Ensi-ilta Kajaanin Runoviikoilla 07/19, Helsingissä 1.11. 2019
Kesto noin 1h (ei väliaikaa)
Ohjaaja Riikka Oksanen
Dramaturgi Aino Pennanen
Käsikirjoitus Miiko Toiviainen, Riikka Oksanen ja Aino Pennanen
Sävellys ja äänisuunnittelu Eeva Kontu
Visuaalinen suunnittelu Sofia Palillo
Musiikin tuotanto Mikko Renfors
Näyttämöllä : Miiko Toiviainen
Tämän blogin sivuillakin useasti mainittu ja hehkutettu Miiko Toiviainen voitti vuonna 2018 Veikko Sinisalo -lausuntakilpailun (Vuoden nuori lausuja) ja Kepeä elämäni on Kajaanin Runoviikoille valmistettu voittajan tilaustyö. Kajaanin lisäksi transihmisyydestä kertova omakohtainen monologi on nähty ainakin Volter Kilpi -päivillä Kustavissa, Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa, Oulun Ylioppilasteatterissa ja Hämeenlinnassa Eräs Teatterissa Kanta-Hämeen lausujien kutsumana. Teatteri Takomon lisäksi esitys on mahdollista nähdä loppuvuodesta Q-teatterissa ja keväällä Turun Kaupunginteatterissa.
Minulla oli tänä vuonna lukuisia mahdollisuuksia nähdä tämä kiitetty ja kehuttu monologi, mutta matkaan tuli milloin mitäkin vastoinkäymisiä tai tein vääriä valintoja sen suhteen, mitä mennä katsomaan tiettynä ajankohtana. Vähän jo pelkäsin, että jääkö Kepeä elämäni minulta näkemättä kokonaan, mutta kuin ihmeen kaupalla sain vapaapäivän juuri Helsingin ensi-illan kohdalle ja nyt jälkikäteen voin sydän täynnä kiitollisuutta todeta, että kyllä kannatti odottaa ja esitys on kaiken saamansa hehkutuksen arvoinen - ellei enemmänkin. Joitakin asioita ei voi/osaa sanallistaa eikä aina tarvitsekaan, riittää että kokee ja saa tunteen, että on oppinut taas jotain uutta ja silmiäavartavaa aiheesta, josta en juurikaan ole tiennyt yhtikäs mitään.
"Transihmisyydestä on puhuttu viime aikoina mediassa aika paljon, mutta usein vain traagisten ja synkkien kohtaloiden kautta. Mä koen, että muunkinlaisia näkökulmia kaivataan - joten tässä on mun omani." - Miiko (käsiohjelman tekstiä)
Olen viim eaikoina kärsinyt siitä, etten oikein enää tiedä mitä ja miten kirjoittaa näkemistäni jutuista. Tuntuu siltä, että olen toistanut itseäni jo pitkään enkä löydä enää mitään uutta sanottavaa. Nyt kirjoittaminen tuntuu hankalalta siinäkin mielessä, että pelkään toistavani samoja lauseita mitä esityksessäkin nähty hupaisa kohtaus, jossa innokas kriitikko kirjoittaa näkemästään monologista tai tietämättömyyttäni käytän vääriä termejä ja kuulen, miten lähistöllä jo "Transhaukka" (vai oliko se peräti kotka?) löyhyttelee siipiään valmiina hyökkäämään kimppuun. Parasta vetää ns. varmanpäälle ja kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi...
Esitys koostuu runoista, lauluista, omakohtaisista kokemuksista ja mm. lääkärinlausunnoista. Se saa yleisön nauramaan välillä vedet silmissä ja sitten kuuntelemaan vakavana, hymyilemään, herkistymään, ymmärtämään, oppimaan. Olen lukuisat kerrat ihaillen katsellut ja kuunnellut katsomosta Miiko Toiviaista ja hänen kykyään luoda omalaatuisiakin hahmoja kera tekoviiksien, maskien, peruukkien ja roolivaatteiden, ja nyt hän on tuossa edessäni omana itsenään, ilman mitään extraa, rohkeana ja avoimena kertomassa omasta elämästään ja mm. lausumassa Uuno Kailaan runoa "Olin nuori". Liikutun runosta ja liikutun hymystä ja siitä, kun hän kertoo olevansa onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Mikä herkkyys, mikä läsnäolo, mikä Miiko! Tämän esityksen myötä Miiko Toiviais-fanitukseni nousi vielä uudelle tasolle ja ihailen sekä arvostan häntä entistä enemmän.
 |
| (c) Timo Suutarinen |
Kotimatkalla mietiskelin monenlaista vakavin, herkistynein mielin ja samalla äärimmäisen kiitollisena siitä, että sain kokea ja nähdä taas jotain erityisen hienoa. Pohdiskelin myös, että voi kunpa esitys vierailisi joskus kouluissakin. Moni sukupuoli-identiteettinsä kanssa kipuileva nuori saisi tästä paljon apua (otaksun) ja kaltaisilleni aiheesta tietämättömille sopiva pieni herätys.
Kiitos Miiko ja koko työryhmä!
ps. Yle Areenasta kuunneltavissa puolituntinen haastattelu, kannattaa tutustua!
Julistekuva (c) Kajo Rauni
(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Takomo!)
