Kantaesitys 25.10. 2017, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus Juha Vakkuri
Ohjaus ja sovitus Kari Heiskanen
Lavastus Antti Mattila
Puvut Elina Kolehmainen
Valosuunnittelu Mika Ijäs
Äänisuunnittelu Eradj Nazimov
Videosuunnittelu Toni Haaranen
Naamiointi Anu Laaksonen ja Jaana Nykänen
Rooleissa : Asko Sarkola, Pertti Sveholm. Kirsi Karlenius, Kaisa Torkkel, Unto Nuora, Helena Haaranen, Kari Mattila, Antti Timonen, Matti Olavi Ranin, Matti Rasila, Eero Saarinen ja Tommi Rantamäki
Pertti Sveholm ja Asko Sarkola |
Syyskaudella 2017 oli sen verran haipakkaa, että osa kiintoisasta teatteritarjonnasta meni auttamattomasti ohi ja luulinkin jo, että "Mannerheim ja saksalainen suudelma" jäisi näkemättä kokonaan. Mutta voi hauskaa, sepäs jatkuikin vielä kevätkaudella, joten ehdin sittenkin katsomaan! Vaan mitäpä tästä osaisi tässä vaiheessa sanoa, sellaista mitä ei jo moneen kertaan muissa arvioissa ja jutuissa olisi moneen kertaan mainittu? Eipä juuri mitään.
Meikäläinenhän on kuuluisa historian knoppitiedolla pätemisessä. Lukiossa pääsin nippa nappa historiankokeista läpi ilman uusintoja, minulle kun tuppaa jäämään kaikenlainen tarpeeton pikkutieto päähän kyllä, mutta en osaa yhdistää esimerkiksi vuosilukua tiettyyn tapahtumaan saatikka laajemmin selvittää syitä ja seurauksia jonkun henkilön tekemisistä. Näen edelleenkin painajaisia siitä, että istun historiankokeessa ja tuijotan tyhjää paperia, kello käy ja tuskanhiki valuu otsalta. Yllättäen vetäisin sitten lukion kolmannella siitä vihonviimeisestä kokeesta arvosanaksi 9- ja opettajakin sitä vähän ihmetteli. Yllätin itseni ja muut, aiheena oli anarkismi. Mistä lie jäänyt mieleeni.
Luin tuossa viime viikolla Finlandia-palkitun Juha Hurmeen ansiokkaan Niemi-teoksen ja kirjan parissa päivässä ahmittuani tunsin olevani niin sivistynyt ja täynnä tietoa, että voisin milloin tahansa keskustella sujuvasti ihan kenen tahansa kanssa mistä tahansa historiaan liittyvästä aiheesta. Tai ihan mistä vaan, asiasta ja asian vierestä. Samanlainen fiilis oli perjantaina Helsingin Kaupunginteatterista poistuessani. Henkilöitä ja käänteitä oli marssitettu eteeni melkoisella tahdilla ja vielä erikseen seinälle korostettu vuosilukuja ja tyyppien nimiä. Muistan ajatelleeni esityksen aikana moneen otteeseen "No niin! Noinhan se meni!" ja olin varma siitä, että nyt jos koskaan historianopettajani olisi minusta suunnattoman ylpeä. Kerrankin. Nyt pääsisin pätemään tiedoillani ja sillä, että vihdoinkin alkaisi menemään kaaliin nämä Suomen historian tärkeät käännekohdat. Kotimatkalla luin vielä käsiohjelmankin ja tieto senkun lisääntyi.
Antti Timonen, Eero Saarinen ja Kari Mattila |
Tieto myös lisää tuskaa, sillä nyt muutama päivä esityksen jälkeen en enää muista yhtään mitään mistään. En sen puoleen muista Juha Hurmeen teoksestakaan muuta kuin sen, että hurmaannuin siitä ihan täysin. Pidin kyllä kovasti tästä näytelmästäkin! Ryhdikkäitä, jykevä-äänisiä miehiä sotilaspuvuissaan, ratkaisevia käänteitä ja kuuluisia lauseita, tuttuja nimiä ja pysäyttäviä kuvia. Olin kärryillä mukana ja skarppina läpi koko näytelmän, mutta kun Antti Timonen saapasteli kolmatta kertaa ovista sisään ryhdikkäin elkein, putosin taas. Onkos tämä joku "vanha tuttu" vaiko taas uusi hahmo? Jaa, hänpä puhuukin astetta matalammalla äänellä kuin edelliset, eli tämä on uusi tuttavuus. Asko Sarkola Mannerheimina takelteli sanoissaan siellä sun täällä ja koko ajan jännitti, että tarvitaanko kohta kuiskaajaa. Vaan taisi Asko, tuo vanha kettu, tehdä sen tahallaan, sillä tuolla konstillahan hän piti ainakin meikäläistä tiukasti otteessaan ja hereillä koko näytelmän ajan! Kiintoisaa oli nähdä muuten Unto Nuorakin oikein puheroolissa, toki pääsi vähän tanssin pyörteisiinkin mukaan.
Kiinnostavahan tämä oli, ja olen tyytyväinen siitä, että ehdin katsomaan näytelmää. En nyt lähtisi kuitenkaan Tupla tai kuitti -ohjelmaan kisaamaan Mannerheim-tiedoillani, sillä päässä pyörii monta kysymysmerkkiä edelleen, toki joukossa on jo muutama huutomerkkikin. Asiaan ja aiheeseen perehtyneet saavat tästä varmasti irti enemmän. Toki ei ole meikäläiselläkään liian myöhäistä perehtyä asioihin enemmän. Useinhan käy niin, että teatteriesitys nostaa kiinnostuksen esiin ja sitten tutkaillaan lisää omassa tahdissa. Mieheni voisi vaikka alkajaisiksi pitää pistokokeet eri sotilasarvoista.
Esityskuvat (c) Tapio Vanhatalo
(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).