin olin Turun Kaupunginteatterissa aina siitä asti kun mä muistan, 3-4 vuotiaana, monta kertaa viikossa istumassa ja odottamassa ja lapsiavustajanakin. Valomiehen kanssa istuin ”Fedja-setä, kissa ja koira”-näytöksissä varmaan 54 kertaa, mulla oli sellainen juttu, että sain aina laittaa sen tekoauringon päälle, sain painaa sitä nappia. Se oli tärkeetä ja jännä hetki. En mä ole ikinä oikein muuta ajatellutkaan kuin teatteria, se oli selvä homma”, Samuli kertoo.

Iloinen Samuli / kuva Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä? ”Mulla on halu ilmaista itseäni ja kertoa tarinoita, ja päästä leikkimään toista ihmistä kuin ite on, ja ehkä semmoinen jatkuva uteliaisuus. Onhan tää siinä mielessä etuoikeutettu ammatti, että vaikka tästä aika vähän maksetaankin, niin tavallaan saadaan leikkiä päivät pitkät vaikkei se aina siltä tunnukaan. En mä tiedä onko olemassa tän kivempaa ammattia, en mä ainakaan osaa kuvitella muuta.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Oon aina sanonut, että menen kylmäköksi sitten, jos lopettaisin nää hommat. Jäähdyttämään päätäni vähäks aikaa. Töissä oon ollut siivoojana, muuttomiehenä ja Teboilin kahvilassa yhden kesän. Kaverin kanssa oltiin siellä 16-vuotiaina myymässä, meistä valitettiin kun ei oltu kauheesti pesty paitoja ja muutenkin se meidän tarjoilutouhu oli sitä sun tätä”, Samuli naurahtaa.

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Vesku Loiri! Mä tykkään Turhapuroista niin paljon ja muutenkin sen monipuolisuus on niin valtava, että jos suomalaisia niin ehdottomasti se. Mä en pienenä paljon muuta musiikkia kuunnellutkaan kuin Veskua, ja sit tuli Twisted Sister. Sit kuuntelin niitä molempia yhdessä. Ulkomailta sit Al Pacino. Robert de Nirokin joo, mutta Pacino on jotenkin laajempi.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”En mä hirveen huonojen kanssa oo koskaan ees näytellyt! Jos Al Pacino puhuisi suomea niin sitten se... Isänkin kanssa voisin joskus näytellä, kenties joskus tulevaisuudessa sellainen onnistuukin!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolityösi? ”Turun Kaupunginteatterissa kouluajoilta Kuningas Arthurin tarinoita ja se taikuri Merlinistä kertova juttu, siinä mä olin sellainen pahisjätkä kuin Sir Mordred. Se oli massiivinen näytelmä, kesti 5,5h ja siinä oli kaksi väliaikaakin. Se oli sellainen keskiaikainen tapahtuma aina Turun Kaupunginteatterissa. Se on jäänyt kyllä mieleen, me oltiin koko kurssi siellä, vähän semmoista hypeä oli siinä ja vähän koko Turku oli sekaisin siitä esityksestä! Sitten oon ollut Tampereen Työväen Teatterissa ja sieltä toi Seitsemän veljeksen Aapo,ja Venetsian kauppias. Ohjaaja Kari Heiskanen juoksutti mua siinä kyllä, mutta se oli sellaista hyväntahtoista juoksuttamista, sitä tykkäsin kyllä tehdä myös. Ja kyllä toi viime kesän Pyynikin Rauta-aikakin on sillai tärkee, se oli porukkana hitsautunut hyvin yhteen. Ehkä noi on ne, mitkä mulla tulee päällimmäisenä mieleen. Pyynikillä oon ollut kaksi kertaa, vuonna 2000 Kalle Päätalon ”Pohjalta ponnistaen” jonka ohjasi Auvisen Tommi, ja sitten toi Kari Heiskasen ohjaama Rauta-aika. Sit Samppalinnassa mä oon ollut neljä kertaa, viimeksi 2004. Ja sitten mä oon ollut Längelmäellä 2003, näyteltiin Tuntematonta sotilasta. Trombi vei kaikki puolijoukkueteltat ja huudeltiin yleisölle että nyt helvettiin täältä, puita alkoi kaatuilemaan ja aseet lensi järveen. Se oli hurjaa, siinä tajusi millainen se luonnon voima on. Sellaista en haluu enää kokea!”

”Pakko sanoa tähän väliin, että vaikka mä tamperelaistunut oonkin, niin kyllä Turku on kesäkaupunkina ykkönen. Tarjonta on niin mieletön, iltaelämä, maauimalat, Aurajoen ranta... Samppalinnaan mä haluisin mennä vielä uudestaan näyttelemään!” Samuli intoilee.

Olet tällä hetkellä kiinnitettynä Tampereen Työväen Teatteriin, oletko ajatellut koskaan ryhtyä freelanceriksi? ”En oo aatellut, mutta virkavapautta oon pohtinut nyt useammankin kerran. Tietenkin välillä väsähtää, siis sillai että tekis mieli ottaa vähän irti, mutta tossa on kuitenkin toi perhe elätettävänä. Ja sitäpaitsi mä haluun tehdä paljon juttuja! Kavereilta oon kuullut, että kun ne on freelancerina, niin niillä ei oo joskus ollut puoleen vuoteen mitään. Ei musta oo sellaiseen! Mä haluun tehdä koko ajan töitä. Ja onhan se helppoo, että kun meet teatteriin ja luet sieltä seinältä lukujärjestyksestä vaan, että milloin mun pitää olla paikalla...”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Pimeyden sydämessä-monologin tein keväällä. Ensinnäkin se tuli ihan puskista, että mä oon tällä hetkellä hetkeks aikaa haaveeni täyttänyt. Mulla ei oo hirveesti nyt sellaista paloa. Mielelläni meen juttuihin mukaan, mutta sanotaan näin, että oon tällä hetkellä tyydyttynyt. Se oli niin karmee kakku toi Pimeyden sydämessä. Tammikuun 2. sain sen plarin käteeni ja helmikuun 27. piti olla valmiina, 45 liuskaa päässä. Jotenkin mä selvisin siitä. Eihän se valmis ollut vielä eikä se täysin valmis ollut koko keväänä, mutta kun joutuu tavallaan sellaiseen kuseen ja siitä kun selviää. Mä luin sitä tekstiä kaiket yöt ja menetin yöunenikin, eli mun ei kyllä tarvii mitään muuta roolihaavetta miettiä tällä hetkellä. Pahikset kiinnostas kyl eniten...”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Kaikki varmaan katuu joskus ammatinvalintaansa, mutta en mä koskaan oo niin vakavasti miettinyt. Jos tässä Tampereellakin pyörii suurin piirtein 200 näyttelijää keskustassa, niin kyllä tässä aika turvallista on, et aina joku tuttu on jossain. Varmasti saa seuraa ja voi soitella. Jos ajattelee ihan sosiaalisesti, niin hirveen turvallisessa lintukodossahan me asutaan, näyttelijät pitää hirveen paljon yhtä. Jos jollain on ongelmia, niin joku tulee heti auttamaan. Mä koen tän aika inhimilliseksi ammatiksi loppupeleissä.”

Mikä on parasta työssäsi? ”Kun pääsee esityksen jälkeen suihkuun, kun on ensin hikoillut näyttämöllä ihan helvetisti. Ja sitten tietää, että mennään sen jälkeen jätkien kanssa kaljalle. Suihku on se paras kun tietää, että kohta lähdetään!”

Entä miinuspuolia? ”Työajat tietenkin, kaksiosaiset työajat varsinkin nyt kun on lapsia. Ei se ennen niin paljoa haitannut. Välillä tuntuu suoraan sanottuna vähän epäreilultakin, et ehdi näkeen paljoa omia lapsiasi. Hoitajat tulee kotiin. Se tuntuu välillä tylyltä, ettet saa laittaa omia lapsia nukkumaan.”

Millaisessa roolissa olet omimmillasi? ”Kun saa jonkun roolin, josta tietää heti että se menee noin, niin se ei välttämättä oo itelle niin hirveen haastavaa. Yrittää haastaa ittensä, pyrkis tekeen eri tavalla ja pyrkis oleen sen oman mukavuusalueen ulkopuolella. Oon joutunut nyt tekeen vähän semmoisia nössyköitä jonkin aikaa, että helkkarin hyvä että sain tehdä nyt tuon Pimeyden sydämen. Koen olevani enemmän sellainen aggressiivinen näyttelijä kuin nössykkä, eli ehkä oon omimmillani sellaisissa aggressiivisissa rooleissa kuitenkin”, Samuli summaa.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Työkaverit. Mä pyrin ajatteleen niin, että silloin jos pelaa kaverin pussiin niin silloin pelaa myös omaan pussiinsa. Jos tekee kaverin näyttelemisen helpoksi, niin silloin on kaikilla kaikki hyvin. Esko Salminen on loistava esimerkki siitä, miten pelataan hienosti kaverin pussiin ja silti säilytetään se oma reviiri. Se aina tukee kaveria.”

Kärsitkö koskaan esiintymisjännityksestä? ”No joo, pieni jännitys ensi-illoissa ja näin...Itse asiassa mua jännittää viimeinen esitys enemmän kuin enskari, koska sen tietää että tää on viimeinen ja jos tää menee ihan munille niin sitä ei sitten enää pysty mitenkään korjaamaan! Enskarin jälkeen meillä on vielä aikaa korjailla ja myöhemmin tajuaakin joitain kohtia vasta toistojen myötä. Monologi oli karu paikka lähtee ekaa kertaa. Levottomuutta.. Sit Mynthoneita syön aika paljon ja se taas kuivattaa suuta ja sitten janottaa ja sitten täytyy juosta vessassa koko ajan!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Tupakanpolton lopetin, eli ei mulla oo enää sitäkään rituaalia. Joskus mulla oli sellainen, että mä koskin johonkin valoon, piti räpsäyttää sitä. 10-15 vuotta sitten... Siinä on se puoli, että oot koko ajan työllistetty ja teet hommia jatkuvasti, niin oot koko ajan jo niin lämmin, et oli rooli mikä tahansa. Se on kivaa, että jos on päivän aikana kaksi esitystä ja se toinen on eri. Sitä on niin lämpimänä ettei oikeestaan mistään hetkahda. Ellei nyt sit kulissit tipu päähän. Jos on paljon tekstiä, niin sitä mä saatan käydä läpi.”

Tunnistaako ihmiset sinua kaduilla ja tulevat juttelemaan? ”Aika harvoin, silloin tällöin. Kaupan kassat joskus sanoo jotain, mutta … Valtsun kassat tietenkin aina kommentoi, kun ne käy kattoon esityksiä. Ai sä oot vai! No te ootte kyllä aktiivisia!” Samuli nauraa ja lisää, että sai joskus nuorempana fanipostiakin...

Kerro joku hassu kommellus tai sattuma? ”Charlien tädissä ´99 syttyi iso takakateverho palamaan ja me oltiin Valtteri Tuomisen kanssa näyttämöllä ja savua alkoi tulla. Valtteri sanoi, että ”Anteeksi arvoisa yleisö, nyt hetkeksi keskeytetään tämä!” ja sehän on niin, että kun joku niin sanoo niin yleisö ei tajua sitä. Yleensä silloin oli palomies teatterilla, mutta tietysti juuri silloin ei ollut. Se jumalaton verho syttyi palamaan! Turussa tuli alas semmoinen saamarin iso puukulissi, se vaan leijaili maahan. Jos se olisi osunut jonkun päähän, olisi käynyt todella pahasti. Sit jotkuthan ihan tarkoituksella yrittää pudottaa toista, mä en harrasta sellaista. Mut kun joku oikeesti putoo, niin onhan se kyllä hauskaa.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Olin katsojana, taisi olla vuosi 1990 ja Pirkko Saision näytelmä ”Voiton päivä”. Mulla oli kaveri kans kattomassa, sellainen joka ei ollut ennen juuri teatterissa ollut, ja se meni aivan sekaisin siitä kanssa. Lopussa stuntti poltti itsensä ja käveli omaan hautaansa. ”Bridge over troubled water” soi taustalla, se oli niin hienosti tehty. Sit mitä oon ollu itte näyttämöllä, niin kyl se on se Seitsemän veljeksen loppu, kun me maataan siinä lavetilla ja kolme tuntia oltiin räyhätty ja huudettu ja kun sen tiesi, että kohta alkaa päänsärky. Kun makas siinä lavetilla ja tiesi, että kohta mennään. Veljesten joukkovoima, se on ehkä parasta. Ja miten vieläkin ne tuntuu ihan omilta veljiltä! Tommoinen kokemus kyllä yhdistää loppuelämäksi.”

Kun rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Välillä. Veljeksiä mä jäin oikeen kaipaamaan. Sit on myös jotain sellaisia, joita en kaipaa ollenkaan. Et tulee sellainen tunne, että hyvä kun loppu! Sit on niitä, että joistakin esityksistä ei muista mitään. Tykkäsin esim. Marilyniä tehdä, mutta vaikka se meni sata kertaa niin en muista siitä enää mitään. Veljekset taas pystyttäis päivässä nostaan esityskuntoon. Se johtuu varmaan harjoitusmetodeista.”

Mitä sinulla on syksyllä luvassa? ”Syksyllä on leppoista. Suden morsian lämmitetään uudestaan ja lokakuun puolivälissä alkaa vasta uudet harjoitukset, en edes vielä tiedä että missä oon mukana. Oon pyytänyt tän ensimmäisen harjoituskauden nyt vapaaksi kun poika lähtee kouluun, jotta voin olla siinä sitten enemmän tukena. Saan nyt sitten vähän huilata tuon monologin jälkeen.”

Samuli yrittää piiloutua... / kuva Teatterikärpänen

Mistä haaveilet ja missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä? ”Haaveilen omasta kesämökistä. Haaveilen myös siitä, että haluisin ehtiä enemmän joukkueurheileen! Pelit on aina silloin kun on näytöksetkin. Haluisin harrastuksiin enempi sisältöä. Kymmenen vuoden päästä näen itseni pilkkomassa puita siellä kesämökillä. Tai ehkä olisin ostanut sellasen klapikoneen”, Samuli nauraa.

Haluaisitko lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Nyt istutaan täällä Laukontorilla, +24 astetta, pieni tuuli, lokit lentelee. Jos luet tätä marraskuussa, niin kyllä se heinäkuu sieltä taas tulee!”

Osaatko imitoida ketään? ”Mulla on Kari Väänäsen kanssa tämmönen huonojen imitaattoreiden klubi, me ollaan täysvaltaiset jäsenet ja sitten meillä on pari hang aroundia. Välillä viihdytän itteeni, että mä muka treenailen jotain. Esim. Tarvajärveä osaan imitoida helvetin huonosti, mutta en ala tekeen niitä nyt kyllä! Bremenin soittoniekoissa mä olin se koira, siinä tuli vähän Jukka Virtastakin. Ja helvetin huonosti sekin!” nauraa Samuli.

Mikä supersankari olisit ja miksi? ”Teräsmies ja siksi kun se osaa lentää. Hämähäkkimies ei oo mua ikinä kiinnostanut. Teris pääsee suoraan eikä tartte mitään seittejä heitellä! Ja sillä on komea asukin!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Menisin naisten saunavuorolle tai uimahalliin ja kuuntelisin, että mitä ne puhuu. Kun ne väittää, että naisilla on rivommat jutut kuin miehillä. Kuuntelemaan, että mitä se on se länkytys!”

Mitä ottaisit mukaan talvipesääsi? ”Lapset, telkkarin ja helvetisti wingsejä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas

Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

Mikä sytyttää sinut? - Herkkyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Haju

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Lapsen nauru

Mitä ääntä inhoat? - Kiljuminen

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Palomies

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Timpuri

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Tervetuloa!

Haastattelussa Sauli Suonpää

Sauli Suonpään tapasin heinäkuun puolivälissä Café Kukossa Hämeenlinnassa. Omien sanojensa mukaan hänen toinen nimensä on "Pöljyys"...

Helsingissä 1984 syntynyt Sauli on horoskoopiltaan oinas. ”Hämeenlinnasta sanon aina olevani kuitenkin kotoisin, ja tällä hetkellä asun Hesassa.” Harrastuksinaan hänellä on perhe, sulkapallo ja jousiammunta, jota haluaisi harrastaa enemmänkin.

Mitkä ovat erityistaitojasi? ”Jousiammunta! CV:ssäni lukee tanssi, nyrkkeily (joka ei pidä paikkaansa), jooga (ei sekään oikeestaan)... Niitä pulpahtelee aina silloin tällöin pintaan ja sit mä unohdan ne taas.. Mulla on aika hyvä energia, olen liikunnallinen ja monipuolinen ja olen tosi hyvä työryhmän jäsen sillä tavalla, että en ainakaan jarruta vaan pyrin aina mieluummin tuomaan energiaa ja asioita harjoitukseen kuin rikkomaan niitä. Olen myös sitä mieltä, että hyvää teatteria voi tehdä myös ilman aggressiota ja negaatiota. Pelkästään positiivisen kautta voi saada jotain suurta aikaiseksi.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata tehdä kokovoltin eteen-ja taaksepäin, se olisi hienoa. Haluaisin myös olla verbaalisesti ylivertainen”, nauraa Sauli.

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Olen teatteritaiteen maisteri vuosimallia 2010, opiskelin Teakissa 2006-2010. Muuten oon käynyt jotain alan kursseja Hämeenlinnassa harrastelijateatteriaikoina ja muita eri tahojen järjestämiä juttuja. Teakiin pääsin tokalla yrittämällä sisään. Nätyyn olen hakenut kerran, vuonna 2002. Tokaan vaiheeseen pääsin silloin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”1995 menin Hämeenlinnan Miniteatteriin vanhempieni pakottamana, siitähän se sitten lähti. Kyllä ekan kerran jälkeen jäi jo sellainen polte. Pääsin Peter Pan-näytelmään mukaan ja treenit alkoi heti. Satuteatterissa Aulangolla olen ollut 4-5 kertaa. Ekan kerran olin ´96 Robin Hoodissa Nottinghamin sheriffinä. Se laitettiin lopussa sellaiseen laatikkoon ja sitä nöyryytettiin ja sit se itkee ja keinuu keinuhevosella ja laulaa ”Minä olen Nottinghamin hurja sheriffi ja minä otan rosvot ja varkaat kii”, laulaa Sauli kahvilassa...

Miksi olet näyttelijä? ”Ai että. Tota mä pohdin mun lopputyössäni enkä saanut vastausta, kirjoitin monta A4:sta ihan vaan ranskalaisia viivoja. Paljon hyviä syitä tuli, muttei sellaista yhtä, joka vastaisi kysymykseen suoraan. Siihen on niin monta syytä, sekä itsekkäitä että epäitsekkäitä. Se on hemmetin hauskaa, nautin siitä, pääsen toteuttamaan itseäni tavalla, mitä en muissa elämän osa-alueissa pysty toteuttamaan. Kulttuurimaailmassa on hienoja ihmisiä, se on haastavaa, koukuttavaa, esilläolo on mukavaa ja siitä tulee monesti aika moninkertainen täyttymys. Kun saa olla prosessissa ja lavalla mukana!”

The Pöljyys / kuva Teatterikärpänen

Missä ammatissa olisit, jos et olisi tällä alalla? ”Psykoterapeutin koulutusta mietin joskus, ehkä senhetkisen ammattini vuoksi, en tiedä miksi. Kun hain Teakiin ekaa kertaa enkä päässyt, mua alkoi jännittämään että pääsenkö ikinä sisään. Olin päihdekuntoutuskodissa ilmaisutaidon ohjaajana ja tein siinä samalla muitakin hoitotöitä. Nyt ei kyllä ole sellainen olo enää, että se olisi mitenkään mun hommaa. Jotain kulttuuriin sidonnaista hommaa tekisin varmaan muutenkin, jotain teatteriin liittyvää.”

Oletko tehnyt muita töitä? ”Kesätöissä oon ollut liukuhihnahommissa ja raksalla ihan perushommia. Neljä vuotta olin siellä päihdekuntoutushommissa ennen kuin pääsin Teakiin.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Mä arvostan kaikkien uraa, mutta ei oo kyllä ketään sellaista suurta Messiasta, jonka jalanjäljissä yrittäisin kulkea. Tosi monessa näyttelijässä on sellaisia piirteitä, joita haluaisi itselleen.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Wow! Kyllähän se olisi hienoa vaikka Esko Salmisen tai Eero Ahon kanssa tehdä hommia. Kaikkien kurssikavereitteni kanssa haluaisin tehdä paljon hommia. Riku Nieminen, Ylermi Rajamaa, Samuli Niittymäki, Arttu Kapulainen, Jose Viitala, Iina Kuustonen, Krista Salminen, Sara Melleri, Heidi Kirves, Rosanna Kemppi, Annika Poijärvi...Olikohan siinä kaikki? Saan turpiini jos unohdin jonkun...” nauraa Sauli.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja parhaimmat roolityösi omasta mielestäsi? ”Hämeenlinnassa olin 2000-luvun alussa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Kokkolan Kaupunginteatterissa, KOKO-teatterissa... Parhaiten onnistuin Ronja Ryövärintyttäressä viime kesänä Suomenlinnassa. Kokkolassa tein hyviä juttuja ja erilaisia, Lokin Treblev onnistui hyvin.”

”Syksyllä menen Helsingin Kaupunginteatteriin. Sinne tulee ”Yksi mies, kaksi pomoa”. Se on uusi versio Kahden herran palvelijasta, sijoittuu 60-luvun Englantiin ja sitä voi luonnehtia jopa farssiksi. Oon siinä toinen niistä pomoista.”

Kiinnitys vai freelancer, miksi? ”Freelanceriksi jään taas nyt. Mulla olisi ollut mahdollisuus jäädä Kokkolaan ja olisi ollut mahdollisuus mennä Seinäjoelle tai Tampereelle kiinnitykselle, mutta perhesyistä päätettiin, että Helsinkiin ja mun ammatilliset syyt siihen oli, että jotenkin tuntui että oli mahtavaa olla kiinnityksellä, mutta se oli äärimmäisen rankkaa ja kuluttavaa, vaikka olikin opettavaista tässä vaiheessa uraa. Mä haluan olla itte enemmän vastuussa töistäni nyt hetken aikaa ja kattoo sitten joskus kiinnitystä, sit kun se tuntuu taas mielekkäältä.”

Onko sinulla joku roolihaave? ”Olisi kiva tehdä tuo Viettelyksen vaunun Stanley, olisin varmaan hyvä siinä. Niitä sellaisia mielitekoja tulee aina silloin tällöin vastaan, kun näkee jonkun käsiksen tms.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En oo. Joskus on vituttanut kun on lähtenyt tälle uralle, mutta katunut en oo. Tää on niin mahtavaa!”

”Parasta tässä on haastavuus, ihmiset ja monimuotoisuus. Miinusta taas sitten haastavuus, ihmiset ja monimuo... Ei vaan! Ajoittain huomaa, että toi ja toi on kyllä peestä, mut sit kun sitä tarkemmin aattelee niin ei se sit ookkaan!”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Ei niinkään roolissa vaan prosessissa, semmoisessa aika vapaassa. Mistä tahansa roolista voi tehdä itselleen oman, jos siihen vaan annetaan mahdollisuus ja itse on valmis siihen. Mutta vastataan sun kysymykseen, että fyysiset, vapaat ja vastuulliset!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Teemat, jos tulee joku mielenkiintoinen aihe. Työryhmä monesti sytyttää ja haasteet.”

Podetko esiintymisjännitystä? ”Kyllä joo, kädet hikoaa sellaista kylmää hikeä, sit mua rupeaa heikottamaan, tulee paha olo. Oma kielikin suussa alkaa ällöttämään niin paljon, että meinaa oksentaa. Fyysisiä oireita. Ei joka näytöksessä, en tiedä mistä se oikein tulee, joskus vaan jännittää enemmän. Joku pieni juttu saattaa laukaista sen, kuulee vaikka että joku tuttu on paikalla. Mut sit kun menee lavalle, niin sit sitä ei enää tunne.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Omat rutiinit tietysti ja niitä pyrkii noudattamaan. Mä kyllä yritän aina tehdä sillä tavalla, ettei ne määräisi mun tekemisiäni. Aikataulut on vaan sillai, että kun mä menen teatterille, niin mun on hyvä tehdä asiat tietyssä järjestyksessä että mä ehdin paremmin. Siitä sit vaan muodostuu sellainen looginen tapahtumaketju ennen esitystä. Kyl mä lämmittelen, venyttelen itteäni, joogailen, avaan ääntä ja yritän rummutella kehoa auki. Punnertelen. Teen erilaisia artikulaatioharjoitteita”, Sauli luettelee.

Kerro jokin hassu sattumus! ”Tää ei oo kyllä mikään hassu... Hirveintä mitä mulle on IKINÄ tapahtunut oli viime kesänä Suomenlinnassa. Matias saa sen kauhean raivarin ja mä heittäydyn selälleen kiukuttelemaan. Siinä oli sellainen metallinen kukkaruukku, mun jalka osui siihen ja mä potkaisen sitä aivan täysillä. Huomasin vaan kun lensin selälleni, että se kukkaruukku lentää suoraan kohti yhtä pyörätuolissa istuvaa ihmistä, joka istuu siinä kulmassa. Mä näen kaiken hidastettuna ja se lentää puoli metriä ohi sen päästä ja osuu seinään ja pieni pala linnaa murtuu. Se oli niin hirveä hetki! Sit samassa esityksessä oli sellainen kala, joka oli kankaalla päällystetty ja jostain syystä joku oli laittanut sinne hiekkaa sisälle. Mä lyön sitä kalaa vasten ämpäriä ja yhtäkkiä se ratkeaa ja eturivin lapset pitelee silmiään. Hiekkaa lensi! Se oli kyllä hirvein esitys mitä on ikinä sattunut, mua ahdistaa vieläkin kun vaan ajattelenkin sitä!” Sauli selittää villisti elehtien.

”Hauskaa tapahtui Robin Hoodissa keväällä Kokkolassa, Kiviojan Hannu näytteli sheriffiä ja oli ampumakilpailut. Meillä oli sellainen pyöreä maali, jossa oli kymppi keskellä. Ensin ampui vartija, se ampui oikeasti siihen maaliin ja sitten tulee sheriffi, jonka pitäisi ampua maalista ohi, koska siinä maalissa oli sellainen mekanismi, että näyttämömies vetäisee narusta ja maalin keskeltä tulee sellainen illuusionuoli, jotta se näyttäisi siltä että se olisi ampunut siihen keskelle. Hannu oli vähän kuumepöpperössä ja se ampuikin suoraan siihen maaliin ja illusionuolikin pompahtaa siihen keskelle! Mä olin vaan että se olikin sitten tässä tämä kilpailu! Keksin sitten sanoa, että sheriffi ampui kaksi nuolta ja se meni lapsiin ihan täydestä.”

Kerro jokin hyvä muisto? ”Viime jouluna mulle syntyi poika ja olin 42 tuntia valvonut ja menin suoraan synnytyksestä esitykseen tekemään Vadelmavenepakolaista. Se oli kyllä niin outo esitys, en oo ikinä ollut niin tokkurassa ja puhuin sellaisia repliikkejä, jotka oli poistettu harjoitusvaiheen alkuaikoina. Se mikä siinä oli hauskaa oli se, että silloin ensimmäistä kertaa meni uuteen suhteeseen näytteleminen. Tajusi jotenkin sen tekemisen suhteessa muuhun maailmaan. Tuli semmoinen fiilis, että se on niin turhaa, kaikki se mitä mä siellä vetkuttelen ja pelleilen kun pitäisi olla jossain ihan muualla! Se oli niin erikoinen fiilis, että se on hyvä muisto!”

Onko sinulla mottoa? ”Motot on niin pahoja, koska niitä pitäisi pyrkiä itte sitten noudattamaan enkä mä pysty siihen. On niitä... Ole positiivinen. Elä täysillä. Kunnioita muita.”

Mistä haaveilet? ”Rakkaudesta. Mun vaimo vastasi yhdessä pelissä niin. Siltä kysyttiin, että missä Sauli haluaisi olla kymmenen vuoden kuluttua ja se vastas, että olla rakkaudessa. Mä haaveilen onnellisesta elämästä. Jos olisi rahaa, maksaisin mun velat pois ja auttaisin kaikkia mun lähimmäisiä. Sit olisi kivaa saada sellainen kunnollinen frisbeegolf-setti!”

Ja seuraava kysymys onkin, että missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä? ”Rrrrrakkaudessaaaa! (naurua) Mä nään itseni tekemässä jotain tosi hienoa kunnianhimoista taiteellista projektia ja sitten mä oon mun pojan kanssa kalassa!”

Osaatko imitoida ketään? ”Mitääh! Kuka on uskaltautunut tänne Röllien alueelle?” (kahvilan asiakkailla riittää taas ihmettelyä...) Mä aina välillä löydän jonkun ja sit mä rupean puhuun ja pelleilen kotona vaimolle ja se on hermorauniona. Meillä oli koulussa murrekurssi ja piti opetella imitoimaan jotain mummoa jostain päin Suomea ja mulle tuli Muolaa!” (seuraa pätkä Muolaan mummon tarinointia)

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Ehkä toi..tää on tällainen nerokas vastaus nyt...no toi..mikä sen nimi nyt on? Se sokea kaveri? Tosi nerokas vastaus onkin muuten!! (naurua) Daredevil!! Se on sokea ja sen takia sillä on niin epäinhimilliset aistit. Mä haluaisin olla se, koska niillä aisteilla olisi niiiiin paljon tekoa tän oikeen maailman kanssa. Mut sit mä risteyttäisin sen Spidermanin ja Teräsmiehen kanssa. Se singahtelisi seittien avulla tuolla pitkin poikin ja lentäisi ja olisi sokea. Sen nimi olisi DareSteelSpider, se olisi tosi hurja!”

Tässä vaiheessa haastattelija nauroi itsensä pöydän alle melkein... Olikin muuten nerokas vastaus!

DareSteelSpider ei aurinkolaseja tarvitse, ne voi vaikka tiputtaa kädestään maahan...

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Oho. Mä räpläisin itteäni koko päivän. Mitä muuta sitä pitäs vai tehdä jos on nainen? Saattas siinä paikat olla kyllä hellänä. No mä varmaan yrittäisin selvittää tätä maailmaa naisen näkökulmasta. Menisin Ikeaan katsomaan, että mitä mä ostaisin. Juttelisin ihmisten kanssa ja olisin feministi. Sit mä menisin Lintsille kokeileen, että että tuntuisko ne laitteet erilaiselta naisena. Aiheuttaisin pahennusta, menisin vuoristorataan hameenhelmat hulmuten!”

Hysteeristä naurua...

Mitä ottaisit talvipesään mukaan? ”Ottaisin kirjoja, jotain tylsiä jotta mä voisin niiden avulla koittaa nukahtaa ja lisäksi jotain mielenkiintoisia, koska sitten olisi aikaa. Muistikirjan ja kynän. Monta kynää, kyllä sit ottaisi päähän jos se yksi ei toimisikaan. Jos siellä on kenttää, niin sit mä otan kännykän ja soitan jonkun kaverin käymään. Jaa se ei pääsis sit enää pois? Damn!! Perhe mukaan, jos nekin nukkuis eikä vaan norkoilis siinä että millon toi yks herää. Paljon hedelmiä, vähän karkkiakin, hedelmäaakkosia ja tummaa suklaata. Pari pippuripihviä ottaisin. Ehkä. Sellaisia valmisannoksia, ei tarvi ees lämmittää.”

Lisää naurua...

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rrrakkausss (naurua)

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ripulikakka. Ei! Se on sanana ihan ok. OK-sanasta en tykkää, etenkään silloin kun joku vastaa tekstariin sillai. Sen takia joutuu kaivaan kännykän taskusta...

Mikä sytyttää sinut? - Jaa seksuaalisesti vai mitä tarkoitat? No positiivinen energia.

Mikä sammuttaa intohimosi? - Negatiivinen energia, nihkeys

Mikä on suosikkikirosanasi? - Mä oon aika rivo suustani,varo...kuravitunsaatananlehmänperse

Mitä ääntä rakastat? - Lapseni naurua

Mitä ääntä inhoat? - Palohälyttimen ääni on aika hanurista, sattuu korviin ja sieluun

Mitä muuta kuin omaa ammattiaisi haluaisit kokeilla? - Poliisina olisi jännää!

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Rakentamassa ydinvoimalaa, ammun itteni mieluummin ...

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut taivaan porteille? - Se ottas mut kaverillisesti kainaloon ja sanoisi, että ”Hyvinhän se meni!”

Niin kuin tämä haastattelukin, kaikista kommelluksista huolimatta :)

Edit. 1.3. 2013  Tapasin Saulin uudelleen haastatellessani häntä improvisaatioporukka Riskiryhmän tiimoilta, ja hänellä oli uutta lisättävää tähänkin haastatteluun. Hän on muuttanut perheineen Hämeenlinnaan ja ottanut Helsingin Kaupunginteatterista vastaan kahden vuoden mittaisen kiinnityksen. Tämän kevään hän on vielä freelancer. Syksyllä teatteriin on tulossa eräs farssi, jota aletaan treenata huhtikuussa. Kevät on mennyt improtessa, Sauli kuuluu Riskiryhmä-porukkaan, joka maaliskuun puolivälissä vierailee neljänä iltana Hämeenlinnan teatterissakin. "Yksi mies, kaksi pomoa"-komedian ensi-ilta oli marraskuussa 2012 ja sitä on ollut oikein hauska tehdä, koska teksti on hyvin näyttelijälähtöinen ja sielläkin on varaa pikkaisen improillakin.  Sauli oli kovin ilahtunut siitä, että tällä haastattelulla on ollut kovasti lukijoita ja hän lähetti terveisiä kaikille faneilleen :)

Kuuma kesä 85 / Pyynikin Kesäteatteri

Kuuma kesä 85 / Pyynikin kesäteatteri, Tampere

Ensi-ilta 15.6. 2012 , kesto väliaikoineen noin 2h 45min

Käsikirjoitus Heikki Syrjä, Riku Suokas ja Heikki Vihinen

Ohjaus Riku Suokas ja Heikki Vihinen

Rooleissa : Sami Hintsanen, Kaisa Mattila, Janne Kallioniemi, Jari Ahola, Markku Toikka, Jyrki Mänttäri, Risto Korhonen, Annina Ärölä, Ville Majamaa/Aimo Räsänen, Mika Honkanen ja Ola Tuominen

Avustajat : Jukka Wennström, Tanja Järvinen, Maija Koivisto, Heli Lahti ja Ninni Martikainen

Alabama House Band : Pekka Siistonen, Ari Toikka/Henri Lehikoinen, Teemu Broman, Louie So ja Kalle Alatalo

Taustaa : Tampereen Työväen Teatterissa yleisöennätykset rikkonut Vuonna 85- musikaali (erinäisine versioineen) kertoo Tommi Turmiolan ja kauniin Karoliinan rakkaustarinan Juicen, Eppu Normaalin ja Popedan musiikin höystämänä. Kuuma kesä 85-musikaali sen sijaan kertoo kesästä ja siitä, mitä kaikkea tapahtuikaan ennen tuon aiemmin mainitsemani musikaalin tapahtumia. Kesällähän Karoliina painelee pitkin ja poikin Suomen festareita ja Tommi yrittää epätoivoisesti saada Karoliinan käsiinsä. Matkan varrella törmätään mitä kummallisempiin hahmoihin ja käänteisiin...

Plussaa : Miljöö tälle road movie-henkiselle meiningille on paras mahdollinen, missään muualla ei voisi kuvitella moista menoa kuin Pyynikillä. Erinäisten ajoneuvojen käytöstä iiiiiso plussa, keikkabussissa rokki soi ja ”limusiinilla” kuskataan suurta kitaravelhoa paikasta toiseen ja entäs se komisario Peppone (Markku Toikka) suhaamassa Monkeylla... Ystäväni oli jo naurusta pudota penkiltä alussa, kun Tommi (Sami Hintsanen) tuskaili Datsuninsa tyyppivikojen kanssa, oli hänellä nimittäin omakohtaisia kokemuksia tästä. Vaatteethan olivat ihanan kamalia, itsekin kun olen 80-luvulla nuoruuteni viettänyt, niin liiankin tuoreessa muistissa vielä pastellisävyt ja vyölaukut, rokkareiden releet sen sijaan olivat todella käheitä! Esitys tarjosi kyllä monenmoista hulvatonta hahmoa, joista suurimman potin kotiin vie amerikkalainen kulttihahmo Rennie ”Salvequick” Johnson, jota Risto Korhonen antaumuksella tulkitsi. Huh huh, kyllä oli naurusulakkeen kärvähtäminen monessa kohtaa vaarassa, kun tämä kyseinen heppu halaili puita ja pelkkään kitaraan ”pukeutuneena” esitteli kroppansa venymiskykyä monessakin mielessä. Lopussa mies jo muistutti ulkoiselta olemukseltaan erästäkin Hulkon Anttia Pelkosenniemeltä! Muita minun mieleeni olleita uusia tuttavuuksia olivat etenkin Aimo Kekkeruus (Mika Honkanen) ja levy-yhtiön inha johtaja Lester Kinnunen (Ville Majamaa). Ola Tuominen urakoi useammassakin roolissa ja kovasti mieleeni oli etenkin Viktor Laika. Reijo ”Reksu” Kukkonen (Janne Kallioniemi) oli myös mainio viljellessään englanninkielisiä lauseita ja kiivetessään puuhun kiukuttelemaan, mutta bändin liiderinä olisi saanut irroitella ja kukkoilla mielestäni vieläkin enemmän. Layla Locket (Annina Ärölä) oli upea ilmestys, mutta jotenkin jäi vaisuksi ja Karoliinan loisteen varjoon kirjaimellisestikin. En ole koskaan ollut mikään armoton Sami Hintsasen fani, vaikka mies komeasti laulaakin ja hyvän roolin tässäkin jälleen teki. Karoliina (Kaisa Mattila) sen sijaan oli sangen verevä ja upea, varsinainen kissa! Mauno (Jari Ahola) myös vei pointsit kotiin tutuista hahmoista, miehen kipitystyyli paikasta toiseen oli mielettömän hassu ja tykkäsin kovasti niistä kohdista, missä mennään ja lauletaan keikkabussin matkassa. Mauno on sellainen hellyyttävä tapaus kyllä, ansaitsisi vielä jonkun oman näytelmän tulevaisuudessa... Ai niin, oli tässä mukana yksi toisesta näytelmästä tuttu hahmokin, nimittäin Pasi ”Sherpa” Mäkinen (Jyrki Mänttäri). Tämä suuri seikkailija muistaakseni laskeutui katosta lavalle Työviksen hotellihassuttelussa muutama vuosi sitten, ja hyvinhän Sherpa tähänkin seikkailuun sopi. Alun telttailuylläri oli hyvä veto! Esitys tarjosi muutenkin paljon katsojille kivoja ylläreitä, väkeä piileksi pusikoissa milloin missäkin valeasuissa ja etenkin Eesti-kappaleessa moni ei tarjottua yllätystä aluksi edes hokannut... Biisit olivat edelleen taattua linjaa, Popedaa englanniksikin ja se jos mikä oli hoopoa. Bändi soitti tykisti ja tanssiryhmä oli mainio! Paljon plussaa siis.

Kuvassa Henri Lehikoinen, Kaisa Mattila, Jari Ahola, Pekka Siistonen ja Janne Kallioniemi / kuva Leena Klemelä, Pyynikin Kesäteatteri

Miinusta : Jotkut biisivalinnat olivat mielestäni vähän outoja ja itselleni ainakin vieraita, vähän lässäyttivät tunnelmaa. ”Elämän tarkoitus” esimerkiksi, vaikka tuttu kappale muuten olikin. Toisaalta oli hyvä, että oli välillä vähän rauhallisempaakin menoa, oli aikaa toipua edellisistä nauruhepuleista.

Muuta : Iso plussa myös omalaatuisista väliaikaspiikeistä, oikein oli pakko jäädä kuuntelemaan että mitä sieltä oikein tulee! Ja ”Reksu says relax”-paidasta ja kattavasta käsiohjelmasta. Kyllä Pyynikillä osataan!

Kesäteatterikärpäseltä täydet viisi tähteä ***** kokonaisuudelle !!

Haastattelussa Aleksi Aromaa

Muusikko-näyttelijä Aleksi Aromaan tapasin toukokuun loppupuolella jo tutuksi tulleessa Verkatehtaan kahvilassa Hämeenlinnassa.

Vuonna 1983 kaksosten merkeissä syntynyt Aleksi on kotoisin Hauholta (osa Hämeenlinnaa nykyään) ja asuu tälläkin hetkellä Hämeenlinnassa. Turussa tuli myös vietettyä parisen vuotta. Liikuntaa hän harrastaa monipuolisesti, sillä haluaa pitää itsensä kunnossa. Aleksi katselee myös mielellään elokuvia ja koskapa iltaisin hän on yleensä kiinni töissään, tulee leffoja enimmäkseen vuokrailtua. Hän myös lueskelee silloin,kun on aikaa.

Soittimista Aleksi hallitsee etenkin kontra- ja sähköbasson sekä säestää auttavasti kitaralla ja pianolla. Pianistina hän ei tosin ole julkisesti esiintynyt milloinkaan. ”Hämeenlinnan musiikkiopistossa soitin alttosaksofonia 90-luvun loppupuolella muutaman vuoden, se keskittyi kuitenkin enemmän klassiselle puolelle ja ei ollut ihan minun juttuni. Kevyt musiikki on ominta tyyliäni. Helsingissä opiskelin sitten Pop & Jazz – konservatoriossa aikuispuolella näyttötutkintolinjalla viime syksystä tähän kevääseen ja Kööpenhaminan Complete Vocal Institutessa opiskelin kolme vuotta ja valmistuin juuri. Mitään teatterikursseja en ole käynyt. Köpiksessä oli tosin yksi opettaja, joka oli alunperin näyttelijä ja siirtynyt nyt laulunopettajaksi, ja hän piti tulkintatunteja. Käytin ajan hyväkseni ja tartuin häntä hihasta ja keskustelimme paljon”, kertoilee Aleksi.

Erityistaidoikseen hän mainitsee purjehtimisen ja kajakoinnin.”Onko sellaista sanaa edes?” Kieliä hän haluaisi osata paremmin, etenkin espanjaa ja ranskaa.”Jäi harmittamaan kun ei koulussa aikoinaan tullut niitä niin luettua!”

Musiikillisuus on Aleksin suvussa vahvaa ja nimenomaan harrastuneisuus. Aleksin veli on kitaristi-laulaja Antti Paranko. ”Isä lauloi kuoroissa, pappa myös. Äitini on soittanut klassista pianoa. Sisaruksistani isosisko ja toinen isoveli ovat harrastaneet myös laulua ja soittoa. Kukaan heistä ei ole kuitenkaan jäänyt alalle. Pikkusiskoni Aino opiskelee Lahdessa musiikkiteatteria.”

Laulamisesta Aleksi kiinnostui 13-vuotiaana. Samoihin aikoihin hän meni musiikkiopistoon soittamaan alttofonia. 15-vuotiaana hän sitten rupesi soittamaan sähköbassoa ja laulamaan Stingiä ja Policea levyjen päälle. ”Roxannea kieuttiin 15-vuotiaan äänellä niin, että koko talo raikasi!” Varsinaisina innoittajina toimivat vanhemmat veljet, jotka ostivat Aleksille sen ensimmäisen sähköbasson ja soittivat itse kitaraa. ”Oli treenikämppää ja veljien kaveri toi sinne rummut ja pääsimme temmeltämään oikein kunnolla. Se oli iso juttu!” muistelee Aleksi.

”Jos en olisi tällä alalla, en todellakaan tiedä mitä muuta tekisin. En ole ikinä miettinyt sitä! Joskus lukiossa halusin eräoppaaksi. En varmaankaan viihtyisi 8-16 töissä tai istumassa koko päivää sisätiloissa. Mä tarvitsen sen yhteisön ja yhdessätekemisen.” Aleksi myös muistaa olleensa joskus 9-luokan tettiläisenä viimeksi ns. kunniallisissa töissä...

Teatterimaailmaan Aleksi tuli ensimmäisen kerran Hämeenlinnan Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla – musikaaliin vuonna 2002. ”Siihen haettiin avustajia. Olin lukiossa silloin ja laitoin sähköpostia ja pääsin mukaan. Sen jälkeen pidin pari vuotta taukoa, ja vuonna 2006 olin Heinolan kesäteatterissa Kiss me Katessa mukana. Saman vuoden syksyllä olin täällä Hämeenlinnassa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen – musikaalissa. Soitin siinä kontrabassoa ja olin se naurettavan pieni santarmi niiden kaikkien pitkien roistojen vieressä. Siis nimenomaan SE on mun erityistaitoni, olla naurettavan pieni santarmi!” nauraa Aleksi.

Tähän mennessä Aleksi on siis esiintynyt Heinolan ja Hämeenlinnan kesäteattereissa ja Hämeenlinnan teatterissa. ”Tärkeimpinä rooleinani pidän etenkin Seitsemännen portaan enkelin Frankiä, se on ylitse muiden. Se on rajoja kaatanut, nimenomaan omia rajojani kaatanut juttu ja tärkein roolityöni. Toiseksi sanoisin kesäteatterin Baddingin roolin kesältä 2007. Siinä joutui miettimään, että kukas se olikaan tämä Badding, kun oli oikeasti ollut olemassa se henkilö. Vaikkei siitä yritettykään tehdä mitään yks yhteen – juttua. Sitten myös kesäteatterin Albatrossi ja Heiskanen, porukka oli niin älyttömän hyvä ja mukava. Ja tietysti Leonard Cohenin lauluihin perustunut Tänä iltana kaikki hyvin. Enkeli on kuitenkin The Juttu!”

”Unelmieni roolina esittäisin Stingin tuotantoa. Sitten on sellainen Jason Robert Brownin tekemä ”Last five years”-musikaali, joka on kahden näyttelijän juttu. Se on todella mielenkiintoinen ja musa on hyvää, laulullisesti vaativaa ja kun on vain kaksi näyttelijää, molemmilla on paljon tilaa. Sitten tietysti Les Misérables, siinä on hyvät pääosat ja ja kaikilla on upeita biisejä.”

Omiksi esikuvikseen hän mainitsee (yllättäen...) Stingin, sillä siitä kaikki tavallaan alkoi. Näyttelijäpuolelta hän ihailee Johnny Deppiä. ”Näyttelijöiden seuraaminen on alkanut vasta niin myöhään, etten ole tietoisesti sitä koskaan miettinyt niin, että wau siinä vasta upea tyyppi!”

Stingin Aleksi kelpuuttaisi myös duettoparikseen. ”Mulla on sellainen salainen suunnitelma... Teen parhaillaan soololevyä ja ajattelin, että pitäiskös laittaa Stingille sähköpostia, että paljonko maksaa jos tekisit mun levylle yhden biisin...” Entä sitten unelmien vastanäyttelijä? ” Musta tuntuu, että olen jo saanut tehdä unelmien vastanäyttelijöiden kanssa töitä! Jos en oman talon väestä ala ketään erottelemaan, niin vastaan Krista Kosonen. Tykkään siitä, sillä on hyvä asenne.”

Kummalla kielellä laulat mieluummin, suomeksi vai englanniksi ? ”Olen aiemmin laulanut mieluiten englanniksi, sillä jos ajatellaan laulettavuutta niin englanti on pyöreämpi ja sitä ei tarvitse lausua niin tarkasti. Suomen taas pitää olla jotenkin terävää ja selkeää. Nyt teatterihommien tiimoilta (ja etenkin Seitsemännen portaan enkelin jälkeen) suomeksi laulaminen on jotenkin alkanut tuntua hyvin luonnolliselta.”

”Sävellyksiin ja biisintekoon minua inspiroi etenkin elokuvat, kirjallisuus, runot...Luonto avaa myös kanavia ja kun matkustaa eri paikkaan, ulkomaille tai vaihtaa vaan kaupunkia, pääsee katsomaan asioita eri kantilta ja havaitsee niitä eri tavalla. Biisienteossa sävel on tullut yleensä ensin, mutta joskus on käynyt niinkin, että kirjoittaessa tekstiä huomaakin, että tässähän on tällainen rakenne ja sitten rupeaa poimimaan tiettyjä pätkiä ja sitten siitä tuleekin sävel siihen päälle yhtäkkiä”, kertoilee Aleksi biisiensä synnystä.

”Joskus tulee hetkiä jolloin miettii, että onko tässä mitään järkeä. Joka alallahan on hyvät ja huonot hetkensä ja pohtii, että pitäisköhän vaihtaa alaa. Sen unohtaa kuitenkin kun muistaa sen, että Suomessakin on niin paljon laulajia ja muusikoita, jotka ovat valmistuneet koulusta mutta eivät välttämättä tee koskaan yhtään keikkaa. Se että pääsee vetämään kansalle, oli se sitten ihan mitä vaan! Palkka tietysti on mitä on. Tullessani taloon mulla oli kuukausipalkka ja nyt olen ollut kolme vuotta freelancerina. Kuukausipalkkalaisena olin kolme vuotta ja silloin mietin, että haluaisin tehdä monipuolisempaa tai sitten keskittyä vain tiettyihin asioihin eikä hajottaa työnkuvaani kapellimestariksi, näyttelijäksi, muusikoksi ym. Hyppy freeksi oli kuitenkin iso asia, kun rahaa ei tulekaan enää säännöllisesti.”

Esiintymistä Aleksi ei juurikaan enää jännitä, sillä hän on suhteellisen rauhallinen yleensä. Pieni jännitys on kuitenkin aina hyvästä. Ennen esiintymistä hänellä on tiettyjä rituaaleja, kuten lämmittelyä, jumppaa, juoksentelua, äänen varmistelua siihen että se on hallinnassa. Se on enemmänkin rauhoittumista ja kehon tunnustelua, jooga – ja pilatesliikkeitä kenties.

”Parasta työssäni on tällä hetkellä vapaus ja haasteet ja se, että on saanut tehdä monipuolisesti juttuja, lastenteatteria ja draamaa ja mikä tärkeintä, niin sitä musiikkia myös. Kaksi viime vuotta on tullut eteen isompia haasteita, se on todella kivaa kun pystyy keskittymään täysillä. Miinuspuolena tietysti työaika, sosiaalinen kanssakäyminen normityöaikoja noudattavien ihmisten kanssa häviää aika vahvasti ja yhteydenpito valitettavasti jää.”

”Tällä hetkellä haaveilen soololevystä, siinä olisi parin vuoden urakka edessä. Hämeen Taidetoimikunnalta saamani apurahan turvin pääsen sitä tekemään ja olisi kiva, jos se lähtisi leviämään laajemmin ja isommankin kansan tietoisuuteen. Suomenkielisestä levystä on ollut myös puhetta. Se tulee ehkä ensi vuoden puolella, katsotaan kumpi lähtee nopeammin menemään. Nyt olen käynyt myös parissa isossa auditionissa (Tampereella ja Helsingissä). Tuloksia odotellaan! Toivon tietysti, että saisin ensi vuodellekin töitä, freelancerin elämää vuosi eteen päin.”

” Näen itseni kymmenen vuoden kuluttua tekemässä tätä hommaa edelleenkin ja toivottavasti ulkomaillakin, Suomessa kun markkinat ovat aika pienet eivätkä mitkään loputtomat. Optimaali olisi se, että tekisin sekä musiikkia että teatteria 50-50. Ajankäytöllisesti pääpaino olisi toisessa mihin keskittyä ja sitten taas vaihtaisi. Kummassakin saa eri tavalla näkyvyyttä ja molemmat tukevat toisiaan.”

”Kerran Iso paha susi – näytelmässä meni pokka kunnolla, Lasse (Sandberg) oli se ranskalainen kokki ja toi mulle akustista kitaraa samalla laulaen yleensä jotain ranskaksi. Se oli aikuisten iltanäytös ja Lasse tulee skitan kanssa laulaen ”Voulez-vous coucher avec moi ce soir?” (suom.huom. Haluaisitko rakastella kanssani tänä yönä?). Oli vaikeeta koota itsensä siinä!”

”Erityisen mukavia muistoja on kaikki Enkelit, jokainen esitys on että JESSS! Että voiko tehdä jotain muuta vielä tämän jälkeen. Esityksiä odottaa oikein kovasti ja teatterille haluaa mennä aina todella ajoissa!”

”Tulevia hommiani on ne levyprojektit ja sitten olen elokuussa Musiikkiteatteri Koitossa Helsingissä ABBA Showssa. Siitä on tulossa ihan mahtava juttu, kokohaalareita ja peruukkeja ja keep it simple – tyylisiä koreografioita. Siinä on mukana minä, Marika Krook, Karoliina Kallio ja Kimmo Blom.”

Jos Aleksi voittaisi esim. jonkun suosikkinäyttelijä-palkinnon, hän haluaisi kiittää tietysti perhettään ja lisäksi etenkin ohjaaja Hannu Matti Tyhtilää. Hänen kanssaan Aleksi on tehnyt melkein kaikki jutut ja heille on muodostunut hyvin lämmin isä-oppipoika – suhde.

Aleksi isännöi Hämeenlinnassa myös Local Clubia. ”Se on sellainen laulajien klubi, kolme esiintyjää per ilta ja netissä videostream. Klubia pidetään joka kuukauden toinen keskiviikko tänä vuonna vielä syys-joulukuussa ja se on täysin ilmainen. Haluan esitellä siellä laulajia, sillä ei sun tarvitse olla stara ollaksesi hyvä! On olemassa paljon hyviä laulajia, jotka eivät pääse laulamaan ja esittämään omaa musiikkiaan. He soittavat vaikka coverbändeissä, mutta heillä on ollut koko ajan intohimo tehdä omaa musiikkia. Haluan antaa heille mahdollisuuden tulla esiintymään, ja itse saan olla juontohommissa ja kaikkea touhuamassa.”

Motto : Nauti auringosta ja elä täysillä!

Jos saisit mahdollisuuden olla päivän naisena, mitä tekisit?

”Haluaisin olla oopperalaulajatar tai joku korkeaääninen rocklaulaja, kokeilla miten ääni lähtee!”

Mitä ottaisit mukaan talvipesääsi, jos ihminen vetäytyisi talviunille?

”Ottaisin mukaani basson, kitaran ja cd-levyjä.”

”Lopuksi haluaisin sanoa, että olen (kuulemma) mielettömän mukava ja minulle voi tulla aina juttelemaan! Ja tulkaa hei katsomaan esityksiä ja keikkoja, koska siitä me nautitaan kun siellä on paljon ihmisiä katsomassa!”

Yleisön ja kriitikoiden ylistämä ”Seitsemännen portaan enkeli” jatkaa Hämeenlinnan teatterin ohjelmistossa syksyllä 26.9. ´12 alkaen. Näytelmän traileri tässä :

Aleksin musiikkia löytyy Soundcloudin ja MySpacen kautta, linkit niihin ohessa. Aleksin omat nettisivut taas löytyvät tästä osoitteesta, sivut ovat tosin päivityksen alla tällä hetkellä.

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

1.Mistä sanasta pidät eniten? – Kaunis.

2.Mistä sanasta pidät vähiten? – Vittu.

3.Mikä sytyttää sinut? – Luonne ja hymy.

4.Mikä sammuttaa intohimosi? – Ylimielisyys.

5.Mikä on suosikkikirosanasi? – Ei sanalla väliä, kunhan tulee tunteella.

6.Mitä ääntä rakastat? – Veden solinaa.

7.Mitä ääntä inhoat? – Moottoripyörät/mopot ilman äänenvaimenninta.

8.Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? – Urheilija.

9.Missä ammatissa et haluaisi olla? – Toimistotyö

10.Jos taivas on olemassa,mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? – Hyvä Aksu, elit täysillä unelmaasi.

Haastattelussa Antti Mikkola

Antti Mikkolan tapasin heinäkuun puolivälissä Valkeakoskella Ravintola Karpuzissa.

”Umpitamperelainen” Antti on syntynyt Tampereella 1978 ja on horoskooppimerkiltään oinas.

Mitä harrastat? ”Kai mä sitten musiikkia jotenkin niinku harrastan, aika vähän mulla on sellaisia ”harrastusharrastuksia” selkeesti, olis helppo sanoa että elokuvat ja näin. Tää on sen takia niin kiva ammatti, että kaikki aina pyörii jotenkin tän teatterihomman ympärillä, että varsinaisesti en harrasta mitään muuta kuin tätä”, Antti selventää.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä olen kauhean laaja-alainen, mulla ei oo mitään sellaista mitä mä en voisi tehdä. Mä en oo keskittynyt oikeestaan ihan perusdraamaan, sitä mä oon halunnut kaikkein eniten tehdä, mutta mua on elättänyt aika paljon nää musikaalit nyt sitten kuitenkin, että siinä on varmaan mun sellainen erityisosaamiseni. Olen myös sillai koomisesti orientoitunut myöskin, ja ohjaan ja käsikirjoitan.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata maalata ja piirtää, siinä mä oon tosi huono!”

Onko suvussasi muita tällä alalla olevia? ”Oikeestaan ei. Mun isä on tehnyt elämäntyönsä TV2:lla järjestäjänä ja tuottajana, mä oon kasvanut aika lähellä isän työpaikkaa Tohloppia. Mä oon nähnyt pienestä pitäen tätä alaa ja teatterin maailma ei oo koskaan ollut mulle vieras, että se on tullut mulle kyllä ihan kotoa. Kaikennäköisiä näyttelijöitä on punkannut meillä välillä ja sillai”, Antti nauraa.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kitaraa oon soittanut, valitettavasti se on jäänyt vähän vähemmälle ja harmittaa, etten panostanut siihen nuorempana enemmän.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Teakiin hain 1998 ja pääsin ensiyrittämällä sisään, valmistuin sieltä 2002. Virgo-musikaali oli mulle tavallaan sellainen preppauskoulu sinne Teakiin, siitä sai paljon kannustusta ja varmaan sen ansioista pääsin sisään heti. Sain koreografi Ari Nummiselta niin paljon hyviä vinkkejä, että mitä siellä pääsykokeissa kannattaa tehdä.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Virgo oli selkeesti askel siihen, että teatteri alkoi niin paljon kiinnostaa että mietin, että sitä mä voisin tehdä. Toinen oli sellainen, että olin Pyynikin kesäteatterissa avustajana. Se oli todella hieno kokemus! Täällä Pohjantähden alla, se oli aivan huikea esitys ja sai katsoa sitä Kalle Holmbergin ohjausta ja siinä oli Suomen kärkinäytteljöitä, olihan se hirvittävän iso etuoikeus olla siinä mukana ja nähdä miten ne työskentelee. Huikea porukka, samaa ryhmää ei saatais enää tänä päivänä yhtäaikaa lavalle, on senverran kovatuloista sakkia! Sitten kun pääsin sinne Virgoon ja pääsi oikeesti tekeen jotain ja sit pääsin kouluun, niin siitähän se sitten lähti”, Antti muistelee.

Olitko koulussa näytelmissä mukana nuorempana? ”Kova olin lukiossa järjestään kaikkee! Kaikki koulun perinteet oli jostain syystä unohtunut, eli ei ollu kunnon penkkareita eikä potkiaisia esimerkiksi. Me pistettiin sitten kavereiden kanssa haiseen ja laitettiin kaikki sillai viimeisen päälle ja järjestettiin kaikkee. Esiinnyttiin niissä, oli kaikenlaista sketsiä ja bändiä, kaikkee tosi hauskaa.”

Miksi olet näyttelijä? ”Ompas paha … Tänä päivänä koen olevani yhä enemmän ja enemmän teatterintekijä, kirjoitan ja ohjaan. Sit ollaan perustettu toi oma teatteri, Teatteri Siperia. Mä oon niin kauheen laaja-alaisesti mukana, etten mä aina oikein erotakaan sitä, että oonko mä nyt näyttelijä vai mikä mä oon. Mä tykkään tarinoista ihan mielettömän paljon, tykkään niitä kertoa ja jakaa tunteita. Se on mulle kauhean tärkeetä ja se, että saa olla mielikuvituksen kanssa tekemisissä. Mielikuvitus on mulle se kaikkein tärkein asia! Yks elämän suola on mielikuvitus ja ilman sitä ei oltais ihmisiä, jos oikein tarkkoja ollaan. Se erottaa meidät eläinkunnasta. Se on niin alati kiehtovaa ja hienoa! Kaikki näytteleminenhän on just sitä, mielikuvitellaan ihmisen elämä ja mitä se vois olla, ja pystytään vielä näyttelijöinä kuvittelemaan ja käyttämään sitä mieltä siellä näyttämöllä. Ihan vaan senkin takia mä oon tällä alalla.”

Entä jos et olisi tällä alalla, millä alalla olisit? ”Mua kyllä kiinnostaa kouluttaminen, sitä oonkin jo tehnyt teatterinkin kautta, että kai sitä sitten kouluttaisi edelleen. Tai itse asiassa tähän onkin helppo vastata. Mä olisin muusikko. Kyllä! Miksen mä sitä heti tajunnut...Varmaan sen takia, että se menee niin läheltä. Joo, mä tekisin kappaleita joka päivä!” Antti innostuu.

Oletko tehnyt muita töitä? ”En oo oikein kerennyt. Lapsesta asti oon tehnyt näitä hommia, kun isä oli siellä Tohlopissa töissä niin mähän olin juontajana Kasmasiinissa. Ainoo mun sellainen kesäduuni, jolloin olin ns. oikeissa töissä, oli yks hienoimpia kokemuksiani. Olin Hatanpään sairaalassa ihan tämmöisenä huoltomiehenä. Se oli kovaa hommaa, välillä joutui kohtaamaan sairaita ja kuolleitakin. Se oli kesällä ´98, hurja kokemus. Työhön kuului esim. vainajien kuljettaminen ja sellainen, se oli aika tervekin kokemus. Se teki kauheen hyvää! Sehän on meidän elämässä ja arjessa kauheen syrjään sysätty aihe, kuolema.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Työviksessä, Vaasassa, Hämeenlinnassa ja Teatteri Siperiassa."

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Kyllähän niitä on tietysti monta, mutta mä huomaan että aika moni niistä on tällai samalla lailla laaja-alainen teatterintekijä kuin minäkin, Leea Klemola, Kari Heiskanen... Kari Heiskanen ehdottomasti miesnäyttelijöistä, arvostan häntä kovasti sekä ohjaajana että näyttelijänä. Hän tekee sangen taiteellista teatteria, mutta kuten hyvin tiedetään, hän osaa olla myös koominen. Olis niin kivaa, kun vois itekin toimia tässä maailmassa sillai, että vois tehdä vähän kaikkee. Ettei ryytyis mihinkään eikä jäis toisteleen liian pitkäks aikaa samoja juttuja!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäytteljä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Jotenkin ei viittis nyt millään sinne Hollywoodiin mennä, mutta olishan se nyt makeeta Marlon Brandon kanssa näytellä. Toi näytteleminenhän kuitenkin on sitä, että näyttämöllähän on aina kaks ihmistä jotka aloittaa sen homman aina alusta. Se on tässä kans niin hieno piirre, että vaikka kuinka kokenut kehäkettu oot, niin jokainen työ on aina uusi. Se epävarmuus ja sellainen on aina siinä läsnä, vaikka olisit kuinka kauan tehnyt näitä hommia. Tietysti tärkeintä on sellainen näyttelijä, jonka kanssa viihtyisi siellä. Mitä paremmin viihdyt vastanäyttelijän kanssa siellä näyttämöllä, sitä parempi juttu tulee. Nyt tuli mieleen, että tosi kova olis Ralph Fiennes, englantilainen metodinäyttelijä, tekee mielestäni pelkästään hyvää jälkeä. Todella syviä roolitöitä. Lisäksi sanon, että kyllähän noissa mun kurssikavereissa oli kans upeita tyyppejä!”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Haluaisin isoja, klassisia draamarooleja. Mitä isompi kakku, sen isompi trippi se on joka kerta. Sitä aina rukoilee kohdalleen, että saisi sellaisen ison työn tehdä, koska siinä on aina sekin, että se myöskin opettaa paljon, se tekee susta vaan entistä paremman. Haastaa niin paljon! Niin kuin Amadeuksessakin olin kolme tuntia näyttämöllä, koko ajan puhetta ja menoa ja meininkiä. Markiisi de Saden roolin haluaisin joskus muuten tehdä! Monet näistä hienoista rooleista on sellaisia, että niitä pitää ainakin kymmenen vuotta vielä kypsytellä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No täähän on jo yks unelmien täyttymys kun olen saanut Sanin kanssa laulaa dueton! Se on aivan upee juttu, en mä mitään parempaa osais toivoakaan!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ” En ikinä.”

Parasta työssäsi? ”Tossa edellä sitä vähän kuvasinkin, eli just siitä mielikuvittelua, tunteita ja niiden jakamista. Mä tykkään kyllä hirveesti kans harjoitella! Joskus mä tykkään enemmän siitä harjoittelemisesta kuin siitä esittämisestä, se on just niin kiinnostavaa, kun siinähän ne justiin tapahtuu ne kaikki oivallukset. Sit se hetki kun tulee ymmärretyksi sen yleisön kanssa, hieno hetki.”

Entä miinuspuolia? ”Kyllä valitettavan paljon tehdään huonoa teatteria. Kun mitä tahansa työtä tehdään huonosti, syntyy huonoa jälkeä. Onhan se siis järkyttävä paikka, jos sä joudut näyttelijänä sellaiseen tilanteeseen ja joudut näyttelemään 50 kertaa sellaista. Oon ollut niin onnekas, että oon toistaiseksi välttynyt niiltä, mutta olen mäkin niistä osani saanut, kaikki saa. Mutta kun taidetta tehdään, ei pidä pelätä epäonnistumisia! Muutenhan ei tuu mitään! Se on vähän niin kuin pituushyppääjä. Jos se jo pelkää valmiiksi yliastumista, niin eihän siitä tuu yhtään mitään siitä hommasta!”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Omasta mielestäni oon aika tunnevoimainen näyttelijä ja teenkin mielelläni sellaisia, missä mä pääsen isosti ilmaisemaan tunteita. Muistan kun äitini kävi kattoon jotain ensimmäisiä rooleja mitä tein ja se sanoi, että ”Niin Antti, kyllä sä varmaan oikealla alalla oot kun sulta noi kyyneleet on aina tullu niin helposti!” Kai siinä on joku sellainen, että tykkään niitä tunteita käsitellä. Tykkään kyllä siitä myös, että on älyä mukana.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Haasteet ja ongelmat. Mitä isompi haaste ja ongelma, niin sitä innostuneempi mä oon.”

Podetko koskaan esiintymisjännitystä? ”Joo kyllä, ei siitä varmaan kukaan koskaan vapaaksi pääse. Joskus poden enemmän, joskus vähemmän. Jaa miten se ilmenee mulla? No positiivinen jännitys on sellaista, että mä huomaan höpöttäväni hirveesti ja oon vähän kierroksilla ja ylitilassa. Se on sellaista mukavaa ja kutkuttavaa, mä en sitä välttämättä kutsuis edes jännittämiseksi, mutta kyllähän se varmaan sitä on. Pahin on sellainen jännitys, mikä saattaa joskus tulla ennen ensi-iltaa eli niinku sillai lamaantuu, ei mistään kauhusta, mutta huomaa että on vähän semmoinen veltto olo, se pitäisi saada ravistettua itsestään jotenkin pois!”

Onko sinulla jotain ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Joka jutussa tulee luotua rutiinit ja kyl mä sitten teen ne ihan samalla tavalla. Jos mulla on jossain jutussa ollut se, että mä teen etunojapunnerruksia ennen esitystä, niin kyllä sitä on kauheen vaikee jättää enää pois! Tai et jos on ollut tapana juoda kuppi kahvia, niin jos on myöhässä eikä kerkiäkään, niin on tosi tärähtänyt olo että mites tää nyt meneekään tää homma”, Antti nauraa.

Kerro jokin hassu kommellus! ”Yksi tilanne jota vieläkin ihmettelen on sellainen, että Rikhard III:ssa Vaasassa esitin Rikhardia ja sen käsi on vääntynyt ja se kulkee tosi pahassa ryhdissä ym. ja ohjaaja halusi, että mä oon siinä esityksessä vasenkätinen. Sit siinä on sellainen erittäin kuuluisa repliikki, jossa Rikhard III ottaa tikarin, antaa sen naiselleen ja sanoo ”Tässä. Upota se uskolliseen sydämeeni”. Mä sanoin ”Tässä” ja pistän käden taskuuni, jossa piti olla perhosveitsi ja se ei ookkaan siellä! Mä aattelin, että oon oikeakätisenä laittanutkin sen vasempaan povariin. Kun käsi menee povariin mä tajuan, että sitähän ei ole mulla ollenkaan, vaan se on siellä mun maskihuoneen pöydällä. Se näyttämö on aivan tyhjä, ei oo mitään mitä mä voisin antaa ja mähän oon jo päästänyt suustani sen ”Tässä”-sanan. Sit mä huomaan, että siinä on pieni tuikkukynttilä pöydällä ja sen alla on lautanen. Heitin sen kynttilän veke ja sen lautasen löin rikki pöytään, annoin siitä ne lasinsirut sille naiselle käteen, ”Upota se uskolliseen sydämeeni”. Siitä tuli tosi loistava! Siinä ei mennyt paljoa aikaa koko jutussa, et miten voi ne neljä sekuntia tuntua niin järjettömän pitkiltä! Et on tavallaan jo sellaisessa kauhun vallassa ja toisaalta taas se, että mistä ihmeestä se tuli, ihan kuin joku olisi kuiskannut mun korvaan että tee näin. Mä en siinä toiminut, vaan joku muu.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Kyllä se oli mahtavaa kun me oltiin oma teatteri perustettu ja sali on täynnä omassa teatterissa ja sitten aina kun yleisö on lähtenyt pois, niin me jäätiin aina näyttelijöiden kanssa purkaan se esitys, kannettiin lavasteita yömyöhään semmoisessa vähän ihmeellisessä mielentilassa. Se oli jotenkin niin mahtavaa, että me onnistuttiin!”

Kun joku rooli loppuu, jäätkö ikävöimään sitä? ”Tietysti sellainen haikeus jää, toisaalta kaiken pitää loppua joskus. Yks näytelmä loppui kyllä liian aikaisin, Vaasassa sellainen kuin Huojuva talo. Siitä tuli pirun hyvä esitys. Esityksiä oli vain 14 ja se oli aina täynnä, mutta kun se oli pienen puolen juttu niin sitä ei kantsinut sit enää jatkaa.Se kyllä kismitti silloin!”

Mitä sinulla on syksyllä luvassa? ”Loppukesä menee hulinaksi, kun mulla on se oma ”Devising Hitler”-esitys, se lämmitetään nyt Teatterikesän Offiin, sehän on mun oma teksti ja ohjaus. Sitten Teatteri Telakalla oma teksti ja ohjaus, tää ”Kuningatarleikit” lämmitetään kanssa ja se jatkaa elämäänsä siellä. Me saatiin myös kutsu Meksikoon isoille teatterifestivaaleille tällä esityksellä, et me lähdetään nyt elo-syyskuun vaihteessa sinne. Sit mä varmaan kirjoitan lisää koko syksyn ja oon koti-isänä”, kertoo Antti tulevista projekteistaan.

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi ja haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille? ”Mielikuvitusta kehiin vaan, sekä taiteeseen että viihteeseen niin hyvin menee! Ja kun teatterissa käy, niin se on mun mielestäni vähän niin kuin jalkapallomatsi. Muistaa vaan sen, että välillä näkee heikkoja matseja, mutta rakkaus lajiin silti säilyy. Sama teatterissakin, että sitä timanttiahan me katsojina metsästetään, sitä joka joskus sytytti sen liekin!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Taikaviitta! Ja Superhessuhan on kans hieno, koska nehän on semmoisia epäonnistujia elämässään molemmat ja se on jotenkin ihanaa kun ne saa ne supervoimat ja saavat sen tähtihetkensä. Ne on niin sympaattisia!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Voi että! Mä ottaisin äkkiä jonkun miehen ja olisin sille niin järjettömän hyvä kuin voi olla. Että näin pitää miehelle puhua ja näin pitää miehen kanssa olla, olisin oikein hyvä vaimo!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Hirveesti kirjoja ja musiikkia ja erittäin ison pullon hyvää konjakkia!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Isi

Mistä sanasta pidät vähiten? - Tase

Mikä sytyttää sinut? - Haasteet

Mikä sammuttaa intohimosi? - Laiskuus

Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Kun oma lapsi sanoo isi

Mitä ääntä inhoat? - Taustahälymusiikki

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Iso johtaja musa-tai leffabisneksessä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Verovirastossa töissä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Kyllä mä nään mitä sä yrität!