Monte-Criston kreivi / Tampereen Teatteri

 (Mainos / lippu saatu Tampereen Teatterista) 

 "WOW!" Ensimmäinen ajatukseni luettuani syksyn ohjelmistojulkistuksesta. Nyt on klassikkojen klassikko. En malta odottaa! Ja sitten tajusin, että hetkinen, minähän en tiedä tästä yhtikäs mitään. Hämäriä muistikuvia ehkä jostain 70-luvulta, kun vanhempani katselivat telkasta Monte-Criston kreivistä tehtyä tv-sarjaa. Joku parrakas ja muutenkin ruokkoamattoman näköinen tyyppi virui jossain vankilasaarella syystä joka jäi minulle hämärän peittoon, eli varmaankin näin pätkiä sieltä ja täältä. Paremmin muistan Tsaarin kuriirin, se oli jännä ja vauhdikas! Kävi kyllä silloin nuorempana jo mielessäni, että vilkas on mielikuvitus kirjoittajalla, jos saadaan pelkästä vankiajasta tiiliskiviromaani aikaiseksi. Alexandre Dumas´n teoksista Muskettisoturit on paljon tutumpi, en tosin sitäkään ole koskaan lukenut. Monte-Criston kreivikin on ollut sen 40 vuotta listallani kirjoja-jotka-kaikkien-pitäisi-lukea-kerran-elämässään, mutta kaltaiselleni ajoittaisesta ja välillä pitkäkestoisestakin lukujumista kärsivälle ihmiselle kompakti kolmetuntinen teatteriversio on paljon parempi vaihtoehto. Klassikon voi ottaa haltuun näinkin, ja jos kolahtaa kunnolla, kirja kyllä odottaa minua jossain. Toisin kuin teatteriesitys, joka odottelee näkijäänsä usein vain muutaman kuukauden. 

 Ensi-iltaviikolla alkoi ropista ennakkonäytöksistä ensimmäisiä vaikuttuneita katsojakommentteja ja esityskuviakin, ja minähän se sitten menin ja ostin keväälle uuteen reissuun lipun, vaikken siinä vaiheessa ollut vielä nähnyt ensimmäistäkään kertaa. Sen verran komealta kaikki näytti kuvissa, pulisonkeja myöten. Oli siellä toki muutama erittäin parrakaskin hahmo, ja yllättävää kyllä, itse päähenkilöllä ei näyttänyt vuosien vankilassavirumisenkaan aikana parta kasvaneen. 

 Jännittynyt tunnelma oli lauantain täpötäydessä päiväesityksessä, ja minä hieroskelin käsiäni yhteen innoissani. Kohta se alkaa! Romanttisissa tunnelmissa häiden alla aloitellaan, vaan toisin käy. Nuori, salskea merimies Edmond Dantès (Lasse Viitamäki) ja morsiamensa Mercedes (Pia Piltz) ovat juuri saamaisillaan toisensa kun yllättäen Dantès pidätetään ja epämääräisten kuulusteluiden päätteeksi passitetaan suorinta tietä karulle Ifin vankilasaarelle ties miten pitkäksi aikaa. Tästä käänteestä on useampi tyyppi enemmän kuin mielissään ja taitaapa olla, että Danglars (Ville Majamaa), Villefort (Arttu Ratinen) ja Fernand Mondego (Konsta Laakso) ovat tavalla tai toisella koko hankkeen takana. Maanpetoksesta Dantèsia syytetään. Jaksaako Mercedes odottaa sulhonsa paluuta vankeudesta? Vähän jo Fernandin ovela katse ja pieni virne paljastaa mitä hänellä on Mercedeksen suhteen mielessään. 

Danglars (Ville Majamaa) ja Fernand (Konsta Laakso) 

 

Dantès riutuu karuissa oloissa vuositolkulla ja olisi jo paljon heikommassa kunnossa ellei vanginvartija Antoine (Toni Harjajärvi) pakottaisi häntä syömään. Toki hänelle maksetaan siitä enemmän, jos vanki syö kuppinsa tyhjäksi, mutta kuitenkin. Ehkä tämä voisi olla kauniin ystävyyden alku... Tarina kertoo myös samassa vankilassa pitkään viruneesta apotti Fariasta (Risto Korhonen), joka höpöttää aarteestaan. Hullu mikä hullu. Eräänä kauniina päivänä Faria tunnelinkaivuuhommiensa yhteydessä löytää tiensä Dantèsin luo. Yhdessä tekemisessä on voimaa. Ehkäpä täältä pääsisi vielä jollakin konstilla pakenemaan. Toivo herää. Toki se on aina ollut olemassa, etenkin Faria on vuosien saatossa puuhaillut määrätietoisesti muutakin kuin höpissyt rikkauksista. Erinäisten ovelien käänteiden ja väliajan jälkeen Dantès rantautuu Monte-Criston saarelle, saa haltuunsa mittavan omaisuuden ja uuden henkilöllisyyden turvin lähtee Pariisiin kostamaan kokemansa vääryyden kaikille mahdollisille tyypeille, niin herroille kuin rouvillekin. Konstit on monet, ja apurina häärää kukas muu kuin Antoine. Kaikki saavat ansionsa mukaan, oikeastaan niin hyvässä kuin pahassakin. Vähän menin sekaisin siinä, että kuka kukin olikaan, mutta ehkä uusintareissu auttaa tässä. 

 Olen kertonut tämän ennenkin, mutta Tampereen Teatteri ja etenkin sen päänäyttämö on kaikista käymistäni teattereista minun suosikkinäyttämöni. Ei liian suuri, ei liian pieni, vaan juuri sopivan kokoinen. Kauempaakin näkee hyvin, ja harvemmin näyttämöllä on ollut mitään turhaa tilantäytettä. Nyt oltiin karuissa olosuhteissa vankilassa, ryömittiin pitkin ahtaita käytäviä, keikuttiin hyisen meren aalloilla, ihasteltiin aarrekammion loistetta, patsasteltiin prameassa salissa hienoissa asuissa. Tunnelma salissa ei tosin ollut mitenkään lämmin, pikemminkin kylmänviileä, kun kaikki on niin olevinaan. Ja onpa samaisella päänäyttämöllä nyt tällä kaudella erikoisherkkua tarjolla kaksin kappalein : Laulavissa sadepisaroissa näyttävää ja viihdyttävää steppausta, ja tässä Monte-Cristossa näyttävää ja viihdyttävää miekkailua Fernandin ja kreivin välillä. Tarkkaan harjoiteltua hommaa molemmat. Projisoinneista on ollut viimeaikoina paljon puhetta, ja tässä ne oli mielestäni tehty tyylillä. Etenkin valtavat puhuvat hahmot kertomassa puheillaan ja katseillaan menneistä ajoista. Kuin jokin moniääninen omatunto tai vastaava, jatkuvasti muistuttamassa siitä, että kuka sanoi mitäkin ja kuka on syyllinen.

Kostoretki alkakoon 

 Muutama hupaisa yksityiskohta... Ville Majamaa pulisonkeineen oli kuin isäni 70-luvun valo- ja muistikuvissani. Apotti Faria kähisemässä aarteestaan kyyryssä muina klonkkuina. Uudenvuoden juhlinnan yllättävän nykyaikainen musiikki. Oliko menossa Monte-Criston reivit? Ja kyllä, miksi Dantèsilla ei vankilavuosinaan parta kasvanut lain? Kai hän oli sitten salaa askarrellut parranajovälineet, kaikkeahan ei katsojalle kerrota. Parta-asioista vielä sen verran, että Arttu Soilumoa en meinannut Caderoussena aluksi edes tunnistaa kaiken sen karvapeitteen takaa! Äänestä vasta tunnistin ja tuli hölmistynyt olo. (Sillä lookilla sopisi myös Vampyyrien tanssin Chagalin rooliin.)

Dantès ja apotti Faria

 Jäin miettimään sitä, että saiko Dantès mielenrauhan ja oliko kostoretki kaiken sen väärti. Mielestäni sai ja oli. Hän pisti rattaat pyörimään ja koston kohteet toimimaan itse ja päättämään lopullisesti oman kohtalonsa. Toisinkin olisi voinut käydä. Ja lopulta hyvät teot jäivät vahvimmin voimaan, kirkkaat katseet ja toiveikas tulevaisuus. 

 "Dum spiro, spero." Niin kauan kuin hengitän, toivon. 

 Kiitos Tampereen Teatterille ja koko työryhmälle taustajoukkoja myöten vaikuttavasta, ajatuksia herättävästä elämyksestä. Tätä on teatteri parhaimmillaan. Klassikkoteoksesta pyyhkäistään pölyt pois tyylikkäästi ja silti modernisoimatta liikaa. Annetaan katsojalle myös oivaltamisen mahdollisuus ja aivot raksuttelemaan. Olin monta kertaa "heeetkinen, mitenkäs tuo nyt menikään"-fiiliksessä. Ja mikä parasta, roolitus just eikä melkein. Hieno kokonaisuus ja vakuuttavaa yhteispeliä. Tämän nähtyään kaikki tietävät ja muistavat pitkään mikä ja kuka Lasse Viitamäki on miehiään.

Kullan kimallusta 

 Loppuun mainittava yksi hyvin henkilökohtainen kokemus ja hetki. Liikutuin nimittäin kyyneliin kohtauksessa, jossa apotti Faria alkaa jakaa vankityrmässään tietotaitoaan nuorelle Dantèsille. Risto Korhosen fanittamisesta alkoi nimittäin minun hurahdukseni teatterin ihmeelliseen maailmaan liki 30 vuotta sitten silloisessa Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, ja kyllä niin sydämessä läikähti taas. Fanitus syveni ja vahvistui, ja siinä hän nyt kokeneempana konkarina antaa viestikapulan seuraavalle eikä jää niille sijoilleen vaan mennä porskuttaa jatkossakin. Lasse Viitamäen uraa ja roolisuorituksia aion nimittäin seurata entistä tarkemmalla silmällä tästä hamaan tulevaisuuteen. Oli tämä Viitamäen Dantès/Kreivi katsojalle semmoinen halolla päähän -tyylinen kokemus! Hän osoitti monipuolisuutensa näyttelijänä niin monin eri tavoin - fyysisyys ja kehon hallinta, äänenkäyttö, tunneilmaisu, ihan kaikki.

 Syksyn esitykset ovat lähes täynnä, kevätkaudelle vielä tilaa. Lisäinfoa täältä. 

~

MONTE-CRISTON KREIVI / Tampereen Teatteri 

Uuden näytelmäsovituksen kantaesitys 21.10. 2026 päänäyttämöllä, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen) 

Rooleissa : Lasse Viitamäki, Risto Korhonen, Pia Piltz, Konsta Laakso, Toni Harjajärvi, Jukka Leisti, Ville Majamaa, Arttu Ratinen, Elina Rintala, Arttu Soilumo, Karoliina Vanne/Mari Posti ja Tuomas Pirilä 

Perustuu Alexandre Dumas´n romaaniin, suomennos Jalmari Finne, näytelmäksi sovittanut Antti Mikkola, ohjaus Antti Mikkola, lavastussuunnittelu Teppo Järvinen, valo- ja videosuunnittelu Tiiti Hynninen, pukusuunnittelu Mari Pajula, äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho, naamioinnin suunnittelu Jonna Lindström ja taistelukoreografia Oula Kitti

Esityskuvat (c) Heikki Järvinen