Haastattelussa Elisa Lairikko

Elisa Lairikon tapasin helmikuun loppupuolella 2013 Kahvila Valossa Tampereella.

Turussa 1990 syntynyt Elisa on horoskoopiltaan leijona ja tällä hetkellä hän asuu opintojensa vuoksi Lontoossa vielä ainakin parisen vuotta.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan ratsastusta ja lukemista, ja kirjoittamista siihen The TheatreCat-blogiini. Koulun takia luen nyt paljon noita näytelmiä, mutta jos pitaisi joku genre valita, niin eniten tykkään sellaisista Jane Austen- tyylisistä romanttisista kirjoista”, Elisa kertoo.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja minkä taidon haluaisit osata? ”Alttoviulun soitto on mun erityistaitoni, sitä mä oon opiskellut koko ikäni. Kun hain kouluun, niin rehtorikin sanoi, että älä vaan lopeta soittamista, että tuota taitoa ei ole kaikilla, pidä sitä yllä, sillä sille voi olla käyttöä tässä bisneksessä. Joulukonsertissa soitin sitä ja lauloin, ja yhdessä näytelmässä tarvittiin taustamusiikkia, niin soitin alttoviulua siinä sitten myös. Nyt ollaan sävelletty kavereiden kanssa musikaalibiisi, johon sovitin myös alttostemman mukaan. Ja ratsastusta olen koko ikäni kanssa harrastanut, joten se on varmaan myös yksi erityistaito.Varmaankin tanssi olisi sellainen taito, jonka haluaisin osata kunnolla. Sen kanssa on sama juttu kuin klassisen musiikinkin, että olisi pitänyt vauvasta asti treenata, jotta lonkat sun muut olisivat oikeasti auki. Nuorena tuli tanssittua balettia ja jazzia jokunen vuosi, joten jotain pohjaa onneksi löytyy. Koulussa meillä on balettia, jazzia ja steppiä joka viikko, niin kyllä tanssitaidot siinä väkisinkin menee eteenpäin.”

Elisa Lairikko / kuva Teatterikärpänen

Löytyykö suvustasi muita taiteellisella alalla olevia? ”Äitini on kirjailija-dramaturgi Katariina Leino ja isäni on näyttelijä Petri Lairikko.”

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Pienestä asti olen nähnyt ja ollut mukana vahvasti teatterimaailmassa ja ainahan se on mua kiehtonut. Mutta kun olen myös pienestä pitäen tehnyt klassista musiikkia, jossa opettajat hokevat, että ei saa olla mitään muuta kuin klassinen musiikki eikä edes ajatella mitään muita vaihoehtoja, niin olen sitten keskittynyt vain siihen. Mutta sitten viime vuonna mulle tuli sellainen ajatus, että ehkä se ei olekaan se mun juttuni.”

Miten päädyit opiskelemaan ulkomailla? ”Suomessa ei voi sillä tavalla musiikkiteatteria opiskella. Opiskelen nyt koulussa, jonka nimi on ”American MusicalTheatre Academy”. Googlettelin kaikenlaisia teatterikouluja ja löysin muun muassa tämän. Pääsykokeissa piti esittää yksi monologi, kaksi erityyppistä laulua ja sitten oli sellainen tanssikoe. Rehtori soitti sitten myöhemmin minulle, että pääsin kouluun ja olin tietysti hyvin onnessani. Minun lisäkseni kurssillani on seitsemän henkilöä, mutta koko koulussa on n. 45 oppilasta. Aloitin opiskelun siis viime syksynä ja valmistun kesällä 2014”, Elisa kertoo tulevasta.

”Se laulunopetus on sellaista, mitä ei kyllä Suomessa saisi mistään. Se ei ole klassista eikä poppia, vaan nimenomaan sitä musikaalilaulua. Belttaaminen oli mulle aivan uusi juttu. Monet opettajamme ovat aika nuoria ja paiskivat koko ajan hommia itsekin eri produktioissa, esim. mun laulunopettajani on mukana Shrek-musikaalissa.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Varmaankin olisin klassisella puolella, ja onhan mulla edelleen mahdollisuus palata sinne. Tuntuu kyllä, että siinä mä en esiintyjänä pystyisi antamaan niin paljon itsestäni, vaan olisin tavallaan siellä viulun takana, haluan päästä lähemmäs ihmisiä”, Elisa pohtii.

Miksi haluat näyttelijäksi? ”Luonnostani mä olen hyvin ujo ihminen, mutta lavalla mä olen ihan toinen. En oikein pidä siitä, että joutuisin esiintymään omana itsenäni, mutta rakastan sitä, että lavalla voin olla kuka tahansa, tehdä mitä tahansa, kertoa tarinoita yleisölle, ja ihan kaikki on mahdollista. Musta se on maailman hienointa mennä siihen lavalle ja esittää vaikka ihan pientä monologinpätkääkin, ja tuntea samalla tavalla kuin se roolihenkilökin siinä tilanteessa. Se on vaan niin hauskaa!”

Ketkä ovat mahdollisesti omia esikuviasi? ”Sierra Bogges on nyt ehdoton suosikkini. Hän on tehnyt mm. Christinen roolia sekä West-Endillä että Broadwaylla, ja ihanan Arielin roolin Pienessä Merenneidossa Broadwaylla. Toinen rakkauteni on Stuart Matthew Price, joka myos opettaa koulussani. Paras musateatteritenori, mitä olen ikinä kuullut. Lisäksi hän on myös lahjakas säveltäjä. Suomesta Maria Ylipää, sillä on myöskin upea ääni. Omaa isääni olen myös aina ihaillut, pidän hänen tyylistään ja hän on auttanut mua paljon näyttelijäntyöasioissa.”

Missä eri teattereissa olet toistaiseksi näytellyt ja millaisissa rooleissa? ”Olen ollut mukana Seinäjoen Kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterissa, Törnävän kesäteatterissa, Musiikkiteatteri Palatsissa ja Musiikkiteatteri Koitossa. Ihan ensimmäinen roolini oli 9-vuotiaana Tampereen Teatterin Frankenstein-näytelmässä, joka oli kyllä todella jännittavää. Siskoni kanssa oltiin Seinäjoella mukana Sound of Musicissa ja sitten Titanicissa soitin alttoviulua. Palatsissa olen ollut mukana musikaaleissa Piukat paikat, Simply the Best, Blues Brothers ja Peter Pan, joista viimeksimainitussa lauloin ekaa kertaa soolon.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Lady Macbeth, tai joku sellainen oikein vahva naisrooli. Ei mitään prinsessarooleja! Sitten taas musiikkiteatteripuolella lempiroolini ovatkin nimenomaan niitä prinsessarooleja, koska rakastan laulaa sellaista Pieni Merenneito-tyyppistä kamaa. Oopperan kummituksesta se Christinen rooli olisi kyllä upeinta maailmassa. Mutta oikeastaan kaikki roolit ovat omalla tavallaan kiehtovia!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Christian Bale, johon rakastuin ekan kerran jo lapsena, kun katsoin elokuvan Pikku Naisia!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Oopperan kummituksen teeman esittäisin Ramin Karimloon kanssa!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En, päinvastoin. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu siltä, että tänne mä kuulun!”

Mikä on parasta teatterissa? ”Se tunne varmaan sen jälkeen kun on esittänyt jotain, se kun adrenaliini purkautuu. Se tunne on vaan niin hieno, etten osaa sitä edes kunnolla selittää! Mä vain rakastan esiintymistä niin paljon ja lavalla sitä tuntee todella olevansa elossa.”

Entä miinuspuolia? ”Tällä hetkellä ei oikein mikään, kaikki on niin mahtavaa.Tai no se on miinuspuoli, että vaikka treenataan jumalattomasti, niin kilpailu alalla on todella kovaa ja töiden saaminen hyvin vaikeaa.”

Millaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”Sellainen vahva naisrooli, kun olen nyt tehnyt Lady Macbethista niitä monologejakin, naiset joissa on ”munaa” on mun juttu.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Saan siitä ihan hirveesti, kun käyn katsomassa muiden esityksiä. Katselen ja seurailen myös paljon muita ihmisiä, ja mun asunnon alapuolella on tori. Seuraan myyjien touhuja, eleitä ja päivittäisiä rutiineja ja sitä torielämää yleensä. Se on minusta mielenkiintoista. Luonto ja maaseutu Suomessa on mulle myös hyvin tarkeää.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Kyllä mulla on koko sen päivän pieni jännitys päällä, mutta se kuuluu asiaan.Viulunsoitossa se jännitys vaikutti muhun huonolla tavalla, mutta tiedän että tämä on nyt se mun juttuni, koska jännityskin vaikuttaa muhun hyvällä tavalla. Se jännitys ei välttämättä näy ulospäin, mutta mä olen vaan omassa maailmassani ja vetäydyn omaan rauhaani. Ei mulla sillai mitään fyysisiä oireita ole.”

Kerro joku hauska kommellus, joka on sattunut näytöksessä! ”Teininä olin mukana Seinäjoen kaupunginteatterissa The Sound of Musicissa. Aivan viimeinen kohtaus luostarissa oli meneillään. Koko Von Trappin perhe odotimme todella pienessä suljetussa tilassa portaiden alla, kunnes natsit olisivat poistuneet lavalta ja reitti olisi selvä. Yhdellä lapsista sattui olemaan ilmavaivoja ja hän päästi kaasut ilmoille. Ilmaa ei siinä tilassa muutenkaan liikaa ollut, joten tuoksu oli aika mukava. Siitä oli sitten kaikkien aika vaikea päästä vaadittuun tunnelmaan! Kyyneleet kihosivat sillä kerralla silmiin aivan muista syistä!”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Viime syksynä menin katsomaan Phantom of the Operaa ja kokemus oli mulle sanoinkuvaamaton. Kun teema kajahti ensimmäisen kerran ja se valtava kristallikruunu nousi taivaisiin, en voinut kuin itkeä. Olen kuullut biisit miljoona kertaa, mutta kun ekan kerran tuntee sen kaiken livenä ja kaikki on vain täydellistä, niin huh! Kaikista upein esitys mitä olen ikinä nähnyt! Musikaalien katsominen ylipäätään inspiroi mua tosi paljon.”

Oletko kiinnostunut ohjaamisesta tai käsikirjoittamisesta? ”Tykkään kyllä tosi paljon kirjoittamisesta, mutta en mielelläni kyllä ohjaisi, en tykkää sillai olla vastuussa kaikesta. Opettaminen olisi kiinnostavaa. Pääsen tänä kesänä avustamaan muita opettajia Palatsin musiikkiteatterikurssille, odotan innolla sitä!”, Elisa intoilee.

Mottosi? ”Pelkoa päin!”

Mistä haaveilet? ”Siitä, että voisin tehdä tätä tulevaisuudessa Suomessa tai ulkomailla. Se tulee ennen kaikkea muuta. Kakkosena heti se rakkauden löytyminen sitten. Ajattelen, että ihmiset on aika yksinkertaisia olentoja, ja jokainen haluaa loppupeleissä vain rakastaa ja olla rakastettu.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Olisin sellainen flirttaileva mies ja menisin iskemään naisia. Ja sitten näyttelisin jonkun oikein hyvän Shakespearen roolin.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin musiikkia kuunneltavaksi ja hirveästi naistenlehtiä ja hyvää ruokaa. Ottaisin myös kahvia ja valkoviiniä.”

Jos voisit matkata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai tapahtumaan, minne menisit? ”Phantom of the Operan maailman ensi-iltaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Metka

Mistä sanasta pidät vähiten? - Pieru

Mikä sytyttää sinut? - Katse

Mikä sammuttaa intohimosi? - Haiseva hengitys

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Puiden humina

Mitä ääntä inhoat? - Liikenteen melu

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Balleriina

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Tietokoneen ääressä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kyllä sä lopulta löysit sen oikean tien!

Elisan kotisivut ja blogi The Theatre Cat löytyvät tämän linkin takaa.

Fiftari!-esittelyssä Matvei Ojansuu ja Riku Laine

Fiftari-esittelyssä jengiläisistä ”Rauno” ja ”Tapio”, eli Matvei Ojansuu ja Riku Laine. Olipahan melkoinen parivaljakko tämä, ja yhteishaastattelusta muodostui varsin hauska kokemus kaikille!

Sekä Riku että Matvei ovat molemmat hämeenlinnalaisia ja vuosimallia 1988. Riku tosin on horoskooppimerkiltään kauris ja Matvei taas jousimies, että vähän jotain eroja sentään löytyi.

Mitä harrastatte ?

Riku : Mä harrastan jalkapalloa ja ristikoita. Jalkapallossa vaikutan kentällä puulaakiturnauksissa ja kentän ulkopuolella Härmän toiminnassa.

Matvei : Mäkin harrastan jalkapalloa, sellaista höntsäilyfutista. Joskus nuorempana pelasinkin ihan joukkueessa, nykyään sellaista puulaakitasoa sitten.

Löytyykö suvusta muita teatterialalla olevia tai teatteria harrastavia?

Riku : Ei oikeastaan, faija oli joskus aikoinaan Miniteatterissa mukana muutaman vuoden.

Matvei : Mummo, eli isän äiti, on näytellyt jonkun verran ja taitaa näytellä nykyäänkin, ei tosin ammattitasolla vaan ihan harrastelijapohjalta, Lohjalla vaikuttaa hän.

Oletteko suorittaneet jotain teatterialan opintoja?

Riku : Ilmaisutaidonohjaajan kurssin olen käynyt Miniteatterissa parisen vuotta sitten, se kesti kolme kuukautta. En oo ikinä hakenut mihinkään muualle, tää on ihan harrastuspohjalta mulla. Koulussakaan en koskaan ollut missään näytelmäkerhoissa tai muissa...

Matvei : Vuosina 2009-2010 olin Voionmaan opistolla Ylöjärvellä elokuvanäyttelijälinjalla. Siitä sai 50 opintopinnaa, jos esim. Teakiin joskus pääsisin niin ne pinnat voisi hyödyntää siellä. Se oli kyllä todella hieno vuosi! Muuten ei sitten mitään kouluja tai kursseja ole käyty, lukiossa tietysti oli jotain ilmaisutaitoa, mutta ei sitten oikein muuta.

Riku Laine / kuva Teatterikärpänen

Millä alalla olette ”siviilissä”?

Riku : Olen kuukauden verran vielä opiskelija, mun pitäisi valmistua toukokuun lopussa lähihoitajaksi. Saas nähdä nyt miten käy, paljon on vielä hommia tekemättä...

Matvei : Mä olen ammatiltani tällä hetkellä ihan vaan työtön!

Oletteko haaveillut saavanne teatterista ammatin?

Riku : Joskus oon, mutta en enää. Nykyään mä olen tyytynyt kohtalooni ja todennut, että tää on ihan harrastuspohjalta mulla nyt. Ei tää tosin varmaan lähde koskaan pois, kyllä tää tulee jollain tavalla aina elämässäni olemaan mukana. Mutta ne ammattihaaveet on heivattu aikaa sitten!

Matvei : Kyllä mä tästä ammattia ittelleni kaavailen, mikään muu ei oo mua ikinä oikein sillai hotsittanut. Se on mun haave ollut aina ja sitä kohti mä koko ajan yritän. Neljä kertaa oon hakenut Teakiin ja päässyt jatkoonkin, tänä vuonna haku jäi väliin kun nää esitykset on samaan aikaan.

Mitä juttuja olette teatterin parissa tehneet aiemmin?

Riku : Menin Miniteatteriin 1997 ja olin siellä ihan tuonne täysi-ikäisyyden rajamaille, ja sitten ei ollut enää rooleja siellä. Eräs Teatterissa olin muutamassa näytelmässä mukana ja Hämeenlinnan kesäteatterissa olin vuonna 2004 mukana Onnen maa – näytelmässä. Pääsin myös haistelemaan elokuvamaailmaa Ystäväni Henry – leffan muodossa, olin muutamassa kohtauksessa mukana ja se oli kyllä todella mielenkiintoinen kokemus.

Matvei : Mä menin Miniteatteriin pari vuotta myöhemmin kuin Riku, olinkohan jotain 11v kun menin sinne. ”Saari kaukana täältä” oli viimeinen näytelmä, jossa olin mukana. Se elokuvanäyttelykurssi avasi mun silmät tällä elokuvanäyttelemiselle ja lyhytelokuvissa olen ollut mukana sen jälkeen paljonkin. On osallistuttu kilpailuihin, esim. Uneton 48- lyhärikilpailusta tuli yksi vuosi yleisöäänestyksen voitto.

Matvei Ojansuu 

Miksi aikoinaan kiinnostuitte teatterista?

Riku : No porukoitten kanssa etsittiin mulle jotain harrastusta ja menin sinne Miniteatteriin koittamaan ja sille tielle jäin. Aluksi menin niihin opetusryhmiin, muttei siinä mennyt kuin kuukausi, kun Myllyniemen Jussi pyysi mua ensimmäiseen näytelmääni mukaan. Sen jälkeen en enää muutamaa pikavisiittiä lukuunottamatta opetusryhmiin mennyt, vaan se oli näytelmää toisen perään ja ehkä se oli se syy miksi sinne tuli jäätyäkin, kun ei se leikkiminen mua niin kiinnostanut, mä tykkäsin heti alusta asti tehdä kunnon näytelmiä!

Matvei : Mä en oo ikinä edes ollut niissä opetusryhmissä, suoraan lavalle vaan. Oli näitä Ahola-Valosta kertovia näytelmiä ja mua pyydettiin siihen Valon lapsia – näytelmään soittamaan nokkahuilua.

Riku : Hahahahahhahhahahah nokkahuilua!

Matvei : Juu juu se oli mun ensimmäinen lavakokemus. Älä naura siinä! Siitä mä sit innostuin, vaikka mua jännitti ihan sairaan paljon joka esityksessä. Se porukka oli niin hyvä, siks mä innostuin, en niinkään siitä nokkahuilusta. (Riku hihittää vieressä) Siitä se sitten lähti, Marja Myllyniemi pyysi mua yhteen juttuun mukaan ja sitten olinkin kaikissa näytelmissä aina mukana.

Käyttekö itse paljon teatterissa ja mikä on ollut viimeisin näkemänne juttu?

Riku : Hävettävän vähän tulee kyllä käytyä, koska opiskelijana ei budjetti oo aina ihan sillä tasolla. Monta kertaa on suunnitelmissa ollut, että nyt lähdetään katsomaan tota ja aina se vaan jää. Tulee vaikka sähkölasku postissa ja hetken puntaroi, että menenkö teatteriin vai nautinko sähköstä. Sähkö on toistaiseksi voittanut. Kun työelämään pääsee, niin ehkä se sitten muuttuu ja täytyy aktivoitua. On se kyllä sellaista, isot lavat ja muut. Niihin jää koukkuun sinne yleisönkin puolelle. Kesäteatteri on sellainen, mikä tulee joka vuosi käytyä katsomassa, se on sellainen mitä mä en skippaa mistään hinnasta ihan vaan hyvien muistojenkin takia. Ja pilsun mm-kisat! Siivosen Tatulle terveisiä, että tänä vuonna tulee uusi mestari... Ja nyt kun muuten oikein miettii, niin viimeisin näkemäni on se Riihimäen Nuorisoteatterin esittämä PMMP-musikaali.

Matvei : Sama juttu mulla, eli hävettää ihan kuinka vähän käy teatterissa. Aina kun käy, tulee sellainen ajatus, että miks mä käyn näin harvoin ja sitten lupaan itselleni, että nyt alan käydä useammin. Samalla lailla kun käy esim. kirkossa, niin silloinkin aina innostuu että nyt mä alan käydä enemmän... Niin, Teakia varten mä kävin katsomassa Kansallisteatterissa sen Patriarkka-näytelmän, sinne Teakiin pitää käydä katsomassa joku esitys ja arvioida se. Se oli kyllä todella hyvä, mutta enhän mä sit edes hakenut koko Teakiin nyt sitten lopulta.

Miten päädyitte tähän Fiftari!-projektiin mukaan?

Riku : Olin Ojoisten ala-asteella työssäoppimassa joskus marraskuussa 2011 ja ohjaaja- Laura oli siellä myös. Siellä se välitunnilla otti tän puheeksi ja kysyi, että kiinnostaisiko, ja kyllähän mua kiinnosti. Kävin sitten jossain alkupalaverissa, ja tässä nyt ollaan.

Matvei : Se oli muuten varmaan tuo Riku, joka kertoi mulle tästä ja pyysi mua käymään siinä alkupalaverissa. En sitten kuitenkaan ikinä mennyt sinne. Henkka sitten mainosti mulle tätä kovasti myös. Lauran kanssa sit soiteltiin muutamia puheluita, sain kässärin käteeni ja nyt ollaan sitten tässä.

Millaiset odotukset teillä on tämän projektin suhteen noin yleensä ja oman tulevaisuuden kannalta?

Riku : Yleisesti odotan, että yleisö tulisi näkemään, että tällai talkoohengellä ja harrastelijavoimilla pystyy myös tekemään hyvää teatteria ja että asenteella kun painaa, niin lopputulos on sellainen, että yleisö lähtee ihmetellen teatterista ja ei unohda sitä heti seuraavana aamuna kun herää, vaan aattelee ”Hei, mähän olin eilen katsomassa sitä Fiftaria ja taidanpa vihjaista kavereillekin asiasta, että kandee mennä katsomaan!” Tulevaisuutta ajatellen tää antaa mulle uusia haaveita, koska ´97 alkaen mulla on ollut musikaali haaveena. Ennen oli kesäteatterihaave ja se toteutui jo silloin 2004, ja sitten oli haave päästä päänäyttämölle, ja se toteutuukin tässä musikaalihaaveen kanssa samaan aikaan. Täytys kehitellä uusia haaveita, joita lähteä tavoittelemaan. Ehkä ne olisi sitten tuolla ohjauksen puolella ne seuraavat haaveet, se on sellainen asia joka kiinnostaa itteeni erittäin paljon. Mä erikoistun vammaistyöhön, ja jollain tavalla haluan tuoda tähän tulevaan työhöni teatterin mukaan, se on antoisaa kaikille ihmisille ja se ei katso aikaa eikä paikkaa.

Matvei : Mulla on taas vähän sama juttu, eli mulla ja koko porukalla on sellainen näyttämisenhalu, mä haluan näyttää kaikille, että me saadaan kunnon juttu aikaan. Toivon, että tästä tykättäis ja että tää avaisi silmiä ja ns. räjäyttäisi pankin. Itsellä on se, että mä pelkäsin ennen musikaaleja, että ikinä en kyllä menis, mutta sitten aattelin kun mua pyydettiin tähän, että mä kohtaan nyt pelkoni ja harvoin saa tämmöistä tilaisuutta ja nyt olen todella kiitollinen siitä, että olen päässyt tähän mukaan. Haluan vetää roolini niin täysillä kuin vain pystyn, kunnon asenteella ja myös toivon, että tää toimisi myös eräänlaisena ponnahduslautana, et saisi uusia kontakteja ja sillai. Et kyseltäis vaikka tän perusteella jatkossakin juttuihin mukaan.

Pojjaat :)

Mikä on parasta tässä Fiftari!-porukassa?

Riku : Se on tuo Matvei! Ei vaan, kyllä se on se yhteisen tekemisen meininki. Kaikilla on sama päämäärä ja kaikki tekee sen eteen duunia. Puhalletaan samaan hiileen ja kaikki haluaa, että se liekki sieltä roihahtaa tuolla kuun loppupuolella.

Matvei : Pitäskö mun nyt kans ensin vastata että Riku? No just tää jengi, on kivaa tehdä porukalla taas. Joskus aattelin ja harmittelinkin, etten varmaan tuu ikinä enää näyttelemään esim. Rikun kanssa yhdessä ja sit kun sain kuulla, että tässä on samaa porukkaa, jotka on ollu aikoinaan Miniteatterissa, niin … Tosi hyvä yhteishenki meillä on ja olen saanut paljon uusia kavereita! On tosi kivaa tehdä yhdessä!

Onko teillä omia esikuvia?

Riku : Noista suomalaista on tullut Vesa-Matti Loiria ihailtua taiteilijana, niin elokuvassa, teatterissa, laulajana ja tulkitsijanakin. Hienoja juttuja on Loiri tehnyt! Täytyy myöntää, että teatterin puolelta nää mun suurimmat esikuvat tulee ihan tästä omasta kotikaupungista, eli Sandbergin Lasse ja Siivosen Tatu. Oli se kyllä huikea kokemus, kun pääsin niiden kanssa tekeen sitä kesäteatteria silloin. Maailmalta sitten Leonardo DiCaprio, se teki niin huikeen roolin siinä Gilbert Grapessa että huh huh. Se oli eka leffa jonka nähtyäni mä itkin, ja en oo ikinä kehdannut tätä tunnustaa.

Matvei : No näitähän on vaikka mitä, oon kattellut kyllä niin paljon leffoja aikoinani. Jack Nicholson on ollut aina kova, Al Pacino... En mä jaksa luetella näitä kaikkia! Suomalaisista mä oon samoilla linjoilla Rikun kanssa, eli Loiri on kyllä kova! Ne mun esikuvat on kyllä tuolla leffapuolella enimmäkseen, ei niinkään teatterilavoilla. Aina kun mä nään hyvän roolisuorituksen niin tykästyn kyllä, mutta en osaa nyt ketään tiettyä mainita tähän.

Kertokaa joku oikein hyvä muisto!

Riku : Kyllä tää kumpuaa tuolta teatterimaailmasta ja Miniteatterista. Kuusankoskella kiusattiin vähän Myllyniemen Pekkaa pikkunassikoina ja Pekkahan sitten vähän suuttui, kun taisi olla eräs Matvei kun ruiskautti vettä sellaisella lääkeruiskulla suoraan Pekan korvaan ja sitten tuli kiire. Siitä tuli aikamoinen hulabaloo, mutta ollaan kyllä Pekankin kanssa naurettu tälle jälkikäteen.

Matvei : Ollaan juu! Mä olin vessassa piilossa enkä uskaltanut tulla pois sieltä. Pekka repii ovea ja huutaa ”Nyt ulos sieltä!” Kyllä mullakin parhaat muistot liittyy näyttelemiseen ja Miniteatteriin. Se vuosi siellä opistolla oli kyllä myös kokonaisuutena yksi todella hieno muisto. Ja ne Miniteatterin reissut... Fär-saaret on kyllä pakko mainita, se oli kyllä niin ainutlaatuinen tilaisuus. Esitettiin Kullervoa siellä, ja itse asiassa siellä tutustuttiin yhteen tyttöön ja hän on tulossa nyt ensi kesänä tänne meitä moikkaamaan, siitä on kuitenkin 12 vuotta aikaa kun on viimeksi nähty. Mahtavaa!

Mitä terveisiä haluaisitte lähettää katsojille?

Riku : Vaikeeta sanoo mitään fiksua, tulee vaan mieleen se kliseinen ”Tulkaa katsomaan”. Ainutlaatuista ja sensaatiomaistakin settiä luvassa!

Matvei : Tulkaa nyt ihmeessä katsomaan. Kun nuoret tekee, niin siinä on aina kuitenkin jotain erilaista kuin perus ammattiporukoissa. Toivottavasti räjäytetään tajunta!

Riku : Juu ei tämmöistä tulla näkeen täällä ihan äkkiä uudestaan kyllä!

Jos ihminen menisi talviunille, mitä ottaisitte omaan talvipesäänne viihdykkeeksi mukaan siltä varalta, että heräätte kesken unien?

Riku : En mä sinne tarvis muuta kuin Alan Shearer-dvd:n, missä on kaikki sen uran Newcastle-maalit, se kestää kolme tuntia. Ja joku laite tietysti, jolla katsella sitä repeatina. Yksi talvi menee sen parissa kyllä. Sitten ottaisin Kartanon valkosipulisipsejä, ne on maailman parhaita ja sitten ottaisin Pirkka-olutta. Näillä mennään!

Matvei :Ottaisin insuliinia, koska mulla on diabetes, muuten kävis huonosti. Jaa niin viihdykkeeksi! Turvautuisin johonkin kannettavaan tietokoneeseen, koska sen avulla voi tehdä ihan mitä vaan melkein. Kattoisin leffoja Netflixistä. Juomaksi ottaisin jotain parempaa kyllä kuin Pirkka-olutta, olutta kyllä mutta en nimeä mitään tiettyä. Ruokapuoleksi ottaisin pizzaa.

Mikä supersankari haluaisitte olla ja miksi?

Riku : Ehdottomasti Robin Hood! Ottaisin rikkailta ja antaisin Matveille.

Matvei : Hah hah. Mä olisin varmaan Batman, se on ollut aina mun suosikki. Tai sitten Zorro!

Jos saisitte viettää päivän naisena, mitä tekisitte?

Riku : Ensin mä koittaisin todennäköisesti räpeltää rintsikoita kiinni pari tuntia. Sen jälkeen mä ottaisin jonkun muistivihon ja kynän ja kirjaisin päivän ajalta kaikki mielialamuutokset ja mistä ne johtuu. Ja sit kiertäisin kaikki yleiset naisten vessat ja nostaisin kaikista pytyistä kannet ylös!

Matvei : Toi oli niin täydellinen vastaus kyllä! Ei paremmin voi enää vastata! No en mä niistä rintsikoista nyt niinkään perustaisi, mutta kyllä niiden tissien kanssa varmaan menisi hetkisen aikaa ihmetellessä, että miltä ne itsestä tuntuu kun ne on siinä. Toi muistiinpanohomma oli loistava! Kokeilisin, että onko shoppailu oikeesti niin kivaa mitä ne väittää. Ideaparkkiin kuudeksi tunniksi ja kokeilisin joka hemmetin asua, ja sit en kuitenkaan ostaisi mitään.

Ei sitten tulisi houkutusta laittautua oikein nätiksi?

Riku : Meikkaaminen on musta yliarvostettua. Luonnollisen näköiset naiset on paljon kauniimpia. Ehkä jotain poskipunaa voisin kokeilla ja sit kylille!

Matvei : Ei jumankauta Riku! Poskipunaa!?

Naurua ja paljon.

Jos pääsisitte matkaamaan aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen, minne menisitte?

Riku : Kyllä mä ihan mielenkiinnosta lähtisin katsomaan, että mitä ne Aatami ja Eeva siellä oikein duunasi. Kuka otti omenan ja sillai.

Matvei : Mä menisin sinne Hitlerin bunkkeriin, missä se muka ampui itsensä. En tiedä miksi, mutta se tuli nyt vaan mieleen.

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten?

Riku : Spärdäri

Matvei : Kukko

Mistä sanasta pidät vähiten?

Riku : Epärehellisyys

Matvei : Tylsä

Mikä sytyttää sinut?

Riku : Anteeksi nyt tyttöystävä, mutta jalkapallossa saksipotkumaali.

Matvei : Joku huikee yksittäinen näyttelijäsuoritus

Mikä sammuttaa intohimosi?

Riku : Loska

Matvei : Turhanpäiväinen valittaminen

Suosikkikirosana?

Riku ja Matvei : Perkele!

Mitä ääntä rakastat?

Riku : Kesäsateen ropina terassilla

Matvei : Mulla tulee kaikkea pervoa nyt vaan mieleen, mutta koska tätä voi lukee kuka vaan niin vastaan linnunlaulu

Mitä ääntä inhoat?

Riku : Hyttysen ininä

Matvei : Kärpäsen surina, kun ääni kuuluu mutta ei tiedä missä se on

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla?

Riku : Gigolo!

Matvei : Taksikuski...

Missä ammatissa et haluaisi olla?

Riku : Mikään toimitusjohtaja

Matvei : Joku toimistohomma

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille?

Riku : Ihan hyvin se meni!

Matvei : Kato, sutkin saatiin tänne!

Aika velikultia :)

Fiftarin läpimeno - raportti

 Toukokuun toisella viikolla minulle ja muutamalle muullekin tarjoutui tilaisuus päästä seuraamaan Fiftarin läpimenoa Ahveniston yläasteelle, samaan paikkaan, jossa harjoituksetkin ovat olleet pariin otteeseen viikottain. Kiiruhdin paikalle suoraan töistä ja saavuin juuri ennen h-hetkeä, ehdin vaihtamaan muutaman henkilön kanssa pari sanaakin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua (vai pitäisikö sanoa suuren kulttuurijuhlan?) ja pientä jännitystä, olihan paikalla ensimmäistä kertaa ”oikeaa” yleisöä ja läpimeno on aina läpimeno, siinä on oma tunnelmansa aina.

Ensimmäistä kertaa näin porukan roolivaatteissaan! Hyvältä näyttää. Tähän vielä sitten kunnon kampaukset ja meikit, niin kyllä lähtee!

Parin tunnin kuluttua suurin jännitys oli ohi. Läpimeno sujui kohtuullisen hyvin ja pidin paljon näkemästäni. Muiden katsojien kommentit olivat myös hyvin positiivisia. Tanssit ovat mainioita, musiikki ja laulut suorastaan loistavia. Tarinassa on potkua, se on tullut todettua jo aiemminkin. Tarina naurattaa ja liikuttaa juuri sopivassa suhteessa. Ja tässä porukassa on potkua, jestas!

Seuraavaksi väki siirtyy Hämeenlinnan teatterin päänäyttämölle ja mukaan saadaan valot, äänet ja lavasteet. Ja bändi! Ensi-iltaan ei ole enää kahta viikkoakaan... Jännitys tiivistyy!

Ennen ensi-iltaa tulossa vielä muutama tekijähaastattelu : ”Raunon” roolissa oleva Matvei Ojansuu, ”Tapio” Riku Laine, ”Aliisa” Minna Helkiö ja säveltäjä-kapellimestari Osku Paappanen.

Täytyy myöntää, että minuakin vähän jännittää tämän porukan puolesta, positiivisella tavalla. Mitä ovia tämä projekti kaikenkaikkiaan voikaan aukaista? Kiehtova ajatus.

Taikakivet - musiikkifantasia / Tampere-talo

Taikakivet - musiikkifantasia / Tampere-talon iso sali

Ensi-ilta 19.4. 2013, kesto noin 1h 45min väliaikoineen

Käsikirjoitus ja ohjaus Marika Vapaavuori

Musiikin koonti ja sävellys Jouni Kaipainen

Tampere Filharmonia kapellimestarinaan Hannu Lintu

Yhteistyössä Näty ja Tampereen Musiikkiakatemia

Rooleissa : Lari Halme, Jaakko Ohtonen, Reetta Kankare, Aleksi Holkko, Johanna Kuuva, Topi Kohonen, Tiia Ollikainen, Katriina Kantola ja Tampereen Musiikkiakatemian tanssijat

Johanna Kuuva ja Reetta Kankare / kuva Juuso Ylämäki

Taustaa : Taikakivet on fantasian maailmaan sijoittuva seikkailu, jonka perustana on hyvän ja pahan taistelu. Pohjolan kuningas Berth (Lari Halme) odottaa laivaa, joka on jo matkalla noutamaan hänet toden rajan toiselle puolelle. Ennen kuin Pohjolan prinsessa Isa Kuutar (Reetta Kankare) voi nousta uudeksi hallitsijaksi, hänelle pitää löytää urhea soturi puolisoksi. Mutta mistä tietää, kuka on oikea? Velhotar Mirandellan (Tiia Ollikainen) antamat Taikakivet toimivat neuvonantajina ... Musiikki, draama ja tanssi kuljettavat tarinaa, jonka teemoja ovat ystävyys, ensirakkaus ja itsenäistyminen. Musiikkina kuullaan otteita mm. seuraavista klassikkosävelmistä : Kesäyön unelma/Mendelssohn, Reininkulta/Wagner, Sinfonia nro 3/Brahms ja Faunin iltapäivä/Debussy.

kuva Juuso Ylämäki

Plussaa : Aluksi tuntui siltä, että tämähän on vähän Taru Sormusten Herrasta-meininkiä, kun kuningas Berth asteli ylväästi lavalle partoineen ja miekkoineen. Jotenkin jylhä puhetyyli ja tarkoituksellinen liikkeiden "hitaus" tuntui oudohkolta, ja tähän vielä sitten klassista musiikkia. Pian kaikki palaset kuitenkin loksahtivat kuin taikaiskusta paikoilleen ja loppu olikin lumoavaa seurattavaa. Tanssiryhmä oli hieno, lumihiutaleet, synkän metsän puut, oudot ötökät... Velhotar lipui unenomaisesti pitkin lattiaa ja pahisvelho Keder (Topi Kohonen) oli oikeasti aika pelottava ilmestys. Välillä mentiin "Sormusten Herra goes Monty Python"-osastolle, kun hiukan hölmöt ritarit Sven Pitkämiekka (Lari Halme) ja Olavi Rohkea (Topi Kohonen) ratsastivat paikalle. Uskollinen Musto-susi (Johanna Kuuva) oli noiduttu hiirulaiseksi, ja hiiripelkoiset ritarit repivätkin huumoria sitten hiirestä kunnolla. Olavilla se meni punttiinkin... Mieleeni oli kovasti Lumihiutaleen tanssi (Katriina Kantola) ja Uro Uddirunin (Aleksi Holkko) putoaminen suonsilmäkkeeseen. Suo oli jännästi toteutettu ja todella eläväinen! Mukana oli huumoria, jännitystä ja romantiikkaakin. Sankari sai prinsessansa, tarina sai onnellisen lopun ja mukana oli myös selkeä opetus, kun sai pohtia sitä, että mitä nainen kenties haluaa...

Lari Halme, Topi Kohonen ja Jaakko Ohtonen / kuva Juuso Ylämäki

Miinusta : Dialogi tuntui jotenkin kököltä välillä ja vähän huvittavaltakin. Ehkä se oli lasten makuun enemmän tarkoitettu? Mikrofonien kanssa lieni myös jotain ongelmia parilla roolihahmolla, sillä puheesta ei välillä tahtonut kuulla oikein mitään. Musto-sudesta tuli välillä enemmänkin kissa mieleen.

Muuta : Mitään vastaavaa ei näillä lakeuksilla ole kyllä hetkeen nähty. Fantasiamusikaali sinfoniaorkesterin vetämänä, suuri sali ja iso joukko innokkaita tekijöitä ja tanssijoita. Puvustukseen, maskeeraukseen ja valoihin oli todella panostettu (kuvat puhukoot puolestaan). Esityksiä oli harmillisesti vain muutama ja niistäkin koululaisnäytöksiä osa. Koululaiset näkivät varmasti jotain sellaista, jonka muistavat vielä pitkään! Esitykseen liittyi myös jotain opetusmateriaalia. Hienoa, että koululaiset pääsivät katsomaan tätä ja vielä ilmaiseksi!

Taikakivet saa neljä tähteä **** .

Lisää kuvia löytyy Taikakivet-blogista tämän linkin alta.

Suonsilmäke / kuva Juuso Ylämäki

Myrskyluodon Maija / Jyväskylän Kaupunginteatteri

Myrskyluodon Maija / Jyväskylän Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 8.9. 2012, kesto noin 2h 50min väliaikoineen

Ohjaus Miika Muranen

Musiikki Matti Puurtinen

Koreografia Petri Kauppinen

Rooleissa : Taina Reponen, Maiju Saarinen, Neija Välilä, Jouni Innilä, Hanna Liinoja, Salli Suvalo, Joni Leponiemi, Jouni Salo, Maritta Viitamäki, Henri Halkola, Hannu Hiltunen, Jukka-Pekka Mikkonen, Julia Kärnä, Hiski Grönstrand, Hannu Lintukoski, Piia Mannisenmäki, Deniz Görsoy/Hanna Mangeloja/Reetta Mattila, Santeri Tirronen/Elias Hautaniemi/Joonas Erho, Lauri Forstén/Sisu Kiuru/Joel Martikainen, Johannes Hiltunen, Tiuku Holma, Elsa Kalervo, Roosa Karhunen, Tytti Liukkonen, Lauri Kalpio, Markus Linja, Atte Niittykangas, Elli Pulkkinen, Juha Valkama ja Joonas Vesalainen

Taustaa : Kirjailija Anni Blomqvistin viisiosainen Myrskyluoto-sarja lienee useimmille tuttu 70-luvulla dramatisoidusta tv-sarjasta, jonka ohjasi Åke Lindman ja johon musiikin sävelsi Lasse Mårtenson. Tämän musikaalin on kuitenkin säveltänyt Matti Puurtinen, ja se sai aikoinaan ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 1991. Tarina kertoo nuoresta Maijasta, (Maiju Saarinen) joka vasten omaa tahtoaan naitetaan kalastaja-Jannelle (Henri Halkola) ja edessä on muutto Myrskyluodolle, keskelle saariston karua luontoa. Myrskyluodon Maija on ensinnäkin kasvutarina ; miten nuoresta ja tunteistaan ja teoistaan epävarmasta naisesta kasvaa vaimo ja äiti. Tämä on myös selviytymistarina siitä, miten pärjätä karun luonnon armoilla. Luontoa vastaan kun ei aina pysty taistelemaan ja meri ottaa kyllä halutessaan omansa. Riipaisevan kaunis rakkaustarina tämä on myös. Janne on hyvä ja rehti mies, ja pian Maija oppii rakastamaan aluksi kovin vierasta aviomiestään. Rakkaus ja yhteen hiileen puhaltaminen on ainut keino selvitä karuissa olosuhteissa, silloin kun tuntuu että mikään muu ei enää jaksa kannatella. Syntymä ja kuolema ovat koko ajan läsnä, ja armoton luonto.

Janne ja Maija / kuva Sami Heiskanen, JKLn KT

Plussaa : Vanha ja nuori Maija istuivat selin katsomoon jo yleisön saapuessa paikalle, pidin tästä ja siitä, että vanha Maija (Taina Reponen) taisi olla koko ajan lavalla seuraamassa hiljaa tapahtumia kauempaa, kertomassa taustoja, kommentoimassa ja antamassa ohjeita ja neuvoja nuorelle itselleen. Alussa Kuolemanhaltija (Neija Välilä) nousi kaiken keskelle ikään kuin tyhjästä ja oli heti selvää, että hänellä tulee olemaan sormensa pelissä useammassakin tapahtumaketjussa. Hieno ratkaisu, muutenkin Kuolemanhaltijan ilmestyminen sai aikaan kylmiä väreitä ja aina mietitytti, että kenen vuoro. Hänen liikekielensä oli jotenkin hypnoottista myös (esityksen päätyttyä eräs miespuolinen katsoja kokeili samaa liikettä takanani...), samalla vähän pelottavaa mutta myös rauhoittavaa, kovin tyynesti ja kiltisti hänen kädestään tartuttiin ja mukaan lähdettiin. Myös elävä meri oli mieleeni, se vei mennessään ja nostatti aaltoja, kuljetti pientä venettä eteen päin. Musiikki oli hyvin vahvassa osassa tässä. Alkupuolella vietettiin riehakasta juhannusta saariston nuorison voimin - valloittavaa sokkoleikkiä, kaipaavia katseita, kosketuksia ja varastettu suudelmakin. Ei saanut Maija Magnusta (Joni Leponiemi) sulhokseen, vaan nuorukaisen käteen tarttui eräs toinen ja Maijakin pakkonaitettiin sitten Jannelle. Häissä kuultu "Maijan ja Jannen häävalssi" on upea, sitä soisi käytettävän häissä todella usein! Maiju Saarinen nuorena Maijana tekee loistoroolin ja heittäytyy kyllä rooliinsa täysillä. Aluksi tyttö on kovin epävarma ja hiukan pelokaskin tulevasta, mutta pian hän oppii luottamaan rehelliseen ja työteliääseen Janneen ja pieni perhe muuttaa yhdessä Myrskyluodolle, luonnon armoille. "Tuuli, tuuli" oli hyvin kaunis kappale myöskin. Tämä on kyllä sellainen musiikin, tanssin, laulun ja hienon tarinan yhteinen liitto, ja katsojalle ehdottomasti yksi kokonaisvaltaisimmista elämyksistä mitä musikaaliosastolla olen muutamaan vuoteen nähnyt. Kaikki toimii, ja millä tavalla! Lähes koko ajan on sellainen olo, että joku puristaa sydäntä kovaa nyrkissä. Välillä ote on hellempi ja kaikki on hetken hyvin, kunnes taas ote tiukentuu ja Kuolemanhaltija ilmestyy paikalle. Tarinan kauneus ei piile pelkästään itse kertomuksessa, vaan myös tanssin liikekielessä (esimerkiksi pieni kertomus kadonneesta merimiehestä on mielettömän hieno), musiikin herkkyydessä ("Myrskyluodon Maijan rakkauslaulu" on yksi kauneimmista kappaleista mitä olen aikoihin kuullut yhtään missään), lavastuksen "karuudessa" (taustalla koko ajan häämöttävä luoto on jotenkin vangitseva näky) ja myös valoissa ja väreissä. Kokonaisuus on todella onnistunut. Ikävistä tapahtumista huolimatta osataan myös iloita pienistä ja tietysti suuristakin asioista. Joulusta, uusista kengistä, saaristolaisten avuliaisuudesta ja yhteisöllisyydestä, jäiden kantamisesta. Siitä, että on joku josta pitää kii.

Maija meren keskellä / kuva Sami Heiskanen

Miinusta : Ihan kaikesta en kuitenkaan pitänyt. Miksi pastorin piti puhua oudolla tavalla ja ruustinnan tulkata? Useimpia tämä huvitti, mutta ei minua. Pari kappaletta tuntui joukossa jotenkin turhalta ; miesten juomalaulu ja Suutari-Ollen viisu nimittäin. Halusin kai olla koko ajan sellaisessa "pakahtuneessa" mielentilassa, enkä huvittua yhtään mistään.

Muuta : Alunperin minun piti tulla katsomaan Myrskyluodon Maijaa jo joulukuussa viime vuoden puolelle, mutta reissua edeltävänä päivänä nousikin kova kuume ja Maija jäi näkemättä sillä kertaa. Olin kuullut tästä niin paljon hyvää ja vielä kun luulin, että esitykset eivät jatku enää keväällä... Kyllä silloin harmitti kovasti ja itku pääsi! Onneksi sitten esitykset jatkuivatkin ja vihdoin pääsin katsomaan tämän. Lopputulos oli kuitenkin sama, eli itkuhan siinäkin pääsi. Eri syystä sentään kuitenkin, eli ei harmituksesta vaan siitä, että tämä oli suoraansanottuna ELÄMYS ! Olin esityksen jälkeen pitkään kuin puulla päähän lyöty, Maijan rakkauslaulu soi päässä vielä unissakin. Olen syvästi vaikuttunut. Tämä kuuluu samaan kastiin Työviksen Anna-Liisan ja Lahden KT:n Niskavuoren naisten kanssa, ikimuistoinen teatterielämys. Näitä lisää!

Myrskyluodon Maijalle täydet viisi tähteä ***** .