Nykypäivän kirje korinttolaisille / Tommi Kinnunen

 Muutama viikko sitten kirjailija/opettaja Tommi Kinnunen kertoili Twitterin puolella kirjoittaneensa kesänovellin ja pohdiskeli, mitä sen kanssa tekisi. Pienenä vitsinä heitin, että laittaisi tekstin minulle ja julkaisisin sen tässä blogissa kesäyllätyksenä lukijoilleni. Idea oli sen verran mainio, että Tommi otti yhteyttä ja tarjosi novellinsa sijaan tekstiä, joka on alunperin kirjoitettu Tanssiteatteri ERI:lle osaksi isompaa kokonaisuutta. Tekstien pohjalta syntyi tanssiteos "Sata lasissa - rakkauden viiltoja" vuonna 2017. Dance Info Finlandin sivuilla teoksesta kerrotaan mm. seuraavaa : "Tommi Kinnunen on luonut kudelmia, joissa rakkaus sykkii, särkyy ja viiltää. Arjen kauneus raamittaa kertomusten koskettavuutta, jossa onnen kyyneleet vaihtuvat unelmien sirpaleisiin." (Ohessa linkki teoksen traileriin.)

 Tommi Kinnuselta on ilmestynyt kaksi kirjaa (Neljäntienristeys ja Lopotti) ja lisäksi hän on kirjoittanut mm. novelleja, radio-oopperalibreton sekä näytelmä-ja kabareetekstejä. (Edit. Kolmas kirja Pintti julkaistiin elokuun puolivälissä.) 

(c) Teatterikärpänen 

                                                                                        Nykypäivän kirje korinttolaisille 

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus tekee muksun kanssa isänpäiväkortin, vaikka se edellinen unohtui tiskipöydälle ja sai perjantaina kahvia niskaansa. Rakkaus ei kersku, eikä rehentele täyttäneensä tiskikoneen vaikka ei ollut oma vuoro.

Rakkaus ei etsi omaa etuaan eikä yritä väittää että on toisen vuoro herätä ja vaihtaa vaippa, vaikka ei ole. Anteeksi se viimeöinen. Rakkaus ei myöskään katkeroidu, eikä muistele kärsimäänsä pahaa, varsinkaan jos toinen tarkoituksella soitti etukäteen ja kertoi että menee poikien kanssa myöhään. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Aika lailla kaiken. Ainakin mun äiti oli sellainen. Minäkin yritän, mutta olen siinä vielä vajavainen.

Rakkaus ei koskaan katoa, vaan muistaa sen hetken, kun istuttiin kahdeksan vuotta sitten järvenrannan syksyisillä kallioilla ja naurettiin lokeille. Rakkaus istuu pyyhkeenmutkassa saunan jälkeen pukuhuoneen penkillä ja uskoo, jos sille sanoo, että näyttää että se on laihtunut. Rakkaus lähtee mukaan tattimetsään ja jopa syö ne sienet. Se sanoo sinulle, että voit sinä mennä tyttöjen kanssa ulos, vaikkei olisi sitä mieltä ihan oikeasti.

Kun olin lapsi, minulla oli lapsen ajatukset. Nyt minä olen mies ja käytän pyöräilykypärää, enkä edes yritä siirtää niitä formula-veehooässiä deeveedeelle, kun ei kai niitä sitten tule katsottua. Ja saat sinä tuoda sen jumppapallon autotalliin, mutta sovitaanko että jonkinlainen kolkka siellä kuitenkin säilyisi hiekkapuhallusta varten. Tai voihan sen ulkonakin tehdä, vaikka naapurin Maarit on niin käärmeissään, kun viimeksi sen meni pyykki likaiseksi. Jos viitsit, niin sanotko sille, että sinä käskit. Että en minä huvikseni enkä piruuttaan.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on se, että sinä katkaiset romanttisen komedian puoli yhdeksän uutisten ajaksi. Tuotko Sennille sitä persikkapilttiä, jos käyt töiden jälkeen kaupassa? Minä ostin sinulle illaksi siideriä jo. 

 Tämän pienen yllätyksen kera toivottelen lukijoilleni hyvää loppukesää, pidän pienen tuumaustauon ja palailen taas asiaan (ja asian viereen) kunhan teatterit aktivoituvat syyskauden myötä.