Markiisin unet / Teatteri Jurkka

Markiisin unet / Teatteri Jurkka

Ensi-ilta 2.10. 2014, kesto noin 2 h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela

Pukusuunnittelu ja lavastus Markus Tsokkinen

Valo-ja äänisuunnittelu Harri Kejonen

Maskeeraus Kaisu Hölttä

Rooleissa : Petra Karjalainen, Pyry Nikkilä ja Juhani Laitala

 Tämä oli vasta toinen visiittini Teatteri Jurkkaan, mutta siitä huolimatta teatterista on tullut yksi lemppareistani jo nyt. Kodikas ja intiimi, siellä ollaan jotenkin perimmäisten asioiden äärellä. Tarinankerrontaa ihmiseltä ihmiselle, vähän kuin leirinuotiolla istuisimme. Yhteys näyttelijöiden ja katsomon välillä on varsin tiivis, kaikki hengitämme samaa ilmaa. Eturivissä istuessa saisi väärinajoitetulla jalanojennuksella kampitettua näyttelijän, tai kättä ojentamalla napattua halutessaan helmasta kiinni. Kaiken näkee läheltä - hikikarpalot otsalla, silmien loisteen, jännittyneet lihakset. Sammutetun kynttilän tuoksu. Esitystä ei ole ehtinyt kulua montaakaan sekuntia, kun kaatuneesta kulhosta parikin omenaa kierii jalkoihini, eikä se häiritse lainkaan. Päinvastoin, jotenkin tunnen osittain olevani itsekin osana esitystä. Jännästi tirkistelijän roolissa?

 Markiisin unet. Markiisi de Sade (Juhani Laitala) on passitettu lukkojen taakse räävittömien tekstiensä vuoksi. Ei, hän ei ole vankilassa, vaan mielisairaalassa. Vapaus on mennyttä, mutta ajatukset juoksevat. Mies kirjoittaa Napoleonille kirjeitä, joissa pyytää armahdusta. Kirjeet on toimittanut perille nuorukainen (Pyry Nikkilä), joka samalla tekee muitakin pieniä palveluksia markiisin puolesta. Selvää on, että markiisi on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen kertoen myös siitä, miten naisia tulisi kohdella, poika kun on korviaan myöten rakastunut. Yllättäen ovesta tupsahtaa sisään kaunis ja salaperäinen nainen (Petra Karjalainen), jolla on markiisille tärkeää asiaa. Hän voisi kuulemma auttaa miestä. Kuka on tuo nainen? Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää? Koittaako vapaus?

Juhani Laitala ja Petra Karjalainen / (c) Yehia Eweis

 Huh huh. Melkoisen intensiivistä tykitystä tämä on. Kuka näytelmäkirjallisuuden mestari on tämän tekstin takana? Tietenkin Pasi Lampela, joka on myös ohjannut teoksen, nyt toistamiseen. Teksti on täyttä timanttia ja pitää hengästyttävän lujaa otteessaan. Etenkin markiisi latelee sellaista tekstiä, että välillä hämmentyy omista mielikuvistaan. Tuo mies syöttää päähän ajatuksia, joita oma mielikuvitus ruokkii. Mitään ei tietenkään näytetä, vaan kaikki syntyy oman pään sisällä. Äärimmäisen kiehtovaa! Tapa, jolla mies nuuskii naista... ja toisinpäin. Tapa, jolla markiisi kertoo ylettömistä herkutteluorgioistaan... Poika kertoo käänteentekevästä hetkestään rakastettunsa kanssa rannalla. Markiisin silmät leiskuvat innostuksesta, pojassahan on potentiaalia. Mieleeni nousee jostain syystä Apulannan Hiekka-biisin sanat "Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän - jos edes sitäkään."

 Jos teksti ja ohjaus on yhtä juhlaa, niin on näyttelijäntyökin. Ai jestas, miten paljon nautinkaan etenkin siitä, millaisella sykkeellä ja vimmalla Juhani Laitala herkullisen roolinsa vetää. Kasvoillaan pirullisen irstas jacknicholsonmainen ilme, joka yllättävien käänteiden myötä vaihtuu epätoivoon tai riemuun siitä, että vapaus koittaa sittenkin. Ja lumoava, rohkea Petra Karjalainen, joka näyttää kyntensä minulle täysin uudella tavalla. Loistorooli, Petra on liekeissä todella. Pyry Nikkilä vakuutti minut vuosi sitten Pojat-näytelmän Jaken roolissa ja erittäin kiitollisin mielin seurasin jälleen hänenkin roolisuoritustaan, josta löytyi taas uusia vivahteita ja sävyjä.

Pyry Nikkilä / (c) Yehia Eweis

 Hehkutukseksihan tämä taas menee, mutta tämä oli kaikenkaikkiaan täydellinen teatterikokemus. Lavastus meni nappiin. Rakastan elävää tulta! Raskaat verhot, hämyisä valaistus, vähän nuhraantuneet ja kulahtaneet tekstiilit niin vaatteissa kuin "sisustuksessakin". Jännästi tosiaan tuli välillä sellainen fiilis, että onko minun soveliasta katsella ja kuunnella tätä! Kuin olisi tirkistellyt vähän salaa sinne huoneeseen tietäen, että tekee väärin ja silti vaan janoaa lisää... Posket kuumottaen sieltä sitten lähdettiinkin, onneksi kirpakkaan syksyiseen iltaan. Askel ja mieli keveänä reippailin Kamppiin. Kotomatkalla pohdin mielikuvituksen voimaa ja teatterin lumoa.

 Markiisin unet, täydellinen elämys ja yksi vuoden huipuista!! Viisi tähteä *****.

 Koska oli kyseessä ensi-ilta, loppukiitoksissa nähtiin koko työryhmä kumartelemassa. Teki mieli tehdä aaltoja, niin vakuuttavaa työtä jälleen! Ja nyt tiedän kasvot suosikkinäytelmieni lavastusten takaa.

(näin esityksen kutsuvieraana)