Raportti Lontoosta !

 Tuossa pari viikkoa sitten tuli vietettyä hauska lomaviikko Lontoossa, ja tokihan siellä tuli tutustuttua teatteritarjontaankin. Ihmehän tuo olisi ollutkin, jos olisin malttanut vain keskittyä lomailuun. Kirjoitan näkemistäni nyt vain pienen koosteen, toivottavasti tästäkin on iloa jollekulle. Liput ostin puoleen hintaan aina samana päivänä Leicester Squaren lippukojusta, niitäkin on monenlaisia ja tarjolla olevat liput hintoineen vähän vaihtelivat. Kannattaa vähän vertailla tai ainakin kysellä paljon kysymyksiä, eikä ostaa heti ensimmäistä tarjolla olevaa tikettiä. Billy Elliot oli ainut johon ostin lipun jo Suomesta Lontoonmusikaalit-sivuston kautta, halusin varmistaa että varmasti pääsen katsomaan kyseistä musikaalia. Lontoossakin oli tarjolla lippuja kyseiseen musikaaliin joka päivä.

 Niin, ja aiemminhan kirjoitin täällä teatterikatsojan kultaisista säännöistä. Lontoossa osan säännöistä saa kyllä viskata romukoppaan, sillä kovastihan siellä eväitä syötiin jopa esityksen aikana ja katsomoon sai mennä viinilasin tai oluttuopposen kanssa. Siellä se ei jostain syystä häirinnyt tippaakaan, katsomiskulttuuri tuntuu muutenkin olevan vähän erilaista ja teatteriin usein lähdetään hetken mielijohteesta, mikä näkyi sitten pukeutumisessakin.

 Ensimmäisenä reissuiltana kävin ystäväni kanssa katsomassa Phoenix Theatressa Once-musikaalia. Phoenix Theatre sijaitsee ihan lyhyen kävelymatkan päässä Leicester Squaresta ja matkan varrella oli monia muitakin teattereita. Oncen olen nähnyt elokuvana muutama vuosi sitten ja tykkäsin siitä kyllä todella paljon. Musikaali oli ollut ensi-illassa maaliskuussa, joten suhteellisen tuore tapaus oli se. Pidin siitä, että näyttelijät ja muusikot jammailivat lavalla jo kauan ennen esityksen alkua ja osa yleisöstäkin oli mukana siellä pubimiljöössä. Itse tarinahan kertoo masentuneesta katumuusikosta, joka sattumalta kohtaa tsekkiläistytön. Vähän surullinen rakkaustarina, kumpikin kun on omalla tahollaan sitoutunut. Irkkuaksentin kanssa oli vähän tekemistä, mutta esitys oli täynnä menevää musiikkia ja kauniita pakahduttavia balladeja. Tykkäsin todella paljon! Visualisoin jo mielessäni, että tämä saattaisi toimia Suomessakin ja kuka mahtaisi olla miespääroolissa... Suosittelen ja annan täydet viisi tähteä *****.

Phoenix Theatre / kuva Teatterikärpänen

 Seuraavana iltana kävin katsomassa Spamalot-musikaalia Playhouse Theatressa. Teatteri sijaitsi vähän kauempana, mutta Embankmentin metroasemalta kun käveli ulos ja sillan ali, olikin se heti siinä. Spamalothan on musikaaliversio Monty Pythonin Hullu maailma-leffasta, jossa urheat Pyöreän pöydän ritarit metsästävät tarunhohtoista Graalin maljaa. Ja aika hulluahan meno tosiaan olikin, naurusulakkeeni oli kärvähtää moneen otteeseen etenkin siinä vaiheessa kun Musta Ritari heilui kädettömänä torsona haastamassa kaikkia tappeluun  kanssaan ja sitten oli tietenkin ne Ni-ritarit, jossa Kuningas Arthuriltakin meni pokka. Tämä oli kyllä pöhköistä pöhköin musikaali mitä kuunaan olen nähnyt ja tulen näkemään, lopuksi laulettiin yhdessä "Always look on the bright side of life" ja se Graalin maljakin löytyi, mutta vähän oudosta paikasta. Täydet viisi tähteä Spamalotille myös *****.

 Seuraavana iltana olinkin sitten näytelmää katsomassa Criterion Theatressa, joka sijaitsee ihan Piccadilly Circuksessa. 39 Steps oli nähty Suomessa jo muutama vuosi sitten Tampereen Komediateatterissa, mutta kiinnosti kovin se, miten se alkuperäisversiossa toteutetaan ja lippukin oli huokea, joten eikun sinne. Esitys kertoo tyylikkäästä herrasmiehestä, joka vähän vahingossa joutuu keskelle murhamysteeriä ja vakoilurengasta. Näyttelijöitä on vain neljä, pääpari pysyy samana mutta pari miestä häslää kaikki mahdolliset sivuroolit aidanpylväistä majatalonpitäjiin ja poliiseihin. Hauskoja nokkeluuksia ja nerokasta varjoteatteria, mutta omasta mielestäni kävi niin, että Suomen versio oli parempi ja hauskempi! Eläköön! Neljä tähteä sai tämä kuitenkin ****.

Criterion Theatre / kuva Teatterikärpänen

 Pidin pari päivää taukoa ja sitten se varsinainen kliimaksi, eli Billy Elliot Victoria Palace Theatressa. Teatteri sijaitsee vähän kauempana, mutta ihan Victorian aseman vieressä joten sinne oli helppo löytää. Rakastan Billy Elliot-leffaa ja olin varma että tulen pitämään musikaalistakin. Tarina kertoo nuoresta Billy-pojasta, josta isä kaavailee nyrkkeilijää ja poika taas kiinnostuu tanssimisesta enemmän. Tapahtumat sijoittuvat kaivoskaupunkiin ja lakkoilua on luvassa ja suuria tunteita monessakin suhteessa, mutta kaiken huippu on kuitenkin se poika joka Billyn roolin vetää. Miten voi olla nuori poika niin lahjakas!!? Monta pakahduttavaa tanssikohtausta on luvassa ja kyyneliä pyyhitään katsomossa. Itselläni oli paita märkänä, koska annoin kyynelien virrata vuolaana, mitä sitä peittelemään. Tämä olisi mahtavaa nähdä Suomessakin, mutta lienee monessakin suhteessa mahdoton ajatus. Ehdottomasti täydet viisi tähteä *****. Moni on sanonut, että tämä on ollut paras musikaali mitä on ikinä nähnyt. Itselläni se ei ihan ykköseksi noussut, olen nähnyt niin paljon etten osaa enää nimetä selkeää ykköstä.

 Tämmöisiä tuli siis nähtyä! Vielä jäi hirmuisesti kiinnostavaa nähtävää, ehkäpä ensi vuonna teen uuden reissun, jos vain budjetti antaa myöten.

Victoria Palace Theatre / kuva Teatterikärpänen