Haastattelussa Kimmo Blom

Kimmo Blomin tapasin kesäkuun puolivälissä Musiikkiteatteri Palatsin Music Barissa Tampereella, kahden Peter Pan-esityksen välissä. Kimmolla oli vielä päiväesityksen meikitkin kasvoillaan, jos ihmettelette valokuvia... Tunnista muotoutuikin varsinainen syvähaastattelu.

Orimattilassa 1970 syntynyt Kimmo on horoskoopiltaan vesimies. Pian sen jälkeen koko perhe muutti Itä-Lappiin Sallaan. Hetken aikaa asuttiin myös Helsingissä, mutta veri veti kuitenkin takaisin pohjoiseen. Vuodesta 1993 Kimmo on asunut pääkaupunkiseudulla, ja tällä hetkellä hän asuu Espoossa.

Musikaalisuus lienee sukuvika, sillä Kimmon isä on eläkkeellä Helsingin Poliisisoittokunnasta, setä oli armoitettu yökerhomuusikko, täti soittaa viulua Lahden Kaupunginorkesterissa ja pikkuveli on käynyt Lahden Sotilasmusiikkikoulun. Soittimista Kimmo osaa soittaa kitaraa ja pianoa auttavasti. ”Mä oon tehnyt opetushommia 20 vuotta, pystyn siis oppilaita säestämään. Niin hei ja mähän oon siis aloittanut rumpalina!” summaa hän.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? Laulu kenties...? ”No sanotaan näin että mahdollisen ammattitaitoni eteen mä olen toki tehnyt pirusti töitä! Mä olen pitänyt itteeni aina kauhean epäsosiaalisena johtuen siitä, että mulla on ollut aika paljon sellaisia negatiivisia hetkiä, joiden vaikutuksista olen vetänyt yhtäläisyysmerkkejä.Vaikka mä olen aina ollut tai pyrkinyt olemaan osin tiedostamattakin se ”leader of the pack”, niin mulle on aina ollut tärkeetä se, että mulla on ihmisiä ympärillä. Mä oon ehkä välillä arvottanut sitä huonoa päivää vähän liikaakin ja pitänyt itteeni hirveen epäsosiaalisena. Elämässä on vääjäämättä sellaisia kausia, että on vähän mustaa pilveä pään päällä ja siitähän muodostaa hyvin äkkiä sellaisen ajatuksen, että ”Ai mä olen oikeesti tämmöinen, ettei mua pätkääkään voisi kiinnostaa muiden mielipiteet!”. Se ei pidä paikkaansa! Tai sit mä joskus koen, että mä kohtelen ihmisiä sellaisella tavalla, jota ne ei ansaitsisi. Se on ehkä enemmänkin sellaista typerää itsesääliä. Sisäsyntyisiä taitoja olen ehkä saanut vanhemmiltani, että kiitos siitä heille!” vuodattaa Kimmo.

Mitä taitoja haluaisit oppia? ”Voi kuule mä koen olevani elämässäni nyt sellaisessa käännekohdassa. Keski-iän kriisi,woohooo! Mulla on tosi iso oppiminen siinä, että mä oon jo laulamisessa oppinut sen että ”just let go”. Että kun sä oot tehnyt sitä tarpeeksi niin päästä irti, anna sen elää omaa elämäänsä, sillä muuten se kuristuu. Mä haluaisin muuhunkin mun toimintaani saada semmoista. Mua ei oo koskaan kiinnostanut se mitä tapahtuu viikon tai kuukauden tai vuoden päästä. Että pysyis terveenä ja pystyis tekeen sitä työtä mitä rakastaa, ja pysyis niitä rakkaita ihmisiä ympärillä ja mahdollisimman vähän loukkaisi ihmisiä. Tässä tullaan just siihen mitä mä haluisin oppia, eli rehellisyys mitä tulee tunteisiin ja sit se, että mä en haluis enää feikata mitään! Haluisin olla rennompi työssäni ja ihmissuhteissani ja kaikessa. Mä en jaksa enää esittää mitään, mä oon esittänyt niin helvetin monta vuotta ja pitänyt semmoista tyhmää kuorta. Mä tiedän että mä olen pohjimmiltani ihan siedettävä tyyppi, omastakin mielestä. Ehkä jonkun korviin tää saattaa kuulostaa itsekehulta, mutta olkoot!” avautuu Kimmo.

Mitä harrastat? ”Harrastan aika vähän asioita, mutta jos mä pääsen välillä vähän rauhottuun luontoon ja käveleskelemään ja vähän funtsimaan ja olemaan ihan iisisti, niin se on tärkeetä. Sitten mun rakas harrastus on lukeminen ja ennen kaikkea tykkään lukea historiasta. Mulla on just kesken Paavo Castrenin ”Uusi Antiikin Historia”. Vaikka se on ihan alussa se taival mulla, niin ylipäätään se Antiikin historia ja se mitä Rooman valtakuntaan liittyy on mulle valtava intohimo ja ainoo mikä mua välillä harmittaa on se, etten mä oikein ehdi nykyisten aikataulujeni puitteissa sellaiseen ympäristöön, missä saisin oppia sitä enemmän ja jakaa ja debatoida siitä. Mä kuule välillä oikein ylitsepursuan sitä, musta olisi vaan kiva keskustella siihen liittyvistä asioista. Se olisi luxusta, että voisi mennä vaikkapa avoimeen yliopistoon lukemaan historiaa. No sehän ei oo koskaan myöhäistä! Sitä kautta tuo Italian niemimaa on muodostunut mulle todella rakkaaksi ja ennen kaikkea Rooman kaupunki, vajaa 10 kertaa olen käynyt siellä. Haave, jonka aion oikeasti toteuttaa joskus, on se että haluan viettää osan vuodesta Italiassa. Se on mulle sellainen henkinen tila. Mä en voi sitä oikein selittää enkä siirtää sitä tunnetta kenelläkään. Rooma ei ole mulle mikään klisee, Rooma on totta!”

”Mä uskon, että sille on olemassa jokin tarkoitus, että miksi mä rakastan sitä kaupunkia, miksi mä tykkään lukea vanhoista asioista ja miksi mulle itelleni on tärkeää olla sinut mun historiani kanssa. Jos mä ajattelen tätä mun omaa matkaani so far ja sitä jatkuvaa oppimisen tietä, niin mulle on tosi tärkeitä ne etapit ja niiden kelaaminen. Ja ehkä se, että miks mä olen kiinnostunut ja harrastan historiaa tulee just siitä, että mä saan siitä omasta kelastani välillä rauhaa, kun mä voin miettiä asioita isossa kuvassa. Mä rakastan sivistystä klassisessa mielessä, lähtien hyvistä käytöstavoista, kulttuurien arvostamisesta ja tuntemisesta, kielestä. Joskus oon tuntenut sellaista ”alienationia” oman tekemisen ketjukohdissa, että miks mä oon Suomessa ja miks mä yritän täällä hakata päätäni seinään. Mä en pysty arvostamaan tiettyjä asioista täkäläisessä hegemoniassa, mulle ne on tosi vieraita enkä mä voi käsittää mistä se tulee, koska mä oon kuitenkin suomalainen. Esimerkiksi suomalainen musiikki. Mä olen aina arvostanut eniten sellaisia tyyppejä, jotka on saaneet aikaan asioita jossain muualla. Mulle isoja suomalaisia esikuvia ovat esim. Juhani Aho, Jean Sibelius tai Mika Waltari. Ne on mulle isoja nimiä. Tove Jansson! Ne kaikki on ollu suomalaisia joo, mutta ne on ollu vähän vastavirtaan.High hopes, big dreams! Omassa maailmassani mä edustan sitä samaa hegemoniaa”, intoilee Kimmo.

”Myös englannin kieli on mulle jatkuva intohimon kohde, mä rakastan sitä! On ollut kiehtovaa ilmaista itteään vieraalla kielellä ja laulettuna se kuulostaa parhaalta. Luen myös paljon englanninkielistä kirjallisuutta. Muinoin innostus alkoi, kun tuli tää Neil Hardwickin ohjelma telkasta,”where´s the cat?”. Jo koulussa se oli harvoja aineita johon panostin, ja muut tunnit kirjoittelin biisien sanoja vihkoon. Mun suussa englanti on ollut aina ”laulavampi kieli” ja kaikki mun sankarit on englanninkielisestä maailmasta, siis mitä musaan tulee. Olen mä yrittänyt laulaa suomeksikin, muttei se oo koskaan napannu.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”En oo koskaan valmistunut! Olen opiskellut neljä vuotta laulua pääaineena Kauhajoen evankelisessa opistossa, Oulunkylän pop/jazz-konservatoriossa Helsingissä kaksi vuotta ja sitten ns. elämän korkeakoulu, joka on toivottavasti vielä pitkään kesken. Jäin ´95 Ogelista välivuodelle tietäen, etten enää palaa ja siitä lähtien oon elättänyt itseni musahommilla. Hetken aikaa olin muusikkopuolella kortistossa. Mulle se koulu oli tavallaan kaikista tärkein siinä, että mä sain sydämeeni vahvistuksen siitä, että mä olen tekemässä oikeita juttuja. Mä sain niin paljon uusia kontakteja ja mä pääsin mun mielestä huipputyyppien kanssa tekemään musaa. En oo koskaan ollut mikään kouluihminen siinä mielessä, ja mitä taas tulee tähän teatteripuoleen niin siinähän mä olen ihan noviisi! Ala-asteella olin joskus koulun näytelmissä ja ´95 olin pystymetsästä Tampereen Teatterikesässä Oulun Kaupunginteatterin proggiksessa tuuraamassa Wahlströmin Tonia ja se oli musiikkipitoinen näytelmä, silloin mä olin varma etten tuu enää ikinä tekeen musiikkiteatteria. Never say never...”

”Mulle musa on aina ollut semmoinen, että se on tuonut mulle ”profound feelings”, en osaa selittää. Se alkoi sillä, että mä aloin soittaa rumpuja ja laitettiin omia bändejä pystyyn ja ruvettiin tekeen omia biisejä. Olin jotain 13v silloin. Se oli yläasteikäiselle klopille mieletön energianpurkamiskeino ja se vei mukanaan. Mitään tapahtumaa en osaa osoittaa sormella, niin hyvässä kuin pahassa me olemme valinneet toisemme. Jossain kohtaa Sallassa perustettiin minulle erittäin tärkeä bändi Nova Scotia, mun eka oikea bändi. Sen kautta saatiin sellaista pientä paikallista menestystä. Tein itse suurimman osan biiseistä. Rupesin miettiin sitä palautetta mitä saatiin, että onks tässä joku juttu. Kaikki kun tuntu olevan sitä mieltä, että sitä projektia kannattaisi jatkaa ja silloin mä jätin rumpujensoiton. Sit mä suoritin mun elämässä ne pakolliset nuoren miehen velvollisuudet, eli kävin ensin lukion loppuun, sit armeijan siihen perää ja sit tein vähän töitä. Mulla oli kouluttautumisideoita niin kuin opettajaksi tai lastentarhanopettajaksi, mutta kun sain olla puoli vuotta päiväkodissa duunissa, niin mä tiesin ettei se oo mun juttuni. Mä rakastan lapsia, mutta mä olin liian nuori siihen ja se meni mun ihon alle. Mä näin itteni sellaisena 25-vuotiaana besserwisserinä lastentarhanopena ja mä vihasin sitä kuvaa itsessäni. Sit mä sain vinkin siitä Kauhajoen musalinjasta, et moni menee sinne vähän niinku ettimään sitä, että onks tästä jutusta mihinkään. Mä oon vieläkin sillä reissulla!” muistelee Kimmo.

”Katson, että mun laulajan tie tuli lihaksi syyskuussa ´91 kun aloitin siellä Kauhajoella. Mä sain heti mahtavia kavereita siellä ja ruvettiin pistään projekteja pystyyn. Kotipellon Timo oli siellä kans... Vaikka usko on ollut koetuksella, niin mä oon silti koko ajan tiennyt, että musa on mun kutsumukseni ja mä saan kuule laulamisesta niin järjettömiä kicksejä, että mulla tulee ihan kylmät väreet kun mä puhun sulle tässä!” hehkuttaa Kimmo.

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”2008 kun tuli isompi lama ja keikat väheni, niin tuli ihan vakavaan mietintään se, että mitä helvettiä tässä nyt tekis! Mulla oli onneksi silloin pieni lapsi ja sain olla hänen kanssaan himassa silloin, se tavallaan pelasti vaikkei se silloin siltä tuntunutkaan. Mä uskallan väittää, että mä voisin tehdä jotain juttuja..mulla on aina ollut se musiikkikoulu tuolla Espoossa, ollut jo yli 10 vuotta. Ehkä pieni takaportti, mutta se olisi ehdoton kompromissi. Silloin joskus mä päätin sen, että jos mä nään että mulla on kalenteri täynnä pelkkää opetushommaa niin mä lopetan. Mä oikeesti ootan sitä päivää, että joku mun tekemä biisi huomattaisi. Mä teen sitä vaikka hautaan asti, mutta mä oon ylpeä ja köyhä sitten mieluummin! Ja sama tulee tähän kielijuttuun. Täällä Musiikkiteatterin puolella mä voin tehdä ylpeänä ja pystypäin suomeksi juttuja, mutta muuten mä en haluu tehdä suomeksi, se ei vaan ole mun juttuni. Nyt kun mä tässä istun niin voin sanoa, että ei oo olemassa mitään vaihtoehtoa! Voit olla varma siitä, että mä olen äärimmäisen kiitollinen kaikista niistä hetkistä joita olen musiikin parissa saanut viettää, eritoten näistä parista viime vuodesta”.

Kerro hieman bändeistäsi! ”Sellanen mitä ekaksi haluisin nostaa esiin on Mr C-orkesteri, se on kulkenut mukana mun koko ammatillisen urani. Me ollaan enemmän kuin pelkkä coverbändi, BOB-nimellä myös tehty omaakin musaa ja tehdään varmaan lisääkin tulevaisuudessa. Nostasin sieltä ennen kaikkea kitaristi Pekka Raution, joka oli mukana jo siinä Nova Scotiassa. Vuosituhannen vaihteessa oli sellainen bändi kuin Urban Tale, tehtiin kaksi levyäkin. Se oli sellanen juttu mitä ei oo kokonaan kuopattu. Tällä samalla bändillä, tosin covereita tehden ja laajennetussa kokoonpanossa, me oltiin Nokian ensimmäinen house bändi, isoja keikkoja pitkin Eurooppaa ja siinä mä sain sitä pikkupojan haavetta tyydyttää, että mä oon kirjoittanut jonkun kappaleen, sanoittanut sen ja vielä levyttänytkin ja ihmiset on kädet ilmassa sitä kuuntelemassa. Se oli jotain aivan käsittämätöntä! Se miks se homma sitten hiipui oli se, että kun me kaikki oltiin ja ollaan ammattimuusikoita, niin ne pärjäämisen realiteetit miinoitti sen jatkon, meillä ei vaan ollut aikaa. Sit mulla oli sellainen bändi kuin Heartplay, kaksi levyä tehtiin, paljon helvetin hyvää kamaa. Mulle toi melodic rock ja AOR on laulajien kautta ollut kova juttu ja intohimo. Journeyn Steve Perry on mulle ehdottomasti laulajista Nro 1, jos puhutaan esikuvista. Ja sitten olen aina haaveillut, että saisin laulaa heavybändissä. Nyt mulla on sitten sekin kokemus, kun olin muutaman vuoden sellaisessa bändissä kuin Dyecrest, yksi levykin tehtiin.”

”Kaikista pitkäaikaisin haaveeni on, että tekisin jotain oman nimeni alla, ja kiitos näiden musiikkiteatteriprojektien mä oon nyt päässyt sellaiseen saumaan, että nyt voisi olla kuulevia korvia sille jutulle. Eka single on tulossa aika piankin, kunhan se konsepti ensin on selvä että millä tavalla se julkaistaan. Mulla on ollut sellainen idea, että koska mä haluan pysyä lojaalina tälle talolle niin mä haluaisin jotenkin yhdistää sitä tähän taloon ja mä olen puhunut johdolle siitä eikä sitä oo mitenkään tuomittu sitä ajatusta. Ekalle levylle on olemassa synopsis ja se tulee olemaan teemallinen juttu, biisit ja tekstit on jo olemassa.”

”Muita esikuviani ovat Steve Hogarth Marillion-yhtyeestä, sillä on kaikki! Se tapa millä se laulaa, se äänen sointi, se puhuttelee mua ja se on just eikä melkein. Ne on pysyneet tinkimättöminä sille omalla soundilleen ja linjalleen. Näin ne Tavastialla pari vuotta sitten sellaisella akustisella rundilla ja se oli mulle lähestulkoon uskonnollinen kokemus! Sitten Sting on ollut mulle pitkäaikainen esikuva. Ronnie James Dio, Phil Lynott, Bruce Dickinson, David Sylvian, Rush... Dueton haluaisin ehdottomasti laulaa Steve Hogarthin kanssa!”

”Mulla on tällä hetkellä Musiikkiteatteri Palatsiin/Koittoon toistaiseksi voimassa oleva sopimus, mulle tää on ollut kyllä pelastus! Freddie Mercuryn rooliin tulin aikoinaan siten, että mulle soitettiin ja pyydettiin mukaan, olin sellasessa elämäntilanteessa ja mulla oli kaksi kysymystä, se että saako vetää alkuperäiskielellä ja alkuperäisestä sävellajista ja kun vastaus oli kyllä, niin se oli sitten siinä. Iso juttu! Olen löytänyt jotain elämää suurempaa, monille toi tuntuu olevan pyhä juttu. Valtava imartelu on ollut se, että ihmiset diggaa. Mick Jaggerin roolissa taas on vaikeempaa pitää se koko paketti kasassa, koska Freddien tyyli laulaa on enemmänkin mun juttuni!”

Minkä roolin haluaisit kenties tulevaisuudessa tehdä? ”No voi hitto...Stingiä mietin, mutta mä olen mieltynyt tuohon visuaaliseen puoleen, eli sais olla kunnon releitä. Vanha Genesis Peter Gabrielin aikaan, siinä musassa on valtavasti tarinoita ja aspekteja. Eli vastataan se!”

Haluaisitko tulevaisuudessa tehdä myös sellaisia rooleja, jossa ei niinkään laulettaisi? ”Suomessa on niin paljon oikeita näyttelijöitä, mä yritän oppia työn kautta koko ajan. En jaksas opetella mitään vuorosanoja, mä rakastan niin paljon laulamista ja haluan nimenomaan sitä kautta ilmaista itseäni.”

Tässä vaiheessa tuli hiukan kiire seuraavaan näytökseen ja osa kysymyksistä jouduttiin vielä jälkikäteen kysymään sähköpostin välityksellä...

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Minua inspiroi luonto, inspiroivien ihmisten tekeminen, kirjat, leffat, joku kuva...”

Miten pidät huolta äänestäsi? ”Liikaa stressaamatta ja kelaamatta. Nyt kun käytän ääntäni päivittäin, joko esityksessä tai harjoituksissa, niin se käy siitä ylläpidosta. Aikoinaan kun oli töitä vähempi niin tuli treenattua ihan saatanasti!”

Väsyttääkö jatkuva reissaaminen Tampereen ja Helsingin väliä? ”Väsyttää se kyllä, kevät oli tosi raskas. Mutta työstä mä saan voimaa, tää on mun intohimoni ja tätä mä haluan tehdä!”

Tulevia projektejasi ? ”Elokuussa Musiikkiteatteri Koitossa Helsingissä tulee ABBA-show, siinä olen mukana. Sitten syksyllä Palatsiin tulee Moulin Rouge-musikaali. Saan laulaa siinä helvetin hienoja biisejä, on kuninkaallista settiä luvassa ja koreografioita. Siinä on niin mahtava porukka ja siitä tulee saatanan kova juttu!”

Oletko pysynyt laskuissa mukana, että montako esitystä olet toistaiseksi urakoinut kuluneena vuonna? ”Kesäkuun puoliväliin mennessä mulla oli 98 esitystä yhteensä, ja jos kaikki toteutuu niin 200 paukkuu rikki vuoden loppuun mennessä!”

”Mun työssä parasta on musiikki ja ihmiset.Mulla on ollut onnea, että oon saanut aina tehdä työtä maan parhaiden muusikoiden kanssa ja lähes poikkeuksetta ko. porukka on vielä vähintäänkin mukavaa! Mähän toteutan päivittäin sitä pikkupojan haavetta, joka mut aikoinaan ajoi bänditouhuihin ja treenaamaan. Olen onnekas! Miinuspuolena voisi mainita matkustamisen ja sen, että nyt kun työtahti on kova, jää liian vähän aikaa mun pojalle (Elian 4v) ja joskus olisi kiva itsekin vähän huilata. Talouspuoli on myöskin välillä epävarma, mutta aina sitä kaikesta selviää jos on tahtoa!”

Tunnistaako ihmiset sinua kadulla? ”Mä saan kyllä olla ihan rauhassa kaduilla ja ihmisvilinässä. Joskus tulee baarissa joku nykäseen hihasta, mutta sehän on vaan mukavaa! Mä en oo mikään ”sucker for fame”. Mä haluun vaan tehdä tätä työtä mahdollisimman pitkään ja hyvin!”

Mottosi? ”Jos mulla olisi motto,niin se olisi ”be good to yourself”. Mä lainaan mun oppi-isääni Steve Perryä tässä. Jos on sinut itsensä ja tekemisensä kanssa, niin siitä voi riittää sitten muillekin jaettavaksi!”

Onko sinulla omia nettisivuja? ”Mulla ei oo omia sivuja vielä, mutta tulossa on! Kunhan mä saan ton ”esikoissinkkuni” valmiiks niin sitten täytyy laittaa saitit pystyyn!”

Mikä supersankari haluaisit olla? ”Ehkä Teris. Sais pukeutua rooliasuun ja pelastaa maailma, mut samalla oma identiteetti olis suurelta yleisöltä salattu”.

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Shoppailua, kylmää valkoviiniä, juoruilua, kynsihoito ja sit sitä ihmettelyä, että kuinka sikoja noi miehet on mut can´t live without them!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten ? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Valhe

Mikä sytyttää sinut? - Heittäytyminen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Wanna be-ismi

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Veden ääntä kaikissa muodoissaan

Mitä ääntä inhoat? - Omakehu

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla ? - Historian tutkija

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Toimistotyöntekijä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivoisit Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Kaikkee sä säädit mut sydämes puhdas on!

Blogia lukeville vielä loistavan kesän toivotus ja tervetuloa tsekkaamaan ”mieskunto” syyskauden esityksiin!

Seuraavista videoista voi sitten ihan äänen ja kuvan kera tsekata Kimmon meininkiä livenä ja levyllä :

         Kimmo laulamassa Journey-tribuutissa ...

Heartplay / That Kind of Girl

Myös googlettamalla Urban Tale ja One Day löytyy paljon hyvää materiaalia!

Eemeli / Miniteatteri

Eemeli / Miniteatteri, Aulanko

Ensi-ilta 29.6. 2012, kesto väliaikoineen noin 1h 30 min

Ohjaus Anu Myllyniemi

Taustaa : Miniteatterissa tehdään jälleen tänäkin kesänä laadukasta teatteria koko perheelle, ja näyttämöllä ovat siis lapset itse, ”vanhempaakin nuorisoa” tällä kertaa. Eemeli kertoo tietysti Vaahteranmäen Eemelistä kaikkine metkuineen ja kommelluksineen.

Plussaa : Lavastus oli kiva, Kissankulman talot ja muut olivat juuri sopivan kokoisia. Kaikkein parasta on nähdä lasten innostunut meininki, joka jaksaa yllättää minut vuodesta toiseen. Aina löytyy uusia nuoria kykyjä, joista tällä kertaa Iida-siskoa esittävä Helmi Riippi lieni kaikkein paras. Tyttö jopa vaikutti veljeään kujeilevammalta välillä, hän oli hyvin luonteva ja laulukin sujui oikein kauniisti. Lisäksi mieleeni jäivät etenkin Liina-piika ja veikeä kukkopoika, joka oli joka välissä jotain veivaamassa ja useampaa roolia vetämässä lääkäristä markkinoiden kykyjenetsijään. Esityksessä oli paljon hauskoja lauluja ja rokahtavaa meininkiä kaikenikäisten makuun. Kovasta helteestä huolimatta katsomossa tuntui viihtyvän niin vauvat kuin vaaritkin. Esitys oli täynnä hauskoja kommelluksia ja tuttuja metkuja, joista etenkin Liinan hampaanirrotus sai jo farssimaisia piirteitäkin ja soppakulhoonkin päätä työnnettiin. Ja Iidakin hilattiin tietysti lipputankoon! Eemelin isällä riitti kestämistä, kun ei saanut edes vessassa istua rauhassa! Ja Pöperö-Maijakin tuli kertomaan aaveista ja lavantaudista. Onneksi ei sentään Komentooraa ollut paikalla. Myös Liinan ja Aatu-rengin orastava suhde oli hupaisaa seurattavaa, ei tainnut renkiparka aavistaa mihin soppaan on lusikkansa aikoinaan laittanut...

Miinusta : musiikki pauhasi välillä liian kovalla, repliikeistä ei aina oikein tahtonut etenkään silloin saada selvää. Myös kesto oli aika pitkä, loppuvaiheessa moni jo katseli kelloa katsomossa, etenkin kun kovan helteen takia monella oli varmasti aika sietämättömän kuuma. Tuntui myös, että esitys kaipasi hiukan tempoa lisää muutamaan kohtaukseen. Ehkä sekin asia korjaantuu toistojen myötä.

Muuta : Onhan tämä aika tavalla ainutlaatuinen paikka niin miljööltään (vanha rauniolinnake) kuin muutenkin, upeaa että vuodesta toiseen miniteatterilaiset jaksavat ilahduttaa lapsia ja meitä lapsenmielisiä. Nytkin meitä oli paikalla 6v kummityttöni äitinsä kanssa, ja lisäksi oma äitini. Sopii siis kaikenikäisille!

Eemelille neljä tähteä **** !!

Villit vuodet / Valkeakosken kesäteatteri

Villit vuodet / Valkeakosken kesäteatteri

Ensi-ilta 14.6. 2012, kesto noin 2h 30min väliaikoineen

Ohjaus Heikki Paavilainen

Rooleissa Antti Mikkola, Joni Leponiemi, Jani Koskinen, Sani Aartela, Susanna Laine, Pia Vaittinen, Aleksi Seppänen, Mikko Töyssy, Sanna Hento/Milla Virtanen, Amanda Sarvi, Joonas Luomala, Leevi Leponiemi/Pietari Paavilainen, Mikko Huoviala

Taustaa : Villit vuodet-musikaali pyöri 2008 menestyksekkäästi Hämeenlinnan teatterin ohjelmistossa, ja nyt Valkeakoskella nähdään kesäteatteriin päivitetty versio. Musikaalihan kertoo sanoittaja Vexi Salmen elämästä iloineen ja suruineen, ja sisältää pelkkiä Vexin sanoittamia kappaleita. Mukana häärää tietysti myös Irwin Goodman, ja kaverusten vaiheita seurataan lapsuudesta alkaen ja Saksan kauttakin koukaten. Joni Leponiemi, Antti Mikkola, Jani Koskinen ja Aleksi Seppänen ovat tuttuja myös Hämeenlinnan versiosta, muu roolijako pistetty uusiksi.

Plussaa : Musiikillinen puoli on kyllä kunnossa, bändissä kapellimestarina itse Costello Hautamäki. Ei voi muuta sanoa, että on tämä maa siunattu komeaäänisillä laulajilla! Etenkin Jani Koskisen ääni on mahtavaa kuultavaa, ja Jani saakin onneksi laulettavakseen paljon kappaleita. Näistä parhain ehkäpä ”Kaduilla tuulee”, jossa mukana myös hienoa tanssia. Joni Leponiemi saa kunnian esittää jälleen Irwiniä (nyt jo kolmatta kertaa, Hämeenlinnan lisäksi Joni on honottanut Jämsän kesäteatterissakin) ja kyllä mies on pienintä elettä ja äänenpainoa myöten ehtaa tavaraa. Onneksi loppupuolella kuullaan Jonia laulamassa myös ihan ”omalla äänellään”. Myös Antti Mikkola tekee Vexinä vahvaa työtä ja upea on hänekin lauluäänensä. Mikko Töyssy yllätti positiivisesti, hänen olemuksessaan ja laulussaan oli paljon samaa kuin Koskisen Janissakin. Tanssijoiden määrää oli vähennetty alkuperäisestä, ja se sopi kyllä hyvin tähän kesäisempään versioon. Vieraileva artisti olisi voinut myös toimia hyvin tässä, mutta ehkä se kustannussyistä tms. oli jätetty pois. Sen tilalla kuullaan Irwinin esittämänä uusi kesäinen ralli, joka sopi kyllä tunnelmaan hyvin. Oikean auton käyttö oli mielestäni myös hyvä veto, sillä kuskattiin niin Reeperbahnin ilolintuja ja kiireistä keikkamiestäkin. Koomisista puolista vastaa etenkin ”Mahtava peräsin ja pulleat purjeet” ja ”Viuhahdus”, jossa sitten asianmukaisesti kirmaillaan edestakaisin hyvin vähissä vaatteissa. Kaunis lauluääni oli myös Susanna Laineella ja Sanilla tietysti. Lavastus ei ollut kovinkaan kummoinen, kuvat kankaissa vain ja baaritiskeinä ym. toimivat pöydät, joita pyöriteltiin välillä vähän liikaakin. Ei tähän kyllä mitään prameampia lavasteita olisi kaivannutkaan, katse kun kiinnittyi roolihahmoihin niin tiiviisti. Myös kesäteatterin sijainti järven rannalla on erittäin jees.

Irwin ja Vexi / kuva Tommi Käppi

Miinusta : Sani ja Susanna olivat toki nättejä ja lauloivat ja tanssivat hyvin, mutta heidän roolihahmoistaan en saanut oikein kunnon otetta. Vexin vaimoista ei jäänyt oikein mitään mieleen ja Anneli (Susanna Laine) pääsi irti vasta lopussa kunnolla, metsässä peloissaan haahuillessaan. Siitä roolista olisi etenkin saanut enemmän irti. Suunnitelmat siitä, että ”Mä meen juontajaksi telkkaan!” olivat ihan turhia. Mietin aiemmin, että mahtaako mukana olla kaunis joulukohtaus lauluineen ja olihan se. Aluksi ajattelin, ettei se sovi keskelle kesää mutta laulu on niin kaunis että se sopii mihin vain, soihtujen kera vielä hämärtyvässä illassa. Sen sijaan ne lumihiutaleet olisivat saaneet katolta jäädä lähettämättä, ihan turhaa sellainen ja joku hiutale taisi lentää erään laulajan kurkkuunkin...

Muuta : esityksen kappaleista on tehty Villit vuodet-cd, ja levy on myynnissä näytöksissä. Levyllä kaikki kappaleet ja siis pari uuttakin biisiä, Costellon säveltäminä. Komeita tulkintoja on levyllä, tosin Irwin vaatii visuaalisen puolenkin jotta elämys olisi täydellinen. Levyä enemmän siis suosittelen tulemaan paikan päälle katsomaan, esitykset jatkuvat 12.8. asti!!

Miinuksistakin huolimatta Kesäteatterikärpänen antaa Villit vuodet-musikaalille edelleen täydet viisi tähteä, sillä niin ovat pääroolit vieneet sydämeni jo aikaa sitten ***** !!

Pojat roolien takana, vasemmalta Joni, Jani ja Antti / kuva Teatterikärpänen

Noin 7 veljestä / Sappee

Noin 7 veljestä / Teatteri Eurooppa Nelonen, Sappee

Ensi-ilta 20.6. 2012, kesto väliaikoineen noin 2h 15min

Ohjaus Turkka Mastomäki

Rooleissa Paavo Honkimäki, Tommi Raitolehto, Iikka Forss, Ilkka A. Jokinen, Juho Joki, Harri Helin, Niilo Savolainen, Anssi Valikainen, Sinikka Salminen, Viivi Vuorinen, Elina Järvinen, Toni Lepistö ja Kalle Salonen

Taustaa : Spede Pasasen jonkinasteisessa kulttimaineessa oleva elokuva "Noin 7 veljestä" kaiketi ensimmäistä kertaa näyttämöversiona? Luulin nähneeni leffan, mutta todellisuudessa muistankin siitä vain Dannyn lauleskelut.. Tässä ei Dannya nähdä, sen sijaan lauteille tuodaan sekalainen seurakunta Robin Hoodin joukkoja ja ahne linnanherra, joka suunnittelee naimisiinmenoa viehkeän Venla-neidon kanssa. Robin Hood vie rahat ja lopulta naisenkin, ja väliin mahtuu monenmoista kommellusta keksijä Leonardon kyhäilemistä uutuuksista lähtien.

Plussaa : Huh huh, en oikein tiedä mistä aloittaisin... Ensinnäkin lavastus oli sangen hieno, linnahan se oli ja esityksen alkua odotellessa tuli tutkailtua hyvin tarkkaan kaikki yksityiskohdat siitä, oli nimittäin kaikenlaista pientä kivaa siinä! Iso plussa siis lavastuksesta vastaavalle heti alkuun.
Huovikolmikon (Harri Helin, Niilo Savolainen ja Anssi Valikainen) saapuessa paikalle hyppyaskelin minulla oli jo vähän sellainen fiilis, että "Jesh, tästä kolmikosta tulen ainakin tykkäämään!" Sitten lavalle saapuivat hiukan alkoholisoitunut Linnanherra von Wurtsburg (Tommi Raitolehto) kaverinaan Rautahanska (Iikka Forss) , bändi soittaa Mustan Kyyn tunnaria ja se olikin sitten siinä. Olin myyty! Jostain kumman syystä alkutohinoista tuli mieleeni joku vanha Tabu-sketsi (Linnanherran kasvonpiirteet muistuttivat kai liikaa Juppe Puputtia...) ja myöhemmässä vaiheessa näin lavalla jopa Pentti Siimeksen ja Vesku Loirin nuorina varsoina hölmöilemässä. Pidän suunnattomasti siitä, että kun joku pistetään överiksi niin ei tehdä sinne päin vaan mennään sitten oikein kunnolla. Tabu-sketsiä mukaellen myös tuli mieleeni "Hömppäherra näyttämölle tulikin" ja tässä tapauksessa niitä tuli kyllä kaksin kappalein! Pitkästä aikaa oli sellainen oikein hykerryttävä olo katsomossa, "pelonsekaisin tuntein" odotin mitä tuleman pitää. Iikka Forss taisi kyllä varastaa koko shown, sukkanauhoissaan siinä keekoilemassa ja peruukki päässä. Pokka meni ties kuinka moneen kertaan, mutta nämä vaan lisäsivät vettä myllyyn ja repivät kohtauksesta kaiken irti ja yleisöllä piisasi hupia.

Tommi ja Iikka / kuva Seppo Kasa

Robin Hoodin poppoo taas oli sitten ihan oma lukunsa ja mahtava poppoo olikin! Savoa viäntävä Puna-Will (Niilo Savolainen,kuinkas muuten...) oli oma suosikkini tästä ryhmästä, ja etenkin hänen,Mauno Munalukon (Harri Helin) ja Pitkä-Jussin (Anssi Valikainen) tanssikuviot olivat jo luku sinänsä. Hyvää meininkiä! Entäs sitten Munkki Tuck pikku maistissa, Juho Joki teki jälleen mehukasta työtä. Keksijä Leonardo (Ilkka A. Jokinen) kehitteli kaikenlaista vinssistä kahvakuulaan ja Cabrioon, ja siinä sivussa moitti koko ajan laiskaa ja susirumaa akkaansa. Paavo Honkimäki esitteli sukkahousujaan jo alkujuonnossa ja itse näytelmässä urakoi kahdessa roolissa, niin Sir Wilhelminä kuin Robin Hoodinakin. Paavon Dressman-tulkinta oli hieno!
Iloiset veikot ryöstivät sitten Calamari Unionin kylmäasemalla kauniin Venla-neidon, jonka oikea nimikin lopussa paljastuu.. Venlana siis Sinikka Salminen, viehko neito onkin. Ulkoilmaelämään ei ollut hän oikein tottunut,riukuineen kaikkineen. "Kaikki leikkimöikkelöi ja koikkeloikkeloi" oli muuten äärimmäisen hauska kipale, ihme ettei siinä jo mene senat sakaisin laulajilta. Komeasti Venla myös Cabriolla päästeli ylös ja alas mäkeä Mission Impossiblen tunnarin soidessa taustalla.
Esityksessä kuultavat kappaleethan ovat kaikki Jaakko Salon ja Jukka Virtasen käsialaa. Tulihan siellä Pornolaulukin, mukana lauloin tietysti... Hauska ylläri oli myös "Suurena miehenä", sillä siihen liittyy eräs sisäpiirin juttu ja hyvät naurut. Venlan laulama "Aamu niityllä" oli hyvin kaunis ja samoin Linnanherran tyttären Helenan (topakka Elina Järvinen) esittämä "Minä en ole sellainen tyttö". "Seitsemän kertaa seitsemän" kuullaan noin seitsemän kertaa ja loppubiisihän oli varsin menevä !! Menevä mies ja tuleva :) Siinä vaiheessa jo toivoi, ettei esitys vielä päättyisi.
Koko esityshän oli täynnä nerokkaita kohtauksia ja pikku oivalluksia, oli sammakkoa sammaleen alla ja Robinin joukot piileskelemässä eläinhahmoissa. Musiikkipuolella riitti bongattavaa, pikku pätkiä kuului yhdestä jos toisestakin tutusta kappaleesta. Linnanherran ja Rautahanskan yhteisissä kohtauksissa ei aina ollut ihan varma, että mikä kuului käsikirjoitukseen ja missä pisteltiin omiaan. Kuriirin tuomia salakirjoitusviestejä luettiin ilman vokaaleita ja mm. Google-kääntäjääkin käytettiin apuna. Aarrekartta oli myös mainio! Ja aarteen luo pääseminen...Ja kaameista kaamein rangaistus:)

Kuva Seppo Kasa

Miinusta : ainut miinus tulee siitä, että väliajalla oli tarjolla vain kylmää makkaraa kun kaasu oli loppunut...vaan minkäs sille mahtoi.

Muuta : olen nähnyt liki 390 esitystä ja hulvattomuusosastolla on ollut aika hiljaista viime aikoina, mutta tämä kyllä korjasi asian! Komediapuolella mentiin Top Kympin joukkoon niin että heilahti! Olen aiemminkin pitänyt Eurooppa Nelosen meiningistä, mutta tämä oli jotain erilaista heiltäkin. Tästä ohjaajalle ja koko työryhmälle iso kiitos. Käsiohjelmassa ohjaaja Mastomäki sanoo hyvin, että "Ohjaajan homma on mukavimmillaan vähän kuin olla leikki-ikäisen porukan iskä. Antaa lasten temmeltää, katsoa ettei kukaan loukkaa itseään ja antaa syvällä rintaäänellä isällisiä elämänohjeita". Juuri näin. Parhaimmillaan teatteri liikuttaa ja koskettaa ja vetoaa muutenkin tunteisiin. Tämä sai minut niin hyvälle tuulella ja kesäfiilikselle, että ei muuta kuin uusia lippuja varaamaan. Pakko nimittäin kokea uudelleen se, mitä teatteri on parhaimmillaan silloin kun kaikesta näkee että lavalla on hauskaa ja tekijät nauttivat siitä. Suosittelen muillekin!!

Täydet viisi tähteä eh nimittäin ***** !!

Haastattelussa Jani Koskinen

Jani Koskisen tapasin kesäkuun puolivälissä Tampereella, ravintola Mallashovissa ( ja vieläpä aukioloaikojen ulkopuolella ).

Kauriin merkeissä 1973 syntynyt Jani on kotoisin Tampereelta. ” Täällä asutaan edelleen, tää on ollu mulle kotipaikka aina, vaikka ympäri Suomea on mentykin töiden perässä. Näillä näkymin näyttää siltä, että täällä tulee oltuakin, jos ei sitten Espanjaan tule muutettua...Näin vanhemmiten on tullut mietittyä, että miksei sitä jossain muuallakin voisi asua, mutta mun työni kannalta sillä ei oo mitään väliä missä mä asun”.

Harrastuksina Janilla on cross fit, tennis ja golf. Ongelmana on ollut viime aikoina kuitenkin se, että kun työtä on ollut paljon, ovat harrastukset jääneet vähemmälle. ”Työ on fyysisesti sen verran raskasta, että pitäisi sitä lihashuoltoa ja lihasta kehittävääkin harjoittaa, mutta nyt ei ole jaksanut kun töitä on 6 päivää viikossa ihan koko ajan”, harmittelee Jani.

Soittimista Jani osaa soittaa kitaraa ja aikoinaan trubaduurikeikkoja tehdessään hän säesti sillä itseään ja elätti itseään kolme vuotta keikkaillen. Erityistaidoikseen Jani mainitsee etenkin laulun. ”Tiedän olevani siinä vahvoilla. Lisäksi mä innostun kauheasti uusista asioista ja aina kun tulee uusi juttu ja se kertoo jostain tietystä maailmasta, niin mä menen aika vahvasti siihen, että tulee luettua sitä taustamateriaalia ja jos kyseessä olisi vaikkapa golffiin liittyvä, niin tulis tehtyä sitä hommaa. Tai kun aikanaan tehtiin Rent-musikaalia Tampereen Teatterissa, niin ohjaaja jo keväällä kertoi meille, että millaista haluaa ja oli koreografikin mukana ja kertoi, että siihen tulee paljon hip hop- tyylistä tanssia. Hintsasen Samin kanssa otettiin yksityistunteja nykytanssia ja kesä treenattiin hip hoppia, päästiin jo valmiiksi siihen maailmaan! Se oli kivaa! Tän työn varrella kun pääsee tutustuun uusiin asioihin, niin sehän on hienointa! Kun työtahti on kova, niin sellaiseen ei nykyään pysty, mikä on sääli koska se toisi aina jonkun lisän siihen kun pystyisi ottamaan vähän syvemmin sen haltuun.”

”Mulla on elämässä sellainen ajatus, että joka ikinen aamu kun tuosta herää, niin ajattelen, että tästä päivästä tulee tosi hieno! En pidä semmoisesta, että asioita märehditään. Asiat jotka on tapahtunu on tapahtunu, ja totta kai täytyy miettiä, että voitaisko me oppia niistä jotain, mutta se on siinä ja nyt ollaan tässä ja tästä tulee hieno päivä! Yksinkertainen asenne mikä on itellä, ja kun alkaa olla työyhteisössä siinä asemassa, että nuoremmat ihmiset kattoo että miten toi tekee, niin semmoinen asenne varmaan tarttuu. Voittopuolisesti yritän, että vaikka olisin kuinka väsynyt niin pyrin siihen että kaikilla olisi hauskaa. Silloin kaikki menee paljon mukavammin! Mä en oo ikinä ollut sillai, että kun tekee vaikka synkeitä tai traagisia rooleja, niin ei mun koko päivää tarvi olla niin että ”Eih, tästä ei tuu nyt yhtään mitään tästä elämästä!” Olen mä sellaistakin nähnyt. Mun mielestä pitää pystyä vaihtamaan se oma henkilökohtainen moodi siihen hahmon moodiin, totta kai se voi joskus ottaa vähän pidemmän aikaa ja joskus ei. Joskus voi mennä suoraan kahvipöydästä tyyliin ”Jaahas, kolmas soitto. Mää tästä lähden tuleen!”, kertoo Jani erityistaidoistaan.

Minkä erityistaidon haluaisit oppia? ” Pikkasen on jäänyt omalla tavallaan harmittamaan se, että vaikka Nummisen Ari sanoikin kun kävi katsomassa meidän ennakon Villeistä vuosista, että mä tanssin hyvin. Virgoa kun tehtiin 15-16v sitten, niin Arska oli koreografina siinä ja sanoi mulle ”Ota Jani haltuun toi tanssi oikein kunnolla, että se vaatii sellasen 3v aktiivista treeniä niin sitten se on sulla hallussa niin, että näytteleminen, laulaminen ja tanssiminen alkaa lähenteleen täydellistä pakettia!” Sit tuli Raumat ja muut ja se sitten jäi. Sen tanssin olisin halunnut saada sillä tavalla haltuun, että olisin kehittänyt itseni siihen pisteeseen, että tanssijoille kun sanoo jotain niin ne lähtee samantien tuottaan sitä. Et se miten mä pystyn ilmaisemaan itteeni laululla ja näyttelemisellä, et olis vielä saanut sen tanssin siihen! Eihän tosin mikään oo vielä liian myöhäistä..” haaveksii Jani.

Janin suvussa ei muita teatterin ammattilaisia ole, mutta soittajia on ollut, keikkamuusikoita. Jani itse sen sijaan hurahti teatterin pariin jo ala-asteella. ”Pääsin sellaiselle luokalle, missä oli opettajana sellainen Savilahden Lea. Ekasta luokasta lähtien alettiin tehdä näytelmiä ja opiskeltuja asioita purettiin näytelmän keinoin koko se kuusi vuotta. Lea toimi Tampereen Työväen Teatterin naisyhdistyksessä ja teatteriin oli tulossa Tukkijoella-näytelmä. Koetilaisuuden jälkeen pääsin sinne, eli siitä kaikki alkoi. Olin tuolloin 11-vuotias”, muistelee Jani.

”Eka iso teatterielämys, joka sai mut vakuuttuneeksi tästä, oli semmoinen näytelmä missä oli Auvisen Tommi mukana. Tykkäsin Tommin tavasta näytellä ja kävin luokan kanssa katsomassa, en muista minkä ikäinen olin silloin. Olin jotenkin niin haltioitunut siitä, se tunne vei mukanaan ihan täysin! Kolmannella luokalla kyseltiin, että mitä haluaa tehdä isona ja mä vastasin, että musta tulee näyttelijä tai yrittäjä, ittellä oli vahva tunne jo silloin että mitä tää tulee oleen. En sano että mitenkään tietoisesti olisin kulkenut tätä kohti, pikemminkin hakeutunut tai törmännyt sellaisiin henkilöihin, jotka ovat edesauttaneet tätä etenemistä.”

”Alan opintoja en oo suorittanut mitään! Työviksessä silloin mulla meni se 2-3 vuotta, sitten olin TV2:ssa Kasmasiinissa. 15-vuotiaana tutustuin Hautamäen Costiin ja meillä oli bändi. 17-vuotiaana menin armeijaan ja olin soittokunnan solistina siellä. Kun pääsin intistä, niin tuntui että musa on mun juttuni.Teatterikouluun saa hakea vasta 18-vuotiaana ja intin jälkeen tein niitä trubaduurikeikkoja ja sitten alkoikin jo se teatterihomma. Sissiteatterissa tehtiin Viisas neitsyt, mulle vaan soitettiin ja pyydettiin mukaan. Eskolan Markun ja Salmelan Jukan kanssa perustettiin sellainen teatteriryhmä kuin Hengenmiehet. Sillä kierrettiin ympäri Suomea jonkun aikaa, pääpaikkanamme oli Tampereen Teatterin nykyinen Teatterikahvila Kivi. Sitten tuli Virgo ja tuli mieleen, että pitäiskö hakea teatterikouluun. No sitten mulle tarjottiin paikkaa Rentistä ja taas se haku jäi. Ja sitten kun taas olisi ollut aika hakea kouluun, niin sit mulle tarjottiin näyttelijän pestiä Rauman teatterista. Kaikki oli lopulta sitä mieltä, ettei mun kannata lähteä neljäksi vuodeksi kouluun, tekemällä kehityn samassa ajassa ja siinä se meni sitten! Töitä on ollut koko ajan ja nyt ollaan tässä. Suunnilleen 3000 näytöstä ja 1500 keikkaa! ”

”Rauman jälkeen näyttelin sitten 1,5v Työviksessä ja saman verran Tampereen Teatterissa, ja siitä tulin Hämeenlinnaan helmikuussa 2005. Tää on eka paikka missä olen ollut näin pitkään, aiemmin oli lyhyempiä sopimuksia. Freelanceriyttä olen harkinnut joskus, siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. On epävarmuus siitä,että tuleeko niitä rooleja tai onko mun ihan pakko ottaa tää mikä ei kiinnostaisi. Mä kun oon erittäin huono kieltäytyyn töistä... Ensi syksyn olen harjoitusvapaalla Hämeenlinnan teatterista. Hmmm, merkittävimmiksi jutuikseni sanoisin Virgon, Rentin, Villit vuodet, Teuvon... Omista roolitöistäni ei ole mitään sellaista, että olisi yksi ylitse muiden. Paras työ ei oo vielä tehty!

Jani Mallashovin tiskin takana / kuva Teatterikärpänen

No Jani,ketkä ovat omia esikuviasi? ”Mä oon kaikkiruokainen. Ei oo ketään tiettyä, vaan että pikemminkin miettii, että toi ja toi tekee todella hienosti työtään, arvostaa eri piirteitä. Kun oon itse tehnyt hommaa niin nuoresta, niin ei ole ketään sellaista, kenen julisteen laittaisi seinälle. Arvostan monia kollegoita, jo nuorena kattelin miten muut tekee. Ja sama juttu musiikkipuolella. Olen aina tykännyt esim. Popedan meiningistä, mutta ei ne ole sillai esikuvia. Se on ollut itsellekin hirmu palkitsevaa, että olen saanut työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka edustavat ihan erilaista musiikkinäkemystä. Kun en oo minkään yhden suunnan ihminen, niin ei oikein tiedä millaista musiikkia itse haluaisi tehdä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Jaa saa olla joku edesmennytkin? No Elviksen kanssa hyppäisin samoille lauteille kattomaan vähän sitä meininkiä ja ei toi Beatleskään olis kauheen huono taustabändinä, näin jos oikein lähtee nyt herkuttelemaan tällä ajatuksella! Jaa kuka olisi unelmien vastanäyttelijä? Mulla on ollut onni saada jo tehdä töitä todella hyvien kanssa, mutta olishan se mahtavaa päästä näyttelemään esim. Marlon Brandon, Robert de Niron, Al Pacinon tai Johnny Deppin kanssa!” innostuu Jani.

Entä unelmien rooli? ”Ei mulla oo mitään sellaista. Mitä kummallisempi rooli, jossa olisi jotain sellaista mitä en heti tiedä, niin olisi mahtavaa mennä ja ottaa se haltuun. Nykyään en haluaisi tehdä mitään sellaista, mikä on huonosti käsikirjoitettu. Sitten taas esim. Peltolan Sirkku on miettinyt todella tarkkaan ihan jokaisen roolin, niitä on todella mukava tehdä! Ei mulla oo mitään semmoista, että haluisin tehdä esim. Hamletin. Jos se ei tuu kohdalle, niin sitten se ei tuu! Mä teen mielelläni kaikkee mitä eteen tulee, koska sieltä löytyy aina semmoista uutta – matka, joka antaa mulle ittellekin sellaista mitä en oo aiemmin kokenut. Mitä tuntemattomampi rooli, sen nautinnollisempi se on tehdä. Siitä tulee se etsimisen ja oivaltamisen ilo!” hehkuttaa Jani.

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Muutaman kerran oon kattonut itteeni peilistä ja sanonut, että ”Onks tässä saatana mitään järkeä!”. Jos on ollut vaikka väsynyt tai kipeenä ja jos on jotain elämäntilanteessa sellaista, oot just saanut vaikka kuulla, että joku läheinen on kuollut tai että suoraan hautajaisista oon lähtenyt vetään viihdettä, niin kyllä se suoraan sanoen vituttaa suunnattomasti. Että me raahaudutaan tonne oli tilanne mikä hyvänsä. Mutta promillen luokassa on nämä hetket.”

”Parasta ammatissani on se, että pääsee tutkimaan uusia asioita ja ihmismielen koukeroita. Saa tehdä töitä loistavien, avoimien, erilaisten ihmisten kanssa. Yksikään päivä ei ole ollut samanlainen tän työurani aikana. Ikuinen etsimisen ja oivaltamisen riemu ja loistavat työkaverit!” kiteyttää Jani.

”Niitä miinuspuolia sitten...No työajat on järkyttävät. Tavallista elämää ei pysty järjestämään ollenkaan. Ja että yrittää omasta pienestä sielustaan saada jotain irti ja jos on vaikka kipeenä eikä se tuu sieltä, niin ne on huonoja puolia”.

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ” No pikkasen komediallisessa musiikkipitoisessa roolissa, semmoisessa mua ainakin käytetään eniten eikä mulla kyllä ole mitään sitä vastaan, tykkään tehdä sitä. Kyllä mä pohjimmiltani sellainen viihdyttäjä olen”, Jani summaa.

Onko sinulla mitään rituaaleja ennen esitystä? ” Vanhemmiten oon pyrkinyt niistä pois, joskus tosin oon vähän skitsofreeninen et miten kengät laitetaan jalkaan, että ensin vasen ja sitten oikea. Oli kerran sellainen tilanne, että pukijaksi tuli sairastapauksen vuoksi joku joka ei tiennyt tätä ja se yritti tyrkyttää mulle oikean jalan kenkää ensin ja mä yritin potkia vasenta jalkaa että tohon se nyt !!” muistelee Jani nauraen.

Mikä sinua inspiroi? ”Kun tapaa erilaisia ihmisiä, niin mä viehätyn tosi paljon näiden ihmisten seurasta ja ittellekin tulee oivalluksena, että ”Kato niin joo noinkin voi tehdä!” ja musta on hienoa kokea kaikkea uutta. Niin kuin esim. täällä Tampereen seudulla on nyt paljon näitä luomu-ja lähiruokajuttuja. Mä olen helposti innostuvaa ja inspiroituvaakin tyyppiä. Aika pienestä lähtee kuule laukalle!” nauraa Jani silmät tuikkien.

Jani haaveilee siitä, että olisi sellainen taloudellinen tilanne, että voisi pitää vähän pidempää lomaa ja keskittyä kirjoittamiseen ja levyn tekemiseen, ja että saisi siellä Espanjan mökillä olla vaikka koko vuoden. Ja että saisi ensin sen Espanjan mökin...

Esityksissä sattuu ja tapahtuu niin paljon hyviä asioita, ettei Jani osaa nostaa sieltä mitään tiettyä ylitse muiden. Kiitoksissa ne kaikki aina summautuu myös. Kun joku rooli loppuu, niin tulee mietittyä että palaako siihen rooliin enää koskaan. Haikeudella jää miettimään hetkeksi, mutta sitten täytyy mennä eteen päin. ”Villit vuodet on eka kerta kun tekee samat jutut uudelleen!” (Vexi Salmen elämästä kertova musikaali pyöri pitkään menestyksekkäästi Hämeenlinnan teatterin ohjelmistossa, ja kirjoitushetkellä sitä esitetään Valkeakosken kesäteatterissa samalla pääosamiehityksellä.)

Tunnistaako ihmiset sinua kaduilla? ”Paremmin Tampereella kun täällä mä enemmän pyörin, mutta että joskus tullaan esim. Virgosta vielä sanomaan! Se on ihan nastaa ja on mukavaa jutella ihmisten kanssa, ei mulla oo mitään sitä vastaan!”

Kerro vielä vähän musiikkiprojekteistasi? ” Meillä oli joskus se Aurinkosirkus-bändi. Soololevy on tulossa, tosin julkaisuajankohta ei ole vielä tiedossa. Äänitellään alkusyksystä ja toivottavasti viimeistään keväällä 2013 saataisi se julkaistua. Antti Mikkola on tehnyt eniten biisejä ja nyt kesän aikana ruvetaan katsomaan, että mitä siihen tulee mukaan. Kyllä siihen varmaan jotain omiakin lurituksia tulee. Niin ja nyt tehtiin se Villit vuodet-levy, jossa on Vexi Salmen biisejä ja pari uuttakin.”

”Haluan tehdä jokaisesta päivästä hyvän, mutta en pidä sitä sillai mottona, siinä ei oo mitään kiteytettyä viisautta! Terveisenä blogin lukijoille se, että käykäähän ahkerasti teatterissa!”

Mikä supersankari haluaisit olla? ”Teräsmies tietysti! Olisi kiva lentää tuolla ja taistella pahuutta vastaan!”

Osaatko imitoida ketään? ”En! Huono imitointi on mun leipälaji! Bravuurini on Spede ”Eh nimittäin!” nauraa Jani ja läimäyttää otsaansa spedemäiseen tyyliin.

”Jos saisin viettää päivän naisena, antaisin kaikille! (naurua) Testailisin omaa viehätysvoimaani, että miten helppoa noita jätkiä on naruttaa...”

”Talvipesääni ottaisin mukaani muutaman hyvän elämäkerran. Tai miksei huononkin, tulisi ainakin uni paremmin. Muutama pullo punaviiniä ja juustoja, siinä se aika menisi rattoisasti”.

Lopuksi Bernard Pivot´n 10 kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Sota

Mikä sytyttää sinut? - Nainen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Mies (naurua) ,eiku vihamielisyys.

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vindetsooni

Mitä ääntä rakastat? - Veden liplatus

Mitä ääntä inhoat? - sodan äänet

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Jääkiekkoilija

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Patologi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Hyvä Jani, hienosti vedetty! Täällä Elvis ja Olavi Virta jo odottaa, menkääs jutteleen!