tiistai 27. toukokuuta 2014

The Curious Incident of the Dog in the Night-Time / NT Live

 War Horsen NT Livestä riehaantuneena ostin kotiuduttuani välittömästi lipun tähän kehuttuun ja kohuttuun näytelmään, joka nähdään myöhemmin syksyllä Tampereen Työväen Teatterin lavalla nimellä "Yöllisen koiran merkillinen tapaus". Tampereella Plevnassa NT Liveä näytettiin kahdessa salissa samanaikaisesti, toinen (se missä minäkin olin) oli lähes täynnä ja toinenkin puolillaan. Paikalla oli myös osa Työviksen työryhmästä.

 Näytelmä pohjautuu Mark Haddonin moninkertaisesti palkittuun bestseller-teokseen ja tarinan keskiössä on 15-vuotias nuorukainen Christopher, joka kokee ja katselee maailmaa hiukan eri tavalla kuin useimmat meistä. Näytelmän tapahtumat nähdään tavallaan hänen näkökulmastaan, ja tämä on aluksi hiukan hämmentävääkin, tosin äärimmäisen kiehtovaa ja palkitsevaa. Poika löytää naapurinsa puutarhasta kuolleen Wellington-koiran, jolla on talikko kyljessä. Christopherilla on palava halu ja tarve saada selville tämän rikoksen tekijä ja hän aloittaa omat tutkimuksensa asian tiimoilta. Tutkimukset vievät pojan hieman pidemmälle kuin oli alunperin tarkoitus, ihan konkreettisestikin.

 Tarinaa tulee välillä niin paljon ja kiihkeällä tahdilla, että on pysyttävä aika skarppina katsomossa. Kiehtovalla tavalla tässä päästiin nuorukaisen pään sisälle ja äänimaailman ja muun informaation tulva vyöryi melkoiselle voimalla päälle. Monelle ympäröivä maailma ja ihmisten kohtaaminen, vieraat ympäristöt ja tilanteet näyttäytyvät juuri näin, yhtenä numeroiden ja värien ja viivojen kaaoksena. Toteutus oli totisesti mielenkiintoinen, lavasteita kun ei ollut ja kaikki tapahtui suhteellisen pienellä lavalla, jossa sitten valoilla ja projisoinneilla saatiin aikaiseksi niin kotikadun karttaa taloineen kuin liukuportaitakin. Tila oli myös avoin, näyttelijät istuivat reunoilla lähes koko ajan ja tupsahtivat kohtauksiin mukaan vähän yllättävälläkin tavalla välillä. Pidin myös kovasti siitä, että monessakin kohtauksessa oli erittäin tanssillista liikekieltä ja fyysistä toimintaa. Avaruusseikkailu etenkin oli huikea!

(c) Brinkhoff/Mögenburg

Selvähän se on, että Luke Treadaway on Christopherin roolissa ihan mykistävän loistava! Enpäs ole moista suoritusta aiemmin nähnyt, jokainen lihas oli rooliin virittynyt ja tämä näkyi hienosti etenkin lähikuvissa. Kaikkea ei olisi livetilanteessa edes nähnyt. Bravo! Muutkin olivat oikein erinomaisia, pidin kovasti esimerkiksi myös Niamh Cusackin Siobhan-opettajasta sekä Christopherin isän ja äidin roolitöistä. Naisrehtorin puhetyyli kirvoitti monet hyvät naurut. Kyyneleet nousivat silmiini muutamassakin kohtauksessa.

 Täytyy sanoa, että näytelmä oli täysin erilainen mitä olin kuvitellut. Olen positiivisesti yllättynyt ja vaikuttunut. Mitä lie edes kuvittelin? Luulin kai, että tässä seikkaillaan enemmänkin avaruudellisissa sfääreissä ja pelkäsin vähän, että jutun ydin menisi minulta täysin yli hilseen. Erikoisissa sfääreissä tässä toki käytiin myös, mutta enemmänhän tämä olikin nuoren pojan kasvutarina ja tarina selviytymisestä.

 Mielenkiinnolla jään odottamaan syyskuun alkua ja sitä, millaisen version Työvis eteemme räväyttää. Siinä mielessä vähän harmillista, että tämä tuli nyt tässä välissä nähtyä, sillä nyt minulla on pääni sopukoissa jotain mihin tulevaa verrata. En vain voinut vastustaa kiusausta, koska tämmöinen tilaisuus taas tuli eteeni.

 NT Live-versiolle täydet viisi tähteä *****.

Hurja muistaminen muuten niissä kaikissa alkuluvuissa ja matemaattisissa kaavoissa...Huh!

1 kommentti:

  1. Tämä oli kyllä aivan loistava, etenkin juuri Treadaway. Kuulemma tätä näytetään nyt isommalla lavalla ja eri roolituksella, se ei kuulemma ole yhtä hyvä kuin tämä ns. pienempi versio. Kiinnostavaa, että tätä tehdään Tampereella, pitääkin seurata mitä siellä saadaan aikaan!

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).