maanantai 11. huhtikuuta 2016

Haastattelussa Sonja Pajunoja

Sonja Pajunojan tapasin maaliskuun alussa 2016 Valkeakoskella Mama´s-ravintolassa Grease-musikaalin sunnuntainäytöksen jälkeen.


Vuonna 1992 syntynyt Sonja on horoskooppimerkiltään neitsyt. ”Sanoisin, että oon kotoisin Vesilahdesta, koska siellä mä oon suurimman osan elämästäni asunut. Oon kyllä syntynyt Joensuussa, mutta ehdin asua vauvana siellä vain vuoden eikä siellä asu ketään sukulaisiakaan. Vesilahti sijaitsee Pirkanmaalla, 45km Tampereelta Turkuun päin. Lukioaikoina muutin Tampereelle, koska oli raskasta reissata päivittäin edestakaisin huonojen julkisten yhteyksien takia. Lukion jälkeen oon asunut Vantaalla ja Helsingissä muutaman vuoden, ja nyt oon palannut Tampereelle. Semmoinen lenkki tuli tehtyä.”


Mitä harrastat? ”Yks pitkäaikainen harrastus mulle on ollut lentopallo, mutta tällä hetkellä sitä ei tule ihan niin paljon harrastettua kuin nuorempana. Nykyään aina kun on mahdollisuus, lentopallo on kyllä tosi ihanaa. Muuten harrastustoiminta meneekin tähän musiikki-ja tanssipuolelle. Salilla käyn myös.”


Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Kyllä, mullahan ei ole aina ollut laulu pääaineena, vaan mä aloitin 5-vuotiaana viululla. Sitten mulle tuli sivuaineeksi piano ja poikkihuilu, ja lisäksi soittelen kitaraa ja tenorifonia. Missään esityksessä tai musikaalissa mä en ole soittanut. Lukion lopulla otin laulun pääaineeksi ja soittimet siirtyi pikkuisen sivuun siinä vaiheessa.”


Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi? ”Sanoisin, että musikaalisuus. Soitintausta on antanut tosi hyvän pohjan, vaikka mun vahvuuteni musiikissa onkin laulussa ja laulun monipuolisuudessa. On pakko sanoa, että mun vahvuuteni on myös siinä, että mä oon todella motivoitunut. Mä haluan kehittää itseäni ja olla aina vaan parempi just siinä hommassa, mitä tekee juuri nyt. Vaikka olisi kuinka lahjakas, niin vahvuudet helposti hukkuu, jos niitä ei halua vahvistaa. Olin juuri Lontoossa pienellä matkalla ja siellä tuli niin suuri motivaatiopiikki, kun näki musikaaleissa todella lahjakkaita esiintyjiä”, Sonja intoilee ja mainitsee vielä erikoistaidokseen ”silmien värisyttämisen”, jonka myös näyttää. Aika hurjaa…


Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Voltti olisi kyllä hieno juttu ja akrobatia muutenkin.”


Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Teatterialalla ei ole. Äitini on musiikinopettaja ja tällä hetkellä musiikkiluokan opettaja, ja hän on aiemmin opettanut musiikkiin erikoistuvia luokanopettajia. Hän on meitä kaikkia kolmea lasta pienestä pitäen kannustanut musiikin harrastamiseen, kaikki ollaan oltu kuorossa ja saatu itse valita mieluisat instrumentit. Äidille menee iso osa siitä, että miksi mä olen nyt tällä alalla.”

Kaunis Sonja (c) Teatterikärpänen

Milloin kiinnostuit teatterista ja mikä/kuka sai sinut hakeutumaan alalle? Äiti ilmeisesti eniten? ”Tuossahan se tulikin juu. On kyllä ollut maailman parasta se, että mulla on ollut kannustava perhe tätä alaa kohtaan. Mä tiedän niin paljon ihmisiä, joille on sanottu päinvastaista. Ensimmäinen kiinnostuksen kohteeni oli siis musiikki, ja teatteri tuli kuvioihin sitten myöhemmin. Ala-asteella olin ilmaisutaidon kerhossa mukana, mutta paremmin se tuli vasta lukiossa Stage-ohjelman kautta. (Huom. Tampereen Yhteiskoulun Lukio TYK oli mukana keväällä 2011 Nelosen Stage-ohjelmassa, jossa haettiin parasta koulumusikaalia ja voittaja esiintyi Peacockissa täysille saleille useaan otteeseen. TYK:n ”Silmistä pois” voitti.) Tuntuu, että noista ajoista on ikuisuus! Koko musikaalimaailma avautui mulle vasta silloin. Oon kyllä tosi onnellinen, että näinkin lyhyessä ajassa kuin viisi vuotta oon saanut näin monta ihanaa tilaisuutta.”


Mitäs sitten Stagen jälkeen? ”No, mä pääsin ylioppilaaksi 2012 ja abivuoden keväällä huomasin avoimen haun RENT-musikaaliin Helsinkiin. Päätin, että tuonnehan on pakko hakea, koska se on maailman paras musikaali ja mukaan on pakko päästä, ja pääsinkin. Olin niin onnellinen! Muutin samalla pääkaupunkiseudulle ja ajattelin, että käytän tilanteen hyväkseni, koska mulla ei ollut RENTin lisäksi muuta. Kävin Musiikkiteatterikoulu Skeneä vuoden ja sen aikana tehtiin 'Legally Blonde', jota esitettiin RENTin tavoin Aleksanterin teatterissa. Sen jälkeen oli avoimet haut Tampereen Teatterin Les Misérables-musikaaliin, 500 hakijaa ja minä pääsin mukaan! Asuin Vantaalla, kävin töissä Tampereella – se oli rankkaa mutta ihan parasta enkä kadu sitä hetkeäkään. Les Mis-vuoden jälkeen opiskelin vuoden pop-jazz-konservatoriossa Helsingissä, ja tänä vuonna aloitin Tampereella TAMKin teatterimusiikissa ja musiikkidraamassa. Näin meni neljä vuotta mulla.”


Oletko hakenut TeaKiin tai Nätylle? ”Oon hakenut molempiin kerran, eli viime vuonna TeaKiin ja Nätyn viimeisimpään hakuun. Tänä vuonna päätin, etten hae mihinkään. TAMKista valmistun 2019.”


Mikä muu ala sinua mahdollisesti kiinnostaisi, eli onko sinulla vaihtoehtoa B? ”Mulla on ollut vielä se ihanteellinen tilanne, että töitä on riittänyt, joten muita vaihtoehtoja en ole sitten vakavissaan edes miettinyt. Mun isosisarukseni ovat valmistuneet diplomi-insinööreiksi ja mä lukiossa vielä mietin, että mun oletetaan seuraavan heidän jalanjälkiään. Opiskelin pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa. Stagen aikana mieleeni tuli sitten muuta… Jos nyt päättäisin vaihtaa alaa myöhemmin, musta olisi tosi mielenkiintoista olla esim. juhlien järjestäjä. Tykkään organisoida juttuja.”


Miksi sitten tämä ala? ”Se on vaan mulle niin luontainen ajatus. Se tuntuu oikealta. On hauska ajatella, että siihen vaan ei ole yhtään sen monimutkaisempaa syytä. On ihanaa, että oon saanut kokeilla ammattilaisproggiksissa, että mitä tämä työ oikeasti on. Les Misiäkin tehtiin 121 näytöstä ja kertaakaan ei tullut fiilistä, että ”vaihtuisi jo proggis” tai ”voi onpa tää nihkeetä”. Oli mahtava fiilis herätä aamulla, kun ensimmäinen ajatus oli ”Jes, töihin!”. Mä rakastan musiikkia, mä rakastan teatteria, mä rakastan tanssimista – mä rakastan kaikkia näitä taidemuotoja erikseen ja yhdessä. Ja varsinkin yhdessä!”


Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut ja keneltä/mistä se on tullut? ”Palautteet on aina tärkeitä ja ihaninta palautetta on sellainen, että into, halu ja rakkaus alaa kohtaan näkyy. Oon nähnyt myös sellaista, missä sitä ei ole ja kenenkään ei ole tarvinnut sanoa mulle sitä erikseen. Sitä vaan ei näe eikä tunne, ja se on ollut mulle iso opetus. Mitään yhtä tiettyä opetusta kukaan kollega ei ole mulle sanonut tyyliin ”älä sitten tee näin ja näin”. Mä itse ainakin toivon, etten koskaan leipääntyisi niin että lavalle meneminen olisi tylsää. Oivalsin tässä taannoin myös sen, että aina saattaa katsomossa olla joku, joka on elämänsä ensimmäistä kertaa katsomassa teatteria ja että niin ensikertalainen kuin konkarikatsojakin saisi esityksestä uuden palon mennä katsomaan lisää. Sisarenpoikani olivat katsomassa 'Mestaritontun seikkailuja” Työviksellä ja voi sitä intoa ja riemua ja jännitystä, kun olivat ensimmäistä kertaa teatterissa. Toivon, että he saivat siitä kipinän!”


Onko sinulla omia esikuvia tms. joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Idina Menzel on mulle suuri esikuva. Hän vakuuttaa minut joka kerta, vahva laulaja ja näyttelijä kun on. Kyllä mä kihlattuani Marttia (Manninen) katson sillä silmällä myös ammatillisessa mielessä, hän on taitava ja monipuolinen näyttelijä. Artisteista Jessie J on sellainen, jota ihailen todella paljon ja oon seurannut hänen uraansa monta vuotta. Näin hänet livenä viime kesänä Pori Jazzeilla ja hän on tajuttoman kova kaikin tavoin. Huikea persoona, rajattomat taidot!” Sonja hehkuttaa.


Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Tää kuulostaa nyt varmaan tosi kliseiseltä ja lässynlää jutulta, mutta mun on pakko vastata Martti. Vaikka on ollut hienoa työskennellä samoissa proggiksissa jo nyt, olisi mahtavaa päästä tekemään Martin kanssa kunnolla töitä, vastanäyttelijöinä.”


Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Haluaisin laulaa RENTistä 'Take me or leave me”-naisdueton, mutta kenen kanssa…? On niin paljon kovia mimmejä.”


Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis? ”RENT oli kyllä todella tärkeä ihan senkin takia, että se avasi mulle maailman eri tavalla ja vahvisti käsitystäni siitä, että tämä on se mun juttuni. Greasen Rizzon rooli on mulle myös tosi tärkeä, koska se on tosi haastava rooli ja koen, että se on kaukana siitä mitä itse olen ja mitä olen tähän mennessä päässyt tekemään. Marco Bjurstömin kanssa oli kiva päästä tekemään taas töitä, ja mä rakastan esittää kovista.”

Grease-look ja Sugar-look 

Onko sinulla jotain tiettyä roolihaavetta? ”On! Me siis oltiin Martin kanssa Lontoossa ja käytiin katsomassa Wicked-musikaali. Mulla on ollut aina haaveena tehdä jossain vaiheessa Wickedin Glinda, koska se on niin nerokas rooli. Mä ajattelin, että muuttuukohan mun ajatukseni nyt kun näen sen West Endissä, mutta ei. Ei muuttunut! Nyt haluan tehdä sen vieläkin enemmän. Se olisi kyllä unelmarooli!”


Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Kaikista hienoinpia asioitahan ei voi määritellä eikä selittää mitenkään, joten helppo vastaus tähän olisi ”ei voi”. Mutta jos yritetään, niin… Ei voi!”


Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Lontoon matka inspiroi mua kyllä todella paljon. Lahjakkaat ihmiset, ihan päivittäinkin näkee kaikenlaista innostavaa.”


Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”En mitenkään normaalista poikkeavaa ainakaan. Muistan kun oli Stagen ensimmäinen livelähetys ja mun piti mennä ekana yksin lavalle, niin kyllä se livetilanne jännitti mua ihan älyttömän paljon. Oon ollut nuorempana aika ujo, mutta nykyään mä nautin jännityksestä! Nautin siitä eri tavalla kuin aiemmin. Nykyään sitä osaa käyttää paljon enemmän hyväkseen, koska kaikki jännitys on mun mielestä hyvästä. Ensi-illassakin jännitys saa tsemppaamaan entistä enemmän.”


Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Mulle ei oo muodostunut mitään tiettyä juttua. Jossain vaiheessa ennen esitystä mä usein haluan olla hetken omassa ”kuplassani” ja vähän rauhoittua, mutta mulla ei ole mitään asioita joita teen tai tiettyjä hokemia.”


Kerro joku legendaarinen kommellus, joka on sattunut sinulle tai jollekin toiselle vieressäsi kesken esityksen. ”Itselleni ei ole kyllä mitään suuria kommelluksia käynyt… Itse en ollut lavalla silloin, mutta Les Misissä kävi niin, että sotilaat makasivat kuolleina barrikadeilla ja yhdelle miehelle tulikin yllättäen hikka. Kuollut sotilas siellä sitten hikotteli ja aika monella oli naurussa pitelemistä.”


Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Voi tuo Lontoon reissu ja koko viime viikko on ollut ihan mieletön! Ihana viikko ja paljon ihania muistoja. Fiilis jatkuu edelleen.”


Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Joo, molemmat tulevat juttuni on jo julkistettukin, eli ensin olen Samppalinnan Kesäteatterissa 'Nunnia ja konnia'-musikaalissa mukana ja syksyllä Lahden Kaupunginteatterissa 'Housut pois!'-musikaalissa. Tampereen Teatterin 'Sugar' jatkuu myös syksyllä ja olen ihan pysyvänä ensemblelaisena siellä.”


Onko sinulla mottoa? ”Kaikki lähtee asenteesta! Se on ollut mulla ihan sieltä Stagen ajoista lähtien ja pitää edelleen paikkansa.”


Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa itsestäsi? ”Mä oon saanut nyt villasukkabuumin! Viimeksi oon neulonut joskus yläasteella ja nyt se vaan jotenkin lähti taas. Ihania sukkia, niin rentouttavaa hommaa!”


Osaatko imitoida ketään? ”Sanon suoraan että en. Laulamisessa paljon opettelen kyllä matkimalla ja pidän siitä, että laulunopettaja ensin demoaa eteen. Varsinaiseen imitointiin en ole koskaan perehtynyt enkä ole koskaan edes yrittänyt. Tietynlaista laulusoundia oon kyllä yrittänyt saada, mutta en sanoisi sitä imitoimiseksi, koska pyrin aina kuulostamaan silti itseltäni.”


Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Oon ollut koko ikäni Muumi-fani ja mä haluaisin olla Niiskuneiti. Lapsena mulla oli vaalea tukka ja otsatukka, ja nilkkarengaskin. Muumit oli kova juttu ja on edelleenkin!”


Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi sinun taikavoimasi? ”Mulla olisi tainnuttava katse. Silmientärisyttäjä! Pelkällä katseella saisi tainnutettua pahiksia tai luettua niiden ajatukset. Vaarallinen katsekontakti.”


Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Miesten ajatuksenjuoksu mua kiinnostaa kyllä todella paljon… mutta haluaisko sitä oikeasti tietää mitä miehet ajattelee?”


Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Se olisi kauheeta! Missä olisi joulu? Mä oon niin jouluihminen, tuohan olisi ihan painajaismainen tilanne. No, mä ottaisin tempur-tyynyn, koska hyvin todennäköisesti sillä saisi paremmin unta ja voi olla, etten heräisi välillä ollenkaan. Mä kyllä pakottaisin itseni heräämään, koska joulu! Ottaisin herätyskellon mukaan, jotta herään varmasti silloin. Villalankaa ottaisin, jotta voisi neuloa sukkia. Syömiseksi/juomiseksi kahvia ja Fazerin sinistä.”


Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Ensinnäkin sen majan pitäisi olla todella korkealla. Se olisi lentokoneen näköinen maja. Kiikarit ja kameran ottaisin mukaan, ja Netflixin.”


Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi nähdä vanhempieni lapsuusaika ja sitä arkea silloin. Maailma on muuttunut ihan hirveästi tässä välissä. Isovanhempieni lapsuus kiinnostaisi myös.”


Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Hyppään autoon, ajelen kotiin ja menen viettämään lomani viimeistä iltaa Martin kainaloon ja syömään sydänmarmelaadeja, jotka sinulta äsken sain. Vaikka tänään olikin esitys, koen että loma loppuu vasta, kun koulu jatkuu huomenna.”


Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :


Mistä sanasta pidät eniten? - Melisma
Mistä sanasta pidät vähiten? - Törky
Mikä sytyttää sinut? - Groove
Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäreiluus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Helvetti
Mitä ääntä rakastat? - Linnun viserrystä
Mitä ääntä inhoat? - Palohälytin
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Mikä tahansa sairaalaan liittyvä, kirurgi 
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

Edit 23.10. : Sonja on avannut omat nettisivut, tutustu niihin tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).