Krispi Fraid / Kiasma-teatteri

 Ensin ajattelin, etten kirjoita kokemuksestani mitään, mutta päätin sittenkin kirjoittaa, jotta jäisi muistijälki muuallekin kuin päähäni.

 Meitä oli iso porukka odottamassa ovien avautumista Kiasma-teatterin ensi-iltaan Krispi Fraid, ja sali tulikin ääriään myöten täyteen. Lavalla lavasteena hotellin seinä ja ovi, jossa numero 778. Tuottaja Risto (Joonas Heikkinen) ryntää paikalle ovea jyskyttämään. Alkaisi olla kiire Krispi Fraid-mainoksen kuvauksiin. Vain ohjaaja Into (Samuli Niittymäki) puuttuu. Onko hän huoneessa vai aamiaisella vai missä? Lavasteseinä nousee ilmaan ja sen takaa paljastuu valaistu kehä, kyyristynyt hahmo, kurkkuääniä, rytmiä rumpuarsenaalistaan maanisesti takova kanamyssyinen hahmo (mielettömän kova Ilkka Tolonen), hämmentävän elastista liikekieltä. Kuin katselisi mystistä ikiaikaista seremoniaa, nykytanssiteosta, metamorfoosia, raajojensa liikeratojen tutkistelua sekä liikkumaan ja puhumaan opettelua. Sanojen sijaan pelkkää kotkotusta ja potpotusta. Ohjaaja on muuttunut kanaksi. Miten näin kävi ja miksi? Se jää minulle mysteeriksi. Hiekkakuopan pohjalla kuultu ystävän jäähyväispuhe. Viimeinen munittu muna. Take on me jää soimaan päähän. Pala nousee kurkkuun.

 Minulla ja teatteriystävälläni on Samuli Niittymäki Fun Club. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että olemme nyt jo neljä kertaa menneet yhdessä katsomaan Niittymäkeä livenä jännittyneen odottavaisin mielin. Yhtään ei tiedä ennalta mitä tuleman pitää, ja esityksen/performanssin jälkeen on ihan yhtä pöllämystynyt olo, jota on mahdotonta sanoittaa sen tarkemmin. Tietäjät tietää -klisee sopii tähän kohtaan. Esityksen aiheuttamista tuntemuksista on pystynyt jälkikäteen keskustelemaan vain niiden kanssa, jotka ovat itsekin sen nähneet. Olleet paikalla, samassa tilassa, hengittäneet samaa ilmaa, hiljentyneet, nauraneet, katselleet ympärilleen ihmeissään, tuijottaneet pimeyteen ja miettineet mitähän seuraavaksi tapahtuu ja senkin jälkeen miettineet, että mitä ihmettä. Tuntia myöhemmin poistuneet kukin omiin suuntiinsa pää täynnä hämmennystä ja monenlaisia ajatuksia. Minulle on jokaisella katsomiskerralla käynyt niin, että kotimatkalla, junassa yksin istuessani ja ohikiitäviä maisemia katsellessani alkaa täysin yllättäen itkettää. Iskee jokin selittämätön haikeus ja surumielisyys, liittyen juuri nähtyyn ja koettuun tai sitten ei. 

 Olen nähnyt tiettävästi liki 1400 eri teatteriesitystä - draamaa, komediaa, musikaalia, monologia ja lähes kaikkea mahdollista. Olen itkenyt ja nauranut vedet silmissä, vilkuillut kelloa, haukotellut, meinannut lähteä väliajalla kotiin (ja pari kertaa lähtenytkin), torkahtanut, valpastunut, vaikuttunut, yllättynyt. Pystyn kirjoittamaan tai puhumaan useimmista teatterikokemuksistani pitkät joka suuntaan rönsyilevät tekstit, ja sitten on nämä Samuli Niittymäen teokset, joista en osaa toisille kertoa juuri mitään. Kokemus on hyvin yksityinen ja uppoaa aina jonnekin syvemmälle. Pitkienkin aikojen päästä sisällä menee jokin mystinen sykkyrälle näitä muistellessa. Amor Fati, Plup plup - two water bottles, Kohina, Existential Jukola, Krispi Fraid... Teokset ovat haastaneet minua katsojana kutkuttavalla tavalla. Välttämättä en ole läheskään kaikkea ymmärtänyt enkä sisäistänyt, mutta silti en vaihtaisi sekuntiakaan pois. On tuntunut siltä, että koko maailma on pysähtynyt sen tunnin ajaksi ja poistuessa on jotenkin puhdistunut olo. Kuin olisi kirkossa tai muussa pyhässä paikassa käynyt. Tai kuin olisi käynyt henkisessä tehosekoittimessa tai joutunut hetkeksi pyörremyrskyn keskelle yhdessä muiden katsojien kanssa. Sitä on taide parhaimmillaan, kollektiivinen kokemus ja silti aina myös yksityinen. Kukin yksilö vie mukanaan sen mitä juuri tämä teos tarjosi, vaikka olisikin lähtenyt hakemaan jotain muuta ja luullut etukäteen, että helppo homma. 

T-paita Kiasman kaupassa (c) Teatterikärpänen

Krispi Fraid Kiasma-teatterissa vielä 1.-8.3. 2026 Lisäinfoa tästä linkistä. 

~

KRISPI FRAID / Kiasma-teatteri 

Ensi-ilta 27.2. 2026, kesto 1h (ei väliaikaa) 

Näyttämöllä : Samuli Niittymäki, Joonas Heikkinen ja Ilkka Tolonen

Ohjaus ja käsikirjoitus Samuli Niittymäki, äänisuunnittelu ja musiikki Ilkka Tolonen, lavastus- ja valosuunnittelu Heikki Paasonen ja pukusuunnittelu Tiina Kaukanen

Koneen Säätiö on tukenut esityksen keksimistä, kirjoittamista, harjoittelemista ja esittämistä.

Julistekuva (c) Veera Paija