Tahtoisitko? / Arx-Stage

Tahtoisitko? / Arx-Stagen näytelmäryhmä

Ensi-ilta 22.5. 2014, kesto noin 1h 30min väliaikoineen

Ohjaus : Henna-Maija Alitalo ja Antti Kemppainen

Käsikirjoitus : työryhmä

Rooleissa : Veikka Nieminen, Petra Toivonen, Elena Partanen, Atte Kesti, Ria Jalonen, Roni Poussu, Sanni Nieminen, Ilmari Huhtanen, Teo Nurminen, Meri Haavikko, Joni Sandberg, Anni Vuorinen, Fady Mourkus, Kaisa Saarakkala, Väinö Huhtanen, Noora Koivisto, Jenni Kitinprami, Pauliina Pietilä, Iida Salminen, Claudia Hirvonen ja Petra Helanen

 Arx-Stagen näytelmäryhmä koostuu 14-19 -vuotiaista nuorista, ja tämä on porukan kolmas näytelmä. Nuoret ovat itse käsikirjoittaneet tekstin ja tällä kertaa mukana on myös musiikkia. Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki näytelmän kappaleet on sävelletty ja sanoitettu itse. Tahtoisitko?-näytelmän teemoina ovat rakkaus ja välittäminen monestakin eri näkökulmasta.

 Alussa nähdään tyytyväinen nuoripari Annika (Petra Toivonen) ja Julius (Veikka Nieminen). Kaikki on hyvin juuri näin, vai onko? Annika ei halua sitoutua lopullisesti, hän haluaa vielä nähdä maailmaa ja nauttia elämästä ilman vastuuta jälkikasvusta ja asuntolainoista. Toiveet ja unelmat eivät oikein kohtaa, sillä Julius haluaisi enemmän. Sormus on ostettuna ja nuorukainen valmistautuu polvistumaan mielitiettynsä eteen, mutta kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Elämässä usein käy niin, ja kohtalokin puuttuu peliin. Julius joutuu onnettomuuteen ja joutuu koomaan. Tarina jatkuu jossain toisessa maailmassa, jonne jänis johdattaa Juliuksen.

Elena Partanen ja Veikka Nieminen / (c) Lotta Hakamäki

 Toisaalla nojatuolissaan istuksii vanhempi herrasmies (Atte Kesti) sanaristikoita täytellen. Pirkko-vaimoaan kovasti kaipaileva mies elää menneisyydessä eikä siedä elämän ääniä ja naurua laisinkaan, ja käykin tämän tästä huomauttamassa naapurin häiritsevästä metelistä. Olisiko miehen aika astua askel eteen päin?

 Välillä seikkaillaan kansalaisopiston ihmeellisessä maailmassa, on niin kissaryhmää kuin puunhalaajien kokoontumista, speltinviljelijöitä unohtamatta. Annika ei tunne oloaan kotoisaksi oikein missään. Ja entäs ne pihatalkoot! Meininki näyttää kovin tutulta, kun taloyhtiön päällepäsmäri jakaa tehtävät muille ja itse tarttuukin kitaraan. Tunnelmannostatukseksi mies tempaisee pihatalkoiden tärkeyttä ylistävän hillittömän biisin, jossa on heti klassikon ainekset. Ehdotan, että taloyhtiöiden kokoukset ja talkoot aloitettaisiin aina kyseisellä rallilla!

 Niin, ja välillä seurataan Juliuksen seikkailuja jossain toisessa maailmassa, jossa pitkäkorvainen Lucifer Stradislavski (Elena Partanen) joukkojaan johtaa. Takaumien kautta käydään myös Juliuksen lapsuudessa, ja pikkuhiljaa tarinan langanpäät alkavat nivoutua yhteiseen nippuun, suhteellisen nerokkaalla tavalla vieläpä. Koin monta ahaa-elämystä matkan varrella, ja on kyllä ihan parasta se, kun yhtään ei tiedä mitä tuleman pitää ja millaisia käänteitä tarina saa.

(c) Lotta Hakamäki

Täytyy sanoa, että tämänkaltaiset esitykset ovat kyllä todella tervetulleita ja erittäin virkistävä lisä teatteritarjontaan. Käsikirjoitushan oli loistava ja tuore (pesi jopa mennen tullen muutamankin näkemäni ns. ammattilaisjutun), ja toteutuksessa nähtiin muutamia todellisia helmiä. Itse pidin kovasti esimerkiksi kohtauksesta, jossa Julius ensin makaa maassa ja lähtee jäniksen perässä, muiden jäädessä ihmettelemään onnettomuuden uhrin ympärille. Hieno oli myös kohtaus, jossa Annika pähkäilee kahden miehen välillä. Lapsuutta käsiteltiin takaumassa myös hienolla, koskettavalla tavalla.

 Musiikkipuoli oli tässä vielä lisämausteena, nähtiinpä siellä eräskin todella tasokas revittely Georginan (Anni Vuorinen) toimesta. Muuten lauluosuuksien taso vaihteli suuresti, mutta se ei häirinnyt lainkaan. Päinvastoin. Selkä suorana ja asenteella vedettiin, omanlaisella tyylillä. Eikä  pyydelty anteeksi mitään.

 Ei lainkaan hassumpaa, nuoret! Täytyypä sanoa, että mautavaa! Jatkakaa!

 Tahtoisitko? tarjosi mukavasti haastetta ja ajateltavaa katsojalle, ja annan neljä tähteä ****.

The Outsider / Kansallisteatteri

The Outsider / Kansallisteatterin suuri näyttämö

Ensi-ilta vuonna 2011, vierailu Kansallisteatterissa 20.-21.5. 2014, kesto noin 1h 10min (ei väliaikaa)

Ohjaus Sami Rannila

Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho

Valosuunnittelu Jarkko Lievonen ja Antti Helminen

Pukusuunnittelu Kaisa Kemikoski

Maskeeraus Tiina Winter

Videoiden toteutus Jarno Rinnekangas

Lentotekniikka Pasi Kärppä, The Flying Circus

Konsepti, käsikirjoitus, taikuudet ja roolit (rooleja kuulemma 40... )  Janne Raudaskoski

 Oli muuten pakko sitten luetella ihan kaikki työryhmän jäsenet tästä produktiosta! Janne Raudaskoski itse on palkittu ja kiitetty ammattitaikuri, joka on erityisesti pyrkinyt rikkomaan rajoja taikuuden, klovnerian ja nykyteknologian parissa. Olin kuullut valtavasti kehuja tästä esityksestä, mutta harmillisesti viimesyksyinen Svenskanin vierailu meni minulta aikataulullisista syistä totaalisen ohi. Ilo olikin suuri huomattuani, että The Outsider nähtäisiin Kansallisteatterin lavalla toukokuussa pariinkin kertaan. Sinne!

 Ovella minulle annetaan pikkuriikkistä maitotonkkaa muistuttava purnukka saippuakuplia varten, ja sen tarkoitus selviää kohtalaisen nopeasti. Esityksessä puhutaan ainoastaan videoiden kautta ja tekstiä heijastetaan taustalle. "Se joka puhaltaa saippuakuplia ei ole paha". Ensimmäiset pikkuiset kuplat nousevat ilmaan katsomon etupuolella, minä puristan omaa purkkiani käsissäni vielä jännittyneenä. "Vuorenpeikkojen tanssi" soi ja saa lattiankin tärisemään, joku lähestyy huimaa vauhtia jostain kauempaa. Ykskaks lavalla on vihreähousuinen pöllämystyneen näköinen muukalainen. Kaikki tietävät, että hän ei ole tästä maailmasta. Avoimin mielin hän alkaa tutustumaan meidän tapoihimme ja maailmaamme, niin hyvässä kuin pahassa. Kaiken hän kokee lapsen lailla uteliaana ensimmäistä kertaa. Tutkailun alle joutuu niin työelämä, raha, kulutus, rakkaus kuin väkivaltakin, ja paljon muuta.

(c) The Outsiderin nettisivut, Jari Kippola

 Lavalla nähdään lavastuksena vain kaksi videotaulua ja ovi. Itse muukalainen muuntuu ja monistuu moninkertaiseksi niin taidokkaasti, että katsojalla menee jo pasmat sekaisin siitä, että miten tuo kaikki on edes mahdollista tässä omien silmien alla. Tarina vie mukanaan ja antaa näpäytyksen ja opetuksen siitä, miten hullua tämä meidän touhumme oikeastaan onkaan. Taikuutta on rutkasti ilmassa, ja ilma täyttyy myös saippuakuplista ja monenlaisesta kimalteesta, jota löytyy paitani alta vielä seuraavanakin päivänä. Nähdäänpä lavalla itse Michael Jacksonkin, ja yleisön edustajakin kokee tähtihetkensä.

 Titanic-leffan tunnari kokee uuden tulemisensa ja millä tavalla. Se pitää ihan itse todeta paikanpäällä, on meinaan sen verran huikeaa katsottavaa. Minä liikutuin kyyneliin asti, ja myöhemmin iloisena puhaltelin saippuakuplia muiden joukossa ja maailma pelastui.

 Oli tämä huikea! Jos kiinnostuit lisää, käy lukemassa The Outsiderista lisää omilta nettisivuiltaan. Seuraavan kerran tämä on mahdollista nähdä Suomessa Hämeenlinnan Verkatehtaan Vanaja-salissa 25.-26.9. Kyllä vaan, Hämeenlinnassa. Lippu on jo ostettuna, sillä tämähän on nähtävä uudelleen, koska on vaan niin upeaa ja taidokasta meininkiä.

The Outsiderille täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen pressilipulla)

Pippuridino / Porin Teatteri

Pippuridino / Porin Teatterin pieni näyttämö

Ensi-ilta 13.9. 2013, kesto noin 1h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus : Eero Ahre, Erja Alander ja Patrik Drake

Ohjaus : Patrik Drake

Rooleissa : Teemu Niemelä ja Mira Rastas

 Kuten huomaatte, olen tehnyt tässä viime aikoina vähän uusia aluevaltauksia täällä blogin suunnassa. Porin Teatterissa olen käynyt lukuisia kertoja aiemminkin, mutta en näköjään moneen vuoteen, sillä blogissa ei ole olemassaolonsa aikana yhtään mainintaa Porissa näkemistäni esityksistä. Oli siis korkein aika korjata tämä asia ja lähteä vaihteeksi länsirannikon suuntaan!

 Porin Teatterille ensinnäkin iso kiitos siitä, että siellä panostetaan kunnolla lastenteatteriin. Ohjelmistossa on koko ajan myös perheen pienimmille suunnattua teatteria, jota sopii vaikkapa koko perheen voimin lähteä katsomaan tai päiväkotiryhmän mukana. Esitykset ovat kautta linjan olleet vieläpä erittäin laadukkaita ja taiten tehtyjä, ja katsomossa ovat viihtyneet kaikki ikäpolvet. Itselläni hyvässä muistissa ovat ainakin Kummituskekkerit sekä Viiru ja Pesonen. Lapsissa on tulevaisuus, ja tämänkaltaisista esityksistä saattaa se kipinä teatteriin syttyä, ja liekki syttyy sitten myöhemmässä vaiheessa.

Emmi, Ylermi, Dino ja Yvonne / (c) Janne Alhonpää

Ja sitten itse esitykseen. Pippuridino oli hulvaton reilun tunnin tarina siitä, mitä kaikkea voikaan seurata kun ei noudata ohjeita oikein. Kaksi kokkia Ylermi ja Yvonne (mainiot, ilmeikkäät Teemu Niemelä ja Mira Rastas) saavat itseltään Ruotsin kuninkaalta kirjeen, jossa kunkku esittää kainon toiveensa mahtavasta syntymäpäiväkakusta. Pahaksi onneksi kokkien aina niin luotettava Emmi-kana saa pahan stressin ja ei saa munittua kakkuun vaadittavia kuutta munaa. Kokit eivät tästä lannistu, vaan hankkivat parilta "munamieheltä" erityisen munamasiinan, joka nimensä veroisesti valmistaa munia. Masiinaan kaadetaan maitoa ja pippuria, mutta kiistaa syntyy oikeasta sekoitussuhteesta ja niin koneen uumeniin lipsahtaa litra pippureita ja tilkka maitoa vainen. Tämän tuloksena syntyy valtavan iso muna, josta myöhemmin kuoriutuu pikkuinen dinosaurus. Kuten arvata saattaa, kaikenlaista sählinkiä on luvassa seuraavaksi, kana on kateissa ja kakkukin pitäisi kunkulle saada.

 Kerrassaan mainio esitys oli tämä! Katsomo oli täynnä lapsia, jotka elivät ja eläytyivät tapahtumien mukaan ja kiljuivat riemusta dinon putkahdellessa esiin milloin mistäkin. Kaikenlaista muna-aiheista kommenttiakin kuului tämän tästä. Lapset villiintyivät takaa-ajokohtauksesta, jossa hyödynnettiin upeasti moninaisia lavasteiden luukkuja ja kokit ja dino kurkistelivat vuorotellen milloin mistäkin. Oma ehdoton suosikkini oli munamasiinan ostoreissu, sillä rouheat Porin murteella puhuvat munamiehet meinasivat varastaa koko shown ainakin itseni kohdalla. Absurdi meininki! Hauskaa oli myös silloin, kun Pippuridino yritti tehdä lähempää tuttavuutta sähkövatkaimeen ja patakintaaseen.

 Extrapisteitä herkullisen värikkäästä lavastuksesta ja aidosta tarpeistosta. Esitys oli täynnä myös vauhdikasta musiikkia, jonka oli säveltänyt Teemu Niemelä. Kuultiinpa siellä pätkä Bohemian Rhapsodyakin, joka aikuisia varsin kovasti huvitti. Ai että, mainioita nämä lastenteatteriesitykset. Lapsenmielensä kun pystyisi säilyttämään, niin koskaan ei olisi tylsää. Tehdä vaikka kuten eräs mies työmatkallaan, kun kävellessään rikkoi kaikista lätäköistä ohuen jääkerroksen ihan vaan huvin vuoksi.

 Esitys oli Pippuridinon 50. ja samalla viimeinen näytös Porin Teatterissa. Jos pystyisin, hankkisin munamiehet olohuoneen nurkkaan koristeeksi! Suureksi harmikseni teatterin sivulta ei enää löytynyt lehdistökuvia esitykseen liittyen, olisin mielelläni laittanut tähän kuvan suosikeistani. Olihan se Ruotsin kunkkukin muuten ihan näköinen!

Pippuridinolle vahvat neljä tähteä **** ja munamiehille viisi *****.

(näin esityksen ystävälipulla)

Haastattelussa Frans Åkerberg

Frans Åkerbergin tapasin toukokuun lopussa 2013 (kyllä, vuosi sitten) Musiikkiteatteri Palatsin Music Barissa.

Vuonna 1997 syntynyt Frans on kotoisin Nokialta ja horoskooppimerkiltään hän on kaksonen.

Mitä harrastat? ”Voisin sanoa, että tää teatterijuttu on mulle ollut kyllä hyvä harrastus, ja sitten musiikki hyvin vahvasti."

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Varmaankin just tuo musikaalisuus, mä soitan aika monia soittimia ja pystyn myös lavalla yhdistämään tämän erikoisosaamiseni. Koulussa olen ollut musiikkiluokalla seitsemän vuotta ja lisäksi musiikkiopistoissa olen opiskellut. Aika pienenä se musiikkihomma jo mulla lähti. Ensimmäinen varsinainen soitin mulla oli rummut, kolmannella luokalla aloin niitä soittamaan. Aina olen laulanut, mutta tuosta lähtien se on ollut hieman vakavempaa touhua. Soittimista osaan soittaa rumpuja, kitaraa, bassoa, pianoa, saksofonia ja viimeisimpänä ukulele. Myös kirjoittaminen on aina ollut mulla sellainen vahvuus ja erityistaito.”, Frans kertoilee rennosti.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”No tuo tanssitaito on ehkä sellainen, jota haluaisin kehittää. On monia mielenkiintoisia hetkiä koettu koreografioiden kanssa, kun ensin on näytetty se liike ja mä oon ollu vaan että ”aha!” ja sitten vasta ensi-iltaa edeltävissä harjoituksissa mä olen tajunnut, että miten sen kuvion kuuluu mennä. Heh! Tanssitaitoni on kyllä kehittynyt tässä koko ajan, kun olen ollut mukana noissa proggiksissa. Voisi sitä jossain vaiheessa mennä vaikka tanssitunneillekin, vielähän sitä ehtii kaikkea. Voltteja olisi myös hienoa osata tehdä tuosta noin! Mun suuri salainen haave on myös jossain vaiheessa palata yleisurheilun pariin. Sitä harrastin nuorempana tovin ja se on kyllä aina ollut mulle jotenkin hieno ja rakas juttu. Jos vaan joskus olisi aikaa… ”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia tai kenties taiteellisia lahjakkuuksia? ”Ei nyt varsinaisesti teatterialalta löydy, mutta isäni on muusikko ja hän on muuten myös näytellyt siinä Neil Harwickin Pakanamaan kartta-sarjassa joskus, hänellä oli pieni rooli siinä. Teatterin harrastajia löytyy kyllä muitakin. Lisäksi olen kaukaista sukua Lauri Viidalle, äidin puolelta.”

Missä vaiheessa olet kiinnostunut teatterista? ”Kyllä sekin tuli aika varhaisessa vaiheessa. Ensimmäistä kertaa mut vietiin teatteriin ollessani varmaankin nelivuotias, näytelmä oli Oliver tuossa Tampereen Työväen Teatterissa ja siitä se sitten oikeestaan lähti. Mua on tasaisin väliajoin vanhempien toimesta viety teatteriin ja heti olen ruvennut tykkäämään. Huomaan sen siitäkin, että ne näytelmät, joita olen pienenä käynyt katsomassa, on olleet ihan aikuisille suunnattuja. Esimerkiksi 7-vuotiaana halusin ihan omasta tahdostani käydä katsomassa Kauppamatkustajan kuoleman Työviksessä, se kesti kolme ja puoli tuntia, että... En mä siitä hirveesti mitään kyl ymmärtänyt, mutta oli se hieno kokemus! Esko Roine oli siinä pääroolissa, ja se oli oikeastaan yksi osasyy siihen, miksi mä sen halusin käydä katsomassa. Sitten vanhemmat on vieny mua erilaisiin teatterikerhoihin, ja pääsin myös Suomen Teatteriopistoon opiskelemaan. Olin siellä pari vuotta, ja sain siellä paljon kokemusta ja oppia. Koko ajan tää touhu on muuttunut entistä vakavemmaksi.”

Onko teillä ollut sitten koulussa ns. koulunäytelmiä tai vastaavia, ja oletko niissä ollut mukana? ”Aika vähän niitä on ollut kyllä, mutta olen ollut mukana. Yläasteella tuotettiin mun kaverin kanssa ihan oma musikaali. Saatiin Nokian Työväen Teatterin tilat käyttöömme, ja mä käsikirjoitin ja ohjasin meille sitten musikaalin. Se sitten vähän karkasi käsistä ja siitä tuli loppujenlopuksi aika isokin produktio. Sen nimi oli ”Tie tähtiin”, rockmusikaali. Itse myös esiinnyin siinä totta kai ja kirjoitin itselleni sen parhaan roolin, heh. Oli ihan hauska päästä kokeilemaan sellaista tuottamistakin. Siitä oli pari yleisönäytöstä ja kaikille Nokian koululaisille esitettiin se myös. Taisi olla yksitoista näytöstä yhteensä siitä. Vastaanotto oli aika hyvä, aateltiin että sitä kautta moni nuori voisi saada kimmokkeen teatteriin”, muistelee Frans.

Frans mainostaa / (c) Teatterikärpänen

Muita alan opintoja? ”Olen täällä Musiikkiteatterikoulu Stagella ja pääsin nyt siihen jatkolinjalle, joka on ns. edistyneemmille. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän. Myllyselän Ari ja Anna Haukka ovat olleet meillä täällä näyttelijäntyön opettajina. Edellisessä ryhmässä meitä oli vain kaksi poikaa, ja Ari pisti meidät ihan kunnolla tekemään vatsalihaksia ja punnertamaan, ennen kuin alettiin mennä kohtausta läpi. Anna hyödyntää taas opetuksessaan paljon venäläisiä “metodeja”. Myös sen puolen näkeminen ja oppiminen on mun mielestä äärimmäisen mielenkiintoista. Syksyllä menen sitten opiskelemaan Hatanpään lukion musiikkiteatterilinjalle.”

Siintääkö haaveissasi teatteri ihan ammattina? ”Kyllä se on mulla haaveena, vaikka mitenkään helppo tie se ei varmasti tule olemaan. Olishan se hienoa tehdä sitä mistä kovasti pitää. Lukion jälkeen aion hakea TeaKiin ja Nätyyn kyllä. Mulla on vahva halu kehittyä ja oppia paljon. Ei mulla ole vielä mikään kiire päästä tekemään isosti, kun monihan haluaa heti Hollywoodiin. Olisi mahtavaa, kun vaikkapa kymmenen vuoden päästä nousisi lavalle ja väki katsoisi, että wau, toihan on tosi hyvä ja missä toi on oikein ollut.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, eli sellaisia joiden uraa arvostat tai ihailet muuten? ”No jos mennään tuonne teatteripuolelle, niin voin sanoa, että suomalaisista mulla on esikuvana ehdottomasti Esko Roine ja Martti Suosalo, heitä mä olen ihaillut ihan pikkupojasta lähtien. Olishan se hienoa päästä joskus heidän kanssaan näyttelemään! Musiikkipuolelta ihailen erityisesti Steve Perryä, syypää tähän on herra Kimmo Blom, joka aikanaan tutustutti mut Journeyn tuotantoon ja tähän herraan. Kimmo on kyllä itsekin ollut mulle esikuva siitä lähtien kun häneen törmäsin, häntä olen katsonut aina tietyllä tapaa ylöspäin. Lisäksi ihailen tietysti omaa isäänikin, hänen kanssaan olen keikoilla kulkenut ja katsonut, että tuonne lavalle kun joskus vielä itsekin pääsisi. Tähän lisäksi vielä Sting ja Bono. Siinäpä ne oikeastaan onkin.”

Kerrohan vähän, millaisissa jutuissa olet ollut toistaiseksi mukana. ”Nokian kesäteatterissa mä olen ollut Seitsemässä veljeksessä mukana, esitin siinä Eeroa pienenä. Sitten mä olen Nokian teatterissa ollut sellaisessa jääshowssa. Koulun puolesta ollaan tehty kaikenlaista, ja sitten täällä Palatsilla olen ollut ensin Peter Pan-musikaalissa, jota esitettiin Särkänniemessä ja sitten täällä. Stage-koulun puolesta ollaan tehty Grease-musikaali ja nyt tämä Kaunotar ja Hirviö. (toim. huom. Tämä siis keväällä 2013.) Kaikenlaista on tullut tehtyä. Tyytyväisin olen tuohon roolisuoritukseeni Kaunottaressa ja Hirviössä, koska se ensin tuntui haasteelta etenkin sen laulutyylin puolesta. No, selätin haasteen ja ihan hyvää palautetta on tullut Alfonsin roolista. Mä olen aika itsekriittinen, harvoin on sellaisia esityksiä, että voin sanoa olleeni tyytyväinen omaan suoritukseeni ja todeta, että ”jesh, nyt meni hyvin!” Aina on jotain parannettavaa, ja niinhän sen pitää ollakin.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Olishan se Kauppamatkustajan kuolema hieno tietysti, ja muitakin klassikoita. Sound of Musicista se kapteeni von Trappin rooli olisi myös hienoa tehdä joskus. Sellaiset roolit olisi etenkin mieluisia, joissa pääsisi kunnolla haastamaan itsensä. Musikaalit, joissa pääsisi laulamaan, tanssimaan ja näyttelemään – kaikki samassa paketissa. Haasteet kiinnostaa mua.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Esko Roineen ja Martti Suosalon lisäksi haluaisin näytellä Taneli Mäkelän ja Eppu Salmisen kanssa, ja Tom Hanksille voisin soitella myös. Naispuolisista ehdottomasti Ritva Valkama! Olisi suuri kunnia näytellä hänen kanssaan.”

Entä kenen kanssa laulaisit dueton? ”Sting olisi kyllä aika kova juttu. Hänen luokseen on varmaan kyl pitkä jono, mutta kuitenkin. Paula Koivuniemen kanssa olisi myös hienoa vetäistä duetto. Olen joskus iskän mukana päässyt tapaamaankin häntä ja annoin hänelle ruusun. Stingin kanssa laulaisin Englishman in New Yorkin, ja voisin samalla soittaa sitä saksofoniakin siinä. Paulan kanssa vedettäisi takuulla Aikuinen nainen, voisin laulaa sen kohdan ”eeeeeen vapauttas tahdo riistää”. Heh!” naurahtaa Frans.

Mikä on mielestäsi parasta teatterissa? ”Mun mielestä parasta on vuorovaikutus yleisön kanssa, jokainen yleisö on erilainen ja on hienoa päästä tekemään liveyleisölle eikä esimerkiksi kameralle. Ja tietyllä tapaa näyttelijänä pääsee hetkeksi pois siitä “oikeasta maailmasta”, olemaan joku muu. Ennenkaikkea se tekeminen on mulle se juttu eikä välttämättä se, että pääsisin loistamaan tai olemaan esillä.”

Entä mahdollisia miinuspuolia? ”No ne paljastuu varmaan sitten vähän myöhemmin, eli työajat ja palkkajutut. Nyt oon jo huomannut sen, että aikaahan tää vie paljon ja harjoitusjaksojen aikaan ei kavereita hirveästi kyllä ehdi näkemään. Tää vaatii sitoutumista. Kyllä se sitten palkitsee, kun esitysten jälkeen saa mukavaa palautetta ja tuntee onnistuneensa.”

Fanit ryntäsivät paikalle...

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Toiset ihmiset inspiroi mua kyllä suunnattomasti, saan heiltä kyl tosi paljon. Esikuvilta vaikutteita, ja ihan tuolla kadulla käveleviltä kanssaihmisiltä hyviä ideoita vaikkapa johonkin rooliin. Musiikki inspiroi mua myös paljon, kuuntelen paljon musiikkia ja teen myös omaa musaa ja oon saanut selkeitä vaikutteita esimerkiksi just Stingiltä ja Steve Perryltä. ”

Podetko esiintymisjännitystä? ”En kyl hirveesti. Totta kai aina pitää pikkuisen jännittää, en pidä sitä ollenkaan pahana asiana. Sehän on se pikkuinen suola tavallaan tässä jutussa. Yleensä mä jännitän silloin, jos on jotain tuttuja katsomassa. Ja ensi-illat, ja joskus jopa viimeisetkin näytökset jännittää. Mulla se ilmenee sellaisena tietynlaisena levottomuutena, ja tunteja ennen esitystä tulee aina sellainen lukko, ettei pysty syömäänkään mitään, jos oikein kovaa jännittää. Pienenä mua jännitti enemmän, mutta nyt oon oppinut että se kuuluu tähän asiaan ja osaan elää sen kanssa. Se myös jännittää, jos joutuu olemaan omana itsenään lavalla. Olen täällä tehnyt paljon juontohommia ja kun siinä ei tavallaan pääse roolin taakse, niin lavalla jännittää enemmän. Hahah, siinähän voisi koittaa puhua vaikka jollain eri murteella, vaikka savolaisittain! Puolet porukasta lähtee heti katsomosta pois...”visioi Frans.

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joilla valmistaudut illan esitykseen? ”Aina täytyy vähän rauhoittua. Täällä Palatsilla on niin pienet tilat ja takana aika hälinä, joten täytyy aina hetkeksi etsiä joku rauhallinen paikka, jossa on tarpeeksi hiljaista. Joillakin on aina kova meno päällä ennen esitystäkin, mutta mä en oo lainkaan sellainen. Sit mulla on sellainen pakkomielle mikkeihin liittyen... Aina ennen kuin mä menen lavalle, mun täytyy tsekata että se on varmasti päällä ja varmistan sen vielä monta kertaa. Joka kohtausta ennen tää täytyy tehdä. Se on vähän ärsyttävääkin, mutta minkäs sitä ihminen tavoilleen voi. (Edit. Toukokuu 2014 Tässä uudessa Tuhkimo ja Rocktähti-musikaalissa mulla on sellainen “rituaali”, että aina vähän ennen esitystä menen pukkariin ja pistän Van Halenin Jump-biisin soimaan ja alan vähän kaivelemaan sitä omaa sisäistä rokkariani esiin. Siitä biisistä saa jotenkin hyvän fiiliksen esitykseen.)”

Kerro joku kommellus! ”Yks aika hauska tapahtui tuossa Peter Panin aikana. Siinähän oli oikea koira mukana ja koirillahan on omat tarpeensa. Hänelle tuli sitten yllättäen hätä kesken näytöksen, ja me tultiin parvelta just alas portaita ja huomattiin, että aha siinä on koiran jätökset keskellä portaita. Väistettiin niitä sitten ja mentiin portaille istumaan, ja pokkahan siinä petti samantien. Luettiin satua, ja onneksi meitä saikin naurattaa siinä kohtauksessa. Sitten tuossa Kaunottaressa ja Hirviössä on sellainen oluenjuontikohtaus, ja tää tapahtui viime viikolla. Mulle tuotiin tuoppi eteen ja en katsonut sinne ollenkaan. Joku oli laittanut tuoppiin jotain roskia, ruohoa ja pahvia ja kaikkea ihme sälää. Otin siitä huikkaa sitten ja kaikki meni mun suuhuni ja tajusin, että kohta täytyy muuten ruveta laulamaan. Oli pakko nielaista ne pahvit ja muut ja laulaa.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Tää liittyy myös teatterijuttuun. Harjoiteltiin Särkänniemessä sitä Peter Pan-musikaalia ja oli sit eka harjoitus, jossa oltiin mukana kaikki musiikit ja lavasteet ja puvut ja muut. Alettiin sitten vetämään ja tajusin siinä, että vitsit tää on todella hienoa! Koin valaistuksen. Mä muistan vieläkin sen hetken.”

Käyt ilmeisesti paljon teatterissa katsomassa juttuja nykyäänkin? Mikä on viime aikoina tehnyt sinuun vaikutuksen? ”Kyllä mä käyn paljon, ja sieltähän niitä vaikutteita tulee myös. Tampereen Teatterin Hamlet oli kyllä tosi hieno ja Tomi teki ison vaikutuksen minuun siinä. Tässä tänä keväänä on teatteri mulla jäänyt siinä mielessä vähemmälle, kun olen ollut itse niin paljon lavalla.”

Tulevia roolejasi? ”Toukokuussa 2014 tulee ensi-iltaan Musiikkiteatteri Palatsissa Tuhkimo ja Rocktähti-musikaali, jossa esitän rocktähti Jimiä. Sitä me vedellään kesällä ja pienen tauon jälkeen syksylläkin. Se on aika haastava juttu etenkin laulullisesti, mutta sitä on ollut kyllä ilo tehdä! Ens syksynä alkaa taas ehkä uuden musikaalin treenit, mut se on vielä vähän auki. Ja taistelutoverini Hietaniemen Joonas-Villen kanssa on kaikenlaista produktiota kehitteillä, mutta niistä uskallan puhua varmaankin vasta syksyllä. ainen rituaali, että aina ennen an Tuhkimo ja Rocktähti-musikaali, jossa esitän rocktähti Jimiilainen rituaali, että aina ennen Haaveissa on myös käsikirjoittaa itse jotain monologia tai pientä näytelmää, katsotaan nyt. Ohjaaminen kiinnostaisi myös jossain vaiheessa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”No se on aika hyvä, että ”Don´t stop believin´” Ehkä vähän kliseinen,mutta... Se sopii aika moneenkin, eli vaikka on takaiskuja tullut, niin eteenpäin vaan!”

Mistä haaveilet? ”Näyttelijän ammatti on mulla yksi haave, jota kohti mennään.”

Osaatko imitoida ketään? ”No sitä ei ole kyllä tullut kokeiltua. Paitsi että Jopeahan nyt kaikki osaa imitoida. ”Ehe ehe”. Muut saa hoitaa noi imitoinnit.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi juuri se? ”Mä voisin olla Hämähäkkimies, pystyisin tuolla kaupungin yllä seittieni kanssa liitämään ja saisi pitää sellaista hienoa pukua.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä menisin uimahalliin naistenosastolle kuuntelemaan naisten juttuja, en tirkistelemään. Olisi kiva kokeilla jotain naisroolia näyttämöllä myös, ja voisin mennä juoruilemaan johonkin naisporukkaan vielä ja ottamaan vähän kuplivaa.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin kitaran ja Ipadin, italialaista ruokaa paljon ja irtokarkkeja. Niillä mä pärjäisin aika hyvin. Juomaksi maitoa monta litraa.”

Jos saisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”80-luvulle olisi hauska mennä katsomaan sitä rokkimeininkiä, että oliko se oikeesti sellaista. Queenin konserttiin haluaisin myös mennä. Antiikin Rooma on alkanut myös kiinnostamaan mua aika paljon viime aikoina, jälleen kerran kiitos herra Kimmo Blomille. Sinnekin olisi siis kiva tehdä vaikka joku viikonloppureissu!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ilo

Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

Mikä sytyttää sinut? - Mielenkiintoisuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kylmyys

Suosikkikirosanasi? - Saatana irtoaa kyllä helpoiten

Mitä ääntä rakastat? - Hiljaisuutta

Mitä ääntä inhoat? - Epävireinen laulu

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentokapteeni

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Rakennusmies, koska mun rakentamista taloista tulisi vinoja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivoisit Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kauan sä jaksoit, mutta tervetuloa!

Turpakii! / Pilke-nuorisoteatteri

Turpakii! - Farssi yläasteesta / Pilke-nuorisoteatteri, Parolan yhteiskoulun vanha sali

Maailmanensi-ilta 7.5. 2014, kesto noin 1h 30min (väliaikoineen)

Ohjaus, käsikirjoitus ja tuotanto : Karoliina Kauhanen

Rooleissa : Niina Antikainen, Roosa Grönberg, Lauri Hämäläinen, Sofia Guessous, Eevi Kuivalainen, Iina Pirhonen, Sauli Soudunsaari, Eero-Santeri Antikainen, Jani Aaltio, Viivi Kauhanen, Sonja Penttinen, Eeva Korhonen ja Miisa Kattelus

 Haa! Vaihteeksi virkistävää mennä katsomaan teatteria aivan sinne teatterikärpäsyyden alkulähteille, eli tällä kertaa Parolan ilmaisutaitokerholaisten muodostaman Pilke-nuorisoteatteriryhmän esitystä koulukiusaamisesta ja kaikesta siitä, miten raastavaa onkaan olla teini. Näytelmä käsittelee tärkeitä asioita, kuten rakastumisen ensihuumaa, porukkaan kuulumista, erilaisuutta, ystävyyden tärkeyttä ja oman sisäisen äänensä kuuntelua.

Aino ja Mimmi / (c) Teatterikärpänen (esityksessä sai kuvata)

 En varmaankaan muista kaikkien roolihenkilöiden nimiä oikein, mutta tarinan ytimessä nähtiin ainakin Aino-neitokainen, joka kuvitteli kuuluvansa isompaan tyttöporukkaan mukaan, mutta tietämättään olikin jatkuvan pilkan ja ivan kohteena. Tyttöjoukon selkeällä johtajattarella oli viimeisintä huutoa oleva uusi kännykkä, jolla pystyi ottamaan itsestään kokovartalo-selfien nettiin kätevästi jaettavaksi. Ainolla oli takanaan parin viikon kuuma seurustelusuhde Kimmon kanssa, ja sattuneesta syystä välit olivat menneet poikki. Kimmo teki kaikkensa saadakseen tytön takaisin itselleen. Joukossa hääräsi myös muista erottuva Mimmi, tyttö joka kulki selkeästi omia polkujaan ja jutteli nallensa kanssa vakavista asioista. Erään välikohtauksen vuoksi Mimmi ja Aino löytävät yhteisen sävelen. Niin, ja ei sovi unohtaa poikakolmikkoa, jotka heittävät pleikkarit sivuun ja ryhtyvät vähän erikoisiinkin toimiin tyttöystävät saadakseen. Huomiota voi herättää monella tavalla, ja konstit kyllä löytyvät hutienkin kautta.

Pojat olivat käyneet isän kätköillä...

 Kohtaukset taisivat olla hiukan kärjistettyjä, mutta totuus ei liene kovin kaukana tämänikäisten arjesta? Itselle tuli ainakin se fiilis, että en varmaan selviäisi kunnialla nuoruusvuosista nykypäivänä. Porukkaan olisi suotavaa kuulua, jottei joutuisi kiusatuksi ja syrjityksi, mutta en minä ainakaan haluaisi kuulua sellaiseen joukkoon, joka tässäkin nähtiin. Erilaisuus on valttia, kunhan löytää omat voimavaransa ja osaa hyödyntää niitä. Ja miten kivaa sitten onkaan tehdä yhdessä mukavia ja yllättäviäkin juttuja, nauraa ja iloita porukalla. Nauretaan yhdessä, ei yhdelle! Luontevia nuoria olivat, ja intoa riitti etenkin tanssikohtauksissa. Poikakolmikko vei kyllä sydämeni ihan täysin, mainioita tyyppejä kaikki kolme! Voisi sanoa, että kannattaa ehdottomasti jatkaa tämän harrastuksen parissa, sen verran loistokasta nuorta lahjakkuutta sieltä joukosta bongasin.

 Näkemäni oli Turpakii!-jutun viimeinen näytös. Toivottavasti mahdollisimman moni näki tämän. Ilahduttavan paljon oli paikalla väkeä ja vielä monesta eri ikäryhmästä.

Neljä tähteä **** !

Kimmo tyttösakin keskellä