Haastattelussa Jukka Nylund

Jukka Nylundin tapasin toukokuun puolivälissä 2013 kahvila Kaffilassa Tampereella.

Vuonna 1987 syntynyt Jukka on horoskoopiltaan oinas. ”Mä olen Espoosta kotoisin ja asun siellä myös. Muualla en ole asunut paitsi töiden takia, periaatteessa kotipaikkani on siis aina ollut Espoo.”

Mitä harrastat? ”Tää on aina paha kysymys kun tuntuu, että harrastukset on ammatteja nykyään. Lenkkeily on oikeestaan se ainoa säännöllisempi harrastukseni. Laskettelua harrastan talvisin, mutta valitettavan harvoin. Alpeilla kävisin mielelläni, jos vain olisi aikaa...Elokuvissa käyn myös ja ihan laidasta laitaan¨katson, en oo kylläkään mikään actionleffadiggari. Just viime viikolla kävin katsomassa Jahti-nimisen tanskalaisleffan ja jotenkin tuntuu siltä, että viimeisen kolmen vuoden aikana nimenomaan tanskalaisleffat on tehny muhun suurimman vaikutuksen. Sit mä kyllä itsekseni käyn aika paljon teatterissa myös, kai sen voisi harrastukseksi myös laskea, katsomossa istumisen nimittäin?” Jukka toteaa vähän kysyvästi ja minä nyökyttelen vieressä.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ammatillisessa mielessä ja ihan muutenkin? ”Ammatillisessa mielessä mun vahvuuteni on musiikki, laulaminen, pianonsoitto ja ehkä jollain tasolla myös liikunnallisuus, eli olen kykeneväinen oppimaan koreografioita vaikken varsinaisesti mikään tanssija olekaan. Ammatin ulkopuolelta sitten se, että mä olen aika hyvä laittamaan ruokaa, vaikka itse sanonkin! Siitä mä tykkään, sitäkin tosin oon päässyt ihan liian vähän tekemään, kun näissä vieraskämpissä on aika heikko tuo varustetaso. Jaa mikäkö on mun bravuurini? Mä oon aika hyvä tekeen risottoa, se on mun bravuurini. Ja erilaiset epämääräiset kasvisruoat!”, hehkuttaa Jukka.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit oppia? ”Mä aina välillä huomaan tuolla töissä ajattelevani, että vitsi kun olisin joskus 15-vuotiaana mennyt tanssitunneille, niin oikeesti ymmärtäisi sitä liikettä tanssijana. Se on niin kokonaisvaltaista ja kun tanssi on tullut elämääni vasta aikuisiällä, niin huomaa, että siinä on sellaisia asioita, jotka on todella vaikeita oppia. Motoriikka kun on kehittynyt tiettyyn vaiheeseen. Tanssi olisi juu varmaan sellainen, mutta voi olla, että se juna on mennyt jo. Jotenkin tuntuu, että on joka osa-alueella vielä opittavaa...”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”Ei löydy tietääkseni. Mun veljeni on sellainen puoliammattilaisrumpali, eli ei varsinaiselta työltään ole muusikko.”

Osaatko soittaa pianon lisäksi muitakin instrumentteja? ”Osaan soittaa huilua. Sitä oon soittanut lapsesta ihan ammattiopintoihin asti, mutta se on nyt kyllä jäänyt. Mun musiikkitaustanihan on se, että mä olen edelleenkin kirjoilla Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatuksen osastolla, siellä olen osana opintoja soittanut pianoa ja sit meille kuului myös pakollisena kaikki bändisoittimet.”

Milloin sitten kiinnostuit teatterista? ”Mä en edes muista sellaista aikaa, ettenkö mä olisi ollut kiinnostunut teatterista. Ne lapsuuden teatterikokemukset... Muistan sen tunteen, mikä mulla aina vahvimpana oli, että tää on hienoa ja haluaisin olla tuolla lavalla myös. Mulla on ollut tosi nuoresta asti halu selvittää, että mitä siellä lavalla oikein tapahtuu. Eka esitys, jonka varmaankin olen nähnyt, on ollut Kansallisteatterissa Punahilkka joskus 90-luvun alkupuolella. Lapsenahan se teatteri tuntui mielettömän isolta paikalta ja nykyään kun sinne menee, niin sehän tuntuu tosi ahtaalta ja pieneltä. Muistan jotenkin sen pyörivän näyttämön, sehän oli upeinta ikinä! Jännästi muistaa sellaisia visuaalisia välähdyksiä jostain näyttämökuvasta vieläkin, se on ihan mieletöntä jotenkin!”

”Sellainen tuli vielä mieleen, ja tää on joidenkin mielestä vähän noloakin, mutta mä muistan todella hyvin näytelmiä ja niiden miehityksiä ja kuka on tehnyt mitäkin ja missä. Ihan sekundäärisiä tietoja, mutta ne jää jostain syystä mun päähäni. Mä en siis mitenkään pänttää niitä, mutta esim. tuolla Työviksellä Valtosen Puntti kysyi kerran, että ”Jukka minäs vuonna mä teinkään sen ja sen” ja mä muistin heti että milloin. Mä en oo välttämättä edes nähnyt niitä esityksiä itse, mutta muistan ketä niissä on ollut. Täähän on mun salainen erikoistaitoni myös, totta!” Jukka ilahtuu.

Olitko kouluaikoina näytelmäkerhoissa tai vastaavissa? ”Joo, totta kai. Meillä oli ihan mahtava ala-asteen luokanopettaja, jota voin kiittää monestakin asiasta. Meillä oli joka perjantai näytelmätunti, välitunneilla aina harjoiteltiin ja perjantaina sitten viimeisellä tunnilla esitettiin. Nyt kun miettii, että kun sellaistakin jatkuu 4-5 vuotta, niin onhan se aikamoista taidekasvatusta aika pienellä vaivalla! Missään varsinaisessa harrastajateatterissa en oo siis erikseen ollut, et kyllä se kaikki on tapahtunut tuolla koulun piirissä ja musiikkiharrastukset on vieneet sitten sen vapaa-ajan.”

Jukka Nylund / kuva Teatterikärpänen

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Teatterialalta en mitään, mutta musiikkipuolelta mä viime kesänä (2012) valmistuin Sibelius-Akatemiasta musiikin kandiksi ja maisteriopinnot on siellä nyt sattuneesta syystä vielä kesken. Pikku hiljaa... Kerran oon hakenut TeaKiin, viime vuonna. Tänä vuonna en hakenut, koska tulin siihen tulokseen, että nyt kun on alkusyksystä heti kaksi ensi-iltaa, niin se on mahdoton yhtälö, että olisin edes pystynyt aloittamaan opintoja saatikka että pääsisin sinne edes. Se oli sellainen tietoinen päätös oman stressin vähentämiseksi, koska se on kuitenkin aika kokonaisvaltainen prosessi se haku. En oikein tiedä, että aionko hakea uudestaan. Mulla olisi halua opiskella näyttelijäntyötä, mutta mietin myös sitä, että tapahtuuko se mulla tällä hetkellä työn kautta vai olisko siihen jotain muita väyliä esim. ulkomailla joku musiikkiteatterikoulutus, jollaista Suomessa ei ole olemassa. Voiskin heittää tähän väliin sellaisen koulutuspoliittisen kysymyksen, eli olisko järkeä järjestää minunkaltaisille henkilöille täydennyskoulutus / joku erikoiskoulutuskurssi esim. TeaKin yhteydessä? Se on jännä tilanne, että musiikkiteatteria tuotetaan teattereissa enemmän ja enemmän ja vaatimustaso kasvaa, mutta koulutusta ei ole. Tilausta sille olisi, mutta mä vähän pelkään, että TeaKissa ei ole tahtoa järjestää sitä, koska sehän ei ole mikään salaisuus, että kaikki ei pidä musiikkiteatteria ihan samanarvoisena kuin ns. taideteatteria. Täällähän ei ole myöskään sellaista musiikkiteatteriperinnettä kuin esimerkiksi Ruotsissa, siellä riittää tekijöitä ja kilpailukin on kovempaa.”

Muut mahdolliset opinnot? ”Aika paljon mä olen opiskellut laulua koulun ulkopuolella. Lontoossa olen käynyt kursseilla ja olen yrittänyt määrätietoisesti sitä puolta kehittää, koska se on kuitenkin se mun pääinstrumenttini.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”En oo mitenkään kauhean kiinnostunut matematiikasta, mutta arkkitehtuuri jostain syystä kiinnostaa mua. Ja se ruuanlaitto! Mä voisin olla kokki, sehän ei olisi ollenkaan mahdoton ajatus!” innostuu Jukka.

Oletko ollut ns. ”normitöissä”? ”Opetustöissä olen ollut, musiikki-ja laulupuolella. Lasketaanko niitä sitten normitöiksi? Joskus oon miettinyt, että pitäiskö hakee ihan vaihtelun vuoksi ”oikeisiin töihin”, vaikkapa kahvilan kassalle...”

Miksi olet tällä alalla? ”Hyvä kysymys. Aluksihan se on osittain ollut sellaista mielenkiintoa, tää teatterin maailma kiehtoo mua. Kun tähän on päässyt mukaan ja sisälle, niin sitä enemmän se mielenkiinto on kääntynyt sisäänpäin. Et millä keinoilla näyttelijä saa jonkun asian esille. Huomaan, että menen koko ajan pienempiin ja pienempiin yksityiskohtiin, jotka ei välttämättä ole teknisiä tai taidollisia (niin kuin ne esim. tanssissa ja laulussa ymmärretään), vaan sellaisia ilmaisullisia, läsnäoloon ym. liittyviä. Ja se näyttelijä, joka väittää ettei ole yhtään taipuvainen narsistisuuteen, valehtelee mun mielestä, koska kukaan ei tuu vahingossa teatterialalle. Kyllä sulla täytyy olla ensisijaisesti se halu esiintyä ja tulla ihmisten eteen tekemään asioita ja kertomaan tarinoita. Siitähän se sitten lähtee. Ja sitten se, että en tiedä montaakaan työpaikkaa, jossa olisi näin mahtavia työkavereita. Teatterintekemisessä on hyvin pitkälti kysymys kontaktista sekä vastanäyttelijöihin että siihen, miten se kaikki avataan yleisölle. Sellaisilla ihmisillä, jotka ei tiedä teatterintekemisestä yhtään mitään, on jotenkin paljon ruusuisempi kuva alasta, et tää on jotain glamouria. Suomessa sellainen tähtikultti-asia on vähän vieras...”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Hauska juttu sinänsä, kun ala-asteella luokassa kiersi niitä ystäväkirjoja, niin mä olen kirjoittanut sinne, että suosikkinäyttelijäni on Puntti Valtonen. Mahtavaa, että me tehdään nyt Puntin kanssa toista musikaalia yhdessä. Seuraan mitä ulkomailla musiikkiteatterimaailmassa tapahtuu etenkin Lontoossa ja New Yorkissa, et sieltä tulee kyllä ne suurimmat esikuvat. Pari vuotta sitten olin katsomassa Hairin Broadwaylla ja siinä oli pääosassa sellainen kaveri kuin Gavin Creel, joka teki kyllä toooosi ison vaikutuksen ja sen jälkeen oon seurannut sen tekemisiä. Yritän myös vähän seurata, että mitä uutta maailmalla tehdään, et on paljon esim. musiikkiteatterisäveltäjiä, jotka on mulle ikään kuin esikuvia. Paljon on myös sellaisia vanhempia kollegoita, joita mielelläni sanon esikuvikseni. Ja omasta ikäpolvestani esimerkiksi Samuel Harjanne, joka tekee omalla tarmolla ja innolla juttuja. Silläkin on halu uudistaa tätä musiikkiteatterikenttää ja vaikka ollaankin hyviä ystäviä, niin voin myös sanoa, että ihailen sitä intoa ja omistautumista, mikä monellakin tuntuu nyt olevan tätä alaa kohtaan. Ihmisillä on iso tahtotila saada tää homma ns. ”nextille levelille”, koska potentiaalia on. Se pitää vain saada niiden ihmisten tietoisuuteen, jotka näistä asioista päättää!” Jukka julistaa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi merkittävimmät roolityösi? ”Jos mennään ihan kronologisessa järjestyksessä, niin Helsingin Kaupunginteatteri, Samppalinnan kesäteatteri, Turun Kaupunginteatteri ja Työvis. Ensimmäinen roolihan on aina merkittävä, koska sitä kautta on päässyt alalle, eli High School Musicalista mä oon aloittanut ja sit me tehtiin siihen vielä jatko-osa. Nyt kun jälkeenpäin miettii, niin olihan se jotenkin epärealistista aikaa, et sieltä turvallisesta opiskeluympyrästä musiikinopiskelijana mut tempaistiin teatteriin, ja niin monet lapsuuden haaveet, sellaisetkin joita ei uskaltanut koskaan edes ääneen sanoa, olikin yhtäkkiä todellisuutta, niin olihan se ihan mieletöntä ja nyt kun vielä ajattelee, niin oon pystynyt jatkamaan tällä uralla. Jos puhutaan ihan taiteellisista ansioista, niin ei se ensimmäinen ollut kylläkään mikään taideteatterin riemuvoitto, mutta ihan pätevää musikaaliviihdettä kaiketi kuitenkin. Samppalinna tuli sitten näiden jälkeen, ja jos musikaalimieslaulajan pitäisi yksi toiverooli sanoa, niin kyllä se on West Side Storyn Tony, ja haluaisin tehdä sen vielä joskus uudestaan. Mulla voisi olla ikäni puolesta vielä kymmenen vuotta aikaa tehdä se, ja tällä kertaa sisätiloissa, kiitos. Turun Kaupunginteatterissa oli sitten seuraavaksi se ”Kesäyön hymyilyä”. Jos näytelmäkirjailijapuolelta Samuel Beckettiä pidetään jonkinlaisena uudistajana, niin Stephen Sondheim menee musiikkiteatteripuolella ihan omia polkujaan. Hänen tyylinsä on välillä jopa liiankin nerokas ja fiksu. Sanotaan näin, että isoille joukoille se ei aina välttämättä aukea, mutta näyttelijälle ja musikaalilaulajalle se on maailman herkullisinta materiaalia. Sen takia se rooli Turussa on ollut todella merkittävä. Ja sitten Next to Normal... Olin nähnyt sen aiemmin Broadwaylla ja ajattelin, että tuon haluan kyllä joskus tehdä. Sit se tehtiin Helsinkiin ja ajattelin, että se juna meni nyt sitten. Ei kuitenkaan mennyt kauaakaan kun Tuomas Parkkinen soitti mulle, että ”Tiedätkö musikaalin Next to Normal?” , ”Tiedän!”, ”Kiinnostaisiko sinua Gaben rooli?”, ”Kiinnostaisi, olen laulanut sen omassa olohuoneessani läpi monesti!”, ”Haluatko tulla tekemään sen Työvikseen?”, ”Haluan!”. Sitä ei tarvinnut kauaa miettiä. Ihan mieletöntä kun luulin, että se tilaisuus multa meni. Muutenkin mä koen, että nää pari vuotta Tampereella on kasvattaneet mua näyttelijänä ihan hirvittävästi. Omaan tekemiseen on tullut jotenkin ihan eri tavalla rentoutta ja uskallusta. Ehkä se tulee osittain myös siitä, että mulla on ollut sellainen olo, että täällä muhun on luotettu ei ainoastaan laulajana vaan myös näyttelijänä. Se on ollut mulle kyllä henkisestikin todella iso asia. ”

Free vai kiinnitys? ”Tällä hetkellä tuntuu siltä, että friikkuna haluaisin kyllä jatkaa. Siinä on omat hyvät puolensa, ja mä uskon että … Ensinnäkin se, että mä olen realisti siinä mielessä, että kuka teatterinjohtaja palkkaa näyttelijäkseen tällaisen kouluttamattoman tyypin ja toiseksi se, että musiikkiteatterialan freelancerina ja varsinkin laulavana miehenä ainakin tähän asti on töitä riittänyt ja on saanut vähän valitakin, että mikä tuntuu kivalta. Jos tää tilanne jatkuisi, niin ihan mielelläni oon kyllä friikkuna. Täytyy kyllä sanoa, että nyt kun oon kohta kaksi vuotta reissannut täällä Tampereella ja sitä ennen vuoden Turussa, niin jossain vaiheessa olisi kyllä mukavaa olla taas pelkästään Helsingissä.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Mä haluaisin päästä tekemään Sweeney Toddia ja siinä nimenomaan tällä hetkellä Tobiaksen roolin. Se olisi niiin hieno, mä näin sen viime kesänä Lontoossa. Muut haaveet aina vähän vaihtelee, mutta joihinkin rooleihin tulee kyllä fiksaatio. ”The Light in the Piazza”-niminen musikaali ja siinä Fabrizion rooli olisi iso haaste, astetta klasarimpaa ehkä. Mä huomaan nyt, että noi on niin laulajien musikaaleja selkeesti ja musiikillisesti todella haastavia, sellaiset jotenkin kiehtoo nyt. Ja hienot tarinat. Se on just se, että kun tehdään teos, jossa kaikki asiat on tasa-arvoisia, ettei aliarvioida sitä laulajan kykyä näytellä tai näyttelijän kykyä laulaa. Joku klassikkojuttukin Westiksen lisäksi olisi mahtavaa päästä tekemään. Hairin Claude vaikkapa…Näin sen pari vuotta sitten Broadwaylla ja sen musikaalin sanoma aukes mulle ihan uudella tavalla, kun tajusin teatterista ulos astuessani, että siinä vieressä oli armeijan värväyskeskus. Se oli jotenkin puistattava kokemus. Mikään ei oo muuttunut! Itse asiassa yks todella iso haave olisi saada tehdä joku ihan puhtaasti puhedraamarooli. Musta tuntuu, että näyttelijäntyöllisesti mulle olisi iso haaste päästä tekemään jotain, johon ei liity musiikki ja laulaminen ollenkaan. Se olisi sekä pelottavaa, että äärimmäisen kehittävää.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Joku järjetön Broadway-diiva, mitäköhän mä nyt keksisin tähän... Ei! Nathan Lane, hän on musikaaleja tehnyt paljon mm. The Addams Familyn alkuperäinen perheen isä ja The Producers-leffassa tehnyt sen Max Bialystockin roolin. Se komediantaju sillä kaverilla on jotain huikeeta. Ja sit pakko sanoa, että ei mua haittais näytellä Meryl Streepin kanssa. Hänhän vois hyvin näytellä vaikka mun äitiä jossain!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Ai vitsi miten pahoja kysymyksia sulla! Mä yritän ensin keksiä sen biisin ja sen jälkeen siihen sen laulajan...Voi hitsi, se on aina jotenkin siitä kiinni, että mitä on viimeaikoina kuunnellut ja mä olen nyt kuunnellut sitä The Light in the Piazzaa niin paljon. Kyllä se sieltä olisi joku, ihan sama mikä biisi, mutta kukas mun kanssa laulaisi? Laura Alajääskin kanssa on aina kiva laulaa ja sen kanssa voisi laulaa ihan mitä vaan. Miksei me muuten lauleta yhdessä mitään, kun ollaan samoissa proggiksissakin? Maria Ylipään kanssa tietysti laulaisin myös. Täähän on ihan järjetön tilanne, että saisi ite valita kenen kanssa laulaisi! Arvostan myös ihan hirvittävästi Eija Ahvoa, jonka opetuksessakin mulla on ollut ilo saada muutaman kerran olla. Eijan kanssa duetoiminen olisi kyllä mieletöntä, koska sen naisen läsnäolossa ja äänessä on jotain todella maagista.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En mä nyt silleen...on sellaisiakin päiviä tietysti ollut, että olisi sitä varmaan helpommallakin voinut päästä. Ne muutamat hetketkin on varmaan olleet sellaisia, että vaikka freelancerina nyt on ollutkin töitä, niin se epävarmuus on kuitenkin aina olemassa, että tiedät vaikka vuodeksi eteen päin, mutta mitä sen jälkeen? Ja vaikka itse tätä juttuaan tekee, niin joku toinen kuitenkin aina päättää, että oletko sä jonkun työn arvoinen. Ei voi silloin ajatella, että mä haluan tehdä tuon ja tuon roolin, vaan että jonkun pitää luottaa suhun niin paljon, että sulle sen tilaisuuden antaa. Toisaalta myös se, että asiat on niin paljon muidenkin ihmisten käsissä – ohjaajien, teatterinjohtajien jne. Omilla taidoilla ja kyvyillä tässä pelataan, ei sillä että mitä joku toinen on esim. koelaulutilanteessa. Kateellisuudesta ei ole mitään hyötyä. Niin kauan kuin sä aattelet jostain ihmisestä, että ”vitsi kun toi on hyvä!” ja se on sulle sellainen eteenpäinvievä voima, että minäkin haluan kehittyä tuollaiseksi, niin silloin ollaan oikealla tiellä. Eniten kai tässä työssä kiehtoo juuri se, että sitä taistelee loppujen lopuksi itsensä kanssa ja sen kanssa, että minkälaisia voimavaroja omasta itsestään löytää.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Työkaverit ja työryhmät on parasta ja ikävintä myös on se, kun hyvä työryhmä hajoaa. Mä tykkään myös siitä prosessista, kun rakennetaan jotain juttua. Tykkään siitä, että välillä ahdistaa ja välillä taas tulee sellaisia ahaa-elämyksiä. Kun joku esitys päättyy, niin sitä porukkaa tulee kyllä ikävä. On aika karua, että miten nopeasti sen oppii, että nää ihmiset on tässä vaan sen määrätyn ajan ja sitten se on ohi. Ja se tunne, kun tajuaa yleisön kokevan jotain ja tajuavan jotain siitä, mitä me näyttämöllä yritetään tehdä. Sitä on vaikea selittää sellaiselle, joka sitä ei ole itse kokenut. Siinä on kyse jostain energiansiirrosta, jota on vaikea pelkällä järjellä selittää. Next to Normalia tehtäessä sellaisia hetkiä oli aika usein, että sitä jotenkin tunsi sen yleisön reaktiot ja tunne-energiat sinne lavalle asti.”

Entä muita miinuspuolia? ”Nyt jotenkin kun on omasta kodistaan reissannut muutaman vuoden, niin matkustaminen on välillä vähän ankeeta. Kun lähimmät ystävät on kuitenkin siellä pääkaupunkiseudulla, niin niitä pystyy näkemään vähemmän ja luojan kiitos kaikki ystävät ei oo teatterialalta. Ite kun oon usein perjantait ja lauantait töissä, niin sen yhteisen ajan löytäminen ystävien kanssa on vähän hankalaa. Toki myös se, että aina ei ole hyvä päivä ja lavalle on kuitenkin mentävä. Välillä ääni on kunnossa ja välillä ääni on väsynyt, ja kuitenkin pitää pystyä tekemään samat asiat. Välillä se on karua, kun sitä ei vaan voi päättää, että tänään mua ei yhtään huvittaisi. Sitä vaihtoehtoa ei vaan ole! Kumma kyllä, aina kun lavalle menee, niin sen sitten unohtaa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mä inspiroidun siitä, kun joku ihminen uskoo 100% siihen mitä se tekee. On se sitten laulua, tanssia, ihan mitä vaan. Sitä arvostaa, että joku vaan omistautuu asialleen. Inspiroidun myös ammattitaidosta, voi vaan ihaillen katsoa kun joku ihminen hengittää koko kropallaan sitä mitä se tekee. Toiset ihmiset jaksaa paneutua asioihin ja on niistä kiinnostuneita. Se on älyttömän inspiroivaa! Sit sellaiset ”syntymähullut” ihmisethän on maailman inspiroivimpia, niin iloiset ja sekopäiset, jotka ei välitä lainkaan mitä muut niistä ajattelee. Mä myönnän olevani ite vähän sellainen stressaaja ja on käsittämätöntä, että on sellaisia ihmisiä, jotka ei vaan stressaa mistään.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Täytyy kyllä sanoa, että en juurikaan, luojan kiitos. Mä en ole koskaan ollut mikään hirveä jännittäjä. Totta kai aina pitää olla sellainen pieni kihelmöinti. Sanotaan näin, että mä jännitän esimerkiksi koelaulutilanteita huomattavasti enemmän kuin esityksiä. Kun menee yleisön eteen niin tietää mitä aikoo tehdä, mitä tahansa voi lavalla tosin tapahtua, mutta noin periaatteessa. Mutta kun menet pieneen huoneeseen ja kolme ihmistä tuijottaa kahden metrin päässä, tarkkailee ja arvioi, niin ne on musta kiusallisia tilanteita, koska siinä tulee aina sellainen olo, että tässä kahdessa minuutissa te näette musta prosentin ja teiltä jää 99% näkemättä.”

Onko sinulla omia rituaaleja tai rutiineja ennen esitystä? ”On mulla äänenavausta oikeestaan ja kropanlämmittelyä. Riippuu aina vähän esityksestäkin, että kuinka fyysinen se rooli on. Se tietynlainen rytmi tulee sillai vähän luonnollisesti, että missä vaiheessa päivää vaikkapa syö ja tietenkin vähän kalenterinkin mukaan koittaa sovittaa muita menoja niin, että säästää ääntä, jotta on sitten näytöksessä kunnossa. On tää aika kurinalaista elämää ainakin itelleni, et joutuu miettimään miten vapaa-aikaansakin viettää, ja muistaa aikatauluttaa itselleen lepoakin. Aina ei voi lähteä karaokeenkaan laulamaan vaikka mieli tekisi, heh!” nauraa Jukka.

Kerro joku hauska kommellus! ”Kaikenlaistahan on usein, et miten ihmiset unohtaa sanat ja niistä yritetään sitten selviytyä, kappaleet menee eteen päin vaikkei sieltä sitä tekstiä tuliskaan. High School Musicalissa meillä eka näytös päättyi siihen, että kermakakun piti päätyä erään roolihahmon rinnuksille, älä kysy miksi. Myöhemmässä kohtauksessa sitten putsataan sitä takkia. Sitten eräs nimeltämainitsematon nuori laulajaherra (en siis minä itse) pyörii sen kakun kanssa ja etsii henkilöä, jonka päälle se pitäisi työntää eikä sitä löydykään, ja ”no otetaan joku tästä läheltä vaan sitten”. Oikea henkilö pyyhki sitten olematonta kakkua vaatteistaan seuraavassa kohtauksessa...”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Kyllä ajatukset nyt palaa sinne alkuaikoihin ja High School Musicalin koe-esiintymisiin, joissa oli melkein 900 hakijaa. Sen viikonlopun aikana alkoi pikkuhiljaa kirkastumaan se, että täältähän putoaa ihmisiä ja mä oon vielä mukana ja yhtäkkiä meitä on kymmenen. Se oli tunteena sellainen, että sitä ei ole sen jälkeen tullut. Lähdin vähän sekavin tuntein koelauluihin, että teatteri kiinnostaa kyllä kovasti ja opiskelukaveritkin hakee, mutta eihän se oo kuitenkaan realistista päästä sinne, mutta haetaan nyt kuitenkin. Ja pari päivää myöhemmin mut halutaan päärooliin! Se oli jotenkin niin absurdia. Eihän tämä nyt kuitenkaan ihan sormia napsauttamalla tapahtunut, toivottavasti kukaan ei kuitenkaan kuvittele että ilman taustaa ja työtä olisin siihen päässyt...”

Käyt siis paljon katsomassa myös muiden esityksiä? Mainitse muutama, joista olet viimeaikoina tykännyt. ”Joo, käyn kyllä. Yksi mikä oli tosi hyvä, ja mulla ei ollut mitään odotuksia sen suhteen, oli Työviksessä ”Vånkikuljetus 86”-niminen näytelmä. Mä olin aivan fiiliksissä siitä, se oli mun mielestä järjettömän hieno kokonaisuus, siinä valitussa tyylilajissa tyylipuhdasta ja kaikki teki todella hienosti töitä. Se ei ollut mitenkään helppo. Se teki muhun suuren vaikutuksen ja osittain siksi, että mulla ei ollut mitään ennakkokäsityksiä enkä tiennyt mitä olen mennyt katsomaan, ja sitten kun joku juttu imaisee mukaansa, niin se on menoa sitten. Sit vaikuttavimmista esityksistä tuo Helsingissä mennyt Angels in America oli hieno. Se kesti 7,5 tuntia ja se myös imaisi mut mukaansa, jaksoi hyvin katsoa. Se tila oli pieni ja erikoinen, vanha videovuokraamo, ja se oli kyllä todella erilainen teatterikokemus. Ylipäätään mä tykkään käydä katsomassa paljon ihan puheteatteria, myös aika paljon nykyteatteria. Ne inspiroi mua suuresti. Joku musiikkiteatterijuttu pitäisi tähän kyllä kans mainita...Niiden suhteen mä olen paljon kriittisempi. Mua ärsyttää muuten se kun näkee, että kuinka katsojia aliarvioidaan. Se on musta suurimpia syntejä teatterissa, et aatellaan että kyllä tää menee läpi. Halusin sanoo tän nyt tähän väliin, heh! Joo. Svenskanin Kristina från Duvemåla oli omassa tyylilajissaan hienosti toteutettu, samoin Åbo Svenska Teaterin Les Mis. Lahden Hairista mä tykkäsin nimenomaan musiikillisista ansioista, se oli järjettömän hienosti laulettu. Yksittäisistä esityksistä vielä Vincent River oli huikean hieno.”

Tulevia roolejasi? ”Syksyllä olen Työviksessä The Addams Familyssa ja Prinsessassa mukana. Sen jälkeen onkin kaikki ihan avoinna!”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa itse jotain? ”Haluaisin ohjata. On tullut esiin useammankin kerran se, että mistä itse tykkää ja miten itse ratkaisisi jonkun asian. En nyt varmasti moneen vuoteen vielä herranjestas ohjaisi yhtään mitään, mutta kyllä mä jossain vaiheessa haluaisin ohjata ja nimenomaan musiikkiteatteria, koska haluaisin tehdä sellaista musiikkiteatteria, jossa katsojia ei aliarvioida, vaan että lähtökohta olisi se, että katsojillakin on aivot. Mä myös sävellän itse, joten jossain vaiheessa olisi suunnitelmissa toteuttaa joku omista kappaleista koostuva kokonaisuus. Kaikenlaisia ideoita on ollut, mutta vielä en ole löytänyt aikaa niiden toteuttamiselle.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!”

Mistä haaveilet? ”Haaveilen siitä, että tasaisin väliajoin tulisi uusia haasteita, ettei jämähtäisi paikoilleen. En tarkoita pelkästään sellaista fyysistä jämähtämistä. Jos olisi sellainen sana, joka kuvaisi sekä jämähtämistä että kyynistymistä, niin se olisi se.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”En tiedä lasketaanko tätä supersankariksi, mutta haluaisin olla Katto-Kassinen. Se on sopivan paksu mies parhaassa iässä. Pieni setä, joka lentää propelli selässä. Mun lapsuuteni idoli. Sen voisi myös laittaa sinne roolihaaveisiinkin! Pientä anarkiaa pitää ihmisessä olla, ettei aina mentäis ihan sääntökirjan mukaan.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Naisille on sävelletty kaikki parhaat musikaalibiisit, tietenkin mä laulaisin kaikki ne ensin läpi. Niin kovaa ja korkeelta kuin vain pystyisin, ja isolla estradilla. Vaikka alasti! Se olisi hieno näky, vaikka keskellä tuota Keskustoria. Ja mieluiten kesällä.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ruokaa ottaisin, syöminenhän on maailman parasta. Avocadoja pitäisi olla paljon. Sit ottaisin vähän punaviiniä. Pianon, jota voisin soitella. Sähköpianon. Mut sithän tarvis sähköäkin... Unohdetaan logiikka, täähän on mun fantasiapesä! Mulla olisi hyvää aikaa siellä soitella ja säveltää, ja sit mä putkahtaisin ulos sieltä ja olisin avocadojen ja punaviinin voimalla säveltänyt huippumusikaalin.”

Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Koska sitä on niin vaikea käsittää, niin kyllä mä haluaisin nähdä, että mikä se Natsi-Saksan meininki oli Toisen maailmansodan aikana. Mulla ei ole mitään mielenkiintoa sitä kohtaan siinä mielessä, mutta nyt sitä kaikkea on niin vaikea käsittää. Miten se kaikki on ollut mahdollista? Nähdä Hitler pitämässä puhetta jossain. Siinä kiteytyy ihmismielen pimeät puolet. Mutta jotain iloistakin haluaisin nähdä myös, eli voisin olla katsomassa Westiksen ensi-iltaa vuonna 1957...”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Maukas

Mistä sanasta pidät vähiten? - Kyllästynyt

Mikä sytyttää sinut? - Salaperäisyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Tyhmyys

Suosikkikirosanasi? - Perse

Mitä ääntä rakastat? - Hyvin viritetty flyygeli

Mitä ääntä inhoat? - Kun herää siihen, että naapurissa porataan

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kokki

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Lääkäri

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Ihan hyvin sä vedit!”

ps. syksyllä 2014 Jukka on mukana lauluyhtye Rajattoman joulukiertueella.