Teatterikärpänen lukee / Juha Muje - näyttämöllä ja kulisseissa

Teatterikärpänen löysi tänä vuonna sisältään aikamoisen lukutoukan ja ehti lukemaan peräti 163 kirjaa kuluvan vuoden aikana! Osa äänikirjoina ja e-kirjoina Bookbeatin kautta, osa omasta hyllystä ja suurin osa kirjastosta, jonne tein comebackin useamman vuoden tauon jälkeen. Luin erittäin paljon teatterireissujen aikana, kirjan parissa bussi-ja junamatkat vierähtivät hurauksessa ja usein mitä milloinkin odotellessa asemilla ja teattereiden lämpiössä luin kirjaa mieluummin kuin surffasin kännykällä netissä.

 Viimeisimpänä luettavanani ahmin muutamassa tunnissa näyttelijä Juha Mujeen elämäkerran, joka ilmestyi jo syyskuussa. Nämä elämäkerrat tuntuvat menevät lähes aina saman kaavan mukaan - ensin kerrotaan lapsuudesta ja nuoruusajoista sekä siitä, mistä teatteri-innostus lähti. Uraa ja yksityiselämää käydään suhteellisen seikkaperäisesti läpi, välissä paksu valokuvaliite. Juha Heiskasen kirjoittama "Juha Muje - näyttämöllä ja kulisseissa" olikin sitten piristävä poikkeus joukossa! Kirjassa ei paljoakaan kerrottu Juhan lapsuusvuosista tai kerrottu sukutarinaa alusta alkaen, vaan mentiin aika suoraan asian ytimeen eli teatteriin. Toki mainittiin ensimmäinen rooli, kun tyynyhaitarilla soiteltiin yllättäen... Erillistä valokuvaosiota ei ollut, vaan kuvat oli yhdistetty tekstin joukkoon.

 Juha (syntynyt 1950) pääsi Teatterikouluun samana päivänä kun täytti 18v, ja valmistuttuaan hänet kiinnitettiin samantien Turun Kaupunginteatteriin, jota luotsasivat tuolloin Kalle Holmberg ja Ralf Långbacka. Alkoi kuusi vuotta kestänyt ns. "Kotkien kausi" ja Turussa nähtiin monia ikimuistoisia näytelmiä kuten Seitsemän veljestä, jossa Juha oli Eeron roolissa. Myöhemmin Juhaa on voinut nähdä myös KOM-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa sekä Suomen Kansallisteatterissa sekä muutamissa elokuvissa ja tv-sarjoissakin.

Kirja oli varsin helppolukuinen, kappaleet eivät olleet pitkiä ja kappaleiden alussa oli aina hauskoja kuvia ilmeikkäästä päähenkilöstä (kuvat Jouni Harala). Vaikka tekstiä oli suhteellisen paljon, kirjoitustyyli vei sulavasti eteen päin ja sai janoamaan lisää. "Jos nyt luen vielä seuraavan jutun..." Mukana paljon tarinoita kulissien takaa ja esitysten sekä roolitöiden syntyhistoriasta, lopussa vielä kattava lista rooleista eri teattereissa. Itsekin olen päässyt onneksi näkemään Juha Mujeen muutaman kerran livenä. Ensimmäisen kerran taisin nähdä hänet Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 1994 Piukat paikat -musikaalin Jerryn/Daphnen roolissa, oli muuten melkoisen viehkeä ja vauhdikas Daphne! Vieläkin muistan kohtauksen, jossa Daphne kertoo päässeensä kihloihin ja liihotteli ruusu suussaan leninginhelmat korvissa onnellisena pitkin hotellihuonetta. Lisäksi olen nähnyt hänet Kansallisteatterissa näytelmässä Tuulta päin sekä musiikkispektaakkeleissa Homo! ja Slava! Kunnia. Kuluvana keväänä näin hänet Tampereen Työväen Teatterissa näytelmässä Kissa kuumalla katolla (joka ennakkosuunnitelmien vastaisesti ei jatkunutkaan syksyllä enää ohjelmistossa ja tästä Juha vähän avautuu enemmänkin).

 Pieni yllätys oli se, että tämä bloginikin tulee kirjassa ilmi ja vieläpä hauskalla tavalla, kun Juhan poika Samuli kertoo siitä, tuleeko häntä verrattua useinkin isäänsä ja Samuli kertoo, että nimien kanssa on ollut pientä sekaannusta, ja pieni ote blogistani löytyvästä Samulin haastattelusta tulee loppupuolella mainituksi. Kuka mahtaa olla mystinen Juhani Muje?

 Tämän kirjan parissa ei ollut hetkeäkään tylsää, joten suosittelen tutustumaan!

Juha Muje - näyttämöllä ja kulisseissa 
Kirjoittanut Juha Heiskanen 
207 sivua 
Kustantaja Docendo 

(Sain kirjasta arvostelukappaleen, kiitos Docendo!)

Videohaastattelussa Sauli Suonpää

Blogini piti hiljentyä loppuvuodeksi, mutta laitetaanpa pieni "joululahja" tänne kaikille seuraajilleni.

 Muutama kuukausi sitten sain kiinnostavan yhteydenoton, jossa tiedusteltiin halukkuuttani videohaastattelun/haastatteluiden tekoon jossain vaiheessa. Huhuilin vapaaehtoisia haastateltavia ja kun niitä ei määräajassa ilmoittautunut, kysyin yhdeltä "luottonäyttelijöistäni", että onnistuisiko tämänkaltainen kokeilu. Sauli Suonpää innostui heti, ja niin pieni haastattelu tehtiin videon muodossa. Kuvaajana toimi Jani Vehkalahti, kuvauspaikkana Helsingin Kahvipaahtimo. Lisäksi videolla pyöritään Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön takatiloissa, kun seurataan Saulin valmistautumista rooliinsa Palkkamurhaajan painajainen -näytelmässä.

 Videon pääset katsomaan tästä linkistä!

Kaikki kommentit otetaan ilolla vastaan! Kiinnostaisiko jatkossakin nähdä haastatteluita videon muodossa? Toiveita aiheen suhteen? Entä haastateltavan?

Sauli valmiina juttuhetkeen (c) Teatterikärpänen 

Nyt toivotan kaikille lukijoilleni antoisia vuoden viimeisiä päiviä!

ps. Saulin voi nähdä seuraavan kerran lavalla keväällä näytelmässä Sudenmorsian, paikkana Teatteri Avoimet Ovet.

Teatterikärpäsen vuosi 2017

On taas kliseisesti perinteisen vuosikatsauksen aika. Tadaa!

 Nyt voisi aluksi vetäistä ruksin seinään, sillä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olen onnistunut vähentämään teatterissakäyntejäni! Joka vuosihan tähän samaan aikaan on tullut uhottua, että "ensi vuonna kyllä vähennän". Nyt se onnistui! Vuoden 2016 saldohan oli eri teatteriesitysten osalta 122 ja tänä vuonna 101. Huomattava vähennys! Aika maltillisesti mentiin, enkä mitään esitystä hurahtanut katsomaan hirveän montaa kertaa. Kokonaissaldokin pysyi siis kohtuumäärissä. Pari kertaa näin Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin, Miniteatterin Hamletin (jonka näin jo viime vuonna ensimmäisen kerran), Ryhmäteatterin Seitsemän veljestä, Salon Teatterin Jekyll & Hyden (tässä oli hurahdusvaara, mutta "onneksi" esitykset myytiin loppuun ja muutenkin oli vaikeuksia päästä Saloon), Puhtaana käteen -farssin Hämeenlinnan Teatterissa ja Suomen hauskin mies itketti ja nauratti Helsingin Kaupunginteatterissa pariin otteeseen. Kolme kertaa kävin sitten keväällä katsomassa Kirkaa Peacockissa, ja pääsyyllinen näihin kolmeen reissuun oli kyllä yhdistelmä Heikki Ranta-Sami Hokkanen-Unto Nuora ja etenkin kappale "Neidonryöstö", josta voisi jonkinmoisen erikoismaininnan antaa Unto Nuoran kapellimestarille. Kappale aiheutti sitkeän korvamadon, mutta on nykyään laantunut ja kaksi ratsua yli virran käy nyt jossain ihan muualla kuin minun päässäni.

Naisia hermoromahduksen partaalla, HML (c) Tapio Aulu 

 Mopo lähti käsistä sitten lukemisen suhteen (aina jotain...). Tavoitteenani oli lukea vähintään 70 kirjaa ja tällä hetkellä luettuna on 156 teosta, ja vielähän sitä ehtii muutaman. Teatterireissuillani istuin bussissa kirja kädessä mennen tullen, välillä kuuntelin äänikirjoja (erikoismaininta Dan Brownin "Alku"-teokselle, jonka nimensä mukaisesti aloitin uusiksi noin kuuteen kertaan, koskapa aina nukahdin kesken kaiken) ja lainasin kirjastosta mm. Roald Dahlin lähes koko tuotannon kerralla. Jaakko ja jättipersikka aiheutti niin valtavan hepulikohtauksen, että isäntäkin hermostui.

 Elokuvissa kävin muutaman kerran, siellä kovimmin kolahtivat kolme kotimaista Tom of Finland, Ikitie sekä Tuntematon sotilas.

Päämäärä Tuntematon (c) Peero Lakanen 

 Takaisin teatterin pariin. Tänä vuonna tuli opittua muutama asia.

* Kaikkea ei tarvitse todellakaan nähdä. Voi suorittaa karsintaa roimalla kädellä hyvällä omallatunnolla! Oman jaksamisen ja ajankäytön mukaan mennään.
* Kaikesta näkemästään ei ole pakko kirjoittaa, jos tekstiä ei synny eikä esitys puhuttele.
* Ei ole maailmanloppu, jos joku kovin kiinnostava juttu jääkin näkemättä (esimerkiksi Teatteri Siperian Die Hard Tampere meni täysin ohi, samoin KOM-teatterin MyBaby).
* Jos alkaa tympiä koko touhu, pitää reilusti vähän taukoa ja kyllä taas jaksaa, ainakin hetkellisesti. Kannattaa joskus myös lähteä vähän kauemmas kulttuurin pariin. Itse löysin itseni Iisalmesta kesällä.

 Tuohon viimeiseen viitaten, usein loppuvuodesta iskee totaalinen teatteriähky. Tänä vuonna huolestuttavaa on ollut se, että olen miettinyt pitkin vuotta useampaan otteeseen sitä, että lopetan koko blogin (onhan tätä jo kahdeksan vuotta pidetty). Tästäkin oli vielä muutama viikko sitten tulossa eräänlainen jäähyväiskirjoitus, mutta ei. Ette te minusta niin vaan pääse! Haluan jatkossakin nostaa esiin minua kiinnostaneita esityksiä ja tekijöitä. Tänä vuonna moni tyyppi on kolahtanut ja kovaa, ja omalla seurantalistallani on ollut kuhinaa. Pari "vanhaa suosikkia" on pitänyt pintansa, mutta monta uutta on noussut ihan sinne kärkeen (tästä lisää myöhemmin).

Ella ja Eero, Lokki 

 Olen hirmuisen tyytyväinen tämänvuotiseen teatterisaldooni. Erittäin monta todella loistavaa esitystä tuli nähtyä, ja niistä on hankalaa valita parasta. Aiemmin on joukosta noussut esiin selkeä kärki, nyt on mahdotonta nimetä vain muutamaa. Turun Tom of Finlandista pidin kovasti ja Viimeinen laiva upposi kivasti, Työviksen katolla oli sekä kissaa että viulunsoittajaa, Tampereen Teatterissa oli Tuttiritarissa mm. laulavia piimäpurkkeja ja Catsissa menoa&meininkiä joka suuntaan, myös Huojuva talo kolahti. Tuntematon sotilas jyrisi niin Porissa kuin Iisalmessakin, Puhdistus Kotkan Kaupunginteatterissa, Ryhmiksen Peer Gynt, KOM-teatterin Mustarastas, Eräs Teatterin Metsänpeitto, Tampereella nähty Ella Mettäsen ja Eero Ojalan Lokki, Salon Teatterin Jekyll & Hyde, Kansallisteatterin Mestari ja Margarita, Tampereen Komediateatterin Päämäärä Tuntematon ja ikisuosikkini Tuukka Huttunen, HKT:n Palkkamurhaajan painajainen, Teatteri Jurkan Kikka Fan Club, Kapsäkin Eva W, LauKesin Hyvät siskot, Pyynikin Niskavuoren nuori emäntä... Lista tuntuu loputtomalta!

Jonas Saari Laurina, Turun Seitsemän veljestä (c) Otto-Ville Väätäinen 

 Eniten kuitenkin minuun vaikuttivat esitykset, joissa korostui yhteistyön voima ja joista on hankalaa nostaa mitään yksilösuorituksia esiin. Teatteri on yhteispeliä ja siitä oivallisia esimerkkejä ovat Seitsemän veljestä niin Ryhmäteatterin Suomenlinnan versiona kuin Turun Kaupunginteatterissakin sekä Lahden Kaupunginteatterin Pohjantähdet I ja II. Jälkimmäinen näistä (ja etenkin ensimmäinen osa) vei minulta melkein jalat alta ja esityksen jälkeen tuntui, että nyt tuli lähtö. Vuoden viimeisten esitysten joukossa TeaKissa nähty Saatanan teatteri oli myös melkoinen pommi ja nousi takavasemmalta vuoden kovimpien joukkoon.

Pohjantähti (c) Robert Seger 

 Erikoismainintoja pitää jakaa muutama :

* Hämeenlinnan Teatteri - Kohtauksia eräästä avioliitosta, Arvoituksellisia muunnelmia, Pentinkulman naiset, Naisia hermoromahduksen partaalla, Puhtaana käteen (Erinomainen ohjelmisto tänä vuonna, saa olla ylpeä kotiteatteristaan!)

* Jonas Saari nousi hienosti esiin monipuolisuudellaan kaikissa Turun jutuissa (Tom of Finland, Viimeinen laiva, Seitsemän veljestä)

* Olli Rahkonen Touko Laaksosena Tom of Finland -musikaalissa, mikä karisma ja läsnäolo!

* Eero Ojala Simeonin roolissa Ryhmiksen Seitsemässä veljeksessä ja Lokissa, ja yksi syy siihen, miksi seurantalistallani on tuulista. Tämän miehen takia löydän itseni keväällä Rovaniemeltä, mikäli VR suostuu kuskaamaan.

* Pihla Pohjolainen hurmasi Jukolan pojat Suomenlinnassa Venlana ja vakuutti Suomen hauskimmassa miehessä. Pihlan lavasäteily valaisee synkimmänkin päivän ja mielen. Upea!

Pihla Venlana (c) Tanja Ahola 

* Merita Seppälä Salon Teatterin Jekyll & Hyden Lucyna, häntä näkisin missä vain ja milloin vain enemmänkin. Teki ison vaikutuksen jo viime vuonna Kaarina-teatterin Kurjat-näytelmän Fantinena.

* Musiikkiteatteri NYT ponnahti komeetan lailla teatterikentälle ja toi uusia biisejä sekä täysin uudenlaista tekemisen meininkiä.

* Heikki Ranta, takuumieheni nro 1 ja suurin syyllinen siihen, että teatterissakäyntejä ei noin vain lopeteta. Ainakin pitää nähdä kaikki ne jutut, joissa Heikki on mukana!

Kirka-Heikki (c) Tapio Vanhatalo 

 Jokuhan täältä on mainitsematta vielä ihan kokonaan. Tänä vuonna jäi parhaiten mieleeni yksi roolityö (ja kun oikein tarkemmin ajatellaan, kyseessä on yksi kaikkienaikojen mieleenpainuneimmista roolisuorituksista IKINÄ meikäläisen teatterihistoriassa. Toki se on nyt tuoreessa muistissa, mutta olen varma siitä, että muistelen tätä tietynlaisella lämmöllä vielä vanhainkodissakin ja silmiini varmaankin syttyy outo kiilto ja keinutuoli alkaa savuta...) ja tämä on loistava osoitus siitä, mitä tapahtuu kun pääsee näyttämään kunnolla, mistä aineksista on tehty. Unelmarooli kun napsahtaa harvoin kohdalle, silloin otetaan tilaisuudesta kaikki irti. Peter Nyberg tuplaroolissa Jekyll & Hydessa ansaitsee kaikki maailman hehkutukset ja kuumotukset ja muut, ja etenkin Hyde osui ja upposi aikas syvälle. Vuoden Pahis, kyllä! Vuoden Biisi (Elossa), kyllä! Vuoden saalistajan elkeet ja loikat ja äänenpainot ja eroottiset lataukset ja Vuoden Kostaja -titteli! KYLLLÄÄÄÄÄÄ! Silinterihattuinen vaanija seikkaili unissani jo kauan ennen kuin esitystä ehdin edes näkemään, ja arvatkaa vaan montako kertaa se seikkaili unissani esitysten jälkeen.

Hra Hyde (c) Mika Nurmi 

 Huh huh. Tämmöistä tänä vuonna. Nyt pientä huilausta. Teatterivuoteni käynnistyy uusintareissulla Näytelmä joka menee pieleen (Tampereen Teatteri) parissa tammikuun alussa (saas nähdä sohlaavatko yhtä pahasti kuin aiemmin, vai ovatko mitään oppineet esityskertojen myötä). Keväällä tuntuu olevan kovin kansalaissotapainotteinen ohjelmisto, mahtuupa sinne Rakastunut Shakespeare onneksi joukkoon ja Taru Sormusten Herrasta ainakin. Niitä odotellessa.

 Teatterikärpänen toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää joulua ja kulttuuririkasta uutta vuotta 2018!

ps. Olisi kiinnostavaa kuulla, mikä oli juuri Sinun suosikkisi tänä vuonna teatteriohjelmistosta! Kommenttia kehiin siis.

Haastattelussa Kalle Kurikkala

 Kalle Kurikkalan tapasin kahvila Gran Delicatossa Helsingissä lokakuun alussa 2017.

Vuonna 1992 syntynyt Kalle on horoskoopiltaan oinas. ”Oon kotoisin Keski-Pohjanmaalta Kannuksesta ja tarkemmin Eskolan kylästä. Eskolassa kävin ala-asteen Hanhinevan koululla, yläasteelle piti mennä Kannukseen, jossa kävin myös lukion. Lahdessa mä asuin viisi vuotta, ja tällä hetkellä mä asun täällä Helsingissä.”

Mitä harrastat? ”Hmmm, tuntuu että kaikki liittyy teatteriin tavalla tai toisella. Tänään mä kävin aamulla uimassa. En mä sitä kyllä harrastukseksi sanoisi, silloin tällöin tulee käytyä. Käyn mä tanssi-ja laulutunneilla, mutta nekin liittyy työhöni. Lukemisesta pidän ja lenkkeilystä. Pelailen kännykkäpelejä ja vastaavia, mutta sehän on lähinnä ajanvietettä”, Kalle naurahtaa.

Mitenkäs soittotaito? ”Pianoa oon soittanut 6-vuotiaasta asti, Eskolan kansalaisopistossa aloitin. Alussa olin hyvinkin innostunut, mutta sitten se vähän jäi. Lisäksi oon soittanut kitaraa.”

Kalle ja Talle 

Mitkä asiat ovat sydäntäsi lähellä? ”Ensimmäiseksi tuli mieleeni meri ja luonto. Kun ahdistus iskee, mä menen merenrantaan kävelemään. Tietysti ystävät ja perhe ovat sydäntäni lähellä.”

Jos sinulla olisi enemmän aikaa, haluaisitko osallistua johonkin vapaaehtoistoimintaan tai vastaavaan? ”Oon kyllä miettinyt asiaa. Huomasin juuri netistä, että joku oli ryhtynyt yksinäiselle vanhukselle kaveriksi. Jonkinlaiseen ystävätoimintaan voisin lähteä mukaan, mutta tällä hetkellä en pystyisi sitoutumaan jokaviikkoiseen toimintaan. Voisi silloin tällöin mennä esimerkiksi vanhainkoteihin laulamaan, sellaista oon kotipuolessa joskus tehnytkin.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Laulutaito on vahva, mutta nykyään se ei ole mikään erityistaito. Teattereissa on paljon erinomaisia laulajia. Aiemmin pidin heikkoutena sitä, että oon herkkä ihminen ja tunnen kaiken tosi vahvasti, mutta nyt nää sen vahvuutena. Vahvuuteni on myös se, että oon hirmuisen kiinnostunut työstäni ja mulla on motivaatio korkealla.”

Onko sinulla mitään ns. bilekikkoja, joita tietynlaisissa tilaisuuksissa esittelet? ”Heh, kuulostaa kyllä todella oudolta eikä ollenkaan minunlaiseltani toiminnalta. En oo koskaan ollut sellainen, että ”Hei katsokaa mua!”, vaikka muuten en pidäkään sitä mitenkään inhottavana asiana, että oon esillä. Se kuuluu tähän työhön, mutta en hakemalla hae huomiota.”

Entä löytyykö bravuureita esim. ruuanvalmistuksen puolelta tai karaokesta? ”Lahdessa yksin asuessani ei tullut juurikaan kokkailtua kun oli niin kova kiire koko ajan, mutta nyt täällä Helsingissä tykkään kokkailla poikaystäväni kanssa. Bravuurini on ehkäpä uunikala ja kasviksia, ja viimeaikoina oon kokkaillut kasvisversiota chili con carnesta. Se on hyvää ja helppo valmistaa. Ennen mä leivoin kovasti, ja siinä bravuurini oli Pätkis-kakku. Karaokessa tulee silloin tällöin käytyä ystävien kanssa, jos sattuu sopiva paikka kohdalle. Yleensä mä laulan suomenkielistä, Leevi and The Leavingsia esimerkiksi.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Lentäminen! No, vähän realistisemmin jos vastaan, niin akrobatiataidot ja voltti olisi kiva hallita. Sillä taidolla voisin aamuneljältä jossain leveilläkin, heheh.”

Mikä on ollut toistaiseksi isoin ammatillinen haasteesi? Stingin visiitti? ”Se oli kyllä jännä tilanne, mutta ensimmäisenä tuli mieleeni Lahden Muten ”Asemalla”-produktio, se oli eka isompi juttu. Teksti oli tosi haastava ja siinä oli haastavia elementtejä niin tanssi-kuin laulupuolellakin. Hankalaa, mutta onnistuessaan myös palkitsevaa! Aikataulukin oli tosi tiukka, kuten aika usein on. Ammattikentällä Kotkan Kaupunginteatterin ”Keisarikunta” oli myös haastava, se oli mun eka ammattiproggikseni. Porukka oli kyllä tosi hyvä ja ohjaaja Tommi Kainulainen uskomaton. Kivaa porukkaa! Siinä jouduin pikapaikkaushommiin yhtenä iltana. Sinähän olit muuten katsomassa silloin! Tilanne tuli yllättäen, mutta sitten vaan vedettiin ja hienostihan se meni.”

Keisarikunta-meininkiä (c) Juha Metso 

No mutta kerrohan nyt Stingistä vähän vielä lisää. ”Kun meille ekan kerran kerrottiin, että Sting on tulossa katsomaan, niin tuntuihan se oudolta. Hän tuli ennen näytöstä kättelemään meitä ja sanomaan, ettei mitään hätää ja rauhassa vaan. Se vähän helpotti jännitystä, mutta silloin sen tosiaan vasta tajusi, että Sting ON paikalla! Vitsaili vielä lähteissään, että ”Don´t fuck it up!” Oli se kyllä hieno kokemus, ja yleisö oli vielä niin hienosti mukana koko tarinassa. Yleisöstä sai todella paljon energiaa. Ja Sting vielä lauloi tunnuskappaleen kanssamme lopuksi”, Kalle myhäilee.

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Musiikillisesti lahjakkaita tyyppejä löytyy kyllä – musiikinopettajaa ja bänditoimintaa esimerkiksi. Siskoni laulaa ja soittaa pianoa, mutta ei ammatikseen. Harrastajateatterissakin on väkeä ollut. Tarkemmin en osaa sanoa, meillä on niin iso suku, että saattaa sieltä löytyä jokin salainen teatterimenneisyys.”

Milloin sinua sitten teatterikärpänen puraisi kunnolla? ”Pienenähän mä katselin kovasti elokuvia, ja sitten esitin kohtauksia leffoista… Keski-Pohjanmaalla kun pienessä kylässä asui, oli vähän sellainen meininki ja mentaliteetti yleensä, ettei nyt kannata kauheasti pitää meteliä itsestään. Pienenä olin kyllä Eskolan kesäteatterissa yhdessä satunäytelmässä mukana, tykkäsin siitä näytelmästä kovasti ja muutenkin olin käynyt katsomassa siellä juttuja. Aina harmitti, että miksen itsekin ole lavalla. Ala-asteella meillä oli näytelmäkerho, sinne menin. Yläasteella ei todellakaan ollut mitään, kuorossa tosin olin vähän aikaa, mutta teini-ikäisenä tuntui tosi nololta olla kuorossa. Ollessani ysiluokalla ilmaisutaidonryhmä teki näytelmää ”Vihervaaran Anna” ja mukaan tarvittiin poikia. Ilmaisutaidon opettaja näki minut ja kaverini koulun käytävällä ja kysyi, kiinnostaisiko meitä tulla mukaan. Kiemurreltiin siinä aikamme ja lopulta suostuttiin sillä ehdolla, että ”kyllä mäkin jos säkin”. Olihan se ihan kivaa, mutta fiilis oli edelleen sellainen, että menin kun käskettiin. Sitten mulle soitettiin Eskolan Kesäteatterista ja lukioaika vierähtikin siellä kesäisin, ja teatteri vei mennessään. Sain tehdä isoja rooleja”, Kalle muistelee iloisena.

”Opon kanssa juttelin suunnitelmistani ja kerroin teatterihaaveistani. Hän oli kannustava mutta myös realisti, sanoi että ilman muuta haet mutta kannattaa miettiä ehkä muitakin vaihtoehtoja. Koulussa sain hyviä arvosanoja ja matematiikka kiinnosti, ja hainkin opettajaksi, mutta en koskaan mennyt pääsykokeisiin, koska ne olivat päällekkäin teatterihakujen kanssa. Pääsin sitten Lahteen musiikkiteatterilinjalle vuonna 2011, heti lukion jälkeen. Mutella meni 4,5 vuotta ja sen jälkeen olin vielä Lahden Kansanopistossa vuoden. Oon hakenut myös Nätylle ja TeaKiin, tuloksetta. Ehkä haen maisterilinjalle?”

Mikä on ”virallinen” tittelisi? Oletko näyttelijä-muusikko-taiteilija-artisti-laulaja? ”Kyllä mä itseäni kutsun näyttelijäksi. Mä haluan näytellä, muusikko/musikaaliartisti ei kuvaa sitä mitä haluan tehdä.”

Miksi halusit näyttelijäksi? ”Alunperin siksi, että näytteleminen on kivaa. Olin ujo mutta esiintyminen kiinnosti, ja lavalla voin olla ihan joku muu. Kesäteatterissakin esitin välillä ryyppäävää nuorta poikaa, ja rooli oli niin kaukana minusta kuin suinkin mahdollista. Sai kiroilla ja örveltää, se oli jotenkin vapauttavaa! Nykyään mä en nää mitään muuta vaihtoehtoa. Tätä mä haluan tehdä! Harjoitusvaiheessa kipuilee ja miettii, että mahtaako tästä nyt tulla mitään. Sitten tulee ensimmäinen yleisö ja saa palautetta, että joku on saanut roolityöstäni itselleen voimaa ja ajatuksia, ja taas muistaa, että ”tämän takia tätä hommaa tehdään!” Se palkitsee. Tämä on mun tapani tehdä hyvää tai edes vähän parantaa maailmaa, vaikuttaa ihmisiin tai viihdyttää. Lavalla voi käsitellä tärkeitä asioita, sanomaa ja ideaa pitää olla mukana.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Kaikilta opettajiltani oon saanut tärkeitä oppeja, pieniä palasia. Lahden Kansanopiston opettaja Timo Raita sanoi ajatuksen, että ”taiteilija itse tekee päätöksiä eikä vain odota, että ohjaaja ratkaisee niitä hänen puolestaan”. Näin mä sen ainakin koin. Kokeile, yllätä itsesi ja muut. Näyttelijäkollegoilta oon myös saanut paljon hyviä neuvoja mm. Olli Rahkoselta, hän on todella mukava. Pienetkin sanat riittävät välillä. Chekhov-tekniikan kurssilla kävin myös, ja se oli todella avaava kokemus.”

Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Seela Sella ja Hannu-Pekka Björkman, heitä haastattelin lopputyötäni varten myös. Usein mä teatterijutuista ”fanitan” nimenomaan sitä juttua enkä yksittäisiä näyttelijöitä, Q-Teatterin ”Tavallisuuden aave” esimerkiksi oli todella upea. No, Elina Knihtilä pitää myös mainita erikseen. Kokkolan Kaupunginteatterissa kävin katsomassa Sini Pesosen aikaan paljon juttuja – Virtasen Mikko, Hellénin Essi ja Anderssonin Pia olivat juuri valmistuneet TeaKista ja meno oli äärimmäisen mielenkiintoista”, hehkuttaa Kalle.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”No mulle tuli ekana mieleen taas Seela Sella tai Hannu-Pekka Björkman. Suomessa on muitakin tosi hyviä näyttelijöitä, joiden kanssa mielelläni tekisin töitä. Taneli Mäkelän kanssa on myös hienoa näytellä Viimeisessä laivassa.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Paula Vesala on kyllä yksi suosikeistani, ja Coldplayn Chris Martin! Paula Vesalan kanssa voisin laulaa Jussi Tuurnan säveltämän kappaleen, jota ei ole vielä edes tehty! Tilataan tässä samalla Jussilta kappale.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kotkan Kaupunginteatterissa, Kellariteatterissa,Turun Kaupunginteatterissa, koulun kautta Lahden Kaupunginteatterissa siinä ”Asemalla”-jutussa ja lisäksi tietysti Eskolan Kesäteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi jollain lailla tärkeä roolityö tai koko proggis. ”Lahden Kansanopiston ”Vapauttakaa Kuningas Oidipus!” oli todella tärkeä, se oli niin erilaista mitä olin aiemmin tehnyt. Se oli vielä itse tehty yhdessä työryhmän kanssa. Mielenkiintoinen ja palkitseva, vaikkakin vaikea ja raskas matka. Kotkan Kaupunginteatterissa ”Ystävät hämärän jälkeen” -näytelmässä sain olla isossa roolissa. Se oli mun ensimmäinen työni, joka ei ollut koulun kautta. Sain paljon oppia ohjaajilta, Snoopi Sireniltä ja Pia Lunkalta (jälkimmäinen Kotkan Nuorisoteatterin kautta). Tietysti nyt päällä oleva ”Viimeinen laiva” on tärkeä myös, aina sitä vaan ihmettelee että miten sitä onkaan niin onnekas, että pääsin mukaan niin hienoon proggikseen!”

Vapauttakaa Kuningas Oidipus! (c) Antti Turunen 

Minkälaista teatteria haluaisit nähdä Suomessa enemmän? ”Mä tykkäisin nähdä sellaista, missä ei ole paljoakaan ”ylimääräistä” teatteritekniikkaa. Näyttelijäntyö edellä mentäisi. Hyvänä esimerkkinä jo aiemmin mainitsemani ”Tavallisuuden aave”, se herätti paljon ajatuksia. Jokainen suomalainen saisi siitä takuulla jotain irti. Suomessa osataan kyllä tehdä, mutta siihen voisi luottaa vielä enemmän – uusiin kotimaisiin teksteihin. Ja suomalaista uutta musiikkiteatteria haluaisin nähdä enemmän! Huomenna aion mennä katsomaan Musiikkiteatteri NYT:n Photo Sapiensia, ja Kansallisteatterissa nähty ”Slava!” on tästä myös loistava esimerkki.”

Miten selittäisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää? ”Mun mielestäni hyvä esimerkki on se, että ensin huomaa esityksen kestävän kolme tuntia ja kauhistelee sitä, ja hetken kuluttua esitys on ohi ja miettii, mihin aika oikein hurahti. Välillä esityksiä katsellessa alkaa heti analysoida näkemäänsä ja miettiä erilaisia ratkaisuja ja sellaisiakin asioita, mitä ns. tavallinen katsoja ei edes huomaa. Välillä taas ei mieti mitään, ja silloin on esitys imaissut minut kunnolla mukaansa. Se on hieno tunne!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Toiset esitykset (sekä hyvät että huonot), kirjat, kaikenlaiset tarinat, lehtiartikkelit.”

Podetko ramppikuumetta? ”En enää. Aiemmin mua jännitti tosi paljon. Koe-esiintymiset, huh huh … se ei ole luonnollinen tilanne millään tavalla! Se jännittää kyllä, muttei niin paljoa ettei pystyisi mitään tekemään. Mulla on tekniikoita, millä saan liiallisen jännityksen pois tai laskemaan sellaiselle tasolle, että pystyy tekemään mitä tarvitaan. Myönnän, että silloin kyllä jännitti hiukan enemmän kuin normaalisti, kun Sting istui katsomossa. Minähän se ensimmäisenä olen lavalle astumassa ja silloin mietin, että älä nyt ainakaan kaadu!”

Viimeinen laiva (c) Otto-Ville Väätäinen 

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Kyllä mä aina lämmittelen kehon ja äänen. Täällä mä käyn yleensä lenkillä aamupäivällä ennen kuin lähden junalla kohti Turkua, ja tietenkin teatterilla lämmittelen vielä. Omia hassuja rutiineja vierastan, ettei tule pakonomaista tarvetta aina tehdä jotain asiaa ennen esitystä. Lämmittelyhommat täytyy kyllä aina suorittaa. Voishan tuossa Viimeisessä laivassa poiketa sen verran rutiineista, että tehtäisiinkin vielä yksi laiva ja se joka lähtee, oliskin vasta toiseksiviimeinen!” Kallen kanssa visioimme. Sting olisi varmasti mielissään näistä muutoksista.

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Heti ei tule mieleen mitään kommellusta. Aiemminhan mä oon pelännyt hirveästi sitä, että teen virheen. Silloinhan niitä sattuu, jos oikein kovasti pelkää ja koko ajan ajettelee mokaavansa. Nykyään tykkään siitä, että tapahtuu jotain yllättävää! Se pitää porukan hereillä ja valppaana. Pari kertaa on käynyt niin, että oon mennyt lavalle ja yhtään en ole muistanut, mitä seuraavaksi pitää sanoa. Oikea repliikki on jostain sitten alitajunnasta tullut mieleen juuri sopivalla hetkellä. Keisarikunnassa kävi just niin, että Junnu nousee pianon päälle ja biisin pitäis lähteä, mutta pää on ihan tyhjä! Siitä se sitten lähti takapotkulla.”

Tulevia rooleja kenties? ”Ei ole mitään toistaiseksi tulossa. Viimeinen laiva jatkuu huhtikuuhun 2018 asti, esityksiä on aika harvassa, joten sittenhän mulla olisi aikaa mennä mukaan siihen ystävätoimintaankin.”

Kysytäänpäs tämäkin nyt sitten. Mitä sanoisit nuorelle itsellesi täältä vuodesta 2017? ”Vanhana ja viisaana (hehe) täältä sanoisin nuorelle itselleni, että ”kaikki järjestyy”. Taaksepäin kun elämää katsoo, niin kaikista asioista ei olisi tarvinnut murehtia niin paljon.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Spiderman! Se oli pienenä mun lempparihahmoni.”

Ystävät hämärän jälkeen (c) Snoopi Siren 

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi sinun supervoimasi ja hahmosi nimi? ”Mullahan on usein lenkkarit jalassa ja siitä tuli joskus Lenkkarimies -lempinimi. Se olisi varmaan mun nimeni, koska se on jo ns. lanseerattu. Kun piippari taskussa piippaa, Lenkkarimies on jo paikalla, koska se on tosi nopea. Juoksemalla siirtyy paikasta toiseen. Sen tehtävänä olisi tuoda paikalle jäätelöä ja kaksi lusikkaa. Toinen voisi puhua ja minä kuuntelisin, ja yhdessä syötäisi jätskiä. Se voisi syödä jäätelöä usein ja paljon, koska se kuluttaisi liikunnalla kaiken.”

Tuonhan voisi yhdistää siihen ystävätoimintaankin! Jäätelöpaketti ja lusikat mukaan vaan, ja ”kerro minulle huolesi tai älä kerro, syödään yhdessä jätskiä”-mies? ”Loistava idea! Laitetaan Mesenaattiin joukkorahoituskampanja vireille! Palataan tähän sitten ensi keväänä, kun viimeinenkin laiva on lähtenyt telakalta.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Kirjan voisin ottaa, vaikkapa Sinuhe egyptiläisen. Muutama muukin klassikko. Jos on tylsä kirja, nukahtaisi heti ja sehän ei olisi ollenkaan hassumpi juttu. Kaikki hyöty irti. Ruuaksi voisi olla pizzaa, juotavaksi ginger alea (sitä missä on reilusti inkivääriä) tai cokista.”

Tässä välissä ”keskustelemme” tovin Movemberistä ja viiksistä… älkää kysykö miksi.

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Maja saisi olla aika korkealla, vaikka mulla pienoinen korkeanpaikankammo onkin. Joku muu voisi rakentaa sen, menisin sitten valmiiseen majaan. Perinteinen, pieni puumaja olisi kiva. Sellainen kuitenkin missä olis lämmitys, että siellä voisi olla talvellakin. Säkkituolissa olisi siellä mukava loikoilla.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn aikakauteen tai katsomaan tiettyä tapahtumaa, minne menisit? ”Haluaisin mennä katsomaan vanhaa kunnon Suomi-filmi -aikaa, puhuttiinko silloin ”oudosti” tyyliin ”maisteri on hyvä ja ottaa tästä nyt sitten lisää kahvia” tai ”nuori ylioppilas on tullut meille tänne kesänviettoon”. Onko puhuttu sillai tietyllä nuotilla ja nopeasti! En usko, hahah! Dinosauruksia olisi kiva nähdä myös ihan livenä.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se voisi olla hyvinkin kokeellinen, dramaattinen tanssiteos. Siinä ei puhuttaisi mitään. Uutta musiikkia olisi sävelletty. Mukana olisi koko Kansallisbaletin tanssiryhmä ja suurella näyttämöllä ehdottomasti. Ja tässä olisi nyt sitten kaikki tekniset vimpaimet mukana, vaikka aiemmin halusin esityksiä ilman “ylimääräistä” tekniikkaa.”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Oletko sinä koskaan halunnut näytellä, tai oletko näytellyt missään?”

Tähän tuli pitkä ja rönsyilevä vastaus, jonka lopputuloksena oli se, että eihän tästä tulisi mitään, jos kaikki haluaisivat näytellä, koska pitää olla katsojiakin…

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä menen kotiin ja kaveri tulee kylään.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Meri

Mistä sanasta pidät vähiten? - Löllö

Mikä sytyttää sinut? - Muut ihmiset

Mikä sammuttaa intohimosi? - Muut ihmiset

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Sellon ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Julkisivuremontti!

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Meribiologi

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

Täällä Pohjantähden alla osa 2 / Lahden Kaupunginteatteri

Mäensyrjänkansan kärsimystie - Täällä Pohjantähden alla osa 2 / Lahden KT, Juhani-näyttämö

Ensi-ilta 15.11. 2017, kesto noin 2h 45min (väliaikoineen)

Teksti Väinö Linna
Sovitus Ari-Pekka Lahti
Ohjaus Juha Malmivaara
Koreografia Panu Varstala
Lavastus Minna Välimäki
Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelu Kari Laukkanen
Äänisuunnittelu Kai Poutanen
Musiikki Hannu Kella

Rooleissa : Hiski Grönstrand, Jori Halttunen, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Maiju Saarinen/Anna Pitkämäki, Ritva Sorvali, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari sekä Jarkko Lahti

Muusikko : Hannu Kella

 Lokakuun lopussa tuli nähtyä Täällä Pohjantähden alla osa 1 - Kuu on torpparin aurinko ja esitys vaikutti minuun hyvin kokonaisvaltaisesti, kuten voitte tästä lukea. Kakkososa oli tuolloin vasta tulossa ensi-iltaan ja myöhemmin olisi ollut mahdollista nähdä molemmat näytelmät peräkkäin saman päivän aikana. Jostain syystä halusin alunperinkin nähdä näytelmät itsenäisinä kokonaisuuksina, välissä viikkojen tauko, mutta näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä sittenkin pitänyt katsoa molemmat peräkkäin - enkä edes osaa sanoa miksi.

Elina ja Akseli 

 Ykkösosassa musiikin, liikekielen, Linnan tekstin, visuaalisen puolen, äänimaailman ja koko näyttelijäkunnan saumattoman yhteistyön synnyttämä kokonaisvaltainen elämys oli silkkaa nautintoa alusta loppuun, nyt jo vähän tiesin mitä tuleman pitää ja siksi tiettyjä elementtejä osasi jo odottaa. Olin henkisesti ja fyysisesti valmistautunut ennalta, ja siten tässä toisessa osassa vältyin lähes kaikelta niiltä hivenen pelottavaltakin vaikuttaneilta tuntemuksilta. Tunsin oloni jopa hiukan pettyneeksi, kun pystyin lopuksi nousemaan seisaaltani aplodeeraamaan, jälkikäteen ei tarvinnut nojailla seiniin huippauksen vuoksi ja minua hymyilytti enemmän kuin itketti. Osansa lienee silläkin, että väliajan aikana sidoin aulan tilataideteokseen valkoisen nauhan toivon merkiksi (ensimmäisessä osassa sidoin punaisen nauhan, joka merkitsi uskoa). Ennalta epäilin, että valitsen violetin (suru), mutta toisin kävi. Elämä jatkuu, ja nyt on vuosi 2017. Suomi on täyttänyt 100 vuotta.

 Äsken mainitsemani pettymys on siinä mielessä väärä sanavalinta, että missään tapauksessa en ollut pettynyt kakkososaan. Erittäin vaikuttava kokemus ja kokonaisuus tämäkin, ja yhdessä nämä näytelmät muodostavat yhden parhaimmista, mieleenpainuneimmista teatterielämyksistäni ikinä missään. Ensimmäisessä osassa vaikutuin eniten yhteispelistä ja liikkeestä, koko näyttelijäkunnasta. Nyt jotenkin yksilöt nousivat enemmän esiin ja erilaiset pienetkin yksityiskohdat. Elinan (Liisa Loponen) suunnaton tuska menetysten hetkellä, Akselin (Tapani Kalliomäki) uskomattoman koskettava kotiinpaluu vankileiriltä, Jussin (Aki Raiskio) hautajaiset, Elias Kankaanpää (Ritva Sorvali)... Lasten viaton pallonheittely ja pallon putoaminen kädestä isän palattua kotiin, Akselin nojailu lapioihin kuten isänsä aiemmin, mustapukuiset naiset teloitushetkellä, kaunisliikkeisen kurjen (Paavo Kääriäinen) paluu. Usein toistuva sisu-tanssi (kutsuin tätä suomalaisten omaksi haka-tanssiksi, alkuvoimaa ja vahvaa poljentoa).

 Mäensyrjänkansan kärsimystie oli vuoden viimeinen teatteriesitykseni (toki tulevalla viikolla on vielä kaksi reissua luvassa, mutta ne näytelmät menevät jo uusintakierrosta, joten lasken tämän Lahden reissun virallisesti vuoden viimeiseksi) ja hienon lopetuksen tämä vuosi saikin. Suuri kiitos koko työryhmä ja erityisesti koreografi Panu Varstala.

Esityskuvat (c) Robert Seger

(Näin näytelmän kutsuvieraana, kiitos Lahden Kaupunginteatteri!)