lauantai 28. tammikuuta 2017

13. tunti / Teatteri Vapaa Vyöhyke

13. tunti / Teatteri Vapaa Vyöhyke

Ensi-ilta 27.1. 2017, kesto noin 1h 45min (ei väliaikaa)

Konsepti ja käsikirjoitus Lija Fischer, Maija Linturi ja Henna Tanskanen
Ohjaus ja esitysdramaturgia Lija Fischer
Skenografia Sanna Levo
Nukketeatteri Maija Linturi
Valosuunnittelu Lauri Lundahl
Äänisuunnittelu Jussi Österman
Koreografia Leena Harjunpää

Esiintyjät : Aleksi Holkko, Leena Harjunpää, Onni Hämäläinen, Maija Linturi, Ilona Pukkila, Pauliina Palo, Jussi-Pekka Parviainen, Sanna Ristaniemi, Henna Tanskanen, Kai Vaine, Heikki Mahlamäki, Katri Tihilä ja Emma Vanninen

 Sille illalle oli aluksi ihan muita suunnitelmia (teatteriin liittyviä toki nekin), mutta sitten sain kutsun katsomaan immersiivistä teatteria ja samalla koekaniiniksi 13. tunti - esityksen ennakkonäytökseen. Minulla ei ollut mitään hajua ensinnäkään siitä, mitä tarkoittaa "immersiivinen" eikä esityspaikka kartan perusteella soitellut kellojani lainkaan. Oli lähdettävä pienelle tutkimusretkelle vailla mitään tietoa siitä, mitä on luvassa. Aika parhautta, eikö! Sen tiesin, että esityksen aikana saisi liikkua vapaasti tilasta toiseen ja päättää itse siitä, mitä ja miten katsoo (vai katsooko ollenkaan).

 Hyppäsin hyvissä ajoin 9:n ratikkaan ja suunnitelmissani oli jäädä Jämsänkadun pysäkillä pois. Paniikki meinasi iskeä, kun ulkona oli pimeää kuin Mordorissa ja raitiovaunun pysäkkitaulut näyttivät jatkuvalla syötöllä pelkkää Sturenkatua. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä olin! Onneksi kännykän karttahaku pelasti tälläkin kertaa ja onnistuin jäämään kyydistä pois juuri oikealla pysäkillä. Muillekin tämä tiedoksi : Jämsänkadun pysäkiltä alas ja oikealle, ja työmaa-aidan vierustaa esityksen opasteita seuraten. Opasteista oli suuri apu ja ne toimivat ikään kuin henkisenä tukena sille, että olin oikealla suunnalla. Seinällä oli valtava esityksen hieno logo ja sen keskellä ovi, josta rohkeasti astuin sisään. Minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Takin sai jättää narikkaan, ja kannattaa muuten jättää kassinsa/laukkunsa/reppunsa sinne myös. Esityksen aikana ne olisivat vain tiellä.



 Porukkaa alkoi kerääntyä lämpiöön enemmänkin. Tunnelma oli kutkuttava tyyliin "mitäköhän tässä on nyt tultu oikein katsomaan". Pöydältä sai valita itselleen kullanvärisen naamion, joka sitten puettaisi kasvojen peitoksi esityksen alettua. Naamioita on eri mallisia (niin kuin kasvojakin), kannattaa kokeilla mallaako. Itse en tietenkään sovittanut sitä ennalta ja se kostautui sitten myöhemmässä vaiheessa. Näin kyllä hyvin eteeni ja sivuille, mutta jalkojani en nähnyt ollenkaan ja muutaman kerran astelin harhaan ja törmäilin oviaukkoihin ja vähän lavasteisiinkin. Loppupuolella myös hikeä pukkasi, niin kuin nyt ei olisi tarpeeksi kuumottavaa ollut muutenkin.

Ennen h-hetkeä meille annettiin vielä muutama ohje. Kuvata ei saisi eikä muutenkaan taltioida mitään, eli kännykät kiinni ja taskuun. Puhua ei saisi, ja parhaiten koko hommasta saisi irti liikumalla yksin (ei siis kaverin kanssa kylki kyljessä paikasta toiseen nyhräten). No, tuota pelkoa ei minulla ollut kun muutenkin olin yksin liikkeellä. Jännästi tuli kuitenkin myöhemmin huomattua, että tiettyjen katsojien kanssa osuin joihinkin huoneisiin aina samaan aikaan.

"Olipa kerran..."

... ja sitten menoksi. Yksi kerrallaan meidät ohjattiin esitystilaan, kahdesta eri suunnasta. Esitystilana toimi lukuisa määrä eri tavoin lavastettuja huoneita, joissa tapahtui ja ei tapahtunut, ihan sen mukaan miten itse osui paikalle. Vinkiksi voi sanoa, että kannattaa rohkeasti istahtaa välillä paikoilleen, sillä minä hetkenä tahansa viereen voi tulla joku, ja sitten alkaakin tapahtumien vyöry. Ensimmäisellä "kierroksella" en tainnut kaikkia esiintyjiä edes nähdä, mokomat kun riensivät paikasta toiseen tai kiersimme vastakkaisiin suuntiin. Puhumattomuus ja naamioiden peittämien kasvojen määrä oli jotenkin kuumottavaa. Kuin olisi liikkunut keskellä Laura Braniganin "Self Control"-videota tai omassa absurdissa unessaan, jossa Punahilkka yrittää saada baarista seuraa itselleen. Kävi ilmi, että ainakin kolmiodraamaa on ilmassa ja jossain on meneillään äreät bileet, paljasta pintaa ja toisiinsa kiihkeinä liimaantuvia ihoja.



Avoin mieli ja uteliaisuus on tässä valttia. Tutki, kosketa, mene rohkeasti lähemmäs. Jos joku katsoo sinua peilin kautta silmiin ja tekee sanattoman ehdotuksen, ota se vastaan. Jos joku nappaa kädestäsi ja haluaa viedä mukanaan, mene. Muutamaan kertaan olin esiintyjän kanssa samassa tilassa kaksin, kokemus oli hyvin intiimi ja tuli sellainen fiilis, että minullapa on nyt salaisuus, jota muut eivät tiedä.

 Kaikenlaista tuli kokeiltua 13. tunnin aikana. Tuli pelattua yksin ja yhdessä, maistettua, siliteltyä, nostettua ja laskettua, kurkistettua, hymyiltyä, tuijotettua, haistettua, juotua, kastettua, nojailtua, ihmeteltyä, etsittyä. Paljon enemmänkin olisi voinut tehdä, olisi voinut olla uteliaampi ja rohkeampi. Tuntui siltä, että jäi paljon havaitsematta ja kokematta, kun jämähti liian pitkäksi ajaksi tiettyyn paikkaan ja tiettyjä hahmoja seuraamaan. Mutta niinhän se menee muutenkin ; minä olen täällä ja jossain toisaalla tapahtuu jotain takuulla kiinnostavampaa. Jatkuvasti sai pähkäillä, että lähteäkö vai jäädä. "Vaan entä jos sillä aikaa...?"



 Lopetus oli vaikuttava. Naamiot riisuttiin ja katseita vaihdettiin. Sanattomuus säilyi. Oli jotenkin puhdistunut olo, takaisin narikalle mennessä oli outoa kuulla jälleen puhetta. Taika oli murtunut.

 Parasta tässä oli unenkaltainen tunnelma ja ennalta-arvaamattomuus sekä katsojan oma kokemus. Jokaiselle itse tila, hahmot ja tapahtumat avautuvat varmaankin eri tavalla. Kummasti kutkuttelisi mennä kokemaan tämä uudestaankin! Erittäin mielenkiintoista. Tämänkaltaiset jutut pitävät kaltaiseni hc-teatterikävijän mielenkiintoa yllä takuulla, kun esitystä ei katsota eikä myöskään esitetä perinteisin keinoin. Erittäin tervetullut konsepti tämä, toivottavasti lisää on luvassa.

 Mukana oli muutama tyyppi, joita olen aiemminkin lavalla nähnyt (Henna Tanskanen, Kai Vaine, Ilona Pukkila, Aleksi Holkko ja Jussi-Pekka Parviainen) ja heidät näki tavallaan uusin silmin. Varmasti palkitsevaa itse esiintyjillekin tämänkaltainen toimintamuoto.

Tästä sisään (kuva napattu teatterin sivulta) 

Jos mielenkiintosi heräsi (ja sehän heräsi!), tsekkaa lisätietoja tästä linkistä. Esityskausi jatkuu helmikuun loppupuolelle.

Esityskuvat (c) Kristiina Männikkö

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos lipusta Teatteri Vapaa Vyöhyke!)

4 kommenttia:

  1. No on kiinnostavan kuuloinen, pitää mennä!

    VastaaPoista
  2. Olipa hauska lukea sun kirjoituksesi ja saada 13. tuntiin oikein hc-teatteriharrastajan näkökulmaa! Näköjään meillä on aika samanlaisia ajatuksia esityksestä. Jaan myös tuon haasteen löytää ylipäätään paikalle, vaikka oli kartta kädessä. :D

    Kävin katsomassa esityksen ensi-illassa perjantaina, kun tuo torstai ei sopinut aikatauluihini. Super mielenkiitoista oli, ja heräsi kyllä halu nähdä lisää immersiivistä teatteria. Jäin miettimään sitä, miten esitys olisi toiminut perinteiseen tyyliin näyttämöllä. Mitä mieltä olet? Omasta mielestäni käsis ja näyttelijät olisivat kantaneet niinkin, mutta tässä muodossa näytös oli ehdottomasti vielä paljon vaikuttavampi. Nuo kahdenkeskiset hetket näyttelijöiden kanssa jäivät myös erityisesti mieleen. Wau.

    Täällä mun kirjoitukseni, jonka vihdoin tänään pukkasin maailmaan: http://blogit.extempore.fi/kulttuurikuuri/2017/01/30/teatteria-ilman-katsomoa-ja-nayttamoa-13-tunnin-vinksahtaneessa-ja-runsaassa-satumaailmassa-katsoja-valitsee-mita-kokee/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meri kommentista! Täytyypä käydä lukaisemassa sinunkin kirjoituksesi. Hmmm, minusta ei "perinteisellä" näyttämöllä olisi lainkaan niin hyvin toiminut, kun olisi pitänyt itse pönöttää vain paikoillaan. Osa viehätystä tässä kun oli se, että näki ensin vain osan tapahtumista riippuen siitä, mihin aikaan johonkin tilanteeseen saapui ja sitten kun oli paikalla eri aikaan, tapahtuikin jotain aivan muuta.

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).