maanantai 7. maaliskuuta 2016

Haastattelussa Miikka Tuominen

Miikka Tuomisen tapasin Gastropub Jalossa Jyväskylässä marraskuun puolivälissä 2015 kahden lauantainäytöksen välisellä tauolla.

Vuonna 1978 syntynyt Miikka on horoskooppimerkiltään kalat. ”Oon syntynyt Hollolassa, mutta muutimme Lahteen ollessani yksivuotias. Lahdessa oon käynyt kouluni ja pidän sitä kotikaupunkinani. Oon siis Lahest! (”Lihamukimiehiä”, kommentoi pöytäseuralainen…) Lukion ja armeijan jälkeen 2000-luvun alussa muutin Helsinkiin elämän ja teatterin perässä. Tampereella asuin Nätyn opiskeluajat (neljä vuotta) ja vielä kerran Helsingissä, ja nyt oon asunut täällä Jyväskylässä kolmatta vuotta, mutta puolet elämästä on vieläkin pääkaupunkiseudulla.”

Mitä harrastat? ”Purjehtimista! Mulla on kurssikaverini kanssa yhteinen vene Helsingissä Tervasaaren rannassa. Toistaiseksi oon pitänyt kesälomat vapaina, on päässyt tätä harjoittamaan kunnolla ja lepuuttamaan samalla hermoja siinä merituulten puhaltaessa. Täällä Jyväskylässä mä harrastan ruuanlaittoa ja kuntoilua eri muodoissa, en oo lähtenyt hakemaan muita vapaa-ajanrientoja. Suuntaan kaiken energiani teatteriin.”

Purjehdushommia

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Joo, kitaraa lähinnä ja auttavasti muitakin bändisoittimia. Teatterissakin oon päässyt kitaraa soittamaan – tehtiin Aleksanterin teatterin ja Linnateatterin yhteistuotantona ”Ella ja kaverit”-niminen juttu viitisen vuotta sitten, ja siinä ”lapset” muodostivat bändin. Pääsin soittamaan sähkökitaraa lavalla suurelle yleisölle, jes! Se oli hienoa!” Miikka hehkuttaa.

Mitä sanoisit omasta mielestäsi sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi ammatillisessa mielessä? ”Oon harrastanut tanssia ennen kuin sukelsin teatterin maailmaan, eli kyllä se sinne liikkeen puolelle menee. Kehon kokonaisvaltainen ilmaisu! Mä ajattelen teatterista niin, että siellä kehollistetaan ja ruumiillistetaan asioita ja tunteita, tehdään niitä näkyväksi. Totta kai muokkaaminen tapahtuu pään sisällä ensin, mutta mulle tää on ruumiillista työtä. Mun vahvuuksia on ehdottomasti kehollinen monimuotoisuus, joka lähtee nimenomaan siitä että keholla voi ilmaista ja luoda erilaisia hahmoja.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä tämä tuonne lauluosastolle menee. Toki mä oon laulanut musikaaleissa myös, mutta sitä taitoa voisi vielä hioa ja tulla mestariksi siinä.”


 Onko niin, että kaikki haasteet otetaan vastaan ja kaikki on tarpeentullen opeteltavissa? ”Kyllä, ilman muuta, ja aika nopeasti mä omaksunkin uusia asioita. Tällä hetkellä suurennuslasin alla on toi laulu. Oon opetellut sen siihen pisteeseen, että lähtökohtaisesti voin laulaa musikaaleissa, eikä ihmiset heti ensimmäisenä peitä korviaan. Alkuvaiheessa se ei todellakaan ollut mun vahvin osa-alueeni, mutta nyt uskallan laulaa ihmisten edessä ja se on vieläpä mukavaakin. Laulaminen on muutenkin kokonaisvaltainen juttu, se on suorassa yhteydessä koko esiintymiseen, itsensä näyttämiseen ja paljastamiseen sekä tapaan olla ihmisten edessä.”

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei ole, mä oon tässä suhteessa suvun musta lammas. Viime jouluna mä kuulin, että saatan olla kaukaista sukua Eeva-Kaarina Volaselle. Isäni äidin sukunimi on Valo, ja hänen isänsä on jossain vaiheessa vaihtanut sukunimensä Volasesta Valoksi. Jotain yhteyksiä siis ilmeisesti on.”

Milloin sinä alunperin sitten kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Se kävi vähän salakavalasti ja vahingossa. Mähän harrastin kansantanssia Lahdessa, jonne myös päädyin vähän vahingossa. Sukulaistyttöni halusi päästä kansantanssiryhmään ja tarvitsi sinne parin, ja kaappasi mut mukaansa. Olin 14-vuotias silloin ja aattelin, että ollaan nyt sitten vähän aikaa täällä, sillä onhan tää ihan kivaa. No, Lahden Kaupunginteatteri haki avustajia musiikkinäytelmään ”Jääkärin morsian” paikallisista nuorisoseuroista. Päädyin sinisilmäisenä pääsykokeisiin, jossa vastassa oli Kalle Holmberg, joka sanoi, ettei me tänne tanssijoita tarvita, mutta tarvitaan avustavia näyttelijöitä. Holmbergin Kallen edessä pidettiin sitten lyhyet pääsykokeet ja kohta huomasinkin olevani lavalla tekemässä nuorta jääkäriä. Olin 16-vuotias silloin, eli ryminällä lähdettiin. Eipä siinä juuri kiinnostusta enempiä kyselty, heti tehtiin täysiä. Olihan se tietysti iso ja vaikuttava kokemus mulle heti alkuun, olla ensinnäkin suurtuotannossa mukana ja vielä Holmbergin ohjauksessa. Se oli kyllä äkkikaste koko teatterin maailmaan ja vei mukanaan kokonaisvaltaisesti.”

Kävitkö nuorempana teatterissa koulun kanssa tms.? ”Käytiin me muistaakseni ainakin kerran, Lahden Kaupunginteatterissa sekin ja ”Ronja Ryövärintytär” oli näytelmä. Olihan se mahtava kokemus, mutta ei mulle mitään sellaista herännyt siellä, että minäkin haluaisin näyttämölle.”

Missä vaiheessa heräsi ajatus siitä, että sinäkin haluat alalle? ”Kyllä ”Jääkärin morsiamen” aikana ja jälkeen palo syttyi ja tajusin, että tätä mä haluan tehdä. Toki välissä oli monia eri vaiheita (lukiot ja armeijat ja muitakin taukoja) ennen kuin unelmani kävi toteen. Pikkuhiljaa unelmaa kohti kuitenkin mentiin, ja tässä ollaan.”

Nätylle mä pääsin ekalla yrittämällä sisään, TeaKiin hain kaikenkaikkiaan kolme kertaa. Ekalla kerralla pääsin kolmosvaiheeseen. Nätyllä opiskelin 2002-2006.”



Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Kirjoitin keskittymisestä ja keskittymisrituaaleistani ennen esitystä sekä siitä, millä tavalla ne on kehittyneet vuosien saatossa, eli miten keskittyy lavalle menemiseen ja miten pitää keskittyneisyyden tilaa yllä esiintymisen aikana. Lahden jälkeen mä olin Helsingissä Ylioppilasteatterissa, jossa sain seuraavan isomman koulutuksen teatterintekemiseen. Ylioppilasteatterissa meininki oli hyvin fyysistä ja tavallaan jälkiturkkalaista, pumpattiin paljon ja fyysisen kautta lähdettiin keskittymään. Tuosta lähtökohdasta kouluaikoinani keskittymiseni sitten jalostui ja mukaan tuli kaikkea muutakin. Erilaisia päänsisäisiä metodeja ja apuja esim. kameratyöskentelyyn ja keskittymiseen siinä tilanteessa. Itse asiassa mä luin tuon lopputyöni viime viikolla läpi, tosi monen vuoden tauon jälkeen. Aluksi luin sitä aikamoisen myötähäpeän kourissa, koska muisti miten yltiörehellinen olin ollut omalle itselleni ja kaikille kouluaikojen kokemuksilleni. Herkkää aikaahan se olikin. Myöhemmässä vaiheessa tuli sitten tunne, että kyllähän tässä on ajatustakin ja kylläpäs olen ollut fiksu! Melkein pitäisi kirjoittaa näin kymmenen vuoden jälkeen uusi teksti, jossa pohtisi lisää tätä aihetta, koska monestakin asiasta oon edelleen samaa mieltä ja osaan on tullut sitten syvyyttä ja konkretiaa mukaan. Teatterin tekeminenhän on hyvin konkreettista, joten olisi hyvä aika-ajoin pohtia teoriapuoltakin uudelleen”, Miikka suunnittelee.

Mikä oli taiteellinen lopputyösi? ”Me tehtiin viimeisen vuoden aikana kolme näytelmää italiaksi, Nätyn perinne on tehdä eri kielillä. Kirjallinen lopputyönikin liittyi siihen ihan viimeiseen näytelmään.”

Onko sinulla ollut missään vaiheessa mielessä muuta alaa, eli vaihtoehtoa B? ”Ei oo ollut. Mä kyl opiskelin hetken aikaa tietojenkäsittelyä Helsingissä, samaan aikaan olin Ylioppilasteatterissa. Aika pian tuli kuitenkin selväksi, ettei koodausmaailma jaksa kiinnostaa mua ihan loppuun saakka. Teatteri vei voiton. Oon nyt miettinyt, että jos jostain syystä haluaisin tältä alalta kokonaan pois, mua voisi kiinnostaa peliala. Siinä voisi käyttää tarinankerronnan ja dramaturgian taitojaan, loisi hahmoja.”

Miksi olet näyttelijä juuri nyt, ja onko syy muuttunut matkan varrella? ”Mä oon lähtökohtaisesti näyttelijä siksi, koska mä en tiedä enkä oo kohdannut mitään sen parempaa tässä maailmassa. Se kiehtoo mua edelleen ja se on koko ajan haastavaa, ja olen yhä näyttelijä siksi, että en oo kokonaan vieläkään selvittänyt sitä, mitä kaikkea näytteleminen on. Mulla on pakkomielle ja intohimo selvittää se, mitä kaikkea tää on. Se liittyy myös siihen, mitä on olla ihminen ja mitä on olla tässä maailmassa toisten ihmisten kanssa. Näytteleminen on mulle paras väline tutkia elämää ja ihmistä, ja se jos mikä jaksaa kiinnostaa.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Se on tullut Kirkkopellon Esalta, jonkinverran ollaan tehty töitä yhdessä. Se liittyy näyttelemiseen, toisena olemiseen ja leikkimiseen – ei vaadi itseltään mitään pysyvää roolin sisällä pysymisen tilaa, että kun hahmo ajattelee näin, niin minun myös pitää pysyä siinä tilassa koko ajan. Antaa itselleen ja omalle mielelleen vapauden liikkua eri tietoisuuksissa joko roolin sisällä tai lavan sivussakin roolivaatteet päällä. Antaa mielelleen luvan vaeltaa syvälle rooliin ja taas takaisin. Roolikin syvenee, kun ei itse yritä koko ajan määrittää sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Vapauta ja aukaise. Free your mind, juuri niin!”



Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Onhan niitä. Vuosia sitten Summasen Petteri tuli Lahden Kaupunginteatteriin Tähtiyö-nimiseen musikaaliin näyttelijäksi, taisi olla vastavalmistunut TeaKista silloin. Mä olin avustajana ja tanssijana siinä jutussa. Peten kehollinen notkeus, ”mitä vaan voi tapahtua”-tyyppinen olemus ja vekkulimaisuus teki muhun suuren vaikutuksen. Raikas leikkiminen, samalla tarkka. Martti Suosaloa katselen myös sillä silmällä, et miten hän muokkaa itsestään erilaisia juttuja ja on myös hyvin fyysinen näyttelijä mun mielestäni. Ihailen myös tanssijoita todella paljon, vapaus tehdä kehollaan erilaisia asioita.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Aika hurja ajatus! (miettii pitkään) Kyllä se on edesmennyt Robin Williams. Hänen kanssaan olisi hienoa tehdä joku hulvaton mutta samalla syväluotaava kamerakohtaus”, tuumaa Miikka, ja hetken keskustelemme Robin Williamsin muutamistakin hienoista roolisuorituksista.

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Tää on helppo – Maria Lund! Hänessä on jotain toooodella maagista, kuten näitte äsken tuossa Jekyllissä & Hydessä.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Lahden Kaupunginteatterissa, Ylioppilasteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Aleksanterin teatterissa ja Jyväskylän Kaupunginteatterissa. YO-teatterin jälkeen perustettiin Helsingin Taiteellinen Teatteri, se toimi vähän aikaa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö/proggis. ”Ensimmäisenä tulee mieleeni Niskavuoren Aarne, tänne Jyväskylään tehtiin ”Niskavuoren naiset” vuosi sitten. Perttu Leinosen ohjaus oli raikas nykyteatteriversiointi klassikosta, ja onnistui oikein hyvin. Kaikki tykkäsi siitä, eli uudelleen versiointi ei karkoittanut Niskavuori-faneja ja nuoremmallekin sukupolvelle oli mielekästä seurattavaa! Se Aarnen rooli oli tietysti mieluisa, mutta kun oon itsekin Hämeestä kotoisin ja koko isän puolen sukuni on maanviljelyspohjaista sukua, niin koko se tematiikka osui muhun hienosti ja oli lähellä sydäntäni. Kaipuu maahan ja omiin juuriinsa, ja kaikki se ristiriita kaupungista tulleen muun mahdollisen elämän suhteen. Kameratöistä tärkein on ollut Sydänjää tv-sarjan Mikko Suutari. Valmistumiseni jälkeen pääsin nerokkaan Veikko Aaltosen ohjaukseen, nuoren muusikkopojan rooliin. Sitä oli mukava tehdä ja roolihahmo tuli myös lähelle minua.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Mä en haaveile rooleista enkä mieti niitä niin, että minkä roolin haluaisin tehdä. Se ei ole mun tapani ajatella teatterista. En tiedä miksi näin on. Halu ei ole siinä, että ”voi kunpa pääsisin nämä tunteet näyttelemään nyt tuossa ja tuossa roolissa”, vaan se tehdään mitä eteen tulee.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”, vai pystyykö sitä edes määrittelemään? ”Yritetään ainakin… Se on siinä, että kaiken tämän nykyteknologian aikana ihmissilmälle pystytään rakentamaan illuusioita. Voi vaikkapa tulla lavalle vesilasin kanssa ja samalla väittää, että se on avaruusalus ja kaikki uskoo siihen yhdessä. Jollain ihmeellisellä tavalla pystytään luomaan se illuusio ihmisen päähän, ja ihminen alkaa käyttää omaa mielikuvitustaan. Mulle teatterin taika on sitä, yhdessä luotua maailmaa, johon mielikuvituksen voimalla voi upota hetkeksi ja unohtaa kaiken muun. Tai jotain sinne päin.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Mua inspiroi vaikeat haasteet ja itsensä ylittäminen.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Ramppikuumetta en pode, mutta esiintymisjännitystä kyllä. Aina. Se on ihan normaalia. Onhan se ihan kauhua olla ihmisten edessä tarkkailtavana, ihan joka kerta.”

Kerroit tuossa aiemmin keskittymisrituaaleista. Onko sinulla nyt jotain tiettyjä rituaaleja, joita huomaat tekeväsi ennen esityksiä? ”Ei ole mitään tiettyjä, vaan ne on aina esityskohtaisia. Oon huomannut sen, että mieli alkaa alitajuisesti valmistautua itse esitykseen, nyt kun täällä kaupunginteatterissa on tietynlainen esitysrytmi ja lavalla ollaan lähes joka ilta, joko esityksessä tai harjoituksessa. Ainut erityinen juttu on se, että esityksissä laitan pukuhuoneessani peiliin extravalon päälle. Se on mulle merkki siitä, että nyt on aika loistaa, ja se liittyy vähän taikauskoonkin. Sen valon pitää palaa aina kun on näytös.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Tultuani tänne Jyväskylään tehtiin Ray Cooneyn farssi ”Koukussa”, siinä ovista tullaan ja mennään. Siinähän on isä, joka yrittää pitää kahta perhettä ja kumpikaan ei tiedä toistensa olemassaolosta mitään. Olin toisen perheen nuori poika, ja mut oli juuri ohjattu piiloon yläkertaan. Oon näyttämön takana ja kuulen iskurepliikin, joka on hyvin samantyyppinen kuin repliikki, jolloin mun pitäisi tulla ulko-ovesta asuntoon sisään. No, oon just siellä yläkerrassa ja kuulen repliikin, ja aivoissani naksahtaa että nythän mun pitäisi olla taas lavalla! Juoksen alakertaan, ryntään ovesta sisään ja samalla tajuan, että nyt en saisi missään tapauksessa olla tässä kohtauksessa lavalla. Joku katsojakin laittoi kädet silmiensä eteen, että ei voi olla totta. Mä vähän aikaa ihmettelin siinä ja poistuin vaivihkaa ovesta, eipä siinä muutakaan voinut kun vahinko oli jo tapahtunut. Toiset ne vaan jatkoi kohtausta lavalla muina miehinä.”


 Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Alaan liittyen hieno muisto on se, kun pääsi teatterikouluun Tampereelle. En ollut kertonut vanhemmilleni hakeneeni sinne, koska sieltä suunnasta oli tullut vähän varovaista kommenttia tyyliin ”voithan pitää sen teatterin hyvänä harrastuksena ja hankit nyt kunnon ammatin”. Se hetki jäi mieleen, kun soitin sitten vanhemmilleni ja ilmoitin pääseeni kouluun ja että elämä lähtee nyt tähän suuntaan. Itkuhan siinä tuli, ilon itku. Se oli elämäni täyttymys sillä hetkellä. Sillä tiellä ollaan!”

Tulevia roolejasi? ”Keväällä 2016 Kaisa Korhosen ohjauksessa ”Elämänmeno”, jossa teen Tapparin, pihapiirin kiusaajan roolin. Syksyn Ansa-musikaalissa olen myös mukana, ja siellä odottaa suorasukainen konsulttiyritysjohtajan rooli. Eli pahiksia saan tehdä pitkästä aikaa!”

Osaatko imitoida ketään? ”Jörn Donneria tässä on viimeksi haettu ja Stefan Lindforsia, pientä rentoutta ilmassa.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Aku Ankka. Joku pikkupoika oli käynyt katsomassa Prinsessa Ruususen ja olen siinä hyväntahtoinen, vähän hömelö prinssi. Eräs poika oli kysynyt jälkeenpäin, että ajattelinko mä olevani Aku Ankka. Olin otettu. Prinssini on vähän sellainen Akun tyylinen antisankari, joka lopussa on kuitenkin sitten myös sankari.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Hah hah! Onpa hieno kysymys, ja vaikea! Ehkä sitä tulisi hakeuduttua miesten katseiden alaisuuteen, olisi kiintoisaa tutkia reaktioita ja valtaa, mikä liitty naisena olemiseen. Jotain liikuntaa olisi myös kiva harrastaa, saisi lisää sulavuutta liikkeisiin. Naisvoimistelua, balettia! Vähän aikaa kyllä katselisin itseäni peilistäkin, tai ehkä vähän pitempäänkin hahahhah.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä sinä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Kitaran mä ottaisin. Olisi kerrankin aikaa olla musiikin, itsensä ja kitaran kanssa. Kukaan ei kuuntelisi eikä kommentoisi, voisi tehdä ihan mitä lystää. Äänityslaitteen ottaisin myös, tekisin biisejä samalla.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Riippumattotyyppisen majan tekisin, sarjakuvalehtiä ottaisin mukaani. Kunnon pikkupoikafiilis!”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai tapahtumaan, mutta et saisi esimerkiksi muuttaa historian kulkua, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi nähdä Ranskan vallankumous. Vapaus, veljeys, tasa-arvo!”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen takaisin teatterille valmistautumaan illan ”Katoava maa”-esitykseen. Pesen hampaat ihan ensimmäiseksi!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
Mikä sytyttää sinut? - Ilo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kontrolli
Mikä on suosikkikirosanasi? - Saatana
Mitä ääntä rakastat? - Kielisoittimet
Mitä ääntä inhoat? - Junan kiskojen kirskuminen
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ammattisotilas
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Moro Miikka!

(haastattelun kuvat Miikka Tuomisen kautta saatuja) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).