perjantai 23. marraskuuta 2018

Valmiina muistamaan / KOKO Teatteri

Valmiina muistamaan / KOKO Teatteri

Ensi-ilta 16.11. 2018, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Taina West ja Eeva Litmanen
Ohjaus Tiina Pirhonen
Musiikki Jussi Tuurna ja Vilma Timonen
Puvut Maiju Hovi
Koreografia Karoliina Kauhanen
Valo-ja äänisuunnittelu  Juha Tuisku

Rooleissa : Eeva Litmanen, Anna-Sofia Tuominen, Pyry Kähkönen, Tatu Siivonen, Karoliina Franck ja Vilma Timonen


 Jos "Valmiina muistamaan" olisi ollut kevätkauden ohjelmistossa, olisi se ehkä jäänyt minulta näkemättä. Keväällä alkoi tulla jo pientä ylitarjontaa ja ähkyä sisällissota/kansalaissota/vapaussota/veljessota -aiheisista teatterijutuista, millä nimellä vuoden 1918 tapahtumia nyt sitten halutaankin muistella. Pääasia on, että muistetaan! Itse kävin katsomassa KOM-teatterin "Veriruusut" (joka myös nähtävissä nyt Yle Areenassa), Työviksen "Tytöt 1918" ja Tampereen Teatterin "Teatteri taistelussa". Muutakin tarjontaa olisi ollut, mutta valintani kohdistui mainitsemiini kolmeen hyvin erityyliseen esitykseen. Onneksi näyttelijä Eeva Litmasen vaiettuun sukutarinaan pohjautuva "Valmiina muistamaan" tuli ohjelmistoon vasta loppuvuodesta, sillä esitys kiinnosti minua ennakkoon kovasti ja tässä välissä olin ehtinyt nähdä paljon muuta ja toisenlaista, joten pääkopassani oli taas enemmän tilaa tälle kuvastolle. Tärkeää olisi, että tämän aihepiirin esitystarjonta ei loppuisi vuoteen 2018 ja jatkuisi hamaan tulevaisuuteen säännöllisin väliajoin. Jotta emme unohtaisi.

 Esityksen nimikin jo kertoo sen, että aiemmin ei ole oltu valmiita muistamaan ja muistelemaan. Nyt on ollut juuri oikea hetki. Uskallan väittää, että ihan jokaisessa suvussa on omat tapahtumaketjunsa joista on visusti vaiettu ja jotka on haluttu unohtaa. Vaatii rohkeutta tuoda oma historiansa ja omat juurensa kaiken kansan nähtäville ja luettavaksi (Eeva Litmasen sukutarinasta on tänä vuonna julkaistu myös kirja Surun suitsima suku (Like), kirjaa oli myynnissä myös KOKO Teatterissa 25 € hintaan). Vaikka kipeitäkin asioita tulee ilmi, voimme ymmärtää paremmin itseämme. Kuka minä olen, mistä minä tulen, mitä haluan muistettavan menneistä sukupolvista, millaisen muiston itse haluan jättää. Unohtaa ei sovi, mutta voi ymmärtää tehtyjä valintoja, antaa anteeksi, katsoa tulevaan luottavaisesti - huolehtia omalta osaltaan siitä, että sama ei toistuisi.


 KOKO Teatterin katsomossa meillä on harras tunnelma. Kantele soi. Pian lavalle astelee itse Eeva Litmanen, tämä on hänen sukunsa tarina. Olemme kaikki valmiina, aistit auki. Lavalle astelevat myös Eevan isoäiti Anna (Anna-Sofia Tuominen) sekä isoisä Taneli (Pyry Kähkönen). Nuoret ovat kuin suoraan vanhasta Suomi-filmistä, jossa  on ikuinen kesä, neidot sorjia Eloveena-tyttöjä huiveineen ja nuorukaiset riihipaidoissaan salskean komeita - sellaisia, jotka nappaavat tuosta noin syliinsä ja vievät mennessään tanssin pyörteisiin tai kantavat pirttiin kynnyksen yli. Kohta jo pistetäänkin tanssiksi ja siinä menossa matot pöllyävät ja jalat vispaavat siihen tahtiin, että hiki tulee jo katsellessa. Pian on oma tupa ja lapsiakin alkaa siunaantua, nälkäisiä suita.

 Kohtapa ollaankin nykyajassa joulunvietossa ja tarina saa absurdin käänteen, kun Eeva Litmanen (niin, kaikkihan tietävät että hän on Larin Parasken tyttären pojanpojan tytär?) tuo joulunpöydän ääreen tuntemattoman asunnottoman nuorenparin Joosefin ja Marian, joka vielä sattuu olemaan raskaana. Tutulta kuulostaa ja käykin ilmi, että ennenkin on tuntemattomia autettu ja tarjottu niin yöpymispaikkaa kuin lämmintä ruokaakin. Yhteisöllisyyttä, evakkoja nääs. Lahjoja jaellaan ja terästettyä glögiä maistellaan, ja porukka alkaa humaltua (paitsi Maria ja Joosef, jotka ovat jo toisaalla huilaamassa). Tatun (Tatu Siivonen) paketista paljastuu sisällissota-aiheiset pelikortit ja innokkaasti Eevan tytär Karo (Karoliina Franck) ja tämän bestis Vilma (Vilma Timonen) haluavat pelata nimenomaan punaisten puolella. Eipä sitä ennen puolta valittu ja viihdettä revitty siitä, ollaanko punaisten vai valkoisten puolesta "pelaamassa". Tatu on sentään vannoutunut Marski-fani, Mannerheimin kuva komeilee paraatipaikalla joulukuusessakin...


 Näitä joulukamoja roudataan ees ja taas tasaisin väliajoin, ja palataan ajassa taaksepäin takaisin Annan ja Tanelin ei-niin-auvoisaan yhteiseloon. Huutoa ja turhautumista piisaa, ja huomaan keskittymiskykyni vähän herpaantuvan. Suoraan töiden jälkeen aamuvuorosta teatteriinlähtö ei aina ole ihan se järkevin ratkaisu, ja se tuntuu jälleen kostautuvan. Onneksi tarinan lomaan on upotettu myös kaunista musiikkia ja komeaa laulua, ja kappaleiden myötä harhaileva mieleni palautuu jälleen raiteilleen. Toisaalla taas Taneli tärisee punaisten joukoissa ase käsissään, hätä on käsinkosketeltavaa. Piileskelyä, rajan yli hiiviskelyä "pelko persiissä" kiinnijäämisestä, kuulusteluja, helliä katseita ja kosketuksia ja toinen nainen, puukkohippasia, itsensä kovettamista. Joulupöydän ääressäkin käydään taas eikä sielläkään oikein iloluontoista menoa ole, vaikka touhu kyllä naurattaa.


 Lopussa palataan takaisin alun rauhaan ja seesteisyyteen, olo on levollinen ja jotenkin puhdistunut. Kaikki se melskaaminen on takana, on kanteleen vieno sointi ja kauniita sanoja - kuulasta laulua, joka herkistää mielen.

 Kokonaisuudesta en saanut ihan täysin otetta, mutta sekavia aikoja on eletty toki ennenkin... Näin jälkikäteen ajateltuna parasta olivat hetket, joissa ei sanoja tarvittu. Katseet, kosketukset, ikävä ja kaipuu. Anna-Sofia Tuomisen ääni ja läsnäolo. Eeva Litmanen sivummalla tarkkailemassa vakavana, mutta ymmärtävä katse silmissään. Syrjässä, mutta kuitenkin kaiken keskellä. Valmiina muistamaan.

Esityskuvat (c) Heidi Bergström

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KOKO Teatteri!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).