Lokakuun
viimeisellä viikolla 2014 me kulttuurinystävät saimme kuulla
huonoja uutisia; Hämeenlinnan Kesäteatteri r.y. on jättänyt
konkurssihakemuksen. Viimeisenä keinonaan kesäteatteri anoi
kaupungilta 90 000 €:n lainaa, jotta selviäisi muutaman
tappiollisen kesän jälkeisistä veloistaan kuiville. Kaupunki ei
laina-anomusta hyväksynyt ja siten kesäteatterille ei jäänyt
muuta vaihtoehtoa kuin ns. laittaa rukkaset naulaan.
Kirjahyllyssäni
komeilee Irmeli Virtasen koostama kirjanen Hämeenlinnan Kesäteatteri
r.y:n vaiheista. ”Kiertotähdestä kiintotähdeksi – Ensimmäiset
15 vuotta” on teoksen nimi. Haikeus valtaa mielen. Eipä ollut
kesäteatterista kiintotähdeksi. 25 vuotta on kuitenkin pitkä aika.
Konkurssiuutisen jälkeen Hämeen Sanomissa kyseltiin
kaupunkilaisilta, jäävätkö nämä kaipaamaan kesäteatteria.
Neljästä vastaajasta vain yksi jäi kaipaamaan. Mielenkiintoista
oli kuitenkin kaikkien vastaajien jatkokommentti kysymykseen : ”En
tosin ole Hämeenlinnan kesäteatterissa vuosikausiin käynytkään,
muualla kylläkin.”
Kesäteatteri kärsi
yleisökadosta, jonka syyksi moitittiin huonoja ohjelmistovalintoja.
Väki rynni bussilasteittain täältä esimerkiksi Valkeakoskelle,
Pyynikille ja Heinolaan. Totuus on kuitenkin se, että täällä
tehtiin vuosien saatossa niin paljon musiikkipitoisia iloitteluita,
että se tie koluttiin loppuun. On ymmärrettävää, että
ohjelmistosta vastaavat halusivat kokeilla jotain muuta vaihtelunkin
vuoksi. Itsekin teatterien suurkuluttajana otin riemumielin
uudistukset vastaan, mutta suureen yleisöön ei toisenlainen
meininki sitten uponnutkaan. Kansa halusi ja haluaa kesäteatteriltaan
kevyttä farssia ja musiikki-iloittelua, ja sekin on ymmärrettävää.
Missään ei kuitenkaan ole sellaista lakia, jonka pohjalta
kesäteatteriohjelmistoja pitäisi rakentaa. Esimerkiksi Lautsiassa
nähty Anna-Liisa ei todellakaan ollut kevyttä ja iloista, mutta
silti väki täytti mukavasti Hauholla katsomon. Jaksan ihmetellä
eniten ehkä sitä, että Hämeenlinnan kokoisesta kaupungista ei
riittänyt kuluneenakaan vuonna katsojia Kaupunginpuistoon kuin
ripaus. Missä on perinteet ja ylpeys oman kaupungin kesäisestä
kulttuurista? Eikö ihmisillä tullut missään vaiheessa mieleen,
että käymällä kesäteatterissa ja tukemalla oman kaupungin
kulttuurielämää varmistetaan toiminnan jatkuvuus myös tulevina
vuosina? Moni moitti lehtienkin palstoilla tämänvuotista esitystä
ja harmittavan moni moitti esitystä, vaikkei sitä edes itse
nähnyt... Tiedän monia, joiden kesäisiin perinteisiin kuului
reissu Kaupunginpuistoon, väliaikakahvit ja makkarat – oli esitys
sitten millainen tahansa. Arvostan tuonkaltaista toimintaa, sillä
nämä ihmiset viis veisasivat arvosteluista tai naapurien
kommenteista. He tulivat paikalle siksi, koska yksinkertaisesti
halusivat tulla. Satoi tai paistoi.
Ihana kesä 2012 Tuukka, Teemu ja Mikko (c) Teatterikärpänen |
Itse astelin
Kaupunginpuistoon ensimmäistä kertaa kesällä 1998, jolloin
näytelmänä oli Maiju Lassilan klassikko Tulitikkuja lainaamassa (päärooleissa Risto Korhonen ja Perttu Pesä).
Olin välittömästi myyty. Kaupunginpuiston ainutlaatuinen tunnelma
ja meininki veivät mennessään, ja myöhemmin liityin
kahvilaporukan talkooväen joukkoon. Kesäni ovatkin kuluneet
mukavissa merkeissä kesäteatterin parissa, olen tutustunut
huikeisiin alan ammattilaisiin ja saanut monia uusia ystäviä
talkooväen joukosta. Tällä hetkellä on vähän outo olo, koska
ensi kesäksi ei ole mitään vastaavaa luvassa tällä hetkellä.
Minä jään
kaipaamaan Hämeenlinnan Kesäteatteria ja tiedän, että meitä on
monia. Toivon, että jokin taho nyt tarttuisi tilaisuuteen ja
jatkaisi Kaupunginpuistossa kesäteatteritoimintaa tavalla tai
toisella. Kesäteattereita toki kaupunkimme laajalta alueelta löytyy,
mutta nyt puuttuu paikka, jonne voisi kätevästi mennä vaikkapa
kävellen.
Niin, ja kiitos
Hämeenlinnan Kesäteatterille menneistä vuosista! Mitä muistoja teille jäi?
Sinänsä surullista, ettei tämänkokoisessa kaupungissa kesäteatteri menestynyt. Lähes jokaisen esityksen nähneenä olen kuitenkin sitä mieltä sisältöihin puuttumatta, ettei teatteri pystynyt tarjoamaan sitä, mitä yleisö olisi kaivannut. Mainitsemasi Valkekoski ja Heinola taas tässä onnistui. Ihmettelin myös paikallisessa lehdessä teatterin edustajan kommenttia, ettei teatteripaikan viihtyisyydellä ole merkitystä. Olen täysin eri mieltä hänen kanssaan. Kyllä ympäristöllä on merkitystä. Jos teatteria esitetään metristen nokkospuskien välissä, nukkavieruilla puitteilla, täytyy esityksen olla superhyvä, jotta puitteet unohtuvat. Ympäristön siisteys osoittaa suoraan teatterin tuottajien arvostusta yleisöään kohtaan. Näin ei siis ole Hämeenlinnassa ollut, noissa vertailuteattereissa taas huomioitu paremmin. Ihmettelen myös, mitä tarkoitetaan musiikkinäytelmien tien loppuun käymisellä? Niitähän ihmiset mielellään lähtevät katsomaan noihin "naapureihinkin". Tai tuttuja laadukkaita klassikoita.
VastaaPoistaToivottavasti Hämeenlinnassakin kesäteatteritoiminta saa vielä tulevaisuudessa uuden mahdollisuuden.
terveisin Mervi
Kurja kuulla – visiittini Hämeenlinnan kesäteatteriin oli ehdottomasti viime kesän kesäteatterikiertueen parhaita etappeja!
VastaaPoista