Improklubi / Tampereen Työväen Teatteri

Improklubi / Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubi

Ensi-ilta 7.10. 2015 (oikeastaan joka ilta on myös enskari...), kesto noin 1h 45min (väliaikoineen)

Valmennus Teijo Eloranta
Musiikin valmennus Hannu Risku

Lavalla : Maija Koivisto, Suvi-Sini Peltola, Janne Kallioniemi, Jari Leppänen, Tuukka Huttunen ja Severi Saarinen sekä Joonas Mikkilä

 Olen ollut suuri improilun ystävä 90-luvun alusta lähtien, jolloin televisiosta tuli Ryhmäteatterin Nyhjää tyhjästä-repäisyjä. Onneksi muutamia vetoja löytyy YouTubesta, sillä videonauhani kuluivat puhki jo aikaa sitten. Mieleeni on jäänyt etenkin tehtävä, jossa porukan piti kehitellä tyhjästä uusia sananlaskuja ja jonon viimeisenä seisoskeli nuori Martti Suosalo kauhusta jäykkänä vuoroaan odottaen. Linkkiä pätkään ohessa...

 Improvisaatioteatteri Stella Polaris perustettiin myös 90-luvun alkupuolella, ja vuonna 1994 mukaan liittynyt Teijo Eloranta on toiminut tämän Työviksen porukan improvalmentajana. Itse olin tätä ennen nähnyt pari Stellan impovisoitua koko illan näytelmää, "Mitä sais olla"-poppoon (Ville Virtanen, Jussi Lampi, Eero Saarinen ja Kari-Pekka Toivonen) pari sketsikimaraa, Riskiryhmän vierailun sekä Hämeenlinnan Teatterin näyttelijöiden improillan, joka tosin taisi jäädä yhteen kertaan. Työviksen TTT-Klubilla improilut alkoivat lokakuun alussa ja viimeisimpänä tähän ihmeelliseen maailmaan on astumassa Lahden Kaupunginteatteri, jossa vastaavanlainen Improklubi nähdään joulukuun alusta. Oivallista pikkujoulumatskua!

Maija sai Tuukalta kopin näköjään (c) Kari Sunnari

 Konsepti on siis se, että estradille astuu muutama näyttelijä sekä muusikko, ja aiheet lauluihin ja kohtauksiin pyydetään yleisöltä. Katsojilta kysellään myös tyylilajeja, nimiä, tapahtumapaikkoja ym. Torstainen improilta alkoi siten, että verhojen takaa singahti Tuukka Huttunen esiin ja ilmoitti vetävänsä koko illan yksin, koska muita ei ole saapunut paikalle. Huudahdin tässä vaiheessa spontaanin "Jes!", koskapa Tuukkanen on suuri(n) suosikkini.

 No, löytyi sieltä verhojen takaa sitten muitakin tuttuja. Maija Koiviston olin nähnyt aiemmin vain HKT:n mainiona Peppi Pitkätossuna, muut useampaankin otteeseen monilla eri lavoilla. Alkuun päästiin varsin energisellä biisillä, sillä musiikkityylilajina oli punk ja aiheena "Imelä rakkaus". Jokainen revitteli vuorollaan ja sanoituksessa vilisivät niin perunamuusit kuin Anssi Kelan tuore Siwa-keikkakin. Myöhemmin kuultiin mm. Kojo-henkinen tulkinta aiheesta "Närhi", jossa kaksipäinen närhikin sai oman soolo-osuutensa.

 Hillittömintä antia tarjosi azerbaidzanilaisohjaajan (miten tuo maa ylipäätään kirjoitetaan?) elokuva paimenesta, jolla oli vuohi ja keppi (ja tämä asia tuli Suvi-Sini Peltolan toimesta kyllä aika hyvin selville) sekä paikalle pakkolaskun tekevästä lentäjästä. Näimme myös erään kohtauksen Uuno Turhapuro-tyylillä esitettynä ja Severi Saarisen esittäessä Uunoa paikalle saapui eh nimittäin tietysti Spede (Tuukkanen) sekä Simo (Janne Kallioniemi), joista viimeksimainittu teki vielä uimahypyn.

 Improklubi huipentui Kakolasta alkaneeseen tarinaan, jossa naisvanki (Maija Koivisto) lauloi aluksi hymniä paloittelemalleen poikaystävälleen Hoosiannalle (Janne Kallioniemi). Takaumissa tutustuimme myös Hoosiannan pikkuveljeen Heisiannaan (Tuukka Huttunen). Kesken helvetissä tapahtuneen veljesten välisen kilvoittelun nämä ja koko porukka laulaa lurauttivat onnittelulaulun eräälle yleisön joukossa pöllämystyneenä istuneelle synttärisankarille (kyllä, se olin minä) ja itse Jumala (S-S Peltola) oli tästä teosta niin ilahtunut, että ylensi veljekset parempiin kerroksiin. Näin ensimmäisenä adventtina on vaikeaa miettiä Hoosiannaa nyt ilman, että Heisiannakin kävisi mielessä.

 Impro on vaikea laji. Siinä on onnistuttava kerralla tahi sitten mennään metsään, ja itsensänolaamisen mahdollisuus roikkuu ilmassa koko ajan. Siinäpä se onkin impron suola ja sokeri, kaikenlaista voi tapahtua. Muutaman kerran olisin toivonut, että paikalla olisi ollut joku neilhardwick töräyttämässä torvea ja vaihtamassa tyylilajia tai aihetta lennossa, kun tuntui että jämähdettiin paikoilleen eikä oikein muutenkaan lähtenyt tarina lentoon. Huvitti myös seurata sivummalla muiden touhuja seuranneita näyttelijöitä, kun nämä eläytyivät ja valmistautuivat hyppäämään mukaan liikkuvaan junaan tai olivat tikahtua naurusta, kun keskellä lavaa oli onnistuttu saamaan itsensä aikamoiseen liemeen.

 Onnistumispisteitä on hankala jaella tässä lajissa, mutta kyllä henk.koht. Kallioniemen Jannen ja Tuukkasen meininki oli poskettominta. Improklubeilujahan voisi kevyesti katsella vaikka jokaisen, sillä kaikki ovat taatusti erilaisia ja yllättäviä.

 Kesto olikin hiukan pitempi mitä luulin, ja myöhästyin sitten junasta. Sattuneesta syystä ei sitten kuitenkaan hirmuisesti harmittanut!

(näin esityksen pressilipulla)

Love Story / Kouvolan Teatteri

Love Story / Kouvolan Teatterin suuri näyttämö

Pohjoismainen kantaesitys 4.9. 2015, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Alkuperäistarina Erich Segal
Musikaalikäsikirjoitus ja laulujen sanat Stephen Clark
Sävellys Howard Goodall
Suomennos Aino Piirola
Laulut suomentanut Anna Sirén

Ohjaus Henrik Timonen
Kapellimestari Iikka Kahri
Koreografia Seppo Välinen
Lavastus Sanna Halme
Pukusuunnittelu Riitta Anttonen-Palo
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu Kari Mitikka

Rooleissa : Elina Aalto, Jukka Nylund, Sami Kosola, Satu Taalikainen, Veli-Matti Karén, Regina Chevakova, Sasu Junkkari ja Rebecca Viitala sekä Veera Lehtinen, Vilma Keisala ja Kasper Vuorinen

 Viikko sitten torstaina junailin itseni päivänäytökseen Kouvolaan, koska iltanäytöksestähän en olisi enää päässyt mitenkään takaisin saman päivän aikana. Kyllä oli tungosta Kouvolan Teatterin aulassa, kun paikalle oli saapunut useampi bussilastillinen hiukan vanhempaa väkeä ja joku koululuokkakin. Selvisi sitten aika nopeasti, että samaan aikaan oli alkamassa toinen näytelmä pienemmällä näyttämöllä ja se kantoi nimeä Rakkauslaulu. Selvähän se, että sekaannuksia tämä aiheutti... Aika hassua jotenkin, että ohjelmistossa on kaksi nimiltään samansuuntaista juttua ja vaikka kieli on eri, piti minunkin pari kertaa oikein tarkistaa että varmasti olen menossa oikeaan paikkaan.

 Love Story ei ollut minulle tuttu muuten kuin tunnussävelmänsä suhteen (äitini sitä on silloin tällöin antaumuksella hoilannut) ja 70-luvun alkupuolen elokuvasta olen nähnyt vain kuvia. Jotenkin on ollut sellainen kutina, että kyseessä on oikein lässynlää yltiösuperhypersiirappisromanttinen tarina, joiden ystävä en oikein ole. Olen siinä mielessä vähän kyyninen tapaus. No, ensimmäisessä kappaleessa oltiin sanattomia ja muisteltiin kaiholla edesmennyttä tyttöstä ja minulla olisi ollut ripsarit poskilla, jos käyttäisin ripsaria. Kyllä vaan, kyynelehdin kovasti heti ensimmäisen kappaleen aikana kun oli niin haikeaa ja ihanaa. Ja kaunista laulua, olen siinä uskossa edelleen että se herkisti mieleni.

Ihanat Jenny ja Oliver 

 Tarina itsessään on aika perustavaraa. Tyttö Jenny (Elina Aalto) ja poika Oliver (Jukka Nylund) tulevat hiukan eri lähtökohdista, mutta Amor kun ampuu nuolensa niin se on menoa sitten. Vain rakkaudella on väliä, ja näillä kahdella sitä kyllä riittää. Jenny on valmis luopumaan pitkäaikaisista unelmistaan musiikin suhteen, Oliver Barrett IV taas luopuu mieluummin perinnöstään kuin rakkautensa kohteesta, ja suksethan siinä menee ristiin.

 Olen tainnut nähdä Elina Aallon aiemmin HKT:n Tarzanin Janen roolissa, mutta tässä hän kyllä teki minuun kunnon vaikutuksen säteilevällä olemuksellaan ja etenkin tuikkivilla silmillään, jotka syttyivät vielä lisää neidon puhjetessa laulamaan. Sitä oli ilo seurata ja muutenkin nuoren lemmenparin välillä oli hienoa kemiaa. Joku taisi aiemmin mainita sen, että aika paljon tässä pussaillaan ja ollaan lähekkäin, ja se tuntui teineihin uppoavan aika hyvin pienestä takaani kuuluneesta supinasta päätellen. Pienemmistä rooleista minuun teki vaikutuksen taustalla lempeänä ja rauhallisena tyttärensä menoa seuraileva upean punatukkainen Jennyn äiti (Regina Chevakova).

 Jossain vaiheessa aloin mietiskelemään sitä, miksi lavastuksessa on niin paljon ketjumaisia elementtejä ja lenkintapaisia yksityiskohtia. Sama teema tuntui toistuvan siellä sun täällä, ja loppupuolella sain ahaa-elämyksen (joka tosin saattoi mennä ihan metsään) , että viitattaisikohan tässä rakkauteen, joka yhdistää lenkin tavoin ja pitää nämä lujasti kiinni toisissaan. Ja kun lenkkejä on tarpeeksi monta, se yhdistää paljon enemmän kuin arvaammekaan? Kuin "silta joka kantaa". Odotin, että taustalle heijastetussa sillassa olisi roikkunut edes pieni rakkauslukko... Jennyn isä ja Oliverin vanhemmatkin joutuvat nöyrtymään nuorten rakkauden edessä, kun ei ole oikein muutakaan mahdollisuutta.

 Vähän oudoille koreografioille ja esimerkiksi ravintolan turhan elokuvamaisille tupakoitsijahahmoille en kauheasti lämmennyt. Ikävä uutinen tuli kerrotuksi vähän töksäyttäen myös, tosin lienee osalla lääkäreistä tapakin. Tahatonta komiikka minulle nostatti Jennyn isän Philin (Veli-Matti Karén) laulelu pizzalapio kädessään ja pääparin pastalaulu söpöstelykokkailuineen. Oikeasti hupaisaa oli sitten se, kun Jenny ilmoitti topakasti tuoreelle siipalleen, että "illalla ei mennä minnekään koska ilottelu loppuu avioliittoon" (tai vastaavaa) ja tässä kohtaa yleisössä joku sai tästä kiinni ja hihkaisi jotain aplodien kera. Vaikutti vanhemmalta mieheltä. Teiniosastoa sen sijaan huvitti ekstrana jonkun joukossaan päästämä hupaisa pieni aivastus. Ainakin toivon niin, että se oli aivastus.

 Eipä tämä niin siirappinen ollut kuin pelkäsin, eikä myöskään hirmuisen surullinen vaan pikemminkin lohdullinen. Vähän haikea mieli oli esityksen päätyttyä, etenkin kun tiesi taas että joku minuakin kotosalla odottaa ja sinne päästäkseni pitää vaihtaa junaakin pariin otteeseen. Joku kuitenkin odotti ja tuli asemalle vastaankin, ei siis tarvinnut palata reissultaan yksinäiseen tyhjään kotiin. Tämmöisiä ajatuksia heräsi Love Story-reissusta. Kannatti käydä!

(näin esityksen kutsuvieraana)

esityskuva Marja Seppälä

Das Ria - Diivan kuolema / Teatteri Jurkka

Das Ria - Diivan kuolema / Teatteri Jurkka

Kantaesitys 18.11. 2015, kesto noin 1h 20min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus ja ohjaus Minna Koskela
Äänisuunnittelu Jan Noponen
Puvustus ja rekvisiitta Kristiina Saha
Valosuunnittelu Saku Kaukiainen ja työryhmä
"Tuulia"- laulu Anna-Mari Kähärä

Rooleissa Ria Kataja

 Ja taas sitä oltiin Teatteri Jurkassa, ties kuinka monetta kertaa tänä vuonna. Mikäs sen mieluisampi paikka. Tällä kertaa astuttiin elokuvatuotannon maailmaan ja kurkistettiin vloggauksen saloihinkin. Heti kättelyssä saamme tutustua tuotantoharjoittelija Alliin (Ria Kataja), parikymppiseen neitokaiseen. Alli pitää videoblogia elämästään ja siten olemme vähän niinku samaa porukkaa, tai silleen. Sillä erotuksella, että minä en puhu läppärin kameralle teatterikokemuksistani ja jaa niitä nettiin. Onneksi!

Alli vloggaa

 Pääsemme seuraamaan lähietäisyydeltä uuden kotimaisen elokuvan filmauksia (olikos se nyt nimeltään "Vaimo"?), jossain kauempana räiskitään oikein kunnolla. Olemme nimittäin ryhmä toimittajia tiedotustilaisuudessa, jota Alli-reppana on pistetty yksinään emännöimään ja apujoukkoja ei näy. Väärät leivät tulee jaettua ynnä muuta. Jotenkin käy vähän sääliksi tyttöä, joka on kuitenkin suloisella tavalla sympaattinen huultenpureksija ja levottomana kiemurteleva. Illan päätteksi Alli heittää piponsa nurkkaan ja jutskailee mukavia vloginsa seuraajille. On tapahtunut kaikkea ihanaa, kun se yksikin jonka nimeä ei nyt mainita kosketti olkapäähän sillai tietyllä tavalla. Pohdiskelin siinä, että kuinkakohan paljon on nyt väritetty tätäkin tarinaa ja elääkö koko Alli hiukan muunneltua elämää.

 Tarinan edetessä eteemme marssitetaan lisää porukkaa (ääninäytteineen kaikenkaikkiaan viitisentoista), joista etenkin näyttelijähurmuri Kari-Sakari Koski, tuttavallisemmin Kasa (yllättävää kyllä, roolissa Ria Kataja), saa viiksineen meikäläisen sydämen lyömään pari ylimääräistä tahtia. Jotenkin on helppo uskoa, että naiset lankeavat miehen karisman edessä tuosta noin. (Miten minulla tuli mieleeni tyypistä myös Jonne Aaron?) Kasa puhuu kaikenlaista toimittajille, ja lööpeissä sitten huutaa vain se yksi asia. Kuulostaa tutulta.

Kasa tulkitsee

 Ja sitten Suuri Diiva Ritva Kajonkoski (uskokaa tai älkää, roolissa Ria Kataja), yli yhdeksänkymppinen näyttelijästara, joka teatraalisesti puhuen ottaa tilan haltuun missä tahansa liikkuukin. Väkisin tuli mieleeni, että millainenkohan Ritva mahtaa olla silloin kun kameroita tai toimittajia ei ole paikalla eikä kukaan ole kuuntelemassa. Onko show päällä silloinkin? Luultavasti. Jännästi kyllä Ritvan ja Allin versiot tapahtumien kulusta hieman eriävät, ja en oikein osaa päättää kumpi oli lähempänä totuutta. Asioissa kun tuppaa olemaan aina kaksi puolta. Sitä varsinkin jäin miettimään, että millainen rooli on medialla, minullakin.

Ritva Kajonkoski aamujumpalla

 Poislähteissäni oli päällimmäisenä mielessä, että on se Ria Kataja mielettömän hyvä, monipuolinen ja muuntautumiskykyinen näyttelijä! Miten pienillä muutoksilla vaihdot rooleista toiseen syntyivät, eikä siinä tarvittu vaatteidenvaihtoja eikä peruukkeja. Pipo, viikset, silmälasit - tadaa! Kaikki tyypit vakuuttivat. Muutenkin Das Ria on pieni helmi teatterisyksyn tarjonnan joukossa, ja kannattaa ehdottomasti käydä poimimassa se elämysten joukkoon. Tai silleen.

(näin esityksen kutsuvieraana)

esityskuvat Marko Mäkinen

Silmälläpidettävät / Hämeenlinnan Teatteri

Silmälläpidettävät / Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 21.11. 2015, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Pentti Järvinen

Ohjaus Jukka Keinonen

Lavastus Juha Mäkipää
Pukusuunnittelu Satu Suutari
Valosuunnittelu Hannu Suutari
Äänisuunnittelu Timo Pönni
Projisoinnit Veikko Pulli

Rooleissa : Harri Ekonen, Lotta Huitti, Maiju-Riina Huttunen, Johanna Reilin, Lasse Sandberg, Mikko Töyssy ja Markus Virtanen

 Lauantaina ei aluksi oikein innostanut mikään. Töissä meinasin nukahtaa, samoin töiden jälkeen heti kotiuduttuani. Oli kuitenkin sinniteltävä hereillä eikä päivänokosillekaan ollut mahdollisuutta, koska illalla olisi Silmälläpidettävät ensi-illassa. Ennalta esitys ei ollut nostattanut minussa jostain syystä suuria toiveita ja hämmästyttävää kyllä, lähdin teatterille aika vastentahtoisesti ainoana toiveenani, että toivottavasti esitys kestäisi korkeintaan pari tuntia ja olisi hauska edes osittain. Minäkö mietin tämmöisiä? Kyllä vaan. Kuten sanoin, lauantaina ei innostanut oikein mikään. Aluksi.

 Kaikkea sitä oppii! Käsiohjelma tiesi kertoa, että sääksi on toiselta nimeltään kalasääski (muttei kuitenkaan kalasääksi). Sääski taas on hyönteislahko, johon kuuluvat mm. hyttyset. Selvä homma. Ja lisää infoa : "Uhanalaisluokituksen tasot ovat seuraavat : elinvoimainen, silmälläpidettävä, vaaraantunut, erittäin uhanalainen, äärimmäisen uhanalainen, luonnosta hävinnyt ja hävinnyt. Sääksi kuuluu tällä hetkellä silmälläpidettäviin." Kiintoisaa!

 Miten tämä edellämainittu sitten liittyy tähän kyseiseen esitykseen? Antakaas kun kerron. Hauholla (eli Hämeenlinnassa) syntynyt Mirja-sääski eikun sääksi on lähtenyt "lomailemaan" reippasti etelämmäksi ja nyt Mirjan odotetaan palaavan synnyinseuduilleen pesintähommiin. Vanha pesä odottaa ja niin odottaa koko kaupunkikin. Hämeenlinnaan on perustettu oikein Mirja-toimikunta, jonka puheenjohtajana häärää Tellervo Jeesiö (Johanna Reilin) ja melkoinen show on odotettavissa Mirjan paluun kunniaksi. "Meidän Mirja" muuttuu median Mirjaksi. AD & HD Innovations-firman energiset innovaattorit AD (Maiju-Riina Huttunen) ja HD (Markus Virtanen) lyövät useampaan otteeseen viisaat päänsä yhteen visioidessaan sopivia mainoslauseita ja ideoita, jotta saataisiin Hämeenlinnan tori täyteen Mirjan paluuta juhlistavia kansalaisia. Suunnitellaan jopa Ilkka Heiskasta sääksen rooliin, vai lähtisikö Ritva Oksanen esittämään petolintua kaiken kansan eteen? Mirja-siivekäs nostetaan myös legendojen joukkoon, jonne kuuluvat esim. Jim Morrison, Elvis ja Freddie Mercury.

Reska-Reino (Harri Ekonen) 

 Mediahässäkän keskellä touhuaa ja jutustelee kansanmies Reska-Reino (Harri Ekonen), lintututkija Jussi Hämäläinen (Lasse Sandberg), yksinäisyydestä juttua kirjoittava toimittaja Kata Lehmusvaara (Lotta Huitti) sekä Saksasta saapuva sponsori Martin Bauer (Mikko Töyssy). Heti alussa on selvää, että silmälläpidettäviä piisaa kaikenlaisten lajien parissa ja kaikilla ei ole ihan puhtaita jauhoja pussissaan.

 Käsikirjoittaja Järvinen on kyllä hyvin haistanut, mistä langoista kannattaa vetää. Pohdinkin, että mahtaako ulkopaikkakuntalaiset kuinkakin hyvin tarttua syötteihin, mutta paikallisväestöön piikit kyllä osuivat ja upposivat. Niin saivat osansa torin villi perusmeininki, kopiokonekaupat, Engelinrannat, Euroopan suurimman autokaupan mainostolpat, hämeenlinnalaisten taksikäyttäytyminen ja Kantolan tapahtumapuistokin.

 Mirjan lentomatkahan ei suju ihan suunnitelmien mukaan ja väliajalle lähdettiin rytmikkäiden taputusten saattamana. Sattuneesta syystä oli suuri hinku tanssia hieman ripaskaa myös, jos vaan kroppani taipuisi moiseen tanssahteluun. Väsyttikö vielä? No ei todellakaan. Olin silminnähden piristynyt ja virkistynyt, sillä esityshän oli aivan poskettoman hauska! Kaunis metsälavastus ja poluilla tarpominen, hillittömät projisoinnit, alun naakkaparvi ja niiden "säksätys", Reska-Reiskan osuvat kommentit ja tryffelien nuuskiminen, Tellervo Jeesiö skypettämässä sukkahousujen vaihdon lomassa ja puhumassa sujuvaa suomea saksalaisittain Martin Bauerin kanssa. Miten näistä Mikko Töyssyn hämäräperäisistä hahmoista tulee nyt kaikista muuten mieleen Risto Mäkelä? Ja idearikkaat AD ja HD. Melkoisia innovaattoreita... www.juurikinnain.fi

Kansanjuhlaa torilla AD:n ja HD:n malliin

 Loppuaploodien jälkeen kuulin takaani kommentin, että koko Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kannattaisi ja pitäisi tulla esitystä katsomaan. Sen verran hyviä osumia tarjosi tämä, ja peiliinkatsomisen paikka itse kullekin monessakin mielessä. Kotimatkalla kyselin isännältä, milloin hän aikoo tuoda minulle lahjakalan ja milloin menemme eväsretkelle. Mukaan kumpparit, kiikarit, Airamissa kahvia, voipaperiin käärittyjä eväsleipiä.

 Silmälläpidettävät kulkee meillä nyt myös nimellä "Kuninkaan paluu" (ja tällä viitataan Ekosen Harriin ja Kuningas näyttämöllä-vetoon parin vuoden takaa). Hmmmmm. Voisi myös kulkea nimellä "Rengastuksen ritarit" tahi "Kaksi tornia" (joista toinen on Mirjan pesä ja toinen Sunny Car Centerin tolppa). Meikäläinenkin vähän innovoi!

 (näin esityksen kutsuvieraana)

Esityskuvat Tapio Aulu / Precis Oy

Hämäläinen ja Jeesiö metsässä

Juhlista jaloin / Jyväskylän Kaupunginteatteri

Juhlista jaloin / Jyväskylän Kaupunginteatterin suuri näyttämö

Ensi-ilta 30.10. 2015, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Alan Ayckbourn
Suomennos Leena Havukainen ja Arto af Hällström
Ohjaus Leena Havukainen
Lavastus Karmo Mende
Pukusuunnittelu Tuovi Räisänen

Rooleissa : Jukka-Pekka Mikkonen, Maija Andersson, Hannu Lintukoski, Jorma Böök, Hanna Liinoja, Piia Mannisenmäki, Sauli Suonpää, Jouni Salo ja Anneli Karppinen

 Tässäpä oivallinen esitys, jos suunnittelette pikkujouluohjelmaa. Väkeä kokoontuu perinteiseen tapaan joulunviettoon Belindan (Piia Mannisenmäki) ja Nevillen (Hannu Lintukoski) luokse. Mukana juhlahumussa on niin ystäviä kuin sisaruksiakin, ja aika tavalla tunnistettavia tyyppejä. Yksi tykkää maistella kaikenlaisia juomia, yksi tuijottaa telkkarista väkivaltaviihdettä (jouluna!), yksi on koko ajan rassailemassa erinäisiä laitteita ja yksi haluaa jälleen kerran järjestää nukketeatteriesityksen lapsosille. Paikalle odotetaan vielä saapuvaksi "kuuluisa kirjailija" Clive (Sauli Suonpää), jolla on ollut jonkinsorttista sutinaa Belindan hiukan erikoisen siskon Rachelin (Anneli Karppinen) kanssa. Selvähän se on, että tarpeeksi monta päivää kun sama porukka saman katon alla viettää, ei yhteentörmäyksiltä voi välttyä.

Belinda, Clive ja Rachel 

 Odotin vauhdikasta farssia - ja alkupuoliskolla meinasin nukahtaa. Näyttämöllä jaariteltiin monenmoista, mutta ei varsinaisesti tapahtunut mitään erikoista. Jouluvalmisteluiden seuraaminen ei ole mielestäni kauhean mielenkiintoista katseltavaa. Ajattelinkin, että tässä nyt alustetaan tulevaa ja hiljalleen alkaa tyypeistä paljastua uusia puolia. Silmä lepäsi kyllä tyylikkäissä vaatteissa ja pulisongeissa. Rattaat lähtivät pyörimään kunnolla vasta Cliven saavuttua paikalle. Jestas, mikä staili nuorella miehellä olikaan! Hänen ja Rachelin keskinäiset keskustelut olivat herkullista seurattavaa, Rachel kun oli varsinainen ryhtiriitta ja käytti vähän omalaatuista elekieltä sanojensa painikkeeksi. Parhaat naurut alkupuoliskolla irrotti kuitenkin joulupaketista paljastunut rummuttava ja pilliin viheltelevä patterikäyttöinen nalle, jonka rytmiä tapailtiin sitten koko väliaika ja vähän kotimatkallakin viihdykkeeksi.

 No, suurena nukketeatterin ystävänä pelkäsin/odotin sitä, että Bernardin (Jouni Salo) nukkeshow lähtee käsistä tai ei mene muuten ihan putkeen, ja onneksi niin sitten kävikin. Saimme nähdä aivan poskettomat kenraaliharkat kolmesta pienestä porsaasta. Mukana oli monenlaista possua ja sekoilua siitä, kuka milloinkin on vuorossa sekä posteljooni ja iso paha susi Häntyli-nimisen koiransa kanssa. Aivan käsittämätöntä menoa ja puhetyylejä! Olin pissata housuihini kun nauratti niin paljon. Ihme, että näyttelijöillä ja Bernardilla etenkin piti pokka. Harjoitusaika lienee ollut melkoisen hupaisaa? Nuket varastivat kyllä koko shown.

Posteljooni ja ensimmäinen porsas tapaavat

 Kyllähän juhlissa sitten muutamia erikoisia käänteitä tuli vastaan, mutta ei ihan sellaista menoa mitä odotin. Ihan niin kuin oltaisi jääty lähtökuoppiin ja juuri kun on saatu vauhti päälle, aletaankin hidastella loppukaarteessa ja sitten ollaankin jo maalissa. Luulenpa kuitenkin, että pikkujoulukansaan tämä uppoaa, etenkin jos on nautiskeltu muutama terästetty glögi ennen esitystä.

 Pointsit rummuttavalle lahjapaketille, nukketeatterille sekä Cliven kokonaisvaltaiselle lookille hiuksia ja kävelytyyliä myöten.

(näin esityksen vapaalipulla)

Esityskuvat (c) Jiri Halttunen