Riemurahat / Tampereen Komediateatteri

Riemurahat / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 7.6. 2014, kesto noin 2h väliaikoineen

Ohjaus Panu Raipia

Rooleissa : Tom Lindholm, Mari Turunen, Aimo Räsänen, Petra Karjalainen, Janne Kataja, Aku Sajakorpi ja Janne Suoniemi

 Ray Cooneyn käsikirjoittama "Riemurahat"-farssi on varsin perinteistä farssikohkaamista. Tapahtumat lähtevät käyntiin kuin varkain. Jean Perkins (Petra Karjalainen) hääräilee iloisin mielin kotosalla, myöhemmin juhlistettaisiin miehensä Henryn (Tom Lindholm) syntymäpäiviä ja tuttavapariskuntakin on tulossa juhlahumuun mukaan. Henry tosin pölähtää kotiin otsa hiessä, mukanaan musta salkku. Salkun kanssa on lähdetty aamulla töihin, mutta paluumatkalla metrossa Henryn oma salkku on vahingossa vaihtunut toiseen samanmoiseen. Eipä siinä mitään, mutta kun tämä uusi salkku pitää sisällään 750 000 puntaa seteleinä. Tilaisuus tekee varkaan ja Henry on välittömästi tilaamassa taksia ja lentoa Barcelonaan ja sieltä Balille, mukaan vain vaimo, rahat ja laukullinen alusvaatteita. H-hetkellä paikalle tupsahtaa poliisimies Davenport (Aimo Räsänen), taksikuski Bill (Janne Suoniemi), Scotland Yardin tarkastaja Slater (Aku Sajakorpi) ja sokerina pohjalla vielä se tuttavapariskuntakin, Betty ja Vic Johnson (Mari Turunen ja Janne Kataja). Puhelinkin soi koko ajan, ja luurin toisessa päässä olevalla tyypillä on pahat mielessään.

(c) Peero Lakanen

 Riemurahoihin sopisi osittain samat kuvailut, mitä kirjoitin muutama viikko sitten Heinolan Kesäteatterin "Ilmasta rahaa"-farssista, eli ovista tullaan ja mennään, osa porukkaa puhuu itsensä pussiin heti kättelyssä ja laskettelee valkoisia valheita minkä ehtii, joku on hetkellisesti kuuro, joku oman itsensä veli, joku hirpakassa, joku on kuollut ja rahaa on ylettömästi käytettävissä. Hyvin tutunkuuloista menoa, mutta piru vie että jaksaa kuitenkin naurattaa, vaikka samankaltaista kohellusta olen nähnyt ties kuinka monta kertaa. Farssi on taitolaji, ja kaiken kruunaa oikeaoppinen ajoitus ja erittäin taitavat näyttelijät.

 Näyttelijöistä seurailin erityisen tarkasti Tom Lindholmia ja Aimo Räsästä, molemmilla kun on ihan oma uniikki tyylinsä, joka toimii poskettoman hyvin. Janne Katajaa en ole aiemmin lavalla nähnyt, mutta mieshän teki varsin hupaisan roolityön ja Jannen puku teki erityisen suuren vaikutuksen. Petra Karjalaista en ole farssin parissa aiemmin nähnyt, hyvin sekin luonnistui. Mari Turusen kyvyt farssinäyttelijänä on pistetty merkille jo aikoja sitten.

(c) Peero Lakanen

 Viltin alla touhuamiset tulivat niin totaalisesti puun takaa, ja se jos mikä nauratti. Samoin huvitti se kaaosmainen meininki, jolla miehet sukukuvioitaan ja stttrytsinviljelyitään selostivat. Välillä olin pihalla kuin lumiukko siitä, että kuka nyt onkaan kenen veli ja mikä salkku seikkailee missäkin, mutta eipä haittaa. Pääasia, että oli hauskaa ja viihtyisää.

 Varsin toimiva kokonaisuus siis, ja extrakiitokset jälleen kerran siitä, että raikasta ihanaa kylmää vettä oli riittävästi myynnissä.

 Riemurahat saa vahvat neljä tähteä ****.

(näin esityksen vapaalipulla)

Lauantaipäivän piristys

Tänään lauantaina 12.7. olin kesäteatterilla kahvilavuorossa molemmissa näytöksissä. Iltanäytöstä ennen koin melkoisen yllätyksen, kun nuori neito äitinsä kera tuli kysymään, että olenko minä Teatterikärpänen! Kiitos paljon Peppi palautteesta ja oikein mukavaa kun tulit juttusille! Tämänkaltaiset kohtaamiset on totisesti tämän homman suola. Tulee vahva tunne siitä, että on oikealla tiellä. Päivän piristys totisesti!

Doris ja Laulumies / Himoksen Kesäteatteri

Doris ja Laulumies / Himoksen Kesäteatteri

Ensi-ilta 6.7. 2014, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Risto Hakola

Ohjaus Annu Sankilampi

Rooleissa : Joni Leponiemi, Marjut Manninen, Jouni Leppikorpi, Kaisa Mäkinen, Janette Ahlholm, Seppo Väänänen, Wilma Mäkinen, Kaisa Rantala, Tomi Ahonen, Maija Häkkinen, Samuli Hakala, Carita Tammelin, Niina Hyytiäinen, Annika Luukko ja Jenna Jalassuo

Bändi : Matti Ekman, Hannu Leppänen, Niko Inkiläinen ja Pentti Nieminen

 Aiempi visiittini Himoksen kesäteatteriin on peräti kahdeksan vuoden takaa, silloin taisi olla kyseessä kesäteatterin ensimmäinen vuosi ja näytelmä oli "Reteesti vaan", jossa oltiin Irwinin matkassa. Tämänvuotinen "Doris ja Laulumies" soi J. Karjalaisen sävelin. Näytelmässä Doris (Marjut Manninen) ja siskonsa Birgitta (Kaisa Rantala) ovat pyörittäneet pitkään yhdessä lomakylää, joka ei tunnu oikein menestyvän. Ainoat asiakkaatkin juovat olutta piikkiin. Koko lomakylä on konkurssikypsä ja menossa piakkoin pakkohuutokauppaan, jollei mahtavia velkoja saada ajoissa maksettua. Vaan milläs maksat kun asiakkaita ei ole?

Joni Leponiemi ja Marjut Manninen / (c) Himoksen kesäteatteri

  Doriksella on ollut 19v sitten lyhyt, mutta intensiivinen suhde Johnin (Joni Leponiemi) kanssa. Romanssi on päättynyt yllättäen laulumiehen häippäämiseen kuvioista. Suhteesta on jäänyt jäljelle ihanat yhteiset muistot ja nyt 19-vuotias Anna-tytär (Wilma Mäkinen), joka välillä kyselee isänsä perään ja on nähnyt tästä untakin. Kas kummaa, kuin sattumalta Doriksen ja Johnin tiet jälleen kohtaavat ja vanha lempi leimahtaa hetkeksi. Huoli lomakylän tulevaisuudesta ja velat painavat päälle kuitenkin, ja Laulumiehestäkin tuntuu siltä, että sen on taas mentävä. Saas nähdä miten tässä nyt mahtaa lopulta käydä.

 Nostan peukkua talkoohengelle ja hyvälle meiningille. Käsiohjelman mainoksista päätellen koko Jämsä on vahvasti edustettuna touhuamassa yhteisen asian puolesta. Leponiemeä lukuunottamatta muu porukka lienee paikallisia teatteriharrastajia (korjatkaa jos olen väärässä) ja se on aina varsin positiivista. Kappalevalinnat olivat osuvia, ja tuttujen hittien lisäksi kuulimme myös niitä vähemmän tunnettuja biisejä. Kappaleista Annan esittämä "Avaruuden ikkuna" kertoikin tällä kertaa turhautuneen teinin mietteistä, "Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään" työttömien puuduttavasta arjesta. Väliajalle lähdettäessä katsomon perukoilta kaikuva Johnin haikeasti laulama "Mä meen" osui hienosti maaliinsa.

Jouni Leppikorpi ja Kaisa Mäkinen tähtilampun alla 

 Kokonaisuudelle en sen sijaan oikein syttynyt. Juonenkulku oli jotenkin helposti ennustettavissa ja katsojana pääsin vähän liian helpolla. Doriksen ja Johnin kohtaaminen vuosien jälkeen oli yllättävän vaisusti toteutettu, eikä pääparin välillä oikein kunnolla kipinöinyt. Laulumiehen tuunattu rokkarilook oli kyllä sitä luokkaa, että sitä katseli oikein mielellään ja jos tyyppi lähtisi vaikkapa soolokeikalle, olisin takuulla eturivissä. Ihan en kuitenkaan ymmärtänyt sitä, miksi tarinaan piti sotkea rasistista läppää. Toihan se tietynlaista pointtia työttömien rakennusmiesten katkeroituneisiin puheisiin, mutta minun mielikuvitukseni ei riittänyt kuvittelemaan Joni Leponiemeä hiukan astetta tummavärisemmäksi. Katsossa myös kovasti naurettiin veljekset Essun ja Vessun (Samuli Hakala ja Tomi Ahonen) hölmöilyille ja toilailuille, minä tunsin lähinnä myötähäpeää. Harmittomia velikultia toki olivat, mutta liikaa äänessä ja lavalla, ja se oli minusta kiusallisen ärsyttävää. Etenkin luomuseksi-kohtauksessa olin vajota penkiltä maan alle ja toivoin, että kohtaus loppuisi mahdollisimman pian. Muita se kyllä nauratti...

 Siitä huolimatta näin paljon positiivistakin. The Ressut-bändi soitti varsin pätevästi, miljöö ja lavastus miellytti silmääni, tähtikuvioitujen sateenvarjojen käyttö hienossa "Telepatiaa"-kappaleessa oli oikein loistava keksintö ja Jouni Leppikorpi yllätti erittäin positiivisesti laulusoundillaan ja roolisuorituksensa oli muutenkin todella onnistunut. Ensi-iltapäivänä oli melkoinen helle ja paahde, mutta katetussa katsomossa silti miellyttävän viileää.

 Doris ja Laulumies saa kolme tähteä ***.

Lopuksi on pakko mainita vielä se, että kyseessä oli ensi-ilta ja väliaikakatoksessa yksi pöydistä oli paksun homeen peitossa...Toivottavasti asialle on jo tehty jotain!

Orkesteri - The Everlast / Hämeenlinnan Kesäteatteri

Orkesteri - The Everlast / Hämeenlinnan Kesäteatteri

Ensi-ilta 10.7. 2014, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus : Okko Leo

Musiikki : Olavi Uusivirta

Ohjaus : Martti Töttölä

Rooleissa : Marika Heiskanen, Risto Korhonen, Sauli Suonpää, Matti Onnismaa ja Kalle Pylvänäinen

 Orkesteri - The Everlast sai kantaesityksensä lokakuussa 2013 KOM-teatterissa. Näytelmästä on tehty myös kuunnelma ja Matti Ijäksen ohjaaman leffan kuvaukset taitavat olla jo purkissa. Tulossa on myös kirja, eli Orkesteri on taipunut jo moneen eri muotoon. Hämeenlinnan Kesäteatteri sai kunnian viedä bändiltä kesäteatterineitsyyden, ja ensi-iltaa juhlistettiin eilen aurinkoisissa ja rennoissa tunnelmissa.

 Näytelmä kertoo nimensä mukaisesti The Everlast-bändistä, jonka tähtihetket taitavat olla takanapäin ja nyt on jämähdetty tekemään satunnaista hää-ja juhlakeikkaa cover-tyylillä. Tapahtumat sijoittuvat keikkapaikan kulahtaneeseen takahuoneeseen, jonka seinillä repaleiset keikkajulisteet ja seinäkirjoitukset kertovat omaa historiaansa. Tunnelma on sangen odottava. Bändin "pomo" Jase (tai Jaze, ihan miten haluatte) on pahasti myöhässä ja vihdoin paikalle klenkattuaan alkaa loputon "Jätkät hei!"-hehkutus. Jase (Kalle Pylvänäinen) on saanut juonittua paikalle Idols-tähti Simone Päiväperhosen (Marika Heiskanen) ja luvassa olisi tykkikeikka, jonka jälkeen Tavastia ja Stockholm olisivat vain suupaloja tulevan megakiertueen varrella. Muut bändin jäsenet, "vanhan liiton konkarimuusikko" Rane (Matti Onnismaa) ja uusin tulokas Timi (Sauli Suonpää), ottavat uutiset innostuneesti vastaan, mutta basisti Halla (Risto Korhonen) suhtautuu ideaan varsin nuivasti, onhan kyseessä hänen pikkusiskonsa ja verihän on vettä sakeampaa. Kaikki ei mene kuitenkaan ihan putkeen, ja Simonen saavuttua paikalle porukka saa keskenään keiteltyä niin uskomattoman sopan aikaiseksi, että ei voi muuta kuin katsoa monttu auki. Miten saadaan pariin tuntiin mahdutettua karjalanpaistit, pussukat, Metallican ongelmat, Sherlock Holmesit, prepaid-liittymät ja zeniläisyys? Tule Kaupunginpuistoon ja hämmästy...

Timi, Jase, Rane ja Halla / (c) Esko Tuovinen

 Musiikkipitoisiin näytelmiin ja farssikohkaamisiin tottuneelle Orkesteri - The Everlast saattaa aluksi olla hämmentävä kokemus. Mitä ihmettä, eihän lavalla tapahdu mitään, kundit vain löpisevät keskenään ja jauhavat epäolennaisuuksia. Ja kuitenkin tapahtuu koko ajan. On keskityttävä kuuntelemaan, mitä siellä oikeasti puhutaankaan. Jase puhuu kuin ruuneperi ja hyvillä puhelahjoillaan hän on saanut jo aikojen alussa muiden varauksettoman luottamuksen, kukaan ei ole edes älynnyt kyseenalaistaa mitään. Timin nuoruuteen ja kokemattomuuteen vedotaan jatkuvasti, "ole sinä poika hiljaa kun et tiedä mistään mitään". Rauhallisen perusmiehen henkilöitymä Rane liputtaa henkisen kasvun puolesta ja puhuu kirjaimellisesti kokemuksen syvällä rintaäänellä. Kuppi menee toki rauhallisellakin miehellä nurin siinä vaiheessa, kun mennään erittäin henkilökohtaiselle alueelle. Kaiken keskellä häslää Halla, joka suhtautuu vähän neuroottisella tarkkuudella tiettyihin asioihin ja jankkaa niitä sitten loputtomiin. Porukan ulkopuolelta totuuden torvena toimii sitten Simone. Näytelmä kulkee alaotsikolla "tutkielma solidaarisuudesta" ja sitä tämä totisesti on. Jokainen pelaa omaa pussukkaansa omalla tavallaan, mutta yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä löytyy yllättävien tilanteiden kautta. Kuulostaako tutulta? Vähän kärjistetysti voisi todeta, että samat tyypit löytyvät lähes jokaiselta työpaikalta tai kaveripiiristä, ja mitä naurettavimmista asioista on sukset menneet joskus ristiin ja yhteinen rakentavassa hengessä aloitettu palaveeraus on kääntynyt lopulta mykkäkoulun puolelle. Itseäni huvitti suuresti monikin repliikki, koska mieleeni tuli vahvasti eräs tietty ystäväni. Häntä kun muinoin vaivasi suunnattomasti ero yhtiövastikkeen, hoitovastikkeen ja rahoitusvastikkeen välillä, ja selostukseni eroista sai farssimaiset piirteet ja niin ison riidan, että koko ystävyys oli koetuksella. Ilahduttavaa tässä oli se, että samainen ystäväni istui eilen ensi-illassa edessäni ja nauroi läpi koko näytelmän sydämensä kyllyydestä. Onnellinen on se, joka osaa nauraa myös itselleen.

Sisko ja sen veli / (c) Esko Tuovinen

 Orkesteri - The Everlast ei ole perinteistä kesäteatteria, mutta toimii mainiosti myös ulkotiloissa, mikä nyt tuli todistettua. Näytelmä tarjoaa katsojalle kivasti haastetta ja monia mahdollisuuksia oivaltaa asioita. Komiikkaa ei tuoda eteen suoraan tarjottimella kuin paikoitellen, huumori syntyy jätkien keskinäisestä sanailusta, kemioista ja valtasuhteista. Välillä naurattaa ihan pelkästään se, että miten noi voi olla noin hölmöjä ja eikö kukaan nyt tajua mitä ovat itselleen tekemässä. Itse pidin myös siitä, että koko ajan ollaan tilanteessa, missä ei yhtään tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Siksi en halua juonenkäänteistä sen enempää paljastella, koska kummallisuuksia riittää ja annetaan jokaisen tehdä omat aavistuksensa siitä, miten tässä tulee lopulta käymään.

Tekstaria pukkaa / (c) Esko Tuovinen

 Teksti on näyttelijöille aika haasteellista, koska sitä on paljon ja varsinaista toimintaa vähän. Virtuoosimaista porukkaa on näyttämölle saatu, ja ohjaaja ja visionääri Töttölä on saanut kaivettua tyyppien parhaat puolet esiin. Kun näin näyttelijälistan ensimmäistä kertaa, sanoin ääneen "Jesh!" Olin salaa toivonut esim. näkeväni Risto Korhosen Hallan saappaissa. Matti Onnismaa on elementissään Ranen roolissa, jossa hänen jäyhä miehekkyytensä on passelisti edustettuna. Marika Heiskasen taidot ja loistokkuus ei itselleni tule yllätyksenä, sen verran usein olen häntä lavalla nähnyt. Porukan minulle uusin tuttavuus Kalle Pylvänäinen on hieno oivallus Jasen rooliin. Erityismaininnan arvoinen on kuitenkin Sauli Suonpää, joka hämeenlinnalaisista juuristaan huolimatta ei taida olla kovin monelle tuttu nuorukainen. Nautinnolla seurasin etenkin Saulin fyysistä otetta Timistä, ilmeitä ja elekieltä, ja sitä, miten montaa eri puolta Timistä näytelmän edetessä löytyi. Ujosta, välillä pelokkaastakin pojasta löytyi tarvittaessa rohkeutta pitää puoliaan, innokasta heittäytymistä asiaan kuin asiaan ja vähän maanista kieli poskessa-tyylistä härskeilyäkin. Hyvä Sauli!

 Näytelmän päätyttyä katsomosta poistuttaessa oli hyvä pöhinä päällä ja sieltä sun täältä kuului tyytyväistä myhäilyä. "Tätä on odotettu, kunnon teatteria!" Iso kumarrus siitä, ettei esim. Simonen roolissa nähdä ketään iskelmätähteä. Loppuun olisin suonut näkeväni vielä yhden kunnon yhteishengennostatushuudon, ja leditaulua olisi voinut hyödyntää vieläkin enemmän, kun sellainen nyt oli tarjolla.

STUPP ! Tämä kesä ollaan nyt näin.

Orkesteri - The Everlast saa täydet viisi tähteä *****

ps. Kaupunginpuistoon ja sieltä pois pääsee nyt myös kesäteatteribussilla, lisätietoja tämän linkin alta. Saman sivun alla olevaa Marika Heiskasen kuvaa klikkaamalla löytyy Marikan haastis.

(näin esityksen kutsuvieraana)

The Everlast forever!

The One and Only Risto Korhonen...

Muutama päivä enää Orkesteri - The Everlastin ensi-iltaan... Tänään julkaistiin kesäteatterin sivuilla seuraava haastattelu, ja vuorossa oli ei enempää eikä vähempää kuin Risto Korhonen.

 Herralla on sydämessäni ihan spesiaalipaikka, sillä Risto on oikeastaan syyllinen koko teatterikärpäsyyteeni. Ennen kävin vain muutaman kerran vuodessa teatterissa, mutta Riston tultua Hämeenlinnan Kaupunginteatterin näyttelijäksi 90-luvun loppupuolella minä aloin rampata useammin teatterissa ja kävin katsomassa kaikki Riston tähdittämät jutut useampaan kertaan. Noihin aikoihin kävin teatterissa vain ja ainoastaan Hämeenlinnassa. Sekin hupi loppui lyhyeen, Risto sai kiinnityksen Tampereen Teatteriin ja minä laajensin reviiriäni myös Tampereen suuntaan. Siinä samalla tuli huomattua, että teatteria minun makuuni tehdään muuallakin ja tässä ollaan nyt.

 Koskapa vietän seuraavan kuukauden aikana suurimman osan illoistani Kaupunginpuistossa (kyllä, minut voi bongata kahvion puolelta. Jos tunnistat, tule moikkaamaan!) , yritän saada jossain vaiheessa Ristosta tehtyä isommankin haastattelun. Tässä alkupaloiksi lyhyt juttuhetki, klikkaa linkin alta löytyvää kuvaa.

(c) Teatterikärpänen