Haastattelussa Suvi-Sini Peltola

Suvi-Sini Peltolan tapasin tammikuun lopussa 2014 Kulttuuriravintola Kivessä Tampereella.

Vuonna 1978 syntynyt Suvi-Sini on horoskoopiltaan neitsyt. ”Kotoisin olen Helsingistä. Synnytyslaitokselta mut tosin vietiin Mallusjoelle, joka on pikkupaikkakunta tuossa Lahden ja Helsingin välissä. Vaasankatu Helsingissä on mun lapsuuden maisemani, ja elämästäni parisenkymmentä vuotta olen asunut Helsingissä. Lisäksi olen asunut Lahdessa, ensin lapsena muutaman vuoden ja sitten TeaKin jälkeen asuin kolme vuotta siellä. Tällä hetkellä mä asun Tampereella, kesällä taitaa tulla kuusi vuotta täyteen. Silloin oli futiksen EM-kisat kun muutin...” Suvi-Sini laskeskelee.

Mitä harrastat? “Käsitöitä ja lukemista, tämmöisiä perusjuttuja, mutta molempia on nyt työ rajoittanut. Keikoilla tulee käytyä jonkunverran. Sanotaan näin, että satunnainen keikoillakäynti ei ole loppunut teini-iän jälkeen ja aika laidasta laitaan kuuntelen musiikkia.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En osaa. Joskus lapsena olen pianoa vähän yrittänyt tädin opastuksella soittaa, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Oonhan mä esittänyt soittavani tai siis ihan jopa soittanut viulua Lahden Kaupunginteatterin Rikos ja rangaistus-näytelmässä! Heh, en saanut soitinkorvauspalkkaa siitä, kun en ollut sillä tavalla pätevä.”

Mitä sanoisit omasta mielestäsi sinun ammatilliseksi vahvuudeksesi tai erikoistaidoksesi? ”Vaikee sanoa, kun tällä hetkellä olen vähän hankalassa elämäntilanteessa tässä. Mulla kävi jo kolme vuotta sitten niin, että sain ison vamman olkapäähäni ja se leikataan nyt keväällä, jotta pääsen taas täyteen työkuntoon. Se on kyllä verottanut multa esimerkiksi fyysistä ilmaisua, vaikka mm. Anna Liisan fyysisesti vaativan roolin tein vammautuneena, en ole tällä hetkellä niin aktiivinen kuin aiemmin. Sanoisin vahvuudekseni tekstin käsittelyn ja tehtävän jutun kokonaisvaltaisen katsomisen. Tekstin ja äänen käyttö, eli puheeseen liittyviä asioita. Lisäksi myös nopea kiihtyvyys, se on näyttämön puolella hyvä juttu.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Nyt mennään mun unimaailmaanikin, ja tätä mä oon tehnyt kyllä näyttämölläkin, mutta mä haluaisin osata ajaa autoa! Mä haluaisin myös osata laulaa niin kuin sopraano, korkealta. Mä olen ilmaisullisesti aika vahva altto, joten olisi hienoa, jos pystyisi vapaasti laulamaan korkeita ääniä.”

Löytyykö suvustasi kenties muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Kyllä näin voisi sanoa...Isäni on näyttelijä, äitini on teatteriohjaaja ja tätini on näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja. Tämmöinen elämäntapa on varmasti tuolla kotona jo opittu.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä, vai oliko sinulle jo lapsena selkeää se, että haluat samalle alalle? ”Se on varmaankin mennyt niin päin, että valinta on mennyt sitä kautta, että jätänkö jatkamasta sitä elämää, joka jotenkin liittyy teatterimaailmaan. Kaikki sosiaalisuus ja työajat, jotka tähän ammattiin liittyy...niihin tutustuin jo pikkulapsena. Valinta on ollut se, että jätänkö sen puolen pois elämästäni vaiko en. Ratkaiseva hetki mun elämässäni on ihan tarkasti määriteltävissäkin. Oli vuosi ´95, olin kesällä kotona yksin ja en saanut yöllä nukuttua, koska Matti Pellonpää oli kuollut. Sain nukuttua vasta sitten kun päätin, että pyrin seuraavana syksynä mukaan Kellariteatteriin, koska Pellonpääkin on ollut siellä. Pyrin sitten tähän maineikkaaseen Helsingin Kellariteatteriin ja silloin, ja tästä syystä, aloitin teatteriharrastukseni. Olin silloin kyllä jo Kallion ilmaisutaidon lukiossa, mutta siellä mä en tehnyt minkäänlaista teatteria, tein just sitä rajan vetoa niihin aikoihin.”

”Lapsena harrastin kaikenlaista, tanssista kuvaamataitoon ja lauluun, mutta missään näytelmäkerhoissa en ollut. Lapsiavustajana olen sit kyllä ollut, äitini oli Lahden Kaupunginteatterissa johtajana ja siellä mä taisin tehdä näyttämödebyyttini, ja parivuotiaana oon tainnut olla jo jossain Raimo O. Niemen elokuvassa mukana.”

(c) Teatterikärpänen

 Mitä alan opintoja olet suorittanut, ja mitä teit Kellariteatterin jälkeen? ”Mähän kävin siis hävyttömän pitkään lukiota ja oon näitä harvoja, jotka on päässyt suoraan lukiosta Teatterikorkeakouluun. Kävin lukiota kuusi vuotta nimittäin... TeaKiin menin vuonna 2000 ja valmistuin 2004, keväällä tuleekin nyt kymmenen vuotta siitä kun valmistuin. Mun kurssilla oli esimerkiksi Jari Ahola, Maria Ylipää, Mikko Leppilampi, Tuukka Vasama,Eero Milonoff, Jari Virman, Sanna Majuri ja Timo Ruuskanen.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Ootas nyt... Sen nimi oli ”Kaksoisolento”, poimin sen yhdestä Don Huonojen biisistä. Mä käytin opinnäytteessä ns. referenssinä Sir Edmund Hillaryn matkaa Mount Everestin
huipulle ja hänen muisteloitaan, vertailukohtana sille, että näytelmän teko on mun mielestä kuin vuorelle kiipeämistä. Mun teksti liittyi roolin rakentamiseen ja omaan itseen/roolihenkilöön, et Kaksoisolento viittaa siihen. Lavalla kun ollaan enemmän tai vähemmän tunnistettavana henkilönä, oman itsensä peilikuva on aina mukana. Taiteellisen opinnäytteeni mä tein Lahden Kaupunginteatterin Hamletissa Ofelian roolissa, ja käytin työpäiväkirjaa siitä harjoitusprosessista myös siinä kirjallisessa opinnäytteessä.”

Mitä tekisit mahdollisesti, jos et olisi tällä alalla? Mikä olisi vaihtoehto B, mikä kiinnostaisi? ”Noh, pikkutyttönä mä halusin tyttöpoliisiksi. Arkkitehdin hommat myös kiinnosti jossain vaiheessa aika paljonkin, mutta kyllä mun vaihtoehtoni varmaankin liittyisi kirjallisuuteen tai kirjallisiin tehtäviin, jos en olisi tällä alalla”, Suvi-Sini pohtii.

Niin. Miksi olet näyttelijä? ”Nuorena varsinkin mä olin sitä mieltä, että koska olen elämässäni törmännyt kaikennäköisiin järkyttäviinkin ilmiöihin ja kokenut niitä myös itse, niin mulla oli semmoinen olo, että näitä sattumuksia ei ole meikäläisen kohdalle osunut, ellei ne opettaisi mulle jotain sellaista, jonka kautta voin valottaa muille ihmisille jotain tärkeää elämästä. Silloin nuorena se oli mulle määräävä tekijä, ei ole kokenut asioita turhaan, vaan että niillä kaikilla on joku syy, joka sitten todentuu tässä ammatissa. Edelleenkin se liittyy samankaltaiseen asiaan; et voisi jotenkin raottaa näkökulmia katsojille inhimillisyydestä tai historiasta, tai mistä tahansa. Ja toki yksi asia, jota jää kaipaamaan jos teatterista on pois, on yhteisöllisyys ja kommunikaatio, tietynlainen oppimisprosessi, jonka jokainen ihminen mulle tuo kohdatessani heitä varsinkin työelämässä.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai ovatko muuttuneet? ”Silloin kun mä olin teatterikoulussa, niin samoihin aikoihin alkoi nää ensimmäiset Idols-kilpailut ja muut, ja tähän
itseilmaisuun tuli jotenkin erilainen kulttuuri. Tietynlainen julkisuus tuli just niinä vuosina, ja nykyään se on mennyt hyvinkin pitkälle. Nuorten ihmisten mielikuva näyttelijän työstä on ikään kuin sama kuin julkisuus, lehtien palstat ja televisio. Mä olin sillä lailla kyyninen tähän ammattiin liittyen, että kyllä mä silloinkin jo pidin joidenkin nuorempien ihmisten mielipiteitä työstä vähän haihatteluna. Mulla on aina ollut sellainen mielikuva, että tää on ihan järjettömän rankkaa työtä, ja mun vanhempani eivät olisi halunneet, että mä alan näyttelijäksi, koska koskaan ei ole rahaa eikä vapaa-aikaa. Kyl musta myös tuntuu siltä, että jotkut ihmiset on pitäneet mua silloin parikymppisenä yltiöpessimistisenä tätä alaa kohtaan, koska mielestäni tiesin jo silloin, että tämä ei välttämättä ole mikään kiva tai helppo ala.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ammatillisia esikuvia? ”Onhan niitä ollut vuosien varrella paljonkin, ja varmaankin omasta historiastani johtuen suurin osa niistä liittyy KOM-teatteriin ja niihin ihmisiin, jotka tekivät poliittista ja uudenlaista teatteria siellä 70-luvulla. Oli vahvoja, hienoja naisia kuten Rea Mauranen ja Kaisa Korhonen. 90-luvun alussa KOM-teatteri oli mielettömässä nosteessa myös, siellä oli paljon nuoria näyttelijöitä, jotka tekivät vaikuttavia rooleja silloin, kun teini-ikäisenä kävin teatterissa. Kävi myös jännästi, sillä mentyäni TeaKiin sain näyttelijäkummikseni Sari Mällisen, ja hänen työskentelyään seuratessani olen oivaltanut monia asioita. Vaikka mainitsinkin nyt naisia, niin kyllä ne on kuitenkin olleet enimmäkseen miesnäyttelijöitä, joiden esimerkkiä mä olen yrittänyt imeä itseeni, sellaista tietynlaista röyhkeyttä olla lavalla. En osaa ketään yksittäistä henkilöä nostaa esiin.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Tässä haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneen Tapani Kalliomäen haastatteluvastausten innoittamana mä mietin tätä jo hiukan etukäteen. Tapsahan ei maininnut vastauksessaan minua. Mä edelleen rajaan kaikki ulkomaalaiset elokuvatähdet tästä pois, joten vastaan tähän, että kyllä tämmöisten kaverien kanssa kuten Tapani Kalliomäki tai Tommi Raitolehto on ollut ensiluokkaisen hienoa rakentaa omia roolejaan. Heidän kanssaan oon päässyt tekemään useamman jutun putkeen, eli on alkanut tunnistaa jo toisen toiminnan ja on ollut hienoa, kun ei ole tarvinnut erikseen ”tunnustella” sitä toista siinä prosessissa. Lisäksi voisin vastata vaikka Heikki Nousiaisen, Pertti Sveholmin ja Pekka Valkeejärven.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”KOM-teatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja kesäteattereista Hämeenlinnassa ja Ikaalisissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Kaikki on toki tärkeitä, mutta kyllä ne on olleet kaikki aika työläitä rooleja, jotka on erityisesti jääneet mieleen. Täytyy mainita ainakin Lahden Kaupunginteatterin Rikos ja rangaistus, olin siinä Sonja. Lahdessa myös Niskavuoren nuori emäntä, jossa olin nimiroolissa ja Kaisa Korhonen ohjasi sen. Kaikki Laura Jäntin ohjaukset on olleet hienoja tehdä; Inishmaanin rampa... jossa olin Helen ja Iikka Forss oli mun veli. Sain vetää Iikkaa turpaan siinä ja rikkoa sen päähän kananmunia, se oli oikein puhdistava kokemus,heh. Lauran kanssa tehtiin Turkuun vielä Kaukaasialainen liitupiiri, jossa mä olin Grushe. Työviksessä sitten tuo Anna-Liisan nimirooli on ollut hyvin vaikuttava kokemus meikäläiselle, ja tietenkin Tampereen Teatterin Puhdistus ja siinä nuoren Aliiden rooli. Sain siitä mielettömän paljon itsellenikin, kun pääsin kertomaan tärkeitä asioita ihmisille.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Olen saanut jo hämmästyttävänkin paljon tehdä noita äskenmainitsemiani ns. dynamo-naisrooleja; rooleja, jossa hänen kohtalonsa määrää kaikkien muidenkin kohtalon. Ylpeänä kannan tuota listaa mukanani, koska niiden kaltaisia tekstejä ei ole hirveän paljon varsinkaan klassikkotuotannossa. Nyt olen tämmöisessä tilanteessa, että odotan käsileikkausta (huom. tällä hetkellä jo leikattu) ja yhtään en tiedä, mitä seuraavaksi harjoittelen, joten on myös hankalaa tähdätä seuraavaksi mihinkään tiettyyn. Kyllä tuolta Tsehovin ja Wuolijoen puolelta löytyisi vielä innostavia roolitöitä ehdottomasti, joita haluaisin joskus tehdä. Lady Macbeth olisi tietysti myös ihan mahtava, ja ”sitten joskus” olisi hienoa tehdä vaikkapa Viettelyksen vaunun Blanche. Hamlethan olisi myös loistava rooli!” Suvi-Sini innostuu.

 Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, miten se sinulle konkretisoituu? ”Joidenkin näytelmien kohdalla se on jo satoja vuosia toistettua, harjoitusprosessissa satoja kertoja toistettua ”jotakin”, joka
tuntuu ainutkertaiselta sitten kun se tapahtuu. Se voi olla koko esitys tai hetki ihmisten välillä, joka on todempi kuin mikään ulkopuolinen.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Ihmiset, vastanäyttelijät, ohjaajat, teksti, rakkaus.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Mä saatan sulkeutua vähän, sillä lailla etten viitsi enkä kykene keskittymään ulkopuolisiin asioihin, jos on oikein tiukka paikka. En mä koe epävarmuutta muuten kuin jossain ihan ääritilanteissa noustessani lavalle, esimerkiksi silloin, jos on tehty jotain isoja tekstillisiä muutoksia tai jotain kohtaa ei ole harjoiteltu. Kyllä mä melkein voisin sanoa, että se on tietynlainen virittyneisyyden tila enemmänkin se mun ramppikuumeeni, ei mitään kauhua.”

Kumpi jännittää enemmän, ensimmäinen yleisö vai ensi-ilta? ”Se riippuu ihan roolista ja harjoitusprosessistakin. Mä yleensä yritän tehdä työni sillä lailla, että se olisi ainakin mulle itselleni niin perusteltua se lopputulos siinä vaiheessa kun yleisö tulee, ettei mun tarvitse itseni puolesta pelätä, että
mitä muut on mieltä tästä mitä teen. Mä yritän perustella kaiken itselleni niin hyvin, etten koe niiden suhteen enää epävarmuutta siinä vaiheessa. Varmaankin isojen nimiroolien kohdalla jännitän enemmän ensi-iltaa kuin ekaa yleisöä. Huumoriroolien kohdalla se eka yleisö on tärkeämpi, koska niissä kaivataan usein esimerkiksi yleisön ääneenreagoimista ja naurua.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja/rutiineja, joita huomaat toistavasi aina ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Teatterikouluaikoina aattelin, että asiaan kuuluu tietyt jutut, mutta kun menin työharjoitteluun KOM-teatteriin ja meillä oli puolen vuoden aikana noin 80 esitystä yhdestä jutusta, eli oltiin koulupäivän jälkeen joka ilta lavalla, niin tajusin, että ei niitä juttuja voi pitää yllä mitenkään. On koulutyöt ja muut, välissä pari tuntia ja sitten pitääkin jo olla lavalla joka ilta. Mä yritin aluksi pitää niitä mukana, mutta se oli ihan mahdotonta. Oon myös tajunnut sen, kun olen käynyt töissä toisessa kaupungissa, että se on todella vapauttavaa, kun ei tarvitse orjallisesti olla kahta tuntia ennen teatterilla tekemässä jotain, jotta voisi mennä näyttämölle. Itse asiassa mä saan tietynlaiset kicksit siitä, että en valmistaudu. Se virittää mut, kun yhtäkkiä tupsahtaa vaan näyttämölle. Pakostihan isommassa laitoksessa tulee sitten niitä rituaaleja, kun kaikille on omat maskiajat ja vastaavat, jossakin ehtii maskin jälkeen vielä hakemaan kahvia, jossain taas ei. Nuo on ihan arkipäivää, eli multa ei puutu raajoja jos en joskus saakaan sitä kahvikupillista ennen tiettyä esitystä. Olen yrittänyt myös puhdistaa sen, etten kävisi yhtään tekstiä läpi ennen esitystä, ei tarvitse olla tunnesiteessä siihen tekstiin ennen kuin vasta näyttämöllä, joka sitten tietysti vaikuttaa myös siihen, että sen tekstin pitää toki olla harjoituksissa jo mulle niin paljon perusteltu, että mitään muuta ei voisi siinä kohtaa sanoa kuin mitä on tekstiin kirjoitettu.”

Kerro joku kommellus. ”Puhdistus-näytelmä alkoi sellaisella pitkällä kidutuskohtauksella. Mun kanssani oli lavalla Heikki Nousiainen ja Mikko Rantaniva. Sit ohjaaja olikin saanut päähänsä muuttaa jotain siitä alusta
ennen esitystä, me oltiin näytelty sitä siis jo monta kertaa, ja jotenkin kaikilta meni vähän pakka sekaisin, kun yhtäkkiä jouduttiin miettimään jotain muuta kuin sitä miten on aiemmin tehty. Siinä oli sellainen
ravistelevaksi tarkoitettu hetki, missä Mikko Rantaniva iskee mua pistimellä jalkojen väliin, lautalattiaan joka on siinä mun jalkojeni välissä. Siinä oli sitten kymmenen sentin laskuvirhe ja pieni ajoitusvirhe, niin sanotaan näin että aika julmetusti se kidutus silloin sattui ja muuallakin kuin pikkuhousuissa oli reikä sen kohtauksen jälkeen. Ja koko esitys oli vielä edessä siinä! Huh! Toinen liittyy sitten tähän autolla-ajounelmaani, ja luulen että rikos on tässä vaiheessa jo vanhentunut... Tehtiin kesäteatteria, jossa ajoin autolla ja Majamaan Villen piti opettaa mua ajamaan autolla. Mä olin tosi huono siinä. Me ajetaan ikään kuin lavan taitse yhteen ruusupuskaan ja ajetaan ekan kerran, ja oltiin molemmat vähän roolissa vielä. Rysäytettiin siinä puuta päin sitten melko voimallisesti, oli pitkään hiljaista ja mä makasin ratin päällä ja kikatin, Ville oli naama kalpeana ja ohjaaja juoksi katsomosta ihan järkyttyneenä ja hädissään, näki mut makaamassa ratin päällä. Kävi ilmi, että ohjaaja oli niin järkyttynyt ja peloissaan siksi, että hän oli parkkeerannut oman autonsa sinne lavan taakse niiden harjoitusten ajaksi! Harjoitukset meni muuten just niin kuin pitikin”, nauraa Suvi-Sini.

Oletko nähnyt koskaan teatterin kummitusta? ”Täältä Tampereen Teatteristahan kuuluu usein huhuja, että täällä niitä olisi, enkä kyllä yhtään ihmettele kun ottaa talon historian huomioon. En mä kyllä itse ole törmännyt koskaan niihin missään, ehkä.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Olin lukioaikoinani töissä Helsingin Kaupunginteatterin narikassa ja siellä pyöri Les Misérables-musikaali silloin. Veikko Sinisalo oli sitten saapunut sitä katsomaan ja kävi niin, että mä yhytin hänet itselleni takinantoon ja puhuin kauniisti ja teitittelin ja annoin kaikki aikani hänelle. Kävi ilmi, että muut työkaverini eivät olleet tunnistaneet herraa lainkaan. No, näytös sitten loppui ja Veikko köpötteli ennen muuta yleisöä salista ulos, en odottanut narikkalappua vaan vein takin hänelle ja puin sen vielä hänen päälleen. Hän köpötteli ulko-oville, kääntyi siinä lasiovilla ja sanoi, että ”kuule tyttö, Joulupukki tulee tuomaan sinulle piakkoin ison lahjan”. Joulu oli nimittäin tulossa. Pari viikkoa myöhemmin mä tulin sit taas töihin ja mun esimieheni tuli sanomaan, että olisi asiaa. Olin tietysti huolissani, että mitä olen mennyt mahdollisesti tekemään. Esimieheni sanoi sitten, että Veikko Sinisalo oli soittanut teatterinjohtaja Sarkolalle ja kehunut narikkatytön. Se iso joululahja oli varmaan sitten se, että mä pääsin seuraavana keväänä Teatterikouluun sisään, ainakin mä yhdistän päässäni nää asiat”, Suvi-Sini myhäilee tyytyväisenä.

Käytkö katsomassa muiden esityksiä ja kuinka paljon? ”Mä olen koko ikäni käynyt tosi paljon katsomassa, mutta nyt täytyy sanoa, että tän Työviksen pestin aikana mä oon ollut niin työllistetty koko ajan, että hyvin vähän olen muualla nähnyt teatteria. Mieli tekisi toki, mutta varsinkin Helsingin reissut ja vastaavat on jääneet tosi vähiin, valitettavasti. Varmaan joskus viime keväänä olen käynyt viimeksi katsomassa mitään, oman talonkin ohjelmisto on jäänyt näkemättä.”

Tulevia roolejasi? ”Teatterihommista en nyt tiedä, tässä keväällä olen vielä kolmessa jutussa mukana (Kulkuri, Maanalainen armeija iskee jälleen, Kuninkaan puhe). Televisiosta alkaa jossain vaiheessa Tehdas-sarjan uusinnat ja sen jälkeen uudet jaksot loppusyksystä 2014.”

Onko sinua koskaan kiinnostanut ohjaaminen tai käsikirjoittaminen? ”Mä olen kyllä kirjoittanut paljon, mutta en teatterihommia. Olen ollut esimerkiksi kolumnistina Etelä-Suomen Sanomissa. Mulla on tällä hetkellä pari keskeneräistä tekstiä, joista en vielä tiedä että tuleeko niistä novelleita vai mitä. Ohjausta olen kiertänyt kuin kissa kuumaa puuroa, mutta oon huomannut että kyl se mua alkaa kiinnostaa enemmän ja enemmän. Olen sen sortin näyttelijä, että katson juttua aina kokonaisvaltaisesti ja mä nään sen mahdollisena, että jossain vaiheessa ohjaisinkin, mutta en ole vielä aktivoitunut sen suhteen.”

Mikä sarjakuvahahmo tai joku muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mua on usein kutsuttu manga-hahmoksi, Mikki Hiireksi tai Pikku Myyksi. Taidan olla lähempänä Aku Ankkaa nyt, mutta kyllä mä haluaisin olla Ronja Ryövärintytär tai vastaava.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Kävisin panemassa! Ei muuta. HAH HAH!”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Kyl mä varmaan ottaisin jonkun kirjan, Täällä Pohjantähden alla vaikkapa. Siitä riittäisi viihdykettä pitkäksi aikaa. Ruuaksi ottaisin jotain nepalilaista safkaa ja juomaksi lämmintä kaakaota. Se tuudittaisi mut uudelleen uneen.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Kiikarit ja kynää ja paperia. Ja sen Pohjantähden, kun se on kuitenkin jäänyt mulla talvipesässä kesken. En tiedä, jostain tuli nyt vasara mieleen. Voisi korjailla, jos on rakentanut huonon majan.”

Jos voisit palata aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”On paljonkin sellaisia aikakausia, joita olisi hienoa päästä tarkistamaan, kun on näytellyt lavalla jotain tiettyä aikakautta, tai johonkin tiettyyn miljööseen sijoittuvaa juttua. Kyllähän tuo Yrjö V:n puhe olisi mielenkiintoista kuulla ihan livenä, et millainen se tilannekin on Britanniassa ollut niihin aikoihin.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä yritän ensi-iltarytinän jälkeen ehkä epätoivoisesti siivota kotiani, koska tänään on kiinalainen uusi vuosi ja kiinalaiset kuuraavat kuulemma kämppänsä lattiasta kattoon ennen
vuodenvaihdetta, jotta kaikki menneen vuoden kuonat poistuu elämästä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei
Mikä sytyttää sinut? - Lämpö
Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys
Suosikkikirosanasi? - V
Mitä ääntä rakastat? - Hyminää
Mitä ääntä inhoat? - Viiltävää ääntä
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Ritari
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Terveydenhoitaja
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Ei hätää