tiistai 17. joulukuuta 2013

Teatteriruokaa-näyttelyssä

Piipahdin viime viikolla Teatterimuseon pop up-näyttelyssä, joka sijaitsee Galleria Esplanadissa. Samoja aineksia oli mukana kesän Hippaloissa (lastentapahtuma Hämeenlinnassa), mutta silloin näyttely onnistui menemään ikävästi sivu suun. Ilo olikin suunnaton, kun Teatteriruokaa oli yllättäen tarjolla Helsingin ydinkeskustassa!

Minulla oli aluksi vaikeuksia löytää paikalle, sillä Galleria ei ollut minulle juurikaan tuttu paikka. Toisesta kerroksesta pop up-näyttely kuitenkin sitten löytyi. Paikalla sattui olemaan Helsingin Kaupunginteatterin tarpeistonsuunnittelija Juhani Rytkölä, jota paikallis-tv haastatteli samaan aikaan. Suurin osa jutuista meni harmillisesti ohi, mutta sangen mielenkiintoista kuultavaa se kyllä kaikenkaikkiaan oli. Liikaa en kuitenkaan halua tarpeistoista tietää, jottei teatterin taika murtuisi. Salaisuuksia pitää olla edelleen.

Kuvat siis puhukoot puolestaan.

Herkkua on siinä monenlaista

Rosollia ja lanttulaatikkoa

Saisiko olla ostereita?

Nam, ja jättikokoinen Domino-keksikin!

Oikealla nakkimaan nakkipoliisit...


Sisäänkäynti näyttelyyn

Näyttelystä löytyi myös muutamia ruokaan liittyviä pukuja, joista Hämeenlinnan teatteriin liittyvät nappasin mukaan.

Kalastajan vaimo näytelmästä Kaunotar ja Hirviö
Tyyris Tyllerö / Liisa Ihmemaassa

Näyttely on vielä avoinna pari päivää, 19.12. saakka ja se on avoinna klo 10-20. Näyttelyyn on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu, jonka tuotto luovutetaan kokonaisuudessaan Uusi lastensairaala 2017-hankkeelle.

Jos siis satut liikkumaan Helsingissä lähipäivinä, piipahda ihmeessä Teatteriruokaa-näyttelyssä. Siellä on paljon mielenkiintoista tutkittavaa ja luettavaa, ja sen jälkeen kahvilaan tai ravintolaan, sillä nälkähän siellä myös tulee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).